Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: 42 - 11.11.18 - klo:23:21

Otsikko: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: 42 - 11.11.18 - klo:23:21

Jos puheidensa takana meinaan – yli kok johto ja käteinen / stubi on eri linjoilla.

http://www.willerydman.fi/maahanmuutosta/

” Myös Rooman valtakunnan ja antiikin kulttuurien tuhon keskeisiä syitä oli holtittomien kansainvaellusten aiheuttama kaaos. 

Jos joku aikalaisintiaaneista olisi keksinyt väittää, että uudet tulijat olivat vain ensipisaroita valtavasta hyökyaallosta, joka olisi muutamassa sukupolvessa hukuttava vuosituhantiset kulttuurit alleen, häntä tuskin olisi otettu vakavasti.

Eurooppaan viime vuosikymmeninä kohdistunut muuttopaine on niin raju, että se määrien, nopeuden ja kohtaavien kulttuurien erilaisuuden puolesta jättää kevyesti varjoonsa Rooman valtakunnan romahduttaneet kansainvaellukset.

un maahan on jo ehtinyt muodostua kasvava etninen vähemmistö, on helppoa solahtaa osaksi sitä ja jatkaa entisen kotimaan elämää vailla sosiaalista painetta mukautua uuteen ympäristöön. Varsinkin, jos antaa myös sukulaisilleen tarvittavat vinkit, millä keinoin heidänkin onnistuu muuttaa perässä.

Jollei suuntaa onnistuta kääntämään, Eurooppa tulee kuluvan vuosisadan aikana kokemaan historiansa rajuimman väestönvaihdoksen. Tällaisella mullistuksella on tietenkin myös dramaattiset sosiaaliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset seurauksensa.  "

Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: icefarmer - 11.11.18 - klo:23:38
itse ihmettelen suuresti miten esimerkiksi sepe ja eemeli ei lähde pakoon kepu-diktaattoreita vaan vuodesta toiseen alistuu ruoskan iskuihin....itse kuvittelisin että trumpillakin kihoaisi kyyneleet silmiin ja aedan ovi avautuisi jos sepe ja eemeli amerikkaan pyrkiessöän kertoisivat kokemistaan vääryyksistä
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Eemeli - 12.11.18 - klo:05:38
Sama muuttopainehan meillä Suomessa.
Väki jättää joukolla kepulandian ja koettaa vääntää laivoja ja mersuja.
Ja kun työt loppuu, alkaa huuto ja parku.

Ja samanlaista otsikkoa ei voi käyttää kepulista.
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: de Citonni - 12.11.18 - klo:12:52

http://www.willerydman.fi/maahanmuutosta/

Jollei suuntaa onnistuta kääntämään, Eurooppa tulee kuluvan vuosisadan aikana kokemaan historiansa rajuimman väestönvaihdoksen. Tällaisella mullistuksella on tietenkin myös dramaattiset sosiaaliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset seurauksensa.  "

Kova halu monella Ruotsin puolueellakin on ainakin alentaa maahanmuuton kustannuksia. Eilisen SVT'n Agendan mukaan vuotuinen kulu maahanmuutosta on 50 miljardia kruunua = n. 5 miljardia euroa. Saattaa olla vaikea pala sopia, kun kommunistit, vihreät, liberaalit ja kepu eivät halua rajoittaa maahanmuuttoa.
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Puuha-Pete - 12.11.18 - klo:13:36
Sama muuttopainehan meillä Suomessa.
Väki jättää joukolla kepulandian ja koettaa vääntää laivoja ja mersuja.
Ja kun työt loppuu, alkaa huuto ja parku.

Ja samanlaista otsikkoa ei voi käyttää kepulista.

Kyllähän se on uuden ketjun aihe, jos järkevään kokoomuslaiseen törmää. Ei niitä juurikaan tahdo enää löytyä.
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: jamako - 12.11.18 - klo:14:36
Sama muuttopainehan meillä Suomessa.
Väki jättää joukolla kepulandian ja koettaa vääntää laivoja ja mersuja.
Ja kun työt loppuu, alkaa huuto ja parku.

Ja samanlaista otsikkoa ei voi käyttää kepulista.

Kyllähän se on uuden ketjun aihe, jos järkevään kokoomuslaiseen törmää. Ei niitä juurikaan tahdo enää löytyä.

Kun, joskus harvoin haastatellaan Ilkka Suomista, niin tuntuu että ko. herran johtamaa puoluetta voisi äänestää.

Sitten kun kuuntelee Orpoa,  Stubidoa tai Käteistä niin järkevyyden voi vetää vessanpöntöstä alas.

