Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: - 03.11.19 - klo:07:57
-
Mietin vaan, että miksi tämä pölhö kansa umpipölhöine nykyhallituksineen haluaa kurittaa ilmastoon vedoten omia kansalaisiaan, vaikka emme pysty mitenkään vaikuttamaan globaaleihin ongelmiin. Tottakai on oikein laittaa roskat roskiin ja pitää paikat siistinä, mutta puhe siitä, että täällä tehtävillä toimilla olisi globaalitason ongelmiin jotain merkitystä pitää lopettaa . Ne puheet ovat fake news-uutisia. Poimintoja:
- joka puolen tunnin aikana maapallolla palaa savuna ilmaan kansainväliset mitat täyttävän jalkapallokentän verran metsää. Näin tapahtuu ns.24/7
- joka kahden tunnin aikana maapallolta häviää 10 hehtaaria viljelykelpoista maata, suurimpina syinä eroosio ja kaupungistuminen. Tämäkin 24/7
-joka puolen tunnin aikana maailman valtameriin kaadetaan yhden kuorma-autollisen kuorman verran muovijätettä. Tämäkin tapahtuu 24/7
-Maapallolla energiankulutus kasvaa vuosittain noin 2,5%
-Fossiilisten polttoaineiden kulutuksen kasvun on ennustettu jatkuvan vuoteen 2040 asti.
-Suomen osuus maailman kasvihuonepäästöistä on huikeat 0,17 % !!!
Tässä vain muutamia faktoja. Kun soppaan lisätään jo ajat sitten käsistä lähtenyt väestön räjähdysmäinen kasvu varsinkin tuolla päiväntasaajan seutuvilla (esim. Nigeriassa on jo nyt enemmän ihmisiä kuin koko EU-alueella yhteensä ja nigerialaisten määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä...kondomi lienee tuntematon esine paikallisille urhoille) niin voimme todeta, että ilman muuta olemme hävinneet tämän pelin.
Lajitelkaamme roskat, lopettakaamme lihansyönti ja antakaamme puiden lahota metsiimme, arvon suomalaiset. Kyllä näillä punavihreillä arvoilla me täällä Pohjolan perukoilla pelastamme maailman.
P.S. Jussi Halla-Aho oli vaalien alla aivan oikeassa siinä, kun hän kertoi, ettei neuvonnalla saavuteta mitään hyödyllistä asiassa, koska ihminen ei vapaaehtoisesti halua luopua elintasostaan ja mukavuudestaan. Tämä tuli mieleeni eilen katsoessani iltayhdeksän aikana nelosen ”pallonpudotusohjelmaa”jossa juontaja kysyi kisailijalta, mitä aikoo tehdä rahoilla, mikäli onni käy...kisaaja mainitsi heti suoraan, että Thaimaan matkalle lähtisi .
Hyvin on ympäristötietoisuus levinnyt kansalaisten mieliin.
-
niinpä. ja sitten se ainoa oikea malli onkin meillä. joskus jopa ihmetelly miksi piti aatu lopetttaa kun hällä oli kunnon keino maapallon pelastamiseksi. täällä vaan on liikaa populaa. ja kun vielä kaikilla pitää olla niiiin kivaakin. työnteko on kurjaa mutta kaikilla pitää olla mahku ainakin kaks tuntia somettaa päivässä. sehän tuottaa............. ja paljon.
-
Äänestin muuten Perussuomalaisia viime vaaleissa, ensi kertaa. Oli helppo hypätä pois Kokoomuksen takista, jonka väri on alkanut muuttua sinisestä aina punavihreämpään suuntaan. Äänestyspäätöksen tein perussuomalaisten ilmastopolitiikan vuoksi, en maahanmuuton. Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jolla on realistinen suhtautuminen asiaan, oikeat mittasuhteet ja ymmärrys siitä, mikä on asiassa Suomen osuus.
Kun kuuntelee esim. Kokoomuksen Saara-Sofia Sirenin tai Kokoomuksen euromeppien -Sirpa Pietikäinen etunenässä- kannanottoja punavihreine globaalisyleilyineen, voi huoletta sanoa Goodbye Kokoomus ja ihmetellä, milloin Kokoomukselle tulee sopiva hetki sulauttaa entinen isänmaallinen puolue Vihreisiin ja lakata olemasta.

