Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 14.11.18 - klo:06:49
-
Älkää peljätkö, tavalla tai toisella veroeurot kerätään.
Tai sitten valtion ihan oikeesti puuttumassa järjettömiä kustannuksia aiheuttaviin rakenteisiin.
-
Kannattaa ajaa pitemmälle kuin Essolle niin saa verolleen vastinetta. Nyt sinne ruskaretkelle pohjoiseen jotta näkee taas muutakin kuin etelän kurjuutta, siitähän kerrot täällä joka viikko kuitenkin. :)
-
tuo oli taas hyvä esimerkki siitä kuinka ei niiin hirveesti asioita ajatella ennen kuin laitetaan vyöry liikkeelle. aina valtio on joutunna ettiin tilalle rahaa jos jostain jää vajaaksi. ja eihän meillä koko päätösvaltaa ole kuiteskaan.
-
Veronalennus tulisi nostamaan bensan hintaa, koska tottahan toki kaikki päättäjät ovat ajelleet dieseleillä jo 20 vuotta ;D

Diesel autot kielletään. Monet valmistajat lopettaneet diesel mallin. Diesel moottoreiden kehitys pysähtynyt

Lähes joka mies ajaa raakaöljyllä.
-
Veronalennus tulisi nostamaan bensan hintaa, koska tottahan toki kaikki päättäjät ovat ajelleet dieseleillä jo 20 vuotta ;D
Diesel autot kielletään. Monet valmistajat lopettaneet diesel mallin. Diesel moottoreiden kehitys pysähtynyt
Ihan sama mulle millä tekosyyllä bensan hintaa tullaan seuraavaksi nostamaan

Sää oot ihan tyypillinen viherpiipertäjä, ollaan niin helvetin huolissaan ilmaston lämpenemisestä, mutta kun omalle kohdalle tulee että pitäis tehdä jotain itse, niin aletaan itkemään
Perkele, bensalle hintaa kymppi /litra ja tietullit jokaiselle asfalttitielle, niin johan alkaa maailma pelastumaan, menkää sitten töihin hevosella perkele, jos ette muulla viitsi ja jaksa.
Maailmassa on ihan liikaa näitä pakspasen kaltaisia bensan hinnasta ja autoilun kalleudesta itkeviä paukapäitä.
-
Veronalennus tulisi nostamaan bensan hintaa, koska tottahan toki kaikki päättäjät ovat ajelleet dieseleillä jo 20 vuotta ;D
Diesel autot kielletään. Monet valmistajat lopettaneet diesel mallin. Diesel moottoreiden kehitys pysähtynyt
Ihan sama mulle millä tekosyyllä bensan hintaa tullaan seuraavaksi nostamaan
Sää oot ihan tyypillinen viherpiipertäjä, ollaan niin helvetin huolissaan ilmaston lämpenemisestä, mutta kun omalle kohdalle tulee että pitäis tehdä jotain itse, niin aletaan itkemään
Perkele, bensalle hintaa kymppi /litra ja tietullit jokaiselle asfalttitielle, niin johan alkaa maailma pelastumaan, menkää töihin hevosella perkele, jos ette muulla viitsi ja jaksa.
Voi voi ;D
Juurihan kirjoitin että mulle ihan sama
-
Veronalennus tulisi nostamaan bensan hintaa, koska tottahan toki kaikki päättäjät ovat ajelleet dieseleillä jo 20 vuotta ;D
Diesel autot kielletään. Monet valmistajat lopettaneet diesel mallin. Diesel moottoreiden kehitys pysähtynyt
70 eoron ruutuun sopivista autoista dieselit ehkä vähenee mutta eoroopan isoissa maissa myyvät entiseen tapaan auton kokoisiin autoihin ja isot valmistajat satsaa yhä edelleen diiseliin koska eihän katumaasturi bensalla kulje....taas sepefaktaa :) ;) :D ;D
-
Jos lastaisi takakontin täyteen akkuja ja ajaisi starttimoottorilla. ;D ;D ;D

