Agronet

Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: paukkula - 08.10.12 - klo:22:23

Otsikko: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: paukkula - 08.10.12 - klo:22:23
  Kun seuraa mediaa saa sen kuvan että Kauhajoella on hätä. Näin varmasti on muutamilla kymmenillä perheillä ja heitä käy sääliksi.
Sille pahimmalle tulva-alueelle perustettiin puolenkymmentä vuotta sitten joen perkausyhtiö. Olin perustavan kokouksen puhj. kun muut ei suostunut tehtävään. Perkausyhtiön toimihhenkilö en ole. Perkaus olis varmaan jo pitkalla ellei olis tullut valituksia. Yhden valittajan -robottitilan- valituksen ymmartää koska olisi suurin maksaja.  Ilmeisesti tilan maidot eivät ole menneet näinä päivinä tankkia pidemmelle - ilmakuvasta päätellen.  Yhdet valittajat ovat kalamiehet joka paikan Matin johdolla.
Mikään joenperkaus ei olisi tätä vuosisadan suurimpiin kuuluvaa sademäärää huoltaneet mutta varmasti vesi ei olisi noussut näin korkealle ja vahingot olisivat jääneet pienemmiksi .  Jokien perkauksen huono puoli se että kustannukset tulevat pienen porukan maksettavaksi vaikka kyseessä on satojen maanomistajien vedet. Lisäksi Suomen valtiolla on tärkeämpiäkin tehtviä rahoittaa, kuten kymmenien kilometrien tunnelit länsimetroon ja kehärataan,  joten valtionosuudet ovat pienentyneet jos nyt ylipäätänsä rahaa tälläissiin perkaus hankkeisiin saadaan . Niillä  korvauksilla joita valtio nyt toivottvasti maksaa olisi joen perkaus maksettu.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: paukkula - 08.10.12 - klo:22:54
   95 %:lle Kauhajoen viljelijöistä ei tulvista ole aiheutunut vahinkoja - sateista kylläkin. Useilla suuri huoli (joka lienee valtakunnallinen) on liete. Puintejakin on tekemättä kun pellot ovat kerääntyneet harvoille ihmisille. Rypsiä kai vielä puidaan ellei ole itänyt. Viljat lienevät homeisia sitten pelloille päästään . Omat on puitu ja kuivattu .
Huumoria sen verran että suurin haitta tulvista on se että en ole päässyt uimahallille hierontasuihkulle hartioita  hierottamaan kun se suljettiin kun uimahallin kellariin meni jokivettä joka pääsi vedenpuhdistuskoneistoon ja siten altaaseen joten uimahallia nyt on putsattu kolmena päivänä. Lisäksi matka vähän piteni Halpa-Halliin  ja Lidliin  kun kantatien alikulkuun tuli jokivesi  ja se suljettiin. Omaan kellariin vesi ei tullut vaikka olemme 80 metrin päässä joesta. Ehkä puoli metriä kun olis Kyronjoki noussut niin kellaris olis ollut vettä.

