Kyllä näitä tapauksia riittää, joilla oppi ei mene millään päähän vaikka tilaisuus annettaisiin kuinka monta kertaa tahansa. Von Fendt on seutunsa yksi tunnetuimmista tapauksista ja varmaan aika moni on jo pitkään ihmetellyt kuinka kauan tälläinen meno voi jatkua. Kateellisuudeksihan sellainen käytös aina leimataan, mutta kyllä Von Fendtin olisi ollut aika oppia virheistään jo aikaa sitten. 

Toiset meistä ovat vaan niin hyviä luikuilemaan itsensä aina jokseenkin kuiville, tilanteesta jossa tavallisemmalta tallaajalta olisi jo usko loppunut. Von Fendt on jotain nerouden ja hulluuden rajalta, taitaa vaan useimmiten keikahtaa sille kurjemmalle puolelle.. Ja kyllähän kirjoituksista on voitu päätellä että nautintoaineillakin on osuutensa asiaan..?

Palvelua on käyttäneet tutut ja joskus itsekin, palvelu pelaa ja tuote tulee mukavissa pakkauksissa. Suosittelen lämpimästi.

Minä pahoin pelkään, että konkurssiaallon alkumainingeissa lähteevät ensin ne tilat jotka ovat investoineet erityisen raskaasti ihan lähivuosina, vähän liian optimistisin odotuksin. Tässä ryhmässä ovat ne tuottajat, joilla "mopo on jo karannut käsistä" ja ne aloittavat tai laajentaneet tilat, jotka ovat joutuneet haukkaamaan syystä tai toisesta hieman liian suuren riskikakun.

Seuraavassa sarjassa lähtee jalat alta niiltä, jotka nyt taiteilevat maksuvalmiuden rajamailla ja joutuvat syömään tuotannon kapasiteettia, kehityksen pysähtyessä rahanpuutteeseen. Näillä tiloilla nälkärajalla keikkuminen näkyy nyt jo itsensä loppuunpolttamisena, tuotantotilojen vähittäisessä rapistumisessa, sekä eläinten hyvinvointiin tehtävien satsausten puuttumisena. Nämä tilat kuolevat "kynttilän polttamiseen molemmista päistä."

Sinnittelemään jäävät tuottajat, ovat niitä inhorealisteja, joilla tilan hallinto on hanskassa ja tuotanto mitoitettu oikein arkipäivän sankaruudelle. Ehkäpä myös ne jotka ovat onnistuneet luomaan toimivaa joukkovoimaa yrityksensä taakse ja kasvattamaan tuotantoaan vastaamaan kokoluokaltaan EU:n toivomalle tasolle, kilpailemaan alemmilla tuotantokustannuksilla ja suurilla tuotantovolyymeilla. Minä uskon että maatalous säilyy kotimaassamme elinvoimaisena, mutta joutuu ruotimaan joukoistaan ne tekijät joilla on kykyä, ja motivaatiota tehdä ankarasti työtä, pysyä ajan hermolla ja taito jättää talouteensa riittäviä marginaaleja. Ehkä yhtenä selviytyjien ryhmänä mullasta nousevat vielä ne pienet, parjatut erikoistuneet tuottajat, joilla ei ole kovin paljoa tuloja, vaan eipä ole menojakaan. Myyvätpä he sitten lampaanlihaa, tai vaikkapa luomutuotteitaan.

Kotimainen elintarvike on kysyttyä tavaraa, viimeistään sitten kun maailmalla taas räjähtää joku isompi epidemia päälle, rajojen ollessa kuitenkin väistämättä katoamassa, saadaan olla tarkkoina ettemme me kuulu samaan epidemia-alueeseen. Ehkäpä pienen Suomen olisi hyvä kilpailla edelleen puhtaalla ja laadukkaalla tuotteella, jonka tuottaminen ei ole kuormittanut tai kuluttanut kohtuuttomasti luonnonvaroja? Teen päivittäisen leipäni isossa tuotantoyksikössä, ja silti mietin onko ihan oikeasti järkeä lähteä kilpailemaan eurooppalaisen tuotannon kanssa kasvattamalla loputtomasti yksikkökokoja? Tuotteesta saatava hinta kun lipuu koko ajan alemmas ja tapa jolla samasta artikkelista voi saada suuremman hinnan on tarjota jotain parempaa kuin naapurilla.

Jaaritteluahan tämä on ja varmaan kaikille jo märehdittyä tavaraa.. Nyt vaan kyllä on aika herätä, meikäläiset kun kolisee alas kovaa ja korkeelta.

