Agronet

Keskusteluaiheet => Kasvintuotanto => Aiheen aloitti: BACKSPACE - 25.09.17 - klo:15:22

Otsikko: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: BACKSPACE - 25.09.17 - klo:15:22
Glyfosaatin käyttö viljan pakkotuleennuttamisessa kielletty – viranomaiset valvovat tehostetusti

Tiedote. Julkaistu: 25.09.2017, 13:31

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että kasvinsuojeluaine glyfosaatin käyttö viljan pakkotuleennuttamisessa on Suomessa kielletty. Tukesin tietoon on tullut tapauksia, joissa viljapeltoon on saatettu ruiskuttaa glyfosaattia ennen puimista. Ruiskutuksen tavoitteena on ollut valmistaa sato nopeasti puimiseen eli pakkotuleennuttaa sato glyfosaatilla. 
 
Tukes ottaa viljoista jäämänäytteitä, jos sadon kohdalla on vahva epäily glyfosaatin väärinkäytöstä.

- Tänä vuonna on jo otettu yksi näyte vehnäpellolta glyfosaatin väärinkäyttöepäilyn vuoksi. Saimme tietää tapauksesta ELY-keskukseen tulleen ilmiannon kautta, Tukesin ylitarkastaja Lotta Kaila kertoo.

Tukes reagoi kaikkiin glyfosaattiin liittyviin ilmiantoihin.
- Näyte kuitenkin otetaan vain, jos sen ottamiseen on riittävän hyvät perusteet. Kasvinsuojeluaineruisku syksyisellä pellolla ei vielä tarkoita, että pellolle levitetään laittomasti kasvinsuojeluaineita, Lotta Kaila sanoo.
Kasvinsuojeluaineiden väärinkäyttö aiheuttaa sanktioita maataloustukiin. Sadon käyttäminen elintarvikkeeksi tai rehuksi kielletään, jos siitä aiheutuu vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle.
Tukes muistuttaa myös, että tiettyjen glyfosaattia sisältävien valmisteiden käyttö on sallittu juolavehnän torjuntaan tuleentuneesta ohra- ja kaurakasvustoista, jos viljan jyvän kosteus on alle 30 prosenttia ja sato käytetään eläinten rehuksi.
Kasvinsuojeluaineiden käytön valvontaa tekevät Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskus) Tukesin ja Maaseutuviraston ohjeistuksen mukaisesti.
Glyfosaatti on tehoaine, jota käytetään rikkakasvien torjuntaan tarkoitetuissa valmisteissa. Glyfosaattivalmisteita on hyväksytty käytettäväksi rikkakasvien torjuntaan puutarhoissa, pelloilla, metsässä ja viljelemättömillä alueilla. Tiedot Suomessa hyväksytyistä kasvinsuojeluaineista löytyvät Tukesin ylläpitämästä kasvinsuojeluainerekisteristä (http://www.tukes.fi/fi/Rekisterit/Kasvinsuojeluainerekisteri/).       
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: -SS- - 25.09.17 - klo:16:30
Voi hyvänen aika, ilmiantajat ovat liikkeellä,
ja eivät tunne säädöksiä ! Tukes yrittää sitten
sekoilla niitä näitä, kriisitiedotusmalliin.

Kuitenkin tämä säännös on olemassa ja sitä varmastikin
noudatetaan, jopa Pohjanmaalla.

"Tukes muistuttaa myös, että tiettyjen glyfosaattia sisältävien
valmisteiden käyttö on sallittu juolavehnän torjuntaan tuleentuneesta
ohra- ja kaurakasvustoista, jos viljan jyvän kosteus on alle 30
prosenttia ja sato käytetään eläinten rehuksi."

Tämä paniikki oli kyllä aikamoinen PR-häviö maanviljelykselle,
peitatun kauppaviljan lisäksi. Jostakin löytynee katkeroitunut
sylttytehdas.

Niin, en ole käyttänyt glyfosaattia viljalle, en oikeastaan kovin
paljon muutenkaan sängelle tai kesannolle, viimeisen 10 v aikana.
Muutaman kerran ruismaalla on ollut käyttöä, kasvavaan oraaseen.  Mutta
tilaamaton rahtiruiskuttaja oli kyseessä, en itse ole laittanut. Kasvaa
melko huonosti käsittelyn jälkeen:

(https://www.farmit.net/sites/default/files/news_body_image/glyfosaattivahinko_jyrki.jpg)

-SS-
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: BACKSPACE - 25.09.17 - klo:16:36
Voi hyvänen aika, ilmiantajat ovat liikkeellä.