 Ompahan nyt luettavaa.
 Nyt on vesi laskenut niin että pääsen uimahallille oikotietä ti klo 8.  Uimahallikin on auki tänään joten kaikki on jälleen hyvin.
 Ruvetaan jälleen peltohommeleihin.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: emmental - 08.10.12 - klo:23:13
Eli summarum moommalandian tulvienkin syy on lypsyrobotin.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: Terminator II - 08.10.12 - klo:23:48
Minun mielestä jos valtiolla on varaa syytää rahaa näille joojoo euro maille, niin on sillä vara maksaa näistä jokien perkauksistakin.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: jps - 09.10.12 - klo:00:18
Kerrankin paukkulan kanssa samaa mieltä. On se vaan kumma kun aina jaksetaan valittaa tulvista, mutta mitään niiden ehkäisemiseksi ei olla valmiita tekemään. Kaverin kanssa ruopattiin joenuomaa puolenkilometrin verran (omien maiden kohdalta), mutta toiselta puolen jokea ei tullut kuuloonkaan ruopata. Yks isäntä yritti kymmenen vuotta sitten hankkia joelle aukaisuavustuksia. Lopputulos, saatananmoiset haukut kun yrittää hankkia maanomistajille "turhia" kuluja.
Mitä sitä turhaan aukomaan jokiuomia, nytkin vasta neljättä kertaa vesipelloilla tänä vuonna. Ai niin, pahimmilla vastustajilla on jokin hemmetin erityistuki niille tulvarapakoille, aivan sama vaikka vesi seisoo, tuki tulee kuitenkin.
Mahtaa niitä pelottaa jo valmiiksi, ostin alajuoksulta lisää puolikilsaa joenrantaa. Kaveri jo kyseli että ajaako Hitachin penkalle. Sanoin että vedä maata ylös niin paljon kuin saat. Nehän saamari joutuu pian ens kesänä asumaankin niitä peltojaan jos vedet laskee.
Tää on niin tätä... >:(
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: JoHaRa - 09.10.12 - klo:05:42
Toisaalla jokia luonnonmukaistetaan ja toisaalla perataan. Tällä kaivurit pyörivät joissa pyörittelemässä kiviä keskemmälle.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: UCD - 09.10.12 - klo:07:08
Jep! Tälläisisssä yhteishankkeissa maaseudun piileväkin AGRAARISOSIALISMI pukkaa esiin ja saa kepupersulandian määkijäkansassa vallan!  ;D ;D ;D ;D
Joen, luoman tai valtaojan perkaus, tien kunnostus, tilusjärjestely jne....

Kun tulva on ohi niin kummasti taas unohtuu ja pahus kun ne kaivuu hommat maksaakin jotain.  ;D ;D ;D

Ja helevetti sitä murhetta kuka hyötyy tästä eniten.....

Jos naapurilla pysyy luoman perkauksen johdosta kaksi rakennusta kuivilla ja ittellä vaan yksi.  ;D ;D
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: Jompero - 09.10.12 - klo:09:02
Kerrankin paukkulan kanssa samaa mieltä. On se vaan kumma kun aina jaksetaan valittaa tulvista, mutta mitään niiden ehkäisemiseksi ei olla valmiita tekemään. Kaverin kanssa ruopattiin joenuomaa puolenkilometrin verran (omien maiden kohdalta), mutta toiselta puolen jokea ei tullut kuuloonkaan ruopata.

Johan sen vanha kansa tiesi ettei vesijättömaalle rakenneta  ;D

Ja on muuten jännä kuinka pienestä joki tai ainakin luoma, tottelee. Joskus raapastiin Ukkomestarilla tuommonen puoli kilometriä auki ja jokavuotiset paisunnat oli siinä vaikka on hiljaa virtaava paikka. Tänä kesän sademäärille ei tuokaan enää auttanu, varsinkaan kun yläjuoksulla on mettäojahanke ollu pari kesää. Ja onhan se toki parinkymmenen vuoden aikana taas liettynytkin, että tulvasuojeluhommiin pitää ruveta jahka maa jäätyy
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: Guarter - 09.10.12 - klo:09:21
Omistamisen tuskaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla omaa maata 2ha. 

Ois kyllä hyvä.

Siinä olisi vallassaan, ihastelisiko puuntaimen kasvua vai virittelisikö kettingit palstan ympärille, tämä on minun ;D

Hurja on tuo tulva, rahaa ja apua sinne on saatava, valtion tehtävä on auttaa kriisitilanteissa!

Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: bouli - 09.10.12 - klo:11:40
Toisaalla jokia luonnonmukaistetaan ja toisaalla perataan. Tällä kaivurit pyörivät joissa pyörittelemässä kiviä keskemmälle.
Siellä teidän suunnalla taitaa perkaukset olla tehty tukin uittoa varten, ei niinkään peruskuivatusta?
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: JoHaRa - 09.10.12 - klo:12:18
Toisaalla jokia luonnonmukaistetaan ja toisaalla perataan. Tällä kaivurit pyörivät joissa pyörittelemässä kiviä keskemmälle.
Siellä teidän suunnalla taitaa perkaukset olla tehty tukin uittoa varten, ei niinkään peruskuivatusta?

