Agronet

Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: Fodderman - 04.05.09 - klo:19:51

Otsikko: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: Fodderman - 04.05.09 - klo:19:51
Hain viimeviikolla terragatorin Tanskasta ja kävin myös pikaiseen sitä vilkaisemassa paikanpäällä, päälisinpuolin vehje oli ok, mutta nyt kun sitä on availlut tuossa muutamanpäivän niin sisältö on melko surullista katseltavaa. Aluevaihtaja vuotaa ilmat pihalle laatikosta, joten mikään ilmasylinteri ei aukea, pumpun lamellit vaihdettava kenties kokopesäkin. Suurin osa putkista täynnä paskaista sepeliä ja kaiken kukkuraksi säiliö puolillaan paskaa ja loput sepelistä muurautuneena alanurkkaan. Toistan nyt että visiitti oli pikainen, tyyliin kiersin koneen läpi pistin käymään ajoin eteen ja taaksepäin ja löin pumpun päälle. Olisi pitänyt olla vitusti tarkempi, mutta kiire ja nuoruuden innokkuus taitaa olla taitavalle kauppiaalle paras myyntikeino. Moneen otteeseen myyjä totesi kaiken toimivan ja totesi vielä, että mikäli nyt jotain tulee ja löytyy niin korjauskustannuksiin osallistutaan ilmanmuuta.

Nyt vikojen selvittyä olen yrittänyt saada tanskan apinaa kiinni, niin eipä se tietenkään vastaa, kuin ei myöskään sähköposteihinkaan. Firma on  www.baychristensen.dk eli ei mikään pikkupulju, kolme toimipistettä ja isot huoltohallit, eli sinällään ihmetyttää moinen käytös. Eli onko mitään mahdollisuutta saada ko yritystä OIKEASTI osallistumaan korjauskustannuksiin, vai ollaanko tässä ihan omillaan.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: apilas - 04.05.09 - klo:20:02
ei taida kuluttajansuoja laki päteä yrittäjään joku kirjoiti taannoin ??? muttaa löytyykö eu-tasolla jotain elintä tälläisiin tapauksiin.ainoa järkevä keino näihin kaupustelijoihin on et kaupakirjassa sovitaan ja maksetaan jos kone on kunnossa,kerran oli juttua ulkomailta ostetusta puimurista jossa asiakas maksoi koneen jollekin ulkopuoliselle rahoitusfirmalle joka maksoi koneen myyjälle vasta kun ostaja oli koneen suomeen saapuessa todennut koneen sellaiseksi kuin myyjä oli luvannut sen olevan.

mites se vanha sanonta menikään,hyvä uskoisten rahat viedään ensiksi 8)

eikai sama gaattori löydy pottupellosta?

kannattais edes vaatia kunnon desifiointi noihin eurooppalaisiin kikkareen levittimiin :o
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: oltsik - 04.05.09 - klo:21:14
Joo samainen on, velipojan satuja ne jutut siinä. Saisi edes kuntoon niin voisi unelmoida jostain urakoinnista.  ::)

Kieltämättä tekisi mieli sanoa jotain siitä miten on tärkeää tutustua koneeseen erikoisen tarkkaan erityisesti kun tuo näyttää olevan vuodelta miekka ja kivi, mutta jätän sanomatta. Hyvin todennäköisesti oot sen jo kuullut joltain ::)
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: handetonttu - 05.05.09 - klo:08:15
Joo samainen on, velipojan satuja ne jutut siinä. Saisi edes kuntoon niin voisi unelmoida jostain urakoinnista.  ::)

Kieltämättä tekisi mieli sanoa jotain siitä miten on tärkeää tutustua koneeseen erikoisen tarkkaan erityisesti kun tuo näyttää olevan vuodelta miekka ja kivi, mutta jätän sanomatta. Hyvin todennäköisesti oot sen jo kuullut joltain ::)

Kannattaa nyt toki yrittää saada myyjältä kompensaatiota korjauskustannuksiin, mikäli hänet saa kiinni. Yksi keino voisi olla  tavoitella myyjän esimiestä tai puljun pamppua ja avautua sinne mikäli itse koneen myyjä ei vastaa.
Valitettava homma kaikenkaikkiaan, eivät sitten tarvitse asiakkaita ulkomailta?
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: rene - 05.05.09 - klo:08:29
Jos ei muuta ole kuin ilmavuoto yhdessä kohteessa ja pumpun lamellit huonossa hapessa niin aika vähällä olet päässyt. Toistaiseksi.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: gonemies - 05.05.09 - klo:08:32
Niin kiire ei saa olla,ettei ole aikaa ostettavia romuja tarkastaa.Myös ennakkoperehtyminen kyseiseen kapineeseen on paikallaan;kuuluuko jonkun rattaan rupattaa vai ei ja ylipäätään tyyppiviat.