-SS-

Tuotapa tässä just hain. Että jos joku nyt sitten ruiskuttelee jotain, niin kannattaa valokuvata yms. jotta voi sit helpommin todistella mitä on puuhaillut.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Terminator II - 25.09.17 - klo:17:29
Voi hyvänen aika, ilmiantajat ovat liikkeellä.

-SS-

Tuotapa tässä just hain. Että jos joku nyt sitten ruiskuttelee jotain, niin kannattaa valokuvata yms. jotta voi sit helpommin todistella mitä on puuhaillut.
 
Entäs jos löytyy glyfo jäämiä silti jyvistä?
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: BACKSPACE - 25.09.17 - klo:17:33
Voi hyvänen aika, ilmiantajat ovat liikkeellä.

-SS-

Tuotapa tässä just hain. Että jos joku nyt sitten ruiskuttelee jotain, niin kannattaa valokuvata yms. jotta voi sit helpommin todistella mitä on puuhaillut.
 
Entäs jos löytyy glyfo jäämiä silti jyvistä?

Jospa niillä kuvilla voisi todistaa ilmiannon olevan perätön ennen kuin kyttä on tulossa?

Jos löytyy niin sit jyvät varmaan pitää ajaa ongelmajätelaitokselle? En siis tiedä? Kai se glyfo sit löytyy taas Sirpa Pietikäisen kusesta jos joku sen viljan syö  ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: -SS- - 25.09.17 - klo:17:49

Tämä Brysselin oluenjuojien testaaminen on melkoinen ankka. Sigma-Aldrich esimerkiksi on testannut RoundUpReady-viljoja ja soijaa sekä riisiä, ja glyfosaattia on löytynyt, niin kuin otaksuttiinkin. Mutta AMPA:aa ei juurikaan. Tämä AMPA , jota on pidetty glyfosaatin metabolisena lopputuotteena havaittavana, ei välttämättä ole sitä. Ennemmin olutpullojen ja sammioiden pesuainejjäämät hälyttävät tuota AMPA - komponenttia.

Kyllä koko viljakauppa-alalla on ollut hiljainen sopimus siitä, että kaikki katsovat poispäin, vaikka olisi käytetty glyfosaattia. Amerikkalainen vilja sisältää silti noin 20 kertaisen määrän. Joku oman pesän likaaja halusi pilata kekkerit moomman mestariviljelijöiltä.

-SS-
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: TomppaH - 25.09.17 - klo:18:04
Eikös eteläisemmässä/läntisemmässä Euroopassa ole ihan normaali toimenpide tuo glyfolla tuleennuttaminen? Jos tota alotustekstiä lukee ku piru raamattua niin kaikki tuontiviljahan pitäs sitten polttaa? (No ei nyt kaikki mutta.. .) Rajat kiinni s**tana.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: -SS- - 25.09.17 - klo:18:19
Jos tota alotustekstiä lukee ku piru raamattua niin kaikki tuontiviljahan pitäs sitten polttaa?

Näinhän sen pitäisi mennä. Kyse on nyt vähän tiedotus-hermostuksesta, kun joku on alkanut masinoimaan.
Vähän kuin se sikalakuvaaminen. Yllätyshyökkäys, se tässä on ollut pääasia. Ei ehkä varmaa, mitä vastaan
oikein hyökätään, kunhan hyökätään.

-SS-
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: kantola - 25.09.17 - klo:18:30
Ja tässä hyökkääjä on tiennyt mihin iskeä ja minne ilmiantaa. Ei mitään amatöörien puuhasteluja.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Paalari - 25.09.17 - klo:18:36
Eikös ne vihelät kahut saa hengiltä Reglonellakin.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: vanhat koneet - 25.09.17 - klo:18:54
Glyfosaatin teho on hidas, se ei ole valmiste pakkotuleenuttamiseen/kasvun pysäyttämiseen
eikä Reglone ole rekisteröity viljoille
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: -SS- - 25.09.17 - klo:19:03
Roundup Ace:

"Käsittely tehdään tuleentuneeseen kasvustoon vähintään 10 vrk ennen puintia. Ruiskutushetkellä viljan jyvien kosteuden on oltava alle 30 %. Käsittelyä ei saa tehdä siemenviljalle."

