Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Syyllinen - 31.01.18 - klo:00:21
-
Kahdeksasluokkalainen Pitkäkankaan koulun oppilas Veeti Savallampi toimi sankarillisesti ja esti koulunsa palamisen viime viikon keskiviikkona.
Koulun läheisyydessä keskiviikkona alkuillasta liikkunut Savallampi oli havainnut kolmen pojan menevän remontissa olevan koulun katolle ja syttäneen sinne nuotion. Savallampi soitti havainnostaan välittömästi hätäkeskukseen ja kävi ilmoittamassa asiasta myös rehtorille, joka oli juuri lopettelemassa työpäiväänsä rakennuksen toisella puolen.
Paikalle saapui nopeasti myös kolme pelastuslaitoksen sammutusyksikköä, jotka sammuttivat kytevän nuotion.
Rehtorin ja palokunnan saapuessa paikalle tekijät olivat jo ennättäneet poistua paikalta. Nyt tekijöiden henkilöllisyydet ovat jo selvillä ja asiasta on tehty rikosilmoitus.
– NUOTIO oli sytytetty rakenteilla olevan iv-konehuoneen välittömään läheisyyteen. Jos tulisi olisi päässyt leviämään puisiin runkorakenteisiin, siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Ainekset suuronnettomuuteen olivat olemassa, kertaa Pitkäkankaan koulun perusparannushankkeen urakoitsijan Rakennus-Koskela Oy:n toimitusjohtaja Heikki Koskela.
– Epäilen, että monella aikuisellakaan ei olisi toiminut hoksottimet niin nopeasti kuin Veetillä kyseisessä tilanteessa. Hän toimi todella esimerkillisesti ja sen ansiosta vahingot jäivät varsin vähäisiksi, Koskela sanoo.
Rakennus-Koskela Oy päätti yhdessä Vison Alliance Partners Oy:n, Oulun tilakeskuksen, Alt-Arkkitehtien ja OP-Pohjolan toimijoiden kanssa palkita Veeti Savallammen sankarillisesta toiminnasta kunniakirjalla.
Savallampi sai huomionosoituksen Pitkäkankaan koululla perjantaina puoliltapäivin.
https://www.oululehti.fi/uutiset/veeti-esti-koulun-palamisen-6.255.166578.247b553909

ei ole pohjaa näillä rakennuspatruunoiden ahneudella, olisivat nyt edes tonnin pistäneet pojan kouraan kun vasikan leiman otti ohtaansa,,,, vit-tu joku kunniakirja :o :o :o :o :o
-
ja kuin pitkään tuokaa poika saa elellä? yleensä tuo porukan ulkopuolelle jää aika heikoilla eväillä. mutta kyllähän janipetterien vanhemmat on ainakin ylpeitä kupeittensa hetelmistä. nuin osasivat jo alkaa elon nuorina.
-
älä nyt. nehän saa jo piiiitkän trauman tuostakin; eikö koulua saa polttaa?? ei iskä moisesta mitään....
-
Ei muutaku ne nuotiota sytytelleet perskärpästen tenavat kunnon kurmootukseen!
Joku raja sitä pitää olla, mitä koulujakäymättömien amiksien tenavatkin saa rällätä!
Turpaan vaan ja kunnolla!
Akateemisten Jöötiköiden tenavat tuskin saa sitä nuotiota etes syttymään...
-
Ei muutaku ne nuotiota sytytelleet perskärpästen tenavat kunnon kurmootukseen!
Joku raja sitä pitää olla, mitä koulujakäymättömien amiksien tenavatkin saa rällätä!
Turpaan vaan ja kunnolla!
Jarmo Jööti, tuo aikuinen mies hakkaamassa lapsia.
Ei jatkoon vaan vankilaan.

Jööti on entinen Kontti-Hillonen.