Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 21.04.18 - klo:06:56
-
Mikä huuto ja parku, vaivaisesta kahdesta sentistä, yleä myöden.
Jos yksikkö iso, on toleranssiakin, tai sitten maidontuotano se kaikkein heikoiten maahamme sopiva tuotannon muoto.
Mutta jos sikalasta ajetaan tuotanto alas ja 2000 emakkoa hävitetään, uutisoidaan se ettei taloudellisia tai tuotannollisia menetyksiä.
Tosin teurastamon suulla.
Mutta vastuu jätetään kuulijalle, 2000 emakkoa ei ole kriisi, mutta 2 senttiä on.
Tälläistähän valheellista mielikuvaa koetetaan taas luoda.

Mutta vastuu jätetään kuulujalle, 2000 emakkoa ei ole kriisi, mutta 2 senttiä on.

Meinaako se Eetu ettei snellaa ole ollut suurilla maitotiloilla.Kyllä on ollut,mutta ei teurastamo ole tullut apuun vaan ihan itse on hoidettu puhdistus.Eetu nyt tuskin tietää mikä snella on tai tietää siitä yhtä paljon kuin sioista tai lehmistä eli ei juuri mitään.Kunhan urpoilee aikansa kuluks.
-
Eihän sille teurastamolle tule taloudellisia menetyksiä, kun ne siat ovat sen kasvattajan omaisuutta ja eikä yksikään niistä sairaista elukoista ole päässyt sinne teurastamoon.
-
mtk joka uutisointia maataloudesta suuntaa, osin pro rahastuskin, aina, ihan aina mennään tisunkotto edellä.
Jo viimeisestäkin maidonhinnan oikaisusta on taidettu julkistaa uutista enemmän kuin viimesyksyisestä viljamiesten kadosta.
Eikä ole paljoa ihmetelty, miksi hallitus ei tee mitään kasvituotannon taloudellisen kurimuksen korjaamiseksi.
-
Eemelillä ei järkioikein juokse, tai kateus menee senkin ohitse.. Ei hinnanpudotus ole kriisi meijerille, pikemminkin päinvastoin, eikö?

Eemeli on oikeassa. Sipilä voisi luvata paremman säätilan tulevalle satokaudelle.
-
Miksi aina se kateus nostetaan esille.
Siis ne tuetko pitäis poistaa kaikilta ko.

