Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Jorma Jaakkola - 24.02.09 - klo:20:53
-
Joitakin viikkoja sitten sain puhelinsoiton eräältä henkilöltä, joka kertoi euroalueen pankkien alaskirjausten olevan 1'700'000 miljoonaa euroa.
Lisäksi soittaja kertoi:
Saksan kahden suurimman pankin alaskirjaukset olisivat 120 % bruttokansantuotteesta.
Nordean alaskirjaukset (Tanskassa ja Ruotsissa) ovat 240 mrd euroa.
Ylen aamu-uutisten mukaan Itävallan kaikkien pankkien alaskirjaukset ovat 100 % bruttokansantuotteesta.
Tänään klo 8.00 Taloussanomien nettiuutiset kertoo mielenkiintoista.
Itäriskit iskivät jo pankkeihin
Itä-Euroopan talouskriisi pahenee nyt sellaista vauhtia, että Länsi-Euroopan pankkeja ja niiden kotivaltioita uhkaava luottotappioiden tuhoisa ketjureaktio on jo voinut käynnistyä. Itäriskit painavat etenkin Itävallan ja Sveitsin pankkeja, ja nyt markkinat epäilevät jo Itävallan kykyä pitää pankkinsa pystyssä.
24.2. 08:00 Jan Hurri
Lue lisää osoitteesta
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2009/02/24/itariskit-iskivat-jo-pankkeihin/20094947/170?pos=21
Mm.:
>> Eurooppalaispankkien itäriskit ovat huimaavan suuria.
Sijoituspankki Morgan Stanley on arvioinut, että maailman kaikkien länsimaisten pankkien kehittyvien markkinoiden luottoriskit ovat yhteensä noin 3 000 miljardia euroa<<.
Länsi-Euroopan pankkien saatavat Itä- ja Keski-Euroopan maista ovat Morgan Stanleyn arvion mukaan peräti 2 200 miljardia euroa.
Päivällä keskustelin asiasta kolmen henkilön kanssa.
Ensimmäinen kertoi Taloussanomien kovan uutisen.
Toinen on vaikutusvaltainen talousmies. Hän sanoi, ettei Saksalla ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa markka käyttöön. Silloin euro kaatuu ja jokainen maa joutuu ottamaan oman kansallisen rahansa käyttöön.
Kolmas henkilö soitti vielä illansuussa ja kertoi Daily Telegraph-lehden uutisoineen 11.2.2009 haltuunsa saamastaan EU-komission salaisesta raportista, jonka mukaan kaikkien eurooppalaisten pankkien koko omaisuusarvosta 18,3 biljoonaa (18'000'000 miljoonaa) euroa eli 44 prosenttia on ns. arvotonta roskapaperia.
Nyt eletään sellaista aikaa, että devalvaatio ei ole housuihin laskemista.
Naureskelu loppuu.
On kyse aivan muista asioista eli jokaisen kansallisvaltion on järjestettävä taloutensa ja yhteiskuntansa aivan uudelleen.
-
Tänään juttelin SSP:n rahoitusneuvojan kanssa .Markinaalia nostetaan pikkuisen uudessa lainassa , halpaa sittenkin . Yrittäjien konrkurssi ja pöydän siivoamien on khyvä ratkaisu , tietenkin pitää olla tarkkana konkurssiammattilaisten takia , niitä löytyy.
-
Professori Heikki Urmas kirjoittaa Kauppahuone-lehden joulukuun numerossa, s. 12-13:
>> Globaalin laman vaihtoehdotko deflaatio vai hyperinflaatio! Tilanne on äärimmäisen heikko ja siksi kansainväliset asiantuntijat esittävät kahdenlaista lopputulosta, kun asioita ei ilmeisesti osata tai pystytä hoitamaan optimaalisella tavalla.<<
Urmaksen loppukaneetti:
>> Vaihtoehdot eivät ole häävit. Voitaneen sanoa, että molemmat vaihtoehdot johtavat tuhon tielle.<<
--
Olen seurannut talousnäkymiä keväästä 2002 alkaen. Siitä lähtien, kun kuuntelin livenä Urmaksen profetioitia, joka toteutuu nykyisenä taloustilanteena.
Urmakselta tulee huomenna julkaistavaan Kauppahuone-lehteen uusi kirjoitus.