Lopuksi haluan toivottaa jaksamista niille tuottajille, joiden elämäntyö on valumassa nyt viemäriin, pikkuhiljaa tai jo väistämättä. Elämä jatkuu, ihmisen arvo on sama seisoipa sitä sitten tuhannen lehmän edessä tai yhtä kuttua katselemassa. P**ka reissu, mutta tulipahan tehtyä!

  Kyyttöjä juuri siksi, ettei kenenkään TARVITSE muistaa lypsää, vasikat hoitakoot sen maidon talteen..

Alkutaipaleella tässä suossa vasta ollaan, vielä ei olla nähty konkurssien ja loppuunpalamisten huippua, uskoisin. Lisääntyvissä määrin kuitenkin nähty jo kaikkia lieveilmiöitäkin.. heitteillejättöjä ja muuta sellaista.

Suuri on kaunista, EU:n politiikkaa.. vaan mennäkkö siihen mukaan vai jäädäkö rannalle katselemaan. Jossain on raja, ihmiselläkin, seuraava polvi olkoon viisaampaa tässäkin asiassa, tai sitten hullumpaa. Jos nyt on kuitenkin investoinut aika hiljattain ja selviää maksuistaan, saa leipänsä ja on niin onnellinen, että elämää muutenkin jäljellä, niin eiköhän kannata halata itseään, eikä ihan pelkästä tekemisen riemusta haalia enemmän ja enemmän?

Työn tekemistä arvostan minäkin, mutta jos verisuoni katkeaa päästä pellonlaidalla kipristellessä viimeisillä voimillaan, on ihan sama laitetaanko jämät pahvipurkkiin vaiko tammiarkkuun.

Tänään, tänään kannattaa alkaa elämä työn ulkopuolellakin. Akka/ukko tai kaveri kainaloon, lähtekää ulos tai oikaskaa sohvan nurkkaan, pysähtykää hetkeksi ja huomatkaa elämän tärkeimmät asiat lähellänne!

Hyvää pääsiäisen odotusta! 

Propagandaa vähän.

Jos kotimaamme maatalous on todella näissä puissa, joita voimme lukea lehdestä harvase päivä. Investoinnit ovat liian suuria maksettavaksi tuotannolla, isäntäväki ajettu loppuun velka- ja työtaakan alla, mielenterveys hoidetaan pilleripurkilla tai lasipullolla..

Yksikkökokojen kasvaessa tavallinen perheviljelmä muuttuu yritykseksi, jossa organisaatio vaatii henkilöstö,- liiketalous,-työnjohto,- ja suunnitteluhallintaa. Monialataitaja, joka hallitsee tilan toiminnan pellolta-purkkiin periaattella, kestää hillitöntä taloudellista painetta, vaihtuvia suhdanteita, byrokratia pompottelua..

Evoluutio ihmisen kehityksessä on liian hidasta tähän oravanpyörään. Kuinka moni löytää sen kultaisen keskitien, luotettavan ja taitavan työntekijän, pitkämielisen elämänkumppanin ja osakeyhtiöön sopivan liikekumppanin?

Olisko fiksumpaa pistää pillit pussiin, ottaa omavaraisuuden varmistamiseksi lehmä, possu, pari kanaa ja pottumaa.. muuttaa uuneilla lämmitettävään mökkiin ja hommata hevonen kulkupeliksi? Tienata suolarahat vaikka naapurin navetassa lypsyllä, sillä välin kun sieltä isäntä käy lataamossa seuraavan kevään rypistyksiä varten?

Todellisuuden taju on hämärtymässä, kun loppuunajetulle maajussille/morsiammelle kolahtaa ensimmäinen karhulainen postiluukusta, ja se tungetaan piironkin laatikkoon (poissa silmistä, poissa mielestä), joka puolenvuoden kuluttua on niin täynnä vastaavaa tavaraa ettei mahdu enää kiinni.

Ettei vaan olis liikeideana mieletön keksintö perustaa pimahtaneille farmareille sijoituspaikka, jossa on muutama polkutraktori, puolenkymmentä kyyttöä paskanhajun takaamiseen, navetansuunnittelu ohjelmat huonekohtaisesti ja rakennuspalikkasarjat. Pienryhmätoimintana voitaisiin jalostaa paperinukkelehmiä tai suorittaa sijoitusneuvotteluja sätkäpapereilla. Liikuntaryhmässä ammuttaisiin vuoronperään ruotsalaisia ja virolaisia maitoautoja ja samalla tulisi sitten hoidettua se katkeroituneen suomalaisen maidontuottajan katkeraa mieltä.

Tiedä häntä.. 

Nyt lähden navetalle, laitan hännät riviin ja tuotan kotimaista maitoa.. ainakin tänä iltana vielä.