Muuten...
Eräässä ohjelmassa asiantuntija kertoi, että videoiden jatkuva ja lisääntyvä katselu älylaitteilla alkaa olla jo aivan merkittävä kasvavaan globaaliin energiakäyttöön liittyvä syy. Ei pelkästään katselu, vaan lähettäjän serverit alkavat olla pakosti jo niin isoja, että energiankulutus on aivan hirveä.
-
Äänestin muuten Perussuomalaisia viime vaaleissa, ensi kertaa. Oli helppo hypätä pois Kokoomuksen takista, jonka väri on alkanut muuttua sinisestä aina punavihreämpään suuntaan. Äänestyspäätöksen tein perussuomalaisten ilmastopolitiikan vuoksi, en maahanmuuton. Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jolla on realistinen suhtautuminen asiaan, oikeat mittasuhteet ja ymmärrys siitä, mikä on asiassa Suomen osuus.
Kun kuuntelee esim. Kokoomuksen Saara-Sofia Sirenin tai Kokoomuksen euromeppien -Sirpa Pietikäinen etunenässä- kannanottoja punavihreine globaalisyleilyineen, voi huoletta sanoa Goodbye Kokoomus ja ihmetellä, milloin Kokoomukselle tulee sopiva hetki sulauttaa entinen isänmaallinen puolue Vihreisiin ja lakata olemasta.
Se on muuttunut puolue . No maidontuottajien haukkuminen jatkuu .
Metsäteollisuus tässä pahin kärsijä tulee olemaan :-\ :-\ :-\
Viljelemättömät ja huonosti kasvavat peltolohkot mettää kasvamaan .

Joo ei löydy Suomesta enää alkiolaista politiikkaa tekeviä puolueita. Jokaisen eduskuntapuolueen puolueohjelmaan on sisäänrakennettu kommunistista aatetta. Niitä kun lukee niin Bullshit bingosta tulee päävoitto mm. sanoilla maahanmuutto, EU, LGBT ja ilmastonmuutos
Persuilla on kyllä kieltämättä jalat maassa tässä ilmastovouhotuksessa..
https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2019/01/Ymparisto_ja_energiapolitiikka_15.1.2019.pdf

Löytyykö alkio politiikalle kannatusta ? Tuskin .
-
Kenen laariin tää kaikki sataa ? Teollisuus esittelee tuotteitaan vihreän kelmun läpi. Ajatuspajat ja mainostoimistot hämmentävät asiakkaiden toimintaan vihreää taikapölyä niin paljon kuin pystyvät. Muoviseen leikkuulautaan pitää sotkea Enson kuituja. Vain turkis ei saa olla luomua.
-
Tällaisista asioista keskustelu on häpeällisen junttimaista nykyään, ei tarvitse kuin Ylen asiaohjelmia kuunnella niin jopahan on rasistipersut ja saastejuntit laitettu pyöreissä pöydissä poikki ja pinoon. Amen.
-
Suomen metsäpinta-ala on aika suuri verrattuna täällä olevaan ihmisotuksien määrään. Aika hyvässä asemassa ollaan. Hassua on, että tällä onnettomalla päästöprosentilla yritetään pelastaa maapalloa.
Kyseessä on valta, jota johtaa politiikka, narsismi ja sokeus.
Joillakin ihmisillä on luulo, että rikas Suomi pystyy pelastamaan ison määrän pakolaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Tällainen ajattelutapa johtaa Nokian puhelin syndroomaan, jossa mennään eikä meinata. Jään pettäessä, koko paska romahtaa.
Neuvostoliiton kaipuu ja sosialismiin uskominen on osalla kansanedustajilla varmasti mielessä. Nuoremmilla vasuriveijareilla on vain ilmainen massi mielessä. Ilmainen massi sopisi varmasti kaikille, mutta jostain sekin pitää ensin kaivaa.
Sitten kun vihernarsismi kannattelee koko systeemiä, soppa on valmis.
-
https://yle.fi/uutiset/3-5746318
-
https://yle.fi/uutiset/3-5746318
https://yle.fi/uutiset/3-10668517
Metsien istutus aloitettu ja tavoite saavutettu :-\
Rajuimmat päästömaat lisäävät metsäalaa . Eivät kaikki mutta osa .
-
Ruotsin energiaviraston viime vuonna tekemän alustavan tutkimuksen mukaan päästöt puolittuisivat, jos nopeat lautat liikennöisivät 22 solmun nopeudella 28 solmun sijaan.
Nynäshamnin ja Gotlannin välisessä liikenteessä se tarkoittaisi n. puoli tuntia lisää matkustusaikaa.
Helsinki - Tallinnan välillä matka-ajan pidennys olisi vähemmän, mutta onko vaarana, että ne viinat ja oluet pilaantuvat sinä aikana? ;D
----------
Leif Östling kertoo, että Teslan akun valmistus tuottaa päästöjä yhtä paljon kuin 1,2 litran Polo 200 000 kilometrin ajossa.
Akku menettää latauksen vastaanottokykyä 6 -7 vuodessa niin paljon, että ajomatka / latauskerta lyhenee 100-150 kilometriin.
Uusi akku maksaa n. 30 000 €uroa.
Akun litiumin ja koboltin purkaminen uusiokäyttöön kuluttaisi energiaa kaksinkertaisesti sen mitä kuluu uuden akun valmistamiseen.
-
[quote author=de Citonni link=topic=88727.msg1574961#msg1574961
Helsinki - Tallinnan välillä matka-ajan pidennys olisi vähemmän, mutta onko vaarana, että ne viinat ja oluet pilaantuvat sinä aikana? ;D
----------
[/quote]
Eikun satamaan saapuessa sitä on vaan sitä enemmän kännissä mitä pitempään laivamatka kestää.
-
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/gronlannin-jaatikoilla-kasvaa-levaa-tumma-alue-kasvaa-ja-seuraukset-voivat-olla-katastrofaalisia/6868604#gs.e7rkc7