Lumipalloefekti menossa...syvälle mennään, ellei vieläkin syvemmälle...
-
Urmas sanoi samalla tavalla viime laman aikaan . EI vielä niin pahassa jamassa olla . Kuuntelin Nallen puhetta muutama päivä sitten , laivojen rahtien hinnat on noussu . Öljyn kuljetus Venäjältä vähentyny , paha merkki .
-
Tänään juttelin SSP:n rahoitusneuvojan kanssa .Markinaalia nostetaan pikkuisen uudessa lainassa , halpaa sittenkin . Yrittäjien konrkurssi ja pöydän siivoamien on khyvä ratkaisu , tietenkin pitää olla tarkkana konkurssiammattilaisten takia , niitä löytyy.
Pankkien rahat loppuvat ja korot nousevat, vaikka muuta yritetään todistella.
Liian ohut korkomarginaali johti siihen, että pankit keksivät niille kuulumattomia bisneksiä tulonlähteeksi.
Alhaiset korot - ohut korkomarginaali seurasi EKP:n näyttämisen halusta, koska eurolla oli aluksi heikko kurssi.
Euron vahvistuminen alkoi vasta silloin, kun USAn talousahdinko alkoi. Bush käynnisti Irakin sodan kansalaisten katseitten kääntämiseksi pois taloudesta.
Sodan piti olla pian ohi, mutta pitkittyessään se vei USAn taloutta yhä syvemmälle.
--
Lopputulos:
1. Rahastoihin sijoitetut rahat ovat menneet isoon kuplaan, joka on nyt ympäri maapalloa puhjennut.
2. Rahat menivät tiettyihin osoitteisiin.
3. Soros ja muut kroisokset tyrkyttävät valtioille lainarahaa, jotta ne voivat pelastaa maittensa pankit kansallistamisella.
Kysyin taannoin:
Miten Osuuspankki sosialisoidaan?
Tiedätte varmaan jo vastauksen.
-
Someron Säästöpankilla ei rahat ensimmäisenä lopu . 0,4 % marginaali oli halpaa , ja halpaa on lainat muutenkin . Euripori laskee edelleen .

Runsaan vuoden takaa:
http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2007/11/21/uudet-asunnot-jaavat-myyjien-kasiin/200729443/139
Vanhanen mainitsi TV-uutisissa, että valtio joutuu ottamaan uutta lainaa useita kymmeniä mrd euroja...huhhuh
-
Urmas sanoi samalla tavalla viime laman aikaan . EI vielä niin pahassa jamassa olla .
Kyllä ollaan.
1990-luvulla kyse oli venäläisten oligarkien rahanpesusta Suomen kautta (SKOP). Mauno Koiviston
myötävaikutuksella.
Nyt pankkien todellista tilannetta ei ole uskallettu kertoa missään maassa.
Ainoa uutinen oli Itavallan pankkien tilanne joskus joulun ja loppiaisen välillä. Tämäkin uutinen hävisi parissa tunnissa netistä.
Kuuntelin Nallen puhetta muutama päivä sitten , laivojen rahtien hinnat on noussu . Öljyn kuljetus Venäjältä vähentyny , paha merkki .
Nallen vainu petti;
meni ostamaan arvotanta Nordeaa.
Öljybarrellin hinta on romahtanut alle neljäsosaan siitä mitä se oli.
Tosi on kysymyksessä;
Venäjän öljyn tuottaminen vaatisi 60 $ per barrelli, jotta tuottaminen kannattaisi.
Toiseksi venäläiset ovat menettäneet rahansa.

Juuri tätä Soros on odottanut!

Yrjö Puska laittoi Venäjän ja ählämit polvilleen.
-
Heikki Urmas on Sorkkahessun ex-naapuri ja muutti Somerolle niinku S:hessukin. Hessut hassuttelee.

