Agronet
Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: Pelto-Jussi - 11.12.23 - klo:19:03
-
Sattuipa tässä niin, että kylille ilmaantui hyvää tarkoittavia putkimiehiä. Ihan ilmatteeksi halusivat kuvata asuinrakennuksen viemärit vaurioiden varalta. No, kuinkas ollakkaan, löytyi painumaa ja kulahtaneita tiivisteitä sun muuta kikkaretta ja kokkaretta. Näkyi ihan kamerassa. Korjaushommasta (viemärin sukitus) kirjoitettiin tarjous, eikä olisi maksanut kuin karvan alta 15 000 euroa. Äkkiä toivottiin nimiä paperiin, ettei talo mene odotusaikana tykkänään pilalle.
No, epäluuloinen isäntä otti piruuttaan yhteyttä tuttuun putkihemmoon. Kaveri tuli ja kuvasi saman viemärijärjestelmän, joka (yllätys, yllätys :o) olikin ihan erinäköinen kuin ensimmäisen porukan kamerassa. Mahtoiko ykkösnäytös olla uusintaesitys, nauhoitettu viime kesänä kello kuusi??.
Putkari totesi vielä, että systeemi on kunnossa, käyttöikää pitkästi jäljellä. Mitään korjaustoimia ei ole syytä tehdä.
Onko tuttua toimintaa? Täyttää minusta kaikki petoksen merkit. Maatiloilla tuskin tuommoiseen halpaan mennään, mutta maaseudun eläkeläisiä ym. teknisistä asioista vähemmän perillä olevia ihmisiä käy sääliksi.
-
Helppo arvata, loppuuko huijaaminen siihen, kun tarjoukseen on saatu tilaajan nimi.
-
Onhan noista paljon juttuja kuullut ja varmaan kaikki palveluntarjoajat ovat yli 80 isääni ottaneet yhteyttä. Omista rakennuksista oon aina sanonut että ei tartte tulla ( tosin mistäs minä tiedän olisko aihetta). Isän sopimia tapaamisia oon sitten mennyt torppaamaan. Jos juppi poika saapuu isolla bemarilla ravatit kaulas, niin ei tuu mieleenkään päästää sitä likaamaan ittiään viemärin kuvauksissa. Suht nasevasti kyllä suhtautui kieltooni, tiesin kuulemma että vikaa viemärissä on ja tietoisesti siirrän vikaa ajallisesti ja ehkä omistajallisestikkin eteenpäin.
Paras kait kuitenkin oli aurinkopaneeli kauppias joka unohti esitellä koko myymänsä tuotteen kun tajus että isä ei olekkaan ainut omistaja vaan talo on perikunnan. Myyjän lähdettyä isä ihmetteli eikö sitä vaadittukaan laitettavaksi, vaikka puhelimes oli sanottu että sähkölämmitys taloissa tullaan vaatimaan aurinkopaneelit.
-
Mun vanhuksilla kävivät. Tais kaveria harmittaa kun pikkuveli (rakennustarvikekauppias) oli paikalla. ;D
-
juu, nuo on yksiä perkeleitä koko sakki. pitäs antaa selkään. miullakin pyrki kuvailemaan mut hyin tiijän miten on viemäri tehty joten ei se vuota, ainakaan rakenteisiin.. joten ei kuvattavaa.. kuulin yheltä et olivat laittanna kalliin sukituksen ja kieltäny huuhtelemasta kahteen päivään... hyä ja sit kun viimein voip käyttää ni käväs ihan piruuttaan kattomassa kaivolla... ja siellä oli harmaata ainetta pirusti veten pinnalla... nooo, soitto kaverille joka käväs kattomassa kameralla ja sielä mitään sukitusta ollu putkessa... nooo, rosikseen ei vieny mut sai rahta takas kuluttaja-asiamiähen kanssa. jepet oli kyllä kiinnostunu tuosta virmasta...