Eli tukipolitiikka vääristynyt.
Kasvituotanto sään armoilla ja tisunkoittaja luulee olevansa kuukautisen palkan nauttija, mutta tämähän on jo tiedetty kauan.
ja tisulahan on vain peltotuotannon jatkojalostaja, miksi sitä ylipäätänsä pitää tukea yhtikäs mitään.
-
Mikä huuto ja parku, vaivaisesta kahdesta sentistä, yleä myöden.
Jos yksikkö iso, on toleranssiakin, tai sitten maidontuotano se kaikkein heikoiten maahamme sopiva tuotannon muoto.
Mutta jos sikalasta ajetaan tuotanto alas ja 2000 emakkoa hävitetään, uutisoidaan se ettei taloudellisia tai tuotannollisia menetyksiä.
Tosin teurastamon suulla.
Mutta vastuu jätetään kuulijalle, 2000 emakkoa ei ole kriisi, mutta 2 senttiä on.
Tälläistähän valheellista mielikuvaa koetetaan taas luoda.
Eikö Eemeli muista kun pari hulluntaudinlehmää jouduttiin hävittämään Honkajoelle, se oli paha kriisi se.
-
Mikä huuto ja parku, vaivaisesta kahdesta sentistä, yleä myöden.
Jos yksikkö iso, on toleranssiakin, tai sitten maidontuotano se kaikkein heikoiten maahamme sopiva tuotannon muoto.
Mutta jos sikalasta ajetaan tuotanto alas ja 2000 emakkoa hävitetään, uutisoidaan se ettei taloudellisia tai tuotannollisia menetyksiä.
Tosin teurastamon suulla.
Mutta vastuu jätetään kuulujalle, 2000 emakkoa ei ole kriisi, mutta 2 senttiä on.
Tälläistähän valheellista mielikuvaa koetetaan taas luoda.
Meinaako se Eetu ettei snellaa ole ollut suurilla maitotiloilla.Kyllä on ollut,mutta ei teurastamo ole tullut apuun vaan ihan itse on hoidettu puhdistus.Eetu nyt tuskin tietää mikä snella on tai tietää siitä yhtä paljon kuin sioista tai lehmistä eli ei juuri mitään.Kunhan urpoilee aikansa kuluks.
Sosiaalitoimistonko se pitäisi tehdä?
Tämä onneton täpinöinti on vain "Ensimmäisestä komppaniasta meni keittiömies" itkua.
-
Eemelillä ei järkioikein juokse, tai kateus menee senkin ohitse.. Ei hinnanpudotus ole kriisi meijerille, pikemminkin päinvastoin, eikö?
On se meijerille kriisinpaikka , tuottajia lopettaa , Savossakin .
-
Miksi aina se kateus nostetaan esille.
Siis ne tuetko pitäis poistaa kaikilta ko.
Sitä sopiikin ihmetellä. Sinäkin nostat sitä kateutta esille päivittäin,ihanko tietämättäsi.
-
Mikä huuto ja parku, vaivaisesta kahdesta sentistä, yleä myöden.
Jos yksikkö iso, on toleranssiakin, tai sitten maidontuotano se kaikkein heikoiten maahamme sopiva tuotannon muoto.
Mutta jos sikalasta ajetaan tuotanto alas ja 2000 emakkoa hävitetään, uutisoidaan se ettei taloudellisia tai tuotannollisia menetyksiä.
Tosin teurastamon suulla.
Mutta vastuu jätetään kuulujalle, 2000 emakkoa ei ole kriisi, mutta 2 senttiä on.
Tälläistähän valheellista mielikuvaa koetetaan taas luoda.
Meinaako se Eetu ettei snellaa ole ollut suurilla maitotiloilla.Kyllä on ollut,mutta ei teurastamo ole tullut apuun vaan ihan itse on hoidettu puhdistus.Eetu nyt tuskin tietää mikä snella on tai tietää siitä yhtä paljon kuin sioista tai lehmistä eli ei juuri mitään.Kunhan urpoilee aikansa kuluks.
Sosiaalitoimistonko se pitäisi tehdä?
Tämä onneton täpinöinti on vain "Ensimmäisestä komppaniasta meni keittiömies" itkua.
Näin sanoo kateellinen mopotimiäs,suurri maitoviljelyn asiantuntija.
-
Eikä ole paljoa ihmetelty, miksi hallitus ei tee mitään kasvituotannon taloudellisen kurimuksen korjaamiseksi.
Eemeli on oikeassa. Sipilä voisi luvata paremman säätilan tulevalle satokaudelle.
Ookko muten huomannu ettei säänhaltija ole ollut Sipin puolella. Kun kepusta tuli pääkanisteripuolue, niin kylmää ja vettä on kesäisin riittänyt.
-
Mikä huuto ja parku, vaivaisesta kahdesta sentistä, yleä myöden.
Jos yksikkö iso, on toleranssiakin, tai sitten maidontuotano se kaikkein heikoiten maahamme sopiva tuotannon muoto.
Mutta jos sikalasta ajetaan tuotanto alas ja 2000 emakkoa hävitetään, uutisoidaan se ettei taloudellisia tai tuotannollisia menetyksiä.
Tosin teurastamon suulla.
Mutta vastuu jätetään kuulujalle, 2000 emakkoa ei ole kriisi, mutta 2 senttiä on.
Tälläistähän valheellista mielikuvaa koetetaan taas luoda.
Meinaako se Eetu ettei snellaa ole ollut suurilla maitotiloilla.Kyllä on ollut,mutta ei teurastamo ole tullut apuun vaan ihan itse on hoidettu puhdistus.Eetu nyt tuskin tietää mikä snella on tai tietää siitä yhtä paljon kuin sioista tai lehmistä eli ei juuri mitään.Kunhan urpoilee aikansa kuluks.
Sosiaalitoimistonko se pitäisi tehdä?
Tämä onneton täpinöinti on vain "Ensimmäisestä komppaniasta meni keittiömies" itkua.
Näin sanoo kateellinen mopotimiäs,suurri maitoviljelyn asiantuntija.
Täytyy sen verran korjata, etten ole kateellinen mopoti. Olen vaan vittuuntunut siihen epätasa-arvoiseen kohteluun, joka vääristää esim. maanhankintamarkkinoita. Oli se sitten ostoa tai vuokrausta.
Viljanviljelijä ei ole taloudellisesti samalla viivalla tissinkoittajan kanssa. Eikä siinäkään ole mitään väärää, mutta kun lähtöviivat määritellään pitkälti poliittisin menetelmin, eikä reilulla markkinatilanteella. Näkeehän sen jo kannattavuudessa.
Onhan tuossa "etujärjestössäkin" tietyiltä tahoilta viime aikoina peräänkuulutettu pienten kasvinviljelytilojen mahdollisuuksista pärjätä tulevaisuudessa. Mitenköhän on? Taitaa jossain kabinetissa olla taksin ajo kortti pöydällä heti, kun vähän tuollaisia ehdottaakin.