Tai vetäisi hihnalla ilmastoinnin kompurasta vedon etupyöriin, sit voisi ajaa ilmaiseksi ne pätkät kun muutenkin pitäisi jäähdyttää moottoria ;D
-
eihän katumaasturi bensalla kulje....
Katu. Maasturi. 430 kW. 850 Nm. 4,5 s 0..100 km/h. 240 km/h. Käyttövoima: Bensiini.
(https://www.mercedes-benz.com/media/cache/aem_top_stage_2x/content/mbcom/en/mercedes-benz/vehicles/passenger-cars/g-class/mercedes-amg-g-63/jcr:content/par/topstage_copy_copy_c/desktopImage_20180223080948)
-SS-
-
eihän katumaasturi bensalla kulje...
Katu. Maasturi. 410 kW. 700 Nm. 4,5 s 0..100 km/h. 280 km/h. Käyttövoima: Bensiini.
(https://autoweek.com/sites/default/files/styles/gen-1200-675/public/2016-range-rover-sport-svr-image-hd.jpg?itok=VtZcx4_k)
-SS-
-
eihän katumaasturi bensalla kulje....
Katu. Maasturi. 404 kW. 770 Nm. 4,1 s 0..100 km/h. 286 km/h. Käyttövoima: Bensiini.
(https://hips.hearstapps.com/amv-prod-cad-assets.s3.amazonaws.com/images/17q3/685270/2017-porsche-cayenne-turbo-s-test-review-car-and-driver-photo-691422-s-original.jpg)
Silloin kun oikeastaan ensimmäinen englantilaisen herrasmiehen "katumaasturi" tuli markkinoille vuonna 1970, siinä oli se V8 bensakone. Murahteli ja kulki kunnolla. Sitten kun köyhällä ei ollut varaa murahteluttaa sitä Rangea, eli tankkailla melkoisen messevästi, laitettiin joku Leyland Sherpa-pakettiauton diesel siihen. Pthyi !
-SS-
-
Öljyn loppuessa voidaan dieselin käyttöä jatkaa biodieselpolttoaineilla jotka tekevät viljaviljelijän tulevaisuudesta hyvän . Sinapista saatu öljy soveltuu hyvin , muu osa sinapista voidaan käyttää lannoitteena .
-
ja eiks nuo ulosteet ole iha hyviä polttoaineraaka-aineita? rovaniemiki lämpiää kohta paskalla..

Rovaniemi onkin tuntralla.Etelän kaupunkilaiset net ei aja paskalla,net haistattaa paskansa muilla.
-
eihän katumaasturi bensalla kulje....
Katu. Maasturi. 404 kW. 770 Nm. 4,1 s 0..100 km/h. 286 km/h. Käyttövoima: Bensiini.
(https://hips.hearstapps.com/amv-prod-cad-assets.s3.amazonaws.com/images/17q3/685270/2017-porsche-cayenne-turbo-s-test-review-car-and-driver-photo-691422-s-original.jpg)
Silloin kun oikeastaan ensimmäinen englantilaisen herrasmiehen "katumaasturi" tuli markkinoille vuonna 1970, siinä oli se V8 bensakone. Murahteli ja kulki kunnolla. Sitten kun köyhällä ei ollut varaa murahteluttaa sitä Rangea, eli tankkailla melkoisen messevästi, laitettiin joku Leyland Sherpa-pakettiauton diesel siihen. Pthyi !
-SS-
sinä et nyt ymmärtänyt taaskaan, jos tuohon pistetään diesel jossa 410 kw hepoja löytyykin sitten vääntöä jo yli 2000 nm jos vaan vaihdeaski perässä kestää ja pienemmällä kulutuksella :) ;) :D ;D

