Agronet

Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: Opelixi - 06.12.07 - klo:13:08

Otsikko: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 06.12.07 - klo:13:08
Nyt kun täällä Agronetissäkin on tehty jako nuorempiin kirjoittajiin (lue teinikirjoittajat l. maaseutunuoret) ja vanhempiin kirjoittajiin, voidaan alkaa miettimään miksi meille nuoremmille keskustelijoille ei tehtäisi omaa keskustelupalstaa? Samaa jakoa nuoriin ja vanhoihin noudatetaan tuottajajärjestössä. Monesti tuntuu että nuoret ovat välttämätön muodollisuus isommissa kokouksissa. Nuorten näkemyksiä kuunnellaan molemmat korvat auki eli mielipiteet kuulostavat kenties tuulen ujellukselta? Paikallisesti näin ei onneksi ole. Nuorissa käsitykset nykymaataloudesta poikkeavat monella tavalla vanhemmista tuottajista, esimerkiksi tuet koetaan tulona jonka tarkoitus on kannustaa tuottajia investoimaan laitteisiin ja menetelmiin joilla pystytään tuottamaan vallitsevien tuotteista saatavien hintatasojen mukaan, kannattavasti. Tukien suunta on laskeva, joten tueton aika tulee varmasti. Onneksi markkinat toimivat edes maailmanlaajuisesti talouden lakien mukaan eli mikäli meillä halutaan saada tuotteesta parempaa hintaa edellyttää se maailmanlaajuisia sadonmenetyksiä.

Mutta mikäli palataan takaisin asiaan.. Nuorille tulisi omasta mielestäni saada oma keskustelupalsta kun täällä näyttää olevan meitä nuorempia hyljeksivä suuntaus. Itse taidan alkaa hiljakseen vetäytyä sivustoilta pois. Ennen kuin ehtii muuttua aktiiviksi.  ;D

Nuorissa tuottajissa on kuitenkin tulevaisuus ja itse ainakin aion tuottamisen parissa pysyä niin pitkään kuin henki pihisee. Tai sitten lopetetaan alalle nuorien hommaaminen. Kunhan viimeinen lähtijä muistaa sammuttaa valot.  :o

Pahoittelen avautumistani ja jos joku tämän takia vetää herneitä nenään. Itse olen jo hetken niitä vetänyt.  :-\
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Unto - 06.12.07 - klo:14:28

Pahoittelen avautumistani ja jos joku tämän takia vetää herneitä nenään. Itse olen jo hetken niitä vetänyt.  :-\

Se ny vaa on näitten sivustojen henki vähä sellaane notta kukin tariooloo tyylillänsä niitä hernehiä toisten nenän alle ja sitte kattotaha vetääkö se ja kuinka syvälle. Ja mikä jottei nuarisoseuratoiminnalle tilaa olisi.

Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: timotej - 06.12.07 - klo:16:32
Saattapi olla kyllä niinkin, että nämä teinimäisiä ajatuksia esittävät kirjoittajat ovat biologisesti hyvinkin varttuneita, ainoastaan henkisiltä lahjoiltaan teiniasteelle jämähtäneitä. Tuo jako käsittääkseni tarkoittaa tätä henkistä jakoa eli kyllä iältään nuorilla kirjoittajilla voi olla hyvinkin asiallisia ajatuksia meille vanhoillekin annettavana.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: kylmis - 06.12.07 - klo:16:59
Kaippa tätä hanketta on pakko kannattaa, koska itsekin olen maaseutunuorten toiminnassa mukana. Voisihan täällä kokeilla saisiko jonkinlaista keskustelua aikaiseksi. Repussa nuorten palsta on ainakin tosi kuivahtanut (niin ovat tosin muutkin).

Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Timppa - 06.12.07 - klo:17:22
Pahoittelen avautumistani ja jos joku tämän takia vetää herneitä nenään. Itse olen jo hetken niitä vetänyt. 

*********Tyypillistä pullamössösukupolven reagointia.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 06.12.07 - klo:18:45
Pahoittelen avautumistani ja jos joku tämän takia vetää herneitä nenään. Itse olen jo hetken niitä vetänyt. 

