Agronet

Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: supersammakko - 06.08.18 - klo:09:08

Otsikko: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: supersammakko - 06.08.18 - klo:09:08
No, tämähän oli jo tiedossa, vaikka puolet ei sitä vieläkään suostu uskomaan;

https://yle.fi/uutiset/3-10293221

Hassuinta oli jälleen kerran MTK:n kommentti;

– Tiettyyn eläinmäärään investoinut viljelijä oli pakotettu tekemään uutta peltoa, jotta hän voi levittää lannan. Nämä ovat hankalia tilanteita, jotka on katsottava elinkeinon ja taloudellisen toimeentulon näkökulmista.

Oikein pakotettu? Mikähän on oikea investointijärjestys? Ja itsehän on pakko kaikki tehdä, mitään paskaa ei voi myydä tai mitään sopimuksia ei voi tehdä, koska vahingossa siitä saattaisi olla hyötyä molemmille.

Muuta uutisesta bongattua;

Luken tutkimusprofessori Kristiina Reginan mukaan Suomi ei välttämättä yllä päästövähennystavoitteisiin, jos peltoja raivataan edelleen.

Maatalous aiheuttaa suuren osan ilokaasupäästöistä, joten yleisesti peltojen päästöillä on tutkijan mukaan ratkaiseva asema Suomen päästöjen vähentämisessä ja päästötavoitteiden saavuttamisessa.

Toki jutussa myös mainitaan, että Suomi on soinen maa ja suopelloista ei voida kokonaan luopua.

Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: BACKSPACE - 06.08.18 - klo:10:08
Noi päästönpienennystavoitteet ja bioetanolin tarpeen lisääntyminen + maailmankaupan vaikeutuminen tulevat muuttamaan suomalaista maataloutta yllättävän rajusti lähivuosina...

Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: nautafarmari - 06.08.18 - klo:10:11
Miten, ei kai tästä enää huonompaankaan voida mennä.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: JösseJänis - 06.08.18 - klo:10:47
Ilokaasun osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin kahdeksan prosenttia. Suomessa vapautuvasta ilokaasusta merkittävä osa (?) syntyy turvemailta ojitetuista viljelymaista. Suomessa on oikeastaan mahdotonta täysin välttää turvemaan viljelyä.

Siinäpä sitä oli dramatiikkaa kerrakseen.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: Muonamies - 06.08.18 - klo:10:56
Turvemaiden raivauksen ja kynnön rajoituksia varmaankin pakosti seuraavalla hallituskaudella tulossa (hallituspohjasta riippumatta), mutta ei kai lannoituskieltoa kuitenkaaan(?)
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: BACKSPACE - 06.08.18 - klo:10:57
Miten, ei kai tästä enää huonompaankaan voida mennä.

Huonompaan ja parempaan.. Riippuu siitä kenen silmälaseilla asiaa katsoo.

Etonolin tarve mahdollisesti parantaa viljan hintaa. "Mahdolliset päästösakot" koskevat eniten eloperäisiä maita, ja maan muokkaamista. Luultavasti muutoksia tasoitetaan tukipolitiikalla.

Lopputulos on tietty se että kivennäismailla viljelevä viljatilallinen maksaa viulut tukien madaltumisena, vaikka onkin itse ongelmaan vain osasyyllinen? Turvemaiden viljelyä kevennetään ja se korvataan jollain uudella tuella.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: maidontuottaja - 06.08.18 - klo:11:04
Tästä kommentista eivät kaikki pidä, mutta Pohjois-Suomen turvemaiden  pellonraivauksista tulisi luopua. Maidosta on muutenkin ylituotantoa ja logistisesti ne tilat on kaukana kaikesta.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä oeennuolemilevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: Magia - 06.08.18 - klo:12:54
Noi päästönpienennystavoitteet ja bioetanolin tarpeen lisääntyminen + maailmankaupan vaikeutuminen tulevat muuttamaan suomalaista maataloutta yllättävän rajusti lähivuosina...
+suunnaton virkamiesten typeryys,EU:n p.rseennuoleminen lisäävät muutosta.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: {o|o} - 06.08.18 - klo:14:12
Jos ikärajat ja sadonkorjuuvelvoite palaisivat, peltoa vapautuisi aktiivitiloille. 