Ei niin pientä munaa voi edes olla, että sitä pitäisi 410kw:n kiisselillä siirrellä 😂😂😂😂
-
eihän katumaasturi bensalla kulje....
Katu. Maasturi. 430 kW. 850 Nm. 4,5 s 0..100 km/h. 240 km/h. Käyttövoima: Bensiini.
(https://www.mercedes-benz.com/media/cache/aem_top_stage_2x/content/mbcom/en/mercedes-benz/vehicles/passenger-cars/g-class/mercedes-amg-g-63/jcr:content/par/topstage_copy_copy_c/desktopImage_20180223080948)
-SS-
Kyllä tuolla aavikollakin pääsee hyvin. Jos pitäs tuommoinen citymaasturi ostaa, niin en kyl äkkiä tietäis ottaisko bensana vai diisselinä... Vai oliko niin että tuota uutta geetä ei etes saa alkuun diisselinä ?
-
ja eiks nuo ulosteet ole iha hyviä polttoaineraaka-aineita? rovaniemiki lämpiää kohta paskalla..
Rovaniemi onkin tuntralla.Etelän kaupunkilaiset net ei aja paskalla,net haistattaa paskansa muilla.
Helssinkiläisten lanta liotetaan Suomenlahteen..
-
ja siitä saa kärsiä koko porsaslauma... eiku koko suomi.
-
eihän katumaasturi bensalla kulje....
Katu. Maasturi. 404 kW. 770 Nm. 4,1 s 0..100 km/h. 286 km/h. Käyttövoima: Bensiini.
(https://hips.hearstapps.com/amv-prod-cad-assets.s3.amazonaws.com/images/17q3/685270/2017-porsche-cayenne-turbo-s-test-review-car-and-driver-photo-691422-s-original.jpg)
Silloin kun oikeastaan ensimmäinen englantilaisen herrasmiehen "katumaasturi" tuli markkinoille vuonna 1970, siinä oli se V8 bensakone. Murahteli ja kulki kunnolla. Sitten kun köyhällä ei ollut varaa murahteluttaa sitä Rangea, eli tankkailla melkoisen messevästi, laitettiin joku Leyland Sherpa-pakettiauton diesel siihen. Pthyi !
-SS-
sinä et nyt ymmärtänyt taaskaan, jos tuohon pistetään diesel jossa 410 kw hepoja löytyykin sitten vääntöä jo yli 2000 nm jos vaan vaihdeaski perässä kestää ja pienemmällä kulutuksella :) ;) :D ;D
Mitä järkee tuohon laittaa 400kw tehot ?
-
ja eiks nuo ulosteet ole iha hyviä polttoaineraaka-aineita? rovaniemiki lämpiää kohta paskalla..
Rovaniemi onkin tuntralla.Etelän kaupunkilaiset net ei aja paskalla,net haistattaa paskansa muilla.
Helssinkiläisten lanta liotetaan Suomenlahteen..
No onhan siinä Viikisä hiukkassuodatin.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/037e10d3-f6e8-49cd-81d4-4a45cdc18e0d
-
tuo autojen tehot kyllä ihan persiistä. kuin nykyautot tarttee nuita tehoja kun vain muutama kymmen vuosi sit ajeltiin alle 60 hepoisilla autoilla.. ja hyvin pääsi paikasta a sinne b;hen.

Vielähän noita näkee 124 sia nokivasara-ikiliikkujamersuja tien päällä vieläkin.
-
eihän katumaasturi bensalla kulje....
Katu. Maasturi. 404 kW. 770 Nm. 4,1 s 0..100 km/h. 286 km/h. Käyttövoima: Bensiini.
(https://hips.hearstapps.com/amv-prod-cad-assets.s3.amazonaws.com/images/17q3/685270/2017-porsche-cayenne-turbo-s-test-review-car-and-driver-photo-691422-s-original.jpg)
Silloin kun oikeastaan ensimmäinen englantilaisen herrasmiehen "katumaasturi" tuli markkinoille vuonna 1970, siinä oli se V8 bensakone. Murahteli ja kulki kunnolla. Sitten kun köyhällä ei ollut varaa murahteluttaa sitä Rangea, eli tankkailla melkoisen messevästi, laitettiin joku Leyland Sherpa-pakettiauton diesel siihen. Pthyi !
-SS-
sinä et nyt ymmärtänyt taaskaan, jos tuohon pistetään diesel jossa 410 kw hepoja löytyykin sitten vääntöä jo yli 2000 nm jos vaan vaihdeaski perässä kestää ja pienemmällä kulutuksella :) ;) :D ;D
Mitä järkee tuohon laittaa 400kw tehot ?
onhan se noloa jos urbaanin valkokauluspaidan pitää olla moottottoria jäähdyttämässä p-paikalla paskalle haisevien maalaisten kanssa jos asuntovaunun pistää porssesa perään helteellä :o :o :o :o

Siinnä on tuossa aineessa pikantti haju.Tekkee hyveä kauluspaitasellekki.

Kun on huono henkilökohtainen varustus,niin pitää olla jotakin suuurrta,vaikka tuollanen auto .Joillakin se siinä itsetunto kohenee.
-
400 kw tehoilla hinaa perässään jo melko teknistä sorkkapukkia. Saa ympätä laitokseen kaikki hydrauliherkut ynnämuut mitävaan keksii ajatella...
-
ja sit huomaa et vaatii c-kortin. ku painot paukkuu. rekalla liikkuu mukavemmin.
-
diseli vero, on joku jäänne, mut kyllä ne verot jotenkin pitää kerätä.Tosin hinta tällä kertaa hiukan outo disel/ 95. Näkyi tolpalla molemmat pro diesel ja 95 E 1,59. sama hinta. viimme viikolla oli 0,10€halvempaa ja ero sama.kyllä otti päähän kun tankki täynnä.
-
Kallajärvellä poistuu tiizeliä.