Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 08.12.07 - klo:15:56
-
Opettaja pieksi oppilaan
Tämä on jo toinen kerta, kun opettaja kävi käsiksi yhdeksättä luokkaa käyvään 15-vuotiaaseen poikaan.
Tilanne pojan ja opettajan välillä kiristyi ensimmäistä kertaa tiistaina aamupäivällä, kun oppilas ei suostunut menemään välitunnilla ulos. Iltapäivällä poika meni saman opettajan tunnille. Opettaja poisti mielestään häiriötä aiheuttaneen oppilaan luokasta ja raahasi hänet rehtorin kansliaan.
Oppilas on myöntänyt tahallaan ärsyttäneensä opettajaa, koulun apulaisrehtori Juha Salo kertoo. Viime tammikuussa poliisi epäili toista koulun opettajaa saman pojan pahoinpitelystä.
=
No huh huh...

Eikä kossissa ole mitään vikaa ??? On ajat muuttunu siitä kun itte koulua kävi. Silloin vietiin pihalle jos ei muuten rauhottunu eikä jalat paljon maata koskenu. Ei tietenkään omaa kokemusta sivusta seurannu 8)
-
Jos kaksi opettajaa on kovakouraisesti käsitellyt poikaa, niin se kyllä kertoo enemmän pojasta kuin opettajista, se on ilmiselvä häirikkö, joka oikein tahallaan ärsyttää opettajia niin että nämä kävisivät kimppuun fyysisesti.
-
Opettaja pieksi oppilaan
Tämä on jo toinen kerta, kun opettaja kävi käsiksi yhdeksättä luokkaa käyvään 15-vuotiaaseen poikaan.
Tilanne pojan ja opettajan välillä kiristyi ensimmäistä kertaa tiistaina aamupäivällä, kun oppilas ei suostunut menemään välitunnilla ulos. Iltapäivällä poika meni saman opettajan tunnille. Opettaja poisti mielestään häiriötä aiheuttaneen oppilaan luokasta ja raahasi hänet rehtorin kansliaan.
Oppilas on myöntänyt tahallaan ärsyttäneensä opettajaa, koulun apulaisrehtori Juha Salo kertoo. Viime tammikuussa poliisi epäili toista koulun opettajaa saman pojan pahoinpitelystä.
=
No huh huh...
Eikä kossissa ole mitään vikaa ??? On ajat muuttunu siitä kun itte koulua kävi. Silloin vietiin pihalle jos ei muuten rauhottunu eikä jalat paljon maata koskenu. Ei tietenkään omaa kokemusta sivusta seurannu 8)
Ajat ovat muuttuneet... mun kouluaikanani opettajat saivat luokkaan kurin :)

Kysys eläkeläis erityisopettajalta miten oppilaita pitää kohdella...Siis tarkoitan nykyistä exkansanedustajaa kokoomuslaista joku kala tms...

Eihän sen tarvinnu muutaku pistää häirikkö (Aulis) pihalle sitte ku oli sen ensi tukustellu.