Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: icefarmer - 18.12.23 - klo:14:18
-
riikallekki suosittelevat kalsarikännejä, onko tämäö jokin piikki niistä kaljankittauskuvista kesäisillä terasseilla :( :o :'( >:(
https://www.iltalehti.fi/talous/a/18b05756-73e7-4274-bc43-2d04ee431f3f
-
Turhapuro pitää todennäköisenä sitä että taloustieteilijät tulee tutkimuksissaan kertomaan leikkausten alkaneen noin 1.5-2 vuotta liian aikaisin.
-
No minkä sille voi jos ei työ kiinnosta. On tullut normaaliksi elää sossulla. Ay vielä tukee tämmöstä. Täällä asuu outo kansa, ei ole vielä tajuttu että neuvostoliitto ja kommunismi ei toiminut.
-
Tarkastelujakso oli vuosi 2023. Edellinen hallitus varmaan enemmän vastuussa tuon jakson talouskehityksestä.
-
Tällä hallituksella on oikea suunta. Tänään tehtävät päätökset näkyvät aikaisintaan vuoden-parin viiveellä. Tosin SAK tekee kaikkensa torpatakseen tulevan talouskasvun.
Näkee, ettei ketjun aloittajalla ole mitään käsitystä talouskasvusta ja sen syistä/ merkityksestä/ muodostuksesta.
-
Voihan sitä välis vaikka siemailla kinkun painikkeeksi jotain jaloa juomaa ja nauttia vihervassarihallitus vapaasta joulun seudusta.
-
Turhapuro ei sulje yksiselitteisrsti pois nykyisen hallituksen osuutta esimerkiksi rakennusalan tilanteeseen. Työvoimapula ja huoli työvoiman saatavuudesta on sekin kasvua jarruttava tekijä joka on kasvanut tämän hallituksen istuessa.
-
Tarkastelujakso oli vuosi 2023. Edellinen hallitus varmaan enemmän vastuussa tuon jakson talouskehityksestä.
Sit se vasta totuus nähdään kuik luottoluokitus kehittyy. Siihen kun vaikuttaa myös yhteiskuntarauhan kehittyminen.
Viimeksi tippui Sipilän hallituksen aikaan ja näin se voi käydä myös Orpon hallitukselle että saa sen tippumaan. Liekkö se jopa tavoite.
-
Suomalaiset kyllä hyväksyvät leikkaukset, jos heidät saadaan vakuutetuiksi siitä, että naapurilta leikataan vielä enemmän.
-
Tämä hallitus ei ole ehtinyt tehdä hyvää eikä pahaa tässä vaiheessa. Rakennusala voi katsoa peiliin, kun on tehty paskaa kalliilla hinnalla. Tämän hallituksen teot näkyvät ehkä kymmenen vuoden päästä, jos oikeistomainen hallitus vaan saa jatkaa tulevaisuudessakin. Mm. nämä koulumuutokset sai aikaan viheristöinen ideologia, jonka seuraukset yksinkertainen massa ymmärtää vasta nyt.
Jos kalliiden kustannusten maassa tehdään yksinkertaisia asioita, joita voidaan muualla maailmassa tehdä huomattavasti halvemmalla, voi jokainen ymmärtää että massia pitää olla takataskussa. Kaikki toimivat jutut myydään ulkomaille, joko taskurahojen toivossa tai henkilökohtaisen pääomapumpsauksen vuoksi.
Loputon sosiaalipummeilu on sosiaalidemokratian tuote. Ammattiyhdistysliike on saanut sen aikaan, että ihmisen ei kannata hakea töitä, koska luukuilta saa helpommin toimeentulon. Ammattiyhdistysliikkeen vuoksi yritykset eivät uskalla palkata vajaakuntoista tai epämääräistä liittoon kuulumatonta tyyppiä, koska eivät voi hutiosuman sattuessa irtisanoa työhön kelpaamatonta ihmistä.

Suomalaiset hyväksyvät leikkaukset, jos myös Nalle Wahlroosilta myös leikataan.

