Agronet

Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: Joozeppi - 31.12.10 - klo:14:41

Otsikko: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Joozeppi - 31.12.10 - klo:14:41
millä hintaa olette talvimotoria ostaneet lähiaikoina? vähän aiheuttaa kyl hämmennystä tää verojuttu.

itse tilailin joulukuun puolenvälin paikkeilla lisää. ajattelin alunperin että lähelle vuodenvaihdetta on varaa odotella että pytyt tyhjenee ja pärjää sit kevääseen. no hintaan olikin lisätty jo se reilu 10 senttiä jotein veroa ja kaupasta sanottiin että kaikilla sama. ei maha mitään ku housuu  tuli jo meinasin, ja tilasin siihen hintaan. samana päivänä katoin vielä hankkijan netistä hintaa ja se näytti vielä vanhalla. soitin siihen toiseen firmaan josta olin tilannut että miten tää on mahdollista (ajattelin perua vielä kaupan jos voin) mut sieltä sanottiin et kyl se kaikilla sama on, netissähän voi olla virhekin.

no nyt äsken sit eksyin taas hankkijan nettiin ja hinta edelleen se vanha ilman veroa. soitin sinne ja sieltä samaa ihmeteltiin, et kuulemma jossain maksaa lähelle euroa. kaikki mitä tänä vuonna pystytään toimittamaan on vanhalla hintaa sit vuodenvaihteen jälkeen toimitettuihin lisätään vero.

oletteko törmänneet samantyyppisiin juttuihin? joutuu kyl pienellä boikotilla rankasemaan koota jos tässä perää. sen verran se muutama satanenkin ketuttaa.

no kallista on taas jokatapauksessa. ei taida mitään saada alle euron hetken päästä. raakaöljy sentään vasta 90 dollaria tynnyri.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 31.12.10 - klo:15:33
Jos sulta on väärällä perusteella laskutettu niin virheen toivottavasti korjaavat ilman kummempia kitinöitä  :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Uusi-Lampi - 31.12.10 - klo:17:48
viime viikolla tuli ja tasan 80 cent / litra kesä ja 82 cent (vahvin) talvilaatu
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadrunner - 31.12.10 - klo:18:12
Pari viikoa sitten tuli talvi motor 88 snt, mutta kun tilasin uhittelivat lähes 93 snt.
Ilmeisesti väliin oli laskusuhdanne.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 31.12.10 - klo:18:27
Kysyin Nesteen hintaa vissiin noin 20pv.Oli about 1,0355.Tilasin TB:ltä,toimitus 23.12.2010 klo 1,05.Tänään tuli lasku.TBn hinta oli 1,003432299 eur/litra sis.ALV tasan.
Eli eurolla en saanut talvimööttöripöötä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 31.12.10 - klo:18:33
Just tuli viime vuoden lasku vastaan: 0.567/litra. Vuotta myöhemmin marraskuulla 0.79. Niin ne kustannukset karkaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hakemies - 31.12.10 - klo:18:39
viime viikolla tuli ja tasan 80 cent / litra kesä ja 82 cent (vahvin) talvilaatu
69 cent talvi viikko sitten tilattu keskon kautta :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Naturalis - 31.12.10 - klo:19:15
Kysyin Nesteen hintaa vissiin noin 20pv.Oli about 1,0355.Tilasin TB:ltä,toimitus 23.12.2010 klo 1,05.Tänään tuli lasku.TBn hinta oli 1,003432299 eur/litra sis.ALV tasan.
Eli eurolla en saanut talvimööttöripöötä.
S-Motor Polttoöljy, Talvilaatu 
84,52c/l tänään 2500l satsi...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 31.12.10 - klo:19:19
Törkeetä rahastusta veronkorotuksen ja pakkasien varjolla..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: tolasvw - 31.12.10 - klo:19:22
1.12.10 mpö kesä ,5931 talvi ,6179
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: isanta - 31.12.10 - klo:19:23
viime viikolla tuli ja tasan 80 cent / litra kesä ja 82 cent (vahvin) talvilaatu
69 cent talvi viikko sitten tilattu keskon kautta :D

Eli alvin kanssa 84,87.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 31.12.10 - klo:19:25
Törkeetä rahastusta veronkorotuksen ja pakkasien varjolla..
verohommissa löytyy aina rahastaja,esim.puunmyyntitulon verhuojennus.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator - 31.12.10 - klo:20:07
Lokakuulla 5000 litraa 75 snt/litra sis.alv, sis.rahti. Maksu vuoden loppuun
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 31.12.10 - klo:20:11
millä hintaa olette talvimotoria ostaneet lähiaikoina? vähän aiheuttaa kyl hämmennystä tää verojuttu.

itse tilailin joulukuun puolenvälin paikkeilla lisää. ajattelin alunperin että lähelle vuodenvaihdetta on varaa odotella että pytyt tyhjenee ja pärjää sit kevääseen. no hintaan olikin lisätty jo se reilu 10 senttiä jotein veroa ja kaupasta sanottiin että kaikilla sama. ei maha mitään ku housuu  tuli jo meinasin, ja tilasin siihen hintaan. samana päivänä katoin vielä hankkijan netistä hintaa ja se näytti vielä vanhalla. soitin siihen toiseen firmaan josta olin tilannut että miten tää on mahdollista (ajattelin perua vielä kaupan jos voin) mut sieltä sanottiin et kyl se kaikilla sama on, netissähän voi olla virhekin.

no nyt äsken sit eksyin taas hankkijan nettiin ja hinta edelleen se vanha ilman veroa. soitin sinne ja sieltä samaa ihmeteltiin, et kuulemma jossain maksaa lähelle euroa. kaikki mitä tänä vuonna pystytään toimittamaan on vanhalla hintaa sit vuodenvaihteen jälkeen toimitettuihin lisätään vero.

oletteko törmänneet samantyyppisiin juttuihin? joutuu kyl pienellä boikotilla rankasemaan koota jos tässä perää. sen verran se muutama satanenkin ketuttaa.

no kallista on taas jokatapauksessa. ei taida mitään saada alle euron hetken päästä. raakaöljy sentään vasta 90 dollaria tynnyri.

Polttoöljytoimituksissa ennennäkemätön ruuhka
Vuodenvaihteessa tapahtuva valmisteveronkorotus (arvio n.8c/l), nopea sään kylmeneminen sekä huoltoasemilla tapahtuva E10 muutos ovat aiheuttaneet meille ja kuljetusliikkeille ennennäkemättömän tilausruuhkan. Tilausten määrä on noussut normaalista jopa 400%, joka on aiheuttanut kuljetusliikkeille Force Majore tilanteen. Tästä syystä emme enää pysty lupaamaan normaalia toimitusaikaa, vaan tällä hetkellä paikkakunnasta riippuen toimitusaika on 0-14 vrk.

Ruuhkaa puretaan kaikella olemassa olevalla kapasiteetilla ja myös normaalien työaikojen ulkopuolella. Tästä syystä toivomme myös asikkailta ymmärrystä, jos toimitus tulee poikkeuksellisena vuorokauden aikana. Vaikka kaikki resurssit ovat käytössä, on viime päivinä ruuhka on kuitenkin edelleen pahentunut.

Tällä hetkellä tilausaika on siis 0-14vrk (tilanne vaihtelee päivittäin). Kiireellisissä tapauksissa ottakaa yhteyttä Agrimarketin myyjään. Huomioikaa tilausta tehdessänne, että polttoöljyn verotusarvoon vaikuttaa toimitushetki, ei tilaushetki. Näin ensi vuodelle menevät tilaukset tulevat asiakkaalle automaattisesti kalliimmalla verotusasteella.

Jos polttoöljytoimituksen vielä tälle vuodelle haluaa, on nyt aivan viimeiset hetket tilauksia tehdä. Tilanteesta johtuen emme kuitenkaan enää pysty antamaan tarkkoja toimitusaikalupauksia!

Pahoittelemme tilannetta!

Agrimarket
Asiakaspalvelu 
 
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: dmem - 31.12.10 - klo:20:50
Just tarkistin A-Rehun nettikaupan hinnan alle 2500 litran tilaukselle:

Shell Thermo City talvilaatu

Litrahinta : 0,8852 € (sis. ALV)

Alennustakin sais jos tilais riittävästi:

Määräalennus myönnetään toteutuneelle toimitusmäärälle/säiliö seuraavasti:  

2500-5999 ltr alennus -1,3 cnt/ltr
yli 6000 ltr     alennus -2,0 cnt/ltr

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 31.12.10 - klo:20:54
Agrimarket 0.7082 € l ja alveineen 0.8711 € ilman mitään määriä

100 litraa tuota kuluu/ha. Sentti sinne tai toinen tänne ei paljon selässä paina  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: gutiguti - 31.12.10 - klo:21:01
Polttoaineen hinta noussut 100% ja nyt nousee myös vero 100%.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 31.12.10 - klo:21:02
Polttoaineen hinta noussut 100% ja nyt nousee myös vero 100%.

Mistä vuodesta alkaen  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Neke - 31.12.10 - klo:21:47
Polttoaineen hinta noussut 100% ja nyt nousee myös vero 100%.

Mistä vuodesta alkaen  ???

2008,yli sata
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ..Å..Terppa - 31.12.10 - klo:22:49
Ihanan Halpaa 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: PR - 01.01.11 - klo:01:46
viime viikolla tuli ja tasan 80 cent / litra kesä ja 82 cent (vahvin) talvilaatu
69 cent talvi viikko sitten tilattu keskon kautta :D

Eli alvin kanssa 84,87.

Joo. Tarkalleen ottaen 0,6911 (alv 0%) => 0,8501 (alv 23%) Keskolta. Tai mistä minä tiedän, vaikka joku tikunvääntäjä saisi alvilla saman.  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 01.01.11 - klo:08:36
Polttoaineen hinta noussut 100% ja nyt nousee myös vero 100%.

Mistä vuodesta alkaen  ???

2008,yli sata

Mulla on noussut vähemmän kuin 100% koska ostin vuonna 2008 kalliilla  8) Tää on sitä pitkäjänteistä kustannustarkkailua  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaju - 01.01.11 - klo:10:01
joulun alla tuli 83 cnt/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: totuuden torvi - 01.01.11 - klo:16:27
Kyllä nyt ollaan lähellä Euroa tavi moottori,
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 02.01.11 - klo:14:18
Agrimarket 0.7082 € l ja alveineen 0.8711 € ilman mitään määriä

100 litraa tuota kuluu/ha. Sentti sinne tai toinen tänne ei paljon selässä paina  8)
Senttikin on rahaa, liki päiväpalkka >:(

Mulla ei mee sataa litraa hehtaarille, mutta yli 30000 litraa silti :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 02.01.11 - klo:16:14
Agrimarket 0.7082 € l ja alveineen 0.8711 € ilman mitään määriä

100 litraa tuota kuluu/ha. Sentti sinne tai toinen tänne ei paljon selässä paina  8)
Senttikin on rahaa, liki päiväpalkka >:(

Mulla ei mee sataa litraa hehtaarille, mutta yli 30000 litraa silti :o

Urakkamies osaa varmasti siirtää kustannusnousun asiakkailleen. Ja pitääkin siirtää  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Bentti - 02.01.11 - klo:16:29
http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96ljyhuippu

http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/29803-oljyhuippu-lahella

http://www.netl.doe.gov/publications/others/pdf/Oil_Peaking_NETL.pdf

".....esimerkiksi Eduskunnan talousvaliokunta oli vielä kesällä 2009 täysin tietämätön edes öljyhuipun mahdollisuudesta, ja kansalaisjärjestön asiantuntijan oli heitä aiheesta valistettava. Työ- ja Elinkeinoministeriössä ei oltu oman kokemukseni mukaan yhtään sen viisaampia. Jos jopa Bushin energiaministeriö huolestui aiheesta riittävästi jo vuonna 2005 tilatakseen ns. Hirschin raportin (jonka ennustuksiin kuuluu mm. 20 vuoden vakava taloustaantuma, mikäli öljyhuippuun ei varauduta hätäohjelmalla etukäteen), ja muuallakin maailmassa aiheeseen on jo herätty, tuntuu uskomattomalta että Suomessa jatkuu business as usual."
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maanviljelija - 02.01.11 - klo:18:13
Katsoin mpö nettitilaushinnat: Neste 0.97-1.01 kesä-talvilaatu
                                        Teboil 1.12-1.35 kesä-talvilaatu :o
ST-1:llä aleni dieselin hinta mittarilla vuodenvaihteessa centin, eikö sen pitänyt nousta. Oli muuten 1.269, vertaa Teboilin mpö-hinnat ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 03.01.11 - klo:01:03
Agrimarket 0.7082 € l ja alveineen 0.8711 € ilman mitään määriä

100 litraa tuota kuluu/ha. Sentti sinne tai toinen tänne ei paljon selässä paina  8)
Senttikin on rahaa, liki päiväpalkka >:(

Mulla ei mee sataa litraa hehtaarille, mutta yli 30000 litraa silti :o

Urakkamies osaa varmasti siirtää kustannusnousun asiakkailleen. Ja pitääkin siirtää  ;)
Tottakai ja ne maksaa sen kohoaviilla maidonhinnalla ja maitopalkkioilla ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 07.02.11 - klo:16:26
Pakko oli taas se tavallinen tonni tilata - hinta    1,0665 €/litra  >:( (sis. alv).

Nesteellä oli laadut muuttuneet sikäli, että vanha lämmityspolttoöljy oli poistunut kokonaan (miksiköhän?) :)

Kesätalvikeskustelua sentään voidaan jatkaa vieläkin, kun on 5/15, 15/25 ja 29/34 -laadut, joissa hinnaneroa vajaat 2 c/litra portaiden välillä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadrunner - 07.02.11 - klo:17:24
Joo taitavat öljyfirmat tehdä pikku kikan. Ensin piti ruveta ostamaan moottoripolttoainetta, kun löpöstä
oli poistettu voiteluaine, ja hintaaahan täytyi nostaa erikoisaineelle. No nyt sitten taas on yhdistetty entinen löpö ja mpö, mutta hinta lienee jäänyt korkeammalle tasolle luulisin >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 07.02.11 - klo:17:32
9,49 5000L erä  iahnan kallista :-[ ja kuukauteen menee.....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 07.02.11 - klo:17:41
9,49 5000L erä  iahnan kallista :-[ ja kuukauteen menee.....

Lämmitykseen vai traktoriin?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 07.02.11 - klo:19:11
Traktoreihin.. Lämmitykseen ei mene kuin parisataa litraa kk. kun halli +0-5

Mut ens viikolla alkaa jä..öljyn poltto ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 07.02.11 - klo:20:34
95,5 kahen tonnin erä talavimotoria. Perjantaena tuli.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: turkki - 13.04.11 - klo:03:42
Amerikkalaispankki Goldman Sachs varoittaa, että raakaöljyssä tullaan näkemään merkittävä hinnanlasku.

http://www.taloussanomat.fi/energia/2011/04/12/goldman-sachs-varoittaa-raakaoljykuplasta/20115225/12

 ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 13.04.11 - klo:07:37
Amerikkalaispankki Goldman Sachs varoittaa, että raakaöljyssä tullaan näkemään merkittävä hinnanlasku.

http://www.taloussanomat.fi/energia/2011/04/12/goldman-sachs-varoittaa-raakaoljykuplasta/20115225/12

 ::)

--niin,ennuste 105 Dollaria tynnyri.Kuitenkin pysytään yli satkun.
--kesämoottoria tuli 6.4,hinta 1,03 eurua litra.sis.ALV
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jcb - 13.04.11 - klo:08:16
On se sika kalista, 1.05/l tänä aamuna tilattuna. Ei oneksi ei pala kuin 1500l, jotta saa 150ha:n
kylvöt tehtyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 13.04.11 - klo:09:21
1,02 /l, viikko sitten tuli....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 13.04.11 - klo:10:26
OLIS vaan kannattanu ostaa ennen joulu-pukin tuloa......
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Lypsybotti - 13.04.11 - klo:12:29
OLIS vaan kannattanu ostaa ennen joulu-pukin tuloa......

Joo. Harmi ku ei sillon mahtunu ko 7500 litraa... 72 kesä ja 75 verollista senttiä/litra talvilaatu. Hyvinnii ennen joulupukkia siis... osuu se joskus tääläkii. ;D
Tää vuos menee vanhoil varastoil, sitte täytyys taas ihmetellä lisää...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Pihivilihantuottaja - 13.04.11 - klo:13:02
Pakko oli ottaa 3000l hinta oli 1,04, viime yönä oli tullu. Jos tuolla taas vajaan kuukauden pärjäis.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 13.04.11 - klo:14:55
OLIS vaan kannattanu ostaa ennen joulu-pukin tuloa......

Meni jo....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 13.04.11 - klo:15:08

Jos on valmista säiliötilaa, niin äkkiä tekee tiliä jos pystyy ottamaan halvemman hinnan mukaan. Kuitenkaan ainoastaan puskurivarastoksi ei uutta varastotilaa kannattane hommata, olettaen että polttoaine vuositasolla aina jossakin välissä tasaantuu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: - 13.04.11 - klo:17:08
Olis helppo ostaa puskuria jos naftaa menis esim. 4000l vuodes. 10000l kesä pöötä ja 5000l talvipöötä tekee omat vaikeutensa tuohon hommaan...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: gutiguti - 13.04.11 - klo:17:15
http://polttoaine.net/index.php?cmd=oljy
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nänninnyplääjä - 04.05.11 - klo:09:52
paljonko näinä päivinä hinta? meni pönttö tyhjäksi.. :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 04.05.11 - klo:10:32
paljonko näinä päivinä hinta? meni pönttö tyhjäksi.. :(

Toivo ettei kukaan sano ääneen sanaa: LIBYA

http://www.neste.fi/maatalous (http://www.neste.fi/maatalous)

Pö 0/-10

Tilaus-määrä (l)     Hinta (€ \ l)     Hinta €
   
3000 ltr           1,0542        3 162,60 €
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Timppa - 04.05.11 - klo:12:10
Kutittaa kivasti täpinäreiskan tyhjää lompakkoa.

 ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nänninnyplääjä - 04.05.11 - klo:12:16
Kutittaa kivasti täpinäreiskan tyhjää lompakkoa.

 ;D

niin tekee, onneks ei koske meitä.. ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: casseus - 04.05.11 - klo:13:00
paljonko näinä päivinä hinta? meni pönttö tyhjäksi.. :(
Eilen 3000 l . 1.025 litra
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 04.05.11 - klo:14:37
Niin.... nyt on  ne ajat jolloin laskutaidottomat täppärit oppii laskemaan  ;D tai tekee konkurssin,sitä myös näyttää kauppalehden protesti listakin ;D

 Meillä pelkästään löpöön 5000 €/kone enemmän tänä vuonna kuin viime vuonna + sitten muu hintojen nousu on vasta alkamassa.

esim betoni renkaita ei meinnannut saada mistään kun eilen kävin kierroksella tai parin viikon toimitus ajalla ja hinta pompsahtaa siinä välissä ihan mukavasti.
Onneksi löysin yhden kyläkaupan pihasta vielä edulliseen hintaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jcb - 04.05.11 - klo:22:17
Tänään 3000l 1.01€/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 06.06.11 - klo:23:15
Nesteeltä 1000 litraa "kesälaatua" (0/-10) toimitettuna kohteeseen varsinaisesti Suomessa = 1,0358 €/litra . St1:n nettihinta näytti olevan 1,0368 €/l. A-Rehun 1,0384 €.

Noloo tilata isoon pyttyyn noin vähän  :-[
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: realisti - 06.06.11 - klo:23:21
teboililta sopimukselle 0,995€ sis.alv 3500 litraa kesälaatua, tinkiminen kannattaa kun paljon ajaa...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Palmu - 06.06.11 - klo:23:33
Piti kaivaa lasku näkösälle. 11.5 toimitettu 2289 litraa kesälaatua 1786,54€+alv. Tekkeepi 0,96€ litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Highlander - 06.06.11 - klo:23:49
Tänään meijeriltä tilattiin yli 2000litraa hintaan tasan euro/L. Sama hinta Nesteen ja Teboil litkulla. Neste toimittaa hieman nopeemmin, että sitä tulee tankit täyteen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nänninnyplääjä - 06.06.11 - klo:23:50
teboililta sopimukselle 0,995€ sis.alv 3500 litraa kesälaatua, tinkiminen kannattaa kun paljon ajaa...

no niin kannattaa, taas meni tyhjäks.. >:( >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: cosmic_cowboy - 06.06.11 - klo:23:51
Tänään meijeriltä tilattiin yli 2000litraa hintaan tasan euro/L. Sama hinta Nesteen ja Teboil litkulla. Neste toimittaa hieman nopeemmin että sitä tulee.

Meijerillä on halvin rahti kun maitoauto tuo meno-paluuna.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Highlander - 06.06.11 - klo:23:56
Tänään meijeriltä tilattiin yli 2000litraa hintaan tasan euro/L. Sama hinta Nesteen ja Teboil litkulla. Neste toimittaa hieman nopeemmin että sitä tulee.

Meijerillä on halvin rahti kun maitoauto tuo meno-paluuna.

No täälläpäin ei terveisii ajella.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: rookie - 06.06.11 - klo:23:57
teboililta sopimukselle 0,995€ sis.alv 3500 litraa kesälaatua, tinkiminen kannattaa kun paljon ajaa...

jep jep...alempana ketjussa jannu tilas meijeriltä hintaan 1e litra..kyllähän sä sillä kovalla tinkaamisella vajaat parikymppiä voitit..elekee viittikö niitä senttejä pyöritellä  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 07.06.11 - klo:08:14
Parin centin alennus polttoaineen hinnassa tekee itselle noin 600€ per vuosi. Joten kyllä tinkaaminen kannattaa ;D.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator - 07.06.11 - klo:08:17
5000 litran erässä viime syksynä tinkaaminen tuotti pari kolme kuukautta lisää maksu aikaa samalla hintaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 10-80 - 07.06.11 - klo:08:53
5000litraa tilasin 13.5 ,0,97€/litra
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 29.07.11 - klo:21:21
En viitsinyt kevätkesällä tilata löpöä, kun oli niin kallista. Nyt sen sijaan kannatti ottaa talvilaatuista moottoripolttoöljyä 1,07e/l. :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.07.11 - klo:21:51
En viitsinyt kevätkesällä tilata löpöä, kun oli niin kallista. Nyt sen sijaan kannatti ottaa talvilaatuista moottoripolttoöljyä 1,07e/l. :)
Kylmis laskee sormet sauhuten sertin kannattavuutta ja nuukailua tautitorjunnassa. Nyt se laskee et kannatti ottaa 20centtiä kalliimpaa pöötä kun keväällä.

Annas ku arvaan, syy kaikkeen on

CARRIER!!! :D :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 29.07.11 - klo:22:00
Jotain paljon raadollisempaa...

...tankki tyhjä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.07.11 - klo:22:04
Jotain paljon raadollisempaa...

...tankki tyhjä.
Tarkka mies, laskee napanöyhdällekin arvon kiloissa ja lämmöneristeenä. Kuitenkaan ei seuraa pöön hintaa..... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 29.07.11 - klo:22:14
Mulla ei ole mitään käsitystä polttoaineiden hintakehityksestä. Kahtena edellisenä vuonna olen ottanut puintien jälkeen vielä kuivurin tankin täyteen öljyä. Ainoa perustelu on ollut se, että saan öljyn hinnan verovähennyksiin. Molemmilla kerroilla hommasta on tullut selkeästi voittoa. Tästä syksystä en ole ihan varma, että mitä tekisi. Voi kannattaa tälläkin hinnalla, koska öljy voi olla vuoden päästä vaikka 1,20e/l. Ja pitkällä tähtäimellä öljyn hinta on kait koko ajan nouseva. Ostopäätöksen lykkäämisen perusteena voisi toisaalta olla amerikan ja euroopan talouskriisit. Ne voi aiheuttaa maailmanlaajuisen laman ja luulisi, että öljyn hintakin tulisi silloin alas.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nänninnyplääjä - 29.07.11 - klo:22:16
tänään paritonnia kesälaatua tilattu, 1.01.. huomena ois kuulemma pompsahtanu..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.07.11 - klo:22:18
Mulla ei ole mitään käsitystä polttoaineiden hintakehityksestä. Kahtena edellisenä vuonna olen ottanut puintien jälkeen vielä kuivurin tankin täyteen öljyä. Ainoa perustelu on ollut se, että saan öljyn hinnan verovähennyksiin. Molemmilla kerroilla hommasta on tullut selkeästi voittoa. Tästä syksystä en ole ihan varma, että mitä tekisi. Voi kannattaa tälläkin hinnalla, koska öljy voi olla vuoden päästä vaikka 1,20e/l. Ja pitkällä tähtäimellä öljyn hinta on kait koko ajan nouseva. Ostopäätöksen lykkäämisen perusteena voisi toisaalta olla amerikan ja euroopan talouskriisit. Ne voi aiheuttaa maailmanlaajuisen laman ja luulisi, että öljyn hintakin tulisi silloin alas.

Mää alan sua ymmärtää vallan mainiosti. Sua ei haittaa vaikka paukutat 130000e uuteen naksuttavaan puimakoneeseen ja 5000 euron sertisiemeneen. Sen lisäks sulle on lähes sama mitä pöö maksaa.

Sun tarvis mennä ton Joosepin oppiin, se on sellanen hemmo et se laskee ihan kaikki ja osaa ennustaa tulevaisuutta ja muuta.  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 29.07.11 - klo:22:27
Sää taidat uskoa ihan joka sanan mitä mää sanon...

 :D :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.07.11 - klo:22:31
Sää taidat uskoa ihan joka sanan mitä mää sanon...

 :D :D
Voi kuule kylmis, mai friend, sääkin uskot mitä mää sanon... :D :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 29.07.11 - klo:22:38
No tietysti. Olethan Mr. Kasvuohjelma :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 31.07.11 - klo:22:36
Näkys Nesteen netissä paritonninen olevan jo liki 1,07..  :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 31.07.11 - klo:22:41
Näkys Nesteen netissä paritonninen olevan jo liki 1,07..  :(
Nyt vaan tilaamaan ja täyttämään tyhjää kuivurin tiinua.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: gutiguti - 31.07.11 - klo:23:45
Näkys Nesteen netissä paritonninen olevan jo liki 1,07..  :(
Nyt vaan tilaamaan ja täyttämään tyhjää kuivurin tiinua.
33e/h öljykustannus
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nilihaara - 01.08.11 - klo:00:15
 :o :o   Jep, jotain yli 50 € per tunti öljyyn. Miettikää nyt millä hinnalla luovutte sadostanne.   ??? ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 01.08.11 - klo:01:27
:o :o   Jep, jotain yli 50 € per tunti öljyyn. Miettikää nyt millä hinnalla luovutte sadostanne.   ??? ???
Mita suri kuivuri imee noin paljon ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nilihaara - 01.08.11 - klo:07:07
:o :o   Jep, jotain yli 50 € per tunti öljyyn. Miettikää nyt millä hinnalla luovutte sadostanne.   ??? ???
Mita suri kuivuri imee noin paljon ???
  500 kw:n uuni. Harkinnassa on muuttaa hakkeelle mutta kun uuni ei ole vielä hintaansa haukkunu eikä varmaan koskaan haukukaan. Eikä hanki hintaansa se hakesysteemikään joten vaihtoehtoja on vähän.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 01.08.11 - klo:10:38
:o :o   Jep, jotain yli 50 € per tunti öljyyn. Miettikää nyt millä hinnalla luovutte sadostanne.   ??? ???
Mita suri kuivuri imee noin paljon ???
  500 kw:n uuni. Harkinnassa on muuttaa hakkeelle mutta kun uuni ei ole vielä hintaansa haukkunu eikä varmaan koskaan haukukaan. Eikä hanki hintaansa se hakesysteemikään joten vaihtoehtoja on vähän.

Samma här, onneksi kuivurin 5000l:n säiliö on täys mutta eipä tuo montaa päivää kestä jos/kun kuivuri pyörii yötäpäivää :-X

Miettiny vaikka mitä vaihtoehtoja. Niitä vain ei ole, edullisia ja automaattisia. "Klapikattila" kunnon puille, iso varaaja ja kipinämikko työkkärin kautta. Rinnalla normaalisti öljypoltin, puista lähes kaikki tehot ja öljystä loput?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jätkä - 01.08.11 - klo:14:44

Olisko tollasesta Containerkedel RM 80C kattilasta tai vastaavasta hyötyä? http://www.skeltek.dk/
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 01.08.11 - klo:21:06
Tänään tilasin 3tonnia 1.011 litra, ihanan kallista :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 01.08.11 - klo:23:18
Tänään tilasin 3tonnia 1.011 litra, ihanan kallista :(
Motarista olen viimeksi maksanut 44 -55 senttiä litra.   Varastoo vielä jäljellä n.30 mottia.   :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 02.08.11 - klo:07:28
Tänään tilasin 3tonnia 1.011 litra, ihanan kallista :(
Motarista olen viimeksi maksanut 44 -55 senttiä litra.   Varastoo vielä jäljellä n.30 mottia.   :)

JOko sää ajat vähän tai sulla on yli 100t varastot
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator - 02.08.11 - klo:10:49
Tänään tilasin 3tonnia 1.011 litra, ihanan kallista :(
Motarista olen viimeksi maksanut 44 -55 senttiä litra.   Varastoo vielä jäljellä n.30 mottia.   :)

Ja ympäristöluvassa oli mpö:n säilytys määränä mikä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 02.08.11 - klo:10:53
Tänään tilasin 3tonnia 1.011 litra, ihanan kallista :(
Motarista olen viimeksi maksanut 44 -55 senttiä litra.   Varastoo vielä jäljellä n.30 mottia.   :)

JOko sää ajat vähän tai sulla on yli 100t varastot

Bobbari ajelee vain tuolla Bobcatilla  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 02.08.11 - klo:12:20
Huomisesta lähtien en aja bobcatilla.      Tänään lähtee bobcat vaihtokoneriviin ja terex jatkaa...

Ympäristöluvassa kysytään tilakeskuksessa säilytettyjen polttoaineiden määrää.
Mut jos vähän hajauttaa...    ;D ;D ;D ;
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 02.08.11 - klo:13:15
Meneeks nimmarikin vaihtoon :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 02.08.11 - klo:13:18
Meneeks nimmarikin vaihtoon :-\
Ei.    Terex tekee myös bobcatille kompaktisarjan pyöräkuormaimet.   :D :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 02.08.11 - klo:13:23
Kutsutaan sitten Bob Terexiksi.

Hello, my name is Bob, Bob Terex, in the land of hämis......
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 05.08.11 - klo:22:32
1,029€ oli tänään kesälaatu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 06.08.11 - klo:00:09
Huomisesta lähtien en aja bobcatilla.      Tänään lähtee bobcat vaihtokoneriviin ja terex jatkaa...

Ympäristöluvassa kysytään tilakeskuksessa säilytettyjen polttoaineiden määrää.
Mut jos vähän hajauttaa...    ;D ;D ;D ;

Eihän siihen tarvita kuin pätkä rautatietä, ja siihen yksi junanvaunu......
Ei ole tilakeskuksessa, vaan tuossa viereisillä raiteilla :D :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 06.08.11 - klo:21:40
2.8. kesä 1.02 talvi 1.05. Ihanan kallista.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: IsoK - 06.08.11 - klo:22:25
Euron litra näytti olleen kun kuivurille tuli kesälaatua.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kahala - 06.08.11 - klo:23:21
1,04 oli kesälaatu litra eilen kun meidän kuivaajan säiliö täytetiin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 07.08.11 - klo:23:06
Huomenna tyhjennellään vanhoja rypsiöljykontteja kuivurin tankkiin.     Ihanan edullista...   
Kuudetta vuotta poltellaan rypsiöljyä kuivurin pannussa.     Ja Saksalainen moniöljypoltin toimii kuin ajatus.
Hintansa moneen kertaan haukkunut.     :) :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 07.08.11 - klo:23:24
Huomenna tyhjennellään vanhoja rypsiöljykontteja kuivurin tankkiin.     Ihanan edullista...   
Kuudetta vuotta poltellaan rypsiöljyä kuivurin pannussa.     Ja Saksalainen moniöljypoltin toimii kuin ajatus.
Hintansa moneen kertaan haukkunut.     :) :)

Kyllä varmaan öljyalan oma etujärjestö lähettää sulle heti huomenissa TOP laskun. Tilan Oma Polttoöljy lasku on tietenkin heti ulosmitattavissa, jos et sitä eräpäivään mennessä maksa. Perusteita heidän ei tarvitse "asiakkailleen" esittää, pääasia on, että riittävän suuren laskun muistavat kirjoittaa!!
Ei perustu mihinkään yleissitovaan sopimukseen, sattumalta vain voidaan laskuttaa lähes ketä vain. Ilman valitusoikeutta!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 07.08.11 - klo:23:33
Yleis-sivistävää tietoa:   Suomi on Euroopan ainut maa, millä on monopoli jäteöljyn keräämisessä.
Lisäksi maatilaluokan lämpökeskuksilta on evätty jäteöljyn polttomahdollisuudet tyystin.  Muistaaksen
lämpökeskuksen koko täytyy olla yli 5 megawattia, kun poltto onnistuu luvallisesti.
Jätejoonaasta on tullut valtiolle oiva rahasampo, ja ihan kaikenmaailman rajoituksia ja kieltoja keksimällä.

Byrokraatit yrittää kaikin keinoin estää näiden moniöljy hallilämmittimien käytön.
Esimerkkejä piisaa.         Jäteöljy kuuluu valtiolle.  PISTE.     :P :P :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 08.08.11 - klo:10:32
Miettivät myös kuinka maalämpölämmittäjät saataisiin veron piiriin koska myymättä jääneet öljyn ja sähkön verot pitäis jostain löytyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalari - 08.08.11 - klo:13:19
Sama juttu puulämmityksellä. On aikamoista veronkiertoa, klapia lykätään uuniin ja kiukaaseen, eikä valtio hyödy hommasta mitenkään..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Darksmoke - 08.08.11 - klo:13:36
Sama juttu puulämmityksellä. On aikamoista veronkiertoa, klapia lykätään uuniin ja kiukaaseen, eikä valtio hyödy hommasta mitenkään..

Semmosta pimeen halon polttoa ei tässä valtakunnassa kauaa kattella...   :D

On nuo jäteöljy polttimet ruvenneet jonkin verran yleistymään ja polttoaineen saanti tuntuu olevan nykypäivänä vaikeampaa. Ja isommat firmat luovuttavat jätteensä vain kuittia vastaan. Itsekkin tässä Varsinais-suomen alueella kysellyt ja aika nihkeetä tuntuu olevan. Pihalta olisin jopa hakenut... ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jcb - 08.08.11 - klo:22:29
Justiin tarkastin päivän hinna, kesälaatu pienissä erissä 99,5snt/l, huomenna laskee vähän toista senttiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Timppa - 08.08.11 - klo:22:39
Mää tiesin, että hinta laskee joten en ole tilannu vielä kalliilla hinnalla niinkuin
muut agronettiläiset.

Odotan vielä vähän ja ostan kun hinta on halvimmillaan.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 08.08.11 - klo:23:23
Mää tiesin, että hinta laskee joten en ole tilannu vielä kalliilla hinnalla niinkuin
muut agronettiläiset.

Odotan vielä vähän ja ostan kun hinta on halvimmillaan.

 Aivan!  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 09.08.11 - klo:10:46
Sama juttu puulämmityksellä. On aikamoista veronkiertoa, klapia lykätään uuniin ja kiukaaseen, eikä valtio hyödy hommasta mitenkään..
Verottaja kehittelee koko ajan lisää verokantoja.     Ei tarvii monta vuotta ihmetellä, kun puun
pienpoltto on verolla siunattu.   :-\ :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: erik - 09.08.11 - klo:12:26
Mää tiesin, että hinta laskee joten en ole tilannu vielä kalliilla hinnalla niinkuin
muut agronettiläiset.

Odotan vielä vähän ja ostan kun hinta on halvimmillaan.

Kalliilla oli pakko tilata ku pumppu hörppäs tyhjää
Sais kyllä hinta aika reippaasti tipahtaa
alkaa vuotunen löpölasku olla aikamoinen  >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalari - 09.08.11 - klo:12:29
Sekin on niin väärin, että mökinmummo saa ilmaisia pottuja ryytimaastaan.
Ei joudu maksamaan eväistään alvia eikä kaupan 100% katteita..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Farmari Arttu - 09.08.11 - klo:15:56
Hinta laskee 30 % kuivauskauden jälkeen.
Onneksi ostin viime vuonna jo tankit täyteen (8700 L) 0,70 centillä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 09.08.11 - klo:16:20
Mää tiesin, että hinta laskee joten en ole tilannu vielä kalliilla hinnalla niinkuin
muut agronettiläiset.

Odotan vielä vähän ja ostan kun hinta on halvimmillaan.

Joo, mää valehtelin tässä taannoin, kun väitin ostaneeni kalliilla moottoripolttoöljyä. En mää oikeesti ole vielä mitään tilannut. Vasta sitten, kun on halpaa 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 09.08.11 - klo:16:26
se  on kallista jos ei oo tottunu käyttään rahaa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 09.08.11 - klo:16:26
se  on kallista jos ei oo tottunu käyttään rahaa
Persaukiselle KAIKKI on kallista...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tapani - 09.08.11 - klo:19:04
Hinta laskee 30 % kuivauskauden jälkeen.
Onneksi ostin viime vuonna jo tankit täyteen (8700 L) 0,70 centillä.

eikös 0,70 euroa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 09.08.11 - klo:19:50
Oli kallista tai ei, mutta huomenna taas tilataan lisää, kolme viikkoako se pytyllinen nyt ehti vanheta....
Tehtiin siinä sillä sitten kyllä toinen rehusato ja puitiinkin 25 % alasta. Ja tietty souvit...
Saahan siitä omasta käytöstä sitä energiaveron palautusta, ja vähennyksiä, souvihommista ei saa palautuksia, mutta siirtää suoraan taksaan, niin ei ole hinnalla merkitystä!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 09.08.11 - klo:20:32
eikös se palautus jo poistettu hallituksen toimesta
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Horttanainen - 10.08.11 - klo:15:17
se  on kallista jos ei oo tottunu käyttään rahaa
Persaukiselle KAIKKI on kallista...

Persaukisia  on ne, jotka  kysyy  hintaa, ostivatpa mitä tahansa. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: casseus - 10.08.11 - klo:16:34
Tänään tilatuna... 2000 tonninin erissä talvilaatu sis mtk alennuksen teboililta 1.01,08 litra
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jätkä - 10.08.11 - klo:19:05
se  on kallista jos ei oo tottunu käyttään rahaa
Persaukiselle KAIKKI on kallista...

Persaukisia  on ne, jotka  kysyy  hintaa, ostivatpa mitä tahansa. ;D

 Mutta rikkaat ovat kaikkein nuukimpia ja kaikkein kovimpia tinkimään hinnasta alaspäin, mutta eihän sitä muuten säilyisikään rikkana.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: - 10.08.11 - klo:19:06
2000 tonninin

Tuliko yhteen säiliöön  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: krest yanin - 10.08.11 - klo:19:13
Tänään tilatuna... 2000 tonninin erissä talvilaatu sis mtk alennuksen teboililta 1.01,08 litra
Agrimarket 0,9846...  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jcb - 10.08.11 - klo:23:02
Tänään 0,963 ja huomenna vähän yli sentin halvempaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 11.08.11 - klo:15:01
Kauankohan tuo nyt sitten jatkaa laskuaan..  ::) Näillä näpeillä sais varmaan laittaa tiinut täyteen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 11.08.11 - klo:15:37
Kauankohan tuo nyt sitten jatkaa laskuaan..  ::) Näillä näpeillä sais varmaan laittaa tiinut täyteen.
  Meilläpäin laitetaan pumpulla ettei tarvi näpeillä laitella löpöä.  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 11.08.11 - klo:16:13
Kauankohan tuo nyt sitten jatkaa laskuaan..  ::) Näillä näpeillä sais varmaan laittaa tiinut täyteen.
  Meilläpäin laitetaan pumpulla ettei tarvi näpeillä laitella löpöä.  ;D

Älähän trossaile..  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: fote - 11.08.11 - klo:21:24
Hintaan tietysti vaikuttaa määrä ja paikkakunta  :D tilaatko Kilpisjärvelle  vai Hesaan  :D Kummassa halvempi hinta  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaenuunkeisari - 11.08.11 - klo:22:23
Hintaan tietysti vaikuttaa määrä ja paikkakunta  :D tilaatko Kilpisjärvelle  vai Hesaan  :D Kummassa halvempi hinta  ???

Kilpparilla tietennii ku se tulloo suoraan norijasta  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: fote - 11.08.11 - klo:22:48
on varmaan halvempaa ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 12.08.11 - klo:13:38
0,955  Yrma
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: dmem - 12.08.11 - klo:14:15
A-Rehun nettikaupassa Thermo city kesälaatu 0,9725 € (sis. ALV).
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 12.08.11 - klo:15:31
Sen verran suhdanteet heittelee ja lamanpelko/usan kököily et 70-80senttiä tulee olemaan
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Timppa - 12.08.11 - klo:20:14
Timppa ostaa sit öljyt kun hinta on 0,75-0,80€/litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 12.08.11 - klo:20:19
Timppa ostaa sit öljyt kun hinta on 0,75-0,80€/litra.

Entä jos tankki on ennen tyhjä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Timppa - 12.08.11 - klo:20:27
Timppa ostaa sit öljyt kun hinta on 0,75-0,80€/litra.

Entä jos tankki on ennen tyhjä?

Ei voi olla. Tankissa on kaks vuotta sitten ostettua 0,70€/litra hintaista ainetta vielä riittämiin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 12.08.11 - klo:20:32
0,975 parin tonnin lasti.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 15.08.11 - klo:19:19
Timppa ostaa sit öljyt kun hinta on 0,75-0,80€/litra.

Entä jos tankki on ennen tyhjä?

Ei voi olla. Tankissa on kaks vuotta sitten ostettua 0,70€/litra hintaista ainetta vielä riittämiin.

Eipä oo huimat ajo määrät kun tankillisella ajelee nuin kauan  ;D

Meillä löpö varastoidaan säiliössä, josta pumpataan traktorin tankkiin  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 15.08.11 - klo:19:46
Timppa ostaa sit öljyt kun hinta on 0,75-0,80€/litra.

Entä jos tankki on ennen tyhjä?

Ei voi olla. Tankissa on kaks vuotta sitten ostettua 0,70€/litra hintaista ainetta vielä riittämiin.

Eipä oo huimat ajo määrät kun tankillisella ajelee nuin kauan  ;D

 Dyna-vt kun seisoo pajalla, sähkölaitteet ovat siitä hajalla. Boxissa virusta tai muuta pöpöä, ei kulu silloin löpöä.
 Tämä ei harmita silti Timppaa, kun kuivurin kopissa nuolee....jäätelöä. :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 15.08.11 - klo:23:52
Kolme viikkoa ehti edellinen 1.01 satsi vanheta. Uutta tulossa 0.95 hintaan, liekö tuo edes kunnollista, kun noin halvalla myyvät. Ylihuomisesta sanoivat hinnan olevan nousussa!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 16.08.11 - klo:22:03
Kolme viikkoa ehti edellinen 1.01 satsi vanheta. Uutta tulossa 0.95 hintaan, liekö tuo edes kunnollista, kun noin halvalla myyvät. Ylihuomisesta sanoivat hinnan olevan nousussa!

Joo, huomenna nousee, tänään 0.93 litra ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 16.08.11 - klo:22:26
Kolme viikkoa ehti edellinen 1.01 satsi vanheta. Uutta tulossa 0.95 hintaan, liekö tuo edes kunnollista, kun noin halvalla myyvät. Ylihuomisesta sanoivat hinnan olevan nousussa!

Joo, huomenna nousee, tänään 0.93 litra ;D
Jaa. Kerrankin voi sanoo moommalaiselle et kallista kuule oli sun tenttus. 0.92 lämmityspöö, ja juur tänään aamulla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 16.08.11 - klo:22:35
Kolme viikkoa ehti edellinen 1.01 satsi vanheta. Uutta tulossa 0.95 hintaan, liekö tuo edes kunnollista, kun noin halvalla myyvät. Ylihuomisesta sanoivat hinnan olevan nousussa!

Joo, huomenna nousee, tänään 0.93 litra ;D
Jaa. Kerrankin voi sanoo moommalaiselle et kallista kuule oli sun tenttus. 0.92 lämmityspöö, ja juur tänään aamulla.
Ei auta jäädä odottelemaan hinnan putoamista, eilen iltapäivällä tilattu, aamulla tuli, ja tankattu siitä jo yli 500 litraa.... Ens kerralla sitten taas "ehkä" halvemmalla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 17.08.11 - klo:07:07
95c/l Ei silti minun mielestä halpaa. ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 17.08.11 - klo:07:54
95c/l Ei silti minun mielestä halpaa. ???

 Aivan samaa ihmettelen kun porukat puhuu "halvasta" löpöstä, joka maksaa lähes euron litra. Sitten kun hinta olis vaikka 20 c/l, niin vois ehkäpä sanoa että hinta olis jotenkin halpa, tai ainakin halvan tuntuinen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 17.08.11 - klo:08:48
Voi se maksaa vaikka 2€ litra ja ei oo kallista, jos sen kulun voi siirtää valmiin tuotteen hintaan, kas siinä ongelman ydin ;)

Pitää kohta siirtyä samanlaiseen hinnoitteluun kuin tuolla rahtiliikenne puolella. Työ hinnoitellaan erikseen ja polttoaine erikseen laskulle.
Isommissa sopimuksissa polttoaine klausuulia tekemään ja hinnan tarkistukset joka toinen kuukausi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 17.08.11 - klo:09:11
95c/l Ei silti minun mielestä halpaa. ???

 Aivan samaa ihmettelen kun porukat puhuu "halvasta" löpöstä, joka maksaa lähes euron litra. Sitten kun hinta olis vaikka 20 c/l, niin vois ehkäpä sanoa että hinta olis jotenkin halpa, tai ainakin halvan tuntuinen.

Näin on. Mä kun aloitin viljelyn, siitä ei niin mahdottoman kauaa ole maksoi löpö vajaan 40c/l ja sitä pidettiin aivan törkeän kalliina hintana.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaivaja - 17.08.11 - klo:15:42
95c/l Ei silti minun mielestä halpaa. ???

 Aivan samaa ihmettelen kun porukat puhuu "halvasta" löpöstä, joka maksaa lähes euron litra. Sitten kun hinta olis vaikka 20 c/l, niin vois ehkäpä sanoa että hinta olis jotenkin halpa, tai ainakin halvan tuntuinen.

Näin on. Mä kun aloitin viljelyn, siitä ei niin mahdottoman kauaa ole maksoi löpö vajaan 40c/l ja sitä pidettiin aivan törkeän kalliina hintana.
Itse kun aloitin viljelyn vuoden -88 alusta oli eka po-öljy lasku 94 penniä/litra,HUOM PENNIÄ
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: pappavolovo - 17.08.11 - klo:15:45

Joo. Ja kun nousta pätkähti toiselle markalle niin kauhistus.
Kolmannelle markalle kun lähdettiin niin tuntui ettei kohta kannata tehdä mitään missä löpöä palaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 17.08.11 - klo:18:54
Itte aloittelin vuonna -94 ja vuonna 95 kesälaatu makso 1.25mk/litra sis ALV (tarkistin just) . Sitten muistelen kun vuonna 2000 tai 2001 ostin talvilaatua hinnalla 3.30mk/litra. Naapuri ihmetteli miten maltoin ... olis kannattanut kuulemma odottaa että tippuu  :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: pötsjölööm - 17.08.11 - klo:18:58
95c/l Ei silti minun mielestä halpaa. ???

 Aivan samaa ihmettelen kun porukat puhuu "halvasta" löpöstä, joka maksaa lähes euron litra. Sitten kun hinta olis vaikka 20 c/l, niin vois ehkäpä sanoa että hinta olis jotenkin halpa, tai ainakin halvan tuntuinen.

Näin on. Mä kun aloitin viljelyn, siitä ei niin mahdottoman kauaa ole maksoi löpö vajaan 40c/l ja sitä pidettiin aivan törkeän kalliina hintana.
Itse kun aloitin viljelyn vuoden -88 alusta oli eka po-öljy lasku 94 penniä/litra,HUOM PENNIÄ

Joo. Ja kun nousta pätkähti toiselle markalle niin kauhistus.
Kolmannelle markalle kun lähdettiin niin tuntui ettei kohta kannata tehdä mitään missä löpöä palaa.

Entäpä mitä oli tuottajahinnat? Paljon tarvi myydä myllyvehnää löpölitraan? Kilo? ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 17.08.11 - klo:22:26

Tuo löpö vajaa 40c löpö oli ostettu -02 ja hinta verollinen.

-03 olin ostanut 29c/litra alv0% hintaista ainetta ja ohrasta oli tilitetty 106 euroa/tonni alv0%

Eli ohratonnilla sai ostettua n. 365 litraa.

Jos nyt aine maksaa jotain luokkaa 77c/litra alv0%  ja ohrasta maksetaan vaikka 170 euroa tonni alv0% saa tonnilla n. 220 litraa..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 17.08.11 - klo:22:37
Ensimmäinen öljylaskuni 2/96  1,55 mk / litra  talvilaatua eli jotain 0,26 €
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.08.11 - klo:22:43
Aikoinaan valmiiksi sekoitettu mopon bensa maksoi noin kolme-neljä markkaa litra, sitä haettiin viiden litran kannuilla pumppuautomaatista. Oli se kallista. Tämä 90-luvun vaihteessa.  Polttoaine samoihin aikoihin markan litra...

Hetken päristelyn jälkeen katosi moottorisahan bensatkin :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 17.08.11 - klo:22:55
95c/l Ei silti minun mielestä halpaa. ???

 Aivan samaa ihmettelen kun porukat puhuu "halvasta" löpöstä, joka maksaa lähes euron litra. Sitten kun hinta olis vaikka 20 c/l, niin vois ehkäpä sanoa että hinta olis jotenkin halpa, tai ainakin halvan tuntuinen.

Näin on. Mä kun aloitin viljelyn, siitä ei niin mahdottoman kauaa ole maksoi löpö vajaan 40c/l ja sitä pidettiin aivan törkeän kalliina hintana.
Itse kun aloitin viljelyn vuoden -88 alusta oli eka po-öljy lasku 94 penniä/litra,HUOM PENNIÄ

Joo. Ja kun nousta pätkähti toiselle markalle niin kauhistus.
Kolmannelle markalle kun lähdettiin niin tuntui ettei kohta kannata tehdä mitään missä löpöä palaa.

Entäpä mitä oli tuottajahinnat? Paljon tarvi myydä myllyvehnää löpölitraan? Kilo? ???

Tuo löpö vajaa 40c löpö oli ostettu -02 ja hinta verollinen.

-03 olin ostanut 29c/litra alv0% hintaista ainetta ja ohrasta oli tilitetty 106 euroa/tonni alv0%

Eli ohratonnilla sai ostettua n. 365 litraa.

Jos nyt aine maksaa jotain luokkaa 77c/litra alv0%  ja ohrasta maksetaan vaikka 170 euroa tonni alv0% saa tonnilla n. 220 litraa..

 Eli 2004 ohratonnilla sai yli puolet enemmän löpöä kuin nyt, vaikka ihmiset toitottavat että viljan hinta on niiiin ylhäällä että... :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 18.08.11 - klo:08:47
Aikoinaan valmiiksi sekoitettu mopon bensa maksoi noin kolme-neljä markkaa litra, sitä haettiin viiden litran kannuilla pumppuautomaatista. Oli se kallista. Tämä 90-luvun vaihteessa.  Polttoaine samoihin aikoihin markan litra...

Hetken päristelyn jälkeen katosi moottorisahan bensatkin :D

Mulla on semmoinen mielikuva että tuo valmis seosbensa pumppuautomaatista olisi ollut ihan pirun kallista kotona sekoitettuun verrattuna?
Ainakaan sitä valmista ei ostettu kuin poikkeustapauksessa, muuten sekoiteltiin kotona, samasta kannusta mistä isä teki sahabensansa..  :D
Silloin mopo iässä kyllä tuli muutenkin tehtyä uskomattomia suorituksia muutaman markan säästön vuoksi..   ;D

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 18.08.11 - klo:08:59

Se oli kallista, ei sitä monesti haettu :) Sahan ja ruohonleikkurin bensa oli paljon halvempaa ;D

Oi niitä aikoja... Vaikka itse ei mikään ikäloppu, suuri osa tännekään kirjoittavista ei taida edes tietää millainen se mopon tankkauspumppu oli :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 18.08.11 - klo:09:02
Nykyään on toi pienkonebensiini, joka on sikakallista.. Ostin viiden litran kannun tässä taannoin, enkä enää muuta käytä, kun saha ei savuta yhtään eikä mun herkkä hipiäni punota/kutia yhtään :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 18.08.11 - klo:09:41
Kallista on, mutta itketään vasta sitten kun sitä polttoainetta ei enää saa. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 18.08.11 - klo:12:12
Aikoinaan valmiiksi sekoitettu mopon bensa maksoi noin kolme-neljä markkaa litra, sitä haettiin viiden litran kannuilla pumppuautomaatista. Oli se kallista. Tämä 90-luvun vaihteessa.  Polttoaine samoihin aikoihin markan litra...

Hetken päristelyn jälkeen katosi moottorisahan bensatkin :D

Mulla on semmoinen mielikuva että tuo valmis seosbensa pumppuautomaatista olisi ollut ihan pirun kallista kotona sekoitettuun verrattuna?
Ainakaan sitä valmista ei ostettu kuin poikkeustapauksessa, muuten sekoiteltiin kotona, samasta kannusta mistä isä teki sahabensansa..  :D
Silloin mopo iässä kyllä tuli muutenkin tehtyä uskomattomia suorituksia muutaman markan säästön vuoksi..   ;D

Se oli kallista, ei sitä monesti haettu :) Sahan ja ruohonleikkurin bensa oli paljon halvempaa ;D

Oi niitä aikoja... Vaikka itse ei mikään ikäloppu, suuri osa tännekään kirjoittavista ei taida edes tietää millainen se mopon tankkauspumppu oli :)

Tuli mieleeni että niissä tankkauspumpuissa taisi olla yleisesti 4% bensaa??
Mullakin mopoon riitti 2,5% seos, sekin puolsi kotona sekoittamista.    :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 18.08.11 - klo:14:11
Huoltoasemilla mopon pensaan laitettiin prosenttia niin että piisas ja vältyttiin äkillisilltä moottorivaurioreklamaatioilta. Se taas oli eri juttu jos moottori muurautui liiasta öljystä tukkoon.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 18.08.11 - klo:16:11
Öljyn kalleus korpeaa toki jo sinällään mutta jos sitä tarvitsee ja siihen on varaa niiin sitä pitää ostaan. Mutta eniten korpeaa se, että sen öljystä maksetun kovan hinnan kuittaavat
1:Aavikolla laskettelurinteitä orjatyövoimalla pykäävät pelleilijät,
2: itänaapuri jossa öljyn ansiosta voidaan olla uudistumatta ja uhota
3: Afrikassa ne jotka saavat tapettua eniten luontoa ja köyhempää kansanosaa ja
4: ympäri kapitalistista maailmaa ne, jotka härskeimmin ovat poliitikkoja voitelemassa ja ympäristöa tuhoamassa.

Tästä syystä haluan kyllä vähentää oman öljyn käytön minimiin, ei tee mieli rahoittaa moista pelleilyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: - 18.08.11 - klo:18:03
Aikoinaan valmiiksi sekoitettu mopon bensa maksoi noin kolme-neljä markkaa litra, sitä haettiin viiden litran kannuilla pumppuautomaatista. Oli se kallista. Tämä 90-luvun vaihteessa.  Polttoaine samoihin aikoihin markan litra...

Hetken päristelyn jälkeen katosi moottorisahan bensatkin :D

Mulla on semmoinen mielikuva että tuo valmis seosbensa pumppuautomaatista olisi ollut ihan pirun kallista kotona sekoitettuun verrattuna?
Ainakaan sitä valmista ei ostettu kuin poikkeustapauksessa, muuten sekoiteltiin kotona, samasta kannusta mistä isä teki sahabensansa..  :D
Silloin mopo iässä kyllä tuli muutenkin tehtyä uskomattomia suorituksia muutaman markan säästön vuoksi..   ;D

Se oli kallista, ei sitä monesti haettu :) Sahan ja ruohonleikkurin bensa oli paljon halvempaa ;D

Oi niitä aikoja... Vaikka itse ei mikään ikäloppu, suuri osa tännekään kirjoittavista ei taida edes tietää millainen se mopon tankkauspumppu oli :)

Itse muistelen että se olis ollu mun mopoiluaikoina jo 6mk/litra. Mahtoi 99 maksaa silloin jonkun 4mk/litra. Aikaa on kulunu joku 12 vuotta...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Cynic - 18.08.11 - klo:18:35
Lainaus
Tästä syystä haluan kyllä vähentää oman öljyn käytön minimiin, ei tee mieli rahoittaa moista pelleilyä.

Tarkoituksesi on jalo mutta tekosi merkityksettömiä:

Fungibility (http://search.dilbert.com/comic/Oil%20Fungible)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 18.08.11 - klo:18:50
Itse muistelen että se olis ollu mun mopoiluaikoina jo 6mk/litra. Mahtoi 99 maksaa silloin jonkun 4mk/litra. Aikaa on kulunu joku 12 vuotta...

Eiku mä muistelen aikaa 20 vuotta sitten ;D Olikohan se sitten halvempaa ku kolme markkaa?

Pikkuveli tankkas aikoinaan polkutraktorin, vajaa kolme tonnia meni löpöä tankkiin eli juuri täytetty säiliö lapolla melkein tyhjäksi ;D Isän mielestä se oli kallista jo silloin, löpö ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: - 18.08.11 - klo:19:03
Pikkuveli tankkas aikoinaan polkutraktorin, vajaa kolme tonnia meni löpöä tankkiin eli juuri täytetty säiliö lapolla melkein tyhjäksi ;D Isän mielestä se oli kallista jo silloin, löpö ;D

 ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 18.08.11 - klo:19:58
Aikoinaan valmiiksi sekoitettu mopon bensa maksoi noin kolme-neljä markkaa litra, sitä haettiin viiden litran kannuilla pumppuautomaatista. Oli se kallista. Tämä 90-luvun vaihteessa.  Polttoaine samoihin aikoihin markan litra...

Hetken päristelyn jälkeen katosi moottorisahan bensatkin :D

Mulla on semmoinen mielikuva että tuo valmis seosbensa pumppuautomaatista olisi ollut ihan pirun kallista kotona sekoitettuun verrattuna?
Ainakaan sitä valmista ei ostettu kuin poikkeustapauksessa, muuten sekoiteltiin kotona, samasta kannusta mistä isä teki sahabensansa..  :D
Silloin mopo iässä kyllä tuli muutenkin tehtyä uskomattomia suorituksia muutaman markan säästön vuoksi..   ;D

Se oli kallista, ei sitä monesti haettu :) Sahan ja ruohonleikkurin bensa oli paljon halvempaa ;D

Oi niitä aikoja... Vaikka itse ei mikään ikäloppu, suuri osa tännekään kirjoittavista ei taida edes tietää millainen se mopon tankkauspumppu oli :)

Itse muistelen että se olis ollu mun mopoiluaikoina jo 6mk/litra. Mahtoi 99 maksaa silloin jonkun 4mk/litra. Aikaa on kulunu joku 12 vuotta...