"Tukinuitto" joo  ::) Sitä harrastetaan edelleen.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: bouli - 09.10.12 - klo:12:29
Toisaalla jokia luonnonmukaistetaan ja toisaalla perataan. Tällä kaivurit pyörivät joissa pyörittelemässä kiviä keskemmälle.
Siellä teidän suunnalla taitaa perkaukset olla tehty tukin uittoa varten, ei niinkään peruskuivatusta?

"Tukinuitto" joo  ::) Sitä harrastetaan edelleen.
Se "tukin uitto" vaatiikin sellaisen "peruskostutuksen".   ::)
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: Tuumaaja - 09.10.12 - klo:16:47
  Kun seuraa mediaa saa sen kuvan että Kauhajoella on hätä. Näin varmasti on muutamilla kymmenillä perheillä ja heitä käy sääliksi.
Sille pahimmalle tulva-alueelle perustettiin puolenkymmentä vuotta sitten joen perkausyhtiö. Olin perustavan kokouksen puhj. kun muut ei suostunut tehtävään. Perkausyhtiön toimihhenkilö en ole. Perkaus olis varmaan jo pitkalla ellei olis tullut valituksia. Yhden valittajan -robottitilan- valituksen ymmartää koska olisi suurin maksaja.  Ilmeisesti tilan maidot eivät ole menneet näinä päivinä tankkia pidemmelle - ilmakuvasta päätellen.  Yhdet valittajat ovat kalamiehet joka paikan Matin johdolla.
Mikään joenperkaus ei olisi tätä vuosisadan suurimpiin kuuluvaa sademäärää huoltaneet mutta varmasti vesi ei olisi noussut näin korkealle ja vahingot olisivat jääneet pienemmiksi .  Jokien perkauksen huono puoli se että kustannukset tulevat pienen porukan maksettavaksi vaikka kyseessä on satojen maanomistajien vedet. Lisäksi Suomen valtiolla on tärkeämpiäkin tehtviä rahoittaa, kuten kymmenien kilometrien tunnelit länsimetroon ja kehärataan,  joten valtionosuudet ovat pienentyneet jos nyt ylipäätänsä rahaa tälläissiin perkaus hankkeisiin saadaan . Niillä  korvauksilla joita valtio nyt toivottvasti maksaa olisi joen perkaus maksettu.
Ruoppaus olisi voinut saada (isojen) hyväksynnän jos olisi tiedossa onko maksuosuus 30000 vai 80000€
Kerroppas moniko näistä saarroksissaolevista ja kastuneista taloista on edes maksajen joukossa eivät kaikki.
Hankkeessa on paljon hyvääkin mutta täytyy ensin tietää mihin sitoutuu.
Valitukset on ainoa tapa siirtää hanketta että tiedetään todellisuudessa mitä se tulee maksamaan.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: paukkula - 09.10.12 - klo:16:53
 Oon samaa mieltä että maksajia on liian vähän. Tietenkin oikein olisi että tämä perkaus kuuluisi kokonaan yhteiskunnan kustannettavaksi
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: jps - 09.10.12 - klo:17:41
Oon samaa mieltä että maksajia on liian vähän. Tietenkin oikein olisi että tämä perkaus kuuluisi kokonaan yhteiskunnan kustannettavaksi