Usein saattaa olla paikallaan maksella muutaman tonni reilummin jollekin "rehelliselle " kauppiaalle.

Mutta niihän se yksikin HK-plösökin sanoi taannoin,että tanskalaisten kanssa pitää olla tarkkana;"Vievät rahat ja vaatteet päältä ja vastapuoli ei huomaa välttämättä koko asiaa..."

Mielestäni jääviä porukkaa puhumaan aiheesta mitään...

Taitaa mennä oppirahojen piikkiin ostoksesi.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: mlahti - 06.05.09 - klo:10:04
kokeileppa ottaa yhteyttä eri puhelinnumerosta.. tai sit ota yhteyttä myyjäfirman omistajaan.
kyllä kai suomesta joku lakimies löytyy joka osaa neuvoa..
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: aurajokilaivuri - 06.05.09 - klo:11:45
Pääperiaate vanhojen raatojen kaupassa on kyllä sellainen että ostajalla on velvollisuus tutkia kauppatavara ja helposti havaittavat viat ovat ostajan vastuulla. jos tankki on puolillaan paskaa, niin asian havainnointi ei varmaankaan ole kovin vaivalloista, eikä välttämättä tarvitse olla varsinainen einstein päätelläkseen että pumppusysteemissä saattaisi olla jotain mätää.

Piilossa olevat viat ovat sitten enemmän myyjän vastuualuetta, ja jos laitteessa on selvästi peiteltyjä vikoja, niin sitten voi lähteä palkkaamaan juristia apuun.

Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: rene - 06.05.09 - klo:14:51

On niinkin että kun kerran kone on käyty paikan päällä tarkastamassa ja hyväksymässä niin vaikea on vioista ruveta rutaamaan. Varsinkin jos hinta on ollut suht edullinen.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: Farmari Arttu - 06.05.09 - klo:21:14
Untuvikot maailmalla.
Varmaankin pian saamme kaikki lukea tästä kauheasta tapauksesta iltapäivälehdistä. Ehkäpä saat jopa oman tositv sarjan.
 
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: 37peuse - 06.05.09 - klo:21:33
Aina oltava pikkupirut mielessä kun ulkolaisten kanssa kauppaa tekee.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: rene - 07.05.09 - klo:11:29
Kuinka suuret korjauskustannukset on odotettavissa? On aina kyllä riski ostaa kone kaukaa tai huutokaupasta, itselläni on kyllä tähän asti ollut hyvää tuuria vaikkakin yksi kone taisi vaihtua eri koneeksi minkä kuvan perusteella ostin enklannista.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: Radon - 07.05.09 - klo:12:25
vaan sitä että onko mitään tehtävissä jotta myyjäyritys osallistuisi korjauskustannuksiin.

Tuskinpa jollet mitään takuuta koneelle saanut, mitään lakisääteistä velvollisuutta ei ainakaan ole eli jollei myyjä hyvää hyvyyttään sitten osallistuu kustannuksiin jota kyllä hyvin vahvasti epäilen. Lisäksi kun vielä vanhahko kone kyseessä niin mielestäni on ihan normaalia että jotain sanomista saattaa olla koneessa ja vaatia rempaamista uudet tai takuunalaiset koneet sitten hieman eriasia.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: Imme - 08.05.09 - klo:19:18
Oli myyjä mistä vain, on vastuu sama ostajasta piittamatta. (tarkoitan EU-amerikka aluetta)

Tuote jos myydään toimivana, tulee se toimia. Aurajokilaivuri, siis kapteeni kirjoitti asiasta asiallisesti.

Eri asia onko se VIKA varsinaisesti tuotteessa jos jokin osa on kulunut, taikka tankki sepeliä/kakkaa täynnä. Jos on kyse oikeasta viasta eikä vain pettymyksestä relaamaatiota peliin, maksaa jotakin jos ei itse englantia/tanskaa taita. On toki itselläkin eräs ostos vuosia sitten hiukan harmittanut ettei saanut myyjälle kirota suomeksi, mutta se on jo onehtunut.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: erakko - 08.05.09 - klo:20:16
Nyt on tullut myös näitä ulkomaailaisia huijariliikkeitä, jotka myyvät koneitaan jopa puolella oikeista hinnoista. Koneviestissähän pääkirjoituksessa pari numeroa sitten varoitettiin näistä ulkomaalaisista laman "huijarivirmoista". Kyllä sitä kaiken sortin liikkeitä on maailmassa. Pitää näköjään olla tosi tarkkana mitä nykyään ostaa...
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: cosmic_cowboy - 08.05.09 - klo:20:43
Hain viimeviikolla terragatorin Tanskasta ja kävin myös pikaiseen sitä vilkaisemassa paikanpäällä, päälisinpuolin vehje oli ok, mutta nyt kun sitä on availlut tuossa muutamanpäivän niin sisältö on melko surullista katseltavaa. Aluevaihtaja vuotaa ilmat pihalle laatikosta, joten mikään ilmasylinteri ei aukea, pumpun lamellit vaihdettava kenties kokopesäkin. Suurin osa putkista täynnä paskaista sepeliä ja kaiken kukkuraksi säiliö puolillaan paskaa ja loput sepelistä muurautuneena alanurkkaan. Toistan nyt että visiitti oli pikainen, tyyliin kiersin koneen läpi pistin käymään ajoin eteen ja taaksepäin ja löin pumpun päälle. Olisi pitänyt olla vitusti tarkempi, mutta kiire ja nuoruuden innokkuus taitaa olla taitavalle kauppiaalle paras myyntikeino. Moneen otteeseen myyjä totesi kaiken toimivan ja totesi vielä, että mikäli nyt jotain tulee ja löytyy niin korjauskustannuksiin osallistutaan ilmanmuuta.

