Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 22.01.18 - klo:11:08

Otsikko: Paavo
Kirjoitti: Veeti - 22.01.18 - klo:11:08
MTK:n presidenttiehdokas Paavo Väyrynen:
1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle.
-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."


"Kaikki lähti siitä, kun Paavo Väyrynen ryhtyi kaivamaan hautaa Ahon hallitukselle ja imoitti 14. päivänä huhtikuuta 1993  eroavansa ulkoministerin paikalta. Lähtijä uskoi nimittäin, että hän menestyisi paremmin presidentinvaalissa, kun hän sanoutuisi irti hallituksen EY-linjasta.

Hallituskriisi olisi tullut EY-neuvottelujen loppusuoran auetessa erittäin onnettomaan aikaan. Väyrynen ei silti epäröinyt asettaa omaa etuaan maan parhaan edelle"



"Väyrynen oli ulkoministerinä vaikuttanut ratkaisevasti Euroopan unionin jäsenyyshakemuksen jättöön. Hänen vastuullaan  olivat oikeastaan kaikki Suomelle tärkeimmät ja samalla hankalimmat jäsenyysneuvottelujen asiat".

Otteita Keijo K.Kulhan kirjasta "Mahtitalonpoika"  s. 285  Edita, Helsinki 1998

Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Veeti - 22.01.18 - klo:11:10
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiopetos
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Syyllinen - 22.01.18 - klo:11:14
Oliko Veetin mielestä valtiopetos, kun Väyrynen oli neuvottelemassa EU:hun liittymisestä vai oliko valtiopetos se, kun Väyrynen yritti estää EU:hun liittymisen?
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Veeti - 22.01.18 - klo:11:55
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11755806/vayrysen-vaitoskirja-ala-arvoinen
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Veeti - 22.01.18 - klo:12:00
https://www.seiska.fi/Uutiset/Mita-tapahtui-Paavo-Vayrysen-bisneksille-Talous-vakavasti-kuralla-ja-hotelli-suljettiin
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Syyllinen - 22.01.18 - klo:12:44
Veeti äänesti nähtävästi EU:hun liittymisen puolesta ja pitää kaikkia, jotka vastustivat liittymistä maanpettureina.
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Veeti - 22.01.18 - klo:13:18
Veeti äänesti nähtävästi EU:hun liittymisen puolesta ja pitää kaikkia, jotka vastustivat liittymistä maanpettureina.

höpö höpö
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Syyllinen - 22.01.18 - klo:13:51
Veeti muutti mieltään äkisti. Nyt olikin hyvä, että tohtori Väyrynen vastusti EU-jäsenyyttä ja yritti estää EU:hun liittymisen. Vai muuttuuko mielipide jälleen?😁
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Terminator II - 22.01.18 - klo:13:54
Veeti muutti mieltään äkisti. Nyt olikin hyvä, että tohtori Väyrynen vastusti EU-jäsenyyttä ja yritti estää EU:hun liittymisen. Vai muuttuuko mielipide jälleen?😁

Se on kusilahden jalas Paavo. Pylpyrä pyörii nopeammin kuin helikopterin roottori.
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Sepeteus - 22.01.18 - klo:15:30
Oliko Veetin mielestä valtiopetos, kun Väyrynen oli neuvottelemassa EU:hun liittymisestä vai oliko valtiopetos se, kun Väyrynen yritti estää EU:hun liittymisen?

Se oli valtiopetos, kun Eemeli siitti Paavon. Tästähän olemme varmaan yhtä mieltä, että Eemelin vika.
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Mopomies - 22.01.18 - klo:15:57
https://www.youtube.com/watch?v=soxdXOO3sWE

Muki ja kirja.
Otsikko: Vs: Paavo
Kirjoitti: Sepeteus - 22.01.18 - klo:17:05
Oliko Veetin mielestä valtiopetos, kun Väyrynen oli neuvottelemassa EU:hun liittymisestä vai oliko valtiopetos se, kun Väyrynen yritti estää EU:hun liittymisen?

Se oli valtiopetos, kun Eemeli siitti Paavon. Tästähän olemme varmaan yhtä mieltä, että Eemelin vika.

Onko Veemeli Paavon iskä?

  Tästä pitäisi tehdä geenipoliittinen tutkimus.