AI et Urmaan Hessu assuu Somerol nykyisin , tiijätkö mikä olikaan hänen siviili ammatti .
-
Asuu Helsingissä. Kesäpaikka on Somerolla.
-
Heikki Urmas on Sorkkahessun ex-naapuri ja muutti Somerolle niinku S:hessukin. Hessut hassuttelee.
AI et Urmaan Hessu assuu Somerol nykyisin , tiijätkö mikä olikaan hänen siviili ammatti .
Kauppatieteen tohtori, Kauppakorkeakoulu
-
Urmas sanoi samalla tavalla viime laman aikaan . EI vielä niin pahassa jamassa olla .
Kyllä ollaan.
1990-luvulla kyse oli venäläisten oligarkien rahanpesusta Suomen kautta (SKOP). Mauno Koiviston
myötävaikutuksella.
Nyt pankkien todellista tilannetta ei ole uskallettu kertoa missään maassa.
Ainoa uutinen oli Itavallan pankkien tilanne joskus joulun ja loppiaisen välillä. Tämäkin uutinen hävisi parissa tunnissa netistä.
Kuuntelin Nallen puhetta muutama päivä sitten , laivojen rahtien hinnat on noussu . Öljyn kuljetus Venäjältä vähentyny , paha merkki .
Nallen vainu petti;
meni ostamaan arvotanta Nordeaa.
Öljybarrellin hinta on romahtanut alle neljäsosaan siitä mitä se oli.
Tosi on kysymyksessä;
Venäjän öljyn tuottaminen vaatisi 60 $ per barrelli, jotta tuottaminen kannattaisi.
Toiseksi venäläiset ovat menettäneet rahansa.
Yrjö Puska laittoi Venäjän ja ählämit polvilleen.
Toi on totaalinen virhearvio Venäjän kohdalla... Ehkä pieni notkahdus mutta kun maalla on omat energiavarat niin ei hätää.
No kohta nään kun itärajan taas kerran ylitän...
-
Oisko Urmaan Hessulla joku muu ammatti sitä ennen .

Joku aika sitten sanottiin ubs tehneen 37 miljardin euron alas kirjaukset.
Sitä se tekee kun yritetään mopolla päästä mahottomiin.
Itse olen lievästi sanottuna ollut epäluuloinen yhteis valuuttaa kohtaan.

Eläinlääkäri?

Venäjä elää energian viennillä, hintaromahtanut, armeijaa karsitaa, Putinin ja Medvedevin suosio laskussa....kohta tätyy kehitellä jokin sota...
Viime vuoden huhtikuulta, laman merkit olivat jo ilmassa:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2008/04/23/nakymat-rumenevat-nopeasti/200811230/12?rss=2i