 Ei ihan niin halvalla saanut, 1991 kun sain ajokortin, sai sadalla markalla 25 litraa bensiiniä eli jo silloin mentiin 4:ssä markassa/litra. Ei se ikinä enää sen jälkeen enää samohin ole laskenut. Yrmyn avajaisissa Lahdessa oli 1995 tarjouksessa muuten löpöä 1mk/litra!!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 18.08.11 - klo:19:58
Pikkuveli tankkas aikoinaan polkutraktorin, vajaa kolme tonnia meni löpöä tankkiin eli juuri täytetty säiliö lapolla melkein tyhjäksi ;D Isän mielestä se oli kallista jo silloin, löpö ;D

 ;D ;D

Nykyään ei olisi naurunasia, tuskin silloinkaan. Mutta saattaa välilliset kustannukset nousta "hiukan" korkeammaksi kuin löpön hinta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 18.08.11 - klo:20:09
Pikkuveli tankkas aikoinaan polkutraktorin, vajaa kolme tonnia meni löpöä tankkiin eli juuri täytetty säiliö lapolla melkein tyhjäksi ;D Isän mielestä se oli kallista jo silloin, löpö ;D

 ;D ;D

Nykyään ei olisi naurunasia, tuskin silloinkaan. Mutta saattaa välilliset kustannukset nousta "hiukan" korkeammaksi kuin löpön hinta.

Montakohan rekallista lähtee maata liikkeelle..  ::)  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 18.08.11 - klo:20:42
Eikös juuri ollut juttua kun oli koko viljankuivuri pitänyt purkaa öljyvahingon päältä, eikä maksajasta varmuutta. 
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 18.08.11 - klo:20:46
Pikkuveli tankkas aikoinaan polkutraktorin, vajaa kolme tonnia meni löpöä tankkiin eli juuri täytetty säiliö lapolla melkein tyhjäksi ;D Isän mielestä se oli kallista jo silloin, löpö ;D

 ;D ;D

Nykyään ei olisi naurunasia, tuskin silloinkaan. Mutta saattaa välilliset kustannukset nousta "hiukan" korkeammaksi kuin löpön hinta.

Montakohan rekallista lähtee maata liikkeelle..  ::)  ;D

Nojoo, palokunta tuon tuli ilmoittamaan, navetan takana iso veto-oja ja säiliöt siihen liittyvän ojan varressa. Kylillä näkyi kuulemma öljylauttaa, viitisen kilometriä matkaa ja siitä merelle pari lisää. Eli ei tarttenut maata vaihdella silloin, eikä muita seuraamuksia, veteen sekoittui tuo määrä ::)  :P

Nykyään joutuisi linnaan, ja vietäisiin ettei jalat maahan kosketa ;D Päälle vaihdettaisiin maat merta myöten :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: pappavolovo - 18.08.11 - klo:21:21
Luultavasti Kalajoki kaivettaisiin uuteen uomaan ja entinen betonoitaisiin umpeen. :o

Noista vilja/löpö hintasuhteista: Oli aika jolloin osamäärä oli yksi tai jopa enempi. Sen aikaisen telituhtillisen (100-120hl) kun toimitti myyntiin niin toistakymmentä tuhatta mk napsahti tilille.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Valtramies - 18.08.11 - klo:22:43
Aikoinaan valmiiksi sekoitettu mopon bensa maksoi noin kolme-neljä markkaa litra, sitä haettiin viiden litran kannuilla pumppuautomaatista. Oli se kallista. Tämä 90-luvun vaihteessa.  Polttoaine samoihin aikoihin markan litra...

Hetken päristelyn jälkeen katosi moottorisahan bensatkin :D

Mulla on semmoinen mielikuva että tuo valmis seosbensa pumppuautomaatista olisi ollut ihan pirun kallista kotona sekoitettuun verrattuna?
Ainakaan sitä valmista ei ostettu kuin poikkeustapauksessa, muuten sekoiteltiin kotona, samasta kannusta mistä isä teki sahabensansa..  :D
Silloin mopo iässä kyllä tuli muutenkin tehtyä uskomattomia suorituksia muutaman markan säästön vuoksi..   ;D

Se oli kallista, ei sitä monesti haettu :) Sahan ja ruohonleikkurin bensa oli paljon halvempaa ;D

Oi niitä aikoja... Vaikka itse ei mikään ikäloppu, suuri osa tännekään kirjoittavista ei taida edes tietää millainen se mopon tankkauspumppu oli :)

Ei, kun ajeli 4-tahti Hondalla ;) Ei vaan, muistan mä ne...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jps - 18.08.11 - klo:22:59

[/quote]

 Ei ihan niin halvalla saanut, 1991 kun sain ajokortin, sai sadalla markalla 25 litraa bensiiniä eli jo silloin mentiin 4:ssä markassa/litra. Ei se ikinä enää sen jälkeen enää samohin ole laskenut. Yrmyn avajaisissa Lahdessa oli 1995 tarjouksessa muuten löpöä 1mk/litra!!
[/quote]

*** 2,80mk/l maksoi "Raketin" tankkaus 1988, mietittiin että milläs hitolla niitä kimuleita jahdataan sitten kun bensa maksaa 3 mk/l !!!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Cynic - 19.08.11 - klo:10:28
Lainaus
*** 2,80mk/l maksoi "Raketin" tankkaus 1988, mietittiin että milläs hitolla niitä kimuleita jahdataan sitten kun bensa maksaa 3 mk/l !!!

Ihmisen psykologia on kuin apinan; kun bensa maksoi 6 markkaa, 5 markkaa oli katugallupeissa "sopiva" hinta. Kun bensa kipusi 1,50 euroon niin euro olisi "kohtuullinen" hinta.

Kun bensa maksaa kaksi euroa, niin kaduntallaaja vastaa että 1,75 on kipuraja, vaikka se tänä päivänä olisi sikahintainen.

Bensan sopiva hinta on edelleen 0,50€/L, kaikki yli sen on liian kallista suomalaiselle ostovoimalle. Polttoöljy 25c/L. Niin kuin muualla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Valtramies - 19.08.11 - klo:12:57
MPÖ Kesä 95,77 c/l 3000 litraa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 19.08.11 - klo:14:06
Lämmitysöljy 0.7987€/l oli laskussa alv0%
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Valtramies - 19.08.11 - klo:21:59
Lämmitysöljy 0.7987€/l oli laskussa alv0%

Miks pitää ostaa lämmitysöljyä, kun MPÖ on halvempaa? :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 19.08.11 - klo:22:18
Lämmitysöljy 0.7987€/l oli laskussa alv0%

Miks pitää ostaa lämmitysöljyä, kun MPÖ on halvempaa? :o

Sää ilmoitit vissiin alvillisen hinnan?
No samoissa pyörii...
Laskussa lukee muuten Motor/Lämmitys, että kumpaa se oikeasti on? :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 19.08.11 - klo:22:34
Lämmitysöljy 0.7987€/l oli laskussa alv0%

Miks pitää ostaa lämmitysöljyä, kun MPÖ on halvempaa? :o

Sää ilmoitit vissiin alvillisen hinnan?
No samoissa pyörii...
Laskussa lukee muuten Motor/Lämmitys, että kumpaa se oikeasti on? :D

Kauppias sanoi, että vaihteeksi ei ole kuin yhtä laatua enää.....!!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 20.08.11 - klo:11:41
Lämmitysöljy 0.7987€/l oli laskussa alv0%

Miks pitää ostaa lämmitysöljyä, kun MPÖ on halvempaa? :o

Sää ilmoitit vissiin alvillisen hinnan?
No samoissa pyörii...
Laskussa lukee muuten Motor/Lämmitys, että kumpaa se oikeasti on? :D

Kauppias sanoi, että vaihteeksi ei ole kuin yhtä laatua enää.....!!

 Niin justiin! "Tupaöljyä" ei saa enää. Kaikki on moottoripolttoöljyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Cynic - 24.09.11 - klo:19:13
Joko kesäsäiliöt on täytetty uudestaan? Kai tuo vuodenvaihteen veronkorotus on kalliimpi kuin kesälöpön markkinahinta kevättöihin, vai mitä arvelette?

Puinteja varten sai 3 viikkoa sitten litran alle euron, nyt näyttää laskurit yli euron. Pitäisköhän tilata?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadrunner - 24.09.11 - klo:19:21
Eilen tupsahti lasku kesä mpö 1,04€ verollinen. ??? ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 24.09.11 - klo:19:27
Mää olen tässä odotellut sitä maailmanlaajuista lamaa, joka laskisi hintoja, mutta näyttää menevän päinvastaiseen suuntaan. Kaksi edellistä syksyä on ollut sellaisia, että aina on jäänyt reilusti voitolle, kun puintien jälkeen on tilannut tankin täyteen. Onko tämä syksy poikkeus?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadrunner - 24.09.11 - klo:19:29
Kyllä varmaan voittaa tänäkin vuonna, kun vertaa ensi vuoden hintaan ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 3070 E - 24.09.11 - klo:20:30
Joko kesäsäiliöt on täytetty uudestaan?

Ei oo viellä ku säiliökin tuli vast alkuviikost, tarttis viel ottaa vanha säiliö pois katoksest ja laittaa uus tilal.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: TDK - 24.09.11 - klo:20:34
Makso mitä makso pakkohan sitä on ostaa. Ja mietin kulutuksella tästä eespäin käytetään vain talvilaatua. Myös kesällä. Viime talvi opetti viimesen kerran.

Naapurin kettutarhurin valmetti haisi mukavasti makkaralle, bioainetta tankis. Kuulemma 20centtiä litralle halvempaa... Talvikokemuksia ei vielä ollu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nänninnyplääjä - 31.10.11 - klo:11:06
talvilaatu viimeviikolla 1.07e.. hyihelevetti!! :o :o :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 31.10.11 - klo:11:59
Oliskohan mulla ollut 1.02 joskus kuukausi sitten ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Klapikauppias - 31.10.11 - klo:14:23
Oliskohan mulla ollut 1.02 joskus kuukausi sitten ::)

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee :( ne oli kuukausi sitten noin, mut nyt on nyt :'( ja huonompaan menee...ainakin vielä..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 31.10.11 - klo:15:57
Oliskohan mulla ollut 1.02 joskus kuukausi sitten ::)

Pari viikkoa sitten talvilaatu tasan euron, kesälaatu sentin alle. 8 tonnin erästä kyse.
Seuraavana yönä nousi 3-4 senttiä litralta, ja tuskin tullaan alaspäin kuten nännijampan esimerkki todisti :P Just ehti tilaamaan ennen reilumpia hinnan korotuksia, selväähän oli että veronkorotus kupataan ennen vuoden vaihetta käyttäjiltä, roimalla katteella kaikkien tilatessa säiliöt täyteen ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 31.10.11 - klo:17:45
Tältävuojelta saa vielä varmasti energiaveronpalautuksen, pitänee tilata pytty täyteen. Pariviikkoo sitten talvilaatu jonkun kymmenyksen alle eeron.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 31.10.11 - klo:18:59
Tältävuojelta saa vielä varmasti energiaveronpalautuksen, pitänee tilata pytty täyteen. Pariviikkoo sitten talvilaatu jonkun kymmenyksen alle eeron.
Mikäs yhteys sillä pötin täyttöasteella on ev:n palautukseen
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 31.10.11 - klo:19:00
Tältävuojelta saa vielä varmasti energiaveronpalautuksen, pitänee tilata pytty täyteen. Pariviikkoo sitten talvilaatu jonkun kymmenyksen alle eeron.
Energiaveronpalautus tulee kalenterivuoden aikana KÄYTETYSTÄ polttoöljystä...
Taitaa tulla kiirus, jos sen pytyllisen vielä meinaat tänä vuonna polttaa.   ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 31.10.11 - klo:19:28
Tältävuojelta saa vielä varmasti energiaveronpalautuksen, pitänee tilata pytty täyteen. Pariviikkoo sitten talvilaatu jonkun kymmenyksen alle eeron.
Energiaveronpalautus tulee kalenterivuoden aikana KÄYTETYSTÄ polttoöljystä...
Taitaa tulla kiirus, jos sen pytyllisen vielä meinaat tänä vuonna polttaa.   ;D

 :o Joo, ainakin verottajalle näin kerron tehneeni.  8)

Ja kunhan ei hae kahta kertaa palautusta ostetuista polttoaineista.

Ja kiitos utta jurpilaiselle että tämäkin loppuu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: metsajussi - 31.10.11 - klo:19:35
Vuoden lopussa pistää tiinut täyteen niin tarvittava määrähän on juuri se mitä on kulutettu :-)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ketku - 31.10.11 - klo:20:10
Veronkorotus ei koske polttoainetta vaan Dieseliä, näin olen kylillä kuullut isojen poikien puhuvan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Neke - 31.10.11 - klo:20:45
Veronkorotus ei koske polttoainetta vaan Dieseliä, näin olen kylillä kuullut isojen poikien puhuvan.

Iljas on naftan käyttäjä
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 31.10.11 - klo:21:20
Veronkorotus ei koske polttoainetta vaan Dieseliä, näin olen kylillä kuullut isojen poikien puhuvan.

 Mulle on pienetkin pojat vastaavanlaisia juttuja haastaneet..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaju - 31.10.11 - klo:21:36
talvi 1,05
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jcb - 31.10.11 - klo:22:14
Melko kallista on talvilaatu .  2000l :n erässä tänään 1.025€
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Firebomber - 01.11.11 - klo:07:41
Mites Suomen Hankintakeskuksen "tarjous"?
Otsikko: Hintapiikkejä?
Kirjoitti: kantola - 19.03.12 - klo:18:24
Sopan hinta pompsahtaa 2015...

"Vientiteollisuuden kauhistelema kallis rikkidirektiivi ei jää yksin teollisuuden murheeksi. Sijaiskärsijöiksi voivat joutua myös dieselautoilijat, joiden polttoaineen markkinahinnat voivat räjähtää pilviin.

Räjähdys seuraa siitä, että rikkipitoisen polttoaineen Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa vuodesta 2015 eteenpäin kieltävä direktiivi lisää rajusti dieselin kysyntää. Koko kysynnän siirtyminen raskaasta polttoöljystä dieseliin tarkoittaisi dieselin kysynnän kymmenien prosenttien kasvua. Sellainen ei olisi mitenkään mahdollista, mutta paljon pienempikin määrä riittää markkinajäristyksiin dieselniukoilla markkinoilla."

http://www.talouselama.fi/uutiset/autoilija+muista+tama+dieselin+hintaan+on+luvassa+valtavia+hintapiikkeja/a2092205
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nilihaara - 16.08.12 - klo:07:05
  Nostetaas ylös...pakko oli tilata, Neot kesäl 1,129  €/l.    Kallein hinta minkä koskaan olen maksanut.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Latz - 16.08.12 - klo:07:58
  Nostetaas ylös...pakko oli tilata, Neot kesäl 1,129  €/l.    Kallein hinta minkä koskaan olen maksanut.

Sama laatu 1,14€. Listahinta 1,19€. Nousussa kuulemma.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tepe - 16.08.12 - klo:08:06
1,099 €/l toissa päivänä tilattu 7000 litraa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Yodavaari - 16.08.12 - klo:08:21
Silloin kun tämä herra vielä eli(http://t0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTU5xokWvRZZeJORDTI1BISEXzp3EBSCW3D4Xp7qiquNmuZBft2)

Eli olisi ikinä voinut kuvitella, että puimurin tankkaaminen voi maksaa kolme tonnia.

Kyllä vähän myöhemminkin olis kylällä puhuttu kauan, jos Gulfilla olis menny tiskille ja tempaissut nämä pöytään ja kysyny saako kaffit kaupantekijäästä?
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/0/08/1000_markan_seteli.jpg/300px-1000_markan_seteli.jpg)
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/0/08/1000_markan_seteli.jpg/300px-1000_markan_seteli.jpg)
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/0/08/1000_markan_seteli.jpg/300px-1000_markan_seteli.jpg)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 16.08.12 - klo:08:25
http://www.youtube.com/watch?v=sEwySZvCfjI
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Yodavaari - 16.08.12 - klo:08:37
Eipä naurata enää.

Samaan aikaan vehnästä sai nykyrahassa noin 400€/tn ja ohrasta sekä kaurasta 300€/tn. No kolmenkymmenen vuoden päästä voidaan naureskella näille viljanhinnoille samalla tavoin. Ne jotka vielä elää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 16.08.12 - klo:08:41

Hmm. taisin tehdä viksusti kun otin kesälaatua 4000 litraa silloin kun se maksoi 0,99e ja kuivuriehdolla.  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Greenpwr - 16.08.12 - klo:08:53

Hmm. taisin tehdä viksusti kun otin kesälaatua 4000 litraa silloin kun se maksoi 0,99e ja kuivuriehdolla.  ???

 Nesteen laskuri, vai nosturiko se oli, taitaa näyttää yhtä ja kahtakymmentä...iranissa on ydinaseita...no onon...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 16.08.12 - klo:09:08

Hmm. taisin tehdä viksusti kun otin kesälaatua 4000 litraa silloin kun se maksoi 0,99e ja kuivuriehdolla.  ???

Sama juttu. 5000 kesäpöötä ja 0.97. Nyt tarvis noi rattoripytyt tankata talvilaadulla ja 1.15-1.19e/litra, riippuu mistä ottaa...... Olihan se kesä ja talvipöön ero 2senttiä :'(...... ei tullu mieleen että nousee 20 senttiä 6 viikossa....... :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AgriAllah - 16.08.12 - klo:09:15

Hmm. taisin tehdä viksusti kun otin kesälaatua 4000 litraa silloin kun se maksoi 0,99e ja kuivuriehdolla.  ???

Jep ! 3000 l 0,93 e  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nilihaara - 16.08.12 - klo:09:15
1,099 €/l toissa päivänä tilattu 7000 litraa.
Edullisesti sait, minun hinta 8 kuutiolle, pitäis riittää puintikaudeksi kun hermot vain pitää puida rauhallisesti. Juhannuksena jos ois ostanu uuden säiliön niin aika mukavasti ois saanu kuoletettua säiliötä. 
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Heino Leino - 16.08.12 - klo:09:24
1,18 täällä, justiin lähti auto pihasta, voe perkele
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Latz - 16.08.12 - klo:09:49
Tilasin toisesta paikasta 5000 litraa kuivurille. Hinta oli vähän alle 1.11.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 16.08.12 - klo:09:55
Hetki sitten tilasin 4000 litraa a´1.095€. Kesällä tilasin edellisen kerran, ennen ruiskutuksia ja silloin 2000 litraa, oli silloin 0.99. Satasen vain menetti kun säiliö kolmen tonnin....

Onneksi kuivurin säiliö täynnä, pärjää eka viikon kun puinteja aloitellaan. Menisköhän tänä syksynä puintien aikaan 15 000 litraa, 1500€ enemmän kuin muutama viikko sitten sama määrä >:(

Kummasti kiinnostaa hakepannu tai vastaava bioöljysysteemi, mutta vieläkin ajatusasteella, kuten aiempinakin vuosina :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: IsoPata - 16.08.12 - klo:12:23
Viime viikolla 1500l ja 1,07 oli listahinta. Ääsmarketista.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nilihaara - 16.08.12 - klo:16:56
Hetki sitten tilasin 4000 litraa a´1.095€. Kesällä tilasin edellisen kerran, ennen ruiskutuksia ja silloin 2000 litraa, oli silloin 0.99. Satasen vain menetti kun säiliö kolmen tonnin....

Onneksi kuivurin säiliö täynnä, pärjää eka viikon kun puinteja aloitellaan. Menisköhän tänä syksynä puintien aikaan 15 000 litraa, 1500€ enemmän kuin muutama viikko sitten sama määrä >:(

Kummasti kiinnostaa hakepannu tai vastaava bioöljysysteemi, mutta vieläkin ajatusasteella, kuten aiempinakin vuosina :)
  Niin minuakin on kiinnostanut hakeella kuivaaminen mutta eipä enää. Kanunkilainen laittoi tarjouksen systeemistä ja hinta alla oli 118 k€ joten eläkkeelle asti mennään öljyllä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 16.08.12 - klo:18:38
Hittaaaaaasssti...

http://yle.fi/uutiset/viking_line_pidentaa_risteilya_polttoainetta_saastaakseen/6258588
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Poropoliisi Hurskainen - 16.08.12 - klo:18:59
Alihintaan myyvät nyt tavaraa... http://yle.fi/uutiset/pellettilammitykseen_uskotaan_yha/6257847
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Latz - 16.08.12 - klo:19:04
Alihintaan myyvät nyt tavaraa... http://yle.fi/uutiset/pellettilammitykseen_uskotaan_yha/6257847

En yhtään ymmärrä jos uudiskohteeseen laitetaan pelletti isommassa mittakaavassa. Miten se peittoaa hakkeen. Mulla palaa parissa kohteessa pellettiä yhteensä joku 80 000 kiloa vuodessa ja jos ne saisi edullisesti hakkeelle niin ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä. Pellettiä tehtiin ennen noin puoleen hintaan nykyisestä. Kun puru muuttuu kauppatavaraksi niin hinta pompsahti. Pelletti seuraa öljyä. Hake ei.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Highlander - 16.08.12 - klo:19:07
1.115 oli päivänhinta 3000litran erästä. Kahdesta paikkaa kysyin.
Tilasin sit omaan ja kuivuriin kolmetonnii molempiin, saapahan "vähän" lisää  vähennyksii!!  >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Latz - 16.08.12 - klo:19:20
Viime syksynä oli halpaa öljyä. 45000 litraa hintaan 45 senttiä. Yhdessä firmassa piti olla pytty tyhjä ennen kaukolämpöön liittymistä mutta pohjalle oli jäänyt tippa  :o. Rahti oli muutaman sentin tohon päälle. Jaettiin erä muutaman talouden kesken. Samanlaisia lisää kiitos.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Klapikauppias - 16.08.12 - klo:19:27
Alihintaan myyvät nyt tavaraa... http://yle.fi/uutiset/pellettilammitykseen_uskotaan_yha/6257847

Myyvätkö??? just yks tuttu soitteli, ettei enää myyty ainakaan turvepellettiä ollenkaan yksityisille, oli yrittäny tänään tilailla talvenvaralle. Vähän pelkäisi, ettei hakkeet riitä koko talveksi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadrunner - 16.08.12 - klo:19:33
Viime viikolla tuli ainetta, lasku tänään, 1,10 litra. :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 16.08.12 - klo:21:07
Myyvätkö??? just yks tuttu soitteli, ettei enää myyty ainakaan turvepellettiä ollenkaan yksityisille, oli yrittäny tänään tilailla talvenvaralle. Vähän pelkäisi, ettei hakkeet riitä koko talveksi.

Vesikesä vei turpeet pelleteistäkin...
http://www.vapo.fi/media/ajankohtaista/1855/vapo_varoittaa_asiakkaitaan_turpeen_niukkuudesta

Millainen ensi talvi lie, kylmä vai lauha, voi olla energia kallista ja lämmönlähteistä suoranainen pula. ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Räkkyjooseppi - 16.08.12 - klo:21:35
Eilen tuli lasti 30 th litraa 1,01.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaino kylväjä - 16.08.12 - klo:21:58
Myyvätkö??? just yks tuttu soitteli, ettei enää myyty ainakaan turvepellettiä ollenkaan yksityisille, oli yrittäny tänään tilailla talvenvaralle. Vähän pelkäisi, ettei hakkeet riitä koko talveksi.

Vesikesä vei turpeet pelleteistäkin...
http://www.vapo.fi/media/ajankohtaista/1855/vapo_varoittaa_asiakkaitaan_turpeen_niukkuudesta

Millainen ensi talvi lie, kylmä vai lauha, voi olla energia kallista ja lämmönlähteistä suoranainen pula. ???
paksumpi peitto hommata,pieraskella niin lämmittää :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: luomuviljelijä - 16.08.12 - klo:22:12
Viime viikolla tuli ainetta, lasku tänään, 1,10 litra. :(

Sama täällä, paitsi ettei oo vielä tullu laskua. Meijeristä.

Alihintaan myyvät nyt tavaraa... http://yle.fi/uutiset/pellettilammitykseen_uskotaan_yha/6257847

En yhtään ymmärrä jos uudiskohteeseen laitetaan pelletti isommassa mittakaavassa. Miten se peittoaa hakkeen. Mulla palaa parissa kohteessa pellettiä yhteensä joku 80 000 kiloa vuodessa ja jos ne saisi edullisesti hakkeelle niin ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä. Pellettiä tehtiin ennen noin puoleen hintaan nykyisestä. Kun puru muuttuu kauppatavaraksi niin hinta pompsahti. Pelletti seuraa öljyä. Hake ei.

Nousee sen hakkeenkin hinta öljyn mukana, pidemmällä viiveellä vaan. Paitsi jos se on omasta mettästä, sillon se on ilmasta  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hiluhi - 17.08.12 - klo:07:27
Myyvätkö??? just yks tuttu soitteli, ettei enää myyty ainakaan turvepellettiä ollenkaan yksityisille, oli yrittäny tänään tilailla talvenvaralle. Vähän pelkäisi, ettei hakkeet riitä koko talveksi.

Vesikesä vei turpeet pelleteistäkin...
http://www.vapo.fi/media/ajankohtaista/1855/vapo_varoittaa_asiakkaitaan_turpeen_niukkuudesta

Millainen ensi talvi lie, kylmä vai lauha, voi olla energia kallista ja lämmönlähteistä suoranainen pula. ???
paksumpi peitto hommata,pieraskella niin lämmittää :o
Toivottavasti tulee hyvä hernevuosi  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 17.08.12 - klo:09:29
Kesälaatu 0.8477€/l alv 0%
Talvilaatu 0.8746€/l alv 0%

Yhteensä 11000 litraa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 17.08.12 - klo:09:32
Kesälaatu 0.8477€/l alv 0%
Talvilaatu 0.8746€/l alv 0%

Yhteensä 11000 litraa
Tulee niitä poistoja...    Alkaa olemaan aika järkyttävän hintaista.    :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hese - 17.08.12 - klo:13:04
Ei tullut alkukesästä tilattua kun oli "kiireitä" ja lehtien mukaan hinnat menee alle Euron. Toisin kävi... 
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 17.08.12 - klo:14:59
 Kesäkuussa kun alkoi kuivuriehto tilasin 5000 litraa 0,95 egee/litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Doksa - 17.08.12 - klo:18:12
Kesälaatu 0.8477€/l alv 0%
Talvilaatu 0.8746€/l alv 0%

Yhteensä 11000 litraa
Tulee niitä poistoja...    Alkaa olemaan aika järkyttävän hintaista.    :(

Harvempi sitä tekee vaihto-omaisuudesta poistoja  ;D  ja kuka ostaa vähennysten takia polttoöljyä ja vielä kesällä  :P
Maidontuotannossa taitaa olla omat säännöt.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 17.08.12 - klo:20:28
Kesälaatu 0.8477€/l alv 0%
Talvilaatu 0.8746€/l alv 0%

Yhteensä 11000 litraa
Tulee niitä poistoja...    Alkaa olemaan aika järkyttävän hintaista.    :(

Harvempi sitä tekee vaihto-omaisuudesta poistoja  ;D  ja kuka ostaa vähennysten takia polttoöljyä ja vielä kesällä  :P
Maidontuotannossa taitaa olla omat säännöt.
Kyllä maataloudessa käytetyn polttoaineen voi verotuksessa vähentää kertapoistona.

VOI HYVÄNEN AIKA...     :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 17.08.12 - klo:20:29

 ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Doksa - 17.08.12 - klo:21:06
Kesälaatu 0.8477€/l alv 0%
Talvilaatu 0.8746€/l alv 0%

Yhteensä 11000 litraa
Tulee niitä poistoja...    Alkaa olemaan aika järkyttävän hintaista.    :(

Harvempi sitä tekee vaihto-omaisuudesta poistoja  ;D  ja kuka ostaa vähennysten takia polttoöljyä ja vielä kesällä  :P
Maidontuotannossa taitaa olla omat säännöt.
Kyllä maataloudessa käytetyn polttoaineen voi verotuksessa vähentää kertapoistona.

VOI HYVÄNEN AIKA...     :o

Poisto tarkoittaa pitkävaikutteisen tuotannontekijän hankintamenon kirjaamista kuluiksi vaikutusaikanaan. Vähennykset kirjataan menoiksi sitten kerralla. Käsitteet hallintaan pojat!  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 17.08.12 - klo:22:04
Nousee sen hakkeenkin hinta öljyn mukana, pidemmällä viiveellä vaan. Paitsi jos se on omasta mettästä, sillon se on ilmasta  ;D

Juu ilmasta... pannaanko tästä kärry-kuormainpaketti tilaukseen nyt tilinpäätösostona?? ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 17.08.12 - klo:22:41
Onneks tuli kesäkuun lopulla varastot suhtkoht täyteen reilusti alle Euron tavaraa.  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Highlander - 17.08.12 - klo:23:25
Onneks tuli kesäkuun lopulla varastot suhtkoht täyteen reilusti alle Euron tavaraa.  ;D

Joo niin tuli täytettyy joskus keväämmällä tuohon hintaan, mut taitaa olla vaan liian pienet pytyt tai liian janoset traktorit vaikka nekin vaan seisoo tuol pihalla!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 20.08.12 - klo:11:43
Pari viikkoo sitte tuli 3500 litraa hintaan 1.049 ja on kyllä kohtapuoliin mennykki :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 20.08.12 - klo:13:24
Joo alkaa olla noi yksnollaviitoset jo käytetty, tänään 1.12 ja huomenna nousee....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 20.08.12 - klo:14:11
Kesäkuussa kun alkoi kuivuriehto tilasin 5000 litraa 0,95 egee/litra.
3 kk polttoaineet  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 20.08.12 - klo:16:51
Kuivuri täynnä 76 senttiä maksanutta litkua. Nousu viestejä tullee joka päivä. varmaan euro ja 13 päälle. Tuskin on laskemaan päin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: +250 - 20.08.12 - klo:17:41
Kuivuri täynnä 76 senttiä maksanutta litkua. Nousu viestejä tullee joka päivä. varmaan euro ja 13 päälle. Tuskin on laskemaan päin.
Mäki olisin ottanu kuivurin täyteen,mutta antis ei pysy löpö sisällä :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hullu mies Hämeestä - 20.08.12 - klo:18:08
Tänään tilattu 1,05€/l 3000l:n satsi moottoripolttoöljyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 20.08.12 - klo:18:12
mistä 1,05???????
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hullu mies Hämeestä - 20.08.12 - klo:18:33
Ja vielä kuivuriehdolla  :D! Eräpäivä vasta lokakuussa  :P....

Kerrankin löytynyt kauppias joka ajattelee myös viljelijää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 20.08.12 - klo:18:54
mistä 1,05???????
Pakettiautosta...? Latvian/Liettuan rekistereillä?  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hullu mies Hämeestä - 21.08.12 - klo:14:49
mistä 1,05???????
Pakettiautosta...? Latvian/Liettuan rekistereillä?  ::)

On ne ainakin tähän saakka tuoneet säiliöautolla, jonka kyljessä lukee TEBOIL. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, kun rahti on niin kallista  ::).
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Poropoliisi Hurskainen - 21.08.12 - klo:18:09
1,28 euroa mpö Nesteen talvilaatu... ja nousee. :'(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Valtramies - 23.08.12 - klo:19:12
1.12 € Teboilin kesä mpö, 3000 l.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 23.08.12 - klo:21:26
1.12 € Teboilin kesä mpö, 3000 l.

 ...ja on kuulemma laskusuunnassa hintakin!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 23.08.12 - klo:22:37
1.12 € Teboilin kesä mpö, 3000 l.

 ...ja on kuulemma laskusuunnassa hintakin!

1.16 kuulemma tänään, hyvä sitten jos on laskussa.....
Maailmanmarkkinahinta on ollu juu laskussa, mutta sillä ei oo mitään tekemistä suomen öljynhinnan kanssa...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 23.08.12 - klo:23:09
Euro heikkenee ja polttoainekauppiaalla luvut suurenee. Laukkaava inflaatio ja kylmä talvi pohjoisella pallonpuoliskolla päälle niin johan pompsahtaa.  :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 04.09.12 - klo:08:26
Viime yönä nous löpön hinta pari senttiä, oliskohan aika täyttää isot varastot? Onko kellään hajua asiasta?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 04.09.12 - klo:11:37
Saksassa mennään oheisen linkin Tecsonin hintakäppyrän mukaan samassa, kuin Nesteen nettihinta alv 0%. Noteeraus tälle päivää pihaan 0,947 €/ltr, alv 0. Eli verollisena parin vuoden takaisen dieselin mittarikenttähinnan lukemissa: 1,169!

http://tecson.de/pheizoel.html

Jos ja kun talous hidastuu globaalisti, pitäisi kysynnän laskun heijastua löpön hintaan. Mutta kun korkopapereista saa miinusmerkkitä tuottoa, osakkeissa sama pelko, niin irtorahalla pelataan raaka-aineiden kanssa kuplataloutta....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 04.09.12 - klo:12:46
Euro heikkenee ja polttoainekauppiaalla luvut suurenee. Laukkaava inflaatio ja kylmä talvi pohjoisella pallonpuoliskolla päälle niin johan pompsahtaa.  :(

--tää valuuttakurssi on aika merkittävä tekijä.Maksamme Kreikan velkaa porukalla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Kloppi - 04.09.12 - klo:20:52
5000 litraa kesä-mpö:tä 1.09. Halvimman ja kalleimman tarjouksen ero yli 2 senttiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SamiT - 04.09.12 - klo:20:56
2500 litran erästä sain tänään tarjoukset välillä 1,12 - 1,16 euroa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: IsoK - 07.09.12 - klo:02:18
1,124 litra oli eilen kesälaatu 2000 litran erä
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 07.09.12 - klo:08:45
Joo alkaa olla noi yksnollaviitoset jo käytetty, tänään 1.12 ja huomenna nousee....

Nonnii, alkaa taas olla tuo seitsemän tonnia käytetty, ja hinta uudelle tilaukselle ompi tuo sama 1.12, joka viimeksikin, eli noussut on, ja laskenut tässä välissä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 07.09.12 - klo:20:59
Halpaa, vielä. ???

http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/dieselin+hinta+nousee+pilviin+-+futuurit+ennakoivat/201209255843
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 07.09.12 - klo:21:03
Joo alkaa olla noi yksnollaviitoset jo käytetty, tänään 1.12 ja huomenna nousee....

Nonnii, alkaa taas olla tuo seitsemän tonnia käytetty, ja hinta uudelle tilaukselle ompi tuo sama 1.12, joka viimeksikin, eli noussut on, ja laskenut tässä välissä.

Tänään 4.5 tonnia tilaukseen, 1.10 hinta. Ois mennyt enemmänkin,  toimitus menee ruuhkan vuoksi maanantaille....  Edellinen neljän tonnin satsi 1.09 pari viikkoa sitten.
Polttoaineen myyjäkin kiros kuin turkkilainen, hintaa ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 08.09.12 - klo:00:17

Niin teki, viljelijä itsekkin, soitti muuten vielä illalla kotoa, ja kertoi, että barke oli ollut 19 tuntia kuivurissa.....  vielä tunnin kauemmin kuin mun.... 
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 08.09.12 - klo:09:11
>Polttoaineen myyjäkin kiros kuin turkkilainen, hintaa

Teatteria...puhelimen suljettuaan naureskelee vaan mikäli muita asiakkaita ei näy.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 08.09.12 - klo:09:21
>Polttoaineen myyjäkin kiros kuin turkkilainen, hintaa

Teatteria...puhelimen suljettuaan naureskelee vaan mikäli muita asiakkaita ei näy.
Niin, periaatteessa enemmän rahaa sille myyjälle tulee jos samalla % katteella myydään..  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 08.09.12 - klo:10:29
>Polttoaineen myyjäkin kiros kuin turkkilainen, hintaa

Teatteria...puhelimen suljettuaan naureskelee vaan mikäli muita asiakkaita ei näy.
Niin, periaatteessa enemmän rahaa sille myyjälle tulee jos samalla % katteella myydään..  ???

No näinhän se on, hinta ei tosin kovin paljoa pielessä verrattuna mitä täällä näitä hintoja listattuna. Myyjä tuttu, joten mitään extraa ei hinnassa pitäisi olla...

Hinta putosi tuosta em. 1.10, tilaus tulee vasta maanantaina joten saavat tuoda enemmän. Taatana kun palaa öljyä, eilen eka ohra satsi ja lähes 25% putosi paino lähtöpainosta, pyöri kuivaajassa jäähdytyksineen yli 13 tuntia.... :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SAS - 09.09.12 - klo:16:44
Kuten ennustin kuivauskustannukset ovat korkeat tänä syksynä!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 09.09.12 - klo:21:03
Semmoinen 8 litraa meni valmista viljatonnia kohti. Aikaisempina vuosina on ollut tavoite pitää alle 5 litran. Rahtipuimurilla ei aivan pysty optimoimaan puintihetkeä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: viljami - 09.09.12 - klo:22:13
Semmoinen 8 litraa meni valmista viljatonnia kohti. Aikaisempina vuosina on ollut tavoite pitää alle 5 litran. Rahtipuimurilla ei aivan pysty optimoimaan puintihetkeä.

Millä tekniikalla tuollaisiin lukuihin pääsee? Jos minä kuivaan 3 tuntia/erä, menee öljyä 6-7 litraa/tonni. Vaikka valtaosa eristä joinakin vuosina meneekin 2,5-3 tunnissa, niin koskaan en ole päässyt keskimäärin 3 tunnin kuivausaikaan, kun tulee esim. eriä, joissa on vihreitä mukana.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 09.09.12 - klo:23:00
3,7 tuntia oli keskimäärin lämpöä/satsi tänävuonna.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 10.09.12 - klo:00:31
Semmoinen 8 litraa meni valmista viljatonnia kohti. Aikaisempina vuosina on ollut tavoite pitää alle 5 litran. Rahtipuimurilla ei aivan pysty optimoimaan puintihetkeä.

Millä tekniikalla tuollaisiin lukuihin pääsee? Jos minä kuivaan 3 tuntia/erä, menee öljyä 6-7 litraa/tonni. Vaikka valtaosa eristä joinakin vuosina meneekin 2,5-3 tunnissa, niin koskaan en ole päässyt keskimäärin 3 tunnin kuivausaikaan, kun tulee esim. eriä, joissa on vihreitä mukana.

Make on katsos oikeen polttoöljymies, kesälaadulla läpi talven, eikä kuivuri vie kuin murto-osan siitä kuin muilla!!!  ;D  Toiset ne vaan on muita parempia!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: tolasvw - 12.09.12 - klo:17:55
ei  onnistu tänä vuonna tuo 3,7 h ilman glyfoa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 12.09.12 - klo:18:04
>ei  onnistu tänä vuonna tuo 3,7 h ilman glyfoa

Kaura tänään 3,5 h > wile (paska laite) näyttö 11%
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 12.09.12 - klo:20:00
ei  onnistu tänä vuonna tuo 3,7 h ilman glyfoa
Glyfoa on ajettu vasta sängelle. Kaurat meni kahdella tunnilla ja allekin, ohralla oli pahin satsi lähes 6 tuntia.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 12.09.12 - klo:20:47
ei  onnistu tänä vuonna tuo 3,7 h ilman glyfoa
Glyfoa on ajettu vasta sängelle. Kaurat meni kahdella tunnilla ja allekin, ohralla oli pahin satsi lähes 6 tuntia.

Oot sää aika satusetä............ ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 12.09.12 - klo:20:55
Laahavantaalla kylvetty tuleentuu tasaisesti.  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 12.09.12 - klo:20:59
Laahavantaalla kylvetty tuleentuu tasaisesti.  ;)

 ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 12.09.12 - klo:21:04
Kesälaatu 0.8477€/l alv 0%
Talvilaatu 0.8746€/l alv 0%

Yhteensä 11000 litraa

0.89€/litra maksaa nyt verottomana kesälaatu
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 15.09.12 - klo:08:46
Laahavantaalla kylvetty tuleentuu tasaisesti.  ;)

 ;D ;D
Kaikilla vantailla tuleentuu tasaisesti kun muokkaa maan yhtä hyvin kuin laahavantaalle on PAKKO tehdä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 15.09.12 - klo:10:19
Laahavantaalla kylvetty tuleentuu tasaisesti.  ;)

 ;D ;D
Kaikilla vantailla tuleentuu tasaisesti kun muokkaa maan yhtä hyvin kuin laahavantaalle on PAKKO tehdä.
Ei muokkaus auta kun pyörivät vantaat roiskivat osan siemenistä matalampaan. Nuo siemenet itävät vasta sateissa ja tuleentuvat myöhemmin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 15.09.12 - klo:10:47
Laahavantaalla kylvetty tuleentuu tasaisesti.  ;)

 ;D ;D
Kaikilla vantailla tuleentuu tasaisesti kun muokkaa maan yhtä hyvin kuin laahavantaalle on PAKKO tehdä.
Ei muokkaus auta kun pyörivät vantaat roiskivat osan siemenistä matalampaan. Nuo siemenet itävät vasta sateissa ja tuleentuvat myöhemmin.
Urbaanilegendaa. Olen jo vuosia kylvänyt kiekoilla ja ei roiski mihinkään.
Meilläpäin lähes kaikilla on kiekot ja viljat ovat huomattavasti tasaisempia kuin laahavannaskaudella.
Syy on silti puhtaasti äestystekniikan paranemisessa, äkeellä tehdään kylvöpohja.
Suorakylvöpuolella taas työsyvyyden säilyttäminen vakiona on tärkeintä, täällä tehdään tasaisen hyvää jälkeä eräällä kolmemetrisellä kotimaisella konemallilla. Ei sanota merkkiä, ettei tehtaalle tule toimitusvaikeuksia kun agronettiläiset ryntäävät isolla joukolla setelitukko kourassa tilausta tekemään...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 15.09.12 - klo:10:53

Pohjois-Moommalandian lahja kaikille jyvänhukuttajille, VM. ;D

Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen on parhaat oraat savelle tullu laahavantaalla. Vai väittääkö joku savessa suttaava muuta?? Tosissaan??? Vieskalaisella säästyy toki se menetetty sato pöössä, sitä ei ketään taida kieltää. Ahdistaa vaan katsella kiekolla muljattua sänkeä ennen ku harvahko kasvusto peittää sen sängen.....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 15.09.12 - klo:11:10

Urbaanilegendaa. Olen jo vuosia kylvänyt kiekoilla ja ei roiski mihinkään.
Meilläpäin lähes kaikilla on kiekot ja viljat ovat huomattavasti tasaisempia kuin laahavannaskaudella.
Syy on silti puhtaasti äestystekniikan paranemisessa, äkeellä tehdään kylvöpohja.
Suorakylvöpuolella taas työsyvyyden säilyttäminen vakiona on tärkeintä, täällä tehdään tasaisen hyvää jälkeä eräällä kolmemetrisellä kotimaisella konemallilla. Ei sanota merkkiä, ettei tehtaalle tule toimitusvaikeuksia kun agronettiläiset ryntäävät isolla joukolla setelitukko kourassa tilausta tekemään...
Ei oo legendaa, vaan kokemusta. Täälläpäin monet vaihtaneet kiekoista takaisin laahavantaisiin ja kasvustot parantuneet selvästi. Näähän on kuitenkin maalajikysymyksiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Pasi - 15.09.12 - klo:13:13
Saa nähdä pitääkö periaatepäätös etten yli 20% lähde tappuroimaan vai pettääkö hermo jossain vaiheessa? ::)

Onko periaattepäätös tehty siitäkin puidaanko tänä syksynä kaikki kelvollinen kasvusto vai pistetäänkö paaliin vai kasvusto joskus murskaksi...  Jos syksy ei tästä parane, niin saattaapi tehdä tiukkaa tuo 20% raja  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 15.09.12 - klo:13:41
Saa nähdä pitääkö periaatepäätös etten yli 20% lähde tappuroimaan vai pettääkö hermo jossain vaiheessa? ::)

Onko periaattepäätös tehty siitäkin puidaanko tänä syksynä kaikki kelvollinen kasvusto vai pistetäänkö paaliin vai kasvusto joskus murskaksi...  Jos syksy ei tästä parane, niin saattaapi tehdä tiukkaa tuo 20% raja  ::)

--en ole nähnyt vielä yhtäkään satsia alle 20%n.Parhaat ohrat ja vehnät sekä kaurat olleet 22%.Yhtään ei olisi puitu jos tuo raja olisi ollut tavoitteena.Ja ei muuten ole vantaista kiinni.Meillä ainakin kaatosade teki vehnään orastumisongelmaa.Nyt tosin sitten hyvin vähän vihreätä,kosteus vaan 25-30 puidessa kun joudutaan ajamaan näillä muutaman tunnin poudilla.Make vois tulla mulle nyt ihan reilusti neuvomaan miten täällä puidaan alle 18% viljaa kun semmoista ei kertaakaikkiaan kukaan ole tuuttiin saanut tuotua.87 jälkeen vaikein syksy mitä muistan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 15.09.12 - klo:16:31
 Mulla oli kaikki kaurat, mitä noita nyt muutama hehtaari on, tasan 16%. Pari tuntia lämpö riitti.  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 15.09.12 - klo:18:52
Ei oo vuodet veljeksiä. Toissa syksynä puitiin vehnää, kosteus kahta puolen 11. Eihän sitä kukaan uskonut, vaikka neljällä mittarilla mittasivat. Äsken puitiin kosteutta 27.

Kuivuriukko ja arapianheikki tykkäävät. ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 15.09.12 - klo:22:11
Lainaus käyttäjältä: Make link=topic=22631.msg658379 agronettiläiset ryntäävät isolla joukolla setelitukko kourassa tilausta tekemään...
[/quote
Ei oo legendaa, vaan kokemusta. Täälläpäin monet vaihtaneet kiekoista takaisin laahavantaisiin ja kasvustot parantuneet selvästi. Näähän on kuitenkin maalajikysymyksiä.
Ja siis täällä laahasta kiekkoon ja kasvustot parantuneet.
Onko enempi maakuntakysymys, siellä kultahammaslusikkakädenpuristusrannikolla on ehkä vaikea tajuta että pohjoisemmat kollegat joutuvat kylvämään peltojansa kiveliöitten ja surkeitten soitten kainalossa ja silloin joskus kiekkovannas helpottaa suoritusta.
Hyvät maat menevät siinä samalla ihan kivuttomasti.
Myönnetään, nuorena ja p*rs'aukisena olin ostattelemassa naapurin loistokuntoista kiekkokonetta, mutta kun kuulin että vantaisto olisi pitänyt kulumisen takia peruskorjata ja hinta osille on **** mk, päädyin minäkin siihen että ehdottomasti parhaat oraat saa laahavantaalla!
Tänään puin kauraa, kosteus noin 18% ja kuukausi sitten myös puin kauraa, kosteus 18%...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 15.09.12 - klo:22:15
Turvekeisareiden ja kevytmuokkaajien varuste taitaa olla kiekko. Savivarpaille parasta laahavannas pitkän kaavan mukaan, kyntö, tasaus, äestys ja kylvö.....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 15.09.12 - klo:22:18
Kapilaaristen kukkamultien viljelijät eivät ymmärrä, että jos jyvä ei kylväessä ole muokkauspohjassa kiinni  se itää vasta sateen jälkeen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 16.09.12 - klo:00:03
Kapilaaristen kukkamultien viljelijät eivät ymmärrä, että jos jyvä ei kylväessä ole muokkauspohjassa kiinni  se itää vasta sateen jälkeen.

--mä en kuulu noihin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sikaniska - 16.09.12 - klo:00:15
Turvekeisareiden ja kevytmuokkaajien varuste taitaa olla kiekko. Savivarpaille parasta laahavannas pitkän kaavan mukaan, kyntö, tasaus, äestys ja kylvö.....
Tume fellow?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 16.09.12 - klo:22:09
Kapilaaristen kukkamultien viljelijät eivät ymmärrä, että jos jyvä ei kylväessä ole muokkauspohjassa kiinni  se itää vasta sateen jälkeen.

Sen jyväsen kun saa kiekollakin muokkauskerroksen pohjaan kun niin haluaa.
Tässä lähellä pari kaveria viljelee jäykänpuoleisia savia vilja-lumi kierrolla ja joka vuosi onnistuu kiekolla kylvöt.
Sitten on vielä poutivat hiesusavitöyryt, joita allekirjoittaneella on ilo viljellä. Sielläkin orastuu, ongelmia tulee jos on pitkä pouta kesällä niin kasvusto ei saa tarpeeksi vettä ja kasvu hyytyy toisin kuin aitosavella.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 16.09.12 - klo:22:46
Osa siemenistä törmää kiekon sivuun ja nämä roiskuvat eri syvyyksiin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sirkussonni - 17.09.12 - klo:00:29
Osa siemenistä törmää kiekon sivuun ja nämä roiskuvat eri syvyyksiin.

Varsinkin niillä, joilla se kylvövauhti on luokkaa 20 km/h......   ja hiukan liian kostea maa/liian syvä kylvö, jolloin kostea maa ottaa lautaseen kiinni ja kokkareet lentää- mukana myös osa siemenistä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 17.09.12 - klo:06:48
Osa siemenistä törmää kiekon sivuun ja nämä roiskuvat eri syvyyksiin.
Alkaa olla piilopornon makua veikkosen jutuissa.
Se kuiva sileä lähes pystyssä kulkeva kiekko ei pahemmin jyviä kanniskele.

Annetaan sen verran tasoitusta että myönnän piensiemenen kylvön onnistuvan parhaiten laahalla. Nätti hienomuruinen matala muokkaus ja siihen kävelyvauhtia sipaisu laahavantaalla, niin vot jo on tasainen kuin sametti.

Kylvötarkkuus kärsii joka vannastyypillä sitten kun vauhti on sellainen että kone ottaa muutaman pompun aina päisteestä lähdettäessä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 17.09.12 - klo:11:04
Osa siemenistä törmää kiekon sivuun ja nämä roiskuvat eri syvyyksiin.

--olen yrittänyt Rapidin osalta tutkiakin tuota väitettä.En vaan ole todisteita löytänyt.
--ei sen puoleen,jos joskus kylvintä vaihtelen saattaa systeemi muuttua
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Masinisti - 17.09.12 - klo:12:00
Osa siemenistä törmää kiekon sivuun ja nämä roiskuvat eri syvyyksiin.
Asiaa on kyllä tutkittu ja kiekon nostamien siementen määrä on oikealla kylvönopeudella (<15km/h) niin vähäistä, ettei sillä ole havaittavaa vaikutusta näihin vihreisiin jyviin. Joskus kuulee myös että vannassuppilon pitäisi sijaita kiekon etupuolella ja kiekko pyörittäisi siemenet maan sisään. Kone pitää tietenkin säätää oikein (esim. raapelevyt vastaavat kiekkoon kevyesti) ja maa ei saa olla liian märkää, jolloin se tarttuu kiekon hammastukseen / reunaan.
Jälkiversominen ja ruiskutusjäljet ovat useimmiten syy näihin vihreisiin jyviin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 17.09.12 - klo:12:17

--komppaana masinistia tässä.Täysin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 17.09.12 - klo:19:17
Jostainsyystä täälläpäin kuitenkin oraista erottaa vannastyypin laahavantaan eduksi. Kummastakin on itselläkin kokemusta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.09.12 - klo:19:19
1,085 MPÖ kuivurille, 5000 litraa tällä viikolla. Edellinen satsi tuli viikko sitten, ja taitaa loppua kesken ennenkuin uutta tulee :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tee - 17.09.12 - klo:20:49
1,121 €/l jouduin pulittamaan 3000 litrasta talvilaatuista mpöä :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: koivumaki - 17.09.12 - klo:20:58
Jostainsyystä täälläpäin kuitenkin oraista erottaa vannastyypin laahavantaan eduksi. Kummastakin on itselläkin kokemusta.

Tästähän on väännetty ennenkin.monta kertaa.Laahavannaskone vaatii sen verran hyvän muokkauksen,että ei tahdo joka talosta löytää äestysäijää.Toinen asia on,että esim.Rapidilla ei kannata rikkoa muokkauspohjaa lannoitevantailla vaan vetää suosiosta lannoitteen samaan syvyyteen siementen kanssa.Hyvin tehtynä laahavannastouko on todella hyvää,siitä ei kannata kinata.olen itsekin kylvänyt laahavannaskoneella,ei se outo mulle ole.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 18.09.12 - klo:00:24
Oil Drops Most in Eight Weeks as Price Falls $3 in Minute

http://www.bloomberg.com/news/2012-09-17/crude-fluctuates-on-middle-east-tension-empire-state-index-drop.html

Elämme mielenkiintoisia aikoja...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tee - 18.09.12 - klo:08:16
Ihme ja kumma - raakaöljyn barrelihinta kun laskee niin eipä paljoa näy suomen pö-hintojen kehityksessä. Ja se selitetään kuluttajille esim. euron heikkenemisellä dollariin verrattuna. Niin just, mutta sitten kun se raakaöljyn hinta nousee taas, niin kappas vaan kuinka suora vaikutus sillä onkaan ja heti ollaan korottelemassa pö-hintoja.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nestori2 - 18.09.12 - klo:08:26
Ihme ja kumma - raakaöljyn barrelihinta kun laskee niin eipä paljoa näy suomen pö-hintojen kehityksessä. Ja se selitetään kuluttajille esim. euron heikkenemisellä dollariin verrattuna. Niin just, mutta sitten kun se raakaöljyn hinta nousee taas, niin kappas vaan kuinka suora vaikutus sillä onkaan ja heti ollaan korottelemassa pö-hintoja.
Polttoöljyn hintaan vaikuttaa kyllä muukin kuin tuo raakaöljyn hinta. Raakaöljyn hinta määritellään dollareissa joten vaihtosuhde Dollari/euro vaikuttaa. Kysyntä ja tarjonta myös vaikuttaa, eipä tarvitse sääennustajan kertoa, että on tulossa kylmä ja pitkä talvi, niin hinta nousee, kun öljylämmittäjät sopulilauman tapaan alkavat täytellä säiliöitään.Ja niinhän se toisaalta on, että tavaran hinta voidaan pitää kipurajalla, jolloin vielä ei porukat siirry vaihtoehtoisiin energialähteisiin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 18.09.12 - klo:10:22
Jostainsyystä täälläpäin kuitenkin oraista erottaa vannastyypin laahavantaan eduksi. Kummastakin on itselläkin kokemusta.

Tästähän on väännetty ennenkin.monta kertaa.Laahavannaskone vaatii sen verran hyvän muokkauksen,että ei tahdo joka talosta löytää äestysäijää.Toinen asia on,että esim.Rapidilla ei kannata rikkoa muokkauspohjaa lannoitevantailla vaan vetää suosiosta lannoitteen samaan syvyyteen siementen kanssa.Hyvin tehtynä laahavannastouko on todella hyvää,siitä ei kannata kinata.olen itsekin kylvänyt laahavannaskoneella,ei se outo mulle ole.
Tähän ei minulla ole enää mitään lisättävää. Koivumäkeläinen kiteytys jälleen kerran.

Kauan saatiinkin mennä asian vierestä...itse aiheesta:  taala heikkenee koko ajan ja jatkanee samaa rataa kunnes jenkkien presidentinvaalit on ohi.
Sitten saattaa öljyn hinta viimeistään pompsahtaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 18.09.12 - klo:10:45
Jostainsyystä täälläpäin kuitenkin oraista erottaa vannastyypin laahavantaan eduksi. Kummastakin on itselläkin kokemusta.

Tästähän on väännetty ennenkin.monta kertaa.Laahavannaskone vaatii sen verran hyvän muokkauksen,että ei tahdo joka talosta löytää äestysäijää.Toinen asia on,että esim.Rapidilla ei kannata rikkoa muokkauspohjaa lannoitevantailla vaan vetää suosiosta lannoitteen samaan syvyyteen siementen kanssa.Hyvin tehtynä laahavannastouko on todella hyvää,siitä ei kannata kinata.olen itsekin kylvänyt laahavannaskoneella,ei se outo mulle ole.
Laahavantaalla saadaan ne 7000kg/ha------>................. Kiekolla ilman muokkausta maksimi 6000kg/ha, kaikilla roupinkeilla.

1000kg enemän tavaraa hehtaarilta kunnon muokkauksella tekee 200euroa lisää fyrkkaa. Sillä saa vajaa 200litraa löpöä. Lisäks tautipaineet ihan eri luokkaa kun sängellä...........
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 20.09.12 - klo:17:06
Oil Drops Most in Eight Weeks as Price Falls $3 in Minute

http://www.bloomberg.com/news/2012-09-17/crude-fluctuates-on-middle-east-tension-empire-state-index-drop.html

Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Raakaöljyn hinta on tulla roputellut kuluneella viikolla 10 $ alaspäin. Löpön hintakin näyttäisi seuranneen puolimatkaa perässä, oiskos nelisen senttiä laskua viime viikosta: Teboili lupaeli 3000 litran satsia 1,09 €/ltr verollisena.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: turbox - 20.09.12 - klo:19:33

Saaksillä (200€) kummosen äkeen?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 20.09.12 - klo:20:16

Saa sillä jo sadalle hehtaarille 20000euron äkeen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: turbox - 20.09.12 - klo:21:56

Hevosellaks sitä veretään?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 20.09.12 - klo:22:16
Ei. Se kiinnitetään täkkipultilla ja paalinarulla perseläpeen ja sitä vedetään makuulla ottanahkaa rypistämällä......
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jenkki - 20.09.12 - klo:22:30
3000 litraa kesälaatua hinta 1.11 autss  :'( , mutta minkä teet pakko on ajaa  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaenuunkeisari - 20.09.12 - klo:22:46
kesä meijärillä 1.10   Onneksi menee vaen enää yksi 2000 tälle vuoteen ja talvi oli 1.13
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nänninnyplääjä - 20.09.12 - klo:22:49
vielä sillä kesäkuun 0.96 löpöllä ajetaan.. laskis nyt ni viittis tilailla..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 20.09.12 - klo:23:22
Oil Drops Most in Eight Weeks as Price Falls $3 in Minute

http://www.bloomberg.com/news/2012-09-17/crude-fluctuates-on-middle-east-tension-empire-state-index-drop.html

Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Raakaöljyn hinta on tulla roputellut kuluneella viikolla 10 $ alaspäin. Löpön hintakin näyttäisi seuranneen puolimatkaa perässä, oiskos nelisen senttiä laskua viime viikosta: Teboili lupaeli 3000 litran satsia 1,09 €/ltr verollisena.

1.065 tänään viiden tonnin erä. Hintaan saattoi vaikuttaa että toissapäivänä tuli edellinen samanlainen satsi :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 21.09.12 - klo:07:59
Mä tilasin eilen sokkona 4000 litraa, saas nähdä paljonko maksaa  ???

Myyjä sanoi että "maksaa vitusti" ja vastasin että "kerrankin uskon puheitasi"
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 21.09.12 - klo:08:15
Mä tilasin eilen sokkona 4000 litraa, saas nähdä paljonko maksaa  ???

Myyjä sanoi että "maksaa vitusti" ja vastasin että "kerrankin uskon puheitasi"

 Tilasitko kuitenkin omasta firmasta vai Keskolta?  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JoHaRa - 21.09.12 - klo:08:23
Mä tilasin eilen sokkona 4000 litraa, saas nähdä paljonko maksaa  ???