Mutta kaiken paras olisi aktiivitilan määritteleminen oikeasti.  Mutta sitä rajoittaa virkamiesten omat sukutilat, joita "aktiiviviljelevät" Helsingistä käsin.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: BACKSPACE - 06.08.18 - klo:14:21
Jos ikärajat ja sadonkorjuuvelvoite palaisivat, peltoa vapautuisi aktiivitiloille. 

Mutta kaiken paras olisi aktiivitilan määritteleminen oikeasti.  Mutta sitä rajoittaa virkamiesten omat sukutilat, joita "aktiiviviljelevät" Helsingistä käsin.

Ei tuota määritelmää pysty tekemään ikinä, ei millään periaatteella
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: supersammakko - 06.08.18 - klo:14:26
Jos ikärajat ja sadonkorjuuvelvoite palaisivat, peltoa vapautuisi aktiivitiloille. 

Mutta kaiken paras olisi aktiivitilan määritteleminen oikeasti.  Mutta sitä rajoittaa virkamiesten omat sukutilat, joita "aktiiviviljelevät" Helsingistä käsin.

Ei tuota määritelmää pysty tekemään ikinä, ei millään periaatteella
Helposti pystyy, aktiiviviljelijän määritelmä on sellainen joka sopii mulle parhaiten. Muista viis. Isot tilat tietty voi käyttää aktiiviviljelijän statusta, mutta kyllä se tukileikkuri voisi alkaa iskeä kun mennään sopivan kauas omasta tilakoostani. Näin helppoa.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: wtf - 06.08.18 - klo:14:33
Jos ikärajat ja sadonkorjuuvelvoite palaisivat, peltoa vapautuisi aktiivitiloille. 

Mutta kaiken paras olisi aktiivitilan määritteleminen oikeasti.  Mutta sitä rajoittaa virkamiesten omat sukutilat, joita "aktiiviviljelevät" Helsingistä käsin.

Ei tuota määritelmää pysty tekemään ikinä, ei millään periaatteella

Kaikenlaisten uusien määritelmien tekeminen ja niiden perusteella rahan jakaminen on eduksi ainoastaan maatalouden ympärillä pyörivän turhuuden hyvinvoinnille.

Tämä "uutinen" on luotu pohjustukseksi turvemaiden kyntökiellolle.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: alpo10 - 06.08.18 - klo:14:38
Tästä kommentista eivät kaikki pidä, mutta Pohjois-Suomen turvemaiden  pellonraivauksista tulisi luopua. Maidosta on muutenkin ylituotantoa ja logistisesti ne tilat on kaukana kaikesta.
subjektiivinen oikeus viljellä maata ei toteutuisi, jos raivauksesta luovutaan. Jokaisellahan on asuinpaikasta riippumatta oltava mahdollisuus viljellä riittävän isoa ja kannattavaa maatilaa. Samalla periaatteella myös Helsinkiin muuttavan ihmisen asumista on tuettava, kun asuminen maksaa siellä muuta maata enemmän. Näin ajattelee jo kohta kaikki suomalaiset, toivottavasti osaavat olla kiitollisia niille, jotka tätä mielettömyyttä rahoittavat :)

Jos ikärajat ja sadonkorjuuvelvoite palaisivat, peltoa vapautuisi aktiivitiloille. 

Mutta kaiken paras olisi aktiivitilan määritteleminen oikeasti.  Mutta sitä rajoittaa virkamiesten omat sukutilat, joita "aktiiviviljelevät" Helsingistä käsin.
aktiivitilan isäntien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia... entäs syntyperä, onko sillä väliä? Onko sillä lopulta mitään merkitystä kuka sitä tilaa viljelee, kaupassa on nytkin hyllyt täynnä ruokaa, nälkään ei ole varmaan sodan jälkeen kuollut kukaan... onko meillä joku ongelma tässä?
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: supersammakko - 06.08.18 - klo:15:00
Mikä ***** subjektiivinen oikeus viljellä maata? Hah, ei mullakaan ole subjektiivista oikeutta pystyttää grilliä minne huvittaa, jos kaavahenkilö sanoo että tänne se ei sovi, niin ei siinä paljoa mitkään subjektiiviset oikeudet auta. Maajussin subjektiivinen oikeus tuntuu, ainakin jussien ajatuksissa, syntyvän siitä kun on sattunut syntymään maajussiperheeseen.

