Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Sivuja: [1] 2 3 ... 56

Viestit - Maakalle

Hallitus ilman demareita ei näytä mahdolliselta. Demarit ovat tuoneet aika vahvasti esille halunsa lisätä veroja asioille jotka näkevät ympäristölle haitallisiksi. Muiden puolueiden tehtävä on hakea ratkaisuja tähän suuntaan, joiden vaikutukset olisivat vähiten haitallisia. Älä vertaa nykytilanteeseen, vertaa vaikka siihen erilliseen korotettuun ALV kantaan lihalle.

Energiaveron palautus ei ole enää monellekaan tilalle erityisen merkittävä ja sen oleellisuuteen pystyy moni tila vaikuttamaan itse asioilla jotka muutenkin ovat järkeviä. Just laskin että ledit jotka laitoin navettaan maksaa itsensä takaisin kolmessa vuodessa. Talvella lehmille syöttämäni viljat jätin 16-18 kosteusprosenttiin eli kuivuri toimi lähinnä putsarina viime syksynä.
Kännykällä (Android) tämä on lähes mahdoton käyttää järkevästi.
Ehkä ovat vetäneet ronskisti kaivurilla ensin pellosta pois ja sitten vielä vähän peitelleet kasaa. Muovinsekaisen kasan koko kuutioina ja paino voi olla aika iso, vaikka iso osa massasta lopulta maata.
Selvitäpä vielä tarkemmin lupaa valvovalta elimeltä, luultavasti kunnan ympäristösihteeriltö, mitä vaativat kiinteäksi katteeksi. Katettu tarkoittaisi oikeaa kattoa, kiinteä kate käsittääkseni naudanlanta riittää. Possukakalla styroksipalloja tai olkea.

Mietin kyllä sitäkin tulisiko haloo jos possutilan säiliöön ajaisi joku vuosi naudanlantaa ja sanoisi sekoittavansa ja imevänsä vain pohjasta.
Naapuritalo vaihtoi omistajaa ja uusi isäntä kävi isälleni juttelemassa että rajakiven mukaanhan pellon nurkasta osa kuuluu hänen tonttiinsa. Isäni totesi että kyllä kyllä, mutta tiesitkö että se raja jatkuu siitä linjassa ja kääntyy vasta pisteessä mistä ei ole enää rajakiveä. Rajakivi otettiin pois 20-luvulla kun oli niin lähellä naapurin päärakennusta, mutta silloiset isännät eivät vaivautuneet soittamaan maanmittaria paikalle. Kannattaa vilkaista kaikki osat rajasta ennenkuin enempää mouhoaa
Neuvo 2020 selvästikin on tarkoitettu luomusiirtymisen avittamiseen, että jos
luomusiirtyminen on edessä , isot tilat voivat sen työläänkin projektin teettää vieraalla.

Tavanomaisen viljelyn normitilalla ei ole mitään käyttöä Neuvo2020-rahalle. Useimmat
normiviljelyyn tarvittavat tiedot saa irti perusopintojen maatalousoppikirjoista, jos vielä ei ole
asoihin ollenkaan tullut perehdytyksi.

Ne, jotka viljelevät "maan elämänvoimaa" ja ihan kaikkea muuta mielikuvaa kuin
jonkun viljan tuottamista, saavat kyllä Neuvosta irti tarvittavat hyödyt. Siinä on sitten
konsultin kanssa hyvä ryystää kahvia ja nyökytellä mykoritsauskontunnustusta vainen.

-SS-
luomun tuki on moninkertainen verrattuna normaaliin tuotantoon, joten ilmainen neuvonta näiden tukien moninkertaistamiseksi... onhan se tuen myöntäjältä avokätinen palvelu. Veikkaus voisi ottaa oppia tästä ja neuvoa lottorivien täyttämisessä, ilmaiseksi.

Nyt pitää lopettaa tämä luomun jatkuva pilkkaaminen, meillä on uskonnonvapaus ja jokaisella oikeus uskoa mihin haluaa.

Toisaalta luomulle voisi ehdottaa Huuhaapalkintoa 2019, jonka skepsis ry myöntää vuosittain. Jos epäilee luomun ideologiaa...
https://www.skepsis.fi/
Skepsis ry:n tarkoituksena on
- Edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta.
- Edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua.
- Edistää keskustelua tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista.
- Ylläpitää tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa, järjestää kokouksia ja keskustelu- ja luentotilaisuuksia sekä harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa.

Tuota neuvotukea ovat kuulemma eniten käyttäneet kotieläintilat. Niin tavanomaiset, kun luomueläintilat. Siellä selvästi pohditaan asioita enemmän ja haetaan vaihtoehtoja ja uusia näkemyksiä tilojen tulevaisuuteen. Luomutuotanto on varmaan myös vaihtoehtojen joukossa. Luomuviljelijöidenkin olen kuullut käyttäneen paljon neuvopalveluja. S:n pointissa tuo luomuun siirtyminen on siis jo takana...
 
Tuo uskonnonvapausvertaus on kyllä hyvä. Tosin minusta tuntuu, että kemiallisesti varsinkin kasveja viljelevien puolella usko on ehkä jopa suurempi kuin luomuviljelijöiden usko...

