Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Jätkä - 25.02.19 - klo:10:37
-
Politikot puhuva, siis vain puhuvat että EU vaatii vähentämään hiilidioksidi päästöjä, mutta samalla EU rajoittaa öljykasvien kasvattamista liikennepolttoaineitten raaka-aineeksi.

Rypsin ja rapsin kasvattaminen dieseliksi, on yhtä järjetöntä päästöjen kannalta, kuin sademetsän raivaaminen öljypalmulle
-
Puristettu öljy on ihan huuhaata. Samoin kaasukoslat.
Synteettistä polttoainetta uusiutuvasta rojusta.
-
Politikot puhuva, siis vain puhuvat että EU vaatii vähentämään hiilidioksidi päästöjä, mutta samalla EU rajoittaa öljykasvien kasvattamista liikennepolttoaineitten raaka-aineeksi.
Rypsin ja rapsin kasvattaminen dieseliksi, on yhtä järjetöntä päästöjen kannalta, kuin sademetsän raivaaminen öljypalmulle
Ihan noin jyrkkä ei välttämättä asia ole. Rapsissa ja rypsissä, kuten myös soijassa ja maississa jätetään tarkoituksella sivutuotteena syntyvät eläinrehut pois osana sitä kokonaistaloutta. Koska vegaanivihreät vastustavat eläinrehukäyttöä, niin sitä reukäyttöäkään sitten ei saisi olla. Jos vaihtoehtona on eläinrehun kasvattaminen tai energian sekä eläirehun kasvattaminen, ei välinta olisi ehkä näin yksioikoinen. Aivan sama asia on lannan biokaasukäyttökin. Annetaanko höyrystyä osa massasta normaalisti kompostoitumalla hiilidioksidiksi ja metaaniksi, vai hyödynnetäänkö ennen energian karkaamista.
-SS-

No jos tarkemmin vielä asiaa miettiin, niin kyllähän se rypsiöljy paras on moottoriin laittaa.
-
Politikot puhuva, siis vain puhuvat että EU vaatii vähentämään hiilidioksidi päästöjä, mutta samalla EU rajoittaa öljykasvien kasvattamista liikennepolttoaineitten raaka-aineeksi.
Rypsin ja rapsin kasvattaminen dieseliksi, on yhtä järjetöntä päästöjen kannalta, kuin sademetsän raivaaminen öljypalmulle
Ihan noin jyrkkä ei välttämättä asia ole. Rapsissa ja rypsissä, kuten myös soijassa ja maississa jätetään tarkoituksella sivutuotteena syntyvät eläinrehut pois osana sitä kokonaistaloutta. Koska vegaanivihreät vastustavat eläinrehukäyttöä, niin sitä reukäyttöäkään sitten ei saisi olla. Jos vaihtoehtona on eläinrehun kasvattaminen tai energian sekä eläirehun kasvattaminen, ei välinta olisi ehkä näin yksioikoinen. Aivan sama asia on lannan biokaasukäyttökin. Annetaanko höyrystyä osa massasta normaalisti kompostoitumalla hiilidioksidiksi ja metaaniksi, vai hyödynnetäänkö ennen energian karkaamista.
-SS-
Sitäkin kannattaa miettiä onko järkevää reaktoriin syöttää apila/mailas nurmisäilörehua tai maissisäilörehua. Parempi hyötysuhde saadaan näilläkin jos ne käytetään ensin lehmän läpi ja sitten reaktoriin. Biokaasuksi on turha yrittää rehuksi kelpaamattomia eriä työntää.

Se onkin tuossa idea, että turha sokerienergia käytetään sellaisenaan moottoripolttaineeksi kelpaavaksi alkoholiksi, tai sadon turhan vahva rasvapitoisuus puristetaan pois, rypsipuristamossa, käynyt maissimäski kelpaa rehukäyttöön, valkuainen on tallella, samoin rypsipuristeesta saa valkuaisrehua.
Melkoinen osa osa maapallon ruuantuotantoalasta menee ei välttämättömien nautintoaineiden viljelyyn, tupakka, alkoholi, kahvi / tee / kaakao / muut päihteet. Mieluummin näkisin nekin alat moottoripolttoainetta ja vahvaa rehua elukoille tuottaneena.

Maissi ja soija on siitä ongelmallisia että ne on ihmiselle suoraan kelvollista ravintoa ja toisekseen niiden ympäristökuormitus on suhteelisen iso nurmeen verrattuna kun maata pitää muokata rajustu ja lannoittaa.
-
Raha puhuu
” Neste Oyj Tilinpäätöstiedote 6.2.2019 klo 9
Erittäin vahva vuosi 2018 − Osinkoa ehdotetaan nostettavaksi 34 % 2,28 euroon osakkeelta
Uusiutuvien tuotteiden vertailukelpoinen liikevoitto oli 281 miljoonaa euroa (209 milj.)
Uusiutuvien tuotteiden vertailukelpoinen myyntikate oli 715 dollaria tonnilta (464 dollaria tonnilta) ”
-
Politikot puhuva, siis vain puhuvat että EU vaatii vähentämään hiilidioksidi päästöjä, mutta samalla EU rajoittaa öljykasvien kasvattamista liikennepolttoaineitten raaka-aineeksi.
Kyllä se hölmöläisten hommaa onkin, taitaa mennä öljyä muokkauksiin, lannoitteiden valmistamiseen ja rypsin kuivaamiseen kuin mitä lopputuotteesta saadaan öljyä.

Se öljy on periaatteessa sivutuote esim. Rypsirouhe lehmille ja öljy autoille.
-
Politikot puhuva, siis vain puhuvat että EU vaatii vähentämään hiilidioksidi päästöjä, mutta samalla EU rajoittaa öljykasvien kasvattamista liikennepolttoaineitten raaka-aineeksi.
Rypsin ja rapsin kasvattaminen dieseliksi, on yhtä järjetöntä päästöjen kannalta, kuin sademetsän raivaaminen öljypalmulle
Miksi viljelijän pitäisi kokea huonoa omatuntoa niistä hiilitaseista? Sillä se viherpiipertäjä, ympäristöjohtaja ja joku eläkeläinen raaha persauksensa lentokoneeseen ja lähtee etelään vapauttamaan noista öljyyn sidotusta hiilestä hiilidioksiidit taivaantuuliin. Samoin autoa tankatessa. Verojen muodossa maksamme ne päästömaksut moninkertaisena ja rahat ohjataan ties mihin tuuliparonin veroparatiisiin. Kuluttajat ja teollisuus kuittaa ne anemaksut, verot ja päästömaksut, niin päästöt on laillisia. Niin mikä se ongelma on että asia on järjetön? Kelpaahan sinullekkin lentokyyti ja lentoyhtiöt saa sen polttoaineen hiilidioksidi vapaaksi camelinaöljyä ja kinkkurasvalla.