Ja hei, maatalousyrittäjyyden vertaaminen asumiseen on tyhmää ja jo tosi väsynyttä.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: UoleviUU - 06.08.18 - klo:16:19

Mut kyllä kaupungistumista tuetaan valtavilla asumistuilla.
Jos niistä luovuttaisiin, grynderit paskoisivat housuihinsa.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: nautafarmari - 06.08.18 - klo:19:05

Kuten sanottua, "kaupungistumisen tukemista", ei sekään järkevältä kuulosta. Tasaisesti nuo tuet on pienentyneet, kuinka paljon ensi tuki kaudella lähtenee.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: UoleviUU - 06.08.18 - klo:19:51
https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/laakkeet/ilokaasu-n2o

Turvemaiden viljelijät taitaa olla pienessä kaasussa ainakin peltohommien aikana.  Nouseeko ilokaasu päähän helposti, kun laittaa pään vaikka kyntövakoon ja hengittää oikein syvään?

Turvemaiden viljelijät on iloista porukkaa.
 
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: de Citonni - 06.08.18 - klo:20:25
Ilokaasun osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin kahdeksan prosenttia. Suomessa vapautuvasta ilokaasusta merkittävä osa (?) syntyy turvemailta ojitetuista viljelymaista. Suomessa on oikeastaan mahdotonta täysin välttää turvemaan viljelyä.

Siinäpä sitä oli dramatiikkaa kerrakseen.

Liian vähän, että koko viljely pitäisi lopettaa.  Nyt on käännettävä kaikki kivet ja kannot lisäpäästöjen löytämiseksi.  ;D ;D
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: kylmis - 06.08.18 - klo:20:41
Iso vahinko on taas tapahtunut, kun Vapo päästettiin myymään turvekentät peltokäyttöön. Eihän tätä voinut pysäyttää, kun valtio olisi kärsinyt taloudellisia menetyksiä. Nyt syy ja vastuu saatiin kätevästi siirrettyä yksityisen maajussin niskoille. On tämä taas niin tätä. Noissa Vapon turvekentissä olisi ollut mukavasti puskuria, kun ne olisi laitettu telakalle.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: kantola - 06.08.18 - klo:21:10
SUOmi = SUOmaa. Kannattaa laittaa siis koko maa käyttö- ja asumiskieltoon niin toiset saa paskata senkin edestä. :)
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: alpo10 - 06.08.18 - klo:22:02
Mikä ***** subjektiivinen oikeus viljellä maata? Hah, ei mullakaan ole subjektiivista oikeutta pystyttää grilliä minne huvittaa, jos kaavahenkilö sanoo että tänne se ei sovi, niin ei siinä paljoa mitkään subjektiiviset oikeudet auta. Maajussin subjektiivinen oikeus tuntuu, ainakin jussien ajatuksissa, syntyvän siitä kun on sattunut syntymään maajussiperheeseen.

Ja hei, maatalousyrittäjyyden vertaaminen asumiseen on tyhmää ja jo tosi väsynyttä.

Mut kyllä kaupungistumista tuetaan valtavilla asumistuilla.
Jos niistä luovuttaisiin, grynderit paskoisivat housuihinsa.

Tästä asumisesta ja sen tukemisesta ja  mitä tuetaan.

Niin jos joku heppu jää takahikiälle jossa ei ole mitään mahdollisuuksia työllistyä. Niin sitten maksetaan työttömyyskorvausta, asumistukea ja toimeentulotukea. Jos muuttaa alueelle, jossa saa töitä, niin maksetaan asumistukea. Toisaalta työssä käyvä on osa yhteiskuntaa, maksaa veronsa ja eläkemaksunsa. Veikkaan, että yhteiskunta jää reilusti plussalle työtön takahikiällä vrt asumistuettu työtä tekevä kaupungissa. Varsinkin pitkällä tähtäimellä.
onhan tämä kummallinen yhteiskunta, kohta vuorineuvoksetkin hakevat jotain tukea... on osa yhteiskuntaa, tekee työtä, maksaa veronsa ja eläkemaksunsa. Silti ei pysty omaa asumistaan maksamaan, kun kojamo ja kumppanit tarttee vuosi vuodelta enemmän... mikään ei riitä, katso noita lukuja liikevaihdosta ja tuloksesta... taitaa tulla vielä osingot verovapaana liitoille?