Kaikkihan yhteiskunnan tulisi maksaa...
Meillä tuon pienen joen suurin ongelma on h...tin suuret valuma-alueet ja siellä tehtävät metsäojitukset. Virtaus tuo hiekkaa aivan valtavasti ja sitten kun tulee seesteisempi kohta niin koko uoma on täynnä hiekkaa. Eipä silti, se joen pohjasta ajettu hiekkasavi tekee gutaa noille rapakoille.
Tuosta maksajasta vielä, mun mielestä maksaja sais olla sama taho joka maksaa metsäojitukset, sieltä se perusongelma on lähtösin. Mut näähän lopettaa ojankaivuun tasan siihen mistä pelto alkaa. Viimevuonnakin auottiin niiden tukoksia kilometritolkulla.
Ketään ei kiinnosta aukaista tuota jokiuomaa, mut sitten kun mentiin omiin nimiin ja kustannuksin sitä aukomaan, niin parin isännän piti ihan tulla kysymään, että saatteko te jotain avustusta tuolle hommalle. Voi hyvää päivää... ;D
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: +250 - 09.10.12 - klo:20:38
  Kun seuraa mediaa saa sen kuvan että Kauhajoella on hätä. Näin varmasti on muutamilla kymmenillä perheillä ja heitä käy sääliksi.
Sille pahimmalle tulva-alueelle perustettiin puolenkymmentä vuotta sitten joen perkausyhtiö. Olin perustavan kokouksen puhj. kun muut ei suostunut tehtävään. Perkausyhtiön toimihhenkilö en ole. Perkaus olis varmaan jo pitkalla ellei olis tullut valituksia. Yhden valittajan -robottitilan- valituksen ymmartää koska olisi suurin maksaja.  Ilmeisesti tilan maidot eivät ole menneet näinä päivinä tankkia pidemmelle - ilmakuvasta päätellen.  Yhdet valittajat ovat kalamiehet joka paikan Matin johdolla.
Mikään joenperkaus ei olisi tätä vuosisadan suurimpiin kuuluvaa sademäärää huoltaneet mutta varmasti vesi ei olisi noussut näin korkealle ja vahingot olisivat jääneet pienemmiksi .  Jokien perkauksen huono puoli se että kustannukset tulevat pienen porukan maksettavaksi vaikka kyseessä on satojen maanomistajien vedet. Lisäksi Suomen valtiolla on tärkeämpiäkin tehtviä rahoittaa, kuten kymmenien kilometrien tunnelit länsimetroon ja kehärataan,  joten valtionosuudet ovat pienentyneet jos nyt ylipäätänsä rahaa tälläissiin perkaus hankkeisiin saadaan . Niillä  korvauksilla joita valtio nyt toivottvasti maksaa olisi joen perkaus maksettu.
Ruoppaus olisi voinut saada (isojen) hyväksynnän jos olisi tiedossa onko maksuosuus 30000 vai 80000€
Kerroppas moniko näistä saarroksissaolevista ja kastuneista taloista on edes maksajen joukossa eivät kaikki.
Hankkeessa on paljon hyvääkin mutta täytyy ensin tietää mihin sitoutuu.
Valitukset on ainoa tapa siirtää hanketta että tiedetään todellisuudessa mitä se tulee maksamaan.
Yleensäkki näis hankkeis oli se kylätie tai metsätie tai joku muu,niin ne jokka maksaa vähiten on vaatimas eniten >:(
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: Ala-Pertti - 09.10.12 - klo:20:59
Kerrankin paukkulan kanssa samaa mieltä. On se vaan kumma kun aina jaksetaan valittaa tulvista, mutta mitään niiden ehkäisemiseksi ei olla valmiita tekemään. Kaverin kanssa ruopattiin joenuomaa puolenkilometrin verran (omien maiden kohdalta), mutta toiselta puolen jokea ei tullut kuuloonkaan ruopata. Yks isäntä yritti kymmenen vuotta sitten hankkia joelle aukaisuavustuksia. Lopputulos, saatananmoiset haukut kun yrittää hankkia maanomistajille "turhia" kuluja.
Mitä sitä turhaan aukomaan jokiuomia, nytkin vasta neljättä kertaa vesipelloilla tänä vuonna. Ai niin, pahimmilla vastustajilla on jokin hemmetin erityistuki niille tulvarapakoille, aivan sama vaikka vesi seisoo, tuki tulee kuitenkin.
Mahtaa niitä pelottaa jo valmiiksi, ostin alajuoksulta lisää puolikilsaa joenrantaa. Kaveri jo kyseli että ajaako Hitachin penkalle. Sanoin että vedä maata ylös niin paljon kuin saat. Nehän saamari joutuu pian ens kesänä asumaankin niitä peltojaan jos vedet laskee.
Tää on niin tätä... >:(

