Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 04.11.19 - klo:05:30

Otsikko: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: Eemeli - 04.11.19 - klo:05:30
Kaikki tietää mistä kyse.
Provosoinnin voi kumota väitteet vääriksi todistamalla. kepu/mtk;n ideologia, vääräuskoiset vaijennettava.
Jokaisen kannattaa miettiä, kannattaako sellaiseen maksaa kynnysrahaa. mtk;n etujenajo ollutkin koko EU-ajan
vaikenemista, keskustapuolueen suojelemista.

Ja taikasana lienee, valheellisen tulevaisuuden uskon luominen, joka katkaisee kamelin selän.

Ja kumpaisestakin, niin kepu, kuin mtk, paska valuu enää sormien välistä, kaikki menetetty.

Eipä silti, ei tänne ole ollut kiiruskaan. Netti pullollaan saitteja, missä voi tehdä työtä isänmaan hyväksi.
Ainut vaan siellä 95 % samaa mieltä, sitten joukossa joku piipittää kuinka hyvä keskustapuolue on, ymmärtämättä
itsekään mitä kirjoittaa.

 Mitä kuukauden aikana ollut esillä.

Ilostuttavin. Venäjä toden teolla tehostaa maidontuotantoaan. Täälläkin nauraa räkätettiin aikoinaan Viron maidontuotannosta.
Ei naureta enää, kun menivät oikealta ja vasemmalta ohi. Mielenkiintoista seurata Venäjältä, siirtävätkö tuotannon Siperiaan, kuten meillä tehty, vai otollisimmille Mustan mulla alueille. Varmaan ainakin opetettu työn tekoon, eikä vinkumaan lomituksista.
Muistaako kukaan, syksyn näyttelyn seminaarissa. Ei maamme  maitotalous kaadu kalliisiin seiniin, vaan tehottomaan tuotantoon.

Ja aika erikoiselta kuulostaa valion yritys mustan muuttamisesta valkoiseksi. Luo valheellista mielikuvaa hiilineutraalisuudestaan, vaikka unioni-aikana raivattu kymmeniä tuhansia hehtaareita kasvavaa metsää pelloksi alueilla missä ei pitäisi olla poronnahkakinnas- teollisuutta ihmeellisempää.

Ja kepun puheenjohtajan vaihdoksesta, ei kepuun tullut edes kevät tuulahdusta vaan päinvastoin.

Nyt jo kepu syyttelee vihreitä hallituksen ilmastoahdistuksesta, muistamatta, jotta ovat samassa vasemmistohallituksessa
ahdistuksen takuumiehenä.

Eipä ole kuukauden aikana paljoa kuulunut ruokakauppa-asiamiehestä, kuplako vain.
Ja kumman hiljaa ollaan sadoista miljoonista, budjetiissa puuttuvista maatalousrahoista.

Perus Suomalaiset ihmettelivätkin, miksi maamme toimiessa Unionin Puheenjohtajamaana, maataloutta ei
ole nostettu näkyvämmin esille.
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: navettapiika - 04.11.19 - klo:06:37
Ehkä sun pitäisi jäädä sinne, missä sinua paremmin ymmärretään..
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: Puuha-Pete - 04.11.19 - klo:07:06

Hoitoon ja pakkopaitaan
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: Töveli - 04.11.19 - klo:07:51
Taas sama levy soi. Hoh hoijaa... terrorisoisit niitä facebuukki"kavereitasi" tyhjentämällä oksennuspussisi heidän niskaan ::).
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: icefarmer - 04.11.19 - klo:11:53
jopas oli taas kertyny kevennettävää  ;D ;D ;D ;D

onko eemeli tehny tutkimusta kumpia enempi veropörssin kärkipaekoilla, tisunkoittajia vaiko viljanviljelijöitä :-\ :-\ :-\ :-\

sepellekki oes hyä antaa vertaistukea vae onko pakkaset sen hyydyttäny :o :o :o :o
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: Härö - 04.11.19 - klo:12:13
Vai on Eemeliltä mennyt selkä poikki. Menikö kyttyrän kohdalta?
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: seegeri - 04.11.19 - klo:12:33
Hyvä kirjoitus, täyttä asiaa.
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: icefarmer - 04.11.19 - klo:15:00
oman kukkaron kun osaa pitää kunnossa niin valtionki talous tuppaa olemaan plussalla, kataisen kaudella taidettiin vaan velkaantua :o :o :o :o :o

