Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 12.04.09 - klo:06:58
-
Iltalehden Viikonvaihde-liitteessä jaetaan saavutuksista leijonia ja lampaita.
Kaksi lampaan persettä.
matti vanhanen.
keskustan imago-osaston kerrotaan olevan tyytyväinen matti vanhasen nuorekkaaseen brändiin, sillä vanhanen osaa hoitaa naisasiat aivan selvinpäin yhtä taitavasti kuin 15-vuotias pussikaljapäissään.
Tälläinen puheenjohtaja kepuleilla.
Toisaalla lehdessä tehtävä Suuri pääsiäismunaus.Joukosta erottuvia munia löytämällä muodostuu lause jolla pääministerille läheteään pääsiäisterveisiä. Lause, jolla Iltalehden mukaan kuuluu pääministeriä tervehtiä näin pääsiäisen aikaan on; Koeta kuitenkin edes vähän aikaan olla ISKEMÄTTÄ KÄTTÄSI MÄMMIIN.
Tälläinen puheenjohtaja kepuleilla.
Nauraa jo variksetkin.
Se jos mikä on onneksi isänmaalle ja kepulien kannatukselle.
-
Onkohan kirkkoherra tietoinen sinun sielunmaailmasta?.
Kun on tuommoisen Eemelin vielä omakätisesti siunannutkin.
-
En kyllä tunne noita Iltalehden toimittajia, kuka nekin on siunannut.
-
No tota ku se Kruusoi oli siinä rannassa pilkillä niin se huomasi siihen tulevan semmoisen
ihmeen vahvakasvuisen alkuasukkaan tommoisella nahanpaloista kokoonkurotulla kajakilla niin hänet nimesi
siinä tostavaan Pitkäksi Perjantaiksi. ( PP)
Ikinä ei ollut tuntunut perjantai yhtä pitkältä kuin yhden torstain jälkeisenä päivänä, kookos oli juuri
kypsynyt ja viiniä siitä oli miehissä sitten kehitty kitusiin. Perjantai oli rakentanut kookoksien rungoista baaritiskin siihen "on the pool" alueelle ja Kruusoi siihen viime voimillaan taapersi, Perjantain hinkatessa vimmoissaan märällä rätillä sitä baaritiskiään niin Kruusoi siihen jotenkin sai soperrettua että annas yksi pitkä, Perjantai.
-
Onkos rehtorska ollu taas ronkelilla päällä ?????
-
Onkos rehtorska ollu taas ronkelilla päällä ?????
Sen näkee Eemelistä , kun lakkaa saamasta .
Näin kokoomuksessa totesivat .
-
Onkohan kirkkoherra tietoinen sinun sielunmaailmasta?.
Kun on tuommoisen Eemelin vielä omakätisesti siunannutkin.
Eemeli on tollainen kieroon kasvannu. Seuraillu pienestä asti Kokemäjen jojen mutkia.
-
Onkohan kirkkoherra tietoinen sinun sielunmaailmasta?.
Kun on tuommoisen Eemelin vielä omakätisesti siunannutkin.
Eemeli on tollainen kieroon kasvannu. Seuraillu pienestä asti Kokemäjen jojen mutkia.
mie vaan luulen et eemeli ei oo koskaan kokemäenjokee nähnykkään ...............
-
Onkohan kirkkoherra tietoinen sinun sielunmaailmasta?. Kun on tuommoisen Eemelin vielä omakätisesti siunannutkin.
Eemeli on tollainen kieroon kasvannu. Seuraillu pienestä asti Kokemäjen jojen mutkia.
Satakuntalaiset ovat ihmiskunnan aatelia :P ::) ;D :D

Ne on vain se sisäsiittoinen ja sukurutsainen siipi ....
-
No tota ku se Kruusoi oli siinä rannassa pilkillä niin se huomasi siihen tulevan semmoisen
ihmeen vahvakasvuisen alkuasukkaan tommoisella nahanpaloista kokoonkurotulla kajakilla niin hänet nimesi
siinä tostavaan Pitkäksi Perjantaiksi. ( PP)
taennu olla ite päätievottaja sanan levitys hommissa :o