Myyjä sanoi että "maksaa vitusti" ja vastasin että "kerrankin uskon puheitasi"

 Tilasitko kuitenkin omasta firmasta vai Keskolta?  ;)

Agrimarketti oli "syömässä" ja Kesko tuuttasi "numeroon ei saada yhteyttä", joten piti sitten kilauttaa kaverille  :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: erik - 21.09.12 - klo:08:25
Kyllä si loppus löpö taas osuvaan aikaan ku oli 1.15 talvilaatu 5000 litraa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nestori2 - 21.09.12 - klo:08:43
Kyllä si loppus löpö taas osuvaan aikaan ku oli 1.15 talvilaatu 5000 litraa
Mistä niin kovan hinnan löysit, ihan vaan kokeilin samoilla tiedoilla Agrin verkkokaupassa ja se tyrkytti 5000 litraa hintaan 1,111 eur/l ::), johan tuossa meni parisataa euroa kankkulan kaivoon.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: erik - 21.09.12 - klo:08:45
Kyllä si loppus löpö taas osuvaan aikaan ku oli 1.15 talvilaatu 5000 litraa
Mistä niin kovan hinnan löysit, ihan vaan kokeilin samoilla tiedoilla Agrin verkkokaupassa ja se tyrkytti 5000 litraa hintaan 1,111 eur/l ::), johan tuossa meni parisataa euroa kankkulan kaivoon.

Puolentoista viikkoa sitten keskolta. Tosin se oli pikatoimituksena
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 21.09.12 - klo:10:56
Jostainsyystä täälläpäin kuitenkin oraista erottaa vannastyypin laahavantaan eduksi. Kummastakin on itselläkin kokemusta.

Tästähän on väännetty ennenkin.monta kertaa.Laahavannaskone vaatii sen verran hyvän muokkauksen,että ei tahdo joka talosta löytää äestysäijää.Toinen asia on,että esim.Rapidilla ei kannata rikkoa muokkauspohjaa lannoitevantailla vaan vetää suosiosta lannoitteen samaan syvyyteen siementen kanssa.Hyvin tehtynä laahavannastouko on todella hyvää,siitä ei kannata kinata.olen itsekin kylvänyt laahavannaskoneella,ei se outo mulle ole.
Laahavantaalla saadaan ne 7000kg/ha------>................. Kiekolla ilman muokkausta maksimi 6000kg/ha, kaikilla roupinkeilla.

1000kg enemän tavaraa hehtaarilta kunnon muokkauksella tekee 200euroa lisää fyrkkaa. Sillä saa vajaa 200litraa löpöä. Lisäks tautipaineet ihan eri luokkaa kun sängellä...........
Saaksillä (200€) kummosen äkeen?
Saa sillä jo sadalle hehtaarille 20000euron äkeen.
Hevosellaks sitä veretään?

Onko koskaan, milloinkaan, tai jotenkin yleisesti ainakaan, lautasmuokkari/suorakylvötiloilla koskaan ollut pienempää traktorikalustoa käytössään kuin vanhanajan tapaan viljelevillä ?

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 21.09.12 - klo:11:01

Ei ainakaan muokkaritiloilla, sehän nyt on ihan typerää, hidasta ja vanhanaikaista jos muokkari ei kulje 20km/h..   ::) :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 21.09.12 - klo:11:12
Kun muokkaustavat tai tuotantotapa muuttuu uskonnoksi, on aika kysyä omalta lääkärilta olenko normaali. Köykänen tai ns. Vähäinen muokkaus on hyvä systeemi viljan hinnan taas laskettua sille yksmahasten armeijan ihannoimalle tasolle. Tämän hetkisen hinnan mukaan huippusatoihin pyrkiminen on asianmukaista. Maailma muuttuu, ihmisten pitäs muuttua kans sen mukana.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 21.09.12 - klo:20:11
SKN.... Agronetin Erkki Holma.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 21.09.12 - klo:20:47
SKN.... Agronetin Erkki Holma.
Mönkkäriviestin ainoa valopilkku oli tuo Holma. Suorakylväjien Enemy Number One.......... ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 24.09.12 - klo:14:33
Köyhän on talven löpöt ottamatta vielä. Hinnat laskivat muutaman sentin viime viikolla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadrunner - 05.10.12 - klo:09:46
Asiaan. Missä mennään muualla, täällä 1,12 mpö kesälaatu. Kallista, mutta saa vielä rahalla. :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ENTER - 05.10.12 - klo:10:13
1.098 mpö kesäl.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Kloppi - 05.10.12 - klo:11:07
Alkuviikosta tuotiin 5 tonnia kesmpöä 1.058 €.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 06.10.12 - klo:08:15
Talvillaatusta tuli 3tn 1,095 >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 27.10.12 - klo:08:33

Joko olis aika tilata kylmää laatua, joko on kuivuriehto maksettu?  ;D Hitto vie, 1,12e nesteen netissä 2000 litran erä.  :o Muutamala sentillä ilmeisetsi laskua nyt viikon sisään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Adam Smith - 27.10.12 - klo:08:34
1.078 oli eilen 4000 liraa...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 27.10.12 - klo:08:41
3500l Nesteen -29/-34 oli 1,1289 Yrmylässä, 1,1256 Raisiossa ja 1,135 Keskolassa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 27.10.12 - klo:09:02
3500l Nesteen -29/-34 oli 1,1289 Yrmylässä, 1,1256 Raisiossa ja 1,135 Keskolassa.
Et Simeonia agrista kysyny????

Eritellyt hintatiedot
Määrä:
Toimitustapa:
3500 l
Agrimarket kuljettaa
Veroton (0 %)      Verollinen (23 %)
Neot S-Motor polttoöljy, talvilaatu   3 141,25 €   ( 0,898 €   /l)      3 863,65 €   ( 1,104 €   /l)
Toimituskulut:    0,000 €   ( 0,00 €   /l)       0,000 €   ( 0,00 €   /l)
3 141,25 €      3 863,65 €
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 27.10.12 - klo:09:19
En kysynyt. Onko näissä agrin öljyissä jotakin eroa näiden muiden myymiin Nesteen öljyihin verrattuna? Muutakin kuin oma tuotenimi ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Vehnäpipo - 27.10.12 - klo:09:49
En kysynyt. Onko näissä agrin öljyissä jotakin eroa näiden muiden myymiin Nesteen öljyihin verrattuna? Muutakin kuin oma tuotenimi ???
On ainakin se ero että kun simeoni kuljettaa niin aina menee vituiksi ja kuski *****ilee asiakkaalle. Nimim. kesälaadut naapurin talvilaatujen sekaan.....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 27.10.12 - klo:09:55
1.078 oli eilen 4000 liraa...

Aivan sama hinta, määrä yli 4 tonnia -29 asteista pari viikkoa sitten. En ottanut enempää, kun en usko hinnan nousevan.

Syksyisin hinta on yleensä noussut, mutta nyt maalimanlama ohjaa toiseen suuntaan eli laskua pääasiassa. Eri asia miten toteutuu Suomessa lyhyellä tähtäimellä. Laitan uudestaan Saksan käppyrää:

http://tecson.de/pheizoel.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 27.10.12 - klo:09:57
Toisaalta, jos kylmä talvi alkaa, niin voihan nousua tulla hetkeksi hetikin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 27.10.12 - klo:14:37
Laitan uudestaan Saksan käppyrää:

http://tecson.de/pheizoel.html

Saksan käyrästä vuosi 2008, vanhoja kun muistelee niin sillon oli vähän enempi merkitys.... >:(

http://www.cdfin.info/light.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: volkkari - 30.10.12 - klo:13:14
1.08€/litra 2tn erä kesälaatusta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Matson^ - 30.10.12 - klo:14:18
Koko syksyn on tullut sjk keskolta 1,13€/l hinnalla kesälaatua 1500-4000l erissä. Viimmeviikolla 1,135€ talvilaatua 1500l.

Ihmeen suuria eroja näkyy olevan, vaikka mikäs sen hauskempaa kuin saada naapuri kateelliseksi valehtelemalla ostaneensa kymmenensenttiä halvemmalla?  Tuntuu heti niinkuin omankin tilin saldo vähän pompsahtais  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 30.10.12 - klo:14:36

Juu.. ja luullaan että sillä parilla sentillä on aina maata järisyttävä vaikutus..  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 30.10.12 - klo:14:53
1.07 kesä 3000l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 30.10.12 - klo:15:43

Juu.. ja luullaan että sillä parilla sentillä on aina maata järisyttävä vaikutus..  ;D

1.07 kesä ja 1.09 talvilaatu, 2500l molempia.

Kyllä tuolla parilla sentillä käy jo ulkomailla ::) Puhelut ei maksa mitään, nopsaan on tehty soittokierros mistä saa halvimmalla ja kannattaako ylipäänsä ostaa heti vai vasta parin päivän päästä. Nuuka on nuuka ;D ...Rahaa voi toki käyttää sitten reilummin johonkin "tarpeellisempaan" :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 30.10.12 - klo:18:23
talvi 2500L

K 1,092
A 1,18   ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Valtramies - 30.10.12 - klo:18:46
Mpö talvi tänään Agrista 1,09 ja risat, 2000 litraa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 30.10.12 - klo:18:49

Talvilaatua tilattu 2000l, 1,12e  :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 30.10.12 - klo:18:51
Mpö talvi tänään Agrista 1,09 ja risat, 2000 litraa.

Joo toi 1,18 on aika kallista, mut ku ite kysyin ja muutkin oli kysyn, siis Kouvolast..hämärää
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mf5465 - 30.10.12 - klo:18:59
Eilen tuli tilattu talvilaatua 1500l 1,1 €  :'(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 30.10.12 - klo:19:02

Mä en jaksa kaivella nyt kuitteja, mutta eikö mpö ole kuitenkin nyt halvempaa (tai vähemmän kallista) kuin viime vuonna tähän aikaan? Muistelen että ainakin vuoden vaihteessa maksoi hunajaa.  :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.10.12 - klo:19:32

Mä en jaksa kaivella nyt kuitteja, mutta eikö mpö ole kuitenkin nyt halvempaa (tai vähemmän kallista) kuin viime vuonna tähän aikaan? Muistelen että ainakin vuoden vaihteessa maksoi hunajaa.  :)

Sittempä AsiaFoorumin nokkamies ei kerinny hyödyntämään uutta harrastustaan... Nyt olis varmaan kellari täynnä hunajaa ja sais makseltua sitä pöötä sillä. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Timppa - 30.10.12 - klo:19:35
Kannattaako pöön hintaa miettiä?

Vaikuttaako päänsä vaivaaminen pöön hintaan?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.10.12 - klo:19:46
Kannattaako pöön hintaa miettiä?

Vaikuttaako päänsä vaivaaminen pöön hintaan?

Pöön hinta vaikuttaa pään vaivaan.

Sentti sinne tai tänne, ihan sama.

 ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 30.10.12 - klo:20:37
Viime vuodet on aina kannattanut täyttää kuivurin tankki puintien jälkeen. Nyt ei oikein tiedä onko enää järkevää, kun nuo polttoainevarkaudet on alkaneet yleistyä. Olen miettinyt, että kannattaisiko siirtää pihasta tankit piiloon ja tuoda vanha säiliö tyrkylle. Voisi täyttää vaikka vedellä ja jättää siihen syötiksi ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.10.12 - klo:21:04
Viime vuodet on aina kannattanut täyttää kuivurin tankki puintien jälkeen. Nyt ei oikein tiedä onko enää järkevää, kun nuo polttoainevarkaudet on alkaneet yleistyä. Olen miettinyt, että kannattaisiko siirtää pihasta tankit piiloon ja tuoda vanha säiliö tyrkylle. Voisi täyttää vaikka vedellä ja jättää siihen syötiksi ???
Halkee pakkasella. :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 30.10.12 - klo:21:15
Täytyy laittaa vanhoja pakkasnesteitä sekaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 30.10.12 - klo:21:37
Älä laita. En kerro miksi mutta älä laita.

Muutenkaan noita ansoja en virittelisi, ilkeää jos ei varas pääse enää autollaan pois pihasta vaan joutuu ottamaan talosta ajopelin.
Tai sitten kostaa muuten, vaikka letku maahan tai reikä tankin kylkeen.

Semmoista ajattelin että helpoimpaan tankkiin vain vähän mutta käypää ainetta, jos vievät niin vahinko ei ole iso mutta saattaa jäädä pahemmat tekoset tekemättä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 30.10.12 - klo:21:39
Täytyy laittaa vanhoja pakkasnesteitä sekaan.

Tai sekoittaan polttikseen ammoniumlannoitetta ja metanolia, varkaan käynnin tietää kun aamulla on 30 metrin kuappa säiliön paikalla.

 8)

Joo ei mitään tommosia, tyhjät tankit on meillä, varkaita kävi jo 80-luvulla. Ainoastaan yhden kerran lumimyrskyn aikaan joku varmaankin virolainen rekkakuski oli jättäny kasan kroonoja tankin päälle, pari kannua oli vieny varmaan autoonsa.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 30.10.12 - klo:21:44
Polttoaineiden varastointi alkaa olla vaarallista hommaa, kun ei näitä systeemejä ole mietitty ilkivallan tai varkauksien varalta. Ja sitten jos tunatessa sattuu joku ympäristövahinko, niin kustannukset ovat aivan tähtitieteelliset. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ihan pihapiirissä ei enää säiliöitä paranisi pitää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kujala - 30.10.12 - klo:21:58
Mieluummin pihassa mutta ei rakennuksen vieressä, pääsee parhaimmillaan kuopan kaivamisella ilman että joutuu purkamaan vielä rakennuksenkin.

Mutta tosi on että polttiksen varastointi olisi kyllä kiire saada varmemmaksi, moneltakin kantilta. Varkaus, tulipalo, maahan vuotaminen...kalliiksi käy kaikki.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 14.12.12 - klo:19:27
Tänäpä talvilaatu tasan 1.000   7 mottia.   Saas nähdä tuleeko toimitus vielä tämän
vuoden puolella.        Näin kallista motaria en oo ostanu koskaan milloinkaan.  :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 14.12.12 - klo:19:44
Tänäpä talvilaatu tasan 1.000   7 mottia.   Saas nähdä tuleeko toimitus vielä tämän
vuoden puolella.        Näin kallista motaria en oo ostanu koskaan milloinkaan.  :o

Niin ei ole kauan kun kipuraja oli markan litra useamman vuoden ajan.
Nyt ei euro ole mitään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köyhä - 15.12.12 - klo:16:19
Taitaa olla jollekkin vieläkin liian halpaa
http://www.ilkka.fi/uutiset/poliisiuutiset/oljyvahinko-maatilan-piha-tayttyi-polttooljysta-kauhajoella-1.1305500
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 15.12.12 - klo:17:38
Polttoaineiden varastointi alkaa olla vaarallista hommaa, kun ei näitä systeemejä ole mietitty ilkivallan tai varkauksien varalta. Ja sitten jos tunatessa sattuu joku ympäristövahinko, niin kustannukset ovat aivan tähtitieteelliset. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ihan pihapiirissä ei enää säiliöitä paranisi pitää.

Tuossa muutaman kilsan päässä, oli joku viisas kaivuriyrittäjältä käynyt löpöä varastamassa. Oli porannut farmarin kylkeen reiän ja ottanut tarvitsemansa. Naapuri oli myöhemmin tiellä kulkiessaan haistanut löpön ja hälyyttänyt yrittäjän paikalle mökiltään. Isompaa katastrofia ei ollut käynyt, kun oli kaivurilla ottanut heti talteen öljyiset maat ja kuskannut kaatopaikalla öljyisten maan käsittelypaikalle.

Mut tuossakin tapauksessa oli turha apuja muualta pyydellä, itse siinä farmarin omistaja on vastuussa, vaikka joku ******* reiïttää säiliön. Ihmettelen kuka uskaltaa vielä nykyaikana pitää farmarisäiliötään pihassa ilman valuma-allasta, tai edes laattaa josta vuodot huomaisi/haistaisi paremmin.

Talvilöpöä tuli 3 kuutiota tuossa viikolla, 1,09 verollinen hinta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 15.12.12 - klo:18:44
Tossa ei olisi valuma-altaallinenkaan säiliö auttanut.  :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SamiT - 15.12.12 - klo:21:20
Polttoaineiden varastointi alkaa olla vaarallista hommaa, kun ei näitä systeemejä ole mietitty ilkivallan tai varkauksien varalta. Ja sitten jos tunatessa sattuu joku ympäristövahinko, niin kustannukset ovat aivan tähtitieteelliset. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ihan pihapiirissä ei enää säiliöitä paranisi pitää.

Sen verran on polttoöljyä varastettu meilläpäinkin jo viimeaikoina että ei olisi tainnut lahostakaan tankista montaa litraa maahan valua ennenkuin löpöt on pöllitty. Onneksi oma tankki tyhjä tällä hetkellä ihan oman toiminnan jäljiltä että ei ole mitään varastettavaa ja auraustraktorin tankkaan huoltoasemalta kohteessa.

Mihin käyttöön se varastettu polttoaine mahtaa kaikki mennä, myyvätkö varkaat litkut jonnekin vai käyttävätkö omiin tarkoituksiin polttoaineeksi?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Red Bull - 15.12.12 - klo:22:10
Haaaiiiii! Taloahan sillä lämmitetään ja taitaapi merssukin liikkua sen voimin näillä kansallispukutyypeillä..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ylermi - 16.12.12 - klo:01:20
kuhan ei menis hinnan polikijoille??
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 16.12.12 - klo:11:54
1.06 talvi pöö 5000l
1.03 ois olly kesä... :o   150€ ois tulluu säästöö...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ketku - 16.12.12 - klo:11:54
Oli tuossa naapurikunnassa yrittäjä päässy varkaitten perään ja soittanu pari kaveria kans niin oli rosmot ajanu jollekkin pikkutielle ja siellä saaneet rosmot kiinni, siellä olivat  körmyyttäneet oikein olan takaa niin jopahan oli toinen häjissään soittanu poliisit paikalle.
No pollarit oli kuulemma vieny koko lössin kuulusteluihin niin olipahan sattumalta vielä palanutkin rosvojen auto, olivat ollu kuulemma virolaisia rosvoja
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 16.12.12 - klo:12:16
1.06 talvi pöö 5000l
1.03 ois olly kesä... :o   150€ ois tulluu säästöö...
Kulutuksen kasvulla on isompi merkitys kuin hintaerolla :o

Ps. 20 t L kesälaatua, eli säästö reilusti yli 1000 euroa :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 16.12.12 - klo:12:17
Joku pohjalaanen  oli joutunut tyhjentämään kuivurin säiliön ja kaupitteli sen sisältöä Uudellemaalle 60 snt/l.  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: viisasmies - 17.12.12 - klo:16:38
eihän ne ollu lakerikenkisiä ja pussihousuin varustettuja  miehiä vaan kortesjärveltä! jotka noin omakustannus hintaan kauppas!lehestä luin että evijärvellä mannet oli polttoaine varkauksissa ja jäivät kiinni teosta ja soittivat ite poliisitkin kun  pelkäsivät pimeää!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 17.12.12 - klo:18:01
1.06 talvi pöö 5000l
1.03 ois olly kesä... :o   150€ ois tulluu säästöö...
Kulutuksen kasvulla on isompi merkitys kuin hintaerolla :o

Ps. 20 t L kesälaatua, eli säästö reilusti yli 1000 euroa :)

No sekin vielä...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 18.12.12 - klo:13:04
12.12.12 oli näemmä tullut talvilaatua 1000 l, hinta melko tarkkaan 1.11 €/litra.  :'(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 18.12.12 - klo:15:26
12.12.12 oli näemmä tullut talvilaatua 1000 l, hinta melko tarkkaan 1.11 €/litra.  :'(
    Sukkelaa kun pari päivää myöhemmin tilasin, niin hinta oli sitten jo eri
kymmenellä ?  :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 18.12.12 - klo:15:49
12.12.12 oli näemmä tullut talvilaatua 1000 l, hinta melko tarkkaan 1.11 €/litra.  :'(
    Sukkelaa kun pari päivää myöhemmin tilasin, niin hinta oli sitten jo eri
kymmenellä ?  :-\
TSehän sopii mun normaalikuvioon, että hinta laskee mutta ei mulle  :-[

Tämä oli tilattu 26.11. mutta Teboilissa yritysasiakkaille hinta on toimituspäivän hinta - riski voi olla asiakkaankin. Kuluttajille hinta vahvistetaan tilaushetken mukaan.

Lainaus tilausvahvistuksesta:

"Tilauksen loppusumma: 1119.90 euroa (sis. alv 23 %)

Kuluttaja-asiakkaiden säiliötoimituksissa laskutusperusteena on tilauspäivän hinta.

Yritys- ja yhteisöasiakkaiden toimituksissa sovelletaan toimituspäivän hintaa.
Yritys- ja yhteisöasiakkaiden tilausvahvistuksen hinta on tilaushetken hinta.
Lopullinen hinta määräytyy toimituspäivän mukaan."

Eli tilaushetkellä oli senttiä kalliimpaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 18.12.12 - klo:15:56
 Nyt lähtee talvilaatukin alle euroon verollisena!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Darksmoke - 18.12.12 - klo:17:34
Nyt lähtee talvilaatukin alle euroon verollisena!
Mistä? Voisi tilata tankin täyteen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 18.12.12 - klo:19:02
Nyt lähtee talvilaatukin alle euroon verollisena!
Mistä? Voisi tilata tankin täyteen.
   Sieltä firmasta, missä sovelletaan ns. hintaputki -menetelmää polttoaineen
hintaheilahtelujen tasaamiseksi...  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 19.12.12 - klo:00:11
12.12.12 oli näemmä tullut talvilaatua 1111 l, hinta melko tarkkaan 1.11 €/litra.  :'(
;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Highlander - 19.12.12 - klo:19:58
Tänään kysyin Agrista niin 1.05€/l olisi ollut verollisena talvilaatua tuhannen litran toimitus.

Joka päivä kuulemma hinta ollut laskussa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 19.12.12 - klo:20:25
Euron tietämissä tällä viikolla 6 tn.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: andypoge - 19.12.12 - klo:21:18
Ei ny ihan aiheesta, mutta melkein: Saako -5...15 pakkasella pumpattua kesälaatua tankista toiseen?
Ja tää kysymys oli ihan vakavissaan esitetty! Kuivurisäiliö vetelee viimeisiään, ja epäilyttää säilyttää pohjaliruakaan siellä ens kesään asti. Pakkasella vois kondenssivedet jäädä mukavasti sinne pohjalle minne niiden pitääkin jäädä, käyttelis noi pohjalirut sitten ajan kanssa vanhoissa sotaratsuissa kaffesuodattimen läpi putsaten. Vai onko se vesi siellä jonain emulsiona tjsp että jääkö oikeasti sinne pumpatessa vai tulleeko mukana?? Fyysikot hoi, teitä tarvitaan  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 19.12.12 - klo:21:22
8 astetta oli tänään kun pumppasin kurottajan tankkiin. On sitä joskus kovemmallakin pakkasella tankattu. Vedet pitäis jäädä pohjalle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:21:24
mitäs on mpön hinta nyt ollut lähi päivinä.. kurkistin pönttöön ja pohja rupesi pikkuhiljaa paistamaan joten ajattelin että voisi tilailla tonnin talvilaatua niin ikään  :-X ajattelin ensin  kun viime vuonna paloi 1200l että tänä vuonna pärjään 1500l niin jo oli tonni mennyt tähän vaiheeseen joten laskeskelin pikaisella matikalla että tänä vuonna rakkorissa ja puimakoneessa palaa jottain 3000l tietämiin  :(  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:21:27

Kesälaatua vaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:21:30
 ;D minun mopo hyytyy kesämpöllä kun ei ole vallu  8) ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:21:31
;D minun mopo hyytyy kesämpöllä kun ei ole vallu  8) ;D
Kerro toki lisää löpöllä käyvästä moposta. Mulla on 2-tahtia ja nelaria.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:21:36
ford 6610 rakkorista voidaan puhua mopona...  ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:21:38
ford 6610 rakkorista voidaan puhua mopona...  ;D ;D

Jaa mää luulin et moposta puhuttiin.

Mpön hinta 2 euroo litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:21:39
sulle on 2e litra erikois hintaan tarvittaessa vielä saat siihin pienen viilauksen ylös päin jos raha on ongelma  ;D itse kattelin 1,129 /L.. 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:21:40
sulle on 2e litra erikois hintaan tarvittaessa vielä saat siihin pienen viilauksen ylös päin jos raha on ongelma  ;D itse kattelin 1,129 /L.. 8)
Päätit sitten kuitenkin kysyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:21:47
halusin kuulla onko kukaan saanut edullisemmin ? :'( niin voi sitten olla *****untuneena kun toisesta paikkaa olisi saanut sentil / litra halvemmalla  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:21:57
halusin kuulla onko kukaan saanut edullisemmin ? :'( niin voi sitten olla *****untuneena kun toisesta paikkaa olisi saanut sentil / litra halvemmalla  ;D
Tää pöö-juttu on sellanen et AINA on joku jostakinpäin suomea joka saa sitä AINA monta senttiä halvemmalla kun muut, vaikka tilauspäivä ja myyjä on sama. Ajaahan ne jotkut AINA ympäri vuoden kesäpööllä kuten Make.

Totuus on tarua ihmeellisempää......... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:22:01
 ;D totta... itse en aja ollenkaan kesä pöö:llä kun menee niin vähän ainetta kun yksi säiliö vaan.. ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:22:02
;D totta... itse en aja ollenkaan kesä pöö:llä kun menee niin vähän ainetta kun yksi säiliö vaan.. ::)
Ja jos ajaisit AINA kesöpööllä, säästäisit sievoisen summan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:22:09
aijaisinkin ehkä jos toi paskakasa kulkis kesät talvet kesäpööllä.. talvella vois hetken matkaa mennä kun lämpimästä pirtistä tarttais mutta muuten ei..
 ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:22:11
aijaisinkin ehkä jos toi paskakasa kulkis kesät talvet kesäpööllä.. talvella vois hetken matkaa mennä kun lämpimästä pirtistä tarttais mutta muuten ei..
 ::)
Ei se siitä ole kiinni. Uskon voimalla ne kivetkin siirtyy... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:22:15
 ;D en silti aijoi kokeilla tätävaihto ehtoa, vaikka onkin tuo polttoaine suodattimen vaihto aina yhtä mukavaa ja ilmaus  ;D 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:22:17
Totuus talvilaadun turhuudesta löytyy tuolta:

http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=41180.0
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:22:20
tuotakin ketjua lueskellut ja ilman mitään tulosta:D toisilla toimii toisilla ei.. toki talvilaatua palaa enenmmän kesällä yms.. ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 29.01.13 - klo:22:25
halusin kuulla onko kukaan saanut edullisemmin ? :'( niin voi sitten olla *****untuneena kun toisesta paikkaa olisi saanut sentil / litra halvemmalla  ;D
Tää pöö-juttu on sellanen et AINA on joku jostakinpäin suomea joka saa sitä AINA monta senttiä halvemmalla kun muut, vaikka tilauspäivä ja myyjä on sama. Ajaahan ne jotkut AINA ympäri vuoden kesäpööllä kuten Make.

Totuus on tarua ihmeellisempää......... ;D

Se 4-5 sentin ehto halvimpiin maatalouskauppoihin on mahdollista jatkuvasti. Rahti on eri riippuen ajomatkasta.

29.12.2012 toimitettu 3500 l 1,01€/l 3000l talvilaatua 1,03€/l

Hintakäppyrä ei ole tällä aikaa juurikaan muuttunut, mutta nousua silti noin 5 senttiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.01.13 - klo:22:26

Mitäs mää juur sanoin...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: korkean - 29.01.13 - klo:22:27
 :D skännän suusta kuulee aina totuuden ja kaiken muun paskapuheen  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 16.04.13 - klo:15:52
Pitäiskö löpö kaupoille, hinta tippuu, verollisena alle euroon lähtee..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jetze - 16.04.13 - klo:17:43
Pitäiskö löpö kaupoille, hinta tippuu, verollisena alle euroon lähtee..

Missäspäin?

Polttis.fi:stä sais tänne 1.024/l..

Tuhannen litraa tarttis vielä keväälle ostaa lisää..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 16.04.13 - klo:17:57
Enpä tullut hintaa kysyneeksi, kun pari tonnia tilasin. Tiistaina kuulemma putosi hinta. Aika kauppias vaan, kun sanoi että "älä vielä tänään tilaa, hinta putoaa huomenna, niin sitten vasta" :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 16.04.13 - klo:18:09
Tänään mainosti kauppias että nyt sais talvilöpöä euroon litra, kesälaatua reilusti alle. Piti halpana :P

Talvilaatua tankkasin tänään viimeisen kerran tankkiin, alkaa säiliökin olla tyhjä. Jokohan uskaltaisi ottaa syksyllä tuotua kesälaatua, kepillä hämmentelin viikko sitten eikä silloinkaan harmaalta vaikuttanut eikä mitään sattumia seassa. Kesälaatusäiliö pihalla kylki aurinkoon päin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 16.04.13 - klo:18:33
Noista voi vähän hintahaarukkaa katella ja ottaa vertailu tarjousta ennen ku menee kyselee kivijalkakaupasta nii pystyy vähän huuattaa..

https://www.st1.fi/index.php?id=4004

https://tilaus.teboil.fi/

http://www.cdfin.info/light.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 16.04.13 - klo:19:16
Jännä, kun kivijalat myy aina huomattavasti noita halvemmalla huudattamattakin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 16.04.13 - klo:20:04
Öljyn maailmanmarkkinahinta on tullut parissa kuukaudessa alas 15 $, ja pienen hypyn jälkeen viimeisen kahden viikon sisällä 10 $.

http://www.tecson.de/oelweltmarkt.html

Luulisi kesäistä saavan jo alle 1 €/litra farmariin, kun nettihinnat ovat 1,02-1,03 luokkaa.
Tuo "kanta-asiakas" lisällinen nettihintahan otetaan laiskoilta omakotiasujilta .  ::)

Mutta hintakehityksen tarkkailuun nettihinta sopii mainiosti...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Lypsybotti - 16.04.13 - klo:22:23
Yksi selittävä tekijä polttoaineen (tulevaan?) hinnanlaskuun on myös tämän päiväinen EU-parlamentin kielteinen päätös CO2 cap&trade himmelin kiintiö-muutokseen. (Päästöoikeudet olivat tammikuussa halvimmillaan, mutta sitten huhuttiin, että EU vähentää kaupattavia päästöoikeuksia hinnan turvaamiseksi ja hinnat nousivat)

Siis viherfasistien mielestä hiilidioksidi-päästöoikeudet ovat olleet liian halpoja ja ne mul**ut halusivat leikata "kiintiöitä", että co2 maksut nousisivat.
Jostain käsittämättömästä paikasta parlamentti löysi sen verran järkeä, että esitys kaatui. Huolestuttavan täpärästi tosin.

Nyt toki EU:n ilmasto-komissaari, tuo viherperkele, vie esityksen "hienosäätöön", kun idiootit äänestivät "väärin". Ja odottaa kait uutta äänestystä, josko saataisiin "oikea" äänestystulos.
Se on sitä demokratiaa. :o

http://wattsupwiththat.com/2013/04/16/thunk-thats-the-sound-of-the-eu-carbon-credit-inverse-hockey-stick-hitting-the-floor/
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 18.04.13 - klo:15:58
Kyllä jotain on tekeillä kun esim. osuuskunnan pö. hinnasto Valmassa oli voimassa vain 2 päivää ennen kuin hinnat taas tippuivat pari senttiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 18.04.13 - klo:16:01
ääs marketin hinta (5000)litraa olis 96 taidan kattella ja toivoo 90 hintaa sit käy kumminkin niin että tilailen 1,05 niin tulee hyvä mieli kun kalliimpi on kuulemma aina parempi
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaenuunkeisari - 18.04.13 - klo:19:43
0.97 € to day 
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 19.04.13 - klo:06:00
Laskenu taas yön aikana. Agrin nettikaupassa kesäpöö 5000L 0.94e/litra.

Joutaa vieläkin oottelemaan...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 19.04.13 - klo:09:36
Löpön/dieselin noteeraus on kulkenut Euroopassa vuodessa aikamoisen vuoristoradan:

LÄHDE:
http://www.cmegroup.com/trading/energy/refined-products/european-gasoil-ice-futures.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 19.04.13 - klo:09:53
Yhden 5000 l tilasin. Nykyään on ollut tapana hajaannuttaa hintariskiä ja tilata 5000 l erissä. Viimekesänäkin tuli viikon välein 5000 l. Jälkimmäinen oli samoissa hinnoissa kuin tällähetkellä.  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ENTER - 19.04.13 - klo:11:32
saako halvalla hyvää  :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 19.04.13 - klo:14:08
Ilmeisesti koska halvalla kesälaadulla ajetaan tukka putkella pitkin pohjolan kylmää talvea. Sentti eroa hinnassa niin kannattaa harrastaa suodatin ja lämpöpuhallinsulkeisia.

Uskoo ken tahtoo ja näkee ken elää...........
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 19.04.13 - klo:14:15
loimaa ääs tyrkytti jo 92,5 (5000) litraa en syöny hernekeittoo kun oli ilmasta halpa ei voi olla hyvää
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 19.04.13 - klo:14:40
Yhden 5000 l tilasin. Nykyään on ollut tapana hajaannuttaa hintariskiä ja tilata 5000 l erissä. Viimekesänäkin tuli viikon välein 5000 l. Jälkimmäinen oli samoissa hinnoissa kuin tällähetkellä.  ;)
Paljon ne sun pikkuvaltut imee sitä ainetta jos 5000l kuluu viikossa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 19.04.13 - klo:16:09
loimaa ääs tyrkytti jo 92,5 (5000) litraa en syöny hernekeittoo kun oli ilmasta halpa ei voi olla hyvää
   Joo se oli markkinapäivän tarjous, muttei vielä tullu kauppoja.
Katotaan ensi viikolla jos hinta kerran vielä tippuu.     Ei lähteny vielä kesälaatu 90 senttiin vaikka olis ostanu
hiukan enemmänkin.     Ensi viikolla tärppää.  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 19.04.13 - klo:18:37
Yhden 5000 l tilasin. Nykyään on ollut tapana hajaannuttaa hintariskiä ja tilata 5000 l erissä. Viimekesänäkin tuli viikon välein 5000 l. Jälkimmäinen oli samoissa hinnoissa kuin tällähetkellä.  ;)
Paljon ne sun pikkuvaltut imee sitä ainetta jos 5000l kuluu viikossa.
Ilmaisin vähän epäselvästi. En siis osta koko 15000 litraa kerralla, vaikka säiliöihin sopisikin, vaan 5000 litraa kerralla. Jos hinta vielä laskee, voi tilata lisää ja jos lähtee nousuun voi kyttäillä uutta laskua. 5000-> 15000 l hinta ei enää kauheasti putoa.
Mulla muuten on pääosin  (valitettavasti) muita kuin Valluja.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 19.04.13 - klo:18:42

Teissä menee sekaisin, toinen samantyppinen AVA on eriks raks poksilla. Siinä on se ero että sää väität ajavas koko vuoden kesäpööllä, toisin kuin eriks raks poks. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 19.04.13 - klo:19:36
Ilmeisesti koska halvalla kesälaadulla ajetaan tukka putkella pitkin pohjolan kylmää talvea. Sentti eroa hinnassa niin kannattaa harrastaa suodatin ja lämpöpuhallinsulkeisia.

Uskoo ken tahtoo ja näkee ken elää...........
Taas meni talvi kesälaadulla ilman ongelmia.  ;) Taas olis ollu hukkanheitettyä rahaa talvilaadun käyttö.  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 19.04.13 - klo:20:05
Oot sää vaan aika kyrväkäs jäbä... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 19.04.13 - klo:21:17
Yhden 5000 l tilasin. Nykyään on ollut tapana hajaannuttaa hintariskiä ja tilata 5000 l erissä. Viimekesänäkin tuli viikon välein 5000 l. Jälkimmäinen oli samoissa hinnoissa kuin tällähetkellä.  ;)
Paljon ne sun pikkuvaltut imee sitä ainetta jos 5000l kuluu viikossa.
Ilmaisin vähän epäselvästi. En siis osta koko 15000 litraa kerralla, vaikka säiliöihin sopisikin, vaan 5000 litraa kerralla. Jos hinta vielä laskee, voi tilata lisää ja jos lähtee nousuun voi kyttäillä uutta laskua. 5000-> 15000 l hinta ei enää kauheasti putoa.
Mulla muuten on pääosin  (valitettavasti) muita kuin Valluja.
Minä olen ymmärtänyt, että teillä käy kuivurista alkaen kaikki Pyhällä Hengellä, mutta olen sitten ollut väärässä. Tarvitaan myös maallisia aineita, paljon.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Timppa - 19.04.13 - klo:21:27
Jos kylmis tilaa nyt pöötä niin mää en tilaa koska tod näk hinta tulee vieläkin laskemaan.

 ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 19.04.13 - klo:21:39
Emmä tarvii enää polttoöljyä, koska Make tulee säätämään meikäläisen koneet Pyhälle Hengelle. Kallis öljynkulutus on sen jälkeen muisto vain...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 19.04.13 - klo:22:02

Minä olen ymmärtänyt, että teillä käy kuivurista alkaen kaikki Pyhällä Hengellä, mutta olen sitten ollut väärässä. Tarvitaan myös maallisia aineita, paljon.
Varastoa on puoleksitoistavuodeksi, että voi vähän hintoja kyttäillä. Jonkinverran reilussa 2000 vuotuisessa ajotunnissa kuitenkin kuluu, varsinkin kun ei ajeta terveisiä ja koneet sammutetaan, jos ei ajeta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 19.04.13 - klo:22:07

Minä olen ymmärtänyt, että teillä käy kuivurista alkaen kaikki Pyhällä Hengellä, mutta olen sitten ollut väärässä. Tarvitaan myös maallisia aineita, paljon.
Varastoa on puoleksitoistavuodeksi, että voi vähän hintoja kyttäillä. Jonkinverran reilussa 2000 vuotuisessa ajotunnissa kuitenkin kuluu, varsinkin kun ei ajeta terveisiä ja koneet sammutetaan, jos ei ajeta.
Sää Make puhut puppua, paljon. ;D

Makesta tulis oiva paperinmyyjä markkinoille.....

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 20.04.13 - klo:06:53
Onkohan tää kuinka hetkellinen tää hintojen lasku vai pysynekkö kesän alle eurossa.
Onko suurin syy ne päästöoikeus humpat....
Et oiskohan fixsua laittaa yks 5000l säiliö. Tienais ittsensä jos hinta nousee samalle tasolle kun oli.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 20.04.13 - klo:07:35
Riippuu vähän säiliöstä....Ei taida tällä erolla vielä terässäiliöön ostoon riittää rahat.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 20.04.13 - klo:08:06
Onkohan tää kuinka hetkellinen tää hintojen lasku vai pysynekkö kesän alle eurossa.
Onko suurin syy ne päästöoikeus humpat....
Et oiskohan fixsua laittaa yks 5000l säiliö. Tienais ittsensä jos hinta nousee samalle tasolle kun oli.

Nousi 2 senttiä yön aikana..................
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 20.04.13 - klo:09:33
Riippuu vähän säiliöstä....Ei taida tällä erolla vielä terässäiliöön ostoon riittää rahat.

Kolmesti kun onnistus tällä erotuksella tilamaan niin ei kaakana ois. Ja tietenkin uus säiliö pihassa lisäks.
5000L säiliö,korkeusmittarilla,maksaa meilläpäin nykyään 3250sis alv. Parivuotta sitten sai sähköpumpullisen samaan hintaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ropsoni - 20.04.13 - klo:09:37
Ei kukaan seuraa raakaöljyn hintaa? http://www.nesteoil.fi/default.asp?path=35,52,107,6683,6689
Myös Dollarin ja Euron vaihtokurssit vaikuttaa hinnanmuutoksiin.
Kyllä se sieltä kohta lähtee nousemaan ja taas on "kallista" polttoainetta.
Koskas se muuten on ollu halpaa???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 20.04.13 - klo:09:43
Noita seurailen, silloin aktiivisemmin kun ostoaika on käsillä. http://markets.ft.com/research/Markets/Commodities
http://www.exchangerates.org.uk/commodities/OIL-EUR-history.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ropsoni - 20.04.13 - klo:09:52
Noita seurailen, silloin aktiivisemmin kun ostoaika on käsillä. http://markets.ft.com/research/Markets/Commodities http://www.exchangerates.org.uk/commodities/OIL-EUR-history.html
Noi onkin huomattavasti selkeämpiä kuin Nesteen Brent -käppyrä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 20.04.13 - klo:12:05
Säiliö olisi ollut aikanaan helvatin hyvä sijoituskohde...Ei uskoisi, että moinen sylinteri voi olla niin arvokas, mitä se on nykyään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 20.04.13 - klo:12:32
Kyllä se sieltä kohta lähtee nousemaan ja taas on "kallista" polttoainetta.
Koskas se muuten on ollu halpaa???

Ei varmaan koskaan. Kyllä silloinkin kun PÖ maksoi 30c litra ihmeteltiin kuinka törkeän kallista se on..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Suki - 20.04.13 - klo:21:12
97,5 tarjos K-kauppa perjantaina. Maanantaina vika soittokierros ja tilaus sieltä mistä halvimmalla saa, sillä tänään loppui välilaatu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mää vai - 21.04.13 - klo:11:38
Perjantaina 94c/l raision webshopista 4000 litraa Nesteeläistä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 21.04.13 - klo:12:10
Säiliö olisi ollut aikanaan helvatin hyvä sijoituskohde...Ei uskoisi, että moinen sylinteri voi olla niin arvokas, mitä se on nykyään.
  Näin on.    Mut monta kertaa kannattaa just näihin lieriöihin laittaa rahansa kuin sinne hymyilevälle
konekauppiaalle.  ;D

Oli se sitten polttoaineelle, viljalle tai lietteelle tarkoitettu lieriö, niin takaisinmaksuaika on vuodesta kolmeen
vuoteen...  :-*

Mille muulle maatalouden investoinnille saa näin lyhyen takaisinmaksuajan ?   8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 21.04.13 - klo:22:04

Mites toi maitotankki? Taitaa kuulua investointien parhaaseen A-ryhmään?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 21.04.13 - klo:22:16

  Näinkin sen voi sanoa.    Tankkivuokra on 0 euroa vuodessa ja kylkiäisenä tulee ilmaiset erittäin
ammattitaitoisen kaverin huollot parin tunnin viiveellä.  :-*

Asiaan; muuten miksi raakaöljy nyt halpenee?    Vaikuttaako se että Koreoiden kriisi hermostuttaa öljyosakkeisiin
sijoittaneita pamppuja sen verran että kotiuttavat niitä osakkeitaan kiihtyvällä vauhdilla kotiinpäin ?

Viisaammat vastatkaa...  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: cosmic_cowboy - 21.04.13 - klo:23:59

Asiaan; muuten miksi raakaöljy nyt halpenee?    Vaikuttaako se että Koreoiden kriisi hermostuttaa öljyosakkeisiin
sijoittaneita pamppuja sen verran että kotiuttavat niitä osakkeitaan kiihtyvällä vauhdilla kotiinpäin ?

Viisaammat vastatkaa...  8)

EI ole viisautta hallussa, mutta kiinnostaa? Taantumaa pukkaa, lämmityskausi on voiton puolella, vain sopivasti sotaisaa, öljyliuskeen hypetys...?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: cappi - 22.04.13 - klo:06:58

Asiaan; muuten miksi raakaöljy nyt halpenee?    Vaikuttaako se että Koreoiden kriisi hermostuttaa öljyosakkeisiin
sijoittaneita pamppuja sen verran että kotiuttavat niitä osakkeitaan kiihtyvällä vauhdilla kotiinpäin ?

Viisaammat vastatkaa...  8)

EI ole viisautta hallussa, mutta kiinnostaa? Taantumaa pukkaa, lämmityskausi on voiton puolella, vain sopivasti sotaisaa, öljyliuskeen hypetys...?

EI MAAILMANLOPPU VAAN LOPUNAJAN ENTEET!

ENSI SYKSYNÄ EDESSÄ VAIKEA TILANNE MAAILMASSA.

EUROOPAN KYSYNTÄ LASKEE JA IHMISET ON ALKANUT VAROVAISEKSI. SIITÄ SEURAA, ETTÄ KIINAN EI TARVITSE TUOTTAA ENÄÄ HALPAA TAVARAA NIIN PALJON JA SEURAUKSENA TYÖTÖMYYDEN KASVU KIINASSA JA ALKAA LEVOTTOMUUDET KIINAN KAUPUNGEISSA KADUILLA.

KIINA EI TARVITSE ENÄÄ NIIN PALJON RAAKA-AINEITA JOTEN AFRIKAN JA ARABIMAIDEN TULOT EHTYY JA SIITÄ SEURAA  KYSYNNÄN LASKU.

VOI OLLA HYVIN MAHDOLLISTA, ETTÄ NYT MENESTYVÄT YRITYKSET TEKEE KÄÄNTEISEN KÄYRÄN EDELLISIIN VUOSIIN VERRATTUNA ELI ALKU VUOSI HYVÄ JA MÄKI LASKEE LOPPUVUOTTA KOHDEN.

JOS KAIKKI MENEE TUON MUKAAN NIIN ENNEN JOULUA ODOTETTAVISSA LOMAUTUKSIA.  TOIVOTTAVASTI VÄÄRÄ TALOUSKATSAUS, MUTTA TÄYTYY VARAUSTUA TUOHON.

KOROT EI VOI NOUSTA, KOSKA KYSYNTÄ LASKEE. MUTTA INFLAATIO PYSYY, KOSKA HINTOJEN KOROTUSPÄÄTÖKSET (VEROKOROTUKSET)  TEHTY JO KIIHDYTTÄMÄÄN INFLAATIOTA!!

VAIKEA TILANNE HALLITTAVAKSI JOS TYÖTTÖMYYS/LOMAUTUKST LEVIÄÄ NIIN JOHTAA REAALIARVOJEN LASKUUN JA VELKOJEN KIINNITYSARVOT EI PÄDE? MITÄ TEKEE PANKIT?????

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 22.04.13 - klo:09:02
Onko pakko huutaa?

Silmiin sattuu

 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 22.04.13 - klo:18:47
0,96 olis ollu tänäntä, 3 tonnin erä. En tilannu. :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 22.04.13 - klo:19:50
ens yönä nousee...

                           ...siis hinta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hvinnamo - 22.04.13 - klo:20:49
ens yönä nousee...

                           ...siis hinta.

 Juu, puhuivat reilusta korotuksesta, joten pohjat on nähty.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 22.04.13 - klo:20:50
Sentin nousu, yhellä toimittajalla. Muutkin oli meleko likellä hinnassa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 26.04.13 - klo:09:38
Ehdittekö tilata tuohon kuoppaan?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 26.04.13 - klo:09:53
Ehdittekö tilata tuohon kuoppaan?

Pari tonnia tilasin sattumalta tuohon kuoppaan.. täällä tosin Nesteen tavara ei käynyt halvempana kuin 97 senttiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 26.04.13 - klo:09:59
5500l tuli tilattua halvimpaan hintaan mitä osuuskunta ehti tarjota.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 18.05.13 - klo:00:22
Eipä tuo taida enää halventua?

http://yle.fi/uutiset/eu_epailee_isoja_oljy-yhtioita_hintakeinottelusta/6641692
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 18.05.13 - klo:10:33
Tuota olen seuraillut.
http://www.cdfin.info/light.html
pitkällä aika välillä näin keväällä ja syksyllä parhaat mahdollisuudet tienata polttoaine kaupoissa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 05.06.13 - klo:19:13
Jos kylmis tilaa nyt pöötä niin mää en tilaa koska tod näk hinta tulee vieläkin laskemaan.

 ;D
Hei Timppa!

Oletko tilannut polttoöljyä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Petri - 06.06.13 - klo:21:54
1,03 per litra, kesälaatua säiliö täyteen tänään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 06.06.13 - klo:21:55
1,03 per litra, kesälaatua säiliö täyteen tänään.

?????

0.98e litra, mun tietääkseni kesälaatu tänään. ???

Määrä:
Toimitustapa:
1000 l
Agrimarket kuljettaa

Veroton (0 %)      Verollinen (24 %)
Teboil Moottori-/lämmityspolttoöljy, kesälaatu    795,90 €   ( 0,796 €   /l)       986,90 €   ( 0,987 €   /l)
Toimituskulut:    0,00 €   ( 0,000 €   /l)       0,00 €   ( 0,000 €   /l)
795,90 €       986,90 €
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: +250 - 06.06.13 - klo:22:47
1,03 per litra, kesälaatua säiliö täyteen tänään.

?????

0.98e litra, mun tietääkseni kesälaatu tänään. ???

Määrä:
Toimitustapa:
1000 l
Agrimarket kuljettaa

Veroton (0 %)      Verollinen (24 %)
Teboil Moottori-/lämmityspolttoöljy, kesälaatu    795,90 €   ( 0,796 €   /l)       986,90 €   ( 0,987 €   /l)
Toimituskulut:    0,00 €   ( 0,000 €   /l)       0,00 €   ( 0,000 €   /l)
795,90 €       986,90 €
1000l  ;D ;D Ei taitais kertaakaan saada jokakonetta tankattua  :'(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ask - 06.06.13 - klo:22:57
Tätä menoo ei ainakaan kuivuris paljoo mee,kun ei paljoo taida tulla puitavaa 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Highlander - 06.06.13 - klo:23:34
Reilu viikko sitten tilasin pytyt täyteen. 4586litraa tuli ja hinta taitaa olla 97c/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ktm87 - 07.06.13 - klo:00:52
2500l ja 99c
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 07.06.13 - klo:03:51
Kuulemma kovasti nousussa on hinnat tiesi eräskin Keskon kosmetoloogi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 07.06.13 - klo:05:26
1,03 per litra, kesälaatua säiliö täyteen tänään.

?????

0.98e litra, mun tietääkseni kesälaatu tänään. ???

Määrä:
Toimitustapa:
1000 l
Agrimarket kuljettaa

Veroton (0 %)      Verollinen (24 %)
Teboil Moottori-/lämmityspolttoöljy, kesälaatu    795,90 €   ( 0,796 €   /l)       986,90 €   ( 0,987 €   /l)
Toimituskulut:    0,00 €   ( 0,000 €   /l)       0,00 €   ( 0,000 €   /l)
795,90 €       986,90 €
1000l  ;D ;D Ei taitais kertaakaan saada jokakonetta tankattua  :'(

Määrä:
Toimitustapa:
10000 l
Agrimarket kuljettaa
Veroton (0 %)      Verollinen (24 %)
Teboil Moottori-/lämmityspolttoöljy, kesälaatu   7 757,00 €   ( 0,776 €   /l)      9 619,00 €   ( 0,962 €   /l)
Toimituskulut:    0,00 €   ( 0,000 €   /l)       0,00 €   ( 0,000 €   /l)
7 757,00 €      9 619,00 €

 ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 17.06.13 - klo:08:41
Jos kylmis tilaa nyt pöötä niin mää en tilaa koska tod näk hinta tulee vieläkin laskemaan.

 ;D
Hei Timppa!

Oletko tilannut polttoöljyä?

Onkos Timppa, Kylmis tai joku muu tilaillut viime päivinä? Mihin suuntaan on hinta menossa, tilatako nyt vai seuraavan rehukierroksen kynnyksellä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 17.06.13 - klo:09:08
Agrin nettikaupassa oli viikonloppuna tarjouksella ToveriBensan kesäpöö 0.95e litra.

Nesteellä oli samainen laatu 1.03.

Nesteen kampanja persaukisille starttaa heinäkuussa. Maksuaikaa ilman korkoa lokakuun loppuun..............
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 17.06.13 - klo:10:00
Jos kylmis tilaa nyt pöötä niin mää en tilaa koska tod näk hinta tulee vieläkin laskemaan.

 ;D
Hei Timppa!

Oletko tilannut polttoöljyä?

Onkos Timppa, Kylmis tai joku muu tilaillut viime päivinä? Mihin suuntaan on hinta menossa, tilatako nyt vai seuraavan rehukierroksen kynnyksellä?

Hinta on ollut tänä kesänä alle 1 €/litra koko ajan. Itseäni kiinnostaa hommata uusi iso säiliö ja rahoittaa säiliön hinta puoliksi kallistuvalla löpön hinnalla. Tämän hetkinen hinta on alhaalla ja taantuman mentyä ohi hinta nousee lähelle 1,50€/l. Jos säiliöt on tyhjänä, otan aina ainetta näillä hinnoilla, koska lasku voi olla vain parin sentin luokkaa, mutta nousu voi olla paljon enemmän.
Hinnassa ei ole kuitenkaan vielä tänä kesänä suuren nousun vaaraa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 17.06.13 - klo:12:43
Jos kylmis tilaa nyt pöötä niin mää en tilaa koska tod näk hinta tulee vieläkin laskemaan.

 ;D
Hei Timppa!

Oletko tilannut polttoöljyä?

Onkos Timppa, Kylmis tai joku muu tilaillut viime päivinä? Mihin suuntaan on hinta menossa, tilatako nyt vai seuraavan rehukierroksen kynnyksellä?
Viikko sitten tuli -29/-34 Neste tankkiin 1,03 verollisena.
Oli tankki tyhjä, ei sijaa spekulaatioille.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 17.06.13 - klo:13:03
Ei kai Kylmis vaan aja talvilaadulla myös kesällä?    Talvilaadun voitelevuus on kyllä täysin nolla.
Sitä ei auta käyttää kuin vain ja ainoastaan kovilla pakkasilla kun muu ei kulje enää suodatinten läpi.

Common rail -moottoreissa suutinremppa edessä jos paljon talvilaadulla ajelet, tai sitten täytyy laittaa
laatumerkin polttoaineen lisäainetta joukkoon.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: metsajussi - 17.06.13 - klo:13:18
Common rail -moottoreissa suutinremppa edessä jos paljon talvilaadulla ajelet, tai sitten täytyy laittaa
laatumerkin polttoaineen lisäainetta joukkoon.

Miten todellinen tämä ongelma on? Tiedän monta käyttäjää jotka ajelee talvimallilla ympäri vuoden. Yhteispaineruiskutteisia koneita ei taida kyllä olla, vaan vähän vanhempaa kalustoa.

Ja joillakin 80% tunneista tulee juuri talvella.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Masinisti - 17.06.13 - klo:13:19
Common rail -moottoreissa suutinremppa edessä jos paljon talvilaadulla ajelet, tai sitten täytyy laittaa
laatumerkin polttoaineen lisäainetta joukkoon.

Talvilaatua on tullut käytettyä ainoastaan talvella, voitelu/ puhdistusainettakin on lisätty polttoöljyn joukkoon.
Nyt keväällä vaihdettiin CR suuttimia koneisiin. Onko muilla ollut samanlaisia oireita?

Ovatkohan ne kesälaadulla talvella ajavat sittenkin oikeassa ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 17.06.13 - klo:13:24
Common raileilla ei käsittääkseni paljon polttoöljyn puhtauden kanssa pelleillä.
Paskaiset tynnyrit ja puhdistamaton 20v ikäinen säiliö tarkoittavat lähes poikkeuksetta tuhansien eurojen remonttia common raileihin. Suuttimet menevät tukkoon.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Masinisti - 17.06.13 - klo:13:40
Common raileilla ei käsittääkseni paljon polttoöljyn puhtauden kanssa pelleillä.
Paskaiset tynnyrit ja puhdistamaton 20v ikäinen säiliö tarkoittavat lähes poikkeuksetta tuhansien eurojen remonttia common raileihin. Suuttimet menevät tukkoon.

Meillä suuttimissa ohivirtaus lisääntyi niin paljon että railipaine laski ja kone alkoi röpöttää täysillä kuormitettaessa.
CR suuttimien kunnon pystyy selvittämään helposti, kerää vuotoöljyn mittalaseihin, mikäli ohivirtausta on paljon on suutin rikki.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: MFV8 - 17.06.13 - klo:17:09
Pe tilasin ja just kävi auto, kesälaatu 5000 l hintaan 0.98, pari muuta tarjousta 0.99-0.995
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 17.06.13 - klo:18:08
Aika monta vuotta on ajettu talvilaadulla läpi vuoden. On tossa pari common railiakin jo nurkissa, että huonompi homma jos polttoaine ei niille sovellu. Laittakaa linkkiä jos asiasta löytyy kunnon faktaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 17.06.13 - klo:19:01
Aika monta vuotta on ajettu talvilaadulla läpi vuoden. On tossa pari common railiakin jo nurkissa, että huonompi homma jos polttoaine ei niille sovellu. Laittakaa linkkiä jos asiasta löytyy kunnon faktaa.

Eiköhän nämä maket, kaket ja väket jotka pitkin vuotta seilaa suomen maassa kesäpööllä, ole tehny jo riittäviä kokeita.... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: supersammakko - 17.06.13 - klo:19:06
Aika monta vuotta on ajettu talvilaadulla läpi vuoden. On tossa pari common railiakin jo nurkissa, että huonompi homma jos polttoaine ei niille sovellu. Laittakaa linkkiä jos asiasta löytyy kunnon faktaa.

Eiköhän nämä maket, kaket ja väket jotka pitkin vuotta seilaa suomen maassa kesäpööllä, ole tehny jo riittäviä kokeita.... ;D
Jovain, jos kesälaadulla selviää ympäri vuoden, niin hassua jos talvilöpö on vahingoksi...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 17.06.13 - klo:19:27

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288538761163.html

 :( :-[ :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 17.06.13 - klo:19:31
Kannattaa tilata säiliöt täyteen vasta talven kovimmilla pakkasilla.
Keväällä kun aurinko alkaa lämmittää, pursuaa säiliöistä kymmeniä litroja ilmaista polttoainetta  ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 17.06.13 - klo:19:38
Talvilaadun voitelevuus on kyllä täysin nolla.
Nesteen kotisivuilla on kesälaadun tuotetiedot linkitetty väärään dokumenttiin, joten en pysty sitä kautta asiaa tarkistamaan, mutta Teboilin sivulta löysin...

http://www.teboil.fi/page.asp?path=1;1510;1508;4348;4585

heidän speksinsä moottoripolttoöljyille. Siellä ainakin on kohdassa voitelevuus lukema 350, sekä kesä, että raskaalla talvilaadulla.

Nesteellä on polttoaineluokissa -5/-15 ja -29/-34 samoin voitelevuuslukema 350, jostain syystä oletan, että kesälaadun kanssa on myös näin.

Että tämmöstä....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 17.06.13 - klo:20:48

Mää luulen että noiden saitin "asiantuntijoiden" jutut voi unohtaa.... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 17.06.13 - klo:22:21
Joo, *****, mulla meni koko illan ohjelma uusiksi, kun aloin selvittämään tätä polttoaineasiaa :P Kaivoin esille common rail Valmetin käyttöohjekirjasta polttoaineen speksit.

viskositeetti, +40 astetta, vaatimus 2,0-4,5 mm2/s
voitelevuus, vaatimus enintään 460 mikrometriä.

Nesteen -29/-34
viskositeetti, yleisin arvo 2,0 mm2/s vaihteluväli 1,50-3,00
voitelevuus, yleisin arvo 350 mikrometriä.