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d0decf4c-33c7-4f79-b779-6a188c9a3d97
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: sorkkis - 04.11.19 - klo:15:18
Jäätikköfarmerin pitää ottaa lakki pois päästä nähdessään etelän veronmaksajan .
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: icefarmer - 04.11.19 - klo:15:28
Jäätikköfarmerin pitää ottaa lakki pois päästä nähdessään etelän veronmaksajan .
sorkkista syytämme avunannosta yhteiskunnan verovarojen haaskuuseen kun kirjoittaa isoja laskuja tukieläteille ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: sorkkis - 04.11.19 - klo:15:54
Jäätikköfarmerin pitää ottaa lakki pois päästä nähdessään etelän veronmaksajan .
sorkkista syytämme avunannosta yhteiskunnan verovarojen haaskuuseen kun kirjoittaa isoja laskuja tukieläteille ;D ;D ;D ;D
Ehei vaan lisää liksaa pitäisi saada Valtiolta koska sorkat kuntoon ohjelmalla lisäämme nautojen hyvinvointia.
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: 3,05 cid mään - 04.11.19 - klo:16:14
Pian tulee yö ja sorkkis kömpii Helsinki-pussilakanan alle ja näkee ihania Helsinki-unia. ;D
(https://ih1.redbubble.net/image.680642995.7162/dc,750x,twin,bed-pad,750x1000,f8f8f8.jpg)
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: de Citonni - 04.11.19 - klo:19:49
Jäätikköfarmerin pitää ottaa lakki pois päästä nähdessään etelän veronmaksajan .
sorkkista syytämme avunannosta yhteiskunnan verovarojen haaskuuseen kun kirjoittaa isoja laskuja tukieläteille ;D ;D ;D ;D
Ehei vaan lisää liksaa pitäisi saada Valtiolta koska sorkat kuntoon ohjelmalla lisäämme nautojen hyvinvointia.

Eläinten hyvinvointikorvauksista on tullut niin suuri menestys, että Ruotsin maatalousvirasto on pakotettu kohdentamaan yli 22 milj. euroa lisää rahaa että resurssit riittäisivät avustuksiin ensi vuonna.

Varmaan ruotsalaiset sorkkiksetkin saavat siitä osansa.  ;D

Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: sorkkis - 04.11.19 - klo:20:26

Kyllä saavat . Toisen sorkkahoidon maksaa Valtio , ne pitää raportoida .
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: Oksa - 05.11.19 - klo:07:50
kelle net pitää raportoita?         ei ainakan minnekään tietoa tarvinnu lähettää viime käynnistä..
Otsikko: Vs: Kolmen viikon pänni provosoivista kirjoituksista
Kirjoitti: Cornholio - 06.11.21 - klo:09:14
Kaikki tietää mistä kyse.
Provosoinnin voi kumota väitteet vääriksi todistamalla. kepu/mtk;n ideologia, vääräuskoiset vaijennettava.
Jokaisen kannattaa miettiä, kannattaako sellaiseen maksaa kynnysrahaa. mtk;n etujenajo ollutkin koko EU-ajan
vaikenemista, keskustapuolueen suojelemista.

Ja taikasana lienee, valheellisen tulevaisuuden uskon luominen, joka katkaisee kamelin selän.

Ja kumpaisestakin, niin kepu, kuin mtk, paska valuu enää sormien välistä, kaikki menetetty.

Eipä silti, ei tänne ole ollut kiiruskaan. Netti pullollaan saitteja, missä voi tehdä työtä isänmaan hyväksi.
Ainut vaan siellä 95 % samaa mieltä, sitten joukossa joku piipittää kuinka hyvä keskustapuolue on, ymmärtämättä
itsekään mitä kirjoittaa.

 Mitä kuukauden aikana ollut esillä.

Ilostuttavin. Venäjä toden teolla tehostaa maidontuotantoaan. Täälläkin nauraa räkätettiin aikoinaan Viron maidontuotannosta.
Ei naureta enää, kun menivät oikealta ja vasemmalta ohi. Mielenkiintoista seurata Venäjältä, siirtävätkö tuotannon Siperiaan, kuten meillä tehty, vai otollisimmille Mustan mulla alueille. Varmaan ainakin opetettu työn tekoon, eikä vinkumaan lomituksista.
Muistaako kukaan, syksyn näyttelyn seminaarissa. Ei maamme  maitotalous kaadu kalliisiin seiniin, vaan tehottomaan tuotantoon.

Ja aika erikoiselta kuulostaa valion yritys mustan muuttamisesta valkoiseksi. Luo valheellista mielikuvaa hiilineutraalisuudestaan, vaikka unioni-aikana raivattu kymmeniä tuhansia hehtaareita kasvavaa metsää pelloksi alueilla missä ei pitäisi olla poronnahkakinnas- teollisuutta ihmeellisempää.

Ja kepun puheenjohtajan vaihdoksesta, ei kepuun tullut edes kevät tuulahdusta vaan päinvastoin.

Nyt jo kepu syyttelee vihreitä hallituksen ilmastoahdistuksesta, muistamatta, jotta ovat samassa vasemmistohallituksessa
ahdistuksen takuumiehenä.

Eipä ole kuukauden aikana paljoa kuulunut ruokakauppa-asiamiehestä, kuplako vain.
Ja kumman hiljaa ollaan sadoista miljoonista, budjetiissa puuttuvista maatalousrahoista.

Perus Suomalaiset ihmettelivätkin, miksi maamme toimiessa Unionin Puheenjohtajamaana, maataloutta ei
ole nostettu näkyvämmin esille.
Eemelin paha olo ei kohentunut vaivaisen kolmen viikon pännistä. Naurettavinta Eemelin vuodatuksessa oli se, että hän kertoi kirjoittavansa isänmaan hyväksi.

Ketjupyörät heittää pahasti hammasta, kun sellaista väittää. ;D ;D ;D