*********Tyypillistä pullamössösukupolven reagointia.

Kiitän. Tuollaista asennetta nuorempi sukupolvi juuri kaipaa.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 06.12.07 - klo:18:52
Kaippa tätä hanketta on pakko kannattaa, koska itsekin olen maaseutunuorten toiminnassa mukana. Voisihan täällä kokeilla saisiko jonkinlaista keskustelua aikaiseksi. Repussa nuorten palsta on ainakin tosi kuivahtanut (niin ovat tosin muutkin).

Joskus kävin katsomassa siellä mutta hiljaista oli kuten sanoit. Suurin vika on siellä omalla nimellä kirjoittaminen. Kyllä se eroaa paljon siihen verrattuna vaikka täällä kirjoittaisikin tiedettynä henkilönä. Eihän nimimerkki asioita muuta sinänsä mutta omalla nimellä kirjoittaminen tuo kuvioihin jäykkyyttä.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: kylmis - 06.12.07 - klo:19:08
Niinhän se tuo, mutta kyllä nimimerkin takaakin se ihminen löytyy. Mitään tunnistettavaa ei saisi puhua tai siis kirjoittaa. Kaiken huippu oli tuo taannoinen kylvinkonekeskustelu kun sain kaksi puhelinsoittoa aiheesta tyyliin "kattelin netistä tommosta juttua ja tuli jotenkin mieleen, että oletko sää hankkimassa kylvinkonetta". Sitten paljon aikaisemmin tuli jo kommentti tyyliin "kirjoitaksää nimmarilla kylmis, kun ne jutut on jotenkin sun tyylilles sopivia". Joten se siitä "tuntemattomuudesta". Ei auta nimmarinkaan vaihto, kun tyylistä kuulemma tuntee.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Lahtari - 06.12.07 - klo:19:29

***** Niinhän se on, vertaa Talojussi,Tsaukki,Uuno,Vaino ja nytkin parilla nimellä. ;D Kyllä tyyli näkyy ja siitä tunnistetaan. ;D ;D
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Jorma Tappinen - 06.12.07 - klo:20:25
Jos Opeliksi on sitä mieltä ettei tuotantotukia tarvittaisi, pitäisi hänellä olla oikeus sanoa se ääneen. Hän ei varmaankaan ole ainoa sitä mieltä oleva. Enhän minäkään uskalla sitä julkisesti myöntää ja toreilla kuuluttaa ainakaan omalla nimellä. Ei huvita osallistua MTK-toimintaankaan, kun siellä kaikilla on niin vaikeeta kun tuet on liian pieniä eikä mikään kannata.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Petri - 06.12.07 - klo:21:45
*********Tyypillistä pullamössösukupolven reagointia.

Ikiteini on puhunut. Ugh!
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Timppa - 06.12.07 - klo:22:09
Pahoittelen avautumistani ja jos joku tämän takia vetää herneitä nenään. Itse olen jo hetken niitä vetänyt. 

*********Tyypillistä pullamössösukupolven reagointia.

Kiitän. Tuollaista asennetta nuorempi sukupolvi juuri kaipaa.

Nuorisolle on oma työvaatesarjansa. Haalareitten persus on nilkkojen tasalla.

Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: supermajor - 06.12.07 - klo:22:16
Nuoret maidontuottajat ovat järkiinsä lopettamassa tuotannon, miksikö? Valiolla olisi vara ja pakkokin maksaa heti Pietarin markkinoiden takia jatkajille (10 vuotta) 10-12% lisää, muuten Valio menee nurin tai ainakin YT-neuvottelut alkaa. Toimin itse Pietarin markkinoilla ja tiedän, että  siellä ollaan valmiita maksamaan laadusta ja toimitusvarmuudesta. Itse "separoin" kaiken laatutavaran Suomesta vihannes- ja juuresmassasta Pietariin. Tänne ei jää kuin "kurri" ja silti siitä saa sentään jotain. Suomessa ei olla valmiita maksamaan laadusta, vaan täällä on markkinatalous, eli jos saat tukea, niin et saa tuotteestasi laatulisää. Toisin on Suomen naapureilla, hinnat nousset maataloustuotteilla 22-32%. Melkein puolet Venäjän maitotuotteista tuodaan ulkomailta. Laadukkaita maidontuottajia tarvitaan heti rajan takana. Jos Valion JOHTAJAT eivät lue tätä viestiä, niin ilmoittukaa halukkaat minulle. Vero 1 000 000 euron myynnistä oli 5,5 %. Veroetu tekee kaksi ilmaista Variota vuodessa kuoletettuna. Siis heti ens vuonna omaksi. Ammattitaidosta ja pääomasta on Venäjällä huutava pula. Olkaa siis tietoisia siitä, että WTO:n jälkeen KAIKKI Suomessa tuotettu elintarvikeeksi käyvä tavara menee Venäjälle, täällä Suomessa ollaan "kahu"tavaran varassa. Timppa ei pääse näille markkinoille vääränvärisen traktorin vuoksi, muuten kylläkin. EI PUNAISTA ENÄÄN! En ole nähnyt punaisia autojakaan vuoteen Venäjällä.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Timppa - 06.12.07 - klo:22:34
Timppa ei pääse näille markkinoille vääränvärisen traktorin vuoksi, muuten kylläkin.