Nyt vikojen selvittyä olen yrittänyt saada tanskan apinaa kiinni, niin eipä se tietenkään vastaa, kuin ei myöskään sähköposteihinkaan. Firma on  www.baychristensen.dk eli ei mikään pikkupulju, kolme toimipistettä ja isot huoltohallit, eli sinällään ihmetyttää moinen käytös. Eli onko mitään mahdollisuutta saada ko yritystä OIKEASTI osallistumaan korjauskustannuksiin, vai ollaanko tässä ihan omillaan.

Etsein koneen sieltä pottupellosta, Terragator 2204? Google-hakuun malli ja mascuksen hakutuloksen kun otti välimuistista, niin löytyi Bay Christensenin kone, hintaa 18125€. Mahtaako olla kymmenesosa uuden hinnasta? Uutta vastaava pitäisi olla ja elinikäinen takuu ja myyjä vielä siivoamaan jne?
Kyllä tuon hintaluokan koneessa pitää yksi ilmavuoto olla ja sait vielä lietteet ja sepelit kaupanpäälle. Ei konekauppaa voi kertakaikkiaan tehdä jos tuollaisia alkaa korvailemaan. Voitko itse taata, ettei kymmenesosalla uuden hinnasta myymäsi kone ole jotenkin viallinen?
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: aurajokilaivuri - 09.05.09 - klo:00:47
On toki itselläkin eräs ostos vuosia sitten hiukan harmittanut ettei saanut myyjälle kirota suomeksi, mutta se on jo onehtunut.

Jaa miksei muka saanut kirota suomeksi? Varsinkin jos myyjän saa edes puhelimeen, niin antaa mennä vaan.

http://stuff.salde.net/flash/*****_vs_saatana.swf

Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: mlahti - 09.05.09 - klo:10:23
pitää myöskin muistaa että jos haluaa halvan ja hyvän niin pitää ostaa kaks konetta.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: Mats - 09.05.09 - klo:10:54
Tavaran hinta on aika tärkeä seikka jos tämmöisä tapakusia esim. viedään oikeuteen. Jos hinta on todella alhainen on joskus katsottu että ostajan olisi pitänyt ymmärtää että tuote ei voi olla kun uusi.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: aurajokilaivuri - 09.05.09 - klo:12:18
Laitetaan nyt vielä vähän hienommin muotoiltuna, tämä on muokattu jostain kiinteistökaupan ohjeesta, mutta periaate on sama:

Ostajan selonottovelvollisuuden merkitys on siinä, että ostaja ei voi vedota sellaiseen virheeseen, joka hänen olisi pitänyt havaita tavanomaisessa tarkastuksessa.

Jos kuitenkin on havaittavissa epäilystä herättäviä seikkoja, ostajan on tutkittava asia tarkemmin.

Eli siis tähän tapaukseen sovellettuna käytetyn paskanlevittimen tavanomaiseen tarkastukseen varmasti kuuluu vilkaisu tankkiin, siinä yhteydessä olisi varmasti selvinnyt että sisällä on tavaraa, ja sen jälkeen olisi pitänyt selvittää että mitä ja miksi. Jos tankki olisi puunattu puhtaaksi mutta pumppu olisi ollut romuna eikä asia olisi selvinnyt ilman pumpun avaamista, myyjä voisi olla sen kunnosta vastuussa. Samoin ilmasylinterien toimimattomuus olisi kai selvinnyt sen verran helposti että jos tarkastus on laiminlyöty, vastuullinen löytyy suomesta.

Ja kuten sanottu niin hinta vaikuttaa siihen mitä kauppatavarasta on oikeus odottaa. Jos laite on kymppitonnin halvempi kuin muut, tai käytyn vaunun hinnalla saa omin voimin kulkevan koneen, oletus koneen kunnosta ei voi olla kovin korkealla.