Nesteen -5/-15
viskositeetti, yleisin arvo 3,1 mm2/s vaihteluväli 2,00-4,50

Nesteen kesälaatu, ei saatavissa

Teboil kesälaatu
viskositeetti, yleisin arvo 3,2 mm2/s vaihteluväli 2,00-4,50

En osaa sanoa kuinka paljon kilahtamisriski kasvaa talvilaadun polttoaineita käytettäessä, mutta teoriassa talvilaaduilla pitäisi pärjätä. Voitelevuus on ainakin sama kaikilla aineilla. Tuo alhainen viskositeetti hiukan mietityttää, mutta eihän sitä käytännössä ole talvikäytössä muuta vaihtoehtoa kuin pelata varman päälle. Jos oikein saivarellaan, niin pitäisikö common railit laittaa talven kovimmilla pakkasilla ajokieltoon, kun viskositeettiarvot ei ole kohdallaan...

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 17.06.13 - klo:22:28

Hyvä että selvitit sen itselles. :D

Selvitäs se vielä näille muille ja samalla selvität miten joku väittää ajavansa talvipakkasella kesäpööllä. Kun nuo yllämainitsemas firmat on kuitenkin laittanut niihin sen samepisteenkin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 23.06.13 - klo:11:20
Ei kait siinä mitään, jos on massia laittaa liki 10prossaa lisää massia polttoaineeseen kesällä 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 42 - 23.06.13 - klo:11:57

Juu en kanssa ymmärrä noita talvella kesälöpöllä ajajia – jännitystä ja vaivaa luulisi saavan helpollammekin?

” Kysymys:
Kuinka diesel-polttoaineen pakkaskestoon vaikuttaa kesä- ja talvilaadun sekoittaminen?
-   Kesälaadun ja talvilaadun seoksen pakkasraja ei määräydy aivan suoraviivaisesti sekoitettavien laatujen suhteen mukaan. Ongelman ydin ovat parafiinikiteet, jotka tukkivat suodattimen. Niinpä kesälaadun vaikutus on sen osuutta jonkin verran suurempi. Talvilaatujen seosten kohdalla tilanne on toinen, siellä mennään suoraviivaisesti seossuhteiden mukaan.

Riippuu paljon polttonestejärjestelmästä, missä vaiheessa pakkaskelillä alkaa tulla ongelmia. Uusissa järjestelmissä polttoneste kiertää hyvin voimakkaasti ruiskutusjärjestelmän ja säiliön välillä, ja kaikki virtaa suodattimen kautta. Jos parafiini alkaa kiteytyä, tällaisissa järjestelmissä sitä kertyy nopeasti suodattimeen, ja tukkeutuminen tapahtuu nopeasti.

Käytännön ongelma on yleensä se, että säiliössä on paljon kesälaatua, vaikka keli on mennyt reilusti pakkaselle. Tilannetta voidaan kätevimmin helpottaa lisäämällä säiliöön valopetrolia. Sitä voidaan em. Nesteen oppaan mukaan lisätä enintään 60 %, jolloin suodatettavuuslämpötila laskee noin 12 astetta.

Pakkaskelin ongelmia helpottaa polttonestesuodattimen vaihto ennen pakkasten tuloa. Suodattimeen kerääntyy vettä, ja se nopeuttaa suodattimen tukkeutumista. Vedestä pääsee eroon vain suodatinta vaihtamalla. Missään tapauksessa vettä ei saa liuottaa liikkeelle lisäämällä dieseliin alkoholiseoksia. Alkoholi saa veden menemään suodattimesta läpi, jolloin se voi aiheuttaa vaurioita ruiskutuspumpulle tai suuttimille.”
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 42 - 23.06.13 - klo:12:11
Joo, *****, mulla meni koko illan ohjelma uusiksi, kun aloin selvittämään tätä polttoaineasiaa :P Kaivoin esille common rail Valmetin käyttöohjekirjasta polttoaineen speksit.

viskositeetti, +40 astetta, vaatimus 2,0-4,5 mm2/s
voitelevuus, vaatimus enintään 460 mikrometriä.

Nesteen -29/-34
viskositeetti, yleisin arvo 2,0 mm2/s vaihteluväli 1,50-3,00
voitelevuus, yleisin arvo 350 mikrometriä.

Nesteen -5/-15
viskositeetti, yleisin arvo 3,1 mm2/s vaihteluväli 2,00-4,50

Nesteen kesälaatu, ei saatavissa

Teboil kesälaatu
viskositeetti, yleisin arvo 3,2 mm2/s vaihteluväli 2,00-4,50

En osaa sanoa kuinka paljon kilahtamisriski kasvaa talvilaadun polttoaineita käytettäessä, mutta teoriassa talvilaaduilla pitäisi pärjätä. Voitelevuus on ainakin sama kaikilla aineilla. Tuo alhainen viskositeetti hiukan mietityttää, mutta eihän sitä käytännössä ole talvikäytössä muuta vaihtoehtoa kuin pelata varman päälle. Jos oikein saivarellaan, niin pitäisikö common railit laittaa talven kovimmilla pakkasilla ajokieltoon, kun viskositeettiarvot ei ole kohdallaan...

"  Viskositeetti (mm2/s)
Viskositeetti eli nesteen sisäinen kitka kuvaa polttoaineen juoksevuutta. Dieselpolttoaineiden viskositeetti mitataan nykyään +40°C tilassa, jolloin se on 1,2 ... 4,5 mm2/s. Aiemmin viskositeetti mitattiin +20 °C tilassa, jossa se on 2 ... 6 mm2/s.
Viskositeetilla on merkitystä  polttoainejestelmän  toiminnalle. Mikäli viskositeetti on pieni, noin 1,4 mm2/s tai sen alle +40°C:ssa, polttoaineen voitelukyky saattaa olla riittämätön ruiskutuspumpun sisäosille. Tällöin  poltto-aineen voitelevuudesta huolehditaan voitelevuuslisäaineella, joka Nesteen jalostamoilla lisää polttoaineeseen.
Liian pieni viskositeetti lisää polttoaineen vuotoa ruiskutuspumpun mäntien ja suutinneulojen ohi imu-puolelle tai paluukiertoon, mikä alentaa syöttöannosta niin, että teho alenee jopa 10 %.
Lämpötilan nousu pienentää viskositeettia. Pieni viskositeetti voi aiheuttaa sen, että tarvitaan pitkä starttaus, jotta ruiskutuspaine nousee ja moottori käynnistyy ollessaan kuuma. Tämän vuoksi arktinen, talvilaatuinen tai ruotsalainen polttoaine voi aiheuttaa ongelmia etenkin kesähelteellä.
Liian korkea viskositeetti puolestaan nostaa ruiskutuksen huippupainetta ja sen myötä ruiskutuspumpun mekaaninen rasitus kasvaa. Viskositeetin nousu suurentaa  suuttimien suihkun pisarakokoa, mikä voi lisätä päästöjä. Viskositeetti nousee selvästi lämpötilan laskiessa, suodatettavuuslämpötilassa se on noin 15 ... 20 mm2/s ”

Miten tehokkaita nuo cr koneiden jäähdyttimet on jos kesähelteellä talvilaadun lämpö on jo käynnistyksessä +30 ja päivän päätteeksi on tietysti enemmän – jakaja pumppukin lämpenee helposti yli +45 ja paljonko on suutinten lämpö kun painetta on 1500 bar kuumassa kannessa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 23.06.13 - klo:12:33
Aika monta vuotta on ajettu talvilaadulla läpi vuoden. On tossa pari common railiakin jo nurkissa, että huonompi homma jos polttoaine ei niille sovellu. Laittakaa linkkiä jos asiasta löytyy kunnon faktaa.

Eiköhän nämä maket, kaket ja väket jotka pitkin vuotta seilaa suomen maassa kesäpööllä, ole tehny jo riittäviä kokeita.... ;D
Jovain, jos kesälaadulla selviää ympäri vuoden, niin hassua jos talvilöpö on vahingoksi...
Jostain kumman syystä näiden polttoaineen lisäaineiden myynti on tuplaantunut muutamassa vuodessa...
Serkkupoikien kaivinkoneet oli samalla työmaalla ja tankattiin samasta säiliöstä.
Vanhalla tekniikalla varustettu toimi talvilaadulla kuin kello.
Common rail moottorista meni suuttimet uusiksi kerralla.   6000 euroo.     Telakoneella kerrottiin ettei ole
ensimmäinen tapaus...    Lääkkeeksi asiaan kerrottiin ettei saa ajaa talvilaadulla.   Välilaadulla täytyis
pärjätä.   Tai jos laittaa talvilaatua, niin polttoaineen lisäaine joukkoon.

Talvilaadun voitelevuus on heikko.    Chevyn Duramax -dieseleihin on vaihdettu suuttimia myös alle 200 tuhannen kilometrin.    Hinta reilu 7000 euroo...

Talvella Sprintteri alkoi käymään kolmella pytyllä ja rumasti.     Kerkesin ostamaankin jo suuttimen mutta
laitoin näitä kemikaaleja tankkiin ja ajoi lämpimänä hetken kovilla kierroksilla, suutin alkoi toimimaan.
Talven jälkeen Eemeli alkoi käymään raskaasti ja ei mennyt päästöistä läpi.
Taas kemikaalia tankkiin ja urku auki parikymmentä kilometriä.   Kone alkoi käymään tasaisesti ja suuttimet
toimi tarkasti.

Näitä tarinoita piisaa vaikka kuinka.      Ei enää pikkukulutuksisia pikkudieseleitä...   :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 23.06.13 - klo:16:24
Valmetin käyttöohjekirjassa kielletään kaikenlaisten lisäaineiden käyttö polttoaineen seassa. Myynti&huolto eivät nähneet minkäänlaista ongelmaa ympärivuotisessa kovimman talvilaadun käytössä. Ei ole tullut mitään ohjeita moottorivalmistajalta, eikä ole tullut tietoon ongelmia. Valmetilla näitä common raileja on ollut ainakin vuodesta 2005 alkaen. Joten jotain olisi luullut jo ilmenneen tässä vajaan kymmenen vuoden aikana.

Se on tietysti miettimisen paikka, että mikä on tilanne näiden ulkomaan elävien kanssa. Esim. kaivureissa ei Korean pojilla välttämättä ole käsitystä napapiirialueiden polttoaineista. Ongelmien todentaminenkin on hiukan hankalaa ja vaatisi laajempaa tutkimusta. Onhan esim. Hitatsilla ollut ongelmia uudempien koneiden polttoainesysteemeissä. Boschin suuttimia käyttäneet ja on ollut ongelmia. Voisiko olla polttoaineesta johtuvia?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 23.06.13 - klo:16:43

   Juu tuttua tarinaa.    Valtulla ehdottomasti kiellettiin kaikenlaisten lisäaineiden käyttö traktorissa.

Sukkelaa kun korjaamoilta ja varsinkin dieselkorjaamoilta alkaa kuulumaan toisenlaista tarinaa näistä
"nykyajan talvilaaduista".      Pienenä vinkkinä voin antaa ettei remontit ainakaan ole lisääntyneet näiden
lisäaineiden käytön jälkeen...  :-*
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 23.06.13 - klo:16:44
Ei kait siinä mitään, jos on massia laittaa liki 10prossaa lisää massia polttoaineeseen kesällä 8)
Joo, kun taas löytyis se kauppa, joka myy 10% edullisemmin.

Agrimarket
kesälaatu 1,055e/l
talvilaatu 1,089e/l

3,2% :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 23.06.13 - klo:16:46

No minkälaista lisäainetta suosittelet tuonne talvilaadun sekaan? Ja onko sen käytössä tai annostelussa jotain huomioitavaa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bobbari - 23.06.13 - klo:16:55
Siirappimainen X1-r kesällä ja talvella vaikka John Deere fuel protect.

Saksalaisella Liquimoly -tuotemerkillä on huippulaadukkaat kemikaalit vaikka moottorin polttonestejärjestelmän
puhdistukseen asti.    Saa dieselit katsastuksesta läpi.   :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 23.06.13 - klo:16:58
Aika tököttejä ;D

Taidan soitella huomenna Tammer-dieselille ja kysellä tyhmiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 23.06.13 - klo:17:32

Saksalaisella Liquimoly -tuotemerkillä on huippulaadukkaat kemikaalit vaikka moottorin polttonestejärjestelmän
puhdistukseen asti.    Saa dieselit katsastuksesta läpi.   :)

Mukavaa ainetta dieselin suodattavuuden parantaja, vai miten kuivailisi pakkaskeston parantajaa. Tuota sopivasti puimurin tankkiin kesälaadun sekaan, ja toimii kevättalvellakin mikäli tarvetta siirtää. Sulattaa parafiinin kylmästäkin aineesta, kunhan saa vähän sekoitettua, vaikka niin ei käyttöohjeessa luvatakaan. http://www.liqui-moly.de/liquimoly/web.nsf/id/li_fin_domb8zzj56.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Cultor - 23.06.13 - klo:20:13
Ei kait siinä mitään, jos on massia laittaa liki 10prossaa lisää massia polttoaineeseen kesällä 8)
Joo, kun taas löytyis se kauppa, joka myy 10% edullisemmin.

Agrimarket
kesälaatu 1,055e/l
talvilaatu 1,089e/l

3,2% :P

kesälaatu 1,256e/kg
talvilaatu   1,328e/kg

5,42 %
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 23.06.13 - klo:23:09
Olikohan se just tuota X1R dieselin lisäainetta, kun tavasin purkin kyljestä että se olis pelkkää kerosiinia. Tai siis ei siinä ainakaan muita aineita mainittu. Jos sitä vois käyttää lisäämään dieselin voitelevuutta, niin luulis sitä halvemmallakin saavan kuin n. 30€ litra mitä tuo lisäaine maksaa ?

Siis tätähän se on http://www.x1r.fi/tuotteet/polttoaineen-lisaaineet/diesel-booster/
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 24.06.13 - klo:00:42
Ei kait siinä mitään, jos on massia laittaa liki 10prossaa lisää massia polttoaineeseen kesällä 8)
Joo, kun taas löytyis se kauppa, joka myy 10% edullisemmin.

Agrimarket
kesälaatu 1,055e/l
talvilaatu 1,089e/l

3,2% :P
Juu ja kulutus talvipööllä reilusti isompi..
Sä et taida tehdä mitään niin raskaita hommia, että traktori joutuis oikein töihin.. Tehoeron huomaa selvästi ja kulutus sen mukainen :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: icefarmer - 24.06.13 - klo:00:56
Valmetin käyttöohjekirjassa kielletään kaikenlaisten lisäaineiden käyttö polttoaineen seassa. Myynti&huolto eivät nähneet minkäänlaista ongelmaa ympärivuotisessa kovimman talvilaadun käytössä. Ei ole tullut mitään ohjeita moottorivalmistajalta, eikä ole tullut tietoon ongelmia. Valmetilla näitä common raileja on ollut ainakin vuodesta 2005 alkaen. Joten jotain olisi luullut jo ilmenneen tässä vajaan kymmenen vuoden aikana.

Se on tietysti miettimisen paikka, että mikä on tilanne näiden ulkomaan elävien kanssa. Esim. kaivureissa ei Korean pojilla välttämättä ole käsitystä napapiirialueiden polttoaineista. Ongelmien todentaminenkin on hiukan hankalaa ja vaatisi laajempaa tutkimusta. Onhan esim. Hitatsilla ollut ongelmia uudempien koneiden polttoainesysteemeissä. Boschin suuttimia käyttäneet ja on ollut ongelmia. Voisiko olla polttoaineesta johtuvia?
   Juu tuttua tarinaa.    Valtulla ehdottomasti kiellettiin kaikenlaisten lisäaineiden käyttö traktorissa.

Sukkelaa kun korjaamoilta ja varsinkin dieselkorjaamoilta alkaa kuulumaan toisenlaista tarinaa näistä
"nykyajan talvilaaduista".      Pienenä vinkkinä voin antaa ettei remontit ainakaan ole lisääntyneet näiden
lisäaineiden käytön jälkeen...  :-*
No minkälaista lisäainetta suosittelet tuonne talvilaadun sekaan? Ja onko sen käytössä tai annostelussa jotain huomioitavaa?
miten eroaa mpö ja diesseli, kuorma-automiehistä jotku ajaa läpi talven talvilaadulla raskaassa puunajossakin, kustannus olisi melkoinen jos sinne jotain mömmöä pitäis lisäks kaadella ;) ;) ;) ;)
tinberjakissa on vissiin suutinmurheita ollu mutta taitaa vika olla itse suuttimissa :-\ :-\ :-\ :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 24.06.13 - klo:07:29
Ei kait siinä mitään, jos on massia laittaa liki 10prossaa lisää massia polttoaineeseen kesällä 8)
Joo, kun taas löytyis se kauppa, joka myy 10% edullisemmin.

Agrimarket
kesälaatu 1,055e/l
talvilaatu 1,089e/l

3,2% :P
Juu ja kulutus talvipööllä reilusti isompi..
Sä et taida tehdä mitään niin raskaita hommia, että traktori joutuis oikein töihin.. Tehoeron huomaa selvästi ja kulutus sen mukainen :(
No en. 42h ajettu ureakoneella ja ekan tankkauksen jälkeen ureasäiliö näyttää 85%. Kohta kuukausi, kun se siihen jämähti. Kysyin huoltomieheltäkin, että onko jo vikaa, kun tunteja tullut varmaan parikymmentä sen jälkeen. Ei kuulemma ole konetta rasitettu tarpeeksi.

On se pakko uskoa, että kesälöpön käyttö on melkoinen pakkomielle.

 :D :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jylperö - 24.06.13 - klo:07:37
Kun vaihtui toinen traktori valtra a93:een, ongelmaksi muodostuu minne saan tungettua tuon kesälaadun. Ei millään kerkiä ajaa säiliötä tyhjäksi ennen talvea. Olisi pitänyt älytä tilata vähemmän.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 24.06.13 - klo:10:51
No en. 42h ajettu ureakoneella ja ekan tankkauksen jälkeen ureasäiliö näyttää 85%. Kohta kuukausi, kun se siihen jämähti. Kysyin huoltomieheltäkin, että onko jo vikaa, kun tunteja tullut varmaan parikymmentä sen jälkeen. Ei kuulemma ole konetta rasitettu tarpeeksi.

On se pakko uskoa, että kesälöpön käyttö on melkoinen pakkomielle.

 :D :D
Juu myönnän, että raha on mulle aina ollut aika paha pakkomielle :)
Automiehet sanoo kulutuksen nousevan täydellä pokalla jopa 5 litraa satasella, eli jopa 10%  :o
Itellä on 1500 litran talvisäiliö ja kolmetonninen kesäpytty, keväällä ku talvikin on tyhjentynyt joskus maalis-huhtikuussa, niin molempiin tilataan kesää ja sitten kesän lopulla sitten pikkusen tyhjennyttyä siihen talvea, jos molemmat tyhjenee yhtäaikaa, niin molempiin talvea.. Syksyn viimeiset tankkaukset vaihtovaiheessa tehdään vajaina, eikä ole edes suodattimia tarvinnu vaihtaa. Kerran oli pikku lisälämmitystarve, kun yx vuokrakoneen hakija tankkas lokakuun lopulla täyteen kesää ja tankki 335 litraa ja talvella työnä vaan kuivitus mulla päivittäin ja vuokraajalla kerran viikossa..
 Siis hommasta ei paljo vaivaa ja säästöä tonni, voi joku sitä pakkomielteenäkin pitää 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 24.06.13 - klo:13:12
Juu myönnän, että raha on mulle aina ollut aika paha pakkomielle :)
Kyl me ollaan samalla aaltopituudella :D

Tommosta lisäainetta suositeltiin

http://www.stanadyne.com/view.php?id=74

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jerry - 24.06.13 - klo:15:02
Joo, kun taas löytyis se kauppa, joka myy 10% edullisemmin.

Agrimarket
kesälaatu 1,055e/l
talvilaatu 1,089e/l

3,2% :P
Juu ja kulutus talvipööllä reilusti isompi..

Autossa kesä- ja talvilaadun kulutusero noin 10%, kun alla samat renkaat ja samaa työmatkaa tankillinen (1200km) hinkattu talvirajoitusten aikaan. Talvilaadulla pääsee noin 4,9-5L/100km ja kesälaadulla 4,4-4,5L/100km.

Uskoisin että traktorissa kulutusero samaa luokkaa.

Edit:
Niin tai ei se PÖtä ollut vaan dieseliä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 42 - 24.06.13 - klo:17:24
Juu myönnän, että raha on mulle aina ollut aika paha pakkomielle :)
Kyl me ollaan samalla aaltopituudella :D

Tommosta lisäainetta suositeltiin

http://www.stanadyne.com/view.php?id=74
Lisäainesta sen verran, että on tullut kokeiltua kun CR koneessa epäiltiin suutin vikaa, aumatilaiset suosittelivat
http://www.tecalemit.fi/tuotteet/forte-moottorin-sisapuhdistus-tuotteet/advanced-diesel-fuel-conditioner

Mutta syy oli tällä kertaa muualla – en osaa sanoa muuttuiko koneen käytös mitenkään.
Laitoin toisen pullon jakajapumpuliseen vehkeeseen, siinä käyntiääni muuttui pehmeämmäksi  ja kiihdytys savut väheni – se oliko tuo hyvä vai huono en osaa sanoa.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 42 - 24.06.13 - klo:17:37
Olikohan se just tuota X1R dieselin lisäainetta, kun tavasin purkin kyljestä että se olis pelkkää kerosiinia. Tai siis ei siinä ainakaan muita aineita mainittu. Jos sitä vois käyttää lisäämään dieselin voitelevuutta, niin luulis sitä halvemmallakin saavan kuin n. 30€ litra mitä tuo lisäaine maksaa ?

Siis tätähän se on http://www.x1r.fi/tuotteet/polttoaineen-lisaaineet/diesel-booster/
Lapinlennoston kapiaiset käytti drakenin kerosiinia autoissaan kunnes jäivät kiinni. Us army käyttää samaa polttoainetta niin suihkareissa kuin diiseleissäkin. :o

Kerosiinista puheen ollen petrooli lienee samaa ainetta, neste tosin on lopettanut moottori petroolin valmistuksen, Teboil sitä ilmeisesti tekee tilaaminen on tosin vaikeaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Petroli

Nesteen polttoaineopas suosittelee muuten valopetrolia kesälaadun lantraamiseen suurin sallittu määrä on 60% jolloin samepiste laskee -12 C.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 26.06.13 - klo:22:36
Tuollahan wikissähän tuo tosiaan oli kerrottu mitä se kerosiini on. Pitänee ostaa tuota valopetroolia ja kokeilla sitä piruuttaan traktorin tankkiin, tuskin tuo stanadyne siitä ainakaan huonommaksi voi mennä jos maltillisesti muutaman rosentin sekoittaa.

702:n rivipumpussa olin huomaavinani pientä käynnin paranemista tuon x1R lisäaineen kanssa talvilöpöllä.

Ja tuon lapin lennoston jutun minäkin muistan. Muistan miettineeni että miten se auto voi toimia lentokoneen polttoaineella  :D Sitä nuorempana kuvitteli lentokoneen polttoaineen joksikin hyvin eksoottiseksi jalosteeksi...

Lainaus
Petroli on väritön tai kellertävä palava neste, joka valmistetaan tislaamalla raakaöljystä 135–290 °C:n lämpötilassa. Petroli on alkaani, jossa on 9-16 hiiliatomia. Se on raskaampaa kuin bensiini (C5-C8), mutta kevyempää kuin kevyt polttoöljy (C15-C19). Petrolia käytetään polttoaineena ja liuottimena ja sitä myydään eri käyttötarkoituksiin jalostettuna kauppanimillä valopetroli, lämmityspetroli, moottoripetroli ja lentopetroli. Petrolia käytetään myös grillin sytytysnesteissä ja petroliöljymaalin valmistukseen.
Yhdysvalloissa ja Australiassa petrolista käytetään nimeä kerosene. Sana on johdettu kreikan sanasta keros (κερωσ, vaha). Suomen kielen sanalla kerosiini viitataan useimmiten lentopetroliin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Latz - 26.06.13 - klo:22:48
Olikohan se just tuota X1R dieselin lisäainetta, kun tavasin purkin kyljestä että se olis pelkkää kerosiinia. Tai siis ei siinä ainakaan muita aineita mainittu. Jos sitä vois käyttää lisäämään dieselin voitelevuutta, niin luulis sitä halvemmallakin saavan kuin n. 30€ litra mitä tuo lisäaine maksaa ?

Siis tätähän se on http://www.x1r.fi/tuotteet/polttoaineen-lisaaineet/diesel-booster/
Lapinlennoston kapiaiset käytti drakenin kerosiinia autoissaan kunnes jäivät kiinni. Us army käyttää samaa polttoainetta niin suihkareissa kuin diiseleissäkin. :o

Tarkalleen ottaen sitä käytti Ilmavoimien henkilökunta Lapin Majan lämmitykseen. Joukossa oli niin siviilejä kun naisia ja miehiä ja kapi-ukkoja.
Mm. anoppi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Raikka - 28.06.13 - klo:08:43
Agrimarket: Kesälaatu 1.00 €/l sis. vero
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 28.06.13 - klo:13:46
Paikallinen K-Maatalous 0,99 €/, 5000 litranerä kuivuriehdolla.   ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JarJar - 28.06.13 - klo:14:21
0,975€/l reilu 5000l erä eilen Agrimarketissa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: petse - 28.06.13 - klo:20:02
1.02 3000 litraa kuivuri ehdolla Keskolta ja talvilaatua. Agri pyysi 1.03 eikä ollut edes mahdollisuutta kuivuri ehtoon.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 01.07.13 - klo:16:58
1.02 3000 litraa kuivuri ehdolla Keskolta ja talvilaatua. Agri pyysi 1.03 eikä ollut edes mahdollisuutta kuivuri ehtoon.
Juu 1.005 mäkin ostin 3000 litraa, tosin kesää ja kans kuivuriehdolla ku eivät lunastaneet sitä pois..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 08.07.13 - klo:10:19
http://www.cdfin.info/light.html

Käyrä lähteny nousuu viime vuoden tapaan.. pitäiskö pytyt tilata täytee...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 08.07.13 - klo:10:25
http://www.cdfin.info/light.html

Käyrä lähteny nousuu viime vuoden tapaan.. pitäiskö pytyt tilata täytee...

Nesteeltä otin aamulla 3000litraa kesäpöötä, persaukisen ehdoilla, 1.04e/litra. 4 senttiä nousua neljässä päivässä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maatalousyrittaja - 08.07.13 - klo:16:24
kesälaatua tilasin tänään 10 000l hinta oli tänään pirkanmaalla 1,009 paikallisesta hankkijasta tulee
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: supersammakko - 08.07.13 - klo:16:28
Paikallisessa yrmyssä kävin kaffeella ja teboililta tosiaan ei kuivuriehtoa löytynyt, mutta nesteellä moinen oli, eli sitä siis tankkiin. Hintaa en kysynyt, kokonaisuudessa sentti sinne tai tänne on turhaa säätämistä kun akuutti tarve aineelle kuitenkin oli...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 08.07.13 - klo:16:35
Hetki sitten Shellin öljyä kuivuriehdolla 1.028€/l, 2500 litraa. Sentin halvemmalla ilman kuivuriehtoa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: supersammakko - 08.07.13 - klo:16:38
Hetki sitten Shellin öljyä kuivuriehdolla 1.028€/l, 2500 litraa. Sentin halvemmalla ilman kuivuriehtoa.
Jo vain, kyllä kannattaa maksaa kaikki käteisellä ettei vain maine mene ja naapurit luule pers'aukiseksi... 25€  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 08.07.13 - klo:16:50
Hetki sitten Shellin öljyä kuivuriehdolla 1.028€/l, 2500 litraa. Sentin halvemmalla ilman kuivuriehtoa.
Jo vain, kyllä kannattaa maksaa kaikki käteisellä ettei vain maine mene ja naapurit luule pers'aukiseksi... 25€  :P

Mun kävi sillai et tilasin netistä(nesteeltä) ja soittivat perään että otanko kuivuriehdolla....

Kattovat varmaan nimen perusteella että persaukinen on. ;D

Sentti sinne tai tänne, yks ***** hailee. Pöötä tarvitaan kun ei ne kahut muutenkaan kuivu....

Ai niin, määhän en olekaan suurkuluttaja pöön saralla......... :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 08.07.13 - klo:17:55
Hetki sitten Shellin öljyä kuivuriehdolla 1.028€/l, 2500 litraa. Sentin halvemmalla ilman kuivuriehtoa.
Jo vain, kyllä kannattaa maksaa kaikki käteisellä ettei vain maine mene ja naapurit luule pers'aukiseksi... 25€  :P

Nii, eipä tarttenut sekuntia kauempaa miettiä kummalla tavalla tulee ;D Laittaa vaan laskun maksupalveluun kun tulee, kyllä se siellä kummittelee ja muistuttaa olemassaolostaan, vähän kuin ennakkoverot loppuvuodenkin osalta. Niihin vain tarttee olla rahat, on niin taikka näin, tällä löpöerällä toivottavasti ehtii tienaamaankin ennenkuin tarttee maksaa :-X

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: supersammakko - 08.07.13 - klo:19:28
tällä löpöerällä toivottavasti ehtii tienaamaankin ennenkuin tarttee maksaa :-X
You got the point  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 15.07.13 - klo:19:06

Jokos on talveksi varattu löpöjä? Taitaa hinta olla koko ajan nousussa. Nyt kyllä tuli ryssittyä kun ei pari viikkoa sitten älynnyt tehdä tilausta seuraavan puolen vuoden kulutuksiin..  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 15.07.13 - klo:21:25
viime viikolla Koosta 1,01 3500L kesä, talvilaadut jäi tilaamatta..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 04.08.13 - klo:10:08
Maito-osuuskunnan sivulla oli, et olis pöön hinta laskenu 31.7. mut silti oli hinta 1.04 meidän suunnalle? Kesälaatu, määrästä saa vähän alennusta.

Eikä sanaakaan maksuehdosta syksylle, kuten on ennen ollut. Johtuuko siitä, että on Teboilin ainetta eikä Teboilissa kuivuriehtoa ole (meijerillekään)?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 04.08.13 - klo:10:57
Maito-osuuskunnan sivulla oli, et olis pöön hinta laskenu 31.7. mut silti oli hinta 1.04 meidän suunnalle? Kesälaatu, määrästä saa vähän alennusta.

Eikä sanaakaan maksuehdosta syksylle, kuten on ennen ollut. Johtuuko siitä, että on Teboilin ainetta eikä Teboilissa kuivuriehtoa ole (meijerillekään)?

Ota hyvä mies sieltä Nesteeltä niin saat maksaa lokakuussa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 04.08.13 - klo:17:44
Nesteen köyhänehto vissiin 1,013. 8000 erä. tiijä onko pyhänseutuna laskenu vielä. Pitänee jo´tilata.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 04.08.13 - klo:18:12
Nesteen köyhänehto vissiin 1,013. 8000 erä. tiijä onko pyhänseutuna laskenu vielä. Pitänee jo´tilata.
Nesteen nettihinta näytti mulle tonnille 1,09jotain ja kaxtonnia olis sentin halvempaa:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Varjo79 - 04.08.13 - klo:19:12
Helvetin kallista on jokatapauksessa! >:( Meinaan kun aloin autoilemaan niin bentsiini maksoi vähemmän mitä mökä nytten! :-[ Tuolloin piti bensaa kalliina ja nyt poltellaan traktoreissa ja muissa romuissa paljonkalliimpaa lientä ämpärikaupalla tunnissa. >:( :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 04.08.13 - klo:19:36
1,08 maksoi lämmitysöljy joskus viimevuostuhannen lopulla. Siis Markkoina.  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 05.08.13 - klo:13:53
Juu, 1,02 8500 litran erä. Nousee ensyönä pikkusen. Tilattu. ja köyhänehdoilla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 05.08.13 - klo:13:55
Maito-osuuskunnan sivulla oli, et olis pöön hinta laskenu 31.7. mut silti oli hinta 1.04 meidän suunnalle? Kesälaatu, määrästä saa vähän alennusta.

Eikä sanaakaan maksuehdosta syksylle, kuten on ennen ollut. Johtuuko siitä, että on Teboilin ainetta eikä Teboilissa kuivuriehtoa ole (meijerillekään)?
Tilasin meijeristä sit kumminkin ja otin kolme tonnia, jospa sillä pärjäisi. Maksu marraskuussa lokakuun maitotilistä, siihen se sitten meneekin :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tee - 07.08.13 - klo:07:38
Toissapäivänä Asema Ykköseltä kesää 1,024 ja premiumtalvea 1,081
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Bonden Paavo - 08.08.13 - klo:10:08
Toissapäivänä Asema Ykköseltä kesää 1,024 ja premiumtalvea 1,081

Tiistaina paikallinen ST1 kesäpöö 1,01 2500l. 2 viikon maksuaika.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Husokki - 16.08.13 - klo:16:58
TeeBeellä kesälaatu verollisena 1.004€/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 30.08.13 - klo:20:14
Öölin hinta alkanut nousta, johtuuko sitten lämmityskauden alusta vai amerikan poikien hyökkäyssuunnitteluista,, Kuitenkin a-nettikauppa nosti aineskin 4centtii/L

tuossa vielä.
http://www.cdfin.info/light.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 30.08.13 - klo:21:47
Viikonloppuna oli tasan euron litra 7 tonnin erä. Nyt lienee jo viitisen senttiä kalliipaa. Kuivia ja lämpöisiä kelejä toivoen...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jerry - 31.08.13 - klo:00:12
Kuivaajalle 2000L kesälaatua 1,04. Muutama viikko sitten oli vielä 1,00.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nuffieldmaster - 01.09.13 - klo:08:28
Nyt löpö 1.165 1000 litraa  :o :'(   Hirveä hinnannousu!!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 01.09.13 - klo:08:34
Nyt löpö 1.165 1000 litraa  :o :'(   Hirveä hinnannousu!!

Mistä sä noita hintoja katsot? TB:n nettikaupan listahinta 1,097.  :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 01.09.13 - klo:08:37
Nyt löpö 1.165 1000 litraa  :o :'(   Hirveä hinnannousu!!

Mistä sä noita hintoja katsot? TB:n nettikaupan listahinta 1,097.  :o

Listahintojen vertailussa lienee tarpeellista ilmoittaa tarjouspyyntöön laitetun toimituspaikan postinumero. Ainakin Nesteellä hinta elää toimituspaikkakunnan mukaan, jostakin syystä.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 01.09.13 - klo:08:46
Nyt löpö 1.165 1000 litraa  :o :'(   Hirveä hinnannousu!!

Mistä sä noita hintoja katsot? TB:n nettikaupan listahinta 1,097.  :o

Listahintojen vertailussa lienee tarpeellista ilmoittaa tarjouspyyntöön laitetun toimituspaikan postinumero. Ainakin Nesteellä hinta elää toimituspaikkakunnan mukaan, jostakin syystä.

-SS-

Satamasta kai tuo tavara tulee, sisämaahan tullessa hinta nousee. 1,4 senttiä näkyy olevan eroa Nuffin ja mun paikkakuntien välillä Nesteen laskurilla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: molymatti - 01.09.13 - klo:09:33
k-maataloudesta 1.06 kesälaatu
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Räkkyjooseppi - 01.09.13 - klo:10:59
Kuivaajalle lähes koko autollinen kesälaatu 0,96.
Tåppäri maksaa aina huippuhinnan. ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 01.09.13 - klo:11:39
Kuivaajalle lähes koko autollinen kesälaatu 0,96.
Tåppäri maksaa aina huippuhinnan. ;)
;D
Laskitko märkäviljasiilon täyteen löpöä? ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 02.10.13 - klo:14:57
Onko kenelläkään tuoreita noteerauksia?

Tankki kumisee, talviainetta jo lie tilattava...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 02.10.13 - klo:15:25
Kesälaatu 99,97 talvi 1,03
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hiluhi - 02.10.13 - klo:15:39
Eilen tuli n.2,5kuutioo maanantaina tilattua talvilaatua 1,07EUR/L
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: TDK - 02.10.13 - klo:18:43
1,028 verollista St1, perjantaina tuli 2500l talvilaatua.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadrunner - 02.10.13 - klo:18:58
1,025 kesälaatua 2000 l tänään Teboilia.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: arzyboy - 02.10.13 - klo:20:59
Tonnin satsi nesteen välilaatua 1,04...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 02.10.13 - klo:21:01
1,028 verollista St1, perjantaina tuli 2500l talvilaatua.

Tänään kesälaatua vajaa 3000l samasta putiikista 1.008, talvilaatua ei annettu tilata kun hinta oletettavasti laskee... ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: TDK - 02.10.13 - klo:21:22
1,028 verollista St1, perjantaina tuli 2500l talvilaatua.

Tänään kesälaatua vajaa 3000l samasta putiikista 1.008, talvilaatua ei annettu tilata kun hinta oletettavasti laskee... ::)
Jotain se mutisi se tyttö hinnan laskusta muttei ollu omistaja paikalla joka hinnoista tiesi. Pönttö oli tyhjä joten en sitte kyselly enempiä, hinta selvis laskusta tänää... :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 02.10.13 - klo:21:44
Raisiosta eilen kesälaatu 6000 l  0,9946€
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 02.10.13 - klo:21:47
Raisiosta eilen kesälaatu 6000 l  0,9946€

Kumma äijä olet. Kuiva maa jäätyy viidessä pakkasasteessa niin paljon ettei muka voi kylvää ja pöötä tuolla hinnalla, eikä siinä vielä kaikki, kesälaatua kun talvi tulee.

Make on Make. ;D

(http://stream1.gifsoup.com/view/1005680/pinocchio-o.gif)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: meedio - 02.10.13 - klo:21:53
Kesälaatua tuli tänään neljä tonnia, ja talvilaatua (-29) kolme tonnia, antaa talven tulla, ja hinnan näkee laskusta!! Paskaako sitä sen enemmän tinkii kun pytty on tyhjä!  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: David Brown - 02.10.13 - klo:21:57
Se on sama mitä se maksaa kun sitä vain saa,sähkön kanssa sama asia.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 02.10.13 - klo:22:13
1,028 verollista St1, perjantaina tuli 2500l talvilaatua.

Tänään kesälaatua vajaa 3000l samasta putiikista 1.008, talvilaatua ei annettu tilata kun hinta oletettavasti laskee... ::)
Jotain se mutisi se tyttö hinnan laskusta muttei ollu omistaja paikalla joka hinnoista tiesi. Pönttö oli tyhjä joten en sitte kyselly enempiä, hinta selvis laskusta tänää... :P

Kysyin siltä tytöltä omistajaa, on eri hinnat kuin noilla kassaneideillä :P Omistaja aikoi soitella myöhemmin, että milloin tilaan talvilaatua ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 02.10.13 - klo:22:15

Ei voi kuin ihailla tuota pohojalaasta vaatimattomuutta. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 02.10.13 - klo:22:27

Hä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 02.10.13 - klo:22:29

Sulle ketään soita... korkeintaan kysyy koska maksat laskus. ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 02.10.13 - klo:22:37

Ai sekö nyppii kun tuttu kauppias soittaa että nyt hinta lähtee uudelleen nousuun, eikä laitakaan niitä tekstiviestejä mitä muut kauppiaat :) Kauppiaita on monenlaisia, tää itse ehdotti ettei kannata tilata vielä eikä ollu eka kerta, soittaa kyllä :) Se on sitä asiakaspalvelua, vaikkei määrät olekaan suuria :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 02.10.13 - klo:23:06
Raisiosta eilen kesälaatu 6000 l  0,9946€

Kumma äijä olet. Kuiva maa jäätyy viidessä pakkasasteessa niin paljon ettei muka voi kylvää ja pöötä tuolla hinnalla, eikä siinä vielä kaikki, kesälaatua kun talvi tulee.

Make on Make. ;D

(http://stream1.gifsoup.com/view/1005680/pinocchio-o.gif)
Maa oli paikoin hikevää ja Kivi Pekan pyöränjäljet olivat aivan kohmeessa. Kymmeneltä oli aurinko jo sulattanut pinnan.
Kesälaatua tietenkin kun sitä lähes aina käytetään. Kyllä sitä seuraavan parinviikon aikana aikalailla poltetaankin.  :( Jos kelit ja koneet sallii viikonlopun aikanakin tulee neljään traktoriin viiden kuskin voimin yhteensä toistasataa tuntia. Eikä ne käy tyhjäkäyntiä Esson baarin pihalla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 03.10.13 - klo:05:37
1,028 verollista St1, perjantaina tuli 2500l talvilaatua.

Tänään kesälaatua vajaa 3000l samasta putiikista 1.008, talvilaatua ei annettu tilata kun hinta oletettavasti laskee... ::)
Jotain se mutisi se tyttö hinnan laskusta muttei ollu omistaja paikalla joka hinnoista tiesi. Pönttö oli tyhjä joten en sitte kyselly enempiä, hinta selvis laskusta tänää... :P

Kysyin siltä tytöltä omistajaa, on eri hinnat kuin noilla kassaneideillä :P Omistaja aikoi soitella myöhemmin, että milloin tilaan talvilaatua ;D

Ei voi kuin ihailla tuota pohojalaasta vaatimattomuutta. ;D

Hä?

Sulle ketään soita... korkeintaan kysyy koska maksat laskus. ;D ;D

Ai sekö nyppii kun tuttu kauppias soittaa että nyt hinta lähtee uudelleen nousuun, eikä laitakaan niitä tekstiviestejä mitä muut kauppiaat :) Kauppiaita on monenlaisia, tää itse ehdotti ettei kannata tilata vielä eikä ollu eka kerta, soittaa kyllä :) Se on sitä asiakaspalvelua, vaikkei määrät olekaan suuria :)

Normi settiä että tuttu myyjä/myyjät soittaa / tilaa kun hinta tippuu/ennen kuin lähtee nousuun...hinta
Välillä on vaan tilattava paskat housussa makso mitä makso kun pytyt tyhjät... Vaan nyt olen yrittänyt pitää 2500l säiliön puskurina/hinta heilahdus varasäiliönä... Tosin toimii myös automaattisesti kun kukaan ei kehtaa tankata käsipumpulla... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: TDK - 03.10.13 - klo:08:33
1,028 verollista St1, perjantaina tuli 2500l talvilaatua.

Tänään kesälaatua vajaa 3000l samasta putiikista 1.008, talvilaatua ei annettu tilata kun hinta oletettavasti laskee... ::)
Jotain se mutisi se tyttö hinnan laskusta muttei ollu omistaja paikalla joka hinnoista tiesi. Pönttö oli tyhjä joten en sitte kyselly enempiä, hinta selvis laskusta tänää... :P

Kysyin siltä tytöltä omistajaa, on eri hinnat kuin noilla kassaneideillä :P Omistaja aikoi soitella myöhemmin, että milloin tilaan talvilaatua ;D

Ei voi kuin ihailla tuota pohojalaasta vaatimattomuutta. ;D

Hä?

Sulle ketään soita... korkeintaan kysyy koska maksat laskus. ;D ;D

Ai sekö nyppii kun tuttu kauppias soittaa että nyt hinta lähtee uudelleen nousuun, eikä laitakaan niitä tekstiviestejä mitä muut kauppiaat :) Kauppiaita on monenlaisia, tää itse ehdotti ettei kannata tilata vielä eikä ollu eka kerta, soittaa kyllä :) Se on sitä asiakaspalvelua, vaikkei määrät olekaan suuria :)
Ijasja puhuu täyttä asiaa. Tämä kauppias soittaa kyllä, ja saattaa kysyä ohimennen kaupalla että onko pytty tyhjä ois korotuspaineita...

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 03.10.13 - klo:09:05
Täälä modernissa vilja-aitassa kauppias vinkkaa tekstarilla eikä ala sentraali-santraa häiriimään.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 03.10.13 - klo:11:01
Tilaus tehty: 1,04 €/litra, 3000 l talvilaatua.

Tarjousten haitari 1,077 - 1,04 €/ltr, eli 111,- alvillista euroa olisi heikoimmalla tarjouksella maksanut "kaupantekijäisiä". Mutta parempaahan se kallein tavara tietysti olisi ollut...   ::)

Vuosi sitten samoihin aikoihin 3000 litraa välilaatua massoi 1,0598. Noteeraus 2011 puuttuu, mutta 2010 lähes sama satsi 0,785 €/ltr....

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: farmer - 03.10.13 - klo:11:17
Tilaus tehty: 1,04 c/litra, 3000 l talvilaatua.

Tarjousten haitari 1,077 - 1,04 c/ltr, eli 111,- alvillista euroa olisi heikoimmalla tarjouksella maksanut "kaupantekijäisiä". Mutta parempaahan se kallein tavara tietysti olisi ollut...   ::)

Vuosi sitten samoihin aikoihin 3000 litraa välilaatua massoi 1,0598. Noteeraus 2011 puuttuu, mutta 2010 lähes sama satsi 0,785 c/ltr....

On jo halpaa, reilun sentin/ litra  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 03.10.13 - klo:11:58

Isoooon taloooon Antti ostaaki notta kerraaallaaansa 100000litraa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 03.10.13 - klo:14:50
Tilaus tehty: 1,04 c/litra, 3000 l talvilaatua.

Tarjousten haitari 1,077 - 1,04 c/ltr, eli 111,- alvillista euroa olisi heikoimmalla tarjouksella maksanut "kaupantekijäisiä". Mutta parempaahan se kallein tavara tietysti olisi ollut...   ::)

Vuosi sitten samoihin aikoihin 3000 litraa välilaatua massoi 1,0598. Noteeraus 2011 puuttuu, mutta 2010 lähes sama satsi 0,785 c/ltr....

On jo halpaa, reilun sentin/ litra  ;D

Pakko oli muuttaa €urolisiksi, ettette joudu niin kovin kadehtimaan...   8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 03.10.13 - klo:15:00
korkeaa hintaa maksatten. hinta tippuu koko ajan. ens yönä taas alenee 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maanviljelija - 04.10.13 - klo:21:17
korkeaa hintaa maksatten. hinta tippuu koko ajan. ens yönä taas alenee 8)
Naapurin säiliöstä pinta?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 04.10.13 - klo:22:07
ens yönä taas alenee 8)
Kyl se pitää joskus myös nousahtaa... ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bouli - 04.10.13 - klo:22:16
korkeaa hintaa maksatten. hinta tippuu koko ajan. ens yönä taas alenee 8)
Minkäs teet, säiliön pumppu höräisi tyhjää niin koita siinä sitten vetkuttaa ostopäätöstä..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 05.10.13 - klo:08:18
Eilen kesälaatu 0,985€ talvi 1.025€

Tilattu
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 05.10.13 - klo:08:30
Heinäkuussa tilatusta talvilöpöstä oon näköjään maksamassa melkein 1,09 parilta tonnilta. Elämä on  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sjk - 05.10.13 - klo:08:38
Heinäkuussa tilatusta talvilöpöstä oon näköjään maksamassa melkein 1,09 parilta tonnilta. Elämä on  :P
Sorruitko Agrimarketin viestiin?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peurajussi - 05.10.13 - klo:09:36
Heinäkuussa tilatusta talvilöpöstä oon näköjään maksamassa melkein 1,09 parilta tonnilta. Elämä on  :P
Sorruitko Agrimarketin viestiin?

En. Otin samalla kun tilasin isomman satsin kesälaatua, välillä vaikutti että tein hyvätkin kaupat mutta minkäs voi. Ilman löpöäkään ei koneet höpöttele.. toisaalta kukaan ei ole mennyt yksittäisten senttien takia löpön hinnasta konkurssiin.  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 05.10.13 - klo:10:30
Heinäkuussa tilatusta talvilöpöstä oon näköjään maksamassa melkein 1,09 parilta tonnilta. Elämä on  :P
Sorruitko Agrimarketin viestiin?

En. Otin samalla kun tilasin isomman satsin kesälaatua, välillä vaikutti että tein hyvätkin kaupat mutta minkäs voi. Ilman löpöäkään ei koneet höpöttele.. toisaalta kukaan ei ole mennyt yksittäisten senttien takia löpön hinnasta konkurssiin.  8)

Veikkaan että joku destian aliurakkalainen on menny.... katteet on senttejä....luulisin, taksoja imetelleenä.... tietenkin koneitten kuluja ei edes ole otettu huomioon
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 28.10.13 - klo:13:24
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 28.10.13 - klo:14:45
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.

Halvempaa jo kun hupiöljy.

Tupatankkiinko tilasit vai ootko legendaarisia "välitankki lämpimässä tallissa"- tyyppejä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 28.10.13 - klo:14:53
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.

Halvempaa jo kun hupiöljy.

Tupatankkiinko tilasit vai ootko legendaarisia "välitankki lämpimässä tallissa"- tyyppejä?

Farmariin ja mökkiin. Viimevuotista talvilaatua on vielä puoli pyttyä jäljellä, ei tarvitse ruveta "Makeilemaan". ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 28.10.13 - klo:15:49
agrin hinta 4000l oli 97senttii jokohan pitää nykästä säiliöt täyteen vaikka päätin jo että tälle vuotta en osta enään mitään
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 28.10.13 - klo:15:57
agrin hinta 4000l oli 97senttii jokohan pitää nykästä säiliöt täyteen vaikka päätin jo että tälle vuotta en osta enään mitään

Osta vaan. Käytät kananpötköllä kasvatettujen kasitonnareiden katetta ja kevennät verotusta. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 28.10.13 - klo:16:02
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.

Halvempaa jo kun hupiöljy.

Tupatankkiinko tilasit vai ootko legendaarisia "välitankki lämpimässä tallissa"- tyyppejä?

Farmariin ja mökkiin. Viimevuotista talvilaatua on vielä puoli pyttyä jäljellä, ei tarvitse ruveta "Makeilemaan". ;D

 :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 29.10.13 - klo:11:08
agrin hinta 4000l oli 97senttii jokohan pitää nykästä säiliöt täyteen vaikka päätin jo että tälle vuotta en osta enään mitään
Eikös energiaveropalautus poistu vuodenvaihteessa vai puolittuuko vaan, no vaikutus kuiteski 2-4 senttiä  :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 29.10.13 - klo:18:02
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.

Tänään talvimööpöötä mökkiläisen annos myös, hinta 0.993€/l  :)

Kannattihan tuo hetken odottaa, parissa viikossa hinta putosi noinkin pienellä erällä 150 ekeä. Tuosta säästöstä osa meni samantien kiertoon, lasiRenault investointina :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.10.13 - klo:18:57
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.

Tänään talvimööpöötä mökkiläisen annos myös, hinta 0.993€/l  :)

Kannattihan tuo hetken odottaa, parissa viikossa hinta putosi noinkin pienellä erällä 150 ekeä. Tuosta säästöstä osa meni samantien kiertoon, lasiRenault investointina :)

Kuules ny. Jos Junttis sai kesäpöötä alle euron litra ni miten vitussa sää voit saada talvipöötä halvemmalla???? :o

Ootte te salmariporukat vaan kovia jannuja....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Topias Funke - 29.10.13 - klo:19:53
No on hankkijalla kova alennus. Nesteen hintalaskuri näytti kesälaatu 3000l 1,032 >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 29.10.13 - klo:19:59
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.

Tänään talvimööpöötä mökkiläisen annos myös, hinta 0.993€/l  :)

Kannattihan tuo hetken odottaa, parissa viikossa hinta putosi noinkin pienellä erällä 150 ekeä. Tuosta säästöstä osa meni samantien kiertoon, lasiRenault investointina :)

Kuules ny. Jos Junttis sai kesäpöötä alle euron litra ni miten vitussa sää voit saada talvipöötä halvemmalla???? :o

Ootte te salmariporukat vaan kovia jannuja....

Aika paljon vaikuttaa hintaan öljysataman etäisyys  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.10.13 - klo:20:00

Kyyl mitäs juu, mut savossa satamat on aika vähissä....... :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 29.10.13 - klo:20:19
Eipä ole pitkään aikaan saanut kesälaatua alle euron näillä mökkiläisen käyttömäärillä (3 tn erä), tänään 0,996 €/tn.

Tänään talvimööpöötä mökkiläisen annos myös, hinta 0.993€/l  :)

Kannattihan tuo hetken odottaa, parissa viikossa hinta putosi noinkin pienellä erällä 150 ekeä. Tuosta säästöstä osa meni samantien kiertoon, lasiRenault investointina :)

Kuules ny. Jos Junttis sai kesäpöötä alle euron litra ni miten vitussa sää voit saada talvipöötä halvemmalla???? :o

Ootte te salmariporukat vaan kovia jannuja....

Se oli siltä kauppiaalta, joka soittaa kun hinta on pudonnut oletetuille pohjille... Ei oo vielä soittanut, ehdin tilaamaan aiemmin eli pudonnee vielä lisää :) Tosin huomenna kuulemma menee taas ykkösellä alkavaan lukemaan ::)

"Öljylähteelle" noin 65km... Kaveri tilas myös, sama oli hinta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.10.13 - klo:20:20

Meillä pruukataan sanoa notta "suksi suolle ja haista paska"...... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 29.10.13 - klo:20:22

Kirjoitti: junttieinari - 30.10.13 - klo:08:00

Öljylähteelle ~400km, siitä se ero syntyy. >:(

No on hankkijalla kova alennus. Nesteen hintalaskuri näytti kesälaatu 3000l 1,032 >:(

Ei ollut hankkijalta, olis ollut 1/2 senttiä kalliimpaa bonuskaupassa.

Edit.

Kerpeleen ToveriBensa, hätäiset 2400L toivat.  >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Vilja-Antti - 04.12.13 - klo:12:01
Arkimarketilta tuli tekstari,missä varoitettiin että mahdollinen energiaveron korotus vuodenvaihteessa nostaa löpön hintaa 5,5 senttiä litralta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maanviljelija - 04.12.13 - klo:12:27
Arkimarketilta tuli tekstari,missä varoitettiin että mahdollinen energiaveron korotus vuodenvaihteessa nostaa löpön hintaa 5,5 senttiä litralta.
pari viikkoa sitten agrilta tankit täyteen 96c/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 04.12.13 - klo:15:40
Arkimarketilta tuli tekstari,missä varoitettiin että mahdollinen energiaveron korotus vuodenvaihteessa nostaa löpön hintaa 5,5 senttiä litralta.

Mää en ottanu tekstaria tosissani...........
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ropsoni - 04.12.13 - klo:15:41
Arkimarketilta tuli tekstari,missä varoitettiin että mahdollinen energiaveron korotus vuodenvaihteessa nostaa löpön hintaa 5,5 senttiä litralta.

No ei se nyt tuota tarkoittanut, vaan tarkoittaa sitä että energiaveron palautus polttoöljyllä laskee 13,2 cnt/litrasta vuodelle 2014 7,7 cnt /litra eli tuosta tulee 5,5 cnt/l erotukseksi.
Ja energianveron palautushan ei automaattisesti tule vaan sitä pitää erikseen hakea.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 04.12.13 - klo:19:16
mut kannataisko sittenkin tilata ööliä nyt eikä vasta tammikuussa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 2620 - 04.12.13 - klo:19:23
Niin että tilaa nyt vaikka 10 000 litraa pöötä ja väittää pokkana käyttäneensä sen tän vuoden puolella?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tatulainen - 04.12.13 - klo:19:57
Jos on vuoteen menty täysin tankein niin kyllä voi ihan pokkana käyttää kaikkia vuoden ostoja vastaavan määrän, vaikka viimeiset ois ostettu viimeisenä päivänä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 04.12.13 - klo:22:58
mut kannataisko sittenkin tilata ööliä nyt eikä vasta tammikuussa?

Aina kannattaa kun on alle euron.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ..Å..Terppa - 14.12.13 - klo:20:17
kallistaååååååååååååå

å
å
å
å
åå
å
å
å
å
å
å
å
åå

ÅÅÅÅÅ

huh huh nuuh 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 26.02.14 - klo:18:48
Nostellaas:

Lehdet kirjoittavat löpön hinnan olevan alhaalla. Onko kenelläkään tuoretta noteerausta tilauksen muodossa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 26.02.14 - klo:18:49
Nostellaas:

Lehdet kirjoittavat löpön hinnan olevan alhaalla. Onko kenelläkään tuoretta noteerausta tilauksen muodossa?

Tupa 1.02 ja talvi 1.03
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Opelmies - 26.02.14 - klo:18:50
Nostellaas:

Lehdet kirjoittavat löpön hinnan olevan alhaalla. Onko kenelläkään tuoretta noteerausta tilauksen muodossa?

Tupa 1.02 ja talvi 1.03

Joko vaihdat kesälaatuun? :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 26.02.14 - klo:19:26
sen hinnan piti viimmeviikonlopun aikana tippua, vaan joku kerpele veti taas välistä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 03.03.14 - klo:23:01
Mitäs mahtaa Ukrainan tapahtumat vaikuttaa öljyn hintaan? Varmuudenvuoksi otin täydennystä. Selvästi alle euron nyt saa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 04.03.14 - klo:08:54
eikös jo eilen öölin hinta noussu?   pensassa ainakin näkyy päivän viiveellä ja löpö seuraa parin viikon viiveellä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Kohta-Sippoolan Kaappoo - 04.03.14 - klo:12:09
Eiliset hinnat:

Kesä 0,98
Talvi 1,03
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: montöör - 13.03.14 - klo:19:54
Mikäs nytten kun hinta putoo kokoajan. :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 13.03.14 - klo:20:01
Mikäs nytten kun hinta putoo kokoajan. :)

0.96, kesäpöö.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Maajullikka - 13.03.14 - klo:21:08
0.94 tänään tilattu vuoden tarve.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 13.03.14 - klo:21:26
0.94 tänään tilattu vuoden tarve.

On se, on se kumma. Vaikka kuinka luulee et on alin hinta, aina, aina löytyy joku joka vetää vielä pari senttiä paremmaks... ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jasu - 14.03.14 - klo:00:00
Alle euron tällä viikolla jokatap. ;).
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator II - 14.03.14 - klo:14:59
0,92€/litra
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ropsoni - 14.03.14 - klo:15:34
0.94 tänään tilattu vuoden tarve.

On se, on se kumma. Vaikka kuinka luulee et on alin hinta, aina, aina löytyy joku joka vetää vielä pari senttiä paremmaks... ;D ;D

On se jännä kun ihmiset asuu eripuolilla suomea...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: YlikylänJotenSaletistiHot - 14.03.14 - klo:20:03
0,92€/litra

Nyt kyllä valehtelet.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 14.03.14 - klo:20:21
0,92€/litra

Nyt kyllä valehtelet.

0.94 tänään tilattu vuoden tarve.

On se, on se kumma. Vaikka kuinka luulee et on alin hinta, aina, aina löytyy joku joka vetää vielä pari senttiä paremmaks... ;D ;D

On se jännä kun ihmiset asuu eripuolilla suomea...

Ni, saatana. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 14.03.14 - klo:20:25
0.94 tänään tilattu vuoden tarve.

On se, on se kumma. Vaikka kuinka luulee et on alin hinta, aina, aina löytyy joku joka vetää vielä pari senttiä paremmaks... ;D ;D

On se jännä kun ihmiset asuu eripuolilla suomea...

olemmää kyllä käynyt eripuolilla suomea, mutta asunut vain kotona ;D

kyl jullikalla täytyy olla valtavat säiliöt, jos koko vuoden tarpeet kerralla :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: TDK - 14.03.14 - klo:20:51
0.94 tänään tilattu vuoden tarve.

On se, on se kumma. Vaikka kuinka luulee et on alin hinta, aina, aina löytyy joku joka vetää vielä pari senttiä paremmaks... ;D ;D

On se jännä kun ihmiset asuu eripuolilla suomea...

olemmää kyllä käynyt eripuolilla suomea, mutta asunut vain kotona ;D

kyl jullikalla täytyy olla valtavat säiliöt, jos koko vuoden tarpeet kerralla :o
Tai sitte pieni tarve?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator II - 14.03.14 - klo:23:07
0,92€/litra

Nyt kyllä valehtelet.