******Kyllähän kommareilla on ihan merkittävä kannatus venäjällä.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: maraani - 06.12.07 - klo:23:11
Mutta mikäli palataan takaisin asiaan.. Nuorille tulisi omasta mielestäni saada oma keskustelupalsta kun täällä näyttää olevan meitä nuorempia hyljeksivä suuntaus. Itse taidan alkaa hiljakseen vetäytyä sivustoilta pois. Ennen kuin ehtii muuttua aktiiviksi.  ;D

Kaiva vaan se herne nenästäsi! :) Ite oon mielestäni ehkä jossain puolessavälissä nelikymppisenä, mut en näe erillistä "nuortenpalstaa" tarpeellisena. Asioista keskusteltaessa kukin on mukana sillä kokemuksella ja tietämyksellä kuin omaa tai haluaa esiintyä. Jos vastauksessa pojitellaan niin siihen on syy joko aloittajan näkemyksessä tai vastaajan vanhoillisuudessa. Ja tällä konefoorumilla asiasta harhautumiset eivät luultavasti aina tapahdu nuorempien kirjoittajien toimesta. Joku vaan menee helpommin lankaan, kun toisilla on päätyönään ylläpitää keskustelua hinnalla millä hyvänsä.

Sitäpaitsi varmaan jossain jo on semmoinenkin palsta, jossa kaikki ikään katsomatta voivat kinata siitä, että "mun (iskän) raktori on parempi kuin sun (iskän) raktori" kun se on punainen/sininen/vihreä/keltavanteinen/punavanteinen/jenkki/setori/valametti ja siinä on ilmatointi ja automaattivaihteisto. Harmi vaan, et kabiiniin pitää kiivetä takaikkunasta vetovarsien päältä ku esitteessä luki et "portaaton" (sori, oli IHAN pakko) :)
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 06.12.07 - klo:23:49
Pahoittelen avautumistani ja jos joku tämän takia vetää herneitä nenään. Itse olen jo hetken niitä vetänyt. 

*********Tyypillistä pullamössösukupolven reagointia.

Kiitän. Tuollaista asennetta nuorempi sukupolvi juuri kaipaa.

Nuorisolle on oma työvaatesarjansa. Haalareitten persus on nilkkojen tasalla.

Niin varmasti on, toivottavasti tarkoitat kuitenkin kaupunkilaista nuorisoa. Kyllä maatalouden parissa työskentelevällä ja siihen mielenkiintoa tuntevalla nuorisolla on täysin erilainen asenne elämään ja asioihin kuin muilla aloilla aloittelevalla nuorisolla.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 06.12.07 - klo:23:58
Jos Opeliksi on sitä mieltä ettei tuotantotukia tarvittaisi, pitäisi hänellä olla oikeus sanoa se ääneen. Hän ei varmaankaan ole ainoa sitä mieltä oleva. Enhän minäkään uskalla sitä julkisesti myöntää ja toreilla kuuluttaa ainakaan omalla nimellä. Ei huvita osallistua MTK-toimintaankaan, kun siellä kaikilla on niin vaikeeta kun tuet on liian pieniä eikä mikään kannata.

Kyllä tuet ovat paikkansa ansainneet. Ei Suomen maataloutta muuten olisi saatu kehittymään kuin rakennemuutos on edellyttänyt. Harmi on että tukia ovat lähteet hyväksikäyttämään ne joille siitä ei välttämättä kuuluisi senttiäkään. Tuet ovat kuitenkin katoava luonnonvara ja niitä olosuhteita varten rakennemuutosta ajetaan.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Timppa - 07.12.07 - klo:14:36
Pahoittelen avautumistani ja jos joku tämän takia vetää herneitä nenään. Itse olen jo hetken niitä vetänyt. 