Ei Wahlroosilta pysty mitään kukaan leikkaamaan. Nalle tietää kaikki veronkiertokikat. Ulf Sundqvistikin pääsi kuin koira veräjästä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010033952.html
Näin.
-
Lisäveroilla Suomi saa kansainvälistä houkuttelevuutta ja samalla lisää varoja julkiseen tehokkaaseen rahankäyttöön. Julkinen raha on rahastusautomaatti niille mafiaporukoille, jotka toteuttavat julkisia hankintoja.
-
Turhapuro pitää todennäköisenä sitä että taloustieteilijät tulee tutkimuksissaan kertomaan leikkausten alkaneen noin 1.5-2 vuotta liian aikaisin.
Veikkaan että olet oikeassa. Kaikki talousohjeet kertovat, että taantumassa julkisen talouden ei pidä tehdä leikkauksia. Varsinkaan sellaisia leikkauksia, jotka näkyvät suoraan kotimaisessa kulutuskysynnässä. Kuten leikkaukset köyhimmiltä, joka näky heti suoraan mm ruoan kulutuksessa. Siirrytään halvempiin ulkomaisiin koska jokainen sentti on tärkeä. Korkman tästä hallitusta varoitti mutta eivät uskoneet,
-
Suomalaiset kyllä hyväksyvät leikkaukset, jos heidät saadaan vakuutetuiksi siitä, että naapurilta leikataan vielä enemmän.
Ehkä näinkin. Mutta jopa (sivistys)porvaripiireissä on kauhisteltu sitä, että samanaikaisesti kun oikeasti leikataan oikeasti huono-osaisimmilta merkittäviä summia niin suurituloisimmille ja hyvin toimeentuleville annetaan veronalennuksia. Siitäkin Korkman varoitti, että se ei oikein mene suomalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaisesti. Paitsi tietysti perseporvarin ja kumppaneiden mielestä.
-
Mm. nämä koulumuutokset sai aikaan viheristöinen ideologia, jonka seuraukset yksinkertainen massa ymmärtää vasta nyt.
Jos puhut PIsa-tulosten laskusta? Niin ne ovat laskeneet melko tasaisesti Kataisen hallituksesta lähtien? Sipilän hallitus vielä kiihdytti kehitystä tekemillään koulutusleikkauksilla. Kataisen ja Sipilän hallitusten jäljet alkavat näkyä nyt.

Samaa pöljyyttä ruuan alv. nosto. Kaikki pois kotimaisesta kulutuskysynnästä. Iskee ensimmäisenä kotimaisiin toimijoihin, kun kuluttaja siirtyy edullisempiin tuotteisiin.
Ja tämmöinen pisti tänään silmään. Kova on yritys, että saataisiin paskottua talous niin että taantuma muuttuu lamaksi. :(
https://www.epressi.com/tiedotteet/politiikka/hallitus-ottaa-80-miljoonaa-euroa-pienituloisimmilta-mikro-ja-pienyrittajilta.html (https://www.epressi.com/tiedotteet/politiikka/hallitus-ottaa-80-miljoonaa-euroa-pienituloisimmilta-mikro-ja-pienyrittajilta.html)
ALV-alarajahuojennuksen poistaminen kiristää mikroyritysten verorasitusta pahimpaan mahdolliseen aikaan ja uhkaa tuhansien yrittäjien toimeentuloa.
Arvonlisäveron alarajahuojennus on ollut verohelpotus niille alv-rekisteriin kuuluville yrityksille, joiden liikevaihto on alle 30 000 euroa. EU-direktiivin muutoksen myötä jäsenvaltioiden mahdollisuus soveltaa alarajahuojennuksen kaltaisia asteittaisia verohelpotuksia on kuitenkin poistumassa 1.1.2025 alkaen. Lausuntokierroksella olevan hallituksen esityksen mukaisesti alarajahuojennus poistetaan vuoden 2025 alussa.
Kompensaatioksi odotettua arvonlisäverovelvollisuuden alarajan korotusta ei luonnokseen sisälly. Tämä on todella huono uutinen liikevaihdoltaan alle 30.000 euron mikroyritysten kannalta. Mistään marginaalisesta asiasta ei ole kyse: näitä yrityksiä on Suomessa noin 80 000 eli lähes joka neljäs.
