Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 12.03.19 - klo:05:40
-
Julistaako silloinkin kepuloiset sibilän vastuunkantoa.
Tuo ajatus ei poikkea mitenkään siitä politiikasta mitä johtaja sibilä harjoittaa ja minkä
kepuloiset julistavat vastuunkannoksi.
-
Näin kokoomuslaisena on pakko nostaa hattua Sipilälle. Kantoi vastuun kuin mies. Lisäksi on tehnyt politiikkaa meille enemmän kuin arvaammekaan. Ainoa moite Sipilälle tulee siitä, että me emme ennättäneet ensiksi hallituksen kaatamiseen.
-
Taidat olla ulkokehällä.
Oikea Kokoomuslainen tuntee vastuunsa ja olisi jatkanut.
Toista pirkka-eemelillä eli kepun älykaarttilaisella.
-
Maassamme valtava työttömyys, miksi johtaja sibilä ei eroa?
-
Taidat olla ulkokehällä.
Oikea Kokoomuslainen tuntee vastuunsa ja olisi jatkanut.
Toista pirkka-eemelillä eli kepun älykaarttilaisella.
Sipilä joutuu jättämään paikkansa vaalien jälkeen, joten pitäiskö meidän Kokoomuksessa olla aloitteellsia ja pyytää Sipilää ja berneriä jäseniksemme luvaten paikan seuraavaan hallitukseen?