Jos laitteen perustekniikka on kohtuullisessa kunnossa ja viat ovat tuossa, voi varmaan olla tyytyväinen edulliseen kauppaan ja keskittyä myyjän ahdistelun sijaan laittamaan kone kuntoon.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: 1cowman - 09.05.09 - klo:13:36
 
 Suurin osa putkista täynnä paskaista sepeliä ja kaiken kukkuraksi säiliö puolillaan paskaa ja loput sepelistä muurautuneena alanurkkaan.
[/quote]

Eka kerta kun joku tuo ulkomailta levittimen valmiiksi kuormattuna :)
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: Konehemmo - 09.05.09 - klo:16:14
Jos laitteen perustekniikka on kohtuullisessa kunnossa ja viat ovat tuossa, voi varmaan olla tyytyväinen edulliseen kauppaan ja keskittyä myyjän ahdistelun sijaan laittamaan kone kuntoon.

[/quote]

Tuota määki ajattelin että jos huvittavan halavalla saapi konneen ja ei korjaus maksa enempää ku kone ni vioista melekeen viis, tietysti myöhästyttää sesonkikauden rahavirtoja urakoinnissa.

Ennemmin sitä ostaa 25 tonnin koneen jonka korjaus maksaa vaikka 5 tonnia kun uuen täysin kunnossa oleman joka maksaa SATA kakskysviis tuhatta.
Vai mittee mieltä on kansa?  ???
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: rene - 09.05.09 - klo:18:25
Laitetaan nyt vielä vähän hienommin muotoiltuna, tämä on muokattu jostain kiinteistökaupan ohjeesta, mutta periaate on sama:

Ostajan selonottovelvollisuuden merkitys on siinä, että ostaja ei voi vedota sellaiseen virheeseen, joka hänen olisi pitänyt havaita tavanomaisessa tarkastuksessa.

Jos kuitenkin on havaittavissa epäilystä herättäviä seikkoja, ostajan on tutkittava asia tarkemmin.

Eli siis tähän tapaukseen sovellettuna käytetyn paskanlevittimen tavanomaiseen tarkastukseen varmasti kuuluu vilkaisu tankkiin, siinä yhteydessä olisi varmasti selvinnyt että sisällä on tavaraa, ja sen jälkeen olisi pitänyt selvittää että mitä ja miksi. Jos tankki olisi puunattu puhtaaksi mutta pumppu olisi ollut romuna eikä asia olisi selvinnyt ilman pumpun avaamista, myyjä voisi olla sen kunnosta vastuussa. Samoin ilmasylinterien toimimattomuus olisi kai selvinnyt sen verran helposti että jos tarkastus on laiminlyöty, vastuullinen löytyy suomesta.

Ja kuten sanottu niin hinta vaikuttaa siihen mitä kauppatavarasta on oikeus odottaa. Jos laite on kymppitonnin halvempi kuin muut, tai käytyn vaunun hinnalla saa omin voimin kulkevan koneen, oletus koneen kunnosta ei voi olla kovin korkealla.

Jos laitteen perustekniikka on kohtuullisessa kunnossa ja viat ovat tuossa, voi varmaan olla tyytyväinen edulliseen kauppaan ja keskittyä myyjän ahdistelun sijaan laittamaan kone kuntoon.

Joku tuon tapainen laki on koskien ammattimaista myyntitoimintaa koneissakin mutta ei se taatusti koske ulkomaista myyjää.
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: nautafarmari - 09.05.09 - klo:20:18

Eka kerta kun joku tuo ulkomailta levittimen valmiiksi kuormattuna :)
[/quote]

Arvokas lasti, suhteutettuna yaran hintoihin, taisi se kärry tulla kaupan päälle.  :D
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: Komissaari - 10.05.09 - klo:17:00

Joku tuon tapainen laki on koskien ammattimaista myyntitoimintaa koneissakin mutta ei se taatusti koske ulkomaista myyjää.

Perin outoa käsitystä.

Kyllä petos on petos joka maassa!!

Kaikenkaikkiaan suomalaisia kyllä odotetaan monessa konekaupassa kun ostavat kaikkea jaskaa joka ei juuri muille kelpaa.  Seikkailumieltä?
Otsikko: Vs: Ulkomaisen yrityksen saattaminen vastuuseen
Kirjoitti: ss3 - 10.05.09 - klo:22:35
Tätä ketjua seuratessa tulee hymy silmää. ???  Vuoden takuu kattaa kaikki viat 10 vuoden aikan vai miten???? Kaikki pitäisi opetella lukemaan kauppa kirjan/sopimuksen ehdot.Vuoden takuu on vuoden takuu jos myyjä haluaa sen sellaisena pitää.Itse ostan koneet "siinä kunnossa ja vikoinee" ilman myyjän takuuta.Hinnat ovat vasta sitten kohdallaan jopa halvat/ilmaiset.