Alarajahuojennuksen poistaminen lisää pienten yritysten arvonlisäverorasitusta. Niiden on harvoin mahdollista siirtää lisääntyvää veroa täysimääräisenä hintoihin, jolloin se jää yritykselle lopulliseksi kustannukseksi ja heikentää kannattavuutta -kuten esityksessäkin todetaan.

Se on tämä perseporvarin ja kumppaneiden maasta taivaaseen ylistämä perseporvarihallitus hyvin (pien)yrittäjäystävällinen. Järkipäätöksiä koko ajan.
Ja tuo ruoan arvonlisäveron alennus viimeistelisi pienituloisimpiin kohdistuvat leikkaukset ja kiristykset. Valitettavasti ruokaketjun kannalta vaikutus on todennäköisesti juuri tuo. Siirrytään halvempiin tuotteisiin. Ja ne ovat monesti ulkomaisia.
-
S-ryhmä pitäisi laittaa kuriin ja kieltää private-label -tuotteet. S otti käyttöön uuden Coop-halpamerkin, josta tulee yhteispohjoismainen maataloustuottajia kyykyttävä halpatuotemerkki.
Kilpailuviraston Purasjoki on ollut jo vuosikausia eläkkeellä, joten persuhallituksen kannattaa kieltää tuo S-ryhmän petos, vaikka Orpo kuinka ulisisi vastaan.
-
Tämä hallitus ei ole ehtinyt tehdä hyvää eikä pahaa tässä vaiheessa. Rakennusala voi katsoa peiliin, kun on tehty paskaa kalliilla hinnalla. Tämän hallituksen teot näkyvät ehkä kymmenen vuoden päästä, jos oikeistomainen hallitus vaan saa jatkaa tulevaisuudessakin. Mm. nämä koulumuutokset sai aikaan viheristöinen ideologia, jonka seuraukset yksinkertainen massa ymmärtää vasta nyt.
Jos kalliiden kustannusten maassa tehdään yksinkertaisia asioita, joita voidaan muualla maailmassa tehdä huomattavasti halvemmalla, voi jokainen ymmärtää että massia pitää olla takataskussa. Kaikki toimivat jutut myydään ulkomaille, joko taskurahojen toivossa tai henkilökohtaisen pääomapumpsauksen vuoksi.
Loputon sosiaalipummeilu on sosiaalidemokratian tuote. Ammattiyhdistysliike on saanut sen aikaan, että ihmisen ei kannata hakea töitä, koska luukuilta saa helpommin toimeentulon. Ammattiyhdistysliikkeen vuoksi yritykset eivät uskalla palkata vajaakuntoista tai epämääräistä liittoon kuulumatonta tyyppiä, koska eivät voi hutiosuman sattuessa irtisanoa työhön kelpaamatonta ihmistä.
niin, vaikeaahan se olisi täällä nollatuntisopimusten, pätkätöiden ja määrä-aikaisten työsuhteiden luvatussa maassa missä ihan normaalilla sairaanhoitajalla voi olla julkisellakin puolella useita lyhyitä työsopimuksia vuodessa... kaupan alan opiskelijatyövoimasta puhumattakaan ;D ;D ;D ;D
Olettako muuten kuulleet että sähkö olisi kallista kaupungin jäähallille, uimahallille, lämmitettävälle jalkapallokentälle tai jollekkin ylipainehallille :-\ :-\ :-\ :-\
-
Taas kerran voimme havaita millaisessa lapsellisessa kuplassaan ikijääpää elää.
Onhan jo kauan kerrottu uutisia erilaisten harrastusten kustannusten noususta, samanlai se sähkö maksaa kuin muillekkin.
-
Mm. nämä koulumuutokset sai aikaan viheristöinen ideologia, jonka seuraukset yksinkertainen massa ymmärtää vasta nyt.