*********Tyypillistä pullamössösukupolven reagointia.

Kiitän. Tuollaista asennetta nuorempi sukupolvi juuri kaipaa.

Nuorisolle on oma työvaatesarjansa. Haalareitten persus on nilkkojen tasalla.

Niin varmasti on, toivottavasti tarkoitat kuitenkin kaupunkilaista nuorisoa. Kyllä maatalouden parissa työskentelevällä ja siihen mielenkiintoa tuntevalla nuorisolla on täysin erilainen asenne elämään ja asioihin kuin muilla aloilla aloittelevalla nuorisolla.

Kunhan vaan aikani kuluksi. Kaupunkilaisia tietysti tarkoitan.

Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Monttu Simeon - 07.12.07 - klo:21:03
Ei varmaan kovia uhrauksia tarvita, jos kokeeksi saataisiin nuorille oma palsta. Periaatteessa en erillistä kannata, mutta kokeilla sitä tarpeellisuutta voisi. Asiallisessa asiassa nuorilla on hyvää ja tuoretta kantaa. Saattaapi vanha tai peräti vanhoillinen olla se, joka lyö asiajutut tökerösti lekkeriksi. Toisaalta ehkä se pieni jäynä sitten lisää yleistä mielenkiintoa viipyä täällä.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 07.12.07 - klo:21:57
Ei varmaan kovia uhrauksia tarvita, jos kokeeksi saataisiin nuorille oma palsta. Periaatteessa en erillistä kannata, mutta kokeilla sitä tarpeellisuutta voisi. Asiallisessa asiassa nuorilla on hyvää ja tuoretta kantaa. Saattaapi vanha tai peräti vanhoillinen olla se, joka lyö asiajutut tökerösti lekkeriksi. Toisaalta ehkä se pieni jäynä sitten lisää yleistä mielenkiintoa viipyä täällä.

Niin kyllä täällä tuo huumoripitoinen ilmapiiri saa pysymään palstalla.  :) Eipä maailmas hajunaamaisuudella pitkään jaksa.

Mutta olis kyllä hyvä jos saataisiin nuoremmille maatalouden parissa eleleville samanhenkisille henkilöille oma palsta. Pysyis yhteydet opiskelukavereihin ja saatais keskustella samalla miten itse kukin näkee tulevaisuuden ja miten aikoo selviytyä haasteista. Mutta jos palsta tulisi, täytyisi sitä myös markkinoida nuoremmalle väestölle oppilaitoksissa ja esim. ammattilehdissä kuten on Agronettiä mainostettu.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Timppa - 08.12.07 - klo:09:53
Ei muutakuin ylävitoset, joumään, lol ja so....
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: lehtis - 08.12.07 - klo:10:35
Voihan se ollakin hyvä homma toi oma palsta nuorille, mutta mikä tai kuka on nuori?
EU säädöksissä alle 40 vuotias vai politiikan saralla alle 30 vuotias?
Toikin taitaa olla kumminkin ikuisuuskysymyksiä! 8)
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Maalaispoika - 08.12.07 - klo:10:36
Voihan se ollakin hyvä homma toi oma palsta nuorille, mutta mikä tai kuka on nuori? EU säädöksissä alle 40 vuotias vai politiikan saralla alle 30 vuotias?

Vaiko mtk-säädöksissä oleva 35 vuotta? ;D
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 08.12.07 - klo:13:40
Ei muutakuin ylävitoset, joumään, lol ja so....

Joo-o.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: kylmis - 08.12.07 - klo:19:32
Vaiko mtk-säädöksissä oleva 35 vuotta? ;D
No tämä olisi periaattessa se oikea raja. Mutta sitten täällä on tietysti noita liittoutumattomia, jotka pilaa hommat, kun eivät välitä mistään rajoista...

