Olen kahdesti kysynyt asiaa Pyöreän pöydän tuottajalta; saamatta vastausta.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Hei!
Olen erittäin aktiivinen Radio Suomen kuuntelija Turusta.
Kysymykseni koskee ohjelmaa ”Taustapeilin Pyöreä Pöytä.” Miksi ohjelman keskustelijoiksi on suurimmalta osin valittu vasemmistolaisaatteellisia henkilöitä? Haluan korostaa, että itse olen poliittisesti sitoutumaton henkilö, olen itse äänestänyt vaaleissa SDP:stä kokoomukseen ja RKP:stä vihreisiin.
Ilman sarvia ja hampaita voin vakuuttaa, että keskustelijat ovat aiemmin pääsääntöisesti lytänneet maahan kaiken mikä koskee konservatiivisia arvoja vaikkapa kirkkoa, keskustapuoluetta ja nykyisin heidän päävastustajakseen kohonneita perussuomalaisia. mm. porvarihallituksen aikana ohjelmassa lyötiin valtaapitäviä todella rajusti.
Ruben Stiller on tunnetusti SDP:n kannattaja, Kaarina Hazard vasemmistolainen kirjoittaja. Maija Vilkkumaa tunnusti itse olevansa vasemmistolainen. Aiemmin ohjelmassa esiintynyt entinen porno”taiteilija” Rakel Liekki on tunnettu vasemmistolainen, kirjoittanut kolumneja entiseen Demari –lehteen. Hänen siirryttyä kaupalliseen radiokanavaan hänet korvattiin Olavi Uusivirtaan, joka ohjelmassanne tunnusti olevansa vihervasemmistolainen aatemaailmaltaan.
Onko ohjelman tarkoitus toimia vuodesta toiseen jonkinlaisena vasemmiston äänitorvena? Miksi ohjelman keskustelu estetään liittämällä yhteen samankaltaisesti asioista ajattelevia tahoja? Esimerkkejä samanmielisestä keskustelusta löytyy helposti vaikkapa YouTubesta, jonka säälittävämpänä esimerkkinä vaikkapa
http://www.youtube.com/watch?v=iELbb5Tgiks tai YleAreena.
Tiedän kyllä, että ohjelmassa esiintyy myös mm. Sirkka Hämäläinen, mutta kovasti aliedustettuna on hänenkaltaisten ihmisten katsantokannat.
Haluan korostaa, että oma poliittinen kantani ei ratkaise kirjoitustani teille, koska sitä (kantaa) minulla ei ole.
Joskus jopa Stiller johtaa puhetta, paikalla keskustelemassa Hazard, Vilkkumaa, uusivirta. Jälki on hurjaa.
Samalla hämmästelen sitä, miksei keskusteluohjelmaanne sovi muut ihmiset kuin kehä3:n sisäpuolella asuvat? Voin vakuuttaa, että täällä ”maakunnissa” asioista ajatellaan monesti hieman eri tavalla. Keskusteluunne tulisi roimasti syvyyttä, mikäli keskustelijoiksi kelpaisi myös muutama pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva taho. Halutaanko ohjelmaan erialisia mielipiteitä vaiko ainoastaan yhden keskustelijan julkituoma vihervasemmistolainen katsantakanta, jota muut keskustelijat sitten hymistelevät.
Odotan vastauksia kysymyksiini, jotka osoitan erityisesti ohjelman tuottajalle; kiitos etukäteen!
Terv. ..