Jos puhut PIsa-tulosten laskusta? Niin ne ovat laskeneet melko tasaisesti Kataisen hallituksesta lähtien? Sipilän hallitus vielä kiihdytti kehitystä tekemillään koulutusleikkauksilla. Kataisen ja Sipilän hallitusten jäljet alkavat näkyä nyt.
En väittänytkään, että joku puolue olisi toista viisaampi. Kyse on hypestä, joka tarttuu keneen tahansa. Kun toinenkin hypettää, niin pitäähän sitä olla menossa mukana. Jopa suomalaiset poliitikot ottavat mallia Ruotsista tai ainakin vetoavat, että näin tehdään Ruotsissa. Pitäisikö referenssikenttää laajentaa?
-
Olettako muuten kuulleet että sähkö olisi kallista kaupungin jäähallille, uimahallille, lämmitettävälle jalkapallokentälle tai jollekkin ylipainehallille :-\ :-\ :-\ :-\
Poliittinen suhmurointi on ihan normaalia. Ajan kuluessa kun kustannukset nousevat, kenelläkään sisäpiiriläisellä ei ole pokkaa kyseenalaistaa, että onko tässä mitään järkeä.
-
Taas kerran voimme havaita millaisessa lapsellisessa kuplassaan ikijääpää elää.
Onhan jo kauan kerrottu uutisia erilaisten harrastusten kustannusten noususta, samanlai se sähkö maksaa kuin muillekkin.
Kyl tääl aika moniki elää kuplassa. Sipilä oli messias jota moni oikeasti uskoi. Virsihän alkoi: Suomi kuntoon. Nyt samat porukat uskoo Purra tekevän sen. Samat sanat vieressä. Suomi kuntoon. Ei tule tapahtuman Purran opeilla.
https://www.hs.fi/talous/art-2000010067806.html
-
S-ryhmä pitäisi laittaa kuriin ja kieltää private-label -tuotteet. S otti käyttöön uuden Coop-halpamerkin, josta tulee yhteispohjoismainen maataloustuottajia kyykyttävä halpatuotemerkki.
Kilpailuviraston Purasjoki on ollut jo vuosikausia eläkkeellä, joten persuhallituksen kannattaa kieltää tuo S-ryhmän petos, vaikka Orpo kuinka ulisisi vastaan.
Hauska ajatus tuo, että kiellettäisiin tuotemerkki. Onko missään näin tehty ellei se riko jotain toista tuotemerkkiä. Eurooppa on näitä tuotemerkkejä täynnä. Kaikki ne silloin pitäisi kieltää. Eikä vain niitä jotka harmittaa eräitä.
-
Taas kerran voimme havaita millaisessa lapsellisessa kuplassaan ikijääpää elää.
Onhan jo kauan kerrottu uutisia erilaisten harrastusten kustannusten noususta, samanlai se sähkö maksaa kuin muillekkin.
Kyl tääl aika moniki elää kuplassa. Sipilä oli messias jota moni oikeasti uskoi. Virsihän alkoi: Suomi kuntoon. Nyt samat porukat uskoo Purra tekevän sen. Samat sanat vieressä. Suomi kuntoon. Ei tule tapahtuman Purran opeilla.
https://www.hs.fi/talous/art-2000010067806.html
Eläkeläinen laittoi linkin, jossa Suomen Pankin edustaja kertoi valtion velkakuorman keventämisen olevan talouspolitiikan tärkein kohde.
Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykäsen mielestä Suomella on kaikki edellytykset menestyä, jos velkakestävyys asetetaan talouspolitiikassa etusijalle ja siihen sitoudutaan määrätietoisesti yli vaalikausien.

Mutta millä tavalla se tapahtuu, niin se on eri juttu.
Hyvinvointi alueille menee ensi vuoden alussa 4miljardia. Siis yli 700€ per kansalainen. Pitäiskö mennä kuitenkin siihen 5 alueen järjestelmään. Ainakin pomot vähenisi.
-
Taas kerran voimme havaita millaisessa lapsellisessa kuplassaan ikijääpää elää.