Tosin Suomisen tapa tappaa Wärtsilän meriteollisuus vetämällä matto alta himmentää sädekehää.

"Silloinen ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen kävi vuosina 1987–1988 telakkaneuvotteluja Saksassa, jolloin allekirjoittanutkin luuli, että olemme mahdollisesti ostamassa Itämeren rannalla olevia telakoita. Näinhän ei ollut vaan neuvoteltiin Suomen telakkateollisuuden lopettamisesta.
Asia selvisi kun ministeri Ilkka Suominen kertoi ottavansa täyden poliittisen vastuun Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssista. Myös ko. yrityksen silloinen hallituksen puheenjohtaja Bror Wahlroos sanoi olevansa vastuunkantaja konkurssijupakassa.
Pitää muistaa, että Wärtsilä Meriteollisuus oli tehnyt juuri miljardin Suomen markan investoinnit uusiin teknisiin laitteisiin sekä Pansion telakan isoihin hallirakennuksiin.
Lopullisessa konkurssiselvityksessä kävi ilmi, että omaisuus oli kolme miljardia suurempi kuin velat, joten konkurssi oli tarkoituksenmukainen toimenpide EU-neuvotteluiden aloittamiseksi. Saksahan lupasi vastapalvelukseksi lopettaa vanhan telakan Bremenissä.
Koska Norja ei liittynyt Euroopan yhteisöön, pelastivat he suomalaisen telakkateollisuuden ostamalla koko yhtiön 100 miljoonalla Suomen markalla ja nimeksi tuli Kvaerner Masa Yards. Osaavat telakkatyöläiset pääsivät jälleen takaisin työhönsä ja myös suuri osa alihankkijoista pääsi jatkamaan uuden telakan tavarantoimittajina. "

Eli kokoomuslaisten Salolaisen ja Suomisen tarkoitus oli tappaa Suomen telakat? Norjalaisten jättäytyminen ulos EU:sta pelasti Suomen telakkateollisuuden?
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: iskra - 12.11.18 - klo:16:56
  Siihen aikaan tehtiin monia asioita joilla saatiin kansa uskomaan että euhun liittymisestä seuraa autuus..
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Hervast - 12.11.18 - klo:17:08

Jos puheidensa takana meinaan – yli kok johto ja käteinen / stubi on eri linjoilla.

http://www.willerydman.fi/maahanmuutosta/

” Myös Rooman valtakunnan ja antiikin kulttuurien tuhon keskeisiä syitä oli holtittomien kansainvaellusten aiheuttama kaaos. 

Jos joku aikalaisintiaaneista olisi keksinyt väittää, että uudet tulijat olivat vain ensipisaroita valtavasta hyökyaallosta, joka olisi muutamassa sukupolvessa hukuttava vuosituhantiset kulttuurit alleen, häntä tuskin olisi otettu vakavasti.

Eurooppaan viime vuosikymmeninä kohdistunut muuttopaine on niin raju, että se määrien, nopeuden ja kohtaavien kulttuurien erilaisuuden puolesta jättää kevyesti varjoonsa Rooman valtakunnan romahduttaneet kansainvaellukset.

un maahan on jo ehtinyt muodostua kasvava etninen vähemmistö, on helppoa solahtaa osaksi sitä ja jatkaa entisen kotimaan elämää vailla sosiaalista painetta mukautua uuteen ympäristöön. Varsinkin, jos antaa myös sukulaisilleen tarvittavat vinkit, millä keinoin heidänkin onnistuu muuttaa perässä.

Jollei suuntaa onnistuta kääntämään, Eurooppa tulee kuluvan vuosisadan aikana kokemaan historiansa rajuimman väestönvaihdoksen. Tällaisella mullistuksella on tietenkin myös dramaattiset sosiaaliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset seurauksensa.  "

(https://pbs.twimg.com/media/C_d7NvEXoAA9cCC.jpg)
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Sepeteus - 12.11.18 - klo:17:56
itse ihmettelen suuresti miten esimerkiksi sepe ja eemeli ei lähde pakoon kepu-diktaattoreita vaan vuodesta toiseen alistuu ruoskan iskuihin....itse kuvittelisin että trumpillakin kihoaisi kyyneleet silmiin ja aedan ovi avautuisi jos sepe ja eemeli amerikkaan pyrkiessöän kertoisivat kokemistaan vääryyksistä

Mikäs hätä meikäläisellä. Sipi lupas majoottaa muslimit Kempeleeseen. Varmaan se suurmoskeija rakennetaan Ouluun Rotuaarille😁😁😁😁😁😁😁😁
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Opelmies - 12.11.18 - klo:19:29
Sama muuttopainehan meillä Suomessa.
Väki jättää joukolla kepulandian ja koettaa vääntää laivoja ja mersuja.
Ja kun työt loppuu, alkaa huuto ja parku.