-
Onhan noista hormikuvaajistakin sellainen tarina , että kuvaaja tuli katolta alaha ja esitteli kuvaustaan omistajalle. Molemmat yhteistuumin katselivat videota, että näyttääpä pahalta. Omistaja oli kuitenkin tyytyväinen, että ei voinut olla omasta hormista, kun katon väri oli väärä ;D Noista nokikolari varoitteli noin yleisesti. Se hormin kunnon tarkistelu kuuluu niiden normaaliin ja laadun täyttävään työnkuvaan. sanoi ilmoittavansa jos hormin kunnossa on heikentymää, joten hormikuvaajaa ei kannata piipun päähän päästää.
-
Paras kait kuitenkin oli aurinkopaneeli kauppias joka unohti esitellä koko myymänsä tuotteen kun tajus että isä ei olekkaan ainut omistaja vaan talo on perikunnan. Myyjän lähdettyä isä ihmetteli eikö sitä vaadittukaan laitettavaksi, vaikka puhelimes oli sanottu että sähkölämmitys taloissa tullaan vaatimaan aurinkopaneelit.
Juu.. kun sanoo että talo on perikunnan niin puhelu päätty välittömästi.
-
ne nuo huonot puhelinyhteytet on moneen syynä. ei kauppa onnistu. onneks nykyään on tuo älykännyn omituisi´uus; ilmoittaa; mahtollinen petos!! tuo on ainoa positiivinen noissa.
-
Kyllähän noita markkinamiehiä joskus poikkeilee kaupitteleen, ikkunaremonttikin pitäs tehdä ja samoin katto uusia kaksikymmentä vuotiaaseen taloon. On kuulemma piloilla jo tuon ikäinen peltikatto, samoin ikkunat läpimädät. Kait ne tietää. Yhteen aikaan kovalle nämä puhdistamokauppiaat olivat liikkeellä. Noo seon niiden homma,ei kannata kulkevien tarjouksiin tarttua sillä siitä pääsee. Mut hyvä markkinarakohan nuo ikääntyneet yksin kaksin asuvat mökeissään on, saatetaan myydä ihan mitä vaan ja puhelimessalehtikauppiaat hoopottaa, niiden perumisten kanssa sitten onkin oma hommansa.
-
Ottakaa huomioon, että nämä rakennusteknisiin ratkaisuihin keskittyneet huijarit sovittelevat syntejään usein kesäisin teltta- ja asuntovaunufestivaaleilla erilaisilla pelloilla ja lentokentillä. Useimmiten tuollaisten firmojen omistajat ovat niitä erilaisten virsien veisaajia. Työntekijät ja nuo juoksupojat voivat olla ihan tavallisiakin ihmisiä. Jos vain tietäisitte noiden mafiaverkostojen laajuuden. Ehkä joku saattaa tietääkin.
-
Yhden tutun tapauksessa kuvailivat kanssa viemäreitä. Ihan annetun luvan kanssa :-)
Sattui vaan niin huono tuuri että tuttu itse on ollut kiinteistöpäällikkönä tms samoja hommia tilailemassa ja järjestelemässä ison organisaation tarpeisin. Siis ihan oikeiden palvelua tarjoavien firmojen kanssa ja oikeiden ongelmien hoitamiseksi. Ja tuttu tietää aiheesta luultavasti enemmän kuin ne kuvaajat...
Ei sitten menneet kuvausmenetelmät, selitykset eikä myyntiehdotuksetkaan läpi :-)
Mulle yritti kerran puhelimessa joku firma väkisin myydä talon salaojituksen uusintaa. Suorastaan innostuivat kun rauhallisesti kertoilin että ei tässä torpassa varmaan mitään salaojia ole, ja jos olisi niin lienevät 30-luvulta. Vähän aikaa väännettiin aiheesta ja olin vähän sitä mieltä että kun niitä ei ole ennenkään tar***** niin en taida hommata nytkään. En siis usko että sellaisia tarvitaan.