Jos ongelmana on se, että Grönlanti on muuttumassa nimensä veroiseksi eli vihreäksi, niin amerikkalaisilla voi olla siihen ratkaisu. Jospa heiltä on jäänyt jemmaan ylimääräistä Agent Orange -ainetta Vietnamin sodan jäljiltä. Senhän voisi ruiskuttaa Grönlantiin, jolloin päästäisiin sikäläisestä levästä eroon. ;D
(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/fb/Agent_Orange_Cropdusting.jpg/220px-Agent_Orange_Cropdusting.jpg)

Tosta en tiedä .
Jäätikkö sulaa odotettua nopeammin . :-\ Tanska taitaa jäädä veden alle suurimmaksi osaksi .

Mutta miten käy sorkkiksen Helsingin? :'(

Suomen maa nousee kokoajan , jääkauden aikana se puristui kokoon ja nyt se palautuu .
https://www.maanmittauslaitos.fi/tutkimus/teematietoa/maannousu
Turunlinna on aikoinaan rakennettu saareen .
-
Suomen maa nousee kokoajan , jääkauden aikana se puristui kokoon ja nyt se palautuu . Turunlinna on aikoinaan rakennettu saareen .
Tuollaisia ei saa sanoa, meidän pitää pelastaa maailma, esim. Trumpin Mar A Lago -huvila hukkumiselta.
Seuraa Yleisradion nuoria naistoimittajia, Sorkkis ja tiedät miten pitää ajatella.
-
"Seuraa Yleisradion nuoria naistoimittajia, Sorkkis ja tiedät miten pitää ajatella."
Ylen uutisissa syy Delhin myrkkysaasteisiin paljastettiin. Maanviljelijät ovat
myrkyttäneet kaupunkilaiset polttamalla jätteitä. Joopa, yle on niin nolo.
Mikseivät tofutytöt ja nutturapäämiehet lennä Intiaan osoittamaan
mieltään? Onko sitten mediaseksikkäämpää syyllistää täällä maanviljelijöitä
kaikesta ja uhkailla maaseudun mummoa pakkomuutolla? Voi sitten
hyvällä omallatunnolla lentää thaikkuihin ja palkita itsensä hamppukakulla.
-
kyllä net varmasti somessa vaatii niitä hinduilvelijöitä lopettamaan polttelemasta kaikkea.. mutta ei taija ihan vaikuttaa nuihin. mutta on se hyä kun muuallakii osaavat aatella ensin ittiä kuin jotain ihan muuta tossunkuluttajaa. soomitauti leviää..
-
Olihan Ylen jutussa sentään linkki tuonne https://www.airvisual.com/
-
mutta mitenkähän sit menöö asiat persielleen kun jossain islannissa taas joku tulivuori töräyttää savut? milloinkas viimeeks net oli ilmat piloilla kun tuo tapahtu? ja kuka korvas vahingot?
-
Kyllä suomalaisten pitää lopettaa talojensa lämmittäminen kokonaan, että tulisi tasapaino. https://tekniikanmaailma.fi/joku-vuotaa-kiinassa-ilmakehaan-voimakasta-kasvihuonekaasua-ja-se-voi-lykata-otsonikerroksen-toipumista-lahes-20-vuodella/
-
oho. nyt sit pitää himppa lipsua tuosta. aamusella ku läksin liikkelle oli tuvassa lämpöä sentäs +8 astetta. kun illalla oli vielä 12. noooo, kantelin sit uuniin puita ku viimeeks oli uuni lämmiten suntaina. ja nyt sit lämpö nousee mut itätuuli pitää huolen että savuhaita t siirtyy jonnekin ruottimaille.. en sit tiiä onko tuo se haitallisin kaasutuote..