Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: totuuden torvi - 20.12.21 - klo:21:57
-
TV oli jokin ohjelma jossa kerrottiin että ulkomaalaisia pidetään töissä esim ravintoloissa pienellä palkalla tai ei makseta palkkaa laisinkaan.
Nyt kun luin MT ta, sellaista tapahtuu koti Suomessakin , proiskujen kasvattajille ei jää kohtuullista palkkaa.
On kyllä hyvä ettei sellaista tilannetta ole syntynyt esim kasvinviljely tiloille, koska silloin olisi joutunut MTK valtakunnanoikeuteen. Tämä olisi pysäyttänyt maatalouden edunvalvonnan, olisi näin ollen ollut maatalouden tulon
muodostukselle katastrofi. Koska kasvinviljely tiloilla tulevana kesänä olisi voinut olla tulojen romahdus.
On erittäin hyvä asia että AVI lla on tarkastajia että kaikki saavat työstään kohtuullisen tulon, että kukaan ei töitä toisten hyväksi ilmaiseksi, eikä tule riistetyksi
AVI palkkaa lisää tarkastajia ongelman poistamiseksi.
On hyvä myös siksi ettei tehdä töitä normaalin työajan ulkopuolella, eikä liian pitkää päivää.
-
Ratkaisuna voisi olla vaikka se, että maa- ja metsätalouden edunvalvonta ulkoistettaisiin Kokoomukselle. Kokoomuksella on metsäasiantuntijuutta
(https://images.almatalent.fi/cx169,cy0,cw2666,ch2000,570x/https://assets.almatalent.fi/image/6490c7f4-4d20-5deb-87de-fd6131a41fca)
ja maatalousasiantuntijuutta
(https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/image/policy:1.180449:1488281744/image.jpg?f=default&q=0.9&$p$f$q=fda4bc7&w=754&$w=72c0eb5)
-
Taas viljanviljelijän vika kö? Sitäkö tässä haetaan, täytyisi saada hinta alas. Omassa touhussa ei mitään ahneuteen viittaavaa, onko kannattavuuslaskelmissa käytetty oletuksena ilmasta viljaa.
-
Taas viljanviljelijän vika kö? Sitäkö tässä haetaan, täytyisi saada hinta alas. Omassa touhussa ei mitään ahneuteen viittaavaa, onko kannattavuuslaskelmissa käytetty oletuksena ilmasta viljaa.
Onkohan se ahneutta,kun olet koko ajan lisää vailla,vaikka vilja on ainoa tuotantosuunta jolla lopputuotteenhinta on noussut merkittävästi.Ihan vaan tiedoksi ettei nousu voi jatkua ikuisesti.
-
Aika monella tosin ei ole myytävää, mutta eihän se pro rahastuksen mielikuvan muodostamista haittaa.
Vieläkin virallisena tietona pidetty 70% normi viljasadosta on vääristetty ja ylioptimistinen.
Tisunkoittaja ei tiedä tästäkään mitään, jos siellä on kriisiydytty on kyse vain ja ainoastaan yltiöpäisistä
investoinneista.
-
Tulevana satokautena voi odottaa ja olettaa viljojen hinnat voi olla noin 200 ekee tonni. Lannoiteiden hinnat pysyy uuteen lanoitemyynti kauteen tällä tasolla tai jonkin verran tästä kohonneena. Venäjän etujen mukaista ei ole laskea putkikaasun hintaa.
Uusilla tuotantopanosten hinnoilla on viljan viljelyä harrastettava vain niillä alueilla missä satopotentiaali on vähintään 5 alkava Luku mieluimmin 6 tai 7 koska muuten taloudellinen tulos on negatiivinen.
Se vaatimus rajoittaa joitain alueita pois viljaviljelystä.
-
Eikös se Saksa sitä kaasuputken avaamista jarruta? Venäjä pitää kaasun hinnan niin kauan korkealla, että saavat uuden putken käyttöön.
-
Venäjä määrää hinnan, kaasu kuiteski on Venäjältä,. Venäjällä on nyt tuhannen taalan paikka tuottaa viljaa mailmalle kun lannoitteet on halpoja Venäjän kolhooselle..
-
Ihan tiedoksi vain, yhtä alaa lypsetty 25v. Joka kerta kun viljanousee alkaa kauhistelu. Eikä tässä kyl viljatiloillakaan hurraamista ole, et oikein riitä tälläkertaa ratkasuksi viljan hinnan alennus. Ahneudeksi voi sanoa yltiöpäistä laajennusta hinnalla millä hyvänsä, riski pitäisi muistaa. Onko laskelmat tehty niin että kestävät yli vaikka 200e hinnat, jos jatkuu pitempään. On kyllä neuvvojien ja huippuasiantuntioidenkin syytä men peilin eteen, jos näin o.