Onhan jo kauan kerrottu uutisia erilaisten harrastusten kustannusten noususta, samanlai se sähkö maksaa kuin muillekkin.
Miten tähän istuu kokoomuksen vaalikarjarata kun tiestö rapautuu ja jokseenkin noin 86 prosenttia maamme kuljetuksista tapahtuu kumipyörillä.
kyllä nyt hallituksen pitäisi miettiä teollisuuden etua eikä keskittyä siihen miten hippi pääsee helpoiten turusta kiasmaan :o :o :o :o
-
Taas kerran voimme havaita millaisessa lapsellisessa kuplassaan ikijääpää elää.
Onhan jo kauan kerrottu uutisia erilaisten harrastusten kustannusten noususta, samanlai se sähkö maksaa kuin muillekkin.
Kyl tääl aika moniki elää kuplassa. Sipilä oli messias jota moni oikeasti uskoi. Virsihän alkoi: Suomi kuntoon. Nyt samat porukat uskoo Purra tekevän sen. Samat sanat vieressä. Suomi kuntoon. Ei tule tapahtuman Purran opeilla.
https://www.hs.fi/talous/art-2000010067806.html
Eläkeläinen laittoi linkin, jossa Suomen Pankin edustaja kertoi valtion velkakuorman keventämisen olevan talouspolitiikan tärkein kohde.
Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykäsen mielestä Suomella on kaikki edellytykset menestyä, jos velkakestävyys asetetaan talouspolitiikassa etusijalle ja siihen sitoudutaan määrätietoisesti yli vaalikausien.
No juu. Sepeteuksella on aina niin kiire laittaa tekstiä tänne, ettei se ehdi lukemaan linkkejään eikä huolehtimaan, ettei hänen oma tekstinsä ole kirjoitusvirheitä täynnä.🙂
Meno on niinkuin isoisällään punakaartissa, niin kiire oli äijällä ollut tappamaan valkoisia, että patruunat jäivät työväentalon kännisen sihteerin piirongin laatikkoon. Ammu siinä sitten isäntiä talojensa rappusille perheidensä eteen tyhjällä tussarilla.
Orvokit Sepen isoisälle 😼😼😼
-
ja olis hyä et etelässä missä porukka ni pääsis hoitoon heti eikä huomenna kun taas maalikylässä tuo hoito voip uottaa sen puol tahi koko vuoten.. mikäs hätä tässä, antaa sen vaan luonnon parantaa....
-
S-ryhmä pitäisi laittaa kuriin ja kieltää private-label -tuotteet. S otti käyttöön uuden Coop-halpamerkin, josta tulee yhteispohjoismainen maataloustuottajia kyykyttävä halpatuotemerkki.
Kilpailuviraston Purasjoki on ollut jo vuosikausia eläkkeellä, joten persuhallituksen kannattaa kieltää tuo S-ryhmän petos, vaikka Orpo kuinka ulisisi vastaan.
Kysyisin vielä kuinka sä laitat sen S kaupan kuriin, kun Leppäkään ei siihen pystynyt.
Itse en S kauppaa paljon käyttele, että silleen sama mulle. Mutta kuka se sit myy teidän tuotteet?
-
Suomalaiset kyllä hyväksyvät leikkaukset, jos heidät saadaan vakuutetuiksi siitä, että naapurilta leikataan vielä enemmän.
Ehkä näinkin. Mutta jopa (sivistys)porvaripiireissä on kauhisteltu sitä, että samanaikaisesti kun oikeasti leikataan oikeasti huono-osaisimmilta merkittäviä summia niin suurituloisimmille ja hyvin toimeentuleville annetaan veronalennuksia. Siitäkin Korkman varoitti, että se ei oikein mene suomalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaisesti. Paitsi tietysti perseporvarin ja kumppaneiden mielestä.
Kyl täs jo muutkin älähtää kuin Korkman. Pellervon tutkmusjohta just A studiossa sanoi, että ylempi keskiluokka tarvitaan talkoisiin.

Private label on tuotteiden kopioimista. Kauppa kopioi. Ei autoja tai musiikkikappaleitakaan ole luvallista kopioida, miksi siis tuotemerkkejä?