Vakuutusyhtiön piikkiin. Viljatilan pitäsi muuten toimittaa viljaa myydessä salmonella todistus jonka on tutkinut EVIRA!

Kiviäkin kiinnostaa joo. Aivan sama mitä viljassa on. Tarviiko sitä elukoille syöttää?
-
Mikä huuto ja parku, vaivaisesta kahdesta sentistä, yleä myöden.
Jos yksikkö iso, on toleranssiakin, tai sitten maidontuotano se kaikkein heikoiten maahamme sopiva tuotannon muoto.
Mutta jos sikalasta ajetaan tuotanto alas ja 2000 emakkoa hävitetään, uutisoidaan se ettei taloudellisia tai tuotannollisia menetyksiä.
Tosin teurastamon suulla.
Mutta vastuu jätetään kuulujalle, 2000 emakkoa ei ole kriisi, mutta 2 senttiä on.
Tälläistähän valheellista mielikuvaa koetetaan taas luoda.
Meinaako se Eetu ettei snellaa ole ollut suurilla maitotiloilla.Kyllä on ollut,mutta ei teurastamo ole tullut apuun vaan ihan itse on hoidettu puhdistus.Eetu nyt tuskin tietää mikä snella on tai tietää siitä yhtä paljon kuin sioista tai lehmistä eli ei juuri mitään.Kunhan urpoilee aikansa kuluks.
Sosiaalitoimistonko se pitäisi tehdä?
Tämä onneton täpinöinti on vain "Ensimmäisestä komppaniasta meni keittiömies" itkua.
Näin sanoo kateellinen mopotimiäs,suurri maitoviljelyn asiantuntija.
Täytyy sen verran korjata, etten ole kateellinen mopoti. Olen vaan vittuuntunut siihen epätasa-arvoiseen kohteluun, joka vääristää esim. maanhankintamarkkinoita. Oli se sitten ostoa tai vuokrausta.
Viljanviljelijä ei ole taloudellisesti samalla viivalla tissinkoittajan kanssa. Eikä siinäkään ole mitään väärää, mutta kun lähtöviivat määritellään pitkälti poliittisin menetelmin, eikä reilulla markkinatilanteella. Näkeehän sen jo kannattavuudessa.
Onhan tuossa "etujärjestössäkin" tietyiltä tahoilta viime aikoina peräänkuulutettu pienten kasvinviljelytilojen mahdollisuuksista pärjätä tulevaisuudessa. Mitenköhän on? Taitaa jossain kabinetissa olla taksin ajo kortti pöydällä heti, kun vähän tuollaisia ehdottaakin.
Kuulehan mopomies, viljelet nyt ensin sitä viljaa 3000 tuntia vuodessa, kuten lehmänviljelijä lehmiä. Sitten vasta vaadit samaa taloudellista tulosta, jookos?

Robottihan lehmät duunaa.

Eli jos on vaikka 30 ha viljatila, niin sen isännän täytyy ulkopuolisella palkkatyöllä pystyä maksamaan satunnaiset maatalouden investoinnit.
Ei taida olla ihan niin yksinkertaista.
Työn määrä, päätoimisuus ja hömppäheinä ovat keihäänkärkinä juurikin niillä, joilla ei ole mitään käsitystä postilaatikon takana olevasta elämästä.
Niin kauan, kun ollaan saman tukipolitiikan takana, työtunneilla yms. ei ole mitään merkitystä. On täysin mahdotonta vetää rajaa siihen kohtaan, mikä on työtuntia ja mikä ei. Nimittäin byrokratian kannalta. Se on kuitenkin se työkalu, mikä määrittää maataloustuet.
Mututuntumalta tai fiilispohjalta ei voida rahaa jakaa. Lakiviidakko estää tämän.
Politiikka on eri asia, koska se on politiikkaa.
-
Niin se vaan on mopopoju. Ei minunkaan tilani minua viljalla elättäisi, enkä siitä edes haaveile tai asiasta valita. Valintakysymys mitä ja miten viljelee.
-
Asioita voi muuttaa.
Hakkaamalla, terrorisoimalla yms.