Ja samanlaista otsikkoa ei voi käyttää kepulista.

Kyllähän se on uuden ketjun aihe, jos järkevään kokoomuslaiseen törmää. Ei niitä juurikaan tahdo enää löytyä.

Kun, joskus harvoin haastatellaan Ilkka Suomista, niin tuntuu että ko. herran johtamaa puoluetta voisi äänestää.

Ile haukkui tässä taannoin Puolan ja Unkarin mamukriitisen johdon fasisteiksi, hieno mies. 👍💪😘
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Antidesantti - 12.11.18 - klo:19:30
Sama muuttopainehan meillä Suomessa.
Väki jättää joukolla kepulandian ja koettaa vääntää laivoja ja mersuja.
Ja kun työt loppuu, alkaa huuto ja parku.

Ja samanlaista otsikkoa ei voi käyttää kepulista.

Kyllähän se on uuden ketjun aihe, jos järkevään kokoomuslaiseen törmää. Ei niitä juurikaan tahdo enää löytyä.

Niinpä. Kypäräpappiki on kuollu...     :'(
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: iskra - 13.11.18 - klo:06:00
  Samoin ehkä paras maatalousministeri minun muistini mukaan.. RIP: Toivo T Pohjala..
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: de Citonni - 13.11.18 - klo:11:59
Sama muuttopainehan meillä Suomessa.
Väki jättää joukolla kepulandian ja koettaa vääntää laivoja ja mersuja.
Ja kun työt loppuu, alkaa huuto ja parku.

Ja samanlaista otsikkoa ei voi käyttää kepulista.

Kyllähän se on uuden ketjun aihe, jos järkevään kokoomuslaiseen törmää. Ei niitä juurikaan tahdo enää löytyä.

Kun, joskus harvoin haastatellaan Ilkka Suomista, niin tuntuu että ko. herran johtamaa puoluetta voisi äänestää.

Ile haukkui tässä taannoin Puolan ja Unkarin mamukriitisen johdon fasisteiksi, hieno mies. 👍💪😘

https://twitter.com/johanssonmorgan/status/929678133439148032

Parisataatuhatta puolalaista marssi itsenäisyyden ja sananvapauden puolesta. Ruotsin oikeus- ja sisäministeri pikku Morgan Johansson pahoitti kovin mielensä ja sätti puolalaisia nazisteiksi. Ehkä pikku Morganin olisi pitänyt tutkia noita kuvia tarkemmin, niissä hakaristit sekä sirpit ja vasarat olivat yliviivattuina, eli kieltomerkkeinä.

https://pbs.twimg.com/media/DObuXQ5X4AAFg24.jpg
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Sepeteus - 13.11.18 - klo:12:03

Entisiä Varsovan liiton maita ei olisi pitänyt euroopan unioniin ottaa ollenkaan. Kyllä niille Nato olisi riittänyt hyin.
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Syyllinen - 13.11.18 - klo:13:07
  Samoin ehkä paras maatalousministeri minun muistini mukaan.. RIP: Toivo T Pohjala..
Tuo on kyllä totta ainakin ajalta ennen EU:ta. Sen aikaiset kepuMM- ministerit olivat muistaakseni syvältä. Silloinhan maatalousministerillä oli tavallaan vapaat kädet toimia ilman nykyisenkaltaista EU-maatalouspolitiikan pakkopaitaa.
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: Hervast - 13.11.18 - klo:13:57

Entisiä Varsovan liiton maita ei olisi pitänyt euroopan unioniin ottaa ollenkaan. Kyllä niille Nato olisi riittänyt hyin.

Ja Etelä-Euroopan maat olis voinu samaten jättää pois kyydistä het kättelyssä. Kreikka, Italia, Espanja, Porttogali...
Otsikko: Vs: Järkevä kokoomuslainen
Kirjoitti: iskra - 13.11.18 - klo:14:01

Entisiä Varsovan liiton maita ei olisi pitänyt euroopan unioniin ottaa ollenkaan. Kyllä niille Nato olisi riittänyt hyin.

Ja Etelä-Euroopan maat olis voinu samaten jättää pois kyydistä het kättelyssä. Kreikka, Italia, Espanja, Porttogali...

  Ja muutkin Natoon kuuluvät Euroopan maat olisivat saaneet kehitellä tirektiivejä keskenään..