Teho kuuluu olevan salamannopea tällä Acella:

"Ruiskutuksen jälkeen pelto on muokattavissa hyvissä olosuhteissa:

6 tuntia yksivuotisten rikkojen torjunnassa
2 päivää juolavehnän torjunnassa
5 päivää monivuotisten rikkojen torjunnassa"

Tarkoittaako tämä sitä, että nyt kun vaikka entisellä Glyfoganilla on tällä hetkellä kaksi viikkoa aikaa ruiskutuksesta, että ensimmäiset kellastumisen merkitkään edes alkavat näkyä, niin Tuolla Acella ne alkaisivat näkyä jo 2 päivän kuluttua ?

-SS-
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Viljelijä - 25.09.17 - klo:19:23
Tietääkö kukaan, mistä johtuu se, kun täältä viedään ulkomaille jotain elintarviketta tai viljaa, niin se on kauheen tarkkaa. Mutta tänne tutua katsotaan läpi sormien. Jossain oli juttua, ettei etelä Amerikan Soijaa juur testailla torjuntaaine jäämistä
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: BACKSPACE - 25.09.17 - klo:19:23
Tietääkö kukaan, mistä johtuu se, kun täältä viedään ulkomaille jotain elintarviketta tai viljaa, niin se on kauheen tarkkaa. Mutta tänne tutua katsotaan läpi sormien. Jossain oli juttua, ettei etelä Amerikan Soijaa juur testailla torjuntaaine jäämistä

Kyl testataan.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Köntys - 25.09.17 - klo:19:35
Joku oman pesän likaaja halusi pilata kekkerit moomman mestariviljelijöiltä.

-SS-

Kuitenkin tämä säännös on olemassa ja sitä varmastikin
noudatetaan, jopa Pohjanmaalla.

-SS-

Onko sulla -SS- jotain faktaa että vain pohjanmaalla glyfotettaisiin kasvustoja, vai onko vain muuten mukava vittuilla pohjanmaalaisille?  Tälläissiä ajatuksiasi olet kirjoitellut aikaisemminkin!

Minä en ainakaan tiedä täälläpäin ketään joka viljakasvustojaan glyfottaisi.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: -SS- - 25.09.17 - klo:19:47

Eihän tuo saata sattua, jos mittään ei ole sydämellä. Eli totta kai oletan, että käyttö on voimakkaampaa siellä, missä syksy on myöhäisessä ja maalajit puskevat typpihöyryjä ja vihreää kasvua vaikka jouluun asti, en tiedä, mitä lisäarvoa täällä etelässä olisi elokuulla saatu kasvustoruiskutuksesta, koska ne sängelle nousseet juolatupsut nyt ovat jo semmoisia puoleen sääreen, kostean ja leuhkean ilman takia. Tämän ajankohdan jälkeen sänkiruiskutukset vasta alkavat, kun rikka on tullut sängen päälle.

En minäkään ole nähnyt tai kuullut glyfosaatin käytöstä, ehkäpä tuo peitattu vilja viljanvastaanotossa -juttu ja tämä "glyfosaattivuoto" on lähtöisin samasta melko kajahtaneesta lähteestä. Kyseessä on joko ääriluonnonsuojelija, joka ei oikein saa käännytettyä siivosti muita ihmisiä orgaaniseen ideologiaansa, ja päättää vauhdittaa asiaa median keinoin. Tai sitten joku johonkin tiettyyn "appelsiinit kainalossa kulkevaan" miäsmäiseen suurviljelijään täysin katkeroitunut sivutien kyylä on kilahtanut lopullisesti.

-SS-
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: pientalollinen - 25.09.17 - klo:19:56
Suomi on p ersreikien maa. Omia ei puolusteta. Ei edes surkeimpana mahdollisena vuonna,  ulkomailta ostetaan mitä vaan p askaa ja viellä kalliimmalla kuin suomesta saisi.  Hävetkää suomalaiset päättäjät ja muut persreijät!
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: TomppaH - 25.09.17 - klo:19:58
Joku oman pesän likaaja halusi pilata kekkerit moomman mestariviljelijöiltä.

-SS-

Kuitenkin tämä säännös on olemassa ja sitä varmastikin
noudatetaan, jopa Pohjanmaalla.

