Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: jeep - 04.02.23 - klo:17:18
-
" Miksi Suomen hallituksella pitäisi olla minkäänlaista tavoitteita kansalaisten lihansyönnin suhteen? Aletaan mennä jo varsin henkilökohtaisiin asioihin."
- KeskiUusimaa
Kommentin lähde : http://yle.fi/a/74-20016129
Olen täysin samaa mieltä kommentoijan kanssa.
Suomi etenee kovaa vauhtia multidystopiaan.
Jokaisen puolueen olisi rehellisyyden nimissä ilmoitettava selkeä kantansa ::) asian suhteen!
Mihin h elvetin hulluuteen päätäjät on viemässä Suomea. Luuleeko Suomalaiset että esimerkiksi jenkit vähentää lihankulutusta, ei ikinä. Menkää Suomen päättäjät sanomaan jenkeille että vähentäkää lihansyöntiä, vai eikö sitä uskalleta ? Pitääkö Suomen olla kaikessa dorkamaisessa päätöksenteossa, muulle maailmalle mallioppilas. Muuten, koiratkin on lihansyöjiä.
-
Eikös lihansyönti juuri ole ihmisen aivot kehittäny.

Eemeli on esimerkki kasvissyöjästä.
-
ja pisa kertoo loput..
-
Tiedätte että enemmistö kansasta haluaa syödä naudan, sian lihaa ja siipikarjaa joka päivä. Liha on se ykkös raaka aine ja kasvikset/juurekset on hyvä lisuke. Maito ja juustot on myös ruokapöydän vakio. Suomen päästö vaikutukset ilmastonmuutokseen on olematon.
Olematon määrä Suomalaisia, sekö saa sanella kuinka paljon Suomalainen saa syödä lihaa? Dystopia.
-
" Miksi Suomen hallituksella pitäisi olla minkäänlaista tavoitteita kansalaisten lihansyönnin suhteen? Aletaan mennä jo varsin henkilökohtaisiin asioihin."
- KeskiUusimaa
Kommentin lähde : http://yle.fi/a/74-20016129
Olen täysin samaa mieltä kommentoijan kanssa.
Suomi etenee kovaa vauhtia multidystopiaan.
Jokaisen puolueen olisi rehellisyyden nimissä ilmoitettava selkeä kantansa ::) asian suhteen!
Mihin h elvetin hulluuteen päätäjät on viemässä Suomea. Luuleeko Suomalaiset että esimerkiksi jenkit vähentää lihankulutusta, ei ikinä. Menkää Suomen päättäjät sanomaan jenkeille että vähentäkää lihansyöntiä, vai eikö sitä uskalleta ? Pitääkö Suomen olla kaikessa dorkamaisessa päätöksenteossa, muulle maailmalle mallioppilas. Muuten, koiratkin on lihansyöjiä.
👍👍👍
-
aikoinaan koulussa sanottiin et salaatti on vain tasapainottava pakko lautasella kannettaessa ruokaa linjastolta pöytään.
-
Eikös lihansyönti juuri ole ihmisen aivot kehittäny.
Eemeli on esimerkki kasvissyöjästä.
Vielä salaatissa olevat kasvinsuojeluaineiden jämät hiukset päästä?
-
Pelastakaa Suomen nautakarjatalous! Päättäjät.
-
siinäpä kokoomukselle työtä!