Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Sepedeus - 18.03.09 - klo:12:03
-
Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.
Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.
Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin "sitoutumattoman" äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi.
Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.
En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden "vapauttamiselle".
Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.
Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.
Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita "pakolaisia".
Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.
Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen.
Matti Vanhanen Suomenmaa-lehdessä 30.7.1985
-
Kannattaa lukea muutakin kuin Suomenmaata ja MaasTullia :D :D :D :D...sanoisi Aulis
-
Tarviiko jäsenkirjaa että voip kommentoida? Meitsi on vaan tällanen wannabekepuhengailija.
-
En ole kepulainen, mutta aika heikot alkaa olla eväät, kun pitää 24 vuotta sitten kirjotettuja juttuja kaivella. Fantastista, kerrassaan fantastista.
-
Mitenkäs se vanha sananlasku sanoo.
Jollei tunne historiaa, ei voi oppia uutta.

Kepulainen ei opi mitään... koskaan... tunsi mitä tahansa :o ;D :P ::) ;D
-
No en minä kepulaisia kyllä tarkoittanutkaan. ;D
Voiko entinen kepulainen oppia uutta? :-\
-
En ole kepulainen, mutta aika heikot alkaa olla eväät, kun pitää 24 vuotta sitten kirjotettuja juttuja kaivella. Fantastista, kerrassaan fantastista.
Kirjoituksen on kaivanut esiin Sofi Oksanen, joka on vaatinut Vanhasta tilille kirjoituksesta.
Siis hyvinkin tuore asia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903189261220_uu.shtml
-
ei kait tää nyt niin vanhaa asiaa oo...............................
siteeraus
" Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista. "
suomen istuvan puolustusministerinkin piti matkustaa Washingtoniin asti uskaltaakseen sanoa " Venäjä Venäjä Venäjä "
-
En ole kepulainen, mutta aika heikot alkaa olla eväät, kun pitää 24 vuotta sitten kirjotettuja juttuja kaivella. Fantastista, kerrassaan fantastista.
Kirjoituksen on kaivanut esiin Sofi Oksanen, joka on vaatinut Vanhasta tilille kirjoituksesta.
Siis hyvinkin tuore asia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903189261220_uu.shtml
Sofille on tainnut nousta pissa päähän.
-
Juhani Leskinen lausui aikanansa "eesti,eesti,eesti, kaipaan sinne niin perkeleesti".
-
En ole kepulainen, mutta aika heikot alkaa olla eväät, kun pitää 24 vuotta sitten kirjotettuja juttuja kaivella. Fantastista, kerrassaan fantastista.
Kirjoituksen on kaivanut esiin Sofi Oksanen, joka on vaatinut Vanhasta tilille kirjoituksesta.
Siis hyvinkin tuore asia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903189261220_uu.shtml
Sofille on tainnut nousta pissa päähän.
Miehitys oli katkera paikka virolaisille. Manun nimi on kirosana Suomenlahden eteläpuolella.

Virolaiset sanovat kahden ihmisen tehneen eniten tuhoa heille. ne oli Mauno Koivisto ja Josef Stalin

Juu
-
[quote

[/quote]
Suomalaeset sannoo että maono koevisto kakon tukemana teki enite tuhoja
lahen tällä puolen
(holokerin hallitus) :o
-
En ole kepulainen, mutta aika heikot alkaa olla eväät, kun pitää 24 vuotta sitten kirjotettuja juttuja kaivella. Fantastista, kerrassaan fantastista.
Kirjoituksen on kaivanut esiin Sofi Oksanen, joka on vaatinut Vanhasta tilille kirjoituksesta.
Siis hyvinkin tuore asia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903189261220_uu.shtml
Sofille on tainnut nousta pissa päähän.
Miehitys oli katkera paikka virolaisille. Manun nimi on kirosana Suomenlahden eteläpuolella.
Virolaiset sanovat kahden ihmisen tehneen eniten tuhoa heille. ne oli Mauno Koivisto ja Josef Stalin
Kyllä Manu oli yhtä pihalla kuin Matti Vanhanen. Harri Holkerin hallituksen tärkeimmäksi aikaansaanokseksi näkisin teräksiset sahapukit jotka ilmestyivät kesällä -88 varalaskupaikkojen pientareelle itäsuomeen.
-
Kyllä Manu oli yhtä pihalla kuin Matti Vanhanen. Harri Holkerin hallituksen tärkeimmäksi aikaansaanokseksi näkisin betoniset sahapukit,(tehty käytöstä poistetuista ratapölkyistä) jotka ilmestyivät kesällä -88 varalaskupaikkojen pientareelle itäsuomeen.
Siellä net seisovat edelleen. Tosin kuusentureikon peittämänä. Ei varmaan siirry kovin nopeesti kiitotielle :D
-
Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen.
Matti Vanhanen Suomenmaa-lehdessä 30.7.1985
Oli Hesarissa yleisönosastokirjoitus aiheesta tänään. Tuli muistoja mieleen kun olin tuolloin tapahtuma-aikaan opiskelijan kirjoissa ja Helsingissä. Aiheesta keskusteltiin vielä pitkään syksyllä johtuen mm siitä että porukkaan kuului virolaisjuuret omaava silloinen teologian ylioppilas nykyinen kirkkoherra joka ei sitten millään voinut ymmärtää että Viroa ei yhtään tuettu vaan päinvastoin. Ja täytyy kyllä sanoa että aika heikoilla siinä nuorena kepulaisen kotikasvatuksen saaneena rajoittuneella maailmankuvalla oli niissä keskusteluissa joita oluttuoppienkin voimalla käytiin. Ei oikein löytynyt perusteltuja vastaväitteitä ja aika paljon opiskelijapiireissä tuolloin oli niitä joiden mielestä olisi pitänyt tukea Viroa kaikin keinoin. Onneksi sittemmin on tuo maailmankuva laajentunut, kepulaisuudesta voi siis parantua?
-
>>>kepulaisuudesta voi siis parantua?
Kyllä.Mutta se herääminen siitä saattaa olla tosi kivuliasta.

Muutamat poliitikot tukivat Viroa, "äärioikeistolaisiksi" nimitetyt: Panu Toivonen, Georg C.Ehrnroth, Tuure Junnila...
Herrat esittivät sellaisia mielipiteitä Neuvotoliitosta, mitkä näin jälkiviisaasti tarkasteltuna osoittautuivat oikeiksi.
Ei pidä unohtaa, että Neuvostoliiton panssarit mellastivat Baltian maissa ja olivat myös Tallinnan portilla...ja riitti niitä Suomen rajoillekin.
Näin jälkiviisaasti ajatellen paras vaihtoehto Suomen kannalta olisi ollut hys hys hiljaa, eikä lausua sellaisia typeryyksiä kuin mitä Mauno Koivisto lausui.
Suomessa tiedettiin mm. Neuvostoliiton "vankileirien saaristosta" jo ennen toista maailmansotaa, Veetikin lueskeli niistä nuorena poikana oman isänsä AKS-muistiinpanoista (tehty 1930-luvulla). Jälkeenpäin tarkastellen nuokin muistiinpanot osoittautuivat paikkansapitäviksi.