No piti vain heittää halvempi hinta SKN:n toivomuksesta! ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 15.03.14 - klo:09:51
Mikäs nytten kun hinta putoo kokoajan. :)
Olisko lauha talvi tällä puolella valtamerta syynä siihen, että pöön hinta painuksissa. Voi olla varastoja öljy-yhtiöillä ja ne pitää purkaa johonkin ennen kuin lämmityskausi loppuu (kun se ei oikein alkanutkaan). Kaupunkien energiafirmatkin on hiukan pulassa, kun eivät saaneet tehtyä tiliä tänä talvena. Varmaan kohta taas kunnallisvero nousee, kun ei energialaitos tilitä jättivoittoja kaupungin kassaan.

Kurkkasin eilen talvipöösailiöön ja yllätyin, että ainetta oli jäljellä normaalia enemmän. Ilmeisesti tekemättömät lumityöt ja vähempi jääkylmiä käynnistyksiä ovat auttaneet asiaa. Ja ei ole tarvinnut metsäkonekkaan rypeä metrisessä hangessa. Säästö se on pienikin säästö.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 15.03.14 - klo:10:35
Eka talvi kun olisi päässyt välikelin aineella (-15 astetta) läpi kahta viikkoa lukuunottamatta. Kun talvilaatu loppui ei tervinnut tilata uutta vaan on ajellu kesälaatuna otetulla välilaadulla.

Hinnat tulevat hetken olemaan historiallisen alhaalla:

http://tecson.de/pheizoel.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 15.03.14 - klo:12:36
Eka talvi kun olisi päässyt välikelin aineella (-15 astetta) läpi kahta viikkoa lukuunottamatta. Kun talvilaatu loppui ei tervinnut tilata uutta vaan on ajellu kesälaatuna otetulla välilaadulla.

Hinnat tulevat hetken olemaan historiallisen alhaalla:

http://tecson.de/pheizoel.html

2.5 viikkoo olis tarvinnu talvilaatua, täälläpäinTM

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tapani - 15.03.14 - klo:13:22
Talvilaatu 1,09.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 15.03.14 - klo:14:23
Talvilaatu 1,09.

Niin, asemalta mittarista :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tapani - 15.03.14 - klo:19:00
Talvilaatu 1,09.

Niin, asemalta mittarista :)
Tänne korpeen maksaa rahit, toista se on siellä etelässä.
Ja tuo hinta oli puolitoista kuukautta sitten.
Ja korjaan tuota hintaa sen verran, että se oli 1,009
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 15.03.14 - klo:20:18
Talvilaatu 1,09.

Niin, asemalta mittarista :)
Tänne korpeen maksaa rahit, toista se on siellä etelässä.
Ja tuo hinta oli puolitoista kuukautta sitten.
Ja korjaan tuota hintaa sen verran, että se oli 1,009

Tuskin ny kovin suurta välimatkaa, kai :P

Aika oleellinen korjaus, puolitoista kuukautta ja 8 senttiä litralta ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 16.03.14 - klo:07:30
Kyl siinä sijainnissa melko kovatkin erot on... Toiset tilaa paria tuhatta litraa 2-4centtiä halvemmalla kun itse tilaan 10 000L
Tietääkseni hinta porras 5000 ja 10000L
Karkeesti laskettuna viime kesä/talvi ajettiin  tasan euron tavaralla...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Realisti - 16.03.14 - klo:10:15
Ennätysvähäinen löpön kulutus viime talvena, syynä maan totalitäärinen jäätyminen kun tuli kova pakkanen lumettomaan maahan. Ei pystynyt nevalla ojittamaan mitään kun routa oli niin tiukkaa. Syksyllä tilattu 2000l piisasi helposti koko talven.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 16.03.14 - klo:11:03
Kyl siinä sijainnissa melko kovatkin erot on... Toiset tilaa paria tuhatta litraa 2-4centtiä halvemmalla kun itse tilaan 10 000L
Tietääkseni hinta porras 5000 ja 10000L
Karkeesti laskettuna viime kesä/talvi ajettiin  tasan euron tavaralla...

Meinasin että mulla ja Tapanilla... Sijainnilla suurikin merkitys, näille nurkille näyttää saavan polttoainetta useinkin halvemmalla kuin Loimaalle, vai onkohan skänsällä vain eri hinnat kuin muilla ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 16.03.14 - klo:11:19

Se johtuu siitä kun täällä meillä ollaan puuhastelijoita teihin verrattuna. ;D Meilläpäin saa koko kylä ostettua kasvinsuojeluaineita sillä hintaa kun te ostatte muutaman kimpalla yhtä ainetta... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: viljami - 19.03.14 - klo:18:50
Kesälaatua saa alle eurolla. Aika tilata Venäjän kauppasaartoa odotellessa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Majori - 24.03.14 - klo:19:54
kesälaatu 95c. tilasin reilun 4 mottia.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 24.03.14 - klo:19:57
kesälaatu 95c. tilasin reilun 4 mottia.

Sellasta ne sanoo jopa täällä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jerry - 24.03.14 - klo:22:21
kesälaatu 95c. tilasin reilun 4 mottia.

MPÖ kesä 0,96€/L, kun otti 3 kuutiota. Huomenna kuulemma jo 0,98€/L. Traktorien tankit täyteen ja pöntöt täyteen, tuskin se nyt tuosta paljoa laskeekaan, kun Venäjän tilanne on tuo.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: MFV8 - 24.03.14 - klo:22:32
Viime viikolla 4 mottia välilaatua (-22), 0.94€/litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 24.03.14 - klo:23:14
tänään loimaan s market 94c 7 tonnia
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 25.03.14 - klo:01:06
Viime viikolla 4 mottia välilaatua (-22), 0.94€/litra.
:o Perhana olis tarvinnu vähän kysellä muualtakin, ku tonnista välilaatua maksoin 1.005  :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 25.03.14 - klo:07:44
Jotenkin en usko että Venäjän toimet herkästi notais hintoja. Ois jo nousseet. Isompi uhka on tämä meitin kuuluisa six pack hallitus uusine säästö ja näivetys ohjelmineen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Majori - 25.03.14 - klo:07:57
Itseasiassa a-liikkeen omamyyjä sanoi löpön hinnan laskeneen ukrainan tilanteen aikana melkein kokoajan. Tilaukseeni vaikutti toki tuo hintakin, mutta myös sorateiden kelirikko. vielä on jäässä, mutta onko parinviikonpäästä pikkutiet. :P Pintavelliä ainakin luvassa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 25.03.14 - klo:08:46
taitaa monta muutakin kohta jäädä kuskaamatta kuin pelkät löpöt!    pikkutiet on aika karseissa kuoseissa.       terät onneks jo hankittu lanaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: roadman - 25.03.14 - klo:09:58
taitaa monta muutakin kohta jäädä kuskaamatta kuin pelkät löpöt!    pikkutiet on aika karseissa kuoseissa.       terät onneks jo hankittu lanaan.
Normi talven jälkeen tälläinen pintakelirikko kestää 2-3 viikkoa, Tänä kebv äänä pinatkelirikkoa kestää kuukausi ellei puoltoista.
Tätä se ilmaston  lämpeneminen teettää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 25.03.14 - klo:14:18
Kyllähän hallituksen olisi syytä pitkästä aikaa korottaa polttoaineiden verotusta ???

Soratiet on hyvässä kunnossa, lunta ei ole päällä paljon ollenkaan mutta jäässä ovat ihan hyvin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Realisti - 25.03.14 - klo:14:20
Mpö kesä 0,94€, tilausmäärä 5700L.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Raikka - 25.04.14 - klo:12:49
Mpö kesä 0,995 €/l  2500 litran erässä
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 25.04.14 - klo:15:39
MPö talvi tänään 1,04
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 16.05.14 - klo:22:33
0.98, kesäpöö, Toveribensa.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 16.05.14 - klo:23:55
0.98, kesäpöö, Toveribensa.

0.97 tänään tilattu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: pera - 17.05.14 - klo:00:02
1.05 talvi
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: icefarmer - 21.05.14 - klo:01:00
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/dieselin+hintaan+luvassa+raju+piikki/201405683395   :-\ :-\ :-\ :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 21.05.14 - klo:01:08
Hyvä hassi..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Viriili .....peto - 29.05.14 - klo:17:17
Neste kl. 5tn, 09691 €.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tapani - 29.05.14 - klo:18:03
Monet täällä sanovat, että rahdilla ei ole merkitystä hintaan, mutta äkkiä hintaan tulee 3-4 senttiä lisää litralle verrattuna itäsuomen hintoja etelän hintoihin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: piki1 - 29.05.14 - klo:23:12
Neste kl. 5tn, 09691 €.
nesteellä ei ole enää määrä alennusta vaan kiinteä toimitus maksu 50e-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Cynic - 30.05.14 - klo:18:34
Lainaus
25.03.14 Mpö kesä 0,94€
Lainaus
25.04.14 Mpö kesä 0,995 €/l
Lainaus
29.05.14 Neste kl. 5tn, 09691

Mistäköhän tuo http://www.cdfin.info/light.html (http://www.cdfin.info/light.html) ottaa indeksinsä, eroa näyttää olevan tasaisesti 5-7% jos ym ilmoitukset pitävät paikkansa.

Ilmesti öljy-yhtiöt ilmoittavat galluppiin tukkuhinnan josta jakelija saa sopimuksen mukaisen alennuksen.
Mökkiläinen tietysti saa maksaa öljystään enemmän jos haluaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: turkki - 31.07.14 - klo:08:57
Kyselin pö-tarjouksia muutamasta paikasta ja Agrimarketin verkkokauppa oli halvin. Jopa Agrimarketin kivijalkamyymälässä voivoteltiin jotta he eivät pysty myymään oman firmansa nettikaupan hinnalla. No, näinhän sen oikeastaan pitää ollakin jos nettikaupalla halutaan olevan jotain lisäarvoa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Maakalle - 31.07.14 - klo:19:24
Kyselin pö-tarjouksia muutamasta paikasta ja Agrimarketin verkkokauppa oli halvin. Jopa Agrimarketin kivijalkamyymälässä voivoteltiin jotta he eivät pysty myymään oman firmansa nettikaupan hinnalla. No, näinhän sen oikeastaan pitää ollakin jos nettikaupalla halutaan olevan jotain lisäarvoa.

Raision ja Agrimarketin verkkokaupat ovat olleet jo pari vuotta kaksi halvinta kun olen tilauksia tehnyt.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 31.07.14 - klo:19:28
paljonko se teepoili nostaa sitä öölin hintaa huomenna?   laittoi joku y-argo ilmoitusen puhlimeen.   tilaisin tyhjän jöötin täyteen mutta kun ei enää ole virmaa täällä.          kehittivät käymään myymälässä, tahi jotain sinnepäin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 31.07.14 - klo:20:24
Kyselin pö-tarjouksia muutamasta paikasta ja Agrimarketin verkkokauppa oli halvin. Jopa Agrimarketin kivijalkamyymälässä voivoteltiin jotta he eivät pysty myymään oman firmansa nettikaupan hinnalla. No, näinhän sen oikeastaan pitää ollakin jos nettikaupalla halutaan olevan jotain lisäarvoa.

Mut se on vähän outoa että nettikauppa tarjoaa merkki X glyfosaattia 20l päslärissä n. 70 hintaan ja kivijalkamyymälässä ei ole myytäväksi kuin roundruppia, joka maksaa liki tuplaten.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 31.07.14 - klo:21:08

On niissä joskus niitäkin halvempia glyfoja, tuppaavat vaan menemään melko nopeaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: simonurminen - 31.07.14 - klo:21:16
Huomioikaa Nesteen uusi laskutuskäytäntö, jokaisen tilaukseen tulee 50euroa toimitusmaksua joka LISÄTÄÄN LITRAHINTAAN.

"Uudistimme hinnoitteluamme 30.4.2014.
Uudessa mallissa nykyinen kertatilausmäärään sidottu litrahinta jaetaan kahdeksi osaksi: tuotteen litrahintaan ja tilauskohtaiseen, kiinteään toimitusmaksuun. Toimitusmaksun käyttöönotto ei nosta toimituksen kokonaishintaa, vain hinnoittelurakenne muuttuu."
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 01.08.14 - klo:08:54
Nesteen hinnoittelussa toimitusmaksua ei lisätä litrahintaan. Se tieto on väärä. Tilauksen lopullinen hinta muodostuu (litrahinta x tilausmäärä litroina) + toimitusmaksu 50€

Laitan kuvitteellisen esimerkin Nesteen hinnoittelusta:

Asiakas tilaa 1000 litraa.
Toimituksen hinta on (1.00531*1000) + 50 = 1055,31 . Todellinen litrahinta on 1055,31/1000 = 1.055 €/l

Asiakas tilaa 3000 litraa.
Toimituksen hinta on (1.00531*3000) + 50 = 3065,93 . Todellinen litrahinta on 3065,93/3000 = 1.022 €/l

Asiakas tilaa 5000 litraa.
Toimituksen hinta on (1.00531*5000) + 50 = 5076,55 . Todellinen litrahinta on 5076,55/5000 = 1.015 €/l

Asiakas tilaa 10000 litraa.
Toimituksen hinta on (1.00531*10000) + 50 = 10103,10  . Todellinen litrahinta on 10103,10 /10000 = 1.010 €/l

Esimerkiksi Teboililla on tilauksen koosta riippuva aleneva litrahinta.
Samoin ST1:llä on tilauksen koon mukaan aleneva litrahinta.

Kaikilla vaikuttaa purkupaikan postinumero litrahintaan, eniten näkyy vaikuttavan ST1:llä. Nesteellä pikkulirujen tilailu on kalleinta, juuri tuon kiinteän maksun takia.

Tärkeintä tietenkin on sopimus tilaajan ja öljy-yhtiön välillä. Paikkakuntakohtaiset erot ovat merkittävät, hinnat myös, eri yhtiöt voivat mennä hinnoissaan ristiin eri paikkakuntien ja jälleenmyyjien välillä. Mutta siis olisi muistettava, että öljyn käyttäjä ei osta litrahintaa, vaan jonkin tietyn määrä öljyä käytettäväkseen, ja säiliön täytölle tulee jokin loppulasku, jonka siis haluamme olevan meille pienin mahdollinen.

Kannattaa siis vertailla ja pyytää tarjouksia.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 01.08.14 - klo:08:58
aivan tosi!   olis kiva jos voisi tilata suuremman erän kerralla ja siinä käyttää etuja mutta kun on vain tuo puolentoista tonnin köntsä.                                  milloinkahan alkaa kuivurietu?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 01.08.14 - klo:09:03
aivan tosi!   olis kiva jos voisi tilata suuremman erän kerralla ja siinä käyttää etuja mutta kun on vain tuo puolentoista tonnin köntsä.                                  milloinkahan alkaa kuivurietu?

                                              alkanut jo.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 01.08.14 - klo:09:05
aivan tosi!   olis kiva jos voisi tilata suuremman erän kerralla ja siinä käyttää etuja mutta kun on vain tuo puolentoista tonnin köntsä.                                  milloinkahan alkaa kuivurietu?

Kuivuriehto on alkanut jo aiemmin, tosin sen käyttäminen kyseenalaista mikäli rahaa maksaa, saa hyvän koron rahoilleen. Ilman kuivuriehtoa saa halvemmalla, tätä ei ole myyjät turhia mainostaneet :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 01.08.14 - klo:09:34
ilmankos ei enää känny ole huutanu tekstaria kuivuriehosta kuin ennen muinoin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sorjone - 01.08.14 - klo:10:53
  kuivuriehto lsää hintaa 2c/litra eli näillä hinnoilla noin prosentti per kuukausi maksaa se rahoitus. lienee järkevämpiäkin tapoja ostaa öljyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 02.08.14 - klo:14:25
Raision hinta verkkokaupassa oli kesäkuun puolivälissä halvin ja samaan hintaan sai maksuajan lokakuun puoliväliin.  ;) Toisin sanoen sieltä saa kuivuriehdon automaattisesti.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: simonurminen - 02.08.14 - klo:17:21
Raision hinta verkkokaupassa oli kesäkuun puolivälissä halvin ja samaan hintaan sai maksuajan lokakuun puoliväliin.  ;) Toisin sanoen sieltä saa kuivuriehdon automaattisesti.

Oletko niin loppuun kuluttanut tilin ettet pysty maksamaan 14 vuorokauden ehdolla?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 02.08.14 - klo:20:18
Raision hinta verkkokaupassa oli kesäkuun puolivälissä halvin ja samaan hintaan sai maksuajan lokakuun puoliväliin.  ;) Toisin sanoen sieltä saa kuivuriehdon automaattisesti.

Oletko niin loppuun kuluttanut tilin ettet pysty maksamaan 14 vuorokauden ehdolla?

 Rahamieshän voi maksaa vaikka etukäteen mutta rahattomallehan tuo on mannaa. 12 pinnaa vuosikorkoa kannattaako jättää käytämäti.

  nimim: Pötit täynnä
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKF - 02.08.14 - klo:21:44

Rahamiäs täytyy ollakki jos vuarem tarpee pystyy jemmaa. Ja hyvät välit palopäällikköö- sekä Ymp.keskuksee....! :o :o :o :o :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 09.10.14 - klo:01:32
Raakaöljyn hinta on laskussa, nyt karvan yli 90 dollaria... koskas se valtion seuraava liikennepolttoaineiden veronkorotus iskee, vuodenvaihteessa?  >:(
- Vieläköhän hintakäppyrät laskevat? Lauhaa talvea ja rauhaa maailmanpolitiikkaan. ::)

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/oljyn+hinta+rajussa+laskussa/201410702249
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 09.10.14 - klo:06:31
Putkikauppiaan kanssa juttelin näyttelyssä ja sanoi, että vaikka öljyn hinta on laskenut, niin sen johdannaisten kuten propeenien hinnat ovat säilyneet ennallaan. Viimeiset kolme vuotta putkien hinnat ovat olleet vakiot. Mielenkiintoista nähdä tuleeko öljyn hinnanlaskusta pitkäaikainen. Nyt vähän mietityttää, että käykö kiinni tuohon näyttelytarjoukseen vai olettaako, että nyt alkaisi pitempi laskusuhdanne...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 09.10.14 - klo:08:15

Mitenkähän oljyhintojen käy, kun talvella alkaa eurooppa jäätyä, ja venäjä pistää kaasu- ja öljyhanat kiinni, sekä pistää pari pikku sotaakin vielä pystyyn ihan huvikseen  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 09.10.14 - klo:08:19
saattaa nesteen löpöt jäädä siinä tapauksesa vähiin.   kun ostaa suurimman osan öölistä ryssälästä.  hintakin saattaa pompsahtaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 09.10.14 - klo:15:20
0.915 kesäpöö verollinen, talvi 0.945. Pienistä määristä kyse, kymppitonnin tai yli tilauksella hinta pudonnee tasakympin nurkille kesälaadulla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: patron - 09.10.14 - klo:17:03

Mitenkähän oljyhintojen käy, kun talvella alkaa eurooppa jäätyä, ja venäjä pistää kaasu- ja öljyhanat kiinni, sekä pistää pari pikku sotaakin vielä pystyyn ihan huvikseen  ::)
Ei ne pysty laittaa hanoja kiinni ainakaan pitkäksi aikaa kun rahat loppuu. Ja muualta ei ryssä valuutta saa... :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 09.10.14 - klo:17:04

Mitenkähän oljyhintojen käy, kun talvella alkaa eurooppa jäätyä, ja venäjä pistää kaasu- ja öljyhanat kiinni, sekä pistää pari pikku sotaakin vielä pystyyn ihan huvikseen  ::)
Ei ne pysty laittaa hanoja kiinni ainakaan pitkäksi aikaa kun rahat loppuu. Ja muualta ei ryssä valuutta saa... :-X

Josko SAS keräis IPU:n puolueelta Putintukea?

0.98 talvilaatu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 09.10.14 - klo:19:10

Mitenkähän oljyhintojen käy, kun talvella alkaa eurooppa jäätyä, ja venäjä pistää kaasu- ja öljyhanat kiinni, sekä pistää pari pikku sotaakin vielä pystyyn ihan huvikseen  ::)
Ei ne pysty laittaa hanoja kiinni ainakaan pitkäksi aikaa kun rahat loppuu. Ja muualta ei ryssä valuutta saa... :-X

Josko SAS keräis IPU:n puolueelta Putintukea?

0.98 talvilaatu.

Kuin paljon tilasit? Tuo mun yo. hinta myös tältä päivältä, puoliksi kesää ja talvea, yhteensä 5000 litraa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 09.10.14 - klo:19:23
0.915 kesäpöö verollinen, talvi 0.945. Pienistä määristä kyse, kymppitonnin tai yli tilauksella hinta pudonnee tasakympin nurkille kesälaadulla.

Näyttää olevan agrimarketin verkkokaupassa about samat hinnat jos ostaa 5 tonnia yhtä laatua. Verkkokauppa ei osaa yhdistää kahden eri laadun määräalennuksia...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 09.10.14 - klo:19:45

Mitenkähän oljyhintojen käy, kun talvella alkaa eurooppa jäätyä, ja venäjä pistää kaasu- ja öljyhanat kiinni, sekä pistää pari pikku sotaakin vielä pystyyn ihan huvikseen  ::)
Ei ne pysty laittaa hanoja kiinni ainakaan pitkäksi aikaa kun rahat loppuu. Ja muualta ei ryssä valuutta saa... :-X

Josko SAS keräis IPU:n puolueelta Putintukea?

0.98 talvilaatu.

Kuin paljon tilasit? Tuo mun yo. hinta myös tältä päivältä, puoliksi kesää ja talvea, yhteensä 5000 litraa.

En tippaakaan, katoin agrin nettisivuilta. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: tomisaar - 10.10.14 - klo:19:22
Talvi mpö 0,9289€/l 4000l toimitukselle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tonniperä - 10.10.14 - klo:20:53
Eikös noita hintoja ole turha nakella tänne ilman purkupaikkatietoja, rahtikustannukset hieman erilaiset Saloon tai Sodankylään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 10.10.14 - klo:20:53
Eikös noita hintoja ole turha nakella tänne ilman purkupaikkatietoja, rahtikustannukset hieman erilaiset Saloon tai Sodankylään.

No, eikähän se Jounin ja Samin purkauspaikka oo selvillä? :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Opelmies - 10.10.14 - klo:21:01
Eikös noita hintoja ole turha nakella tänne ilman purkupaikkatietoja, rahtikustannukset hieman erilaiset Saloon tai Sodankylään.

No, eikähän se Jounin ja Samin purkauspaikka oo selvillä? :)

Anteex, mut on ihan pakko:

Apilas? ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 11.10.14 - klo:05:48
Eikös noita hintoja ole turha nakella tänne ilman purkupaikkatietoja, rahtikustannukset hieman erilaiset Saloon tai Sodankylään.
No, eikähän se Jounin ja Samin purkauspaikka oo selvillä? :)
Hankala ja pitkä matka teitien dumppaussaitille.

https://www.youtube.com/watch?v=N5fwgSgqatw
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 11.10.14 - klo:05:50
Venäläisen Economic Expert Group -konsulttiyhtiön mukaan jo yhden dollarin pudotus öljybarrelin hinnassa repii maan budjettiin vajaan kahden miljardin euron suuruisen aukon.

Forbesin arvion mukaan vuosina 2000-2008 Venäjän budjetti oli ylijäämäinen juuri öljyn vuoksi.

Venäjän talouden kohtalo voi osaltaan olla Saudi-Arabian käsissä. Suuri tuottaja saattaa antaa öljyn hinnan laahata vielä useiden kuukausien ajan, analysoi Macro Advisory -konsulttiyhtiön osakas Chris Weafer The Moscow Times -lehdessä.
Öljyn hinnan kanssa jokseenkin samaa tahtia sukeltaa rupla.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014101118736850_ul.shtml
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tupajumi - 12.10.14 - klo:20:19
Miks välilaadun  löpöä ei saa kaikilta myyjiltä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Toivo Tonta - 12.10.14 - klo:21:16
Mihin sitä tarvitaan? Välitöihin?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tupajumi - 12.10.14 - klo:21:26
Mihin sitä tarvitaan? Välitöihin?

On niin lämpimiä nuo talvet nykyään, ettei raaski talvilöpöä ostaa, jos on  yli -20 astetta, niin voi pysytellä tuvassa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Toivo Tonta - 12.10.14 - klo:21:31
Mihin sitä tarvitaan? Välitöihin?

On niin lämpimiä nuo talvet nykyään, ettei raaski talvilöpöä ostaa, jos on  yli -20 astetta, niin voi pysytellä tuvassa.
Pitää pakkasta -30 viikon ja lauhtuu -15 asteeseen toimiiko välilaatu? Mikä on hinnan ero talvilaatuun?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: KaraHokkanen - 12.10.14 - klo:21:32
Se on toi polkutraktori hirveen ekolookinen kapistus. Ruisleipää ja Valion voita sekä punasta maitoo, niillä kulkoo koko ristuksen talaven yskimättä jos kontit vaan kestää.

Ketjut olis kivat pakkasella kun lähtee linkoooomahan. :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 13.10.14 - klo:09:37
Miks välilaadun  löpöä ei saa kaikilta myyjiltä?

Ehkä hintataso on näillä myyjillä edullisin, onhan se yksittäinen välilaatuerä ehkäpä kiusa siinä jakelussa. Nesteeltä toistaiseksi on saanut kaikkia laatuja kaikkina vuodenaikoina. Mutta siellä onkin se 50 € toimitusmaksu joka tilauksessa.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: arzyboy - 13.10.14 - klo:09:59
Välilaadulla menty pari talvea ja pakkasta on ollut -35 välillä. Ei ole ollut ongelmia...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Farmari Arttu - 13.10.14 - klo:15:19
Tänään kesälaatu 2500 litraa, hinta 0,90 €.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jylperö - 13.10.14 - klo:18:51
Talvilaatu 3000l 0.89€/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 13.10.14 - klo:20:25
Talvilaatu 3000l 0.89€/l

Pärkele, kylläpä hinta putoaa joutuin... No, hyvä niin, kun sitä kokoajan kuluu. Pääsee kohta ostamaan lisää :P :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: c.c.less - 13.10.14 - klo:20:46
Venäläisen Economic Expert Group -konsulttiyhtiön mukaan jo yhden dollarin pudotus öljybarrelin hinnassa repii maan budjettiin vajaan kahden miljardin euron suuruisen aukon.

Forbesin arvion mukaan vuosina 2000-2008 Venäjän budjetti oli ylijäämäinen juuri öljyn vuoksi.

Venäjän talouden kohtalo voi osaltaan olla Saudi-Arabian käsissä. Suuri tuottaja saattaa antaa öljyn hinnan laahata vielä useiden kuukausien ajan, analysoi Macro Advisory -konsulttiyhtiön osakas Chris Weafer The Moscow Times -lehdessä.
Öljyn hinnan kanssa jokseenkin samaa tahtia sukeltaa rupla.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014101118736850_ul.shtml

Mistäpä voisi ostaa reilun kaupan polttoöljyä, jolla ei rahoiteta Puutiaisen sotakoneistoa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mää vai - 13.10.14 - klo:21:01
Laittakaas tietoa mistä on talvilaatua saatu 90c/l tai alle sis.alv. Tänään raision verkkokaupassa neste välilaatu 5000litraa 93 c/l eli laskenut on tuollakin ja yleensä raision hinnat olleet sieltä halvimmasta päästä, en tilannut.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 13.10.14 - klo:22:38
Laittakaas tietoa mistä on talvilaatua saatu 90c/l tai alle sis.alv. Tänään raision verkkokaupassa neste välilaatu 5000litraa 93 c/l eli laskenut on tuollakin ja yleensä raision hinnat olleet sieltä halvimmasta päästä, en tilannut.

Ai mistäkö? No sieltä missä kesäpöölläkin ajetaan -30 asteen pakkasessa välitankkivalmetilla kohti uusia seikkailuita Nikita silmillä.

On vähän ku väittäis et mää oon lopettanu v.ittuilun ja paskanjauhannan.... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 14.10.14 - klo:06:48
Nämä vertailut on suuntaa-antavia, kun rahti vaikuttaa hintaan. Käytännön kilpailutuksella 1-2 centtiä voi olla hinnanero myyjien välillä. Yksi turhimpia harrastuksia on öljytilauksen kilpailuttaminen, vaikka tätä itsekin teen aikani kuluksi...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 14.10.14 - klo:07:07
Nämä vertailut on suuntaa-antavia, kun rahti vaikuttaa hintaan. Käytännön kilpailutuksella 1-2 centtiä voi olla hinnanero myyjien välillä. Yksi turhimpia harrastuksia on öljytilauksen kilpailuttaminen, vaikka tätä itsekin teen aikani kuluksi...

No empä tiedä. 4000-litran tilauksesta kun saa sentin tingittyä litralta, saa käteen jäävillä voittorahoilla jo kaljasalkun  8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 14.10.14 - klo:07:27
Hintataso on aika pitkälle liikekohtainen juttu. Yrma oli aikoinaan aina kaikkein halvin. Nyttemmin lähin Kesko on yleensä halvin. Pienimmät toimijat ovat yleensä olleet kalleimpia.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mää vai - 14.10.14 - klo:09:23
Laittakaas tietoa mistä on talvilaatua saatu 90c/l tai alle sis.alv. Tänään raision verkkokaupassa neste välilaatu 5000litraa 93 c/l eli laskenut on tuollakin ja yleensä raision hinnat olleet sieltä halvimmasta päästä, en tilannut.

Ai mistäkö? No sieltä missä kesäpöölläkin ajetaan -30 asteen pakkasessa välitankkivalmetilla kohti uusia seikkailuita Nikita silmillä.

On vähän ku väittäis et mää oon lopettanu v.ittuilun ja paskanjauhannan.... ;D

Legendalta vaikuttaa ja vielä 3-4000 litran tilauksille??? Tai sitten ne  puhuu alv0 hinnasta ;D ;D.
Meijerin hinnastoa katoin niin sielläkin teboilin tavara reilun 2c kalliinpaa, eikä toimitusosoite näytä juuri paljoa hintaan vaikuttavan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mää vai - 14.10.14 - klo:09:27
Talvilaatu 3000l 0.89€/l

0,89€ x 1,24= 1,10€ Nyt se hinta alkaa täsmäämään kunnon omamyyjän special price, only for you today and forever! ;D ;D ;D 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 14.10.14 - klo:16:37
Talvilaatu 3000l 0.89€/l

0,89€ x 1,24= 1,10€ Nyt se hinta alkaa täsmäämään kunnon omamyyjän special price, only for you today and forever! ;D ;D ;D 8)

 ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: simonurminen - 16.10.14 - klo:16:11
Agrimarket myy näyttelyn kunniaksi kesälaatuakin 90.5 sentillä litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 19.10.14 - klo:19:30
Kyllä on "halpaa".

http://yle.fi/uutiset/lammitysoljy_entista_halvempaa__vero_vie_pian_osan_edusta/7536395
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 19.10.14 - klo:19:49
elikkä pitäsiköhän taas kiusata tepoilin ukkelia ja tilata toi toinenkii varmari täyteen?  on muuten hauska miten eri virmat täyttää tankin, vaihteluväliä on ollu jopa 160 litraa!       viimeeks tuli tankki kyllä täyteen!!!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 19.10.14 - klo:20:10
Pikkuhiljaa varmaankin pitäis täyttää kaikki säiliöt. Viimeviikolla tuli juuri yks 5000 l.
Pitäisiköhän talvilaatusäiliökin täyttää? Viimeksi täytetty 50 snt/l ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mää vai - 19.10.14 - klo:20:33
Pikkuhiljaa varmaankin pitäis täyttää kaikki säiliöt. Viimeviikolla tuli juuri yks 5000 l.
Pitäisiköhän talvilaatusäiliökin täyttää? Viimeksi täytetty 50 snt/l ;D

Mitäs se kesälaatumies sekoilee? Menes jo maaten ja jatka juomista sitten bussissa. Ehditään muutama tunti nukkua vielä ennen lentsikan lähtöä. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 19.10.14 - klo:21:01
Pikkuhiljaa varmaankin pitäis täyttää kaikki säiliöt. Viimeviikolla tuli juuri yks 5000 l.
Pitäisiköhän talvilaatusäiliökin täyttää? Viimeksi täytetty 50 snt/l ;D

Mitäs se kesälaatumies sekoilee? Menes jo maaten ja jatka juomista sitten bussissa. Ehditään muutama tunti nukkua vielä ennen lentsikan lähtöä. ;D
Onks sulla termari mukana, että saat talvilaadun pysymään lämpimänä?  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Opelmies - 19.10.14 - klo:21:10
Pikkuhiljaa varmaankin pitäis täyttää kaikki säiliöt. Viimeviikolla tuli juuri yks 5000 l.
Pitäisiköhän talvilaatusäiliökin täyttää? Viimeksi täytetty 50 snt/l ;D

Mitäs se kesälaatumies sekoilee? Menes jo maaten ja jatka juomista sitten bussissa. Ehditään muutama tunti nukkua vielä ennen lentsikan lähtöä. ;D
Onks sulla termari mukana, että saat talvilaadun pysymään lämpimänä?  ;D
Mihis te rakastavaiset ootte menos?  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Алах Агбар - 20.10.14 - klo:21:11
Te tieta eta on musta kulta. Sita hakea kotimaa. kallis kallis musta kulta. hinta nouse talvi. :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 22.10.14 - klo:13:04
Maastulli toitottaa ilouutista kuinka kaikki maatilat säästää 10 prosenttia öljylaskussaan. Hei haloo Jouko Kyytsönen, ostaako maatilat kaiken käyttämänsä öljyn vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana ????
Vuodenvaihteessa energiaveropalautus liki 8 senttiä ALV 0% poistuu ja veroa tulee lisää 3 senttiä ALV 0% !!!!!
Siis polttoaineen hinta nousee vuodenvaihteessa hallinnollisin toimin yli 13 senttiä!!!!

Kiva kun välillä voi lukea jotain positiivistakin maastullista, mutta saisi siinä olla hieman faktaakin mukana  :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 22.10.14 - klo:13:12
Eikös se polttoöljyn ja alkoholipitoisten nautintoaineiden kohdalla ole vähän sama asia,
silloin kun tositarve kaatuu päälle, se liemi maksaa sen mitä sen maksaa, ei sitä oikein
puutteenalaisena voi alkaa miettimään, että onpa kallista.

Verokarhu tämän tietää ja irvistää ahneen ilkeästi päälle, kun hintaleimasimeen rullataan
uudet kymmenluvut alle.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JösseJänis - 23.10.14 - klo:01:38
Maastulli toitottaa ilouutista kuinka kaikki maatilat säästää 10 prosenttia öljylaskussaan. Hei haloo Jouko Kyytsönen, ostaako maatilat kaiken käyttämänsä öljyn vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana ????

Ostaa. Talvella kannattaa pitää säiliöt täynnä ja alvipalautukset tulevat mukavasti jo alkuvuodesta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 23.10.14 - klo:06:52
Ostaa. Talvella kannattaa pitää säiliöt täynnä ja alvipalautukset tulevat mukavasti jo alkuvuodesta.

Tunnelma onkin sitten kuin Veikko Huovisen novelleista... ::) ::)

Kylän rikkain tila... alv-palautukset tilillä, isäntä hymähtelemässä terassillaan aamukahvin jälkeisellä tupakilla. Iso maha, reisien yli pitkällään, asento suunnattuna pihan laidalle...

Miehen kirkas katse löytää haluamansa, juuri viimeisillään olevia, raskaita, piripintaan täysiä, pituuttaan kiilteleviä SUURIA farmarisäiliötä täynnä polttoainetta.

Siinä ne, siistissä rivissään, keväisenä talviaamuna kuin juottoporsaat konsanaan seisovat hänen käskystään tomerina säätä uhkaamassa.

Yli 100 000 litraa räjähtävää voimaa käytettäväksi koneiden ruoaksi silmille syöksyvän, äkkiä etenevän kevään koitoksiin.

Miten voikaan mieltä ylentää tämä näky!  :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: c.c.less - 23.10.14 - klo:08:08
Viikon taidepalkinto Kantolalle.  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 23.10.14 - klo:08:27
mutta eiks toi ole sitä plakiaatiota?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 23.10.14 - klo:08:55
Viikon taidepalkinto Kantolalle.  :D
Juu  :)

Meinasin kanssa jotain säiliöiden määrästä ja tilavuudesta kommentoida Jöseelle, mutta sitten vähensin sarkasmin jösen postauksesta, niin mitään ei jäänyt jäljelle  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jylperö - 23.10.14 - klo:09:19
Poistuuko valmisteveron palautus ensi vuonna? onko tänä vuonna ostettuun löpöön vielä mahdollista saada palautus?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 23.10.14 - klo:09:26
Poistuuko valmisteveron palautus ensi vuonna? onko tänä vuonna ostettuun löpöön vielä mahdollista saada palautus?

Polttoöljy

1.1.2014 lähtien Verohallinto palauttaa hakijalle valmisteveroa hänen verovuoden aikana ammattimaisessa kasvihuoneviljelyssä tai maataloudessa käyttämästään, Suomessa verotetusta

    kevyestä polttoöljystä 6,65 senttiä litralta
    raskaasta polttoöljystä 7,59 senttiä kilogrammalta
    biopolttoöljystä 6,65 senttiä litralta

Kyse on siis verovuoden aikana käytetystä polttoaineesta. Se ei koske vuoden vaihteessa varastossa olevaa tavaraa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mah - 23.10.14 - klo:12:13

Niin. Kyllähän se käytännössä kuitenkin on se verovuonna maksetusta aineesta saatu palautus... :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jylperö - 23.10.14 - klo:12:31
Niin vaan poistuuko tuo ensi vuonna?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JösseJänis - 23.10.14 - klo:18:35
Ostaa. Talvella kannattaa pitää säiliöt täynnä ja alvipalautukset tulevat mukavasti jo alkuvuodesta.

Tunnelma onkin sitten kuin Veikko Huovisen novelleista... ::) ::)

Kylän rikkain tila... alv-palautukset tilillä, isäntä hymähtelemässä terassillaan aamukahvin jälkeisellä tupakilla. Iso maha, reisien yli pitkällään, asento suunnattuna pihan laidalle...

Miehen kirkas katse löytää haluamansa, juuri viimeisillään olevia, raskaita, piripintaan täysiä, pituuttaan kiilteleviä SUURIA farmarisäiliötä täynnä polttoainetta.

Siinä ne, siistissä rivissään, keväisenä talviaamuna kuin juottoporsaat konsanaan seisovat hänen käskystään tomerina säätä uhkaamassa.

Yli 100 000 litraa räjähtävää voimaa käytettäväksi koneiden ruoaksi silmille syöksyvän, äkkiä etenevän kevään koitoksiin.

Miten voikaan mieltä ylentää tämä näky!  :)

Myönnämme teille häikäisevän kirkkaan mitalin  8) http://www.huovishuone.fi/veikko-huovinen-seura
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 05.11.14 - klo:18:16
kirjanpito vuodelta -95.

polttoöljy talvi 1,33 verollista markkaa/ litra. onko se jotakin 22 senttiä per nykyisiä rahoja.

diesel 3,09, elikkäs 52 senttiä.

kutoskoneella oleva länsivalmisteinen uusi traktori 4-wd, 208600 markkaa. sis vero. :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: +200 - 05.11.14 - klo:19:07
kirjanpito vuodelta -95.

polttoöljy talvi 1,33 verollista markkaa/ litra. onko se jotakin 22 senttiä per nykyisiä rahoja.

diesel 3,09, elikkäs 52 senttiä.

kutoskoneella oleva länsivalmisteinen uusi traktori 4-wd, 208600 markkaa. sis vero. :o
Tuohan on tuo polttoöljynhinta sen järkyttävän hintatuplauksen jälkeen otettu.Vuosi ennemmin 60penniä litra :'(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Cultor - 05.11.14 - klo:20:26
kirjanpito vuodelta -95.

polttoöljy talvi 1,33 verollista markkaa/ litra. onko se jotakin 22 senttiä per nykyisiä rahoja.

Noin 30 senttiä nykyrahassa.
http://www.stat.fi/til/khi/2013/khi_2013_2014-01-15_tau_001.html

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: marhoo - 05.11.14 - klo:20:56
Hinta lähteny nähtävästi nousuun, parin centin luokkaa..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 05.11.14 - klo:22:08
Hinta lähteny nähtävästi nousuun, parin centin luokkaa..
Raakaöljy ja lämmitysöljy on dollareina taas pudonnu tuon korotuksen jälkeen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Toivo Tonta - 05.11.14 - klo:22:10
Hinta lähteny nähtävästi nousuun, parin centin luokkaa..
Raakaöljy ja lämmitysöljy on dollareina taas pudonnu tuon korotuksen jälkeen.
Täytyy nostaa, että voi vuodenvaihteen veron korotuksen jälkeen laskea ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 05.11.14 - klo:22:11
Voiko olla niin, että kotimaassa on öljykauppa kiihtynyt, kun vuodenvaihteessa tulee veronkorotus. Tiedetään, että ostajat koittaa välttää sitä ja maksimoidaan rahastus jo tämän vuoden puolelle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 06.11.14 - klo:00:33
Voiko olla niin, että kotimaassa on öljykauppa kiihtynyt, kun vuodenvaihteessa tulee veronkorotus. Tiedetään, että ostajat koittaa välttää sitä ja maksimoidaan rahastus jo tämän vuoden puolelle.
Just tänään tuli 6000 litraa ja kolmesta syystä, oli loppumassa, tilinpäätös ja vv veronkorotus  :-[
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 06.11.14 - klo:06:18
Nyt nousee passelin hintapiikin verran, vedotaan kysyntään ja toimitusvaikeuksiin.... ennen kuin hiljaisena pakkasaikana, tammi- helmikuuna putoaa. Tankkikuskeilla muuten lomautukset talvilomien kera. Kauppias hoitaa homman!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 29.11.14 - klo:00:46
Turhaa hötkyilyä, eiköhän tuo kesälläkin ole "halpaa"... toivotaan että tulee vielä lauha talvi pohjoiselle pallonpuoliskolle. Pjutinkin istuu sinniä vielä pitkään eikä ala nöyristelemään ennen kuin on pakko.
Reipas 60 dollaria nyt tynnyrihinta, ei siis aihetta veronkorotuspaniikin lietsomiseen!!

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/11/28/alkoiko-oljyn-hintasota-olemme-siirtyneet-uuteen-aikakauteen/201416492/170

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/11/28/oljyn-raju-alamaki-jatkuu-rupla-taas-uusiin-pohjiin/201416547/170
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Agraaari - 29.11.14 - klo:01:22
putin sulkee tanska salmet katotaan kui sit sit hinta laskee..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.11.14 - klo:09:33
0,86e litra. -15/-25 mpö. 1000litraa ja Liomaalle.

Tulee tohon sitten se 50ekee voitelurahaa.....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 30.11.14 - klo:15:21
0,86e litra. -15/-25 mpö. 1000litraa ja Liomaalle.

Tulee tohon sitten se 50ekee voitelurahaa.....

Sullahan on iso farmarisäiliö  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: meedio - 30.11.14 - klo:15:30
0,86e litra. -15/-25 mpö. 1000litraa ja Liomaalle.

Tulee tohon sitten se 50ekee voitelurahaa.....

Sullahan on iso farmarisäiliö  :D

Oli naapurin romukuormasta tippunut kylätien penkkaan, skännälle koitti joulu ennenaikaisesti. Tuplaantui säiliön koko kerralla!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.11.14 - klo:15:45
0,86e litra. -15/-25 mpö. 1000litraa ja Liomaalle.

Tulee tohon sitten se 50ekee voitelurahaa.....

Sullahan on iso farmarisäiliö  :D

Oli naapurin romukuormasta tippunut kylätien penkkaan, skännälle koitti joulu ennenaikaisesti. Tuplaantui säiliön koko kerralla!

Vähän kun olis ostanu moommalasta ylijäämämammutit, toisille taskurahaa, toisille kallista. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: meedio - 01.12.14 - klo:01:28
0,86e litra. -15/-25 mpö. 1000litraa ja Liomaalle.

Tulee tohon sitten se 50ekee voitelurahaa.....

Sullahan on iso farmarisäiliö  :D

Oli naapurin romukuormasta tippunut kylätien penkkaan, skännälle koitti joulu ennenaikaisesti. Tuplaantui säiliön koko kerralla!

Vähän kun olis ostanu moommalasta ylijäämämammutit, toisille taskurahaa, toisille kallista. ;D

No näimpä!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 16.12.14 - klo:20:46
Kympit paukkuu! :o

http://yle.fi/uutiset/brent-raakaoljyn_hinta_alle_60_dollarin/7691447
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 16.12.14 - klo:23:38
Kympit paukkuu! :o

http://yle.fi/uutiset/brent-raakaoljyn_hinta_alle_60_dollarin/7691447

Huomenna saa löpöä jo alle 75 sentin litra...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 17.12.14 - klo:08:27
tuloo jo vanhat hyvät ajat mieleen....                     kun vielä kannatti valmetillakin ajella:
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 17.12.14 - klo:11:32
Kympit paukkuu! :o

http://yle.fi/uutiset/brent-raakaoljyn_hinta_alle_60_dollarin/7691447

Huomenna saa löpöä jo alle 75 sentin litra...
ei muute saa agrin laskuri näyttää 5000l hintaa 74 ja punasella lukee perässä että hintoihin lisätään vuodenvaihteen vero koska toimitus menee sinne +3s eli 77yht no kuukauden päästä saa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.12.14 - klo:11:45
Kympit paukkuu! :o

http://yle.fi/uutiset/brent-raakaoljyn_hinta_alle_60_dollarin/7691447

Huomenna saa löpöä jo alle 75 sentin litra...
ei muute saa agrin laskuri näyttää 5000l hintaa 74 ja punasella lukee perässä että hintoihin lisätään vuodenvaihteen vero koska toimitus menee sinne +3s eli 77yht no kuukauden päästä saa

Väärästä kaupasta, muualta saa vielä tälle vuodelle, jos on pakko ostaa vaikka hinnat putoaa kuin kivi::)  Eilen Brent 59.94, just nyt 58.51 dollaria tynnyri. Jos ennuste edellleen sama 40 tynnyriltä, ei tässä kiirettä oo... Valmisteveron palautus ja hinnan korotus pientä 20 sentin hinnan laskussa per litra. Kohta pitää alkaa miettimään uuden öljysäiliön ostamista, 5000l:n säiliö tulee maksuun yhdessä hinnan nousussa :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mv - 17.12.14 - klo:11:48
pö kl 73,8 / 5000l, Diesel tl 1.245/ 2000l.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 17.12.14 - klo:12:05
Kympit paukkuu! :o

http://yle.fi/uutiset/brent-raakaoljyn_hinta_alle_60_dollarin/7691447

Huomenna saa löpöä jo alle 75 sentin litra...
ei muute saa agrin laskuri näyttää 5000l hintaa 74 ja punasella lukee perässä että hintoihin lisätään vuodenvaihteen vero koska toimitus menee sinne +3s eli 77yht no kuukauden päästä saa

Väärästä kaupasta, muualta saa vielä tälle vuodelle, jos on pakko ostaa vaikka hinnat putoaa kuin kivi::)  Eilen Brent 59.94, just nyt 58.51 dollaria tynnyri. Jos ennuste edellleen sama 40 tynnyriltä, ei tässä kiirettä oo... Valmisteveron palautus ja hinnan korotus pientä 20 sentin hinnan laskussa per litra. Kohta pitää alkaa miettimään uuden öljysäiliön ostamista, 5000l:n säiliö tulee maksuun yhdessä hinnan nousussa :-X

 Jokohan öljylekkerien hinnat on pompsahtanut ja saatavuus siirtynyt juhannukseen.  Jos tilanne krriisiytyy todella tappiin niin kansanhuoltoministeriö(perustettava) ottaa nämä varastot valtion hallintaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.12.14 - klo:15:05
pö kl 73,8 / 5000l, Diesel tl 1.245/ 2000l.

73.4 €/l kesälaatu 5000 tonnin erä just hetki sitten.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 17.12.14 - klo:16:01

Väärästä kaupasta, muualta saa vielä tälle vuodelle, jos on pakko ostaa vaikka hinnat putoaa kuin kivi::)  Eilen Brent 59.94, just nyt 58.51 dollaria tynnyri. Jos ennuste edellleen sama 40 tynnyriltä, ei tässä kiirettä oo... Valmisteveron palautus ja hinnan korotus pientä 20 sentin hinnan laskussa per litra. Kohta pitää alkaa miettimään uuden öljysäiliön ostamista, 5000l:n säiliö tulee maksuun yhdessä hinnan nousussa :-X

Hyshys...

Kohta kun on löpöä tankeissa yli 10 mottia niin joudut perustamaan oman palokunnan että direktiivit täyttyy...  ;)

Joku vuos sitten oltiin purkukeikalla kaivosalueella, ja siel oli vanha raskasöljysäiliö, 5000 kuutiota muistaakseni. Kohta olis semmoselle käyttöä  ;D

ps. paljonkohan siitä määrästä sais määräalennusta ?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 17.12.14 - klo:16:15
pö kl 73,8 / 5000l, Diesel tl 1.245/ 2000l.

73.4 €/l kesälaatu 5000 tonnin erä just hetki sitten.
 
 Vit-tu,yli tonni jo hävitty vajaan kuukauden hätäilyllä. No eipä niistä ole käytetty vielä sataa litraa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 17.12.14 - klo:16:32
Minkä takia pitää ostaa öljyä 3 sentin hinnannousun takia, kun hinta on koko ajan laskussa ja tuo veron aiheuttama korotus tulee kuitattua melkein saman tien.

Mienkiintoista nähdä kuinka pitkäksi aikaa hinta jää matalalle tasolle. Itse ostin tavanomaista enemmän varastoon taannoin 94 sentin hintaan. Ihan kivat tappiot tulee väärästä arviosta.. :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 17.12.14 - klo:16:38
Minkä takia pitää ostaa öljyä 3 sentin hinnannousun takia, kun hinta on koko ajan laskussa ja tuo veron aiheuttama korotus tulee kuitattua melkein saman tien.

Mienkiintoista nähdä kuinka pitkäksi aikaa hinta jää matalalle tasolle. Itse ostin tavanomaista enemmän varastoon taannoin 94 sentin hintaan. Ihan kivat tappiot tulee väärästä arviosta.. :(

 Viimeksi tuli jäätyä odottamaan hinnan nousua kun vehnästä sai 240€/t. Myin sitten 180:llä mikä olis tänäpäivänä kohtuu hinta. Jälkiviisaudesta tais  Havukka-ahon ajattelijalla olla jokin mielipide
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 17.12.14 - klo:16:39
kylmikselle ja Beedeeärrälle....https://www.youtube.com/watch?v=dy_klHKBRjI.... tuli ittellekin hätä ja hyvämieli yhtaikaa >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 17.12.14 - klo:16:41
Nikkasen Konepaja teki mulle hienon säiliön suoja-altaalla.
Nyt en hirviä sitä täytättää, kun tuli mieleen,
että miten päin ne parrut pitääkään olla siellä tassujen alla.
Poikittain tassun alla, vai kaksi parrua pitkittäin. 
Eli nyt ne on niin kuin vaihtolavan juoksut, pitkittäin.
Pitänee huomenissa soittaa, on vaan senverta raskas
säiliö, että pitää joku nostovärkki hommata siihen.

Ajattelin, että ei ihan sepelille laskettaisi kuitenkaan.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sorjone - 17.12.14 - klo:17:50
  näin edullisen polttoaineen aikaan voi ottaa sen suoja-altaankin käyttöön niin saa nopeammin kuoletettua investoinnin.   ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 17.12.14 - klo:18:00
  näin edullisen polttoaineen aikaan voi ottaa sen suoja-altaankin käyttöön niin saa nopeammin kuoletettua investoinnin.   ;)

 Ei siihen taida montakaan prosenttia koko  tilavuudesta mennä mutta säästöä yhtäkaikki.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sorjone - 17.12.14 - klo:18:21
 Tänään saatu kahden lopettavan tilan öljysäiliöt yhteensä 8000 litraa edullisesti, maksoin niistä 500 euroa. Pitää lykätä ne etätilan varastoon niin täytetään heti kun hinta putoaa alle 60 sentin tai jos lasku taittuu.  :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 17.12.14 - klo:18:30
Tänään saatu kahden lopettavan tilan öljysäiliöt yhteensä 8000 litraa edullisesti, maksoin niistä 500 euroa. Pitää lykätä ne etätilan varastoon niin täytetään heti kun hinta putoaa alle 60 sentin tai jos lasku taittuu.  :)

 Kerro sitten kun olet ostanu ja mitä maksoi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.12.14 - klo:18:45
pö kl 73,8 / 5000l, Diesel tl 1.245/ 2000l.

73.4 €/l kesälaatu 5000 tonnin erä just hetki sitten.
 
 Vit-tu,yli tonni jo hävitty vajaan kuukauden hätäilyllä. No eipä niistä ole käytetty vielä sataa litraa.

Sama täällä, Taisin tilata viis tai kuus tonnia reilun 90 sentin hinnalla ja käytetty siitä puolitoista tonnia. Nyt tuolla hintaa seuraava satsi, enempää ei mahdu.

Kuulin eräästä isännästä joka oli ostanut pari säiliötä, 20 000 litraa pönttö. Siinä jo näkyy sentin hintaero vauraammallakin tilalla, puhumattakaan puolen euron heitoista :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 17.12.14 - klo:19:55
 http://www.uusisuomi.fi/raha/75616-juuri-nyt-raakaoljyn-hinta-kaantyi-yllattaen-nousuun.

 Mitäs meinaatte tehdä tyhjien pönttöjen kanssa. Ehtis vielä tämän vuoden poistoihin jos on tarve.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.12.14 - klo:20:05
http://www.uusisuomi.fi/raha/75616-juuri-nyt-raakaoljyn-hinta-kaantyi-yllattaen-nousuun.

 Mitäs meinaatte tehdä tyhjien pönttöjen kanssa. Ehtis vielä tämän vuoden poistoihin jos on tarve.

Uutiseen llittyen... Tai sitten hermoilevilta sijoittajilta otetaan rahat pois, moni iskee nyt kiinni kun luulee pohjien tulleen-> lasku jatkuu kohta entistä kovempana ja hermoilevat sijoittajat myyvät ostokset tappiolla pohjia odottaville ja kerran jo tilin tehneille "voittajille".

Samoin tekee hermoilevat ostajakin, ostin iltapäivällä säiliöt täyteen kun em. brentin hinta nousi vihreälle pitkästä aikaa. Silloin oli hieman plussalla, joten ei syytä uutisointiin, nythän tuo oli reilusti eilistä ylempänä. Mistä näistä tietää, kukaan ei voi onnistua ostamaan aina pohjilta, mutta kivahan näitä on seurailla samalla kun muutenkin pörssiä tutkailee :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sorjone - 17.12.14 - klo:20:15
http://www.uusisuomi.fi/raha/75616-juuri-nyt-raakaoljyn-hinta-kaantyi-yllattaen-nousuun.

 Mitäs meinaatte tehdä tyhjien pönttöjen kanssa. Ehtis vielä tämän vuoden poistoihin jos on tarve.
  Tänään täyttyi omat tyhjät pöööt ja toivotaan että lasku kerkiää tulla ajoissa ennen vuoden vaihdetta. Öljyauton kuski marisi että mikä helvetin hinku isännillä nyt on saada öljyä, vastasin että aja sää vaan öljyä kun on töitä kerran.  Täytyy ny rauhallisesti kattoa joko nyt tilais vai jättääkö pyhien väliin. Tälle vuodelle ei kyllä enää laskua tarttis.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 18.12.14 - klo:00:08
Minkä takia pitää ostaa öljyä 3 sentin hinnannousun takia, kun hinta on koko ajan laskussa ja tuo veron aiheuttama korotus tulee kuitattua melkein saman tien.

Mienkiintoista nähdä kuinka pitkäksi aikaa hinta jää matalalle tasolle. Itse ostin tavanomaista enemmän varastoon taannoin 94 sentin hintaan. Ihan kivat tappiot tulee väärästä arviosta.. :(

Minulla on sellainen tutina, että loppuvuosi mennään Suomessa raaka-öljyn laskevan hinnan myötä syntyneen kysyntäpiikin dominoimalla löpön hinnoittelulla. Lämmityskauden alussa on muutoinkin yleensä nostetta. Samaan suuntaan vaikuttaa tiedossa oleva veron korotuskin, jonka öljy-yhtiöt ovat osanneet ennenkin rahastaan katteeseensa.

Raakaöljyn hinta on pudonnut melkein puoleen kesän huippunoteerauksesta. Vaikutusta tosin keventää luokkaa 10 % oleva taalan vahvistuminen. Sen sijaan löpön hinta on pudonnut vain neljänneksen, kun hinnoista on siivottu pois 16,34 sentin polttoainevero. Tähän perustuen uskon löpön hinnanlaskun jatkuvan alkuvuodesta, veronnoususta huolimatta.