-SS-

Onko sulla -SS- jotain faktaa että vain pohjanmaalla glyfotettaisiin kasvustoja, vai onko vain muuten mukava vittuilla pohjanmaalaisille?  Tälläissiä ajatuksiasi olet kirjoitellut aikaisemminkin!

Minä en ainakaan tiedä täälläpäin ketään joka viljakasvustojaan glyfottaisi.
Jos et oo huomannu niin -ss- "*****ilee" kaikille luomuviljelijöille ja kaikille "isotilallisille". Ollen silti yksi tämän palstan asiallisimmista kirjottelijoista. SKN on toinen, ei veetuile. Molemmat on alansa asiantuntijoita, ainakin mitä oon 4 vuotta tätä seuraillut.mutta nyt tuli koira niin supikoiranpaskan hajusena passullle että jatkan matkaa.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: -SS- - 25.09.17 - klo:20:10
Joo joskus pitää poistua kauemmas, ennen kuin lietevaunu hyökyy ylitte.

Antaa viranomaisten tutkia ja hutkia, eivät tietenkään mielissään ole kun
kaiken keskipisteenä näissä jutuissa joutuvat toimimaan. Epäilen, että
entistä enemmän alkaa tulla korostettuja uskomuksia ilmoille tiedotus-
välineisiin, kemikaaliviljelijä sitä tai tätä, mehiläiset kuolee sitä ja tätä,
neonikoitinoidi sitä ja tätä, DDT sitä ja tätä GMO sitä ja tätä.

Kun ahkerasti yksikin aktiivi julkaisee, ei kenenkään aika riitä oikomaan
edes suuruusluokkavirheitä.

Joku sota on nyt menossa, enkä tarkoita Korean niemimaata.

Menen kellariin piiloon.

-SS-
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Maakalle - 25.09.17 - klo:20:24
Voi hyvänen aika, ilmiantajat ovat liikkeellä,
ja eivät tunne säädöksiä ! Tukes yrittää sitten
sekoilla niitä näitä, kriisitiedotusmalliin.

Kuitenkin tämä säännös on olemassa ja sitä varmastikin
noudatetaan, jopa Pohjanmaalla.

"Tukes muistuttaa myös, että tiettyjen glyfosaattia sisältävien
valmisteiden käyttö on sallittu juolavehnän torjuntaan tuleentuneesta
ohra- ja kaurakasvustoista, jos viljan jyvän kosteus on alle 30
prosenttia ja sato käytetään eläinten rehuksi."

Tiedotteessa mainittu rötöskasvusto oli vehnää
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: mah - 26.09.17 - klo:06:08
Hirveä meuhke glyfosaatista, joka on varmastikin tutkituin ja puhutuin kasvinsuojelu ja -torjunta-aines kaikista. Eikä siitä ole löytynyt mitään kovin vaarallista vaikutusta ihmisille, edes.  :-X
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Terminator II - 26.09.17 - klo:07:24
Hirveä meuhke glyfosaatista, joka on varmastikin tutkituin ja puhutuin kasvinsuojelu ja -torjunta-aines kaikista. Eikä siitä ole löytynyt mitään kovin vaarallista vaikutusta ihmisille, edes.  :-X

Riippuu kuka tutkii ja menikö patentti vanhaksi.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: kylmis - 26.09.17 - klo:07:50
Minusta tuntuu siltä, että glyfosaatti on aika turvallinen valmiste, koska mitään kummempaa ei ole löytynyt. Jos vaarallisia juttuja olisi kovin paljon, niin ne olisi jo löydetty. Tästä huolimatta joku järki siinä käytössä lienee paikallaan. Esim. jokavuotinen ruiskinta suorakylvössä tai just puitavan kasvuston ruiskuttaminen. Ei välttämättä kauhean järkevää.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Köntys - 26.09.17 - klo:07:58
Pohjanmaalla alkaa varmaan kohta glyforuiskutukset kasvustoon. Siellä päin on monella tapana.

Mitä sanoo BAGSBACE , meni väärin, tähän ?

Järkytyin kun luin tuon 😑😑😑

Myönnän olleeni väärässä taas kerran.

Ilmeisesti tuo tapa on pesiytynyt multamaille joten täytyy siirtää omat kulutustottumukset vieläkin tarkemmin kivennäismaiden tuotantoa tukeviksi.

Miten voi kukaan edes olettaa myöhäisien ohrien valmistuvan tälle vuodelle, jos maasta höyryää turkispötkön ja lantojen sekä maasta palavan turveammoniakin ansiosta 300-400 kg typpeä kasvien käyttöön ?

