Oli vapauttavaa löytää tällainen kanava. Rakastuin maajussiin joitakin vuosia sitten, hän oli ollut pitkään yksin.. enkä oikein enää ihmettele miksi. Itselläni ei hälytyskellot soineet, vaikka tiesin alusta asti hänen asuvan kolmisin vanhempiensa kanssa, toki talonsa eri puolilla.

Muutimme yhteen, tietenkin hänen työnsä vuoksi hänen tilalleen, reilu vuosi sitten. Sukupolvenvaihdos on tehty 10 vuotta sitten ja hänen vanhemmillaan on oma asunto ostettuna muualta. Siksi luotinkin heidän siirtyvän talosta pois kun poikansa saa puolison ja perheen.

Kävi kuitenkin niin, että he eivät pyynnöistämme huolimatta pysty olla poissa tilalta ja talon "omasta päädystään". Tekevät tilan töitä, vaikka apua ei aina tarvittaisikaan. Posti tulee tänne, ja poikkeustilanteessa lähtevät omaan asuntoonsa (kun haluavat omaa rauhaa?). Nätisti on sanottu, että tulisivat vain pyydettäessä, ja silloinkin vain jos itse pääsevät.

Tilanne on kärjistynyt, ja mietin jo luovuttamista. Ei, en voi valittaa enkä väittää, että puuttuisivat meidän henkilökohtaiseen elämäämme tai mitenkään kyttäisivät tai olisivat uteliaita. Mutta haluaisimme, että tämä yhteinen kotimme olisi "meidän aluetta". Että tulisivat tosiaan auttamaan, jos pyydetään, ja silloinkin vain jos se heille sopii...

Taustaa sen verran, että itse olen aivan eri alalla töissä, siis tilan ulkopuolella. Tila on suuri, kuten nykyään on pakko olla, lihakarjaa + viljelykset. Olemme 3-kymppisiä, miehen vanhemmat 7-kymppisiä. Ja myönnän, että en ole tilan töissä paljon auttanut, tunnen itseni niissäkin 3. tai 4. pyöräksi. Kun mies palkkasi kesäksi itselleen työntekijän, vanhemmat eivät tehneet olleet paikalla yhtään sen vähempää, ja työntekijäkin koki sen hieman hankalaksi (erilaisia ohjeita vanhalta isännältä kuin nuorelta, ja kerran vanha isäntä alkoi jopa patistaa työntekijää kesken päivän lähtemään kotiin, että hän itse hoitaisi hommat, joita mieheni oli työntekijälleen antanut siksi päiväksi).

Eli myönnän heidän olevan osittain oikeassa siinä, etten ymmärrä tätä elämää. Mutta vain osittain.. ymmärrän, ettei täällä työt lopu, ja moni asia olisi jäänyt tekemättä, ellei vanha isäntä olisi sitä tehnyt. Ei kuitenkaan mikään elintärkeä juttu? Haluaisin osallistua, olla vastuussa, löytää miehen kanssa yhteistyön, vaikka se olisi sitten raskastakin. Olen vain niin pihalla näistä hommista, koska minulla ei ole tilaa niihin osallistua. Tosin ei minulla aikaakaan ole liikaa, oma työ ja hommat tietenkin vie omansa, mutta halua on ja sitkeyttä vaihtaa "vapaa-aikaa" miehen avuksi.

Haluaisin teiltä muilta oikeasti maatilaelämää ymmärtäviltä siis kuulla, olenko ihan naiivi kun kuvittelen, että maallakin voi vaatia niin täydellistä "yksityisyyttä", että vanhapari ei saisi asua täällä? Paperilla heillä on asumisoikeus (kuulin vasta heiltä kun asian vihdoin sain uudelleen puheeksi), mutta se on siinä mielessä toissijaista nyt, siihen en tarvitse kommentteja, että jos he ilmoittavat sitä käyttävänsä, en vastusta. Sitten joko sopeudun tai lähden itse, se on tulevaisuuden asia. Riitelemään en halua alkaa.