Toki jos raakaöljyn hinnassa tapahtuisi suurempi heilaus, menee tämä visio uusiksi...  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 18.12.14 - klo:00:12
Kannattaa muistaa, että yli 10 000 litraa tontilla muuttaa öljysäiliöpaikan ns tankkauspisteeksi maaperäsuojausvaatimuksineen  ;)

Itelläkin menee karvan yli, mutta täytyy siirtää yx pikkupytty naapurin puolelle jahka tyhjenee  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hammaslukko - 18.12.14 - klo:11:42
Kannattaa muistaa, että yli 10 000 litraa tontilla muuttaa öljysäiliöpaikan ns tankkauspisteeksi maaperäsuojausvaatimuksineen  ;)

Itelläkin menee karvan yli, mutta täytyy siirtää yx pikkupytty naapurin puolelle jahka tyhjenee  ;)

N. 15 000 litraa säiliöissä, suurin osa kuitenkin katoksessa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 18.12.14 - klo:17:41
Kannattaa muistaa, että yli 10 000 litraa tontilla muuttaa öljysäiliöpaikan ns tankkauspisteeksi maaperäsuojausvaatimuksineen  ;)

Itelläkin menee karvan yli, mutta täytyy siirtää yx pikkupytty naapurin puolelle jahka tyhjenee  ;)

N. 15 000 litraa säiliöissä, suurin osa kuitenkin katoksessa.
Juu ja katoksen eteenkin on tehty ns tankkauspaikka maaperäsuojauksineen  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hammaslukko - 18.12.14 - klo:18:14
Kannattaa muistaa, että yli 10 000 litraa tontilla muuttaa öljysäiliöpaikan ns tankkauspisteeksi maaperäsuojausvaatimuksineen  ;)

Itelläkin menee karvan yli, mutta täytyy siirtää yx pikkupytty naapurin puolelle jahka tyhjenee  ;)

N. 15 000 litraa säiliöissä, suurin osa kuitenkin katoksessa.
Juu ja katoksen eteenkin on tehty ns tankkauspaikka maaperäsuojauksineen  ;)

Aha! Tuollaisesta ei ole kyllä ollut mitään tietoa kymmenen vuotta sitten kun valuma-altaallinen katos on rakennettu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 18.12.14 - klo:21:37
Kannattaa muistaa, että yli 10 000 litraa tontilla muuttaa öljysäiliöpaikan ns tankkauspisteeksi maaperäsuojausvaatimuksineen  ;)

Itelläkin menee karvan yli, mutta täytyy siirtää yx pikkupytty naapurin puolelle jahka tyhjenee  ;)

N. 15 000 litraa säiliöissä, suurin osa kuitenkin katoksessa.
Juu ja katoksen eteenkin on tehty ns tankkauspaikka maaperäsuojauksineen  ;)

Aha! Tuollaisesta ei ole kyllä ollut mitään tietoa kymmenen vuotta sitten kun valuma-altaallinen katos on rakennettu.
Oho, oliko se jo silloin yli 10 000 litralle suunniteltu katos?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hammaslukko - 18.12.14 - klo:23:25

Saattoi muuten jäädä 500 l vajaaksi...  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 18.12.14 - klo:23:40
Raaka-öljy nousi nyt toista päivää peräkkäin. Vielä ei ehtinyt tulla polttoaineen hinnan korottamisesta viestiä :-X

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 19.12.14 - klo:00:14
Taisi ne alle 75 sentin ölbertit jäädä tällä erää halvemmiksi? Vuodenvaihde tuo 2,4sentin+alv veronkorotuksen, nähtäväksi jää mennäänkö sitten alle ton tavallaan nykyisen vrt reilun 72 sentin tason?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: icefarmer - 19.12.14 - klo:03:21
niin, ja mpö kaupoissa  onnistuneet  isännät voi kuittailla jotta tässä se kurottiin kiinni naapurin 50000e kalliimpi polttoainephimpi fentti ;) ;D 8) ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 19.12.14 - klo:06:51
Putinin pelihousut kestää ja pohjoisen pallonpuoliskon lämmityskausi loppuu. Eurooppa köhii ja Amerikan liuskeöljyn tuotanto senkus kasvaa... raakaöljy halpenee vielä. Kemppiliimaa ja uutta peltiä säiliön päätyyn lisää ennen ensi syksyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 19.12.14 - klo:08:04
Kyl se nyt kallistuu kun äskön kävi tankkiauto kylässä.  ;)

Ei jaksanut kyttäillä kun säiliö ei vetänyt 1800 litraa enempää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.12.14 - klo:22:56
http://porssi.taloussanomat.fi/commodities/startel_factsheet_overview.html?&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&START=1

58,24
    
12 kk alin/ylin   58,24114,93
Muutos    -0,61% [ -0,36 ]
Viim. kaupan aika 2014-12-29T01:00:00

Putoo...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kyntaja - 30.12.14 - klo:17:50
niin, ja mpö kaupoissa  onnistuneet  isännät voi kuittailla jotta tässä se kurottiin kiinni naapurin 50000e kalliimpi polttoainephimpi fentti ;) ;D 8) ::)

Entäs jos molemmat natsaa....  ;)

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 31.12.14 - klo:09:13
Kaikki kylänviisaat ja spekulantit olleet tiinuineen liikkeellä. Paljon melua tyhjästä.

http://yle.fi/uutiset/oljykauppa_kaynyt_kuumana_ennen_vuodenvaihdetta/7713183
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: mv - 31.12.14 - klo:09:32
urssi     56,40
     
12 kk alin/ylin    
56,40
114,93
Muutos     -3,16% [ -1,84 ]
Viim. kaupan aika 2014-12-30T01:00:00 :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 01.01.15 - klo:13:39
Kaikki kylänviisaat ja spekulantit olleet tiinuineen liikkeellä. Paljon melua tyhjästä.

http://yle.fi/uutiset/oljykauppa_kaynyt_kuumana_ennen_vuodenvaihdetta/7713183
 
 Joku ei jaksanut odottaa? http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/01/01/karu-havainto-vorot-veivat-maatilalta-10-000-litraa-polttooljya
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ketku - 01.01.15 - klo:14:18
Mulle kertoi palotarkastaja kun kyselin tuota 10 000l tontilla tai yli asiaa.

SE EI OLE litroja vaan KILOJA ja siihen lasketaan KAIKKI kemikaalit liuokset, kaasupullot, kasvinsuojeluaineet ym.

Sitten tuli se pommi mulle Kaikki yrityksen omistuksessa olevat kiinteistöt lasketaan yhteen...
Mulla on 3 kiinteistöä joissa kaikissa on polttoaineita ja päätilalla muut, äkkiä laskien mulla meni 20 000 rikki vaikka varastot oli vajaana kun liuokset lasketaan mukaan.

Palotarkastajan mukaan sen takia vaihtavat biologisiin aineisiin  ;D

Kemikaalilaista tuleepi kuulemma tämä pykälä.

Rakentajille kysymys, kaatteleeko tai tekeekö ne katselmksen kun ympäristölupaa haetaan navettaan?

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 01.01.15 - klo:16:52
toi on muuten hyvä että joku tuo julki tollasetkin asiat, ei ihan joka sälli tiiäkään noita rajoja kun on homma oikein levällään ja laajaa!      mitkä lie sanktiot noista ylityksistä?    mitä lisä vaatimuksia tuloo kun nakki käy?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: (O) - 01.01.15 - klo:18:22
kait siitä sakoilla selkiää tai tulee kunniamaininta,jos ei mitään vahinkoa ympäristölle tule.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 01.01.15 - klo:18:27
kait siitä sakoilla selkiää tai tulee kunniamaininta,jos ei mitään vahinkoa ympäristölle tule.

 ;D ;D ;D

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Täpinäreiska - 01.01.15 - klo:18:28

Rakentajille kysymys, kaatteleeko tai tekeekö ne katselmksen kun ympäristölupaa haetaan navettaan?

 Riippuu virkamiehestä. Mulle teki ja vaikeuksia tuli. Vakavin ja kiireellisin korjattava ongelma tuntui olevan velipojan autoharrastuksen mukanaan tuomat "varaosa" autot.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 05.01.15 - klo:07:54
Kurssi    55,20
    
12 kk alin/ylin   55,2055,20
Muutos    -2,13% [ -1,20 ]
Viim. kaupan aika 2015-01-02T01:00:00

Raaka tippuu jalosteet nousee.

(http://porssi.taloussanomat.fi/general/small_chart2.php?HEIGHT=200&WIDTH=375&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&TIME_SPAN=1M&TYPE=MOUNTAIN)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 05.01.15 - klo:10:58
Kurssi    55,20
    
12 kk alin/ylin   55,2055,20
Muutos    -2,13% [ -1,20 ]
Viim. kaupan aika 2015-01-02T01:00:00

Raaka tippuu jalosteet nousee.

(http://porssi.taloussanomat.fi/general/small_chart2.php?HEIGHT=200&WIDTH=375&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&TIME_SPAN=1M&TYPE=MOUNTAIN)

Kai joku on kysynyt polttoaineen hintaa uudella hinnastolla, mikä päivän hinta?

Ja kuinka monta senttiä veronpalautus pienenee tälle vuodelle? Siitähän se "päivän" hinta tulee vrt. ennen vuoden vaihdetta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 05.01.15 - klo:11:27
Ensi suvena vasta tilaillaan "halpaa" mopöä, mukava jutella tankkikuskin kanssa kun tuomi tuoksuu ja lämmin kesätuuli puhaltaa t-paitaa vasten. Toinen säiliökin palannee pläkkyriltä ja saa ensikasteensa juhannukseen mennessä. Ei hötkyillä... Hjuva Pjutin, spasiba hjalvasta öljystä. ;D

ps. Odotellaan noita muiden öljyjalosteiden hintojen laskua... kenen taskuun menee niistä rahat? ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 05.01.15 - klo:11:29
Halpaa on. Nyt vaan pitäisi keksiä käyttöä. Kuivaisiko viljat uudestaan, vaikkapa 8 %:iin ?
Kerrankin jäisi kitinät kosteudesta tulematta...

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 05.01.15 - klo:11:29
Kurssi    55,20
    
12 kk alin/ylin   55,2055,20
Muutos    -2,13% [ -1,20 ]
Viim. kaupan aika 2015-01-02T01:00:00

Raaka tippuu jalosteet nousee.

(http://porssi.taloussanomat.fi/general/small_chart2.php?HEIGHT=200&WIDTH=375&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&TIME_SPAN=1M&TYPE=MOUNTAIN)

Kai joku on kysynyt polttoaineen hintaa uudella hinnastolla, mikä päivän hinta?

Ja kuinka monta senttiä veronpalautus pienenee tälle vuodelle? Siitähän se "päivän" hinta tulee vrt. ennen vuoden vaihdetta.
Veronpalautus säilyy kait vielä tänävuonna.
Raision noteeraus 80,66c talvilaatu/3000L.
Eli veronkorotuksen verran tullu alas melkein jo  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 05.01.15 - klo:12:11

Kesä 73.4 ja siihen jotain päälle oli talvilaatu tilatessa, vielä on matkaa mutta oikea on suunta :) Eihän se multa oo pois jos joku saa halvemmalla, ei tuokaan enää niin pahalta tuntunut kun polttoainelasku oli euroissa paljon vähemmän kuin toimitetut litrat.

Pitänee alkaa harkitsemaan sitä uuden säiliön ostoa...

Tuo kymppitonnin raja per tila on jostakin sotien ajalta, pari erillistä kuivuria ja farmarisäiliöt, eihän ne voi olla koskaan täynnä vaikka olisi vain kolmen tonnin säiliöt.
Palotilanteessa ne ei ole samassa läjässä, vuodon sattuessa on ihan sama onko löpöä kymmenessä säiliössä 30 tonnia vai yhdessä kolme tonnia, ei ne kaikki hajoa yhtä aikaa. Kymppitonnin rajan per säilö ymmärrän hyvinkin, yksittäisen vahingon määrä saadaan näin jotenkin rajattua ja ehkä sama kymppitonnia voisi olla per sijoituspaikka, etäämmällä lisää tjsp.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tapani - 05.01.15 - klo:13:27
74 talvilaatu, teboililta, 3000 litraa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maanjulli - 05.01.15 - klo:15:09
Voihan perse!!! Tilasin pytyt täyteen marraskuulla kun opecin kokouksella pelottelivat ja hinnat olivatkin jo nousukiidossa. n.8000l tuli ja tähän mennessä loimeen on nykyhintoihin verrattuna tullut kohta tonni. Kylläpä osaakin vituttaa kivasti >:(. Toisaalta tilinpäätökseen oli pakko ostaa ainetta, mutta olisi pitänyt muutama viikko viivästyttää.  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tapani - 05.01.15 - klo:18:18
Voihan perse!!! Tilasin pytyt täyteen marraskuulla kun opecin kokouksella pelottelivat ja hinnat olivatkin jo nousukiidossa. n.8000l tuli ja tähän mennessä loimeen on nykyhintoihin verrattuna tullut kohta tonni. Kylläpä osaakin vituttaa kivasti >:(. Toisaalta tilinpäätökseen oli pakko ostaa ainetta, mutta olisi pitänyt muutama viikko viivästyttää.  :P
Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 05.01.15 - klo:18:22
brent 53,12
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Neke - 05.01.15 - klo:18:58
brent 53,12

Hyvä että euro heikkenee. muuten jo lähes ...ni.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 06.01.15 - klo:07:35
Kesäkuussa barrelilta pyydettiin 107 dollaria. Tänään summa putosi ohimenevästi 49,95 dollariin.

http://yle.fi/uutiset/oljynhinta_kavaisi_ennatyksellisen_alhaalla/7721584

Voiteluaineteollisuus tekee hyvää tulosta kun perusraaka-aine on halpaa ja kuluttajahinnat ei liiku alas millään... Ainakaan ennen kuin kalliilla tuotetut varastot on myyty pois.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 06.01.15 - klo:08:27
juuri tuo ketuttaa!   ja mitä tiliä tekeekään nää erikoiskalliitten öölien markkinoijat!    ei tipu alennuksia edes uhkaamalla.                     ja kohta pitäis tas laittaa uudet öölit koneisiin, kyllä se pikkasen kirpasee, nykyhinnoillakin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 06.01.15 - klo:08:59
Muutoksia Teboilin hinnoissa

https://www.agrimarket.fi/Maatalous_ja_Elaimet/polttoaineet/lammitysoljy-ja-diesel/polttooljyn-hinta-1362012/

Hinnanmuutokset:

Diesel 6.1.15 alkaen:
- Kesä- ja talvilaatu: - 0,68 snt/l

Polttoöljy 6.1.15 alkaen:
- Kesä- ja talvilaatu: - 0,85 snt/l

Hinnanmuutokset voimassa toistaiseksi.

Se rupiaa olemaan noi veronkorotukset poissa, kaikesta seilaamisesta huolimatta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 06.01.15 - klo:09:49
Muutoksia Teboilin hinnoissa

https://www.agrimarket.fi/Maatalous_ja_Elaimet/polttoaineet/lammitysoljy-ja-diesel/polttooljyn-hinta-1362012/

Hinnanmuutokset:

Diesel 6.1.15 alkaen:
- Kesä- ja talvilaatu: - 0,68 snt/l

Polttoöljy 6.1.15 alkaen:
- Kesä- ja talvilaatu: - 0,85 snt/l

Hinnanmuutokset voimassa toistaiseksi.

Se rupiaa olemaan noi veronkorotukset poissa, kaikesta seilaamisesta huolimatta.

 Hnitasuhteet vähä keikahtanu
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 06.01.15 - klo:10:07
Ei vaan ne olivat hinnanalennuksia per litra, ei litrahintoja.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 06.01.15 - klo:11:21
Ei vaan ne olivat hinnanalennuksia per litra, ei litrahintoja.

Niionkin, pärstäkerroin hinnasta alennusta. Nuo senttihinnat rimmas vaan niin hyvin eurohintoihin/l.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 06.01.15 - klo:12:32
veron osuus polttoaineiden hinnassa alkaa olla jo kohtalainen.
bensiinin hintaan sisältyy tänä vuonna energiaveroja snt/l;

  energiasisältövero 51,20    hiilidioksidivero 16,25   huoltovarmuusmaksu 0,68   yht. 68,13

diesel

                              31,65                           18,61                                  0,35          50,61

polttoöljy

                                9,30                           11,74                                  0,35          21,39

ja onko näiden lisäksi vielä se alvi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tonniperä - 06.01.15 - klo:12:41
ja onko näiden lisäksi vielä se alvi.
On on. Kaiken päälle tulee se Alvi, kysyy vaikka naapurin rouvalta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 06.01.15 - klo:12:59
ja onko näiden lisäksi vielä se alvi.
On on. Kaiken päälle tulee se Alvi, kysyy vaikka naapurin rouvalta.

onk se vaihtant ukkoo :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 07.01.15 - klo:08:37
brent 53,12

Crude Oil (Brent)    USD/bbl.    50.61    -0.49    -0.96%    

Joko tänään mennään alle 50 $:n?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nissan - 07.01.15 - klo:09:58
Onks toi Tonniperän kuva case 1690n ulosotto akselin tumppi
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jätkä - 07.01.15 - klo:15:31
Saksassa löpökin on edullisempaa 0,556€/l 3000 litran erässä
http://www.tecson.de/pheizoel.html (http://www.tecson.de/pheizoel.html)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: KAri - 07.01.15 - klo:15:46
Saksassa löpökin on edullisempaa 0,556€/l 3000 litran erässä
http://www.tecson.de/pheizoel.html (http://www.tecson.de/pheizoel.html)

Paljonkos meillä on hinnassa näitä omia energiaveroja mukana? Tuossa on jotain pylvästä asiasta: http://www.oil.fi/fi/tilastot-1-hinnat-ja-verot/16-oljytuotteiden-hinnat-ja-verojen-osuus (Bensan hinta näköjään meilläkin ilman veroja olis löpön alle)

Joka tapauksessa tuokin 20 centin litrahinnan ero on meillä "väärään suuntaan" kustannuksiin  >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jätkä - 07.01.15 - klo:16:37
Vanhentunut tullin tilasto
http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/valmisteverotus/tiedostot/021.pdf (http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/valmisteverotus/tiedostot/021.pdf)

 Onko se polttoaineen hinnan muodostus jotain salatiedettä? Melkein jokaisella nettisivulla on laitettu jollain käppyrällä tai nousun prosenteina, vaikka sen sen voisi ilmoittaa suoraan euroissa.  :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 07.01.15 - klo:16:57
Mutta saakos sakemannit ajaa verottomalla traktoreillaan. Mulla olis se käsitys, että dieselillä ajelevat. Kuivureista en tiedä sitten. Asiaa tuntevat voisivat tarkentaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 07.01.15 - klo:17:18
Mutta saakos sakemannit ajaa verottomalla traktoreillaan. Mulla olis se käsitys, että dieselillä ajelevat. Kuivureista en tiedä sitten. Asiaa tuntevat voisivat tarkentaa.

Saksassa biokaasusähköstä ja aurinkovoimasta saa niin kovat tuet että siellä kannattaisi järjestelmään kytkeä aina välillä vaikka joku traktoriagregaatti ja sanoa että tänään paistoikin kovaa  :P :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maataistelija - 07.01.15 - klo:19:00
Mutta saakos sakemannit ajaa verottomalla traktoreillaan. Mulla olis se käsitys, että dieselillä ajelevat. Kuivureista en tiedä sitten. Asiaa tuntevat voisivat tarkentaa.

Saksassa biokaasusähköstä ja aurinkovoimasta saa niin kovat tuet että siellä kannattaisi järjestelmään kytkeä aina välillä vaikka joku traktoriagregaatti ja sanoa että tänään paistoikin kovaa  :P :P

Vot, sepä se oliskin! "jopas on möttösellä ropeli pyörinyt tällä viikolla ku nuon tuottaa.."  --> majuri huuttaa laikkapunasena vajan takana agrekaatin kans samaan johtoon  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 07.01.15 - klo:21:36

Eikös ne jo jossakin Espanjassa jotakin tämän tyyppisiä huijauksia tehneetkin. EU:lta kuppasivat jotakin biotukea...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Wessel - 13.01.15 - klo:21:52
Milloin näkyy pö:n hinnassa, kun raakaöljyn hinta laskee kokoajan?
Agrin verkkokaupan laskurilla katottuna talvilaadun hinta vielä korkeampi kuin ennen vuodenvaihdetta.
http://porssi.taloussanomat.fi/commodities/startel_factsheet_overview.html?&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&START=1
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 13.01.15 - klo:22:01
Milloin näkyy pö:n hinnassa, kun raakaöljyn hinta laskee kokoajan?
Agrin verkkokaupan laskurilla katottuna talvilaadun hinta vielä korkeampi kuin ennen vuodenvaihdetta.
http://porssi.taloussanomat.fi/commodities/startel_factsheet_overview.html?&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&START=1

Kysyin myös tänään uteliaisuutta hintaa kaupalta, vielä ois samoissa hinnoissa kuin "halvimmillaan" ostettu ennen Joulua. Lisäksi vielä valmisteveron palautushyöty, jonkinverran saa laskea vieläkin että on edullisempaa. Laskeehan se, silloin oli tynnyri noin 60 dollaria, nyt 45 eli 25%:a on hinta pudonnut raakatavaralla.  Vielä ei ollut öljysäiliöiden hinta noussut ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 13.01.15 - klo:22:04
Milloin näkyy pö:n hinnassa, kun raakaöljyn hinta laskee kokoajan?
Agrin verkkokaupan laskurilla katottuna talvilaadun hinta vielä korkeampi kuin ennen vuodenvaihdetta.
http://porssi.taloussanomat.fi/commodities/startel_factsheet_overview.html?&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&START=1

Huomenna ei oo.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Wessel - 13.01.15 - klo:23:32
Saa nähä tippuuko pö:n hinta yhtä alas kuin viisi vuotta sitten, silloin sai kesälaatua 52-53 senttiä litra alv.0
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: andie - 04.02.15 - klo:11:26
Tuli äsken viestiä, että huomenna hinta nousee n.5 senttiä/l. Miksiköhän?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 04.02.15 - klo:12:38
Tuli äsken viestiä, että huomenna hinta nousee n.5 senttiä/l. Miksiköhän?

Syyllinen?
 
http://porssi.taloussanomat.fi/commodities/startel_factsheet_overview.html?&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&START=1

On se perhana, hinta on ny 55 dollaria tynnyriltä ja hintaa nostetaan reippaasti muutama dollarin noususta. Laskusuunnassa pudotukset ei olleet yhtä jyrkkiä eikä noille pohjille edes päästy, katetta venytettiin pohjilla. Tuskin on kovaa nousua tiedossa mutta näille nurkille saattaa jämähtää.

Ei ehtinyt uusi säiliö tulla näihin jo menneisiin pohjiin, jospa ne uudet pohjat tulisi myöhemmin. Huomenna säilön täyttö 300€ kalliimpaa kuin tänään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 04.02.15 - klo:15:56
https://www.agrimarket.fi/Maatalous_ja_Elaimet/polttoaineet/lammitysoljy-ja-diesel/polttooljyn-hinta-1362012/

Hinnanmuutokset:

Diesel 5.2.15 alkaen:
- Kesä- ja talvilaatu: + 4,83 snt/l

Polttoöljy 5.2.15 alkaen:
- Kesä- ja talvilaatu: + 5,16 snt/l

Hinnanmuutokset voimassa toistaiseksi.

Muutoksia markkinahinnoissa/valuuttakursseissa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 04.02.15 - klo:16:24
hehheh!   nuissahan se markkinatalous näkyy oikein hyvin.   koneet ja värkit ei mee kaupaksi ja myynnit on jotain 1950-lukua mutta enerkia on sitten 2015 lukua.   ja nouseee!                        mites veeti, kersikkö täyttää kuivurin säoliöt halvalla?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kolapoika - 04.02.15 - klo:17:43
kuukausi kaiken muuttaa voi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 04.02.15 - klo:18:03
Öljyn hintakin on noussut. Sitä en osaa sanoa kuinka suuri vaikutus sillä on suoraan polttoöljyjen hintoihin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 04.02.15 - klo:18:31
Kauppiailla on oma maha aina lähimpänä. Aasiakas maksaa viulut.  :-*

"...ehdotetaan Venäjällä tankkaamiseen samankaltaista 20 tunnin vähimmäisaikarajaa, kuin alkoholin tuonnissa EU-alueen ulkopuolelta."

http://yle.fi/uutiset/bensiinikauppiaiden_liitto_haluaa_rajoittaa_bensaturismia_kaytannon_malleja_ei_ole_viela_valmiina/7781186
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kysyn_vaan - 04.02.15 - klo:19:14
Kauppiailla on oma maha aina lähimpänä. Aasiakas maksaa viulut.  :-*

"...ehdotetaan Venäjällä tankkaamiseen samankaltaista 20 tunnin vähimmäisaikarajaa, kuin alkoholin tuonnissa EU-alueen ulkopuolelta."

http://yle.fi/uutiset/bensiinikauppiaiden_liitto_haluaa_rajoittaa_bensaturismia_kaytannon_malleja_ei_ole_viela_valmiina/7781186

Vuan onhan tuo kaeken kaikkiaan varsin turhanpäiväästä touhua, parin tunnin bensaturismi. Hiippari joka suapi melekeen työpäevän aikaa tuhlatessaan 40 eurolla kiärrettyä veroja, tuhlaa sekä ommaa aekaansa että tullin, ja tuhlaapi aeka paljon bensaa vielä lisäksi. Että sais kyllä loppua jos joku näppärän keinon keksii.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 04.02.15 - klo:19:21
Tuli äsken viestiä, että huomenna hinta nousee n.5 senttiä/l. Miksiköhän?
keräävät kolehtia Abdullahin hautaisiin ;D      Raakaöljyn hinta on lähtenyt nousuun sen jälkeen, kun Saudi-Arabian kuningashuone aamuyöllä Suomen aikaa ilmoitti kuningas Abdullahin kuolleen
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maanviljelija - 04.02.15 - klo:19:31
Tuli äsken viestiä, että huomenna hinta nousee n.5 senttiä/l. Miksiköhän?
keräävät kolehtia Abdullahin hautaisiin ;D      Raakaöljyn hinta on lähtenyt nousuun sen jälkeen, kun Saudi-Arabian kuningashuone aamuyöllä Suomen aikaa ilmoitti kuningas Abdullahin kuolleen
Sehän kuoli yli viikko sitten ja on jo kuopattu :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nissan - 04.02.15 - klo:21:03
Ei hätää kohta putoaa puolisenttiä hinta ;D ;D ;D ;D
http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/02/04/raakaoljyn-hinta-kaantyi-selvaan-laskuun/20151524/12?pos=tuoreimmat
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 04.02.15 - klo:22:31
12000 litraa talvilaatua makso 0.75. Nyt on hetkeks ööliä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 05.02.15 - klo:00:04
12000 litraa talvilaatua makso 0.75. Nyt on hetkeks ööliä.

Fiksu teko. Hinta nousee juuri 5 senttiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 05.02.15 - klo:07:33
oispa ollu kiva lisä tossa määrässä!   viisaat osaa sijoittaa oikein.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 05.02.15 - klo:12:06
12000 litraa talvilaatua makso 0.75. Nyt on hetkeks ööliä.
isot kannut mul ei mahu ku 10 siitäki on 2 talvilaadulla
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ana111 - 05.02.15 - klo:12:20
Pilkkuvirhe.1200 litraa lähempänä
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 05.02.15 - klo:12:54
Raakaöljy kääntyi taas laskuun, ei kannata hätäillä  ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Joozeppi - 05.02.15 - klo:16:02
mun makso kesälaatua 5000 L samanverran  :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 05.02.15 - klo:16:09
eiks kesä halvempi?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: KAri - 05.02.15 - klo:16:12
mun makso kesälaatua 5000 L samanverran  :-\

Tänään tuli 4,5 tonnia kesälaatua 73,5 centtia litralta - näillä mennään sitten alkusyksyyn.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ala-Pertti - 05.02.15 - klo:17:18
mun makso kesälaatua 5000 L samanverran  :-\

nyt on kusetuksen makua. siis jos 5 kilolitraa maksaa saman, kuin 12, vaikkakin kesä vs talvi :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nissan - 05.02.15 - klo:21:47
57sivua polttoaineen hinnasta saatu juttuu :o :oeikö tuo polttoaineen suhteelinen rahameno ole aika pieni normaalitilalla.Luulis noista tuottaja hinnoista saavan enempi kähinää
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Joozeppi - 05.02.15 - klo:22:31
Raakaöljy kääntyi taas laskuun, ei kannata hätäillä  ;)

Ai teillä käänty laskuun: http://fi.investing.com/commodities/brent-oil

Tarvii kattoo jos maksoin 75 senttiä ni se oli ylihintaa sit kesälaadusta. tai sit tuleeki talvilaatua..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sokuri - 05.02.15 - klo:23:04
5500 litraa kesä pö eilen 0,73 verolla. Ei halvinta koskakävi jo alle 0,70 vuoden alussa...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maidontuottaja - 05.02.15 - klo:23:23
Agrimarketin verkkokaupasta tilasin keskiviikkoiltana. tais olla ryöstöhinta, kun maksoi jotain 82 snt.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tupajumi - 05.02.15 - klo:23:39
Tolkuttomia määriä monet tilailee. Kuivaamossa voi märkänä syksynä mennä paljon öljyä, mutta aika paljon sitä tuntuu menevän traktoreissakin monilla, vaikka ei pitäis. Jossain on vikaa. Kuinka paljon sitä kuluu tuottavassa työssä ja kuinka paljon turhassa tuottamattomassa pyörittelyssä? Sitä kannattaa itse kunkin miettiä.  Kun yleiskulutus on runsasta, niin siinä ei paljon merkkaa, maksaako löpö 80 vai 100 senttiä litralta.

Onneksi tässä suorakylvömenetelmässä löpön kulutus on todella vähäistä, tässä menetelmässä säästyy löpö, koneet, traktorit ja niiden renkaat. Vuodessa käy öljyauto tilallani kaksi kertaa, kerran täytetään kuivurin tankki ja kerran traktoreille tarkoitetun löpön tankki, siinä ne.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKF - 05.02.15 - klo:23:48

Sitä määki oo aatellu, mutta ko rehuntekoo tahtoo vaa kulua se 6-7 tonnia per kerta....! ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wth - 06.02.15 - klo:07:01
Tolkuttomia määriä monet tilailee. Kuivaamossa voi märkänä syksynä mennä paljon öljyä, mutta aika paljon sitä tuntuu menevän traktoreissakin monilla, vaikka ei pitäis. Jossain on vikaa. Kuinka paljon sitä kuluu tuottavassa työssä ja kuinka paljon turhassa tuottamattomassa pyörittelyssä? Sitä kannattaa itse kunkin miettiä.  Kun yleiskulutus on runsasta, niin siinä ei paljon merkkaa, maksaako löpö 80 vai 100 senttiä litralta.

Onneksi tässä suorakylvömenetelmässä löpön kulutus on todella vähäistä, tässä menetelmässä säästyy löpö, koneet, traktorit ja niiden renkaat. Vuodessa käy öljyauto tilallani kaksi kertaa, kerran täytetään kuivurin tankki ja kerran traktoreille tarkoitetun löpön tankki, siinä ne.

Kävikö mielessä et muilla voi olla enemmän tekemistä noin ylipäätäänkin?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: taisker - 06.02.15 - klo:08:12
57sivua polttoaineen hinnasta saatu juttuu :o :oeikö tuo polttoaineen suhteelinen rahameno ole aika pieni normaalitilalla.Luulis noista tuottaja hinnoista saavan enempi kähinää
mää taidan olla aika erikoinen ku mun isoin erä on pöö edes lannoite ei maksa niin paljo
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Klapikauppias - 06.02.15 - klo:08:39
Tuosta tulevasta rajusta 5 sentin korotuksesta tuli tekstari k-kauppiaalta jo aamulla ja a-marketista vielä yhdeksän mais illalla, päivällä kurkkasin teboilin sivulta, että silloin hinta oli tänne noin 80 senttiä litra ja tämän viidensentin korotuksen jälkeen 82 samalle määrälle, että nyt kyllä jäi vähän sellainen tunne, että markkinamies yritti pikkasen heruttaa  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: KAri - 06.02.15 - klo:09:01
Tuosta tulevasta rajusta 5 sentin korotuksesta tuli tekstari k-kauppiaalta jo aamulla ja a-marketista vielä yhdeksän mais illalla, päivällä kurkkasin teboilin sivulta, että silloin hinta oli tänne noin 80 senttiä litra ja tämän viidensentin korotuksen jälkeen 82 samalle määrälle, että nyt kyllä jäi vähän sellainen tunne, että markkinamies yritti pikkasen heruttaa  ::)

Itse tosiaan laitoin tilaukseen 4,5 tonnia kesälaatua, hinta oli 73,5 centtiä. Agrin nettikaupan mukaan hinnat on noussu sen reilut 5 centtiä 5 tonnin erälle.

Se nousu ei ollu varmaan mun koneelle vielä tuon vuoren yli ehtinyt, kun itse katsoin  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Klapikauppias - 07.02.15 - klo:18:23
Mä en tilannu yhtään mitään, kun ei ole tilaa, ehdin jo syksyllä, kun hinnat tippui 90 paikkeille :( Mutta kokeilin 2000  litran hintaa teboilin nettipalvelussa ennen ja jälkeen viimeviikon korotuksen. Toteemeissa nuo hinnat näkyy vasta nyt viikonloppuna hiipivän ylöspäin, eivät näköjään vähittäishintaa muuttaneet heti.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 09.02.15 - klo:19:17
Raakaöljy 23 dollaria halvempaa kuin marraskuun lopulla ,valmis tavara 6,5 c.? :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tonniperä - 10.02.15 - klo:01:16
Onks toi Tonniperän kuva case 1690n ulosotto akselin tumppi
Allis Chalmersin taitaa olla. OEM No. 70255802
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 10.02.15 - klo:13:20

Taas nousee huomenna 3-senttiä.  Siis öljyn hinta   :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 11.02.15 - klo:07:23
Pian laskee raaka-aineen hinta, ei siis lopputuotteen.

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/02/10/oljyn-hinta-voi-pudota-20-dollariin-joksikin-aikaa/20151763/170
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Cynic - 12.02.15 - klo:18:57
Huomaa sanat "ennuste" ja "voi". Viimeistään tämä sinetöi uutisen arvon: "arvioi investointipankki"

Yhtä paikkansa pitävää arviota öljyn hinnasta saa pultsarilta joka on nukkunut yönsä taloussivujen alla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 17.02.15 - klo:16:45
0.91 talvipöö. ;D

Huima nousu parissa viikossa.... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 17.02.15 - klo:19:37
... ja kuskase ennustikaan että pöö on halpaa pitkälle kevääseen...   mutta eihän vielä ole kevät, vaan sydäntalvi.       ja toi hinnain nosto on aika nopsaa mutta lasku sitten takkuaakin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.02.15 - klo:21:18
0.91 talvipöö. ;D

Huima nousu parissa viikossa.... ;D

Huomena tulee uus reilu kuuden tonnin pönttö pihaan. Millonhan tuon voi täyttää, ei ainakaan näillä hinnoilla :-X Vai onko tuo sun hinta joku alkaen mittarihinta :P Kymppisenttiä pitäis olla kesälaadun halvempaa vai onko, kuuden tonnin satsilla? Silti liian tyyristä ylimääräistä varastoida, liekö tuo täytettävä vasta syksyllä kun tarvetta muutenkin löpölle...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 17.02.15 - klo:21:21

Tsori hei, oikeesti, unohdin että te ajatte kesälaadulla ympäri vuoden, mun on pakko ottaa talvilaatua.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sorjone - 17.02.15 - klo:21:24

Laskee se hinta vielä kesään mennessä. Itselle tuli viime hetkillä pari viikkoa sitten 5 kuutioo 74 senttiä mutta pari kuutioo tyhjää jäi odottamaan jos sais vielä uuden pytyn lisäksi. Nyt kuitenkin jo selvitään eka kuivauspäivät.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 17.02.15 - klo:21:26
0.91 talvipöö. ;D

Huima nousu parissa viikossa.... ;D

Huomena tulee uus reilu kuuden tonnin pönttö pihaan. Millonhan tuon voi täyttää, ei ainakaan näillä hinnoilla :-X Vai onko tuo sun hinta joku alkaen mittarihinta :P Kymppisenttiä pitäis olla kesälaadun halvempaa vai onko, kuuden tonnin satsilla? Silti liian tyyristä ylimääräistä varastoida, liekö tuo täytettävä vasta syksyllä kun tarvetta muutenkin löpölle...

Tsori hei, oikeesti, unohdin että te ajatte kesälaadulla ympäri vuoden, mun on pakko ottaa talvilaatua.

Talvilaatusäiliö on täytetty jo syksyllä ja talvella ei turhia ajella. Luulis kolme tonnia riittävän talven puuhasteluihin kun ei lumitöitäkään urakoi :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 19.03.15 - klo:20:46
Kesähän se sieltä on tulossa... Raakaöljyn hinta ei ole noussut kuin rapian 4 dollaria tammikuun pohjista. Kävi 50ssä ja on nyt 54 $. ;D

http://www.ess.fi/uutiset/talous/2015/03/19/bensan-hinta-kaantyi-selvaan-nousuun
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 06.05.15 - klo:07:11
Kyllä sieltä pikkuhiljaa ylös tullaan. ::)

(http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article7970774.ece/ALTERNATES/w960/29_4_RAAKA%C3%96LJY_hintakehitys_2014-15.png)
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

http://yle.fi/uutiset/iran_tuo_lisapaineita_oljymarkkinoille__oljymaiden_ahdinko_koituu_kuluttajan_iloksi/7972849

http://yle.fi/uutiset/oljyn_hinnan_lasku_ei_juurikaan_nay_bensapumpulla__katso_paljonko_bensa_maksaa_eri_puolilla_suomea/7972270
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: metsajussi - 06.05.15 - klo:17:11
Lisäksi dollari on tällä hetkellä todella vahva, se on melkein $=€. Jossakin vaiheessa taisi olla 0,993...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 14.07.15 - klo:22:28
Jatketaanko tästä?? :)

http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=62991.0

Missä tasossa nyt mennään ja paljonko hinta laskee kun ydinsopimus Iranin kanssa varmistui ja maa palaa täysillä öljymarkkinoille...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hummeri5 - 14.07.15 - klo:22:41
0.83 näkyy olevan..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 14.07.15 - klo:22:45
Jatketaan... niin ihku ja ennätyspitkä ketju. 8)

Ketä pösilö meni sit ostamaan "erittäin kallista" löpöä purnukat piripintaan viime talvena?

Voiteluainemarkkinoillakin laskua?

Sipilällä helpompaa korottaa aiottua enemmän polttoaineveroja?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaenuunkeisari - 14.07.15 - klo:23:03
6000l maksu marraskuussa 81.5  :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tupajumi - 15.07.15 - klo:17:29
Jatketaan... niin ihku ja ennätyspitkä ketju. 8)

Ketä pösilö meni sit ostamaan "erittäin kallista" löpöä purnukat piripintaan viime talvena?

Voiteluainemarkkinoillakin laskua?

Sipilällä helpompaa korottaa aiottua enemmän polttoaineveroja?

Täsä olis valtiolla nyt hyvä paikka paikata valtiontaloutta, reipas korotus veroon.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tupajumi - 16.07.15 - klo:14:28
 Agrimarketin verkkokauppa mainostaa että maksuaikaa polttoöljytilaukselle 30.11. asti, mut uskaltaako siellä tilausta jättää, kun missään ei siellä tilausprosessissa näy, mikä lopulta tulee eräpäiväksi?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 16.07.15 - klo:15:21
Halpaa on. Ja maksuaikaa kolmannesvuosi.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 16.07.15 - klo:20:54
Agrimarketin verkkokauppa mainostaa että maksuaikaa polttoöljytilaukselle 30.11. asti, mut uskaltaako siellä tilausta jättää, kun missään ei siellä tilausprosessissa näy, mikä lopulta tulee eräpäiväksi?

Siinä se lukee punasella etusivulla????????
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 07.08.15 - klo:08:57
0.77 kesälaatu ja 0.80 talvi.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 07.08.15 - klo:09:48
0.77 kesälaatu ja 0.80 talvi.

Eilen kysyin todella pitkästä aikaa yhdestä paikkaa, 0.75 oli kesälaatu. Tänään kuulemma tippuu lisää. Tässähän saa kohta ostaa lopputalvesta ostetun uuden säiliön täyteen öljyä :) ...Ja jos hinta riittävän alas menee, pitää vanhatkin säiliöt pitää käytössä kunnes hinta nousee. Sitä tosin ei tarvinne kauaa oottaa, mutta mistä sitä tietää, kuinka paha kupru Kiinassa tulee.

Jotain positiivista tänäkin syksynä :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Forgiven - 07.08.15 - klo:10:33
Sehän on jo niin halpaa että voi alkaa puimaan vähän kosteampana  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 07.08.15 - klo:12:23
Sehän on jo niin halpaa että voi alkaa puimaan vähän kosteampana  ::)

Lokakuulla kun paahtaa nisuja uuni ja putki punasena, kyl öljyä menee... :-\
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 11.08.15 - klo:10:57
..0,785€/litra kesälaatu
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Red Bull - 11.08.15 - klo:16:37
0,76 euroa/litra kesämöpö.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 11.08.15 - klo:18:35
Verottomana on vitonen pilkun jälkeen, eli 0,735 verollisena. :D Myyjän mukaan mystistä kesälaatua?  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 11.08.15 - klo:19:11
Verottomana on vitonen pilkun jälkeen, eli 0,735 verollisena. :D Myyjän mukaan mystistä kesälaatua?  ;D

 ;D ;D
0.77 kesälaatu ja 0.80 talvi.

Eilen kysyin todella pitkästä aikaa yhdestä paikkaa, 0.75 oli kesälaatu. Tänään kuulemma tippuu lisää. Tässähän saa kohta ostaa lopputalvesta ostetun uuden säiliön täyteen öljyä :) ...Ja jos hinta riittävän alas menee, pitää vanhatkin säiliöt pitää käytössä kunnes hinta nousee. Sitä tosin ei tarvinne kauaa oottaa, mutta mistä sitä tietää, kuinka paha kupru Kiinassa tulee.

Jotain positiivista tänäkin syksynä :P

 ;D ;D

Aina saa joku halvemmalla, määrästä ja paikasta riippumatta.

..0,785€/litra kesälaatu

Tässä taasen realistinen hinta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Viljelijä - 11.08.15 - klo:19:33
 Jokohan nyt pitäs ostaa "loppuelämän" tarve löpöä? EI kait se enään halpene?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 11.08.15 - klo:19:35
Halpenee... ja nykylöpö muuten vanheneekin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 11.08.15 - klo:19:51
Verottomana on vitonen pilkun jälkeen, eli 0,735 verollisena. :D Myyjän mukaan mystistä kesälaatua?  ;D

 ;D ;D
0.77 kesälaatu ja 0.80 talvi.

Eilen kysyin todella pitkästä aikaa yhdestä paikkaa, 0.75 oli kesälaatu. Tänään kuulemma tippuu lisää. Tässähän saa kohta ostaa lopputalvesta ostetun uuden säiliön täyteen öljyä :) ...Ja jos hinta riittävän alas menee, pitää vanhatkin säiliöt pitää käytössä kunnes hinta nousee. Sitä tosin ei tarvinne kauaa oottaa, mutta mistä sitä tietää, kuinka paha kupru Kiinassa tulee.

Jotain positiivista tänäkin syksynä :P

 ;D ;D

Aina saa joku halvemmalla, määrästä ja paikasta riippumatta.

..0,785€/litra kesälaatu

Tässä taasen realistinen hinta.

Onko hinta nousussa?? Kauppias tuumas että seuraavana päivänä laskee lisää, ettei kannata ostaa ellei tarvi. Sentin lasku on 70 euroa, kyllä mä muutaman päivän joudan odottamaan kun ei säiliöt vielä niin tyhjiä ole :) Hetki sitten starttasin puimurin ja ajoin pesupaikalle, enpä kattonut onko tankissa minkäverran. Ens viikolla alkaa ja silloin on oltava polttoainetta, ainakin se vähä mitä aloitukseen tarvii :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 12.08.15 - klo:10:34
Hinta ollut mieluummin laskussa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: MKR - 12.08.15 - klo:15:22
Halpenee... ja nykylöpö muuten vanheneekin.
On muuten totta. IKH:lla oli bakteeritestereitä myynnissä (ja toki bakteereja tappavaa ainettakin) joilla saa testattua polttoöjyn seassa kasvavan bakteerikasvuston, kokeilkaa ja yllättykää...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 12.08.15 - klo:16:35
Halpenee... ja nykylöpö muuten vanheneekin.
On muuten totta. IKH:lla oli bakteeritestereitä myynnissä (ja toki bakteereja tappavaa ainettakin) joilla saa testattua polttoöjyn seassa kasvavan bakteerikasvuston, kokeilkaa ja yllättykää...

Ootko itse kokeillut ja yllättynyt?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 12.08.15 - klo:16:58
0.74 tänään, vielä ei uskaltanut tilata kun ei akuuttia tarvetta :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 12.08.15 - klo:17:22
Ootko itse kokeillut ja yllättynyt?
Mpö:hän muuttuu virallisesti "sopaksi, kiisseliksi, keitoksi" kun se muhii ja limoittuu vuosikaupalla farmarisäiliössä. Siitähän nykykoneet tykkää... vanhemmat ei ole moksiskaan.  :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: MKR - 12.08.15 - klo:17:43
Halpenee... ja nykylöpö muuten vanheneekin.
On muuten totta. IKH:lla oli bakteeritestereitä myynnissä (ja toki bakteereja tappavaa ainettakin) joilla saa testattua polttoöjyn seassa kasvavan bakteerikasvuston, kokeilkaa ja yllättykää...

Ootko itse kokeillut ja yllättynyt?

Kokeilin, farmarisäiliössä ei ollut juuri mitään ylimääräistä mutta kuumavesipesuria varten on pajalla joku vanha vihreä muovikannu jossa oli kyllä jo ihan silmälläkin nähtävää levää, tummaa haituvaa tuli kannusta tuosta otettu näyte veti kyllä koeliuskan aika tummaksi... Liekö kannun valon läpäisy avainsana vai mikä tuon tekee? Ilmeisesti tuo nykyaineessa oleva biokomponentti tekee tuon mahdolliseksi?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 14.08.15 - klo:15:30
Kui pal nousee?

"Rahaa valtion kassaan kerätään tupakka-, ajoneuvo,- jäteveroa sekä lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden veroa korottamalla."

http://yle.fi/uutiset/ensi_vuoden_budjetti_julki__katso_mista_saastetaan_mihin_panostetaan/8227304
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 14.08.15 - klo:20:40
Kui pal nousee?

"Rahaa valtion kassaan kerätään tupakka-, ajoneuvo,- jäteveroa sekä lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden veroa korottamalla."

http://yle.fi/uutiset/ensi_vuoden_budjetti_julki__katso_mista_saastetaan_mihin_panostetaan/8227304

"Tyhmä kerskuu" löpön hinnallaan, stubbi iskee.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 19.08.15 - klo:19:32
 :) :) :)

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/08/19/wti-oljy-laski-alimmilleen-sitten-vuoden-2009/201510595/170
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hummeri5 - 19.08.15 - klo:20:44
0.73 pirkanmaa 4000..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 20.08.15 - klo:03:48
0.73 pirkanmaa 4000..
Mistä noin halpaa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 20.08.15 - klo:06:54
0.73 pirkanmaa 4000..
Mistä noin halpaa?

Pirkanmaan pilailupuodista....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hiluhi - 20.08.15 - klo:10:13
alle 2000L määrissä
kesä: 0,74
talvi: 0,79
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 20.08.15 - klo:13:33
alle 2000L määrissä
kesä: 0,74
talvi: 0,79

Joo, täytyy ollakin. Skänän kulmilla ei ilmeisesti polttoaineen myynnin kilpailu toimi, jos hintoja epäilee. Oli jo viime torstaina alle 74 sentin kesälaatu, 7 tonnin erä. Kysellyt ohimennen, hintaa kytäten. Siitä on raakaöljyn hinta pudonnut noin 5%,

http://porssi.taloussanomat.fi/commodities/startel_factsheet_overview.html?&STARTEL_SYM=ROLJY.XXX&START=1

 tekisi suoraan lopputuotteen hinnaksi noin 70 senttiä. Eli vielä kannattaa odottaa, ellei kiirettä. Tuolla em. määrällä viis senttiä on 350 euroa.

Tuntuu pieneltä, mutta tarkoittaa myös 70 tonnin viljaerälle vitosen parempaa tonnihintaa, jos näin kääntää :) Eli ostaessa helpompi tienata kuin myymällä kartellille :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 26.08.15 - klo:08:35
Brentti pysähty toistaiseksi 43 dollariin, kesälöpö sisämaahan pikkuerässä 72 senttiä. Ei taida konkurssi tulla jos nyt täyttäis säiliöt, keväällä otettu erä oli 94 senttiä. ::)

Edit. 70,7 senttiä 2000 L erä, kun luopui maksuaikaedusta. :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 26.08.15 - klo:09:08
Polttoöljy 26.8.15 alkaen:
- Kesä- ja talvilaatu: - 4,37 snt/l

Huh, no nyt alkaa olemaan ale 70 senttiä litra... :o

Kannatti kuitenkin puida sitä 20% nisua.... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator II - 26.08.15 - klo:09:34
Kohtahan pitää ostaa 10 kuution farmari 5 kuutioisen kaveriksi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 26.08.15 - klo:12:53
Kuivuria pitänee nyt sadepäivinäkin lämmittää,
vaikka ei olisikaan viljaa. Saisi vajennusta säiliöihin,
niin pääsisi tankkaamaan halpaa.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 26.08.15 - klo:13:30
Brentti pysähty toistaiseksi 43 dollariin, kesälöpö sisämaahan pikkuerässä 72 senttiä. Ei taida konkurssi tulla jos nyt täyttäis säiliöt, keväällä otettu erä oli 94 senttiä. ::)

Edit. 70,7 senttiä 2000 L erä, kun luopui maksuaikaedusta. :o

68 ja risat senttiä yli 5 tonnin erä. Kuivuriehdolla, ilman sitä sentin halvempaa. En ostanut vaikka huomiselle nousee, kyllä se vielä putoaa :) ...Kuten pörssikurssit, kiina suunnittelee devalvaatiota ja se vaikuttaa taas ihan kaikkeen. Alaspäin :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: T170 - 26.08.15 - klo:13:43
0,67 € 1360 litran tukkuerä.   ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Joozeppi - 26.08.15 - klo:22:48
mää jouduin maksamaan 69 snt/L 8000 litran erästä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: icefarmer - 26.08.15 - klo:22:58
Kohtahan pitää ostaa 10 kuution farmari 5 kuutioisen kaveriksi.
eikö sinun periaatteen miehenä kannattas ostaa oma säilöauto, tarttis akt.n väen kans takuta kartanolla :D :D :D :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 26.08.15 - klo:23:08
Sopivasti tuli eilen 7700 litraa mulle uusia kunnostettuja säiliöitä eilen pihaan. Vielä niihin ei voi tilata täytettä, kun pitää ensin pumpata vanhoista noihin vanhojen säiliöiden tarkastuksen ajaksi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 26.08.15 - klo:23:17
Mites sä hoidat sen 10 000l rajoituksen?

Kun eiks se ollu joku juttu et tuota enempää ei sais olla varastoo.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 27.08.15 - klo:01:42
Mites sä hoidat sen 10 000l rajoituksen?

Kun eiks se ollu joku juttu et tuota enempää ei sais olla varastoo.
Muuttuu vaan tankkauspisteeksi ja vaatii maaperäsuojauksen ja jotain muuta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 27.08.15 - klo:10:10
Mites sä hoidat sen 10 000l rajoituksen?

Kun eiks se ollu joku juttu et tuota enempää ei sais olla varastoo.
Muuttuu vaan tankkauspisteeksi ja vaatii maaperäsuojauksen ja jotain muuta.

Tuo on käsittämätön vaade, tiedän monia joilla tuo ylittyy :-X eikä ne säiliöt oo samassa paikassa. Mullakin 3 eripaikassa, samassa pihapiirissä kuitenkin. Mitenhän lainsäätäjän mielestä asia muuttuu, kun vaikkapa 3*5000l on kolmessa eri käyttöpaikassa vrt. 3* 3000l.  Yksittäisessä käyttöpaikassa saa kuitenkin olla 10000l. Hölmöä. Kaikissa käyttöpaikoissa joko valuma-altaalliset säiliöt ja/tai lukittava tila.

Tommoseen piilotin moottorikäytössä olevat aineet. Vielä on talvella ostettu 6200l:n säiliö tyhjillään, kohta täytettävä vaikka hinta putoaakin lisää:)
(http://i2.aijaa.com/t/00649/13945709.t.jpg) (http://aijaa.com/LXnzph)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: cowboy_ - 27.08.15 - klo:13:55
Mistä kannattaa ostaa säiliö, valumaaltaalla? 5-10 kuution.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 27.08.15 - klo:15:50
Mites sä hoidat sen 10 000l rajoituksen?

Kun eiks se ollu joku juttu et tuota enempää ei sais olla varastoo.
Muuttuu vaan tankkauspisteeksi ja vaatii maaperäsuojauksen ja jotain muuta.

Tuo on käsittämätön vaade, tiedän monia joilla tuo ylittyy :-X eikä ne säiliöt oo samassa paikassa. Mullakin 3 eripaikassa, samassa pihapiirissä kuitenkin. Mitenhän lainsäätäjän mielestä asia muuttuu, kun vaikkapa 3*5000l on kolmessa eri käyttöpaikassa vrt. 3* 3000l.  Yksittäisessä käyttöpaikassa saa kuitenkin olla 10000l. Hölmöä. Kaikissa käyttöpaikoissa joko valuma-altaalliset säiliöt ja/tai lukittava tila.

Tommoseen piilotin moottorikäytössä olevat aineet. Vielä on talvella ostettu 6200l:n säiliö tyhjillään, kohta täytettävä vaikka hinta putoaakin lisää:)
(http://i2.aijaa.com/t/00649/13945709.t.jpg) (http://aijaa.com/LXnzph)
Toi säiliöiden edusta täytyy vielä tehdä tiivispohjaiseksi ennen kuin kelpaa ja kartanon kaikki säiliötilavuus lasketaan yhteen vaikka ne olis ripoteltu sinne tänne..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 27.08.15 - klo:16:46
0.69, eli täällä ollaan samalla tasolla kun jose.

Kumma juttu että aina joku saa halvemmalla....

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 27.08.15 - klo:16:52
Mites sä hoidat sen 10 000l rajoituksen?

Kun eiks se ollu joku juttu et tuota enempää ei sais olla varastoo.
Muuttuu vaan tankkauspisteeksi ja vaatii maaperäsuojauksen ja jotain muuta.

Tuo on käsittämätön vaade, tiedän monia joilla tuo ylittyy :-X eikä ne säiliöt oo samassa paikassa. Mullakin 3 eripaikassa, samassa pihapiirissä kuitenkin. Mitenhän lainsäätäjän mielestä asia muuttuu, kun vaikkapa 3*5000l on kolmessa eri käyttöpaikassa vrt. 3* 3000l.  Yksittäisessä käyttöpaikassa saa kuitenkin olla 10000l. Hölmöä. Kaikissa käyttöpaikoissa joko valuma-altaalliset säiliöt ja/tai lukittava tila.

Tommoseen piilotin moottorikäytössä olevat aineet. Vielä on talvella ostettu 6200l:n säiliö tyhjillään, kohta täytettävä vaikka hinta putoaakin lisää:)
(http://i2.aijaa.com/t/00649/13945709.t.jpg) (http://aijaa.com/LXnzph)
Toi säiliöiden edusta täytyy vielä tehdä tiivispohjaiseksi ennen kuin kelpaa ja kartanon kaikki säiliötilavuus lasketaan yhteen vaikka ne olis ripoteltu sinne tänne..

Sehän on, siinä on "lastauslaatta". Missään ei oo määritelty ko. alueen kokoa, luulis tuon riittän kun koneet aina seinän vieressä tankatessa. Ehkä tulevaisuudessa tuossa edessä asfaltti, tarvetta ois kun keväällä ja syksyllä liikenne kovimmillaan ja pihan pinta usein kostea -> likaa ja kiviä ajautuu rakennuksiin, kuivaajalla myrkkyä, varsinkin jos joutuu vieläpä viljansiemen säkkiin saakka...  Jospa öljynhinta pysyisi alhaalla ja olisi joskus mahdollista, mutta tuskinpa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: apila - 27.08.15 - klo:17:11
Meillä ympäristönsuojelutarkastaja määritteli tankkauslaatan koon seuraavasti, laatan täytyy ulottua esim: traktorin tankinkorkin/täyttöaukon  kohdalle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Joukahainen - 27.08.15 - klo:19:44
0,652€ 5000 erä sis alv kesä löpö
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jätkä - 27.08.15 - klo:20:55
http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12 (http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 27.08.15 - klo:21:16
http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12 (http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12)

En viittinyt linkata, kun tarttee huomenna tilata säiliöt täyteen. Että ehtii ennen hinnan nousua. Muutenkin pörssikurssit oli tänäänKIN huimassa kiidossa maanantain romahduksen jälkeen...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 27.08.15 - klo:21:20
http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12 (http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12)

En viittinyt linkata, kun tarttee huomenna tilata säiliöt täyteen. Että ehtii ennen hinnan nousua. Muutenkin pörssikurssit oli tänäänKIN huimassa kiidossa maanantain romahduksen jälkeen...

Outokumpu +17 pinnaa. ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 27.08.15 - klo:22:20
Nythän myydään vielä kalliilla ostettuja varastoja, ei nämä rytinät ylös alas näy vielä missään kuin farmarin täyttäjän korvien välissä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 27.08.15 - klo:22:20
http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12 (http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/08/27/oljy-kallistuu-nopeasti/201511026/12)

En viittinyt linkata, kun tarttee huomenna tilata säiliöt täyteen. Että ehtii ennen hinnan nousua. Muutenkin pörssikurssit oli tänäänKIN huimassa kiidossa maanantain romahduksen jälkeen...

Outokumpu +17 pinnaa. ::)

 ::) :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 27.08.15 - klo:22:22
Nythän myydään vielä kalliilla ostettuja varastoja, ei nämä rytinät ylös alas näy vielä missään kuin farmarin täyttäjän korvien välissä. Tällä tasolla jos mennään niin joulun jälkeen alkaa näkyä alemmat hinnat kuluttajalle.

Näinhän se menee, mutta raaka-öljyn hinnan nousut näkyy kyllä kuluttajalla asti...

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 27.08.15 - klo:22:23
Nythän myydään vielä kalliilla ostettuja varastoja, ei nämä rytinät ylös alas näy vielä missään kuin farmarin täyttäjän korvien välissä. Tällä tasolla jos mennään niin joulun jälkeen alkaa näkyä alemmat hinnat kuluttajalle.

Näinhän se menee, mutta raaka-öljyn hinnan nousut näkyy kyllä kuluttajalla asti...
Onneksi verotus nousee taas vuodenvaihteessa niin raaka-aineen vaikutus lopputuotteeseen on taas pienempi. Kiitos Stubbi!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 27.08.15 - klo:22:29

Jep...

Kattelin viestiketjua läpi, kolme viikkoa sitten kysyin tarjousta ja silloin oli 75 senttiä litra, talvella ja keväällä huomattavasti enemmän. Nyt saa säiliön täyteen suunnilleen 69 sentin hinnalla. Kuuden tonnin säiliön täyttämisen venyttäminen 360 ekeä säästöä. Lopputalven hinnoista tuplat?  Pennin venytystä joo, mutta mä tuolla 360 eurolla, jotka "tienas" kolmessa viikossa, tankkaan auton monta kertaa... Tai pääsen kauas lomalle, yksin, mutten pois :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 27.08.15 - klo:22:35
Pohjoiselle pallonpuoliskolle saapuva talvi nostaa kaasuöljyn kysyntää ja varmasti hintojakin.

Ja sitä halventuneen raakaöljyn vaikutusta voiteluaineiden hintoihin on turha edelleen odottaa. ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 27.08.15 - klo:23:02
Pohjoiselle pallonpuoliskolle saapuva talvi nostaa kaasuöljyn kysyntää ja varmasti hintojakin.

Ja sitä halventuneen raakaöljyn vaikutusta voiteluaineiden hintoihin on turha edelleen odottaa. ::)

Kyllä se hinta sitten nousee, kun raakaöljynkin  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 27.08.15 - klo:23:03
Mites sä hoidat sen 10 000l rajoituksen?

Kun eiks se ollu joku juttu et tuota enempää ei sais olla varastoo.

Se on jo aikaa sitten ylittynyt ja palotarkastaja vaati kemikaali-ilmoitusta pelastuslaitokselle. Noihin kunnostettuihin säiliöihin pumpataan vanhojen säiliöiden löpöt tarkastuksen ajaksi. Tuohon 10000 litraan lasketaan sitten myös esimerkiksi AIV hapot ja kasvinsuojeluaineet.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sjk - 28.08.15 - klo:08:11
Pohjoiselle pallonpuoliskolle saapuva talvi nostaa kaasuöljyn kysyntää ja varmasti hintojakin.

Ja sitä halventuneen raakaöljyn vaikutusta voiteluaineiden hintoihin on turha edelleen odottaa. ::)
Hauska seurata kestääkö yaralla pokka nostaa apulantojen hintoja ja mikä on tällä kertaa virallinen selitys.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 28.08.15 - klo:09:05
siellä on armeija keksimässä sopivaa selitystä hinnan nostoon.  se mitään uutta!    net vain osaa kerätä liiat eurot pois kuleksimasta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 28.08.15 - klo:09:10
Pohjoiselle pallonpuoliskolle saapuva talvi nostaa kaasuöljyn kysyntää ja varmasti hintojakin.