S-ryhmälle saa hyvin riittää laadukkaat brändit, kuten Valio, Atria, HK jne. Ei tarvita S-ryhmän noloja ja niljakkaita kopioita, kaupan asiakkaat ansaitsevat aitoja laadukkaita brändejä.

sepe ja eemeliki voi ostaa vahingossa oltermannia vaikka emäntä ei ois vasiten käskenykkää jos on jääny lasit kotia, niin samannäköisiä on kotimaista juustopakkaokset :o :o :o :o
-
samanaikaisesti kun oikeasti leikataan oikeasti huono-osaisimmilta merkittäviä summia niin suurituloisimmille ja hyvin toimeentuleville annetaan veronalennuksia.
Voisit määritellä, mistä suurituloisten (oletan suurien ansiotulojen nostajien) veronalennuksesta nyt oikein on kysymys ? Jos kyse on "solidaarisuusveron" alarajan nostosta, niin en kyllä näe oheistamassani valtion 2024 tuloveroasteikossa mitään karhunhaukkaamaa lovea tulottoman kukkaroa, joka annettaisiin rikkaalle. Kunnan- ja maakuntaverot ym. YLE-verot ovat tuon ansiotuloveron päälle.
(http://www.viistonninen.com/muut/koe/Valtion_tuloveroasteikko.jpg)
Vai voisitko näyttää, missä tuossa on se epäoikeudenmukaisuus ? Ainoa mahdollisuus selittää asia olisi siinä, että kenenkään ansiotulot eivät ole ollenkaan henkilön itsensä, vaan ne ovat kommunistiutopian päälliköiden omaisuutta, ja siitä rahasta sitten annetaan jokaiselle. Tarpeensa mukaan.
Jos näin on ajatusmalli, niin sopisi ehkä ensin tutustua sosialistisiin valtiokokeiluihin ja niistä jääneeseen tutkimusnäyttöön, että menisikö sillä tyylillä valtiolla sittenkään hyvin.
-SS-
-
Suomalaiset kyllä hyväksyvät leikkaukset, jos heidät saadaan vakuutetuiksi siitä, että naapurilta leikataan vielä enemmän.
Ehkä näinkin. Mutta jopa (sivistys)porvaripiireissä on kauhisteltu sitä, että samanaikaisesti kun oikeasti leikataan oikeasti huono-osaisimmilta merkittäviä summia niin suurituloisimmille ja hyvin toimeentuleville annetaan veronalennuksia. Siitäkin Korkman varoitti, että se ei oikein mene suomalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaisesti. Paitsi tietysti perseporvarin ja kumppaneiden mielestä.
Kyl täs jo muutkin älähtää kuin Korkman. Pellervon tutkmusjohta just A studiossa sanoi, että ylempi keskiluokka tarvitaan talkoisiin.
Ööö...kuinka paljon mielestäsi ylemmän keskiluokan pitäisi osallistua näihin talkoisiin, kun käytännössä keskituloiset ja hyvätuloiset jo rahoittavat nytkin koko ns.hyvinvointijärjestelmän? Riittäisikö sosialisteille vaikkapa 100% vero ansio- ja pääomatuloista?
Orvokit pölhöpopulismillesi 😼😼😼
-
samanaikaisesti kun oikeasti leikataan oikeasti huono-osaisimmilta merkittäviä summia niin suurituloisimmille ja hyvin toimeentuleville annetaan veronalennuksia.
Voisit määritellä, mistä suurituloisten (oletan suurien ansiotulojen nostajien) veronalennuksesta nyt oikein on kysymys ? Jos kyse on "solidaarisuusveron" alarajan nostosta, niin en kyllä näe oheistamassani valtion 2024 tuloveroasteikossa mitään karhunhaukkaamaa lovea tulottoman kukkaroa, joka annettaisiin rikkaalle. Kunnan- ja maakuntaverot ym. YLE-verot ovat tuon ansiotuloveron päälle.