Glyfosaattipoikkeus on perusteltu.

-SS-

Tästä keskustelusta on varmaan koko touhu saanut alkunsa. Kukkahattutädit, piiperöt ym. muut SASsilaisethan ottaa kaikki teidän vihakirjoitukset todesta   >:(

Miksi fitussa just muka pohjanmaa? Tampereen yläpuolella on paljon muitakin alueita kun pieni pohjanmaa. Kummaa pohojammaavihaa.

Eikä se että täällä asutaan "typpimiilun" päällä, tarkoita sitä että pystyviljoja kuivataan glyfolla. Täällä kukin tuntee maansa ja keinolanoitteita käytetään vain tarpeellinen määrä. Ei täällä pistetä pelloille keinolannoilla typpeä 200kg/ha, niinku siellä eteläsä.
Viljat on valmistuneet nytkin ihan kivasti luonnollista tietä. Rypsinpuintejakin jotkut aloitellut, ainakin niitten jotka ei saanut pahkahomeaineita.  :)
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: junttieinari - 26.09.17 - klo:08:13

Miksi fitussa just muka pohjanmaa? Tampereen yläpuolella on paljon muitakin alueita kun pieni pohjanmaa. Kummaa pohojammaavihaa.

Pohjalasilla on monesti tarve näyttää että me tehdään mitä halutaan. Ja idiooteimmat viellä kehua leuhottavat sääntöjen rikkomisilla netissä.  :)
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: lypsyukko - 26.09.17 - klo:08:21

Miksi fitussa just muka pohjanmaa? Tampereen yläpuolella on paljon muitakin alueita kun pieni pohjanmaa. Kummaa pohojammaavihaa.

Pohjalasilla on monesti tarve näyttää että me tehdään mitä halutaan. Ja idiooteimmat viellä kehua leuhottavat sääntöjen rikkomisilla netissä.  :)

Te oottaki  sellaasia lampahia ... Bäääää
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Last Man Standing - 26.09.17 - klo:08:46
>Minä en ainakaan tiedä täälläpäin ketään joka viljakasvustojaan glyfottaisi.

Apinan tuntee kaikki ,apina ei tunne ketään

 ;)
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: aurajokilaivuri - 26.09.17 - klo:09:08
Jotain huhuja kuulin tapauksesta, kaikille viljan ostajille oli mennyt tieto minkä talon viljaa ei oteta vastaan. Eilen näyttivät valtavalla kalustolla olevan sitä vehnäänsä kuitenkin puimassa.

Ei välttämättä ollut ihan eka kerta kun kyseisessä talossa glyfoa on kasvustoon ajettu tuleennuttamiseksi. Tällä kertaa joku sitten vaan oli lopulta käräyttänyt.

Epäilty tapaus ei ole sattunut pohjanmaalla.

Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Magia - 26.09.17 - klo:09:32

Miksi fitussa just muka pohjanmaa? Tampereen yläpuolella on paljon muitakin alueita kun pieni pohjanmaa. Kummaa pohojammaavihaa.

Pohjalasilla on monesti tarve näyttää että me tehdään mitä halutaan. Ja idiooteimmat viellä kehua leuhottavat sääntöjen rikkomisilla netissä.  :)

Te oottaki  sellaasia lampahia ... Bäääää
No,jos ihan pakko glyfolla on vilja tuleennuttaa missäpäin tahansa Suomessa.niin täysin idiootin hommaa.Syyskuun lopulla vedetty glyfo tehoaa niin hitaasti,että kerkiävät normaalisti paleltua täällä pohjois-pohjanmaalla ainakin ennen glyfokuivumista...Pakkasen jäljiltä säilyy aluskasvillisuus ja vilja on kuivaa varsin nopeasti.Eilen vedettiin glyfoa nurmille,tuleekohan tarkastus?
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Mark22 - 26.09.17 - klo:09:36
Yksi iso tila tiedossa joka veti vehnät glyfolla elokuun lopussa, silti olla parempi olla vain hiljaa.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: lypsyukko - 26.09.17 - klo:20:13

Miksi fitussa just muka pohjanmaa? Tampereen yläpuolella on paljon muitakin alueita kun pieni pohjanmaa. Kummaa pohojammaavihaa.