Kymmenisen minuuttia aihetta käsiteltiin tosi innokkaasti, olisivat talon koon kuultuaan tehneet ihan näkemättä urakkasopimuksen, mielestäni noin 10-kertaiseen hintaan verrattuna siihen että olisin itse ne normaaliin tapaan kaivanut.. lopulta kyllästyin turhaan vehtaamiseen ja kerroin että tämä tönö on perustettu avokallion huipulle, yhdellä puolella pellolle 60° pudotusta kolmisen metriä ja kaikkiin muihinkin suuntiin ympärillä maasto laskee reippaasti. Eli aika paljon saa jossain vesi nousta että torpan pohjakiviä hätyyttää ja kalliokaan ei taida muutamaan sataan vuoteen mihinkään tästä alta liueta :D
Luovuttivat ihan vapaaehtoisesti, onnettomat, ei sitten niin mitään yritystä ;-D
-
En keskustele noiden kanssa muutamaa sekunttia pitempään vaan puhelin sulkeutuu ja asia painuu unohduksen yöhön. Ei tule kovin äkkiä mieleen ostaa puhelinmyyjän kautta mitään tuotetta tai palvelua.
-
Aikoinaan ei-appiukko oli käskenyt Jehovan todistajat sisälle kahville ja ruvennut juttelemaan ja kyselemään miten asiat nyt heidän mielestä menikään. Eivät tulleet toiste
-
En keskustele noiden kanssa muutamaa sekunttia pitempään vaan puhelin sulkeutuu ja asia painuu unohduksen yöhön. Ei tule kovin äkkiä mieleen ostaa puhelinmyyjän kautta mitään tuotetta tai palvelua.
Sama. Jos asiallista kiitos eitä ei ymmärretä niin seuraavaksi ilmaistaan sama asia vähemmän asiallisesti.
-
Joskus ihmettelee, että eikö se akka siellä toimistolla usko, että en ota ilmaista kuvausta. Vaan soittelee vaikka viikottain edellisestä kiellosta huolimatta. Ja aina ne on alueella kuvaamassa, ikinä kukaan ei ole tunnustanut, että olisi noita tontille päästänyt. No ehkä ne sitten kuvaa vaan noita vanhusten taloja.
-
Joskus ihmettelee, että eikö se akka siellä toimistolla usko, että en ota ilmaista kuvausta. Vaan soittelee vaikka viikottain edellisestä kiellosta huolimatta.
Joskus ihmettelee,mikset pistä soitonestoa päälle.
-
Joskus ihmettelee, että eikö se akka siellä toimistolla usko, että en ota ilmaista kuvausta. Vaan soittelee vaikka viikottain edellisestä kiellosta huolimatta.
Joskus ihmettelee,mikset pistä soitonestoa päälle.
Jaa niin olisko tuollainenkin mahdollista ;D
-
Joskus ihmettelee,mikset pistä soitonestoa päälle.
Jaa niin olisko tuollainenkin mahdollista ;D
Ei mennyt lypsyukolla tämäkään päivä hukkaan, taas oppi uutta😉
-
mutta quin se tehtään? ja samalla menetetään virmojen ilmotukset vai?
-
mutta quin se tehtään? ja samalla menetetään virmojen ilmotukset vai?
No estät sen numeron ihan omasta puhelimesta käsin, numero kohtaisesti. Ei sitten millään vanhalla veivattavalla LM Ericsonilla onnistu.
-
ja kun nuo soittelee eri puhelimista samassa virmassa.. lie kasa puhelimia noilla tuota varten. nooo, nyt helpottaa kun on tuo puhelin joka kertoo mahollisesta petoksesta..
-
ja kun nuo soittelee eri puhelimista samassa virmassa.. lie kasa puhelimia noilla tuota varten. nooo, nyt helpottaa kun on tuo puhelin joka kertoo mahollisesta petoksesta..
Kyllä sua on jo joku huijannut jos on uskotellut että puhelin kertoo mahdollisesta petoksesta ;D . Puhelimen käyttäjä se on joka mahdollisesti lankee jonkun huijarin yritykseen, ei puhelin.
-
ahaa, ainakin tuossa elisan liittymässä on joku juttu millä saabi ilmottaa kun on tullu joku häikkäsoitto ja sit se ilmestyy tuon numeron kohalle.. kun soitetaan tuosta numerosta. en tosiaan tiijä mikä tuo on mutta on näkyny xcover 5 ssa koko ajan kun käytössä. ja kyllä nuo aika kökkösiä soittajia ollu joihin satun joskus mielenkiinnosta vastaamaan.. esim. just nuita piipunkuvaajia.
-
Kuis on herra Oksa onko röölit kuvattu.
-
eipä nuiat tontille päästetty.. pyrkyä kyl olis... kiitos kysymästä.