(http://www.viistonninen.com/muut/koe/Valtion_tuloveroasteikko.jpg)
Vai voisitko näyttää, missä tuossa on se epäoikeudenmukaisuus ? Ainoa mahdollisuus selittää asia olisi siinä, että kenenkään ansiotulot eivät ole ollenkaan henkilön itsensä, vaan ne ovat kommunistiutopian päälliköiden omaisuutta, ja siitä rahasta sitten annetaan jokaiselle. Tarpeensa mukaan.
Jos näin on ajatusmalli, niin sopisi ehkä ensin tutustua sosialistisiin valtiokokeiluihin ja niistä jääneeseen tutkimusnäyttöön, että menisikö sillä tyylillä valtiolla sittenkään hyvin.
-SS-
Älä kysy noin vaikeita OpelApilasjrVoortimieheltä. Hän ei osaa vastata niihin kysymyksiin.
OpelApilasjrvoortimies on saanut ohjeistuksen vihreiden puoluesihteeriltä osallistua keskustelupalstoihin heittämään puolueensa liturgiaa ja populistista sanomaa. Hän osallistuu myös maataloustuottajille tarkoitetulle foorumille olematta maataloustuottaja. Mitä välii, kunhan vihreä sosialistisanoma saa näkyvyyttä.

Jos juhlapuheissa sanotaan että kaikkien pitää osallistua vyönkiristykseen, niin miksi se ei näy käytännössä? Miten ylempi keskiluokka joutuuu kiristämään vyötään? Itse tämmöisenä keskiluokkaisena porsaana en nähtävästi mitenkään, vaan päinvastoin. Bensa-, kalja- ja tuloveroa lasketaan. Suomalaiset tykkää osallistua talkoisiin, jos kaikki oikeasti osallistuvat. Nyt ei oikein siltä näytä.
Persuja alkaa näemmä pelottaa pienituloisten suututtaminen, kun ovat iskemässä kokoomuksen pyhään lehmään, eli listaamattomien yhtiöiden osinkoihin. Pikkuhiljaa vaalilupaus toisensa jälkeen alkaa murenemaan.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010072204.html (https://www.is.fi/politiikka/art-2000010072204.html)
Päähallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset voivat IS:n tietojen mukaan ajautua tukkanuottasille erityisesti yhdestä VM:n veronkiristysideasta. Perussuomalaisilla olisi valmiutta kiristää listaamattomien yritysten osinkoverotusta, mutta kokoomukselle tämä ei käy ”missään tapauksessa”.
– Sitä keskustelua emme edes aloita, kokoomuksesta sanotaan.
Listaamattomien yritysten osinkoveron kiristyksellä olisi mahdollista kerätä valtion kassaan yli 400 miljoonaa euroa.
-
Juniori voi jättää tekemättä osan vähennyksistä veroilmoitukseen, niin Juniorin verotettava tulo nousee ja hän pääsee osallistumaan vyön kiristykseen. Ei se sen vaikeampaa ole, jos on aitoja haluja osallistua veronmaksutalkoisiin. :D

No minun veroilla ei makseta kuin muutaman jussin tukijaiset, kyl se volyymia vaatii maksajajoukkoon. Tähän taloussuohon on kaikki oltu Suomea sotkemassa liian paksun pullan muodossa, ehkä sitä voisi kaikilta myös ohentaakin...

Kyllä ilman muuta. Minäkin muutaman vero ja leikkaus kohteen voisin esittää.
-
Aika rankkaa kritiikkiä edellistä hallitusta kohtaan
https://www.helsinkitimes.fi/business/24657-finland-hits-rock-bottom-in-the-economist-s-economic-assessment-of-35-nations.html
The Economistin analyysiä aiheesta
"Sanna Marinin hallituksen taloudellisen näkemyksen kritiikkiä. Kriitikot väittävät, että hänen hallintonsa aikana jatkunut vuosien liiallinen lainanotto on johtanut merkittävään laskusuhdanteeseen, jossa ei vain osakemarkkinat kärsi, vaan myös olennaiset julkiset sektorit, kuten infrastruktuuri ja terveydenhuolto, ovat murentuneet."