On toki tästä tekstistä olemassa toisenlaista ilmanalaa myös esiin nettiliikenteihin överöitynä. No vaikka tällainen:

Libyan johtaja Muhammad al-Gaddafi tunnettiin taannoin arabimaiden
terroristien suojelijana. Mainettaan parantaessaan hän päätti satsata
tekniikkaan, joka takaisi maansa kohoamisen hyväksyttyjen valtioiden
joukkoon. Ensin päättäen muuttaa erämaavaltionsa viljan tuottajamaaksi
keinokasteluprojektein. Siihen tarvittavaa vettä hänellä oli maansa toisella
laidalla olevissa keitaissa. Muhammad rakennutti kalliilla maanalaiset isot
teräksiset satojen km putkilinjat maan alle. Kooltaan massiiviset,
kokonainen tankkikolona olisi niissä mahtunut kulkemaan. Pian huomattiin
eräs keskeinen lisäongelma. Mahtavan kasteluvesimäärän siirtäminen vaatisi
valtavasti energiaa. Libya toki on öljyntuottajavaltio, öljy olisi
mahdollisuus tulla pumppujen ilmalauhduttimilla energiavaihtoehto. Mutta
Gaddafin maine oli mennyt terroristeissa ja lentokoneitten räjäyttelyissä
nolliin. Maansa johtaja kyllä tiesi miten roskavaltioksi boikotoitu Libya
saataisiin arvostetuksi maailman silmin. Tehdään kuten Suomi, haalitaan maa
väärälleen ydinvoimaloita ja ydinmateriaaliaan myyvien silmissä maa muuttuu
kultaa arvostetummaksi päivässä! Olemme huomanneet tie maailman
terroristikuninkaasta on helpointa muuttaa ylistetyksi johtajaksi yhdellä
keskeisellä tavalla nykyään. Venäjä vallan innostui tarjoamaan voimaloitaan
Ranskaa innokkaammin ja peräti 4kpl ydinhanketta tehtiin. Taas IAEA sai
iloita maailmalla jylläävästä ydinbuumista vailla vertaa. Kuivuuden
runtelemille saataisiin jatkossa myytyä satamäärin uudenkarheita unelmien
ydinvoimaloita.

Tuli sitten vastaan päivä, milloin Gaddafi sai ydinvoimaloittensa 4
kullankiiltoista starttiavainta käteen ja kansa riemuitsi. Nyt
Arabikehitysöljymaa isketään maailman tajuntaan myös edistyksellisenä
ydinmahtimaana. Tai no. . . Venäläistoimittajat totesivat, reaktorien
starttaavan h e t i, kun saisi tarvittavan jäähdytysvetensä. 1 500L/s
jokaista 1000MW sähkötuottotehoaan varten oli pyyntiminimi. Hieman hämillään
al-johtaja sitten kysyi, eikö pumpattu  kasteluvesi riittäisi siihen? Loput
kuumenneena pellolle kasteluun? No ei ihan. Sanoi venäläismyyjä.
Ydinvoimaloitten hukkalämmön haihdutustorneista menisi vettä taivaalle
haaskuun yhtä nopeasti kuin ydinvoimalat sitä pumppaamaan pystyisi. Hieman
epäuskoinen ja jo raivonsa punaama Muhammad tokaisi, kävisikö Välimeren
rannikon merivesi jäähdytykseen? Ei käy, hengenvaarallisen kuumaa yli +30C
lauhdevettä ei ydinvoimala kestäisi lainkaan. Vain Suomi kuulema enää ottaa
megariskit ylilämpimillä lauhdevesillään, mutta mikään oikeasti sivistynyt
maata ei IAEA salli käyttää moiseen tappometodiin ikinä! Kuulema
suolavedenkään haihdutustorni ei niinikää toimisi, koska kertyvä
suolatonnistohaihdunta tappaisi hetkessä kasteluun tarkoitetun valtion
peltoineen päivineen! Nyt IAEA yhä edelleen kauppaa innokkaana ydinvoimaa
ratkaisuksi kasvavan vesipulaan maailmaan! Kiina luopui jo tuhansista
Y-aikeistaan, mutta Libyan 4 uudenkarheaa ja myös jatkossa ikuisesti
starttaamatta jäävää esimerkillistä ydinvoimalahanketta on vetävä
ydinbuumiaihe kaupattavaksi hölmöille johtajille. Sitä kannattaa käyttää
maailman tulevan kuivuuden eston ihanaisena malliesimerkkinä ydinvoiman
kyvyistä. Vai voiko? Kysykää sekä janoisilta, että nälkäisiltä, ETTÄ
sattuneesti nyttemmin myös rahattomilta libyalaisilta!)