Ja sitä halventuneen raakaöljyn vaikutusta voiteluaineiden hintoihin on turha edelleen odottaa. ::)
Hauska seurata kestääkö yaralla pokka nostaa apulantojen hintoja ja mikä on tällä kertaa virallinen selitys.

Nouseehan se jo ens viikolla aika reippaasti. Eikai siinä tartte kummempaa selitystä kuin kysyntä, maailmalla hyvä viljasato ja sitä myöten varaa ostaa apulantaa seuraavalle sadolle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 28.08.15 - klo:10:26
68,35 eurosenttiä 5000 litraa,kuivuriehdolla 16,11 maksu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jutun Vintti - 28.08.15 - klo:11:57
Pohjoiselle pallonpuoliskolle saapuva talvi nostaa kaasuöljyn kysyntää ja varmasti hintojakin.

Ja sitä halventuneen raakaöljyn vaikutusta voiteluaineiden hintoihin on turha edelleen odottaa. ::)
Hauska seurata kestääkö yaralla pokka nostaa apulantojen hintoja ja mikä on tällä kertaa virallinen selitys.

Mitä välii, te yara-uskovaisethan ostatte yaralaista, maksoi mitä maksoi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 28.08.15 - klo:12:46

Parhaan sadon avain on Yara.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 28.08.15 - klo:15:53
Pohjoiselle pallonpuoliskolle saapuva talvi nostaa kaasuöljyn kysyntää ja varmasti hintojakin.

Ja sitä halventuneen raakaöljyn vaikutusta voiteluaineiden hintoihin on turha edelleen odottaa. ::)
Hauska seurata kestääkö yaralla pokka nostaa apulantojen hintoja ja mikä on tällä kertaa virallinen selitys.

Mitä välii, te yara-uskovaisethan ostatte yaralaista, maksoi mitä maksoi.

Parhaan sadon avain on Yara.
ohrassa 60 jyvää ilman apulantaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 28.08.15 - klo:16:20
68,35 eurosenttiä 5000 litraa,kuivuriehdolla 16,11 maksu.

Suunnilleen pari senttiä tuon alle, 7 tonnia samalla maksuajalla. Tilattava oli, nousua pukkaa...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 28.08.15 - klo:22:20
 Joko on noussu? Aamulla puhuttiin raakaöljyn noususta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 28.08.15 - klo:23:13
Joko on noussu? Aamulla puhuttiin raakaöljyn noususta.
Siellä Kiinassa valtio puuttui osakemarkkinoihin... katotaas ny koska taas kurssit väpäjää.

Kukapa olisi vuosi takaperin onnistunut ennustamaan nykyhetken öljymarkkinoiden "halpuutuksen"?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 28.08.15 - klo:23:19
Joko on noussu? Aamulla puhuttiin raakaöljyn noususta.
Siellä Kiinassa valtio puuttui osakemarkkinoihin... katotaas ny koska taas kurssit väpäjää.

Kukapa olisi vuosi takaperin onnistunut ennustamaan nykyhetken öljymarkkinoiden "halpuutuksen"?

SAS.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 29.08.15 - klo:00:19
Tämä on hankalaa. Joka paikka on täynnä pascaa vähävalkuaista rehuvehnää. Samoin joka säiliö on täynnä ylikallista ylivuotista polttoöljyä. Mitä tuota nyt on 6000 litraa kotona, 5126 litraa hallilla.

Ei voi maahankaan kaataa, jotta pääsisi halpaa tilaamaan.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.08.15 - klo:00:23
Tämä on hankalaa. Joka paikka on täynnä pascaa vähävalkuaista rehuvehnää. Samoin joka säiliö on täynnä ylikallista ylivuotista polttoöljyä. Mitä tuota nyt on 6000 litraa kotona, 5126 litraa hallilla.

Ei voi maahankaan kaataa, jotta pääsisi halpaa tilaamaan.

-SS-

Arvaas mitä??

Mulla 15.8% ylivuotista anniinaa ja pytyt alle puolivälin, kehverätä kylkysellään...... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 29.08.15 - klo:00:25
Tämä on hankalaa. Joka paikka on täynnä pascaa vähävalkuaista rehuvehnää. Samoin joka säiliö on täynnä ylikallista ylivuotista polttoöljyä. Mitä tuota nyt on 6000 litraa kotona, 5126 litraa hallilla.

Ei voi maahankaan kaataa, jotta pääsisi halpaa tilaamaan.

-SS-

Arvaas mitä??

Mulla 15.8% ylivuotista anniinaa ja pytyt alle puolivälin, kehverätä kylkysellään...... ;D

 Ei taida kelvata polttoonkaan tuolla kosteudella? :P :P :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.08.15 - klo:00:27

Sää olisit myyny Raisiolle jo ajat sitten köyhyyskurimuksessas??
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 29.08.15 - klo:00:29

Onko Raisiolla ja alkutuotannolla enää keskusteltavaa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 29.08.15 - klo:00:57

Ai nii, sekin vielä. ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKM - 29.08.15 - klo:08:49
Tämä on hankalaa. Joka paikka on täynnä pascaa vähävalkuaista rehuvehnää. Samoin joka säiliö on täynnä ylikallista ylivuotista polttoöljyä. Mitä tuota nyt on 6000 litraa kotona, 5126 litraa hallilla.

Ei voi maahankaan kaataa, jotta pääsisi halpaa tilaamaan.

-SS-

Arvaas mitä??

Mulla 15.8% ylivuotista anniinaa ja pytyt alle puolivälin, kehverätä kylkysellään...... ;D

 Ei taida kelvata polttoonkaan tuolla kosteudella? :P :P :P

 ;D

Sää olisit myyny Raisiolle jo ajat sitten köyhyyskurimuksessas??

Sanoo muita köyhiksi ja ajaa vuokrapelloillaan romuilla...?????????? ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Räkkyjooseppi - 29.08.15 - klo:19:23
Kovaa hintaa olette maksaneet viimeinen tilaus 58 senttiä !
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 02.09.15 - klo:20:34
Osaatteko ennustaa? :o ;D

Saman päivän uutiset:

http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/oljyn-hinta-nousee-kuin-raketti-epamaaraiset-vihjaukset-syyna-3481778

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/usan+oljyvarastot+paisuvat+ndash+oljyn+hinta+laskussa/a1069144
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 02.09.15 - klo:20:37
Osaatteko ennustaa? :o ;D

Saman päivän uutiset:

http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/oljyn-hinta-nousee-kuin-raketti-epamaaraiset-vihjaukset-syyna-3481778

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/usan+oljyvarastot+paisuvat+ndash+oljyn+hinta+laskussa/a1069144

Säätielijän, arkisen aivan, metodeilla osuu aina oikeaan... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ärrpää - 02.09.15 - klo:21:03
Osaatteko ennustaa? :o ;D

Saman päivän uutiset:

http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/oljyn-hinta-nousee-kuin-raketti-epamaaraiset-vihjaukset-syyna-3481778

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/usan+oljyvarastot+paisuvat+ndash+oljyn+hinta+laskussa/a1069144

 Syksy tulee voimalla, päivä kerrallaan... http://www.talouselama.fi/uutiset/raju+ennuste+oljyn+tynnyrihinta+laskee+25+dollariin/a2322040
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Joukahainen - 02.09.15 - klo:21:40
raakaöölin hinta noussut reippaasti oliko vallan 8% Opecci supistaa tuotantoa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 02.09.15 - klo:21:52
raakaöölin hinta noussut reippaasti oliko vallan 8% Opecci supistaa tuotantoa.

Nii, eilen... Tänään laskenut jo puolet tuosta noususta. Eestaas menee, ja vähintäänkin ristiriitaista kommenttia maailmalta, kuten yllä tulikin ilmi :)

Viime viikon lopulla polttoaine oli lähellä 65 sentin litrahintaa. Nyt reilusti yli 70, joko 75? Tänään toi öljyauto ison satsin eikä kuivurille yhtään kun säiliö oli tilaushetkellä ja vieläkin lähes täysi, kohta sinne ostettava on hinta mitä hyvänsä :-X ...Pitäsköhän jo pikkuhiljaa vetää ne letkut stokerilta, vaikka teho ei mihinkään riitäkään...

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 03.09.15 - klo:07:57
jatkaa vain kuivausaikaa, eiks se kompensoi heikompaa lämpöä?   ainakin tällä päin tuppaavat laskemaan lämpöä kun on kiireempi satsilla... kerkii sen sitten sateen jälkeenkin puida....                           onneks ite luottaa edelleen tuohon kylmään ilmaan ( joka tänä vuonna olikin kortilla sinä tuntina kun käytti kuivuria ) ja suureen ilmamäärään kuivauksessa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Varjo79 - 04.09.15 - klo:08:25
60.1 senttiä/litra + alvi kyllä tota voipi jo kuivurillakin poltella.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 04.09.15 - klo:08:53
60.1 senttiä/litra + alvi kyllä tota voipi jo kuivurillakin poltella.

Aika railakkaasti on noussut vajaassa viikossa >:( Ei tartte miettiä voiko poltella, siellähän tuota palaa kunhan puinnit joskus alkaisi...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 04.09.15 - klo:09:28
60.1 senttiä/litra + alvi kyllä tota voipi jo kuivurillakin poltella.

Aika railakkaasti on noussut vajaassa viikossa >:( Ei tartte miettiä voiko poltella, siellähän tuota palaa kunhan puinnit joskus alkaisi...

Ma-ti yönä tuli viis senttiä lisää, ei seipääseen vaan löpön hintaan... :'(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: turkki - 04.09.15 - klo:11:23
Toimitusjonot on aikakin Teboililla ihan tolkuttomat, olen tilannut viikko sitten perjantaiaamuna (28.9.) isohkon erän ja Agrimarketin myyjä kertoi laittaneensa heti tilauksen sisään. Nyt on 7 vuorokautta tilauksesta täynnä eikä öljyn saapumisesta ole tietoa...  :(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 04.09.15 - klo:11:31
Taitaa pohjoisen pallonpuoliskon lämmitysöljyostot alkaneen. Isoilla markkinoilla lämmitysöljy nousee nyt päivittäin hieman enemmän kuin raakaöljy ja laskupäivinä lämmitysöljyn lasku on taas raakäöljyä pienempi.
Tais olla viikkositten optimipäivä tilata 6 tonnia.  ;) keskiviikkona toi tais tulla Teboililta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: IsoPata - 04.09.15 - klo:11:45
Toimitusjonot on aikakin Teboililla ihan tolkuttomat, olen tilannut viikko sitten perjantaiaamuna (28.9.) isohkon erän ja Agrimarketin myyjä kertoi laittaneensa heti tilauksen sisään. Nyt on 7 vuorokautta tilauksesta täynnä eikä öljyn saapumisesta ole tietoa...  :(

Vajaa kome viikkoa sitten maanantaina kun tilasin Agrin kautta, niin luvattiin toimitus keskiviikkona. Saman viikon lauantai-iltana vasta kävi Teboilin auto.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 04.09.15 - klo:16:07
Taitaa pohjoisen pallonpuoliskon lämmitysöljyostot alkaneen. Isoilla markkinoilla lämmitysöljy nousee nyt päivittäin hieman enemmän kuin raakaöljy ja laskupäivinä lämmitysöljyn lasku on taas raakäöljyä pienempi.
Tais olla viikkositten optimipäivä tilata 6 tonnia.  ;) keskiviikkona toi tais tulla Teboililta.

Perjantaina tilasin kymppitonnin, Keskiviikkona tuotiin mullekin. Kaveri tilas pari päivää aiemmin ja sai jo viime viikolla. Sattuman varaista milloin saa, oikeaan tarpeeseen pitää tilata paikalliselta asemalta eikä maatalouskaupoista... Vaikka maatalouskaupat myy halvemmalla ::)

Autokuorman kun ottaa kerralla, lienee mahdollista neuvotella toimitusaika vaikka kiireitäkin :) Tällaisistakin tilausmääristä kuullut, on aika mellevä satsi kerralla, maatilalle, mutta tarpeen mukaan :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 04.09.15 - klo:17:04
Autokuorman kun ottaa kerralla, lienee mahdollista neuvotella toimitusaika vaikka kiireitäkin :) Tällaisistakin tilausmääristä kuullut, on aika mellevä satsi kerralla, maatilalle, mutta tarpeen mukaan :)
Ei teilläpäin taida montaa sellaista (edes peruna) tilaakaan olla jolla menis yli autolastillinen vuoden aikana...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 04.09.15 - klo:21:42
Autokuorman kun ottaa kerralla, lienee mahdollista neuvotella toimitusaika vaikka kiireitäkin :) Tällaisistakin tilausmääristä kuullut, on aika mellevä satsi kerralla, maatilalle, mutta tarpeen mukaan :)
Ei teilläpäin taida montaa sellaista (edes peruna) tilaakaan olla jolla menis yli autolastillinen vuoden aikana...

Ei, mutta lähin taitaa löytyä kiven heittämän päästä ja itelläkin melkeen menee. Ainakin puolikas, eikä sille oikeen mitään voi. Kun tekee, polttoainettakin menee. Kuivaajalla vois säästää puolet koko määrästä, mutta mistä työvoima, joka hoitaa homman vuodesta toiseen tuollaisen pätkätyön, haketta polttelis  :-X Monella valinnalla voisi toki säästää polttoainetta, kuten suorakylvöllä, mutta se säästö katottu. Säästöt keskittyi tuloihin.  Jos on enemmän tuloja, voi olla myös menoja ja silti jotain jää toisinaan omaan taskuunkin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Dr.Who - 04.09.15 - klo:22:04
Eiköa tua raakaöljy taas laskenut 8% reilut.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 10.09.15 - klo:17:18
Kyllä se nyt laskee: ;D

"Teollisuusalojen ammattiliitto (TEAM) kertoo, että heidän jäsentensä vuosiansio alenee keskimäärin 2 056 eurolla (5,4 prosentilla) ensi vuonna. Eniten menettävät öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuudessa työskentelevät, melkein 4 900 euroa." :o

http://yle.fi/uutiset/hallitus_vie_palkansaajan_pussista_jopa_5000_euroa_vuodessa_ostovoima_alenee_vajaat_3_prosenttia/8295927
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maanviljelija - 12.09.15 - klo:01:02
Hallitus nostaa löpön veroa joten sekin alkaa jo vaikuttamaan hintaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Dr.Who - 12.09.15 - klo:18:18
Lehdykäisessä oli uutista että raakaöljy saattaa laskea 20€ tietämiin
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/%C3%B6ljy-saattaa-halventua-jopa-20-dollariin-tynnyrilt%C3%A4-1.127165
katotaas toteutuuko.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jylperö - 12.09.15 - klo:19:34
Venäjää yritetään polkea kassakriisiin vaikka väkisin ja öljy on se ainoa tie.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 12.09.15 - klo:22:11
Sipilä-Stubbi voikin pian tehdä saman polttoöljyn veronkorotuksille kuin teki rikesakoillekin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 21.10.15 - klo:18:26
Siinäpä käppyrää öljyn hinnasta, 150 vuoden ajanjaksolta! (Klikkaamalla isommaksi.)

(http://img.yle.fi/uutiset/talous/article8395379.ece/ALTERNATES/w960/20_10%20raaka%C3%B6ljyn%20hinta.jpg)

http://yle.fi/uutiset/oxfordin_professori_unohtakaa_arktinen_poraus_tuhlaatte_rahanne/8390014
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 06.12.15 - klo:07:01
Tilinpäätösostona farmarisäiliön liruttaminen piripintaan ei ehkä ole trendikästä, veronkorotuksesta huolimatta.

http://yle.fi/uutiset/opec_ei_supista_oljyntuotantoa__paatos_pudotti_markkinahinnan_alle_haamurajan/8505778
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 06.12.15 - klo:07:10
Joo, tuli otettua kaikki paikat öljyä täyteen, kun oli niin halpaa. Öljyn hinta saa kuitenkin laskea jonkun verran lisää maailmalla, koska täällä tulee taas nämä veronkorotukset. En usko, että isoa tappiota on tulossa ja kaikki menee taas ennemmin ja myöhemmin....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 06.12.15 - klo:10:49
Lisäksi euro on halventunut, joten sillä saa vähemmän. Mutta jos polttoaine on halpaa ensi kesänäkin, mikäs sen mukavampaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 06.12.15 - klo:12:36
http://www.tecson.de/pheizoel.html

Hinta halvinta euruupassa.
Onko kellään myydä 3000-10000 litran kokoista ehjää säiliötä. Ei entistä maanalaista.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: KAri - 06.12.15 - klo:14:52
http://www.tecson.de/pheizoel.html

Hinta halvinta euruupassa.
Onko kellään myydä 3000-10000 litran kokoista ehjää säiliötä. Ei entistä maanalaista.

Täällä olis Lapualla yksi ylimääräinen kolmitonninen, ollut pois isomman tieltä käytöstä reilun vuoden. Pönttö 80-luvulta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Trivia - 07.12.15 - klo:11:04
69 senttiä veroineen. Nyt kerrankin saa rahalle vastinetta, tai siltä ainakin tuntuu  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 07.12.15 - klo:19:26
Yli 4% tänäänkin tullut mailmalla alas.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 07.12.15 - klo:23:35
Yli 4% tänäänkin tullut mailmalla alas.

Tänään kävi Nesteen auto tuomassa kesätiinut suunnilleen täyteen. Näkyy olevan raakaöljyn brent 40.xx tynnyriltä, halvin hinta vuosiin... Kävi lähes yhtä alhaalla vähän aikaa sitten. Puinteja ennen sai öljyä halvemmalla kuin tää tilaus joka toimitettiin. Nyt alkaa olla kiikun kaakun meneekö jo samaan. Saakeli :-X Pari senttiä on reilun satasen, säästäminen helpointa tienestiä ja ny vähä harmittaa. Jossittelu turhaa, ostettu "halvalla" ku alle 70 sentin sai verollisena, ja saa olla tyytyväinen menneisiin hintoihin nähden. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta nyt näyttää että hinta putoaa lisää... Vuoden vaihteessa 3 senttiä pakkia kuitenkin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 08.12.15 - klo:15:12
Agrimarketin päivän hinta 5000l kesälaadulle 67 senttiä, ja verkkosivu kertoo että huomenna lakisi vielä 2,7 senttiä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: BACKSPACE - 08.12.15 - klo:15:42
Agrimarketin päivän hinta 5000l kesälaadulle 67 senttiä, ja verkkosivu kertoo että huomenna lakisi vielä 2,7 senttiä.
Make tilaa pytyt täyteen huomenna  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 08.12.15 - klo:16:03
Agrimarketin päivän hinta 5000l kesälaadulle 67 senttiä, ja verkkosivu kertoo että huomenna lakisi vielä 2,7 senttiä.
Make tilaa pytyt täyteen huomenna  ;D
Oletko varma että jo huomenna?

Make ostaa kuitenkin juuri silloin kun hinta käy alimmillaan :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 08.12.15 - klo:16:35
Agrimarketin päivän hinta 5000l kesälaadulle 67 senttiä, ja verkkosivu kertoo että huomenna lakisi vielä 2,7 senttiä.
Make tilaa pytyt täyteen huomenna  ;D
Kesälaatua.  ;)
Varrotaan vielä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: BACKSPACE - 08.12.15 - klo:16:38
Agrimarketin päivän hinta 5000l kesälaadulle 67 senttiä, ja verkkosivu kertoo että huomenna lakisi vielä 2,7 senttiä.
Make tilaa pytyt täyteen huomenna  ;D
Kesälaatua.  ;)
Varrotaan vielä.
Tuo on jo nyt niin jalpaa, että ikkunat kannattaa sulatella lämmityslaitteella eikä raappaamalla  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hiluhi - 08.12.15 - klo:21:47
Agrimarketin päivän hinta 5000l kesälaadulle 67 senttiä, ja verkkosivu kertoo että huomenna lakisi vielä 2,7 senttiä.
Make tilaa pytyt täyteen huomenna  ;D
Kesälaatua.  ;)
Varrotaan vielä.
Tuo on jo nyt niin jalpaa, että ikkunat kannattaa sulatella lämmityslaitteella eikä raappaamalla  ;D

Jos vaikka vaihtais maalämmöstä öljyyn.... ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 10.12.15 - klo:18:57
4000 l 0,669 sisämaahan kesälaatu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Maa-Anssi - 10.12.15 - klo:19:15

Tuo on jo nyt niin jalpaa, että ikkunat kannattaa sulatella lämmityslaitteella eikä raappaamalla  ;D
[/quote]
Mitään raktoria kannata sammuttaa.... ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 10.12.15 - klo:20:35
Persaukinen kun ostaa kevättöiden polttoaineen meijerin piikkiin keväällä, niin se parin tonnin erä kesälaatua maksoi marraskuussa 1788,89, ts. noin 89 senttiä/litra sis. alv. (0,72 €/l alv 0%). Tai siis saman se maksoi toukokuussakin :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 13.12.15 - klo:21:26
Tällä viikolla Neste tarjonnut toimituksiaan ilman 50 e toimitusmaksua.

...Ekoa ja veroja taas lisää. - Mitenkähän muille polttoaineille käy?

http://yle.fi/uutiset/pariisin_sopimusta_tai_ei_suomalaisen_autoilijan_bensalasku_nousee_kymmenia_sentteja/8525392
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 15.12.15 - klo:16:42
4000 l 0,669 sisämaahan kesälaatu.

Määrä: 4000 l
Toimitustapa: Kotiinkuljetus

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu   1 949,20 €   ( 0,487 €/L)   2 417,20 €   ( 0,604 €/L)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 15.12.15 - klo:17:04
4000 l 0,669 sisämaahan kesälaatu.

Määrä: 4000 l
Toimitustapa: Kotiinkuljetus

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu   1 949,20 €   ( 0,487 €/L)   2 417,20 €   ( 0,604 €/L)

Sanoisin, että ohuesti harmittaa kun öljytilaus maksettava näillä hetkillä. Tilasin öljyä sinä päivänä, kun tynnyrinhinta lähti putoamaan, tietämättä että seuraavana päivänä hinta putoaa... Tilaushetkellä varmistin että öljyä saa ennen vuodenvaihteen veronkorotusta... Sama homma kuin viime vuonna, ennen vuodenvaihdetta hinta oli samassa putkessa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 15.12.15 - klo:17:06

Rehellisyys on hyvä asia, perniön pienisuurimies paukkaa kohta paikalle ja laittaa kesälaadulle pohjat.... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 15.12.15 - klo:18:39
ite en tiiä mitä maksaa litra mutta kuulema oli se vimonen hetki kun vielä saa tälle vuotelle, tepoilista.    ja kun se mänee verotukseen niin ei kait niiin väliäkään...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: montöör - 15.12.15 - klo:18:49
Niin kävi taaskin. Heti kun säiliö on täytetty
lähtee hinta jyrkkään laskuun. No, parempi
niinpäin kun vaan sitten pysyy siellä alhaalla. :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 15.12.15 - klo:19:13
4000 l 0,669 sisämaahan kesälaatu.

Määrä: 4000 l
Toimitustapa: Kotiinkuljetus

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu   1 949,20 €   ( 0,487 €/L)   2 417,20 €   ( 0,604 €/L)

Sanoisin, että ohuesti harmittaa kun öljytilaus maksettava näillä hetkillä. Tilasin öljyä sinä päivänä, kun tynnyrinhinta lähti putoamaan, tietämättä että seuraavana päivänä hinta putoaa... Tilaushetkellä varmistin että öljyä saa ennen vuodenvaihteen veronkorotusta... Sama homma kuin viime vuonna, ennen vuodenvaihdetta hinta oli samassa putkessa.

Rehellisyys on hyvä asia, perniön pienisuurimies paukkaa kohta paikalle ja laittaa kesälaadulle pohjat.... ;D
Vitosella alkaa 5000 l KESÄLAATUA. :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maidontuottaja - 15.12.15 - klo:19:33
Täällä Itä-Suomessa lie joku syrjäseudun lisähinta 2500 0,74 reilu viikko sitten.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 15.12.15 - klo:20:06
Onkohan jo pohjat tälläkertaa? Kuukaden futuuri lämmitysöljyssä nousi tänään 5%.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 15.12.15 - klo:20:55
Mää hermostusin ja tilasin 5000 litraa.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 16.12.15 - klo:07:55
voi voi!   nyt menit halpaan! :o
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 16.12.15 - klo:08:00
voi voi!   nyt menit halpaan! :o

Joo menetin alvivähennyksissä ja verotkin nousee. Kyllä aito inflaatio olisi kivampi. Tai kivempi. Tai kivimpi.

Tai jotain.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: viljelu10 - 16.12.15 - klo:13:36
Tänään 16.12 polttoöljy talvilaatu 1500 L maksoi 0.67 €/L verollinen hinta
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 16.12.15 - klo:14:24
Täällä Itä-Suomessa lie joku syrjäseudun lisähinta 2500 0,74 reilu viikko sitten.
C-alueella on korkeammat tuotantokustannukset,jalostamot etäällä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 16.12.15 - klo:16:15
ja silti veeti elämöi!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maanviljelija - 16.12.15 - klo:20:57
Eilen 1500 l Teboil talvilaatu 0,661 €/l K-Maatalous, Nesteen jalostamon liekit loimottaa taivaanrannassa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Dr.Who - 16.12.15 - klo:21:04
0,6399 turkkusess kesälaatu
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 16.12.15 - klo:21:11
Täällä Itä-Suomessa lie joku syrjäseudun lisähinta 2500 0,74 reilu viikko sitten.
C-alueella on korkeammat tuotantokustannukset,jalostamot etäällä.
Polttoöljy on halventunut yli 10 snt reilussa viikossa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ketku - 16.12.15 - klo:21:41
Tänään tilattu 2000 litraa talvilaatua 0,637€/l ja 3000litraa kesälaatua 0,6077€/l  Pohjois-Pohjanmaalle
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Red Bull - 16.12.15 - klo:21:43
0,658 talvimöpö reilulle parille kuutiolle. Perhana kun olis enemmän pönttöjä..  :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jalle - 16.12.15 - klo:21:55
Tässähän joutuu kohta puhdistamaan jouten olevan 3 kuution säiliön. Kaksi käytössä olevaa täytin jo "kalliilla" marraskuussa ja niillä pärjää kesään saakka. Tällaset hinnan pudotukset aiheuttaa siis vain lisää työtä!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ketku - 16.12.15 - klo:22:03
Tänne eivät luvanneet enää tän jälkeen varmaa toimitusta ennen vuodenvaihteen veronkiristystä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 16.12.15 - klo:22:08
Kannattaa olla pieni pönttö ja tilata useammin niin tavara vaihtuu säiliössä.

Nykykoneethan eivät tykkää vuosikertalöpöstä, asemamittärista pitäisi tankata jotta takuulla tuoretta.

Jää nämä hintakyttäykset ja harmittelutkin pois kun aina saa siihen päivän hintaan.  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 16.12.15 - klo:22:17
Tänne eivät luvanneet enää tän jälkeen varmaa toimitusta ennen vuodenvaihteen veronkiristystä.
Neste vielä lupaa, Teboili ei enää lupaa täälläpäin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sokuri - 16.12.15 - klo:22:25
Luulempa että hinta laskee viellä tammikuussa enemmän kuin vero nousee... 8).
Tänään ois saanu 5000 litraa noin 0,59...joten katsotaan kuinka käy.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Make - 16.12.15 - klo:23:16
Kannattaa olla pieni pönttö ja tilata useammin niin tavara vaihtuu säiliössä.

Nykykoneethan eivät tykkää vuosikertalöpöstä, asemamittärista pitäisi tankata jotta takuulla tuoretta.

Jää nämä hintakyttäykset ja harmittelutkin pois kun aina saa siihen päivän hintaan.  :D
Jos ottaa 2000 litran erissä on alennus 1 snt/l 5000 l erässä alennus 3,1 snt. 25000 l vuosikulutuksella isommilla kertatoimituksilla säästää 525 € vuodessa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: juumassi - 16.12.15 - klo:23:42
[
Jää nämä hintakyttäykset ja harmittelutkin pois kun aina saa siihen päivän hintaan.  :D
[/quote]
Jos ottaa 2000 litran erissä on alennus 1 snt/l 5000 l erässä alennus 3,1 snt. 25000 l vuosikulutuksella isommilla kertatoimituksilla säästää 525 € vuodessa.
[/quote]

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ensimmainen-oljy-yhtio-konkurssiin-norjassa-lisaa-tulossa/qAGp7spe
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 17.12.15 - klo:00:03
Kannattaa olla pieni pönttö ja tilata useammin niin tavara vaihtuu säiliössä.

Nykykoneethan eivät tykkää vuosikertalöpöstä, asemamittärista pitäisi tankata jotta takuulla tuoretta.

Jää nämä hintakyttäykset ja harmittelutkin pois kun aina saa siihen päivän hintaan.  :D
Jos ottaa 2000 litran erissä on alennus 1 snt/l 5000 l erässä alennus 3,1 snt. 25000 l vuosikulutuksella isommilla kertatoimituksilla säästää 525 € vuodessa.
Sama se säästöille mutta jos on tehtaalla sanottu että pitää tankata tuoretta eikä pytyssä seisonutta lientä... kalustoa vanhemmaksi, pyttyä pienemmäksi tai kulutusta suuremmaksi. ;)

Suurin toimitusmäärä esim. Nesteellä yrityksille 1000 < > 53 000 litraa... muuta kuin kylän tankit tyhjiksi ja spekuloimaan. Win big or loose big.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 17.12.15 - klo:09:33
Talvilaadun verollinen hinta laskenut alle 0,65 , toivottavasti ei ole pitkäaikainen hintahäiriö,
joutuu kohta laskemaan urakoinnin hintaa. Pitäisiköhän kysyä rahtiliikkeiden polttoainelisästä,
polttoaineiden hinta on kohta puolittunut pahimpaan aikaan verrattuna...eikös olisi aika
puhaltaa hinnankorotusten kierre poikki ?

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ketku - 17.12.15 - klo:10:55
Kannattaa olla pieni pönttö ja tilata useammin niin tavara vaihtuu säiliössä.

Nykykoneethan eivät tykkää vuosikertalöpöstä, asemamittärista pitäisi tankata jotta takuulla tuoretta.

Jää nämä hintakyttäykset ja harmittelutkin pois kun aina saa siihen päivän hintaan.  :D
Jos ottaa 2000 litran erissä on alennus 1 snt/l 5000 l erässä alennus 3,1 snt. 25000 l vuosikulutuksella isommilla kertatoimituksilla säästää 525 € vuodessa.
Sama se säästöille mutta jos on tehtaalla sanottu että pitää tankata tuoretta eikä pytyssä seisonutta lientä... kalustoa vanhemmaksi, pyttyä pienemmäksi tai kulutusta suuremmaksi. ;)

Suurin toimitusmäärä esim. Nesteellä yrityksille 1000 < > 53 000 litraa... muuta kuin kylän tankit tyhjiksi ja spekuloimaan. Win big or loose big.

Haihtuuko se polttoaine vai miksi pitäisi olla "tuoretta"?
Parhaillaan on ollut 16 000 litraa varastossa, se riitti lokakuulta juhannukseen saakka.
En kylläkään ole huomannut mitään haittaa vaikka onkin seiahtunutta, koneissa alkaa olla liki 10 000 tuntia eikä yhtään pumppua oo rempattu koskaan, suodattimet vaihtuu kerran kaks vuodessa.

Viinikin paranee vanhetessaan  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ht - 17.12.15 - klo:12:05
Talvilaadun verollinen hinta laskenut alle 0,65 , toivottavasti ei ole pitkäaikainen hintahäiriö,
joutuu kohta laskemaan urakoinnin hintaa.
-SS-

Hieno trolli.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 17.12.15 - klo:12:27
Talvilaadun verollinen hinta laskenut alle 0,65 , toivottavasti ei ole pitkäaikainen hintahäiriö,
joutuu kohta laskemaan urakoinnin hintaa.
-SS-

Hieno trolli.

  :)

Nii totta puhuen , muutama vuosi sitten kun polttoaine nousi kovasti, niin totesin hallikeisarille seuraavan vuoden hintaneuvotteluissa, et kun toi löpökin on noussu nin kovasti, et me joudutaan varmaan kompensoimaan sitä nousua vastaavasti laskemalla tuntihintaa.

Kyllä nauru maittoi kummallekin joo.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 17.12.15 - klo:22:46
Luulempa että hinta laskee viellä tammikuussa enemmän kuin vero nousee... 8).
Tänään ois saanu 5000 litraa noin 0,59...joten katsotaan kuinka käy.

Täällä otettiin välilaatu ens kesäks tuolla hintaa. Kerrothan keväämmällä, paljonko hävisin...

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: TDK - 17.12.15 - klo:22:52
Talvilaadun verollinen hinta laskenut alle 0,65 , toivottavasti ei ole pitkäaikainen hintahäiriö,
joutuu kohta laskemaan urakoinnin hintaa.
-SS-

Hieno trolli.

  :)

Nii totta puhuen , muutama vuosi sitten kun polttoaine nousi kovasti, niin totesin hallikeisarille seuraavan vuoden hintaneuvotteluissa, et kun toi löpökin on noussu nin kovasti, et me joudutaan varmaan kompensoimaan sitä nousua vastaavasti laskemalla tuntihintaa.

Kyllä nauru maittoi kummallekin joo.

-SS-

Kai se tuossa pätee sama ku sähkön hinnassa. Niin tai näin nii aina on nousupainetta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 17.12.15 - klo:23:03
Jos polttoöljyn alviton hinta on 50 senttiä, niin valmisteveroton (18,74 senttiä kaikkine maksuineen) hinta on nykytasolla reilu 31 senttiä / litra. Itse en usko että tuo tuosta tippuu paljoa yli 10%, mitä vaadittaisiin siihen että hinnanalennus ylittäisi veronkorotuksen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hummeri5 - 19.12.15 - klo:17:07
Torstai aamuna tilasin ja perjantaina puolilta päivin kuski soitti kohta poikkeen..SEO lta tilasin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ja101 - 19.12.15 - klo:20:27
Jos polttoöljyn alviton hinta on 50 senttiä, niin valmisteveroton (18,74 senttiä kaikkine maksuineen) hinta on nykytasolla reilu 31 senttiä / litra. Itse en usko että tuo tuosta tippuu paljoa yli 10%, mitä vaadittaisiin siihen että hinnanalennus ylittäisi veronkorotuksen.

Voi tietysti olla näinkin, mutta toisaalta nyt on löpö kauppaa tehty paljon niin saattaa löpön myynti olla talvella hiljaista ja jos maailmantaloudessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia niin itse veikkaan, että helmikuun alussa ostetaan vielä halvempaa tavaraa  ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Julle - 19.12.15 - klo:21:22
Torstai aamuna tilasin ja perjantaina puolilta päivin kuski soitti kohta poikkeen..SEO lta tilasin.

Ke iltapäivällä neljältä tilasin ja kysyin tebbanalta että tulleeko vielä tänä vuonna ni tuumas että pitäs tulla ku tännää tilaat.. Auto oli seuraavana aamuna pihassa.  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Paalaaja - 23.12.15 - klo:03:12
Öljyn kysyntä-tarjonta balanssi:

http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-12-20/brent-trades-near-7-year-low-as-u-s-drillers-boost-rig-count

Mielenkiintoisempaa vielä, Euroopan Brent:n noteeraus (36,11 $) on pudonnut halvemmaksi, kuin Jenkeissä noteerattava WTI:n (36,46 $).
Taitaa olla aika pitkälle taakse päin, kun tämä on nähty.

JK. Nesteen nettipalvelu on 'down'. Jokohan siellä on puntissa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nestori2 - 23.12.15 - klo:08:49
On joku kertonut mielipiteen, että polttoöljyn pitää olla tuoretta. Minä muutama vuosi sitten tyhjensin maanalaisen säiliön, jossa oli 17 vuotta vanhaa polttoöljyä. Farmaritankkiin sen siirsin ja 100-sarjan Valtroissa sitä käytin.  Ei minkäänlaisia ongelmia. Että kyllä tavaraa voi hamstrata, jos sopivia ja turvallisia säiliöitä löytyy. ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Naturalis - 23.12.15 - klo:09:33
On joku kertonut mielipiteen, että polttoöljyn pitää olla tuoretta. Minä muutama vuosi sitten tyhjensin maanalaisen säiliön, jossa oli 17 vuotta vanhaa polttoöljyä. Farmaritankkiin sen siirsin ja 100-sarjan Valtroissa sitä käytin.  Ei minkäänlaisia ongelmia. Että kyllä tavaraa voi hamstrata, jos sopivia ja turvallisia säiliöitä löytyy. ;)
Siinä vanhassa ei ollut bio-komponenttia mukana... ;)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nestori2 - 23.12.15 - klo:09:41
Onko muuten tuota biokomponentiia moottoripolttoöljyssä? Tupaöljyssä sitä on, mutta sitähän ei nykyaikaiseen dieseliin kannata edes pistää. Kondenssiovesi on kait se suurin ongelma vanhassa öljyssä. Tuossa minun tapauksessani maanalainen oli lähes täysi ja kondenssioongelma myös pienempi, kun säiliö on enemmän tasalämmössä maaperässä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 23.12.15 - klo:09:41
Onko muuten tuota biokomponentiia moottoripolttoöljyssä? Tupaöljyssä sitä on, mutta sitähän ei nykyaikaiseen dieseliin kannata edes pistää. Kondenssiovesi on kait se suurin ongelma vanhassa öljyssä. Tuossa minun tapauksessani maanalainen oli lähes täysi ja kondenssioongelma myös pienempi, kun säiliö on enemmän tasalämmössä maaperässä.

On
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nestori2 - 23.12.15 - klo:15:44
Kun katsoo esim. Nesteen esitteitä, niin tupaöljyn kohdalla kyllä avoimesti kerrotaan 2% biolisäyksestä, moottoripolttoöljyjen kohdalla ei virkata asiasta mitään ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Pasi - 23.12.15 - klo:17:33
Kun katsoo esim. Nesteen esitteitä, niin tupaöljyn kohdalla kyllä avoimesti kerrotaan 2% biolisäyksestä, moottoripolttoöljyjen kohdalla ei virkata asiasta mitään ::) 

Jos tarkoitat tupaöljyllä öljypolttimoissa käytettävää öljyä, niin minun mielestäni se ihan ihan samaa tavaraa kuin moottoripolttoöljy. Eikä näissä ole mitään muuta eroa autojen dieselöljyyn kuin verotuksen vuoksi lisätty väri.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Pasi - 23.12.15 - klo:17:37
Farmaritankkiin sen siirsin ja 100-sarjan Valtroissa sitä käytin.  Ei minkäänlaisia ongelmia. Että kyllä tavaraa voi hamstrata, jos sopivia ja turvallisia säiliöitä löytyy. ;) 

Eikös tuo 100-sarjalainen ole sen sortin vuosikertaa, että moottori käy kohtuu hyvin kunhan jotain sinne päin olevaa tavaraa kaataa tankkiin... vai olenko nyt ihan väärässä  :-X  Nämä uudet tietokone- ja digipoksiohjatut on sitten eri asia.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 23.12.15 - klo:20:30
On joku kertonut mielipiteen, että polttoöljyn pitää olla tuoretta. Minä muutama vuosi sitten tyhjensin maanalaisen säiliön, jossa oli 17 vuotta vanhaa polttoöljyä. Farmaritankkiin sen siirsin ja 100-sarjan Valtroissa sitä käytin.  Ei minkäänlaisia ongelmia. Että kyllä tavaraa voi hamstrata, jos sopivia ja turvallisia säiliöitä löytyy. ;)

Kun nyt sais vuodenkin parikyttuhatta litraa talteen. Aika paljon jo on. Ei tarvii pitkään säilyttää, vaikka nykyinen säilyy ainakin vanhempiin normipumppuihin
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 24.12.15 - klo:00:02
Eikös tuo 100-sarjalainen ole sen sortin vuosikertaa, että moottori käy kohtuu hyvin kunhan jotain sinne päin olevaa tavaraa kaataa tankkiin... vai olenko nyt ihan väärässä  :-X  Nämä uudet tietokone- ja digipoksiohjatut on sitten eri asia.
Juuri näin. Nykymopö on kuin nykybensiini, se ei säiliössä seisoessaan parane. Vanhempiin ruputtimiin käy nyt melkein mikä vain kaasuöljy mutta uudemmat koneet ovatkin eri juttu.
Ja biokomponentin osuutta moottoripolttoöljyssäkin tullaan kasvattamaan tulevaisuudessa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 24.12.15 - klo:07:28
Tullaan näkemään mitä ihmeellisempiä virityksiä, joilla levätilanne pitäisi saada hallintaan. Nyt oli ekan kerran 805:n läpinäkyvässä polttoainesuodattimessa nähtävissä jonkinlainen leväkokoelma. En ole vielä jaksanut tehdä asialle mitään ja kone käy normaalisti. Tolla koneella ei ole pahemmin ajettu viime kevään jälkeen, polttoaineenkierto on ollut hyvin vähäistä. Toisaalta eipä ole puimurinkaan kanssa ollut ongelmia vaikka öljyä on senkin tankissa pitkät ajat käyttämättömänä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: nestori2 - 24.12.15 - klo:10:39
Nesteen sivujen mukaan on olemassa kahdenlaisia biolisäaineita. Säilyvyydestä ei anneta minkäänlaista tietoa, mutta Neste vakuuttelee käyttävänsä sitä parempaa vaihtoehtoa. Eloperäistähän nuo lisäaineet ovat, joten leväkasvustot se suurin ongelma. Leväkasvustot kyllä otollisissa olosuhteissa lisääntyvät nopeasti, joten lieneekö säilytysajalla suurta merkitystä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 12.01.16 - klo:07:13
Kohta on Saksan hinta pudonnut veron nousun verran (3,3snt/l), mutta Suomessa hinta ylhäällä.
22.12.15 kesälaatu 59 snt/l, Saksassa samaan aikaan 45,2, nyt 42,5.

http://www.tecson.de/pheizoel.html
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 12.01.16 - klo:08:22
sakasaa helppo kun vaihtaa vain numeroitten järjestystä.   mutta suomessa pitää laskea se veron osuus oikein...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 12.01.16 - klo:21:02
Se on sitte kolmekymppiä rikki Brentin hinnassa. 29.85  :o

Tässähän pitää kohta keksiä polttoainekäyttöinen ulkotuli, ihan vaan siksi ku öljy on halpaa :)

...Ja viljan hinta seuraa perässä :-X
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Ketku - 13.01.16 - klo:07:17
Onko sillä sen leväkasvuston kannalta väliä onko siellä säiliön pohjalla 300 litraa vai 3000 litraa talven yli?
Kai se levä siellä kasvaa halutessaan vaikkei oo ku 30 litraa pöntössä. Paskan jauhantaa kaikki, taitaa olla muuten vaan niin kuraa se polttoainen jo tullessaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator II - 13.01.16 - klo:07:25
Onko sillä sen leväkasvuston kannalta väliä onko siellä säiliön pohjalla 300 litraa vai 3000 litraa talven yli?
Kai se levä siellä kasvaa halutessaan vaikkei oo ku 30 litraa pöntössä. Paskan jauhantaa kaikki, taitaa olla muuten vaan niin kuraa se polttoainen jo tullessaan.

Syssylä kun tilaa talvea vasten, niin tuskin levät kasvavat. Ainakin vesistöissä tarvitsevat lämpöä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 13.01.16 - klo:07:58
Onko sillä sen leväkasvuston kannalta väliä onko siellä säiliön pohjalla 300 litraa vai 3000 litraa talven yli?
Kai se levä siellä kasvaa halutessaan vaikkei oo ku 30 litraa pöntössä. Paskan jauhantaa kaikki, taitaa olla muuten vaan niin kuraa se polttoainen jo tullessaan.

Syssylä kun tilaa talvea vasten, niin tuskin levät kasvavat. Ainakin vesistöissä tarvitsevat lämpöä.
Jep. Elinolosuhteet kohdilleen ja paljon tuoretta biolöpöä ravinnoksi niin eiköhän siellä farmaritankissa kesällä melkoinen kuhina käy. Levät jakaantuvat parhaimmillaan alle vuorokaudessa, eksponentiaalinen kasvu on alussa hidasta, mutta käyrä kääntyy ajan myötä äkkiä kohti taivasta... kunnes biokomponentti on murkinoitu ja juhlat ohi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 15.01.16 - klo:06:56
Myydään "sopivasti". :)

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikosepaily-suomessa-myyty-vaarennettya-moottorioljya-autoilijoille/5688306
Otsikko: Raaka-öljy alitti 30 $/tynnyri
Kirjoitti: Paalaaja - 16.01.16 - klo:16:21
Niin se vaan öljyn hinta lipsahti alle 30 $ tynnyri:

       Index    Price    Change    %Change    Contract    Time ET    

WTI Crude Oil (Nymex)
   USD/bbl.    29.42    -1.78    -5.71%    FEB 16    2016-01-15    

Brent Crude (ICE)
   USD/bbl.    28.94    -1.94    -6.28%    MAR 16    2016-01-15    

Ja tisleet:

Index    Units    Price    Change    %Change    Contract    Time ET    2 Day

RBOB Gasoline (Nymex)
   USd/gal.    102.12    -4.72    -4.42%    FEB 16    2016-01-15    

Heating Oil (Nymex)
   USd/gal.    93.43    -4.65    -4.74%    FEB 16    2016-01-15    

Gasoil (Nymex)
   USD/MT    278.75    -4.50    -1.59%    FEB 16    2016-01-15    

http://www.bloomberg.com/energy
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 16.01.16 - klo:17:08
Ja Iranissa on haettu jo isoooo venttiiliavain millä käännetään pian valtavat määrät öljyä markkinoille.

http://yle.fi/uutiset/iranin_ulkoministeri_pakotteet_puretaan_tanaan/8600798

Viime päivät on puhuttu ylituotannosta. Puhuisin pikemminkin alikysynnästä jonka pääsyy on Kiinan sekava tilanne niin öljy- kuin muillakin raaka-ainemarkkinoilla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 18.01.16 - klo:20:13
27.43$  ...

Ei tartte kenenkään haaveilla maataloustuotteiden hinnan nousulla tänä vuonna...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Terminator II - 18.01.16 - klo:20:42
27.43$  ...

Ei tartte kenenkään haaveilla maataloustuotteiden hinnan nousulla tänä vuonna...

No onko nuista tarvinnu muutenkaan huolehtia. Nuista maataloustuotteitten nousuista. Itse poltelin kirjanpitoja, niin oliko 2003 maksettu maidosta 35 senttiä litra. Paljonkohan tuossa ajassa on ollut inflaatio maatalous koneissa ja tarvikeissa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: turkki - 18.01.16 - klo:22:39
"Öljyn hinta laskee kymmeneen dollariin"

https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/kolumni-oljyn-hinta-laskee-kymmeneen-dollariin
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: milkboi - 19.01.16 - klo:07:54
27.43$  ...

Ei tartte kenenkään haaveilla maataloustuotteiden hinnan nousulla tänä vuonna...
Eikä myöskään lannoitteiden hinnanlaskua.By YARA rahastus.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 19.01.16 - klo:08:01
mutta mites kun tuo urea sukeltaa jo toista kuuta?   vaikuttaisko jo hintoihin?   kohta soiteltava ( ei sähköpostilla )  myyjälle ja kyseltävä tarjusta....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Joukahainen - 19.01.16 - klo:08:07
Moottoriöljyt ei taida halventua >:(
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 19.01.16 - klo:08:08
ei tietenkään nehän tehään vain kalliista öljystä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 19.01.16 - klo:08:49
27.43$  ...

Ei tartte kenenkään haaveilla maataloustuotteiden hinnan nousulla tänä vuonna...

No onko nuista tarvinnu muutenkaan huolehtia. Nuista maataloustuotteitten nousuista. Itse poltelin kirjanpitoja, niin oliko 2003 maksettu maidosta 35 senttiä litra. Paljonkohan tuossa ajassa on ollut inflaatio maatalous koneissa ja tarvikeissa?

Se olisi nyt 42 senttiä, jos kuluttajahintaindeksin mukaan arvioi.

Maatalouskoneiden ja tarvikkeiden hinnat ovat sitä mitä
maanviljelijä pystyy maksamaan, paitsi jos on niin vahva
asemaltaan, että voi hakea ulkomailta ja suoratuontina
panokset itse.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 21.01.16 - klo:17:53
Ihan mukavaa tiliä tehneet silloin kun öljy on ollut esim. 100 dollarissa. ::)

http://yle.fi/uutiset/oljy-yhtion_kipuraja_on_24_dollaria__sitten_kaikki_hankkeet_sappiin/8613971
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Lypsybotti - 23.01.16 - klo:14:11
Hankkijan verkkokaupasta hinta kesälaadun löpölle, alle 3000 litralle, 58,9 senttiä veroineen. Raisioagron verkkokaupasta 57,2...
Kymmenisen senttiä tippunut sitten Joulukuun alun, vaikka veroakin lisätty reilu 3 senttiä!
Jokohan se olisi tilattava...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: konehalli - 08.03.16 - klo:22:28
Mikähän mahtaa olla hinnankehitys kesää kohden.  Hankkijalla Diesel huomenna + 2,71 snt/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: JD6630 - 08.03.16 - klo:22:35
Aika paha mennä sanomaan mihin öljyn hinta nyt menee.

Tuskin kylläkään kovin rankasti ylöspäin ainakaan, koska tuottajamaat puhuvat ainoastaan tuotantotason jäädyttämisestä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 08.03.16 - klo:23:05
http://www.oil-price.net/?gclid=COTYoIHJ5cACFQoNcwodo6AACg (http://www.oil-price.net/?gclid=COTYoIHJ5cACFQoNcwodo6AACg)

Aika kivassa nousukiidossa on raakaöljy kuitenkin ollut vajaan kuukauden verran. Euron vahvistuminen piti mittarihintojen nousun kurissa, mutta nyt näyttäis euro hiukan heikentyneen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 09.03.16 - klo:07:56
http://www.oil-price.net/?gclid=COTYoIHJ5cACFQoNcwodo6AACg (http://www.oil-price.net/?gclid=COTYoIHJ5cACFQoNcwodo6AACg)

Aika kivassa nousukiidossa on raakaöljy kuitenkin ollut vajaan kuukauden verran. Euron vahvistuminen piti mittarihintojen nousun kurissa, mutta nyt näyttäis euro hiukan heikentyneen.

 Kuluttajamaiden varastot on piripinnaassa http://www.taloussanomat.fi/energia/2016/03/02/iea-raakaoljyn-ylijaaman-purkaminen-vie-vuosia/20162432/12
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 09.03.16 - klo:08:20
Mikähän mahtaa olla hinnankehitys kesää kohden.  Hankkijalla Diesel huomenna + 2,71 snt/l

Hankkija ottaa vaan hyödyn irti traktorimarssista  ??? ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hummeri5 - 30.03.16 - klo:09:19
Paljonko Pöö maksaa ny....Kannattaisko tankata? 64 näky olleen joulun paikkeilla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Reiskako - 30.03.16 - klo:15:40
Nesteen laskurilla katsottuna 0,554 ltr + alv  siitä erälisät määrän mukaan ja tietenkin paikkakunnan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 30.03.16 - klo:23:08
0.71 litra talvilaatu kotiin toimitettuna. Jospa huomenna tulis... Kesälaatua ei uskalla vielä tankata, kun on iso säiliö ja katoksessa, ettei oo parafiinit vielä liukenematta. Harmittavan vähän loppui talvilaatu kesken, oletin riittävän. Aiemmin sai halvemmalla, sopivasti sattui nousemaan kun oma tarve. Kerkele ehtinyt kuopasta ostaa mitään ku lähes kaikki säiliöt täytin jo Joulukuun alussa... Mutta ne on maksettu, turha murehtia vaikka tonni haihtui taivaan tuuliin vrt. halvin hinta ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltoman - 30.03.16 - klo:23:38
0,66 litra kesälaatu kotiin säiliöön pumpattuna. Tais kalliilla mennä... :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 30.03.16 - klo:23:39
0.71 litra talvilaatu kotiin toimitettuna. Jospa huomenna tulis... Kesälaatua ei uskalla vielä tankata, kun on iso säiliö ja katoksessa, ettei oo parafiinit vielä liukenematta. Harmittavan vähän loppui talvilaatu kesken, oletin riittävän. Aiemmin sai halvemmalla, sopivasti sattui nousemaan kun oma tarve. Kerkele ehtinyt kuopasta ostaa mitään ku lähes kaikki säiliöt täytin jo Joulukuun alussa... Mutta ne on maksettu, turha murehtia vaikka tonni haihtui taivaan tuuliin vrt. halvin hinta ::)

Mihin viljatilan löpöt ovat talven aikana haihtuneet kun ei pahemmin ole luntakaan tullut?  ???
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 31.03.16 - klo:00:32

Emmä tiiä, samaa ihmettelin... Oisko joku käynyt varkaissa vaikka epäilen. Tottapuhuen, kai se kaivuri hörppäs omansa ja traktoriakin joskus tankattu kun syksyllä ajoissa vaihdan talvilaatuun, vähän metsäajojakin talvella. Ja muutakin rahtaamista. 3000litran säiliö, kaivuri vie 270 litraa, trakorit vei tyhjiin tankkeihin vajaa 500 litraa. Noista jo kerta tankkauksella neljännes, syksyllä ennen pakkasia. Ois voinut ajaa pidempäänkin, mutta en tykkää taistella polttoaineen kanssa, turhinta turaamista yrittää ajaa kesälaadulla mahdollisimman pitkään. Ellei ajoa ole oikeasti paljon ja ihan kokoajan, että tankki tyhjenee päivässä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 31.03.16 - klo:06:35

Nopeasti laskin, että klapihommat vie jo 250 litraa pelkästään sirkkelikoneelta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 31.03.16 - klo:07:29
0.71 litra talvilaatu kotiin toimitettuna. Jospa huomenna tulis... Kesälaatua ei uskalla vielä tankata, kun on iso säiliö ja katoksessa, ettei oo parafiinit vielä liukenematta. Harmittavan vähän loppui talvilaatu kesken, oletin riittävän. Aiemmin sai halvemmalla, sopivasti sattui nousemaan kun oma tarve. Kerkele ehtinyt kuopasta ostaa mitään ku lähes kaikki säiliöt täytin jo Joulukuun alussa... Mutta ne on maksettu, turha murehtia vaikka tonni haihtui taivaan tuuliin vrt. halvin hinta ::)

Mihin viljatilan löpöt ovat talven aikana haihtuneet kun ei pahemmin ole luntakaan tullut?  ???

Peltoa raivanneet lisää  ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 31.03.16 - klo:07:49
Mihin viljatilan löpöt ovat talven aikana haihtuneet kun ei pahemmin ole luntakaan tullut?  ???
Peltoa raivanneet lisää  ;D ;D ;D
Merssun tankkiin, merssun tankkiin... haiii! :P
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 31.03.16 - klo:08:16
Viime viikolla 0,694 kesälaatu 2000l erä. Oli justihin noussut, mutta otin silti  ::)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 02.04.16 - klo:22:53
Mihin viljatilan löpöt ovat talven aikana haihtuneet kun ei pahemmin ole luntakaan tullut?  ???
Peltoa raivanneet lisää  ;D ;D ;D
Merssun tankkiin, merssun tankkiin... haiii! :P

Haii, älä sie eppäile... Ei oo tääl mannei...

Ku oiskin mennyt pellon raivuuseen :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 18.04.16 - klo:00:18
Eipä tullut Iranin myyntihalujen takia sheikeillä sopua. Hinta kääntyy taas laskuun...

http://yle.fi/uutiset/oljyntuottajat_kiistelevat_tuotannon_rajoittamisesta__kaantyyko_bensan_hinta_nousuun/8817489
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 18.04.16 - klo:06:49
Harmi, energiapuun hinta/kysyntä tarvisi pientä buustia... ;D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Peltola - 18.04.16 - klo:08:15
Harmi, energiapuun hinta/kysyntä tarvisi pientä buustia... ;D

No, aika löpövoittoistahan tuo energiapuun teko puolestaan on. Noin niinkun megawattia kohti. Että plussaa ja miinusta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 18.04.16 - klo:08:37
mitenkähän nyt sitten käy kun eivät päässeet sopuun?   paljonko litrat nousee?     tuossa kattelin jo että muuamia senttejä litrat on jo noussu mennä viikolla...                            paljon lie löpötin maksaa nyt?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 18.04.16 - klo:08:43
Kevyempää jalkaa ja rauhallisia ajolinjoja... siinäkin säästyy löpöä jos laittaa rokin räimeen sijaan lounge jatzia tai klassisempaa. 8)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 18.04.16 - klo:16:40
tai kuuntelee puhetta...                      tai äänikirjaa...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 19.04.16 - klo:07:41
Neste -29/-34 0,5403 alv. 0
Neste -5/-15,-0/-10 0,5121 alv. 0
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.07.16 - klo:13:33
Jaaha ja kohta kuivurit kohisee...

Tän hetken hinnat:

Neste kesälaatu 2000L / 0,713e
Teboil Kesälaatu 2000L / 0,716e

Mites muualla??

Ai nii, Hinnat sis.ALV.

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 30.07.16 - klo:13:47
Jaaha ja kohta kuivurit kohisee...

Tän hetken hinnat:

Neste kesälaatu 2000L / 0,713e
Teboil Kesälaatu 2000L / 0,716e

Mites muualla??

Ai nii, Hinnat sis.ALV.

 Entäs MTK alennus?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.07.16 - klo:13:57
Jaaha ja kohta kuivurit kohisee...

Tän hetken hinnat:

Neste kesälaatu 2000L / 0,713e
Teboil Kesälaatu 2000L / 0,716e

Mites muualla??

Ai nii, Hinnat sis.ALV.

 Entäs MTK alennus?

Hinnoista voi vähentää vuosittaisen jäsenmaksun, mitä isompi, sen halvempaa polttoöljyä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: BACKSPACE - 30.07.16 - klo:13:58
Vai keikkuu hinta, vaikuttaa taas melkein euron/ha/vuosi suuntaan tai toiseen
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 30.07.16 - klo:16:13
Jaaha ja kohta kuivurit kohisee...

Tän hetken hinnat:

Neste kesälaatu 2000L / 0,713e
Teboil Kesälaatu 2000L / 0,716e

Mites muualla??

Ai nii, Hinnat sis.ALV.

 Entäs MTK alennus?

Hinnoista voi vähentää vuosittaisen jäsenmaksun, mitä isompi, sen halvempaa polttoöljyä.

 Jäsenmaksu tulee kuitattua 8000 litralla pöljyä siitä yli menevä n 2000 litraa + diesel ja bensa tulee eduksi. Ja muut edut päälle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 30.07.16 - klo:17:29

Nii, neuvoteltuja etuja, huh huh...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 30.07.16 - klo:18:08
0.68€/l viime viikolla tilattuna, 6000l erä. Seuraavana päivänä hinta kuulemma hiukan nousi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 30.07.16 - klo:20:32
kesä vai talavi?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Viljo-Ilmari - 31.07.16 - klo:02:55
Kesälaatu Hankkijalta perjantaina 70,00 senttiä litra, 5000  litraa/täyteen, eräpäivä 15.12. , että silleen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 31.07.16 - klo:20:08
kesä vai talavi?