Myöhäämpä huomasit. Minä huomasin merkit jo edellisenä syksynä ja siitä eteen päin käsitys on vahvistunut että alas tullaan ja kovaa.
-
Voi jumalauta TJ:n tieto taitoo . Hessu oli lentäjä , Olli kauppatieteen maisteri ,en muista saiko tohtorin arvon , pidetty työn antaja . Jaakko eläinlääkäri .Esko Maanviljeliä . Ketkä heistä veljeksiä .
-
Voidaanko euro devalvoida .
Ei voida.
EU:lta puuttuu yhteinen talouspolitiikka.
EKP hoitaa rahapolitiikka, mutta ei talouspolitiikkaa.
Kansallisvaltiot hoitavat tarpeen tullen talouspolitiikkaansa protektionalisesti.
Isot maat, kuten Ranska, Britannia ja Saksa tekevät juuri niinkuin haluavat. Saksa varsinkin haluaa turvata oman taloutensa keinolla millä hyvänsä.
ja jos todellakin saksan kahden suurimman pankin alaskirjaukset ovat 120 5 bruttokansantuotteesta. Saksalla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin ottaa setelirahoitus käyttöön.
Saksa oli viimeinen maa, joka halusi luopua omasta rahastaan. D-markat ovat tallella holvissa. kestää vain viikon, kun markat ovat käytössä.
Sama lääke kuin Saksalla, puree Suomeen kymmenien mirjardien lisävelan sijasta.
-
Joku aika sitten sanottiin ubs tehneen 37 miljardin euron alas kirjaukset.
Sitä se tekee kun yritetään mopolla päästä mahottomiin.
Itse olen lievästi sanottuna ollut epäluuloinen yhteis valuuttaa kohtaan.
UBS:n yhteenlasketut alaskirjaukset ovat euroissa yli 100 miljardia.
Credit suissellakin on mahtavat alaskirjaukset tulossa.
Niin kroisokset sitten nylkivät Sveitsinkin pankkimaailman.
-
Voidaanko euro devalvoida .
Ei voida.
EU:lta puuttuu yhteinen talouspolitiikka.
EKP hoitaa rahapolitiikka, mutta ei talouspolitiikkaa.
Kansallisvaltiot hoitavat tarpeen tullen talouspolitiikkaansa protektionalisesti.
Isot maat, kuten Ranska, Britannia ja Saksa tekevät juuri niinkuin haluavat. Saksa varsinkin haluaa turvata oman taloutensa keinolla millä hyvänsä.
ja jos todellakin saksan kahden suurimman pankin alaskirjaukset ovat 120 5 bruttokansantuotteesta. Saksalla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin ottaa setelirahoitus käyttöön.
Saksa oli viimeinen maa, joka halusi luopua omasta rahastaan. D-markat ovat tallella holvissa. kestää vain viikon, kun markat ovat käytössä.
Sama lääke kuin Saksalla, puree Suomeen kymmenien mirjardien lisävelan sijasta.
Euro on vapaasti vaihdettava valuutta, se devalvoituu ja revalvoituu markkinoitten tahdon mukaan. Ei sitä devalvoida. Ei ruplaa, eikä Ruotsin kruunuakaan ole devlvoitu, vaan ne on devalvoituneet markinoitten tahdosta.
-
Voi jumalauta TJ:n tieto taitoo . Hessu oli lentäjä , Olli kauppatieteen maisteri ,en muista saiko tohtorin arvon , pidetty työn antaja . Jaakko eläinlääkäri .Esko Maanviljeliä . Ketkä heistä veljeksiä .
Kukaan noista ei ole Heikin veli.
-
Euro joutaakin kaatua, jos tästä lamasta jotain hyötyä on ,niin se on juuri keinotekoisen valuutan, eli euron kaatuminen, nyt tulee EU:n ja euron ihannoijille turpaan ja kunnolla, ei savijaloilla seisova jättiläinen, eli EU voi pysyä pystyssä tämän kaltaisessa talouden myrskyss, niin kuin joku totesikin, isot maat pitävät tiukassa paikassa huolta vain omasta taloudestaan, eikä pikkumaat pysty en jälkeen kuin seuraamaan perässä, mikäli ovat yhtään fiksuja, eli ajattelevat omien kansalaistensa parasta.

Jokainen maa elvyttää oman maansa sisällä, vienti ei vedä...Suomi elää viennistä

Näin on Ruotsissakin. Ulkomaankauppa käy Suomea paremmin.
-
Tämä tulee kalliiksi "rehellisille veronmaksajille" kuten aukki toteaisi ....
-
Voi jumalauta TJ:n tieto taitoo . Hessu oli lentäjä , Olli kauppatieteen maisteri ,en muista saiko tohtorin arvon , pidetty työn antaja . Jaakko eläinlääkäri .Esko Maanviljeliä . Ketkä heistä veljeksiä .
Kukaan noista ei ole Heikin veli.
Taattua tietoa siis saatiin taas sorkkasossulta... ;D
-
Jokainen maa elvyttää oman maansa sisällä, vienti ei vedä...Suomi elää viennistä
Näin on Ruotsissakin. Ulkomaankauppa käy Suomea paremmin.
Ruottalaisilla on kyllä muita ongelmia ja pahoja, juttelin tossa yhden tutun yritysjohtajan kanssa joka on töissä Ruotsissa, ei se halpa kruunu ole kaikille yrityksille siunaus vaan melkoinen rasite.
Varsinkin jos yritys toimii kansainvälisesti ja monessa maassa, ruotsalaiset osat on tällä hetkellä helisemässä ja jopa voivat mennä myyntiin.

Edellisen laman aikaan ruotsin valtio pumppasi rahaa talouteen ja esti rakennemuutosta. Eriksonillakin oli jossain vaiheessa 120000 työntekiää nokian 60000 vastaan ja nokia teki kaksi kertaa enemmän puhelimia silti. Siellä on se ruotsin ongelma, jos yritykset olisi saneeranneet -90 luvun laman aikaan samalla lailla kuin suomessa niin ruotsin talous olisi nyt kovemmassa iskussa.
-
nyt Suomella vanahaa velekaa pohojilla jo valamiina
siinä suhteessa huonompi tilanne mitä etellisen laman aikana

