Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: pig24 - 09.11.18 - klo:08:09
-
Pääliikenneväylien kaventaminen pyöräteiksi ja viehekalastusaltaiksi tyssäsi, joten nyt pitää uudelleen ottaa mietintämyssy päähän.
Jospa Korkeasaaressa harjoitettu luonnonvaraisten eläinten kyseenalainen aitaaminen lopetetaan. Kasvihuoneissa voisi jatkossa tuottaa vaikka tajuntaa laajentavia viherkasveja - yhä useampi pääsisi nauttimaan virtuaalitodellisuudesta. Kaupunginosien nimet voisi poistaa - tilalle numerointi kuten Pariisissa. Tällöin ahdistava Jakomäki-sanakin poistuu ja eriarvoisuus vähenee. Etniset kaupunginosat voisivat olla kokeilemisen arvoisia. Esim. Munchenin keskustassa on ainakin yhdessä korttelissa runsaasti arabiankielisiä kylttejä ja kivijalkakauppoja. Kun eksotiikkaa saisi pelkästään siirtymällä kaupunginosasta toiseen, ei tarvita enää lentoyhtiöiden palveluja. Mukana tulee siis iso ilmastoteko. Ruumiiden kuoppaaminen maahan voi olla ekologista, mutta tilaavievää. Polttohautaus mahdollistaa pienemmät hautausmaat. Näin mm. Hietalahteen saataisiin uusi merenrantakaupunginosa (kenties nro 1).
https://yle.fi/uutiset/3-10499421
https://yle.fi/uutiset/3-10498036
-
Anni on niin söde. Ei sille voi olla vihanen. Noottaa, pyöräillään

KHO:n päätös mahdollistaa kepulaisten pääsyn kehä ykkösen eteläpuolelle juohevasti omalla kärryllä.
Kepulaase kun on kovasti lentämistä edistävä puolue, niin Malmin kentän sulkeminen on heille kirvelevä tappio. No Sipi muuttaa taas vaalien jälkeen Ouluun, niin voi lennellä siellä.😁😁😁😁

Eikös ne Suomen pääsatamatkin ole Kehä I eteläpuolella? Sitä kautta tulee se Litukan pulla ja luomu maito, joka kuljetetaan Järvenpäähän varastoon ja toisella kyydillä ruoka taas Helsinkiin.
Sepe näkee vain asioita kepu mielessä. Mutta ne bulevardit olisivat haitanneet monen Helsinkiläisen elämää, mutta olishan Koijaamo saanut rakentaa monta vuokra kämppää ja rahastaa duunareilta rahat.

Mitä satamiin tulee, niin Vuosaari on kehä 3 itäpäässä. Tuo rekkaralli Katajanokalla on kyllä järkyttävä. Länsisatama myös liikenteellisesti huonossa paikassa. Ainakin nyt kun tuo katu on ollut remontissa. https://www.mechelininkatu.fi/fi Kaljan hakukeikalla menee yleensä tuntitoista tuolla kadunpätkällä.
-
Voisko Vantaanjoen kääntää virtaamaan Helsingin keskustan läpi ? Jakaisi vaikka useampaan kanavaan.
-
Annihan voisi rakennuttaa pyöräilysillan Tallinnaan. ;D