Ja Timpalla: Joumään ittelles!
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: maanviljelija - 09.12.07 - klo:03:38
Kannatan pojuille ja tytöille omaa palstaa etteivät sotkeennu aikuisten asioihin. Hesarin yleisönosastossa joskus julkaistaan abiturienttien tai vastaavien kirjoituksia. Voi sitä elämän realiteeteistä tietämättömyyttä. Äänestysikäraja pitäisi nostaa 30 vuoteen :o
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 09.12.07 - klo:16:20
Kannatan pojuille ja tytöille omaa palstaa etteivät sotkeennu aikuisten asioihin. Hesarin yleisönosastossa joskus julkaistaan abiturienttien tai vastaavien kirjoituksia. Voi sitä elämän realiteeteistä tietämättömyyttä. Äänestysikäraja pitäisi nostaa 30 vuoteen :o

Eiköhän kaikki jotka nykymaatalouden parissa toimivat, tiedä mitkä ovat elämän realiteetit? Tai ainakin oppii tietämään ajan kuluessa.  ;D Muutoksiin joutuu sopeutumaan sekä nuoret että vanhat.

Äänestysikärajasta voisin todeta että yhtä varteenotettava ehdotus kuin jos toteaisin että ajokortin ikäraja pitäisi laskea 55 vuoteen, jonka jälkeen kortit kerätään lasikaappeihin.
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Timppa - 09.12.07 - klo:20:15
Kysymys:

Miksei nykynuoriso syö suolakurkkua?

Vastaus:

Käsillä ei osaa mitään tehdä ja pää ei mahdu kurkkupurkkiin...
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Reginan vanki - 09.12.07 - klo:22:07
Ja kun valta on papparaisilla, niin muutosvastarinta on taattu. "Ennen sai ostetuksi kuormallisella viljaa uuden peräkärryn"  ;D ;D ;D
Viikko keväällä ja viikko syksyllä. ;D
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: maanviljelija - 09.12.07 - klo:23:44
Kannatan pojuille ja tytöille omaa palstaa etteivät sotkeennu aikuisten asioihin. Hesarin yleisönosastossa joskus julkaistaan abiturienttien tai vastaavien kirjoituksia. Voi sitä elämän realiteeteistä tietämättömyyttä. Äänestysikäraja pitäisi nostaa 30 vuoteen :o

Eiköhän kaikki jotka nykymaatalouden parissa toimivat, tiedä mitkä ovat elämän realiteetit? Tai ainakin oppii tietämään ajan kuluessa.  ;D Muutoksiin joutuu sopeutumaan sekä nuoret että vanhat.

Äänestysikärajasta voisin todeta että yhtä varteenotettava ehdotus kuin jos toteaisin että ajokortin ikäraja pitäisi laskea 55 vuoteen, jonka jälkeen kortit kerätään lasikaappeihin.

Isäukolta, veteraanisukupolvea, otettiin jo 15 vuotta sitten CE-kirjaimet pois kortista. Kyllä mä sen mieluummin kuormurin rattiin päästäisin kuin 1000-kuutioisen satulaan. 
Äänestysoikeus pitäisi olla vain ihmisillä joilla on/ollut  lapsia. Nämä ihmiset varmistavat jatkuvuuden. Muut ovat vapaamatkustajia tai loiseläjiä eikä heidän mielipiteillään ole yhteiskunnan kannalta merkitystä. Sinkkuverotus takaisin! >:( Poikasten mielipiteet on poikasten mielipiteitä :o
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: maanviljelija - 09.12.07 - klo:23:48
Ja kun valta on papparaisilla, niin muutosvastarinta on taattu. "Ennen sai ostetuksi kuormallisella viljaa uuden peräkärryn"  ;D ;D ;D

Kuten kuvasta näkyy niin en nyt ihan papparainen ole, ja kyllä rekkakuormalla viljaa uuden peräkärryn nytkin saa 8)
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Opelixi - 10.12.07 - klo:00:20

Joo-o. On ilmoja pidellyt...  ;D
Otsikko: Vs: Maaseutunuorille oma keskustelupalsta
Kirjoitti: Status - 10.12.07 - klo:14:04
Ja kun valta on papparaisilla, niin muutosvastarinta on taattu. "Ennen sai ostetuksi kuormallisella viljaa uuden peräkärryn"  ;D ;D ;D

Kuten kuvasta näkyy niin en nyt ihan papparainen ole, ja kyllä rekkakuormalla viljaa uuden peräkärryn nytkin saa 8)

Jep on sulla vempulointia vain mielessäsi, sai sitä ennenkin rekkakuormalla ostettua hieman enemmän.
Jos oikein osaan arvioitta että sai traktorilla varustettuja kärryjä useampia  ;D