             

Samalla vielä Gaddafin vesiongelmista. Ensin yleistä: Se on tarina. Onko se sinun keksimäsi, vai löysitkö valmiin, ehkä vain rungon, kuitenkin se on sitä tavaraa jota muinaisuudesta asti on tar***** ihmisten viihdyttämiseen. Se on siis tarina takkavalkealla. Ja ennen kuin tarina on tarina, ei siis pelkkä vitsi taikka propakandapuhe, siinä on oltava rakenne: on oltava ongelma, ja ongelman ratkaisu! Tarinan rakenne tekee siitä notkean ja mieleenjäävän, sitä pystyy muuntamaan jokaisella kertomiskerralla: tehdäänpäs Gaddafin vedenpuutteesta nyt satu:
 
Olipa kerran rikkaassa maassa kuningas Gaddafi. Kuningas Gaddafi oli kaunis ja komea, ja hän rakasti juhlia ja kauniita vaatteita. Nyt kuitenkin kuningas oli vaipunut alakuloisuuteen. Nimittäin juhlat olivat epäonnistuneet. Hän oli järjestänyt kutsut erämaahan. Tilannut suuren suuren juhlateltan jossa oli kimaltelevia silkkitupsuja yltympäriinsä, ja kutsunut kaukaa maanääristä kuninkaat rouvineen, lähettiläät, merkinnyt vielä hienovaraisesti "seuralainen", se tietenkin tarkoitti: rakastajatar, eivätkä nämäkään saapuneet. Eivät saapuneet! Jostain vaivaisesta vuorten takaisesta valtakunnasta oli yksi vanha isoäiti vanhanaikaisessa mekossaan toimitettu lentokoneeseen tuomaan anteeksipyyntöä: että kun sattuivat nyt samaan aikaan nämä Kylvönsiunauksen Festarit, ja Hänen, siis kuninkaan oli mentävä . . . Aivan niin aivan niin, hokee Gaddafi samalla kun pudistelee käsiään irti vanhan rouvan suudelmista.
Tulipahan jotain käyttöä uudelle lentokentälle, yrittävät visiirit lohduttaa Kuningasta joka ajattelee sadan kilometrin pätkää uutta asfalttitietä erämaassa ja kaikkia niitä mustankiiltäviä limousiinejä joiden piti kiitää siinä uudella asfaltilla kun maanäären kaikki lehtikuvaajat olisivat kyyristelleet kuvaamaan sitä ohikiitävää autoletkaa . . . Mutta mikäs auttaa! Pitää vain nostaa leukaa ja kävellessä vähän liehauttaa Pariisista tilattua uutta silkkiviittaa. Eihän juhlateltta toki tyhjä ollut, olihan siellä naapurivaltioista hallitsijat perheineen, siis nämä kaikki jotka eivät uskaltaneet olla tulematta Kuningas Gaddafin kutsuille. Nyt ei ollut helppo lohduttaa Kuningas Gaddafia! Hän muisteli vain entisiä aikoja kun vieraina oli filmitähtiä ja kuninkaita ja prinsessoja ja - -
 
 Joku Kuninkaan visiireistä yritti hienovaraisesti mainita niistä räjäytyksistä Lontoossa ja siitä lentokoneen räjäyttämisestä siellä mikä se nyt olikaan . . . "Se on nykyaikainen sodankäyntitapa"! jyrähti Kuningas. "Tuhota mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla ilman omia menetyksiä"! Olenko minä tyhmempi kuin amerikkalaiset?" Tuon kuninkaan jyrähdyksen kuuli eräs venäläinen kaupallinen attashea, joka oli jäänyt hoviin nauttimaan vielä jälkijuhlista. Niinpä hän, kuultuaan Kuninkaan ongelman pyrki majesteetin puheille.
  "Tuohon pulmaan minä tiedän ratkaisun" touhusi kauppamies: Venäjällä rakennetaan sellaisia myllyjä jotka jauhavat kaikkea: syötäviä ja myötäviä, ja mikä kaikkein parasta, paljon jää vielä varastoon pantavia! Kun sellaisen myllyn hankit, niin vieraita sinulla riittää! Sitä tullaan katsomaan kaikilta maailman kolkilta! Ja niin kauan kuin ne myllyt pystyssä seisovat, niitä säännöllisesti tullaan juhlimaan. Niistä tulee suuremmat juhlat kuin Muhammedin nimipäivät!"
       Kuningas riemastui! Ja tilasi niitä myllyjä heti kolme kappaletta. Ja neuvonantajiensa kehoituksesta hän rakennutti uuden vieläkin suuremman juhlateltan, tilasipa vielä uusia viittojakin. Ja visiiriensä kehoituksesta toimitti kuviaan kaikkiin maailman lehtiin, sillä neuvonantajat sanoivat ettei ilman lehtikuvia kukaan ole suuri eikä kaunis.
    
Sitten aikanaan tulivat ne myllyt jotka Kuningas tilasi, ja ne myös pystytettiin. Ja kun ne oli pystytetty, huomattiin ettei aavikolla ole vettä. Aavikolla ei todella ollut lähteitä, ei järviä ja merenrantakin oli liian kaukana. Ja jauhaakseen niitä kaikkia mitä luvattiin, myllyn täytyy saada vettä. Se ei siis alkanut jauhaa mitään. Mutta vieraita Kuningas Gaddafi kyllä sai ottaa vastaan, ja sehän tässä asiassa on kaikkein tärkeintä, sillä Kuningashan oli jo rikas, eikä siis tarvinnut mitään uutta myllyä. Ainoastaan vieraita, niitä riitti, ihmettelemässä sitä myllyä, joka olisi käydäkseen tarvinnut vain vettä! Vain vettä!  Niinkuin näet, tuli liian pitkä! Liian hyvä aihe!