Kojamo Oyj:n suurimmat omistajat 31.12.2016 ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (18,08 %), Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma (16,98 %), Metallityöväen Liitto ry (9,70%), Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry (8,73 %), Rakennusliitto ry (8,31 %) Loput Kojamosta omistavat muut ammattiliitot sekä säätiöt, rahastot ja kaupungit. Kojamon liikevaihto vuonna 2016 oli 351,5 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 289,7 miljoonaa euroa. Taseen loppusumma oli vuoden 2016 lopussa 4,6 miljardia euroa.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: optimisti - 07.08.18 - klo:05:49
Turvepellon viljely on jo yksistään niin kauheaa, ettei sitä pitäisi harrastaa ollenkaan.
Otsikko: Vs: Ojitetut ja viljelykäytössä olevat turvepellot tuottavat ilokaasua
Kirjoitti: ja101 - 07.08.18 - klo:07:59
No, tämähän oli jo tiedossa, vaikka puolet ei sitä vieläkään suostu uskomaan;

https://yle.fi/uutiset/3-10293221

Hassuinta oli jälleen kerran MTK:n kommentti;

– Tiettyyn eläinmäärään investoinut viljelijä oli pakotettu tekemään uutta peltoa, jotta hän voi levittää lannan. Nämä ovat hankalia tilanteita, jotka on katsottava elinkeinon ja taloudellisen toimeentulon näkökulmista.

Oikein pakotettu? Mikähän on oikea investointijärjestys? Ja itsehän on pakko kaikki tehdä, mitään paskaa ei voi myydä tai mitään sopimuksia ei voi tehdä, koska vahingossa siitä saattaisi olla hyötyä molemmille.

Muuta uutisesta bongattua;

Luken tutkimusprofessori Kristiina Reginan mukaan Suomi ei välttämättä yllä päästövähennystavoitteisiin, jos peltoja raivataan edelleen.

Maatalous aiheuttaa suuren osan ilokaasupäästöistä, joten yleisesti peltojen päästöillä on tutkijan mukaan ratkaiseva asema Suomen päästöjen vähentämisessä ja päästötavoitteiden saavuttamisessa.

Toki jutussa myös mainitaan, että Suomi on soinen maa ja suopelloista ei voida kokonaan luopua.

En kaikista MTK:n ulostuloista pidä, heille tuntuu välillä olevan tärkeysjärjesty sekaisin. Mutta kyllä investointi järjestys on ihan oikea. Ensin eläimet sitten pellot. Jos eläimet tuottavat jotakin niin silloin se pellon hankinta on helpompaa. Jos taas pellot hankkii eka mikä tuntuu tietysti järkevämmältä, että on heti sitä rehu ja lanta-alaa valmiina niin rahat on kuitenkin jostain etittävä niihin peltoihin. Eli mun mielestä järjestys on ihan oikea. Eka tulopuoli kuntoon.

Se, että miksi ei tehdä yhteistyötä tai lantaa anneta ulos niin eiköhän tuota aika paljon tehdä. Oma on silti omaa vaikka yhdessä pankin kanssa omistettua. Pankista ei kukaan tule sulle sanomaan, että nyt ei parane lantaa levittää, kun on ollut niin märkää, että saattaa pelto vaikka tiivistyä. Sama rehunteon kanssa. Se on vain sellanen juttu, että sitä lantaa kun oikeasti tulee niin sitä ajetaan silloin kun pitää oli keli ja pellon olosuhteet mitä on. Niin paljon peltoa harvalla tilalla on, että voisi pahemmin sen kanssa suunnitella. On sen itsekkin tässä huomannut, että viime kesä kun oli sateinen niin eipä se lanta tahtonut oikein säiliöstä liikkua eteenpäin. Eihän siinä sitten itse auttanut muu kuin syksyllä laittaa silmät kiinni ja ajaa. Että turha tulla selittämään yhteistyöstä tuolla saralla..