Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Sepeteus - 27.03.20 - klo:09:52

Otsikko: Sipilän tauti
Kirjoitti: Sepeteus - 27.03.20 - klo:09:52
Hienoo katsoa välillä tätä vastakkainasettelun foorumia. Hyvin näkyy menevän.
Hesan haukkuminen on kivaa.
    Suomi ei  todellakaan ole varautunut tähän tautiin. Sipilän hallitus leikkasi THL:n rahoitusta. Työntekijoita laitettiin kilometritehtaalle, Varmaa siinä näkyy myös Sipilän kädenjälki. Lähteä sai kaikenmaailman dosentit. Vaikka nyt sitä järkeä olis tarwittu.
   Singabore pystyi kukistamaan koronan muutamassa viikossa ilman yhteiskunnan sulkemista, testaamalla massiivisesti. Koronatesti ei näköjään ole sellainen ettei siihen voinut varautua. Kysymys oli vaan yksinkertaisesti rahasta. Suomessa rahat käytetään tärkeämpään, esimerkiksi kiinalaisten ruokkimiseen. Pitäkään nyt sitä koronaa sitten. Karanteeneilla tätä ei joidenkin asiantuntijoiden mukaan avoimissa yhteiskunnissa voida kukistaa. Vain talous voidaan kukistaa.
Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: Rakkine - 27.03.20 - klo:09:59

Vai on tämäkin demarin mielestä edellisen hallituksen syytä, no, tyypillistä demarilaista vastuunpakoilua, mutta todistajien mukaan tämä hallitus on aikamoisen tohelo, vaikka avustajia kin on pilvin pimein:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006453588.html

Varsinkin Krista Kiuru vaikuttaa todelliselta emätohelolta.

 ;D ;D ;D ;D

Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: sorkkis - 27.03.20 - klo:14:31
Hienoo katsoa välillä tätä vastakkainasettelun foorumia. Hyvin näkyy menevän.
Hesan haukkuminen on kivaa.
    Suomi ei  todellakaan ole varautunut tähän tautiin. Sipilän hallitus leikkasi THL:n rahoitusta. Työntekijoita laitettiin kilometritehtaalle, Varmaa siinä näkyy myös Sipilän kädenjälki. Lähteä sai kaikenmaailman dosentit. Vaikka nyt sitä järkeä olis tarwittu.
   Singabore pystyi kukistamaan koronan muutamassa viikossa ilman yhteiskunnan sulkemista, testaamalla massiivisesti. Koronatesti ei näköjään ole sellainen ettei siihen voinut varautua. Kysymys oli vaan yksinkertaisesti rahasta. Suomessa rahat käytetään tärkeämpään, esimerkiksi kiinalaisten ruokkimiseen. Pitäkään nyt sitä koronaa sitten. Karanteeneilla tätä ei joidenkin asiantuntijoiden mukaan avoimissa yhteiskunnissa voida kukistaa. Vain talous voidaan kukistaa.

Sipilä niitä leikannu , tämä hallitus niitä leikkasi . Reumakontrollissa kun kävin siellä selvästi mainittii miten leikkauksia on tullut esim pohjallisia ei saa antaa , kontrollikäynte harvennettava , ym ym . Krista Kiuru apureineen pysäytti SOTE uudistuksen etenemisen .

Tämä hallitus puolestaan tyri kaiken mahdollisen . Lentokenttiä ei ohjeistettu lomalta  palaavia karanteeniin , mikä olis pitänyt tehdä . Hallitus on kyllä tehnyt mutta tärkein viruksen leviämisen kannalta on ollut tekemättä . Haavisto haukkui lentokentän johdon , mikä ei voi toimia ilman ohjeistusta .

Ann Maj Henrikson kritisoi hallituskumppaneille ettei Uuttamaata saa eristää .
Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: Moottoripolkupyörä Man - 27.03.20 - klo:14:36

Joku kirjoitti jossain, että uusimaa pitäisi räjäyttää.
Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: sorkkis - 27.03.20 - klo:14:39

Sinä . 
Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: Moottoripolkupyörä Man - 27.03.20 - klo:14:39

Missä muka?
Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: Töveli - 28.03.20 - klo:00:20
Erikoisia tauteja Sepellä... Muulla kansalla on huolena nyt koronavirus.

Tuosta Sepelle karanteeniin muuta ajateltavaa: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1031468

 Yritä nyt niin pitkään elää jotta Nivalan Heikkikin saa kiinalaisille tehtaan pystyyn. Käyhän katsomassa tonttia kun joudut kotimaanmatkailuun ensi kesänä... jos ollenkaan. :P :P
Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: Oksa - 28.03.20 - klo:07:51
sepellä sipilä- vainotauti..
Otsikko: Vs: Sipilän tauti
Kirjoitti: Hervast - 28.03.20 - klo:14:33
Sipin vastaus sepelle

https://youtu.be/NGxBhwdBT8k