Laitappa routakelin aikaan paikallislehteen ilmoitus, jotta "Maata halvalla. Vain euron motti, kun tuut itte hakeen"

Sitten vaan kuokka töihin. Saat kaivuukustannukset ainakin takaisin. On se vaan kysyttyä ainakin tuo yksikköteiden ojia siivotessa irrotettu maa. Kauhan alla suorastaan tungosta.
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: icefarmer - 09.10.12 - klo:21:10

melkeen voi sanoo että mitä enempi pajua sen kysytympää ;D ;D ;D ;D  ja ne pärkkeytyneet betoniputkenpätkät...
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: sirkussonni - 09.10.12 - klo:21:54

Kohta on Loimaalla kauhan alle kärryille  tarvetta, tavaraa tulossa isompi määrä, kylätie alla, eikä kovin suurta hinkua ole kellään pellolle viedä! Vähempi on pajupuskaa, mutta rumpun pärseitä kyllä! Ilmoittautumiset vaikka mulle....! Ei liity pohjammaan tulviin lainkaan, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni!
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: - 10.10.12 - klo:22:45
Mut näähän lopettaa ojankaivuun tasan siihen mistä pelto alkaa.

Tää on kyllä ihan perseestä. Metsäkeskus oji useamman kymmenen hehtaaria metsää ja johti vedet meidän pellon kulmaan. Se kaivuu loppui kans tasan siihen pellon reunaan. 100m olis ollu matkaa pellon päistettä pitkin laskuojaan, mutta ei. Oli keväällä "hieman" vettä pellolla kun ihme kyllä muutaman kymmenen hehtaarin vedet ei sopinu siihen kyntövaon kokoiseen piiriojaan...
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: lavali - 11.10.12 - klo:08:29

Ja 5 seuraavaa vuotta mettäoja pukkaa hiuesta pelto ojaan, ja itte saat peraata >:(
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: Husokki - 11.10.12 - klo:19:12

Kohta on Loimaalla kauhan alle kärryille  tarvetta, tavaraa tulossa isompi määrä, kylätie alla, eikä kovin suurta hinkua ole kellään pellolle viedä! Vähempi on pajupuskaa, mutta rumpun pärseitä kyllä! Ilmoittautumiset vaikka mulle....! Ei liity pohjammaan tulviin lainkaan, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni!

Jaa nii etsitäänkö tässä nyt ajureita vai kippauspaikkaaa? ::)
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: sirkussonni - 11.10.12 - klo:20:28

Kohta on Loimaalla kauhan alle kärryille  tarvetta, tavaraa tulossa isompi määrä, kylätie alla, eikä kovin suurta hinkua ole kellään pellolle viedä! Vähempi on pajupuskaa, mutta rumpun pärseitä kyllä! Ilmoittautumiset vaikka mulle....! Ei liity pohjammaan tulviin lainkaan, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni!

Jaa nii etsitäänkö tässä nyt ajureita vai kippauspaikkaaa? ::)

Ilmaista maata tarjolla..... ::)
Otsikko: Vs: Kauhajoen tulvat
Kirjoitti: jusu - 12.10.12 - klo:23:30
Mut näähän lopettaa ojankaivuun tasan siihen mistä pelto alkaa.

Tää on kyllä ihan perseestä. Metsäkeskus oji useamman kymmenen hehtaaria metsää ja johti vedet meidän pellon kulmaan. Se kaivuu loppui kans tasan siihen pellon reunaan. 100m olis ollu matkaa pellon päistettä pitkin laskuojaan, mutta ei. Oli keväällä "hieman" vettä pellolla kun ihme kyllä muutaman kymmenen hehtaarin vedet ei sopinu siihen kyntövaon kokoiseen piiriojaan...

Ja 5 seuraavaa vuotta mettäoja pukkaa hiuesta pelto ojaan, ja itte saat peraata >:(

samammoista tää.. tukkii rummukki.. ja yks mettänkuluma meinas lähtiä jokia kohtii ku vesi söi reitit maan alle..