Jeps, ainoastaan valtiovarainministeri Niinistö yritti lyhentää velkaa, mutta kepu aloitti heti huutokaupan, mihin rahat pitää tuhlata...eikä käyttää velan lyhentämiseen.
Kepun respti oli roiskia rahat pitkin Kepulandian lakeuksia.
-
kakon mielestä pitäs rahat täsmäkohistaa tämmösille :o
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9902/990211/9902110133.html
ne velekapohojat muuten rakennettiin holokerin hallituksen aekana
eikä niistä oo selevitty vieläkkään

Velkaantuminen tapahtui tuho-Ahon hallituskaudella. Onneksi "talousnero"diktaattori Manusta päästiin ja kepu siirrettiin oppositioon, niin että Holkerin kaavailema muutos Suomen muuttamisesta agraariyhteiskunnasta johtavaksi IT-maaksi toteutui ja Suomi pelastui....tuli Nokiaa yms.
Nykyisestä lamasta selviäminen edellyttää, että kepu saatetaan mahdollisimman nopeasti oppositioon, todennäköisesti joudumme kärvistelemään vielä vuoteen 2011 asti.

Kukahan kertoisi TJ:lle, mitkä puolueet ovat hallituksessa. Ja mitä puoluetta edustaa valtiovarainministeri.
Vai onko taas niin, että ko. kykypuolue katselee kädet taskussa vierestä, kun toiset tekevät. Ei siis mitään uutta tälläkään rintamalla.

tuho-ahon hallituksessa oli samat pääpuolueet, samasta puolueesta pää- ja valtiovarainministerit kuin nytkin. Todellinen nousu pääsi alkamaan vasta, kun kepu oli saatettu ensin oppositioon keväällä 1995.
-
aho anto lipposen hallitukselle kasvun evväät kultasella tarijottimella ;D
siltikkään eivät pystyny sen parempaan :o

Kasvun edellytyksenä oli siirtää kepu oppositioon...mikä toteutuikin, onneksi Isänmaalle

Jaakko ja Esko ovat veljeksiä . Jurttijussille taattua tietoa . Olli oli taloyhtiön hallituksessa ja tuli hyvin tutuksi isännöitsiän töitä tehdessä .
-
Jokainen maa elvyttää oman maansa sisällä, vienti ei vedä...Suomi elää viennistä
Näin on Ruotsissakin. Ulkomaankauppa käy Suomea paremmin.
eikä tarvitse ottaa kymmenien miljadien lainoja valtiolle myöhemmin
maksettaviksi
-
aho anto lipposen hallitukselle kasvun evväät kultasella tarijottimella ;D
Kasvun edellytyksenä oli siirtää kepu oppositioon...mikä toteutuikin, onneksi Isänmaalle
siltikkään eivät pystyny sen parempaan :o
Olisikohan niillä kahdella devalvaatiolla ollut vähän osuutta asiaan. Siinä Lipposen halituksen kasvussa meinaan. Lipposen hallinto kiinitti markan takaisin erm vasta kun markka rupesi taas vahvistumaan.
-
nyt Suomella vanahaa velekaa pohojilla jo valamiina
siinä suhteessa huonompi tilanne mitä etellisen laman aikana
Suomella ei ole mitenkään merkittävästi velkaa, Suomi on yksi vähiten velkaisia maita Euroopassa.
Velan määrä ei ole ainoa asia mitä pitää tuijottaa, myös maksukyvyn kehittyminen ja talouskasvu on tärkeitä, Romania oli tyyppiesimerkki maasta, joka maksoi velkojaan pois täysin tolkuttomasti ja romutti taloutensa siinä sivussa.
-
Jokainen maa elvyttää oman maansa sisällä, vienti ei vedä...Suomi elää viennistä
Näin on Ruotsissakin. Ulkomaankauppa käy Suomea paremmin.
eikä tarvitse ottaa kymmenien miljadien lainoja valtiolle myöhemmin
maksettaviksi
Kyllä Ruotsi lainaa ottaa ja sillä on vanhaa velkaa paljon enempi kuin Suomella, Ruotsi, Italia ja Belgia ovat Euroopan velkaisimpia maita.
Näistä veijareista viimeksi kannattaa mallia ottaa ....
-
Että mikä kriisi, missä?
http://yle.fi/uutiset/amerikkalaispankille_16_miljardin_ennatysvoitot_-_pomobonus_romahtaa/6454047