Pohjalasilla on monesti tarve näyttää että me tehdään mitä halutaan. Ja idiooteimmat viellä kehua leuhottavat sääntöjen rikkomisilla netissä.  :)

Te oottaki  sellaasia lampahia ... Bäääää
No,jos ihan pakko glyfolla on vilja tuleennuttaa missäpäin tahansa Suomessa.niin täysin idiootin hommaa.Syyskuun lopulla vedetty glyfo tehoaa niin hitaasti,että kerkiävät normaalisti paleltua täällä pohjois-pohjanmaalla ainakin ennen glyfokuivumista...Pakkasen jäljiltä säilyy aluskasvillisuus ja vilja on kuivaa varsin nopeasti.Eilen vedettiin glyfoa nurmille,tuleekohan tarkastus?

Mun kommentti ei liittynyt mitenkään glyfoon. En oo viljaan sitä ajanut ikinä. Muuten vaan pitää vähän olla kapinahenkeä, se pitää mielen virkeänä. Taisi Einarikin heittää tuon yleismaailmallisesti ...
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Mopomies - 26.09.17 - klo:21:39
Jostain syystä ihmiset elävät vanhemmiksi kuin ennen. Vaikka kuinka vedetään glyfoa ja kaljaa.

Kaikille ei sovi glyfo tai muukaan myrkky (esim. maito). Kaupallisessa tehotuotannossa tuotetusta elintarvikkeesta ei voi koskaan olla varma, mitä kemikaaliosoppaa mikäkin sisältää. Oli se sitten luomua tai tavallista.

Meitä kuitenkin pommitetaan kaikenlaisilla partikkeleilla ilmasta ja maasta. Toiset tottuvat paremmin toiset heikommin.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: Hämeen hitain - 27.09.17 - klo:00:10
Rahan tuhlausta, kohta yöpakkaset valmistaa ihan ilmaiseksi ja vielä luomuna. Tai no, en kyllä tiedä onko pakkasella luomu-sertifikaattia.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: wolfheartscry - 01.10.17 - klo:08:52
Tuolla holtittomalla glyfottamisella (varsinkin pikkumäärillä ajelemalla) saadaan vaan resistenttejä rikkakasvikantoja aikaan. Kohta ei sitten tehoa mitkään aineet, kuten englannissa tämä black grass (rikkapuntarpää?), johon ei auta enää kuin kyntö.
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: BACKSPACE - 01.10.17 - klo:09:44
Tuolla holtittomalla glyfottamisella (varsinkin pikkumäärillä ajelemalla) saadaan vaan resistenttejä rikkakasvikantoja aikaan. Kohta ei sitten tehoa mitkään aineet, kuten englannissa tämä black grass (rikkapuntarpää?), johon ei auta enää kuin kyntö.

Britit tosiaan meuhkaavat tosta black grassista koko ajan. Ongelma lienee paha..
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: -SS- - 01.10.17 - klo:09:51
Tuolla holtittomalla glyfottamisella (varsinkin pikkumäärillä ajelemalla) saadaan vaan resistenttejä rikkakasvikantoja aikaan. Kohta ei sitten tehoa mitkään aineet, kuten englannissa tämä black grass (rikkapuntarpää?), johon ei auta enää kuin kyntö.

Britit tosiaan meuhkaavat tosta black grassista koko ajan. Ongelma lienee paha..

Eikös tuo tule lähinnä syysviljoilla ongelmaksi, samalla tavalla kuin luoho, joka ei lähde enää Pumalla eikä Axialilla, esim. Saksassa.

-SS-
Otsikko: Vs: Viljan pakkotuleennuttaminen Glyfolla; Tiedote
Kirjoitti: BACKSPACE - 01.10.17 - klo:12:20
Tuolla holtittomalla glyfottamisella (varsinkin pikkumäärillä ajelemalla) saadaan vaan resistenttejä rikkakasvikantoja aikaan. Kohta ei sitten tehoa mitkään aineet, kuten englannissa tämä black grass (rikkapuntarpää?), johon ei auta enää kuin kyntö.

Britit tosiaan meuhkaavat tosta black grassista koko ajan. Ongelma lienee paha..

Eikös tuo tule lähinnä syysviljoilla ongelmaksi, samalla tavalla kuin luoho, joka ei lähde enää Pumalla eikä Axialilla, esim. Saksassa.

-SS-

Luoho on meillä iso ongelma noilla laitumilla, kun tos on pari ha luonnonniittyä joka on loppumaton siemenvarasto.