Mulla ainakin kesää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Vekkuli - 31.07.16 - klo:20:53
+3% korko 15.12 maksulle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Naturalis - 01.08.16 - klo:09:18
+3% korko 15.12 maksulle.
Vuotuinen korko eli reilu prosentti korkoa jos tuota käyttää...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 01.08.16 - klo:09:50
5000 litralla kesälaatua Hankkijan verkkokauppa antaa teboilille hinnan 69senttiä, ja Raision verkkokauppa taas Nesteelle 68 senttiä / litra, maksuaika 45pvä Raisiolla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: sokuri - 01.08.16 - klo:23:51
1.8.2016
kesälaatu 5000 L 66,7 ...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 03.08.16 - klo:08:04
1.8.2016
kesälaatu 5000 L 66,7 ...

Mistä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 03.08.16 - klo:08:53
1.8.2016
kesälaatu 5000 L 66,7 ...

Mistä?

Mihin?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 03.08.16 - klo:08:57
1.8.2016
kesälaatu 5000 L 66,7 ...

Mistä?

Mihin?

Meitsin huudeille....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Varjo79 - 03.08.16 - klo:09:00
0.85 e/l noin 300 litraa suoraan tb asemalta trakvaattorin tankkiin. Ei tartte ainakaan itte pumpata.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Agraaari - 13.08.16 - klo:01:46
0.85 e/l noin 300 litraa suoraan tb asemalta trakvaattorin tankkiin. Ei tartte ainakaan itte pumpata.
oleksää porist päi ko noi pal tankkii menee
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 14.08.16 - klo:03:01
0.85 e/l noin 300 litraa suoraan tb asemalta trakvaattorin tankkiin. Ei tartte ainakaan itte pumpata.
oleksää porist päi ko noi pal tankkii menee
Porilaiset o aika janosii, tuntuu et nii kuskit ku koneetki. Tosin ei yhtä aikaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Varjo79 - 14.08.16 - klo:08:46
0.85 e/l noin 300 litraa suoraan tb asemalta trakvaattorin tankkiin. Ei tartte ainakaan itte pumpata.
oleksää porist päi ko noi pal tankkii menee
Porilaiset o aika janosii, tuntuu et nii kuskit ku koneetki. Tosin ei yhtä aikaa.

Joo ole mää porist päi noi 45km keskustaan linnuntietä.  Joo oli tosiaan dötsin tankki melkolailla kuiva tankatessa. Ja mitä kuskin janoisuuteentulee niin  kyllä melkoinense jano välillä on.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: bdr-529 - 14.08.16 - klo:09:34
0.6770€+kuivuriehto
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Agraaari - 15.08.16 - klo:03:05
0.85 e/l noin 300 litraa suoraan tb asemalta trakvaattorin tankkiin. Ei tartte ainakaan itte pumpata.
oleksää porist päi ko noi pal tankkii menee
Porilaiset o aika janosii, tuntuu et nii kuskit ku koneetki. Tosin ei yhtä aikaa.

Joo ole mää porist päi noi 45km keskustaan linnuntietä.  Joo oli tosiaan dötsin tankki melkolailla kuiva tankatessa. Ja mitä kuskin jan oisuuteentulee niin  kyllä melkoinense jano välillä on.
ooool srpraits mää tää ltä eutrast kiukainen osaan kyl iteki otttaa simaa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 15.08.16 - klo:08:39

Kaikki spraitilla laimennettuna se sima?

Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Sivupersoona - 29.09.16 - klo:14:54
Ny on sitte halvan löpön aika ohitte, pääsivät sheikit sopimukseen tuotannon rajoittamisesta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Forgiven - 29.09.16 - klo:14:57
Saapi nähdä, sheikkien markkinaosuus ei ole enään sitä mitä se ennen oli... Ja ihan lopullinen sopu se ei näköjään vielä ole...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 29.09.16 - klo:20:59
Niin... Toiveissa lauha talvi pohjoiselle pallonpuoliskolle...

Öljyn hinta nousukiitoon öljymahtien kädenpuristuksesta. Öljynviejämaiden alustava tuotannon vähentämissopimus olisi ensimmäinen kahdeksaan vuoteen.

http://yle.fi/uutiset/3-9199066
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 12.06.17 - klo:08:34
Mittarilla oli ainakin diisseli hieman halventunut. Olisko nyt aika täyttää farmarisäiliötä ?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Puppugeneraattori - 12.06.17 - klo:18:44
Niin... Toiveissa lauha talvi pohjoiselle pallonpuoliskolle...

Öljyn hinta nousukiitoon öljymahtien kädenpuristuksesta. Öljynviejämaiden alustava tuotannon vähentämissopimus olisi ensimmäinen kahdeksaan vuoteen.

http://yle.fi/uutiset/3-9199066

Hyvä homma, alkaa energiapuukin taas käymään kaupaksi, varsinkin jos tulee oikein kylmä talvi.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 12.06.17 - klo:19:20
jos!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Petri - 12.06.17 - klo:19:34
Halpaa on. Täällä tuntran laiasa 0,79 alveineen litran hinta, tämänpäiväisen laskun mukaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 12.06.17 - klo:21:25
Halpaa on. Täällä tuntran laiasa 0,79 alveineen litran hinta, tämänpäiväisen laskun mukaan.

Hankkija, listahinta tonnille:

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu
Tuotekoodi: TB005400
0,777 € / L (sis. alv 24%)
( 0,777 € / L, sis. alv 24%)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 12.06.17 - klo:21:46
Halpaa on. Täällä tuntran laiasa 0,79 alveineen litran hinta, tämänpäiväisen laskun mukaan.

Hankkija, listahinta tonnille:

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu
Tuotekoodi: TB005400
0,777 € / L (sis. alv 24%)
( 0,777 € / L, sis. alv 24%)

No niinpä tietysti. Kesken kylvöjen tyhjeni  säiliö, 84 c/litra maksoi silloin. Olisi kannattanut polttaa talvilaatua viimeinen kylvöviikko.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: hummeri5 - 12.06.17 - klo:21:52
82 viikko sitten Pirkanmaa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kaivaja - 12.06.17 - klo:21:55
82 viikko sitten Pirkanmaa

0,77 tänään 1500 L Pirkanmaa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 12.06.17 - klo:22:20
82 viikko sitten Pirkanmaa

0,77 tänään 1500 L Pirkanmaa

Jatkuispa nyt suunta samana. Kesäpönttö kärryillä kunnostusta odottamassa. Tai siis lähdössä, mutta tulee takaisin kait heinäkuun puolivälin jälkeen. 38 vuotta ja mun hermo petti. Onneksi ei säiliö.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: CFire - 13.06.17 - klo:23:06
Viime viikolla 0,739 6000 l eepee
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 14.06.17 - klo:06:32
Viime viikolla 0,739 6000 l eepee

Onks tosa joku kriisalennus?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Homer - 14.06.17 - klo:09:04
Tuleeko näihin hintoihin vielä "pudotuslisä" esim 50 e /paikka.
 Muistelisin että jos samalla tillalla monta säiliöö eri paikoissa tulee lisähinta.
Olisiko ollut Nesteellä käytössä.
 Eli Nesteen hinta siitä syystä hieman halvempi
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: CFire - 15.06.17 - klo:22:31
Viime viikolla 0,739 6000 l eepee

Onks tosa joku kriisalennus?

Oisko ollu joku tulevan hyvän asiakkaan alennus :D

Teboil ollu suurimmaksi osaksi edullisin.. en edes muista millon ois Nesteeltä tullu viimeksi..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 16.06.17 - klo:00:02
Viime viikolla 0,739 6000 l eepee

Onks tosa joku kriisalennus?

Oisko ollu joku tulevan hyvän asiakkaan alennus :D

Teboil ollu suurimmaksi osaksi edullisin.. en edes muista millon ois Nesteeltä tullu viimeksi..

H:jan hinnat aina alimmat, Teboil....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Forgiven - 16.06.17 - klo:13:28
Kuinkas pitkä viive näissä nykyään oli alaspäin? Tuo raakaöljy pudotellut sen verran mukavasti viimeaikoina...

(http://i.imgur.com/KktgBhD.png)

Säiliö kyllä tuli tyhjäksi juuri että kait se pakko on kohta tilata jo...
(0,737 / 6000l olisi näköjään päivän hinta...)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 21.07.17 - klo:13:23
Halpaa on. Täällä tuntran laiasa 0,79 alveineen litran hinta, tämänpäiväisen laskun mukaan.

Hankkija, listahinta tonnille:

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu
Tuotekoodi: TB005400
0,777 € / L (sis. alv 24%)
( 0,777 € / L, sis. alv 24%)

Tonnille, Hankkijalta

0,792 € / L (sis. alv 24%)
0,792 € / L (sis. alv 24%)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tähkylä - 21.07.17 - klo:13:46
Halpaa on. Täällä tuntran laiasa 0,79 alveineen litran hinta, tämänpäiväisen laskun mukaan.

Hankkija, listahinta tonnille:

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu
Tuotekoodi: TB005400
0,777 € / L (sis. alv 24%)
( 0,777 € / L, sis. alv 24%)

Tonnille, Hankkijalta

Lämmitys- ja moottoripolttoöljy Teboil, kesälaatu
Tuotekoodi: TB005400
0,792 € / L (sis. alv 24%)
0,792 € / L (sis. alv 24%)
et varmaan muualta kysynytkään
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 21.07.17 - klo:13:48

En.

Miksi kysyisin?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ilkka - 21.07.17 - klo:15:22
9900 l mpö 0,727 €/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tähkylä - 21.07.17 - klo:15:54
9900 l mpö 0,727 €/l
onko hankkijan hinta
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 21.07.17 - klo:20:38
ja kun tietää että on pakkaset tuloossa niin paljon lie talvilaatu?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Forgiven - 22.07.17 - klo:01:05
Viikko sitten tulleen lasku maksettu tänään 0,7405€/l vajaa 4000l, kun kuivaajan säiliö olikin yllättävän täysi vielä...

Eiköhän se talvilaatu ole joitakin senttejä kalliimpaa...

...sitäkin pitäisi tilata mutta jos nyt arpoisi josko se vielä halpenee vähän ennen talven nousua.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maaorja - 01.11.17 - klo:15:17
On taas noussut pikku hiljaa sopan hinta..0,84€..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Hervast - 01.11.17 - klo:15:25
0,88 määrä tosin vain 1500 litraa. Ja talvilaatua tottakai tundralla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: montöör - 01.11.17 - klo:15:39
On taas noussut pikku hiljaa sopan hinta..0,84€..

Katsoskun on pientä oletusta, että pö:stä saattaa saada tämän vuoden ostoista
extrabonuksen energiaveron palautukseen. Öljy-yhtiöt kuittaa tämän hyödyn
itselleen samantien. Noottaa häjyyjä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Härö - 01.11.17 - klo:15:44
On taas noussut pikku hiljaa sopan hinta..0,84€..

Katsoskun on pientä oletusta, että pö:stä saattaa saada tämän vuoden ostoista
extrabonuksen energiaveron palautukseen. Öljy-yhtiöt kuittaa tämän hyödyn
itselleen samantien. Noottaa häjyyjä.

Palautuksen saa hakea vain kulutetusta öljystä, ei varastossa olevasta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maaorja - 01.11.17 - klo:15:45
On taas noussut pikku hiljaa sopan hinta..0,84€..

Katsoskun on pientä oletusta, että pö:stä saattaa saada tämän vuoden ostoista
extrabonuksen energiaveron palautukseen. Öljy-yhtiöt kuittaa tämän hyödyn
itselleen samantien. Noottaa häjyyjä.
Meinaatko että maailmanmarkkinahinnat seuraa Suomen hallituksen laihaa kriisipakettia?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: montöör - 01.11.17 - klo:16:15
On taas noussut pikku hiljaa sopan hinta..0,84€..

Katsoskun on pientä oletusta, että pö:stä saattaa saada tämän vuoden ostoista
extrabonuksen energiaveron palautukseen. Öljy-yhtiöt kuittaa tämän hyödyn
itselleen samantien. Noottaa häjyyjä.
Meinaatko että maailmanmarkkinahinnat seuraa Suomen hallituksen laihaa kriisipakettia?

Ehkä jossain maailman kolkassa tiedetään, että Suomi niminen maa on olemassa. Mutta
Suomessa tiedetään, että täällä öljyfirmoja on vain muutama. Ei liene hankala toteuttaa
siemenkauppiaiden kauppatapaa: "ota osasi kasvusta". Noottaa kööllää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: andie - 01.11.17 - klo:21:58
Bensiinikin oli pompannu eilisestä +10c/L.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 42 - 01.11.17 - klo:22:11
Verollisen polttoaineen hintoja euroopassa.

http://autotraveler.ru/en/spravka/fuel-price-in-europe.html#.WfoqBr_tXRY
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 15.11.17 - klo:22:43
Son halapaa tulevaisuudessakin kutistella tulevien katokesien vesijyviä.

Yhdysvallat on nousemassa maailman tärkeimmäksi öljy- ja kaasuvaltioksi jopa vuosikymmenien ajaksi.

Yhdysvallat peittoamassa jopa Saudi-Arabian öljyntuotantoennätykset  https://yle.fi/uutiset/3-9932544
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 08.04.18 - klo:19:45
0,88 määrä tosin vain 1500 litraa. Ja talvilaatua tottakai tundralla.
5.4.2018 tilasin maito-osuuskunnasta 1000 litraa talvilaatua ja Neste oli edullisin. 0,93 € ja osia / litra verolla.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: SKN - 08.04.18 - klo:19:47
0,88 määrä tosin vain 1500 litraa. Ja talvilaatua tottakai tundralla.
5.4.2018 tilasin maito-osuuskunnasta 1000 litraa talvilaatua ja Neste oli edullisin. 0,93 € ja osia / litra verolla.

Halpaa, juuri sen kolme senttiä joka menettiin c-alueen kriisipesäkkeille taannoin....
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 08.04.18 - klo:20:58
0,88 määrä tosin vain 1500 litraa. Ja talvilaatua tottakai tundralla.
5.4.2018 tilasin maito-osuuskunnasta 1000 litraa talvilaatua ja Neste oli edullisin. 0,93 € ja osia / litra verolla.

Halpaa, juuri sen kolme senttiä joka menettiin c-alueen kriisipesäkkeille taannoin....
Kyllä. Tänään hain mittarista Shelliltä ja hinta oli 1,09 €/l sis. alv .
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 12.04.18 - klo:18:03
Huomena nousee löpön hinta
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Magia - 13.04.18 - klo:08:53
Huomena nousee löpön hinta
Varma kesän merkki.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 09.05.18 - klo:07:18
Öljyn hinta nytkähtää nyt kivasti ylös kun Trumppi heitti vuosien työt roskakoriin ja nosti kytkintä Iranin ydinsopimuksesta. Äijä ei osaa hallita vaan hajottaa.

Pohjoisen pallonpuoliskon kesä vielä lisää kulutusta joten ihanan kallista menovettä luvassa. :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Magia - 09.05.18 - klo:09:22
Öljyn hinta nytkähtää nyt kivasti ylös kun Trumppi heitti vuosien työt roskakoriin ja nosti kytkintä Iranin ydinsopimuksesta. Äijä ei osaa hallita vaan hajottaa.

Pohjoisen pallonpuoliskon kesä vielä lisää kulutusta joten ihanan kallista menovettä luvassa. :)
Plus Suomen hallituksen viherpipertäminen ja kriisinhoito.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: montöör - 09.05.18 - klo:10:02
Öljyn hinta nytkähtää nyt kivasti ylös kun Trumppi heitti vuosien työt roskakoriin ja nosti kytkintä Iranin ydinsopimuksesta. Äijä ei osaa hallita vaan hajottaa.

Pohjoisen pallonpuoliskon kesä vielä lisää kulutusta joten ihanan kallista menovettä luvassa. :)
Plus Suomen hallituksen viherpipertäminen ja kriisinhoito.

Ei hätää. Öljynhinnan korotus vaikuttaa heti kaikkiin rahteihin ja tarvikkeiden hintoihin.
Siis ylöspäin. Vastapainoksi maidon ja viljanhintaa voi edelleen pudottaa. Tukileikkausten
suurentaminen ehdittiinkin jo ilmoitaa. Noottaa kööllää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 09.05.18 - klo:20:32
Märkää syksyä odotellessa... "Raakaöljyn markkinahinta on viime viikkoina kohonnut korkeimmalle tasolleen kolmeen ja puoleen vuoteen."
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 11.05.18 - klo:23:58
Vuosituhannen vaihteen paikkeilla aloittelin urakkahommia, niin pöö maksoi n. 1.20, kohta ollaan samoissa lukemissa, valuutta on vaan eri... harmi vaan kun tuottajahinnat ja tuet eivät ole tehneet samaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Huono ihminen - 12.05.18 - klo:06:06
Öljyn hinta nytkähtää nyt kivasti ylös kun Trumppi heitti vuosien työt roskakoriin ja nosti kytkintä Iranin ydinsopimuksesta. Äijä ei osaa hallita vaan hajottaa.

Pohjoisen pallonpuoliskon kesä vielä lisää kulutusta joten ihanan kallista menovettä luvassa. :)

Ilolientä sitten tankkiin. Ja olkietanolitehdsta Mylsälle pystyyn pykäämään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: klapikasa - 12.05.18 - klo:07:53
Kesä mpö eilen 0,972 kun ottaa 2000l. Tullut mukavasti pienin harppauksin ylös vuodenvaihteesta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maidontuottaja - 12.05.18 - klo:08:34
0,995 eilen, ja nousee vkl aikaan 2,5 snt.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 12.05.18 - klo:20:22
0,995 eilen, ja nousee vkl aikaan 2,5 snt.

Voi prkl  ! Pönttö lähes tyhjä, no ehkä kylvöt saa tehtyä. Kesä yllätti muutenkin, monta asiaa (mm. viljelysuunnitelma ja tukiajatelma) jäi sitten tekemättä ajallaan. Nooh melkein helpompi kun saa funtsia ihan live tilanteessa. Heinät taitaa räjähtää käsiin ja laitumet pääsee karkuun. Saattaapi olla , että nurmen lannoitus on tänä keväänä "kevyesti salttua" ennen rehuntekoa. Tämähän ei liittynyt polttoölyyn, mutta jostain pitää säästää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 12.05.18 - klo:20:58

Joo, on sulla pönttö tyhjä. Mikset täyttänyt pönttöä kun ölppi oli halpaa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 12.05.18 - klo:21:36
onnenkantamoinen kun sattui toinen pönttö tyhjenemään talven töissä ja keksin tilata teepoilin ainetta reilusti kun hinta oli jotain alta 80 senttiä ja kun eka paikka autiolle niin sanoin että laita täyteen..      nyt jo maksettukin ja eipä harmita se lasku enää!                pensa perkule kanssa alkaa olla kipurajoilla ja tojo kun käyttää 98a.                nooooo, ajaa vähemmän.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Köntys - 12.05.18 - klo:21:41
onnenkantamoinen kun sattui toinen pönttö tyhjenemään talven töissä ja keksin tilata teepoilin ainetta reilusti kun hinta oli jotain alta 80 senttiä ja kun eka paikka autiolle niin sanoin että laita täyteen..      nyt jo maksettukin ja eipä harmita se lasku enää!                pensa perkule kanssa alkaa olla kipurajoilla ja tojo kun käyttää 98a.                nooooo, ajaa vähemmän.

Mun mielestä ei ole mikään onnenkantamoinen, jos on tajunnut pitää koko ajan pöntöt täynnä kun hinta on ollut reilusti alle euron.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 12.05.18 - klo:22:07
0,995 eilen, ja nousee vkl aikaan 2,5 snt.

Voi prkl  ! Pönttö lähes tyhjä, no ehkä kylvöt saa tehtyä. Kesä yllätti muutenkin, monta asiaa (mm. viljelysuunnitelma ja tukiajatelma) jäi sitten tekemättä ajallaan. Nooh melkein helpompi kun saa funtsia ihan live tilanteessa. Heinät taitaa räjähtää käsiin ja laitumet pääsee karkuun. Saattaapi olla , että nurmen lannoitus on tänä keväänä "kevyesti salttua" ennen rehuntekoa. Tämähän ei liittynyt polttoölyyn, mutta jostain pitää säästää.

Joo, on sulla pönttö tyhjä. Mikset täyttänyt pönttöä kun ölppi oli halpaa?

No *itustako sitä tietää koska se on halvimmillaan? Lisäksi sitä on koko ajan ollut käytettävissä - ja on vieläkin. Muutama viikko sitten juttelin myyjän kans ja se meinas, että välillä nousee välillä laskee. Muuten ei ole tullut asiaa ajateltua. No ei tuo nyt suurimpia murheita ole, niin kauan kun rahalla saa asia on kait ihan OK !
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kylmis - 13.05.18 - klo:06:18
9500l litraa otettu hinnalla 0,927e/l, toimitus oli viime maanantaina.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 13.05.18 - klo:08:32
ja kun vielä on tuo pienin kannattava puotos se 1000 litraa niin eipä onnaa pitää nuita puolentoista tonnin pönttöjä jatkuvasti täynnä.    nyykään ei IHAN nuin janoinen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kahala - 13.05.18 - klo:22:09
Launtaina klo 6 oli TB:n auto käynyt konehallin päädyllä ja 3000 litraa säiliöön talvilaatua liruttanut. Hintaan 0,97/l.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 13.05.18 - klo:22:51
Vuonna 2000 jouduin ottamaan pö täydennystä joskus syyskesällä. Silloinen hinta 3,30 mk jäi muistiin. Yks jo edesmennyt "leukailija" muisti siitä tilauksesta ja hinnasta heittää huulta. Lyhykäisyydessään niin kallista pötä ei olisi saanut tilata, sillä aina se kuulemma huippuhinnasta tippuu :) Paljonkohan on edes ollut ne huiput vuosien varrella ?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maraani - 13.05.18 - klo:23:01
Vuonna 2000 jouduin ottamaan pö täydennystä joskus syyskesällä. Silloinen hinta 3,30 mk jäi muistiin. Yks jo edesmennyt "leukailija" muisti siitä tilauksesta ja hinnasta heittää huulta. Lyhykäisyydessään niin kallista pötä ei olisi saanut tilata, sillä aina se kuulemma huippuhinnasta tippuu :) Paljonkohan on edes ollut ne huiput vuosien varrella ?
1.08 €/l on muistaakseni kalleinta, mutta en muista milloin enkä sitä oliko kesä- vai talvilaatua. 0.53 taitaa olla edullisinta, mitä mun aikana (2005 ->) on tänne tullut.

Edellisessä elämässä syksyllä 1995 maksoi lämmityspolttoöljy 1,29 mk/l (3000 l erä). Vuotta myöhemmin oli 1,69 mk/l.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 13.05.18 - klo:23:27
Edellisessä elämässä syksyllä 1995 maksoi lämmityspolttoöljy 1,29 mk/l (3000 l erä).
0,30 eurosenttiä v. 2018.

Vuonna 2000 jouduin ottamaan pö täydennystä joskus syyskesällä. Silloinen hinta 3,30 mk jäi muistiin.
0,72 eurosenttiä v. 2018
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: lypsyukko - 13.05.18 - klo:23:37
Vuonna 2000 jouduin ottamaan pö täydennystä joskus syyskesällä. Silloinen hinta 3,30 mk jäi muistiin. Yks jo edesmennyt "leukailija" muisti siitä tilauksesta ja hinnasta heittää huulta. Lyhykäisyydessään niin kallista pötä ei olisi saanut tilata, sillä aina se kuulemma huippuhinnasta tippuu :) Paljonkohan on edes ollut ne huiput vuosien varrella ?
1.08 €/l on muistaakseni kalleinta, mutta en muista milloin enkä sitä oliko kesä- vai talvilaatua. 0.53 taitaa olla edullisinta, mitä mun aikana (2005 ->) on tänne tullut.

Edellisessä elämässä syksyllä 1995 maksoi lämmityspolttoöljy 1,29 mk/l (3000 l erä). Vuotta myöhemmin oli 1,69 mk/l.

Jotenkin muistelisin, että halvin mitä minä olen ostanut maksoi 1,14mk verolla. Ja kun hinta verolla niin kait sitten vuosi 1995. Vai olisko kuitenkin ollutkin 1,14 + vero :) Kallista se kait oli silloinkin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Varjo79 - 14.05.18 - klo:15:20
Tarttis varmaan kohta tilata. Olisko joku 1000l jäljellä kallista on per~le mutta minkäs teet.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Moerkoe - 14.05.18 - klo:18:10
Taisi olla 60-luvun puolella 6 penniä litra eli 1 eurosentin. Silloin heitettiin pönttöuunitkin pihalle.

Toisaalta, kohta se on 1,5€/litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: antti-x - 14.05.18 - klo:18:59
Raakaöljyn hinnan vaihtelu viimeiseltä 70 vuodelta, ilmaistuna nykyrahassa (eli inflaatiokorjattuna):

http://www.macrotrends.net/1369/crude-oil-price-history-chart

edit: Ja huomatkaa että mitta-asteikko tasaa korkeimpia huippuja, käyrä olisi selvästi jyrkempi jos asteikko olisi tasainen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Trivia - 18.05.18 - klo:07:33
Agronettiin voitaisiin lisätä pysyvät ketjut panoshinnoista.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ja101 - 18.05.18 - klo:07:58
Agronettiin voitaisiin lisätä pysyvät ketjut panoshinnoista.
Hyvä ajatus, jos moderointi toimisi. Muuten siitä ketjusta olisi mahdoton löytää mitään kun vähintään kolmas viesti olisi jo jotain puuta heinää, neljännessä joku kertoisi naapurin emännästä, viidennessä pyydetään kuvaa, kuudennessä linkataan kuva jostakin pornomallista ja seitsemäs kirjoitus on sellainen ettei ole varma onko se suomea savoa vai mitä kieltä selvää ei kuitenkaan saa...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: klapikasa - 18.05.18 - klo:09:12

ja sitten lainataan edeliset 8 kertaa ja joku hyppää sknnän päälle.

Silloin muutama vuosi sitten kun tää oli aktiivisempi, saatiin murrettua mm. eräs kivijalkaliikkeen kasvinsujelu hinntapolitiika ja eräs siemen kaupiaan ylihinnoitelu kun hinnoista puhuttiin julkisesti ja mistä esm. Virosta saa edulisemmin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 17.08.18 - klo:07:43
Taas mennä Suomessa innokkaasti etukenossa. Mitenkähän tuollainen hvo-tupaöljy säilyy farmitankissa, pienemmissä erissä tilaaminen on tulevaisuudessa pop jottei aine vanhene liikaa?

Hallituksen biosekoite tuomassa autoilijoille miljardilaskun https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.284804
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -Joomies- - 17.08.18 - klo:22:48
0.967 €/ litra, 2000 litran erä. Sentti lisää ja eräpäivä 26.11.
Vaihtoehtoinen tarjous 1,0 €/litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: jalle - 17.08.18 - klo:22:52
95,00 nesteeltä ja eräpäivä jostain syystä marraskuussa?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ja101 - 18.08.18 - klo:08:33
Eilen oliko se 95,7 senttiä litra Seolta yli 7000 litran määrälle.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 18.08.18 - klo:19:05
Teboil kolme viikkoon sitten 10 000L 94.7c/L kallista on😠
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: CFire - 19.08.18 - klo:13:29
6000 l kesälaatua 0,935-0,943 €/l. 13.8.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maidontuottaja - 19.08.18 - klo:22:07
tiistaina lantmannenilta 2700l 99,5
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 24.08.18 - klo:20:38
Taas mennä Suomessa innokkaasti etukenossa. Mitenkähän tuollainen hvo-tupaöljy säilyy farmitankissa, pienemmissä erissä tilaaminen on tulevaisuudessa pop jottei aine vanhene liikaa?

Hallituksen biosekoite tuomassa autoilijoille miljardilaskun https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.284804

Dieselistä tupaöljyä. - Tulevaisuudessa vielä kätevämmin?

Why You Should Not Leave Diesel Fuel in Your Tank for Long Periods   https://www.youtube.com/watch?v=iqHHJeFY6Ro
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ht - 24.08.18 - klo:22:20
Hja 5 mottia 95 c/l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Trivia - 01.10.18 - klo:10:32
Missä mennään, onko paljon alle euron vielä?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 01.10.18 - klo:11:53
Missä mennään, onko paljon alle euron vielä?

1.086 € näyttää hankkijan nettikauppa.  :D
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tjussi - 02.10.18 - klo:14:07
Nyt äkkiä tilaamaan polttoöljyä, sillä hankkijalta tuli tekstiviesti että hinta nousee 3 senttiä litra huomenna, vielä tänään ehtii tilaamaan vanhalla hintaa, uusi hinta kesälaadullakin on jo 1,10 euroa/litra ja luulen, että loppuvuonna hinta vaan nousee koko ajan kun raakaöljyn hinta nousee ja euro valuuttana heikkenee kun Italian rahamarkkinat kriisiytyvät
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 02.10.18 - klo:14:23
Jää tältä vuodelta polttoöljyt ostamatta noilla hinnoilla.Katotaan keväällä uudestaan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 02.10.18 - klo:14:33
Säiliöön tuli noin 1 euron kesälaatua ja 1.04 euron talvilaatua Nesteeltä.
Mutta paljon ei mahtunut, kun ei mitään ole kuivurissa kulunut oikein.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Julle - 02.10.18 - klo:16:00
töppänä toimitti tässä vajaa viikko sitte ekun/litra talvilaatua
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Juba - 02.10.18 - klo:19:01
Hankkija pisti viestiä jotta huomenna nousee 3c löpö! Apupaskatkin noussu taas yli 20€/tonni👍
Pitää ootella että hinta nousee tarpeeksi ennen ku tilailee😬
Maidon hinta vaan ei nouse mistähän johtuu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 02.10.18 - klo:19:20
maitoa ei pakko ostaa mutta nuita toisia melkein...      ja kuka sitä nyt halvalla myis jos kalliillakin voi...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 02.10.18 - klo:20:08
Vajaa euron litra oli kesälaatu, talvilaatu yli euron, tänään tilasin. Kesälaatua on varastoissa suht paljon ts. enempää mahdukaan, mutta talvilaatua oli pakko tilata ku säiliö oli tyhjä. Näillä hetkillä alettava siirtymään talvilaatuun, jos meinaa siirtymän tehdä kivuttomasti kun ajoa ei kovin paljoa ole.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 02.10.18 - klo:21:20
Helppo kikka siirtyä kesäaineesta talvilaatuun on, nykästä tankki pumpulla tyhjäksi ja tankata talvilaatuun sisään.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 02.10.18 - klo:21:29
Viimeseen tankilliseen mittarilta prodieseliä, -12/-22

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: alpo10 - 02.10.18 - klo:21:43
Helppo kikka siirtyä kesäaineesta talvilaatuun on, nykästä tankki pumpulla tyhjäksi ja tankata talvilaatuun sisään.
syksyllä vaan tankki tyhjäksi ja talvilaatua tankkiin tai vuoden ympäri talvilaadulla. Tästä tankkiin ja tankista pois ei anna varmaan samaa nautintoa... joku vois kutsua tuota löpö-runkkaukseksi :)

Joku aina varoittelee tästä ympäri vuoden talvilaadulla ajamisesta, voitelee huonosti pumppua kun rasvaa vähemmän, tiedä sitten?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: 4630 - 02.10.18 - klo:22:08

Talvilaadulla oma traktori piti syysviljan kylvöillä outoa pauketta pakoputkessa konetta täytettäessä, tiedä sitten mistä johtui.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: kantola - 02.10.18 - klo:22:14
Miksi pelottelette meitä ja Makea? Talvesta tulee lauha ja leppoisa, SS:kin joutuu lykkäämään ja lykkäämään ja lykäämään tuota viimeisen ehtoollisen tarjoamista sinisille työkavereilleen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jippo - 02.10.18 - klo:23:22
Miksi pelottelette meitä ja Makea? Talvesta tulee lauha ja leppoisa, SS:kin joutuu lykkäämään ja lykkäämään ja lykäämään tuota viimeisen ehtoollisen tarjoamista sinisille työkavereilleen.

Ihmiset on tapojensa orjia, kun joskus vuosina 1200 -1985 tuli pysyvät pakkaset aina lokakuun puolivälussä, niin tulee ne nytkin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 03.10.18 - klo:06:51
Helppo kikka siirtyä kesäaineesta talvilaatuun on, nykästä tankki pumpulla tyhjäksi ja tankata talvilaatuun sisään.
syksyllä vaan tankki tyhjäksi ja talvilaatua tankkiin tai vuoden ympäri talvilaadulla. Tästä tankkiin ja tankista pois ei anna varmaan samaa nautintoa... joku vois kutsua tuota löpö-runkkaukseksi :)

Joku aina varoittelee tästä ympäri vuoden talvilaadulla ajamisesta, voitelee huonosti pumppua kun rasvaa vähemmän, tiedä sitten?

Kukin tavallaan, ei tarvi turhaan liian aikasin vaihtaa talvi aineeseen.
Ei sitä 400L tankkia nyt ihan kauheen kauan tarvi sähköpumpulla pumpata.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Pulu - 03.10.18 - klo:06:58

Yli 10 vuotta ajettu pelkällä talvilaadulla ja viimeiset 5 vuotta ollu railikonekkin menossa mukana eikä ole ollut ongelmia
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ilkka - 03.10.18 - klo:08:05
"Yli 10 vuotta ajettu pelkällä talvilaadulla ja viimeiset 5 vuotta ollu railikonekkin menossa mukana eikä ole ollut ongelmia"

Onks tää sitä tuntra-tuotantoa ?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Pulu - 03.10.18 - klo:08:14
"Yli 10 vuotta ajettu pelkällä talvilaadulla ja viimeiset 5 vuotta ollu railikonekkin menossa mukana eikä ole ollut ongelmia"

Onks tää sitä tuntra-tuotantoa ?

Ihan hämeessä touhutaan. Syynä käytäntöön pieni kulutus vuositasolla ja liian vähän säiliöitä katoksessa
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 03.10.18 - klo:09:40
Miksi pelottelette meitä ja Makea? Talvesta tulee lauha ja leppoisa, SS:kin joutuu lykkäämään ja lykkäämään ja lykäämään tuota viimeisen ehtoollisen tarjoamista sinisille työkavereilleen.

Ihmiset on tapojensa orjia, kun joskus vuosina 1200 -1985 tuli pysyvät pakkaset aina lokakuun puolivälussä, niin tulee ne nytkin.

Paljon mukavampaa touhuilla kun talvilaatua koneessa viikkoa liian aikaisin kuin viikkoa liian myöhään. Suodattimien vaihtaminen jossain työmaalla, kylmässä ja tuulessa, ähräten konetta käyntiin... Jep jep :)

Jos tankki menee tyhjäksi päivässä parissa jatkuvasti, ei mitään tarvetta vaihtaa kesälaatuun ennen pakkasia. Kaivinkone jossain mörön prseessä, mielellään laittaa talvilaatua tankkiin, jos tankillinen kestääkin viikon tai kaksi kun koneella ei olekaan yhtäkkiä töitä ym. esimerkkejä, vttumaista värkätä pumpun kanssa polttoaineita tankista pois. Saman asian olisi voinut hoitaa tankkaamalla ajoissa talvilaatua.

Aina on talvi tullut jollain tapaa, ja samat hemmot taistelee suodattimien vaihtamisella ym., "säästäen" kesälaadulla 4snt litralle...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ht - 03.10.18 - klo:10:54
... "säästäen" kesälaadulla 4snt litralle...

Todennäköisesti suurempi säästö kesälaatua käyttäessä tulee siitä, että kesälaadussa on suurempi energiasisältö ja sitä kautta pienempi kulutus. Puuautossa ainakin menee talvilaatuun siirtyessä siten, että n. 60% kustannuslisästä tulee kulutuksen lisääntymisestä ja 40% kalliimmasta aineesta.

Sikäli kyllä asiaa, että vähän käytettävään värkkiin kannattaa laittaa ajoissa ne talvilöpöt.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ijasja2 - 03.10.18 - klo:12:04

Totta nämä, mutta juurikin nämä "säästäjät" ei yleensä aja merkittäviä määriä ts. se säästö menee tukkeutuneiden suodattimien kanssa taisteluun. Paljon ajavat käyttää usein pelkkää kesälaatua, keinonsa siihenkin kuinka saa koneet pyörimään kesälaadulla lähes keskeytyksettä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Magia - 03.10.18 - klo:12:43
Hankkija pisti viestiä jotta huomenna nousee 3c löpö! Apupaskatkin noussu taas yli 20€/tonni👍
Pitää ootella että hinta nousee tarpeeksi ennen ku tilailee😬
Maidon hinta vaan ei nouse mistähän johtuu.
Noita viestejä on lykännyt nyt siihen malliin,kohta tuet napsahtaa tilille.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Juba - 03.10.18 - klo:17:55
Hankkija pisti viestiä jotta huomenna nousee 3c löpö! Apupaskatkin noussu taas yli 20€/tonni👍
Pitää ootella että hinta nousee tarpeeksi ennen ku tilailee😬
Maidon hinta vaan ei nouse mistähän johtuu.
Noita viestejä on lykännyt nyt siihen malliin,kohta tuet napsahtaa tilille.
Juu että saa suoraan siirtää ne kauppiaan tilille😬 Pitäs vissiin visu tehä että osaa apupaskat laittaa tilaukseen ja siemenet,saa taas taistella ensi kesän sitte. 
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tiimo - 03.10.18 - klo:20:11
En tiedä polttoöljyn hinnannoususta mutta hyvin napsahti diesel yön aikana ylös paikallisella ABC-apinalla. Eilen 140,80€/l tänään aamulla 155,80€/l.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: wolfheartscry - 03.10.18 - klo:23:26
Eilen tilasin hankkijalta yht neljä tonnia ja kesä oli 1.02 ja talvi 1.05. On hiukan aikaa, kun viimeksi yli euron ainetta tarvinnut ostaa. Ei kun vaan kaasujalkaa keventämään...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Oksa - 04.10.18 - klo:08:09
tiimo,   onko pilkku iha oikeesa paikassa?    kallista kuin kulta!
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -Joomies- - 04.10.18 - klo:21:18
2000 litraa talvilaatua 1,07€/litra. Berneriltä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Trivia - 08.10.18 - klo:13:20
Voi jeesus näitä hintoja. Tänä vuonna ostoihin saa vielä korotetun veronpalautuksen, olikohan 7-8 senttiä litralta..

Öljy saattaa vielä tavoittaa satasen. Lisäksi usa nostaa korkoja, dollari vahvistuu, epäluulot europankkeja kohtaan nousee ja euroalueen talouskasvu hidastuu, jolloin euro heikkenee. = polttoainelasku kasvaa.

Toivottavasti sijoititte vuosi sitten mid-cap öljy-yhtiöihin ja yaraan.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tiimo - 08.10.18 - klo:16:34
tiimo,   onko pilkku iha oikeesa paikassa?    kallista kuin kulta!
Juu, pilkkuvirhe mutta kallista silti.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 08.10.18 - klo:20:15
Miksi pelottelette meitä ja Makea? Talvesta tulee lauha ja leppoisa, SS:kin joutuu lykkäämään ja lykkäämään ja lykäämään tuota viimeisen ehtoollisen tarjoamista sinisille työkavereilleen.

Tarjosin jo. Ehkä joutuu toisen kerran vielä laittamaan. Prodiesel käynnistyy yhtä hyvin - ehkä jopa herkemmin - kuin tavallinen moottoripolttoöljy. Savutusta tai muuta kiusaa, suuttimen naputusta tai epätasaista käyntiä ei esiintynyt. Jos se autossa toimii, miksei toimisi Foortissakin. Viime talvena oli siinä talven yhden päivän pakkasessa ajoa, ei se silloin vielä hyytynyt.

Periaatteessa jos valmisteveron palautusta tulee edelleenkin, saanee vähentää valmisteveron myös kalliimmasta polttonesteestä ?

-SS
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jippo - 08.10.18 - klo:20:50
Kaikki pitkän ajan ennusteet näyttää että koko loppuvuosi on normaalia lämpimämpää, kesälöpöllä pärjäilee ihan vuodenvaihteeseen asti.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Lypsybotti - 08.10.18 - klo:20:53
Kirjootteletteko te ny ihan höpöjä, vai menikö jotain ohi?
Lainaus
"Tänä vuonna ostoihin saa vielä korotetun veronpalautuksen"
Energiaveron palautus koskee vuoden aikana kulutettua löpöä...
Vai valehteletteko vaan ihan suoraan verottajalle?
Kaik män, eikä piisannu?
Onko poorakria mukana juonessa? huh.

Eihän muuten, mut jotku maat a lous myyjätkin tuntuu höpöttelevän moisia.

Ja kymmenkunta vuotta yaran osakkeita pitäneenä... Eipä ole kummoinen osake... ei huono, mutta ei hyväkään. Tai sit mä oon vaan ahne.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: metsajussi - 08.10.18 - klo:21:41

Jos pitää aina tapana aloittaa vuoden täysillä varastoilla ja siis ennen vuodenvaihdetta täyttää taas kaikki uudelleen niin oikeinhan se silloin menee. Kaikki vajaus on vuoden aikana kulutettu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tjussi - 15.10.18 - klo:19:24
Taas nousee hankkijalla huomenna 2,4 s/l polttoöljyn hinta, olisko ollut jo 5. korotus kuukauden sisällä, ei näy mitään loppua hinnankorotuksille, voi mennä kohta 1,2 euron raja rikki polttoöljyn hinnassa. Laitoin tilauksen vetämään tänään ennen huomisia hinnankorotuksia, ajattelin odotella muutaman viikon mutta polttoöljyn hinnat vaan nousevat koko ajan, mistähän tuo jatkuva korotuskierre johtuu ?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jippo - 15.10.18 - klo:19:32

Pörssikurssit romahtaa kohta, tulee uusi suurlama, sit hinnat syösyy taas alaspäin, kannattaa nyt vaan rauhassa katella.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: montöör - 15.10.18 - klo:21:01
Taas nousee hankkijalla huomenna 2,4 s/l polttoöljyn hinta, olisko ollut jo 5. korotus kuukauden sisällä, ei näy mitään loppua hinnankorotuksille, voi mennä kohta 1,2 euron raja rikki polttoöljyn hinnassa. Laitoin tilauksen vetämään tänään ennen huomisia hinnankorotuksia, ajattelin odotella muutaman viikon mutta polttoöljyn hinnat vaan nousevat koko ajan, mistähän tuo jatkuva korotuskierre johtuu ?

Aika jännä, kun teebeeltä tuli ilmotus samansuurusesta hintapudotuksesta??
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tjussi - 15.10.18 - klo:21:14

Tarkistin juuri äsken, että varmasti katsoin oikein Hankkijan nettisivuilta huomisen polttoöljyn hinnankorotuksen, kyllä siellä edelleen on, että huomenna polttoöljyn hinta nousee 16.10. 2,4 s/litra, aloin jo epäillä, että olen katsonut hinnanmuutokset etumerkkin väärin, mutta tuo korotus on tulossa 16.10 polttoöljyn hintaan
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ja101 - 15.10.18 - klo:22:00
Taas nousee hankkijalla huomenna 2,4 s/l polttoöljyn hinta, olisko ollut jo 5. korotus kuukauden sisällä, ei näy mitään loppua hinnankorotuksille, voi mennä kohta 1,2 euron raja rikki polttoöljyn hinnassa. Laitoin tilauksen vetämään tänään ennen huomisia hinnankorotuksia, ajattelin odotella muutaman viikon mutta polttoöljyn hinnat vaan nousevat koko ajan, mistähän tuo jatkuva korotuskierre johtuu ?

Aika jännä, kun teebeeltä tuli ilmotus samansuurusesta hintapudotuksesta??
Hankkija ottaa joo miehiltä rahat pois...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: junttieinari - 16.10.18 - klo:08:02
Taas nousee hankkijalla huomenna 2,4 s/l polttoöljyn hinta, olisko ollut jo 5. korotus kuukauden sisällä, ei näy mitään loppua hinnankorotuksille, voi mennä kohta 1,2 euron raja rikki polttoöljyn hinnassa. Laitoin tilauksen vetämään tänään ennen huomisia hinnankorotuksia, ajattelin odotella muutaman viikon mutta polttoöljyn hinnat vaan nousevat koko ajan, mistähän tuo jatkuva korotuskierre johtuu ?

Aika jännä, kun teebeeltä tuli ilmotus samansuurusesta hintapudotuksesta??

Meijeriltäkin tuli eilen viesti että hinta putoaa.  :)

edit.

Hankkijallakin hinta pudonnut. Kummallista sekoilua.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tjussi - 16.10.18 - klo:09:19
Joo hinta putosi sen 2,4 s/l ja tilasin eilen 3000l polttoöljyä kun Hankkijan nettisivut ilmoitti että hinta nousee 16.10 2,4 l/l, voitte lukea aikaisemmat viestini ja todeta tämän , mitä teen, pyydänkö Hankkijalta hinnanhyvitystä koska Hankkija ilmoitti hinnannoususta mutta hinta putosikin sen 2,4 s/l, kyllä vastuu kuuluu omista  virheistään Hankkijalle vai mitä mieltä olette ?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tjussi - 16.10.18 - klo:09:30
Hankkijan verkkosivuilla on vieläkin että hinta nousee 2,4 s/l vaikka hinta todellisuudessa on laskenut tuon 2,4 s/l  16.10 ja virheellisen tiedon johdosta ostin eilen 3000 l polttoöljyä Hankkijan verkkokaupasta, kannattaa varmaan pyytää hinnanalennusta ?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maaorja - 16.10.18 - klo:10:20
Köyhälle o kaikki kallista..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maidontuottaja - 16.10.18 - klo:10:21
Hankkijan verkkosivuilla on vieläkin että hinta nousee 2,4 s/l vaikka hinta todellisuudessa on laskenut tuon 2,4 s/l  16.10 ja virheellisen tiedon johdosta ostin eilen 3000 l polttoöljyä Hankkijan verkkokaupasta, kannattaa varmaan pyytää hinnanalennusta ?
Sanot että kävisikö, jotta seuraavan tilauksen yhteydessä hyvitättäisitte erotuksen.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Tjussi - 16.10.18 - klo:13:45
Hankkija myönsi virheensä polttoöljyn eilisessä hinnanmuutoksessa verkkosivuillaan 16.10 ja antoi mulle 2,4 sentin hyvityksen ja lisäksi pienen lisähyvityksen eilen tilaamani 3000 l polttoöljytilaukseen kun tuli soiteltua Hankkijan maksullisiin 010 alkuisiin numeroihin asian selvittämiseksi. Täällä moitittu Hankkijaa, mutta nyt kyllä Hankkijan asiakaspalvelu hoiti hommansa hyvin.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 16.10.18 - klo:14:40
Apulantaa hamstrataan aina kesällä, kun hinnankorotuksista tulee uutisia. Alkaako myös polttoöljyjen hamstraus. Kannattaa vivuttaa matalakorkoista lainaa, niin hommasta tulee tuottoja ansioksi asti.

Tai jotain.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Forgiven - 16.10.18 - klo:18:13
Hamstrasin 2017 kesällä polttoöljyt...
...hieman hirvittää, josko ensi syksyksi joutuu täydentämään, jos hinta ei kerkiäkään putoamaan takaisin alas, jos kuiva kesä taas niin voi jopa riittää vielä ensi vuoden.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -Joomies- - 16.10.18 - klo:20:42
Hamstrasin 2017 kesällä polttoöljyt...
...hieman hirvittää, josko ensi syksyksi joutuu täydentämään, jos hinta ei kerkiäkään putoamaan takaisin alas, jos kuiva kesä taas niin voi jopa riittää vielä ensi vuoden.

Ihan pisti silmään. Puolentoista tai jopa kahden vuoden polttoöljyt varastossa?! Kuinka suuret säiliöt?

Aivan hieno juttu että joku voi säästää. Tai siis rahamiehet voi säästää ja köyhät maksavat kulloisenkin hetken hintaa.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Forgiven - 17.10.18 - klo:11:06
8500l sitä vain on, pieni kulutushan tuon lähinnä sallii.
Kesällä tuli jokunen sata litraa kerättyä käytöstä poistetuista öljylämmittyksistä vielä, säiliöitä purettaessa, että ihan puhtaasti ei viime kesäiset riitä.
Just nyt tuntuu siltä että jos olisi ollut oikeasti fiksu olisi alkukesästä täyttänyt uudestaan, kait tuo nyt jatkaa taas vain ylöspäin ja seuraava täyttö on sitten sitäkin kalliimpi...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: maidontuottaja - 17.10.18 - klo:11:07
1,10 talvilaatu naumaselta
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 17.10.18 - klo:11:17
8500l sitä vain on, pieni kulutushan tuon lähinnä sallii.
Kesällä tuli jokunen sata litraa kerättyä käytöstä poistetuista öljylämmittyksistä vielä, säiliöitä purettaessa, että ihan puhtaasti ei viime kesäiset riitä.
Just nyt tuntuu siltä että jos olisi ollut oikeasti fiksu olisi alkukesästä täyttänyt uudestaan, kait tuo nyt jatkaa taas vain ylöspäin ja seuraava täyttö on sitten sitäkin kalliimpi...

Kuluu jo melkein kevät töissä tuo määrä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: alpo10 - 17.10.18 - klo:12:33

paljonko menee, meneekö keskimäärin 10l/ha keväällä.... riippuu tietysti mitä tekee, jos on heinää tai syysviljoja menee vähempi, jos kyntää keväällä niin enempi?

Kyllähän öljyn hinta on noussut parissa vuodessa noin 40% ja viime syksystä yli 20%, että kyllä sillä tiliä pääsee tekemään. Öljy on varastoinnin kannalta vähän ongelmallisempi, kuin muut tuotantotarvikkeet, yksi öljyvahinko riittää kuittaamaan kaikki kertyneet säästöt :)
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Forgiven - 17.10.18 - klo:18:33

Kun ei ole mittaria eikä tule tankillisia laskettua, niin sitä joutuu laskemaan vain noita säiliöllisiä, joka on about tuohon 2v tahtiin, riippuu toki kuivattavien ja työn määrästä... tänä vuonna taisin 30-40% alasta edes muokata, osa pikkusiemenillä eli vaatii lähinnä ruiskutuksen ja korjuun, ja kuivauserä pieni, hömppä ei sitäkään..
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Juba - 17.10.18 - klo:18:57
Aina oon uutta löpöä tilannut kun entinen loppuu...joskus kyrsii enemmän joskus pikkasen vähemmän. Nyt oli pikkasen halvempaa/vähemmän kyrsivää hankkijalla kuin lantsmännenillä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: ja101 - 18.10.18 - klo:07:28
8500l sitä vain on, pieni kulutushan tuon lähinnä sallii.
Kesällä tuli jokunen sata litraa kerättyä käytöstä poistetuista öljylämmittyksistä vielä, säiliöitä purettaessa, että ihan puhtaasti ei viime kesäiset riitä.
Just nyt tuntuu siltä että jos olisi ollut oikeasti fiksu olisi alkukesästä täyttänyt uudestaan, kait tuo nyt jatkaa taas vain ylöspäin ja seuraava täyttö on sitten sitäkin kalliimpi...

Kuluu jo melkein kevät töissä tuo määrä.
Mahtaa olla peltoa satoja hehtaareita vai mitä sä siellä pellolla teet? Meillä on kuitenkin 2500-3000 kuutiota lietteenkin ajoa eikä saada tuollaista määrää menemään...
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 18.10.18 - klo:09:19
Onhan sitä vähän kertynyt.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jippo - 18.10.18 - klo:09:25
Pitää olla hyväkuntoiset uudehkot säiliöt, että uskaltaa paljon varastoida, entäs se nykylöpöjen säilyvyys? Eikös niissä ole sitä biokomponenttia, joka eltaantuu?
Ja ajoittain on hyvä ajaa säiliöt tyhjiksi, että voi puhdistaa pohjalle kertyneen veden, tämä taitaa näiltä hamstraajilta unohtua.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: +200 - 18.10.18 - klo:09:48
8500l sitä vain on, pieni kulutushan tuon lähinnä sallii.
Kesällä tuli jokunen sata litraa kerättyä käytöstä poistetuista öljylämmittyksistä vielä, säiliöitä purettaessa, että ihan puhtaasti ei viime kesäiset riitä.
Just nyt tuntuu siltä että jos olisi ollut oikeasti fiksu olisi alkukesästä täyttänyt uudestaan, kait tuo nyt jatkaa taas vain ylöspäin ja seuraava täyttö on sitten sitäkin kalliimpi...

Kuluu jo melkein kevät töissä tuo määrä.
paljonko menee, meneekö keskimäärin 10l/ha keväällä.... riippuu tietysti mitä tekee, jos on heinää tai syysviljoja menee vähempi, jos kyntää keväällä niin enempi?

Kyllähän öljyn hinta on noussut parissa vuodessa noin 40% ja viime syksystä yli 20%, että kyllä sillä tiliä pääsee tekemään. Öljy on varastoinnin kannalta vähän ongelmallisempi, kuin muut tuotantotarvikkeet, yksi öljyvahinko riittää kuittaamaan kaikki kertyneet säästöt :)
Pelkkä kyntökin ottaa tuon 10l/ha.
Kuivaajakin vie keskimäärin tuon vajaa10000l
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 18.10.18 - klo:10:18
Pitää olla hyväkuntoiset uudehkot säiliöt, että uskaltaa paljon varastoida, entäs se nykylöpöjen säilyvyys? Eikös niissä ole sitä biokomponenttia, joka eltaantuu?
Ja ajoittain on hyvä ajaa säiliöt tyhjiksi, että voi puhdistaa pohjalle kertyneen veden, tämä taitaa näiltä hamstraajilta unohtua.

Kyllä se nyt vuoden säilyy.
Ja kuivaamoiden läpi menee kanssa "muutama" litra.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: montöör - 18.10.18 - klo:10:35
Pitää olla hyväkuntoiset uudehkot säiliöt, että uskaltaa paljon varastoida, entäs se nykylöpöjen säilyvyys? Eikös niissä ole sitä biokomponenttia, joka eltaantuu?
Ja ajoittain on hyvä ajaa säiliöt tyhjiksi, että voi puhdistaa pohjalle kertyneen veden, tämä taitaa näiltä hamstraajilta unohtua.

Kyllä se nyt vuoden säilyy.
Ja kuivaamoiden läpi menee kanssa "muutama" litra.

Nesteelle pisteet siitä, että autojen säiliöt on puhtaita. Kuravedet ajetaan erikseen. Lietettä säiliöön ei
käytännössä tule ja veden kertyminen on minimaalista, kun säiliöt on pääsääntöisesti täynnä. Isolla
tiloilla polttö-öljyä ei käytetä viljankuivurissa. Noottaa, kööllää
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 18.10.18 - klo:10:55
>Ja ajoittain on hyvä ajaa säiliöt tyhjiksi, että voi puhdistaa pohjalle kertyneen veden, tämä taitaa näiltä hamstraajilta unohtua.

Pitäiskö sitä vettä lisätä itse joukkoon,kun ikinä ei enenpää kuin korkeintaan kahvikupillinen ollut vettä vaikka säiliöt ovat vajaitakin miten nyt sattuvat jäämään.

Ja säiliöt vanhojakin ovat kuin taivas.

Kondenssivesi kuulostaa enemmän legendalta kuin todellisuudelta

>tiloilla polttö-öljyä ei käytetä viljankuivurissa

Mitäs sitten käyttävät jos öljyllä kuivaavat?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 18.10.18 - klo:14:19
Iso tila käyttää maakaasua kuivurissa.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 18.10.18 - klo:15:03
Iso tila käyttää maakaasua kuivurissa.

-SS-

Suurenkin kallupin tehnyt?
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: -SS- - 18.10.18 - klo:15:32
Iso tila käyttää maakaasua kuivurissa.

-SS-

Suurenkin kallupin tehnyt?

En, mutta suuren tilan kallupin.

-SS-
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: AP120 - 18.10.18 - klo:17:15
👍
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: alpo10 - 18.10.18 - klo:23:24
>Ja ajoittain on hyvä ajaa säiliöt tyhjiksi, että voi puhdistaa pohjalle kertyneen veden, tämä taitaa näiltä hamstraajilta unohtua.

Pitäiskö sitä vettä lisätä itse joukkoon,kun ikinä ei enenpää kuin korkeintaan kahvikupillinen ollut vettä vaikka säiliöt ovat vajaitakin miten nyt sattuvat jäämään.

Ja säiliöt vanhojakin ovat kuin taivas.

Kondenssivesi kuulostaa enemmän legendalta kuin todellisuudelta

>tiloilla polttö-öljyä ei käytetä viljankuivurissa

Mitäs sitten käyttävät jos öljyllä kuivaavat?
vesi öljyn joukossa.... jos tilasäiliö on tiivis ja ilmanvaihto rajoittuu nesteen lämpölaajenemisen aiheuttamaan tilavuuden vaihteluun (joitakin litroja vuodessa?) ilmaa, niin sinne ei kosteutta tule. Poistuva öljy tuo ilmaa tilalle ja  uutta kosteutta 0-30 g/m3 ilmaa. Kosteus tiivistyy ja uppoaa öljyn alle, eikä sieltä haihdu ja piru on irti kun pumppu ottaa pohjalta vettä uuden koneen hienon ruiskutuspumpun polttoaineeksi. Mistä sinne muuten kosteutta tulisi?

Tätä teoriaa tuli joskus mietittyä, kun pumppuremontin syytä arvuuteltiin? Vesi tai ilma polttoaineen joukossa oli vaihtoehdot....  valmistusvirhettä tuskin pumpussa? Ehdotin syvällisempää tutkintaa, sitten rahallisesti sovittiin, joten asia jäi selvittämättä. Koskaan ei ole suodattimiin tullut pisaraakaan vettä, kun niitä tyhjentelee.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jippo - 19.10.18 - klo:10:28

Kyllä sitä kondenssivettä tulee sinne säiliöön, ihan perusjuttuja mikä pitää tietää.
Ja imuputken pää on aina irti jonkin verran pohjasta, joten ei se vettä ime.  MUTTA SE POHJALLA OLEVA VESI RUOSTUTTAA SÄILIÖN PUHKI AJAN MITTAAN ellei sitä välillä poisteta.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Last Man Standing - 19.10.18 - klo:11:13
>kondenssivettä tulee sinne säiliöön, ihan perusjuttuja mikä pitää tietää.

Miksei minulle tule.Ei siinä tietäminen auta,jos sitä ei tule.

Jos noihin pelotteluihin on uskominen sitä pitäsi aina löytyä kymmeniä litroja joka pöntön tyhjäämisen yhteydessä.

Joskus olen tunkannut säiliön toisesta päästä ilmaan ja laittanut viimoset jämät läpinäkyvään pänikkään jotta näkisi selvästi onko vettä vai ei.Ei ole ollut kuten ei löydy läpinäkyvistä vedenerottimistakaan sormustimellista enempää.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Jippo - 19.10.18 - klo:12:16

Sulla on kai sitten "hengittävästä" materiaalista tehty säiliö. Kyllä jo ihan fysiikan lakien mukaa sitä kondenssivettä muodostuu, eli säiliön sisäpinta hikoilee ulkoisten lämpötilavaihdosten seurauksena, ellei sitten säiliö ole koko ajan täynnä, ja sehän on omituista, jos koko ajan on täynnä.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: Moerkoe - 19.10.18 - klo:12:56

Jos säiliössä on hyvä tuuletus ja se sijaitsee paikassa jossa lämpötila vaihtelee hitaasti, voi olla, että kondenssivettä ei paljoakaan muodostu.
Otsikko: Vs: polttoöljyn hinta?
Kirjoitti: alpo10 - 19.10.18 - klo:13:31