-
Viljatilojen normi toiminta perustuu tilan ulkopuoliseen työntekoon. Jos on massimies, voi viljatouhua rahoittaa ulkopuolisilla tuloilla. Muutenhan se menee iäkkäällä konekannalla ja jopa jäähdyttelemällä. Ulkopuolisia tuloja joutuu käyttämään, jos kilpailee peltomarkkinoilla. Tälle ulkopuoliselle tulonlähteelle vaan ei tule työn tekoon perustuvia tukia. Ja miksi tulisikaan, koska ne ovat maatalouden ulkopuolisia toimia.
Kun mennään kovalla tuotto-odotuksella, riskit ovat sen mukaiset. Siinä vaan usein aletaan huutamaan apua, kun riskit alkavat toteutumaan.
Onhan se toisaalta helppoa viljatilalla. Ei voi ottaa riskejä, niin ei riskit eskaloidu.
Mutta onhan se täysin sairasta, että kun maatalous on kriisissä, viljatiloille ei ole edes harkinnassa mitään kriisitukea. Ja koskaan ei välitetä siitä, jos viljan hinta laahaa suossa. Ei koskaan. Ei ikinä. Mutta kaikkeen tottuu. Etenkin siihen, että minkäänlaista edunvalvontaa viljatilalle ei ole Suomessa olemassa. Kaikki on aika hyvin omissa käsissä. Jokaisen oma valinta. Ja nyt on tilanne hyvä niillä joilla on myytävää. Eikä tule mieleen, että pitäisi jotain solidaarisuutta harjoittaa.
-
Ratkaisuna voisi olla vaikka se, että maa- ja metsätalouden edunvalvonta ulkoistettaisiin Kokoomukselle. Kokoomuksella on metsäasiantuntijuutta
(https://images.almatalent.fi/cx169,cy0,cw2666,ch2000,570x/https://assets.almatalent.fi/image/6490c7f4-4d20-5deb-87de-fd6131a41fca)
ja maatalousasiantuntijuutta
(https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/image/policy:1.180449:1488281744/image.jpg?f=default&q=0.9&$p$f$q=fda4bc7&w=754&$w=72c0eb5)
Samanlaiset kannanotot kuin kolmella muulla nimimerkillä . ::)

Joo, Pietikäisen ja Vartiaisen fanittajia riittää Agronetissäkin. Ja on niitä fanittajia varmaan enemmänkin kuin kolme. Sinäkin taidat kuulua heihin.😁
-
Paitsi Sepe Seppo, joka fanittaa vain Leniniä.
Ja Svetogorskin rivitaloja! 😎
-
Ratkaisuna voisi olla vaikka se, että maa- ja metsätalouden edunvalvonta ulkoistettaisiin Kokoomukselle. Kokoomuksella on metsäasiantuntijuutta
(https://images.almatalent.fi/cx169,cy0,cw2666,ch2000,570x/https://assets.almatalent.fi/image/6490c7f4-4d20-5deb-87de-fd6131a41fca)
ja maatalousasiantuntijuutta
(https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/image/policy:1.180449:1488281744/image.jpg?f=default&q=0.9&$p$f$q=fda4bc7&w=754&$w=72c0eb5)
Samanlaiset kannanotot kuin kolmella muulla nimimerkillä . ::)
Joo, Pietikäisen ja Vartiaisen fanittajia riittää Agronetissäkin. Ja on niitä fanittajia varmaan enemmänkin kuin kolme. Sinäkin taidat kuulua heihin.😁
Taas valehtelet , monen nimimerkin riidan haastaja .
Aiheet ja toisten herjaaminen kaikilla kolmella samat .
-
Taas viljanviljelijän vika kö? Sitäkö tässä haetaan, täytyisi saada hinta alas. Omassa touhussa ei mitään ahneuteen viittaavaa, onko kannattavuuslaskelmissa käytetty oletuksena ilmasta viljaa.
Onkohan se ahneutta,kun olet koko ajan lisää vailla,vaikka vilja on ainoa tuotantosuunta jolla lopputuotteenhinta on noussut merkittävästi.Ihan vaan tiedoksi ettei nousu voi jatkua ikuisesti.
Elukat pois ja viljaa viljelemään .