Eikä pohdita tai haeta vaihtoehtoja tai muuta hienoa. Neuvo-rahalla saa eläinlääkärin pihaan. Se tekee paperin jolla saa lisää tukia ja korkeamman hinnan tuotteelle.  Jos myös hoitaa eläimiä samalla käynnillä, niin kilometrit on jo tuella kuitattu. Ei viljatiloilla ole mitään vastaavaa.
Täysrehuruokinta toiminut hyvin. Maitoa tullut hyvin ja rehukustannus pysynyt maltillisena. Jos lehmät siirretään pihattoon ja robotille, miksi ei jatkaisi erillisruokintaa, joka perustuu täysrehuun?

Alkuun pidin täysrehun robotilla ja kioskeilla. Liike parempaa kun robotilla eri tavaraa. Itsella omaa viljaa myllättynä kioskeilla nyt, mutta voisi olla vaikka tehtaan viljanappulaakin.
 Ei välttämättä huono tuo lopettamistuki. Vaikka niin että seuraavan viiden vuoden ohjelmakauden alussa lopettaa, mutta saa parin vuoden eläintuet silti. Vaikka niin että toisen vuoden tukimaksun ehtona että eläinsuoja tehty eläinkelvottomaksi (karsinat purettu, parret pois, lypsykone purettu...)
Maidontuotanto ja lihanaudat / Vs: bolukset
: 03.01.19 - klo:16:22
Bovicalc saa Valmakaupasta nykyään, toimii hyvin. Raision umpiboluksia joskus käytin, mutten huomannut lehmissä eroa ja heidän annostelijansa oli surkea.
Mikäköhän on ritiläkasvattamon hiilijalanjälki suhteessa kuivikelattiaiseen? Pellolta pois kannettujen olkien ravinteet pitää kompensoida jotenkin ja polttoainetta kuluu paalaukseen, kuljetukseen ja silppuamiseen. Ritiläpihatosta liete kulkee painovoimalla säiliöön josta yhdellä pumppauksella levityskärryyn, mutta kuivikepohja vaatii konetyötä tyhjennykseen ja lastaukseen.
Olisiko hehtaari ylimääräisiä, myydä voin kunhan ostaja hoitaa paperityöt.
HK on kai laittanut broileritilojaan pitämään pidempiä välejä ennen seuraavaa kasvatuserää, kun eivät saa Rauman teurastamosta menemään läpi.

Tuollainen aika nopeasti kyllä selittäisi asiaa.
Ei tuota pysty tekemään kovin kauan,loppuu kasvattamoista tila.

Jos kerran kyse on  maan keskiarvosta  niin se iskee kuin leka HK:n broitsuihin kun taas Atrian tuottajat porskuttavat kovempaa kuin koskaan ennen.

Kronfågel eli Naapurin Maalaiskana haki Lietoon broilerinpakkaajia lisää lehdessä. Pirkkabroilerit näkyy tulevan nyt sieltä. Veikkaisin että HK:n tuottajiakin kohta taas kyselevät - elleivät jo ole aloittaneetkin
karjatilalla viljellään viljaa heinä juures sato on heikompi,ne viljatilan hömppäheinä maat on karjatilan viljamaita sato taas heikompi.viljan painot ja valkuaisen määrät ovat heikommat.

En kyllä lanta-, eli karjatilojen, viljojen valkuaistasoja alkaisi vähättelemään.

Ja on vilja toki luonnollinen osa nurmikiertoa, mutta ei sitä pakko puimurilla ole korjata
Yksikkökohtainen hinnoittelu ei palkitse jos tila laittanut työolosuhteet sujuviksi. Sama ongelma on esim. niittourakoinnissa. hiukan eri työsaavutus niittää 25 ha suorakaidetta, jossa tasainen pinta kuin 10 a kuoppaista monimuotoista lohkoa.

Palkitsee silloin kun yksikköhinta vaihtelee tiloittain.

Tai kuten yhdellä leikkurilla, joka ensipuhelulla kyseli karjan kokoa. Kun kuuli että kerralla leikataan 30-50 pihattolehmää niin totesi ettei hän ala sitten lähtömaksua ehdottelemaan. Ei kuulemma ollut fani paikoista missä päivän aikana saa aikaiseksi toistakymmentä parresta isolla hikimäärällä vedettyä lehmää.
Työntekijä ketä osaa sorkkia hoitaa perustaa melko varmasti yrityksen ja alkaa tienaamaan , Savossa on osaajista pulaa .  .

AnttiXin sorkkia leikkaavan työntekijän rouvalla taitaa vaan olla hyvä työpaikka lähistöllä

Myös ihmistyypistä kiinni kuka haluaa investoida ja ryhtyä yrittäjäksi tekemään pitkää päivää ja haalimaan asiakkaita. Vaihtoehtona jos on selkeä varma työ missä voi tehdä 8 tuntia ja lähteä kotiin. Ei tarvetta pestä sitä häkkiä pimeässä pakkasessa illan päätteeksi.
Sivuja: [1] 2 3 ... 56