Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: totuuden torvi - 16.04.23 - klo:21:17
-
Nyt jos nämä puolueet jää hallituksesta pois tällä uudella vaalikaudella.
Tuntuu kyllä vastuulliselta , kun kerran ovat epäonnistuneet täydellisesti.
Nyt vain pitäizi tuntea vastuunsa , eikä huutelisi miten hallituksen pitäisi toimia, kun itse ei ole ole pystynyt muuhun kuin mahalaskuun.
Nyt vain aletaan miettiä mikä on hyvä syy, ettei tarvitse sopeuttaa.
Jos Suomi asetettaisiin konkurssiin, mistä tulizi pesän hoitaja.
Mikä maa ottaisi hoitaakseen ongelman.
-
KANADA !!!
-
Nyt kun näytää siltä että Suomessa on huono herra onni.
Suomessa pitäisi miettiä sitä että päästäiziin toimivaan valtioon osavaltioksi.
Kun Suomeen pitäisi tuoda työvoimaa, tuotaisiin taloustaitajia.
NS työttömiä on joka kylässä , kellä on koulutusta käytynä mutta työ ei vain huvita.
Politiikkaan hakeutuu henkilöitä keillä ei oikein ole taloudellista ajattelukykyä.
Kepulla ja Vihreillä on miettimisen paikka, koska kaikki on pielessä.
Vaalitenteissä Vihreiden jutut ei pysynyt rivillä.
Keskustassa on ymmärretty että taitoa ei vain ole, jäsenistöstä täytyisi hakea onko niissäkään ketään sellaizta kellä olidi jotain annettavaa Oikeasti.
-
Kun kepun kannatuksesta on iso osa valunut persuihin, niin johtopäätös on kristallinkirkas, kepun pitää "persumaistaa" poliittista linjaansa. Jos niin ei tapahdu, kepun kannatus pienenee tästä alle 5%:iin
Mitä hallitusneuvotteluihin tulee, niin vaikealta näyttää, ellei joku puolue anna periksi periaatteistaan. (Ja samalla petä ja vihastuta kannattajiaan)
Kepu ei halua hallitukseen.
Vihreät ei myöskään, ellei muut suostu vihreiden vaatimuksiin.
RKP ei suostu persujen kanssa, ellei persut anna periksi persumaisuudestaan, ja sitähän ei tule tapahtumaan, vai tuleeko?
Demarit ei halua niin isoja säästöjä ja leikkauksia kuin kokoomus vaatii, joten sinipunakin näyttää epätodennäköiseltä, ellei sitten kokoomus ja demarit tule toisiaan vastaan puolitiehen.
Saadaanko siis vähemmistöhallitus vai käydäänkö syksyllä uudet eduskuntavaalit? Tässä kysymyksiä kerrakseen.
-
Udet vaalit on varteenotettava vaihtoehto, vähemmistö hallitusta ei kannata yrittää Suomessa.
Aivovuoto on ollut Kepun ongelma jo pitkään, siellä ei ole kehityskykyisiä henkilöitä johdossa..
elää aikaa jälkeen kivikauden.