Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: ilkka - 20.01.18 - klo:11:21

Otsikko: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: ilkka - 20.01.18 - klo:11:21
"Pohjoisen tuen määrä alenee noin prosentin verran viime vuodesta. Etelä-Suomen kansallisen tuen määrä vähenee noin kahdeksalla prosentilla EU-komission vahvistaman tukiohjelman mukaisesti."

"Pohjoisesta tuesta yli puolet maksetaan maidontuotannolle. Maidon pohjoisen tuen kokonaismäärä on säilynyt tällä tasolla jo usean vuoden ajan."

Lainaukset farmit-uutisesta; Hallitus vahvisti kansalliset maataloustuet tälle vuodelle – Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia


Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Syyllinen - 20.01.18 - klo:11:39
"Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan sika- ja siipikarjataloudelle sekä puutarhatuotannolle. Tukimäärät alenevat tukiohjelmassa vuosittain. Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki eläintä kohti pienenee vuodesta 2017 noin yhdeksän prosenttia.

Kasvihuonetuotannon tuessa ja puutarhatalouden varastointituessa Etelä-Suomen tukitasot alenevat viime vuodesta keskimäärin noin neljä prosenttia."

Kansallinen tuki vähenee ex-ministeri Koskisen(kok) neuvotteleman tukienalentamisohjelman mukaisesti.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Hervast - 20.01.18 - klo:12:22
Ajakaa taksia...
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: icefarmer - 20.01.18 - klo:12:27
Kansallinen tuki vähenee ex-ministeri Koskisen(kok) neuvotteleman tukienalentamisohjelman mukaisesti.


se on ressukka joutu neuvotteluissa varmaan istumaan kepulaisten välissä ja kumpaisellaki puolella on pistooli painanu kylkiluihin :o :o :o :o
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Last Man Standing - 20.01.18 - klo:12:32
>vähenee ex-ministeri Koskisen(kok) neuvotteleman tukienalentamisohjelman mukaisesti.

Kyllä suomalaisten neuvottelut ovat pelkkä kuuntelua aivan järjestään.Koskinen oli aivan samanlainen nolla kuin kaikki muutkin EU-ajan maatalousministerit.Aiemmista en sano mitään vaikka tuskin nekään sen kummempia olivat.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Veeti - 20.01.18 - klo:13:26
Tuki alenee ja poistuu etelästä MTK/kepulaisten neuvotteleman EU-liittymissopimuksen mukaisesti.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Mopomies - 20.01.18 - klo:13:38
Jos ja kun markkinat ratkaisevat hinnan, hehtaariperusteinen tuki tilalle tai kasvilajille on ainoa oikea ratkaisu. Ei mikään litra kikkelöinti.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Veeti - 20.01.18 - klo:13:52
"Kansallisista tuista menee pohjoiselle tukialueelle 91 %, etelään 7 % ja nyt tätäkin vähää leikataan."
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Veeti - 20.01.18 - klo:13:55
"Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan sika- ja siipikarjataloudelle sekä puutarhatuotannolle. Tukimäärät alenevat tukiohjelmassa vuosittain. Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki eläintä kohti pienenee vuodesta 2017 noin yhdeksän prosenttia.

Kasvihuonetuotannon tuessa ja puutarhatalouden varastointituessa Etelä-Suomen tukitasot alenevat viime vuodesta keskimäärin noin neljä prosenttia."

Kansallinen tuki vähenee ex-ministeri Koskisen(kok) neuvotteleman tukienalentamisohjelman mukaisesti.

Tuki alenee kepun/MTK:n neuvotteleman EU-liittymissopimuksen mukaisesti, Koskinenkaan ei sille mitään voi. Nyt maatalousministerinä on kepu c-alueen maidontuottaja Jari Leppä, ja leikkaus on suuri.

Syksyllä Leppä antoi uutta "kriisirahaa" pohjoisen maidontuottajille, etelään ei mitään. MTK/kepu on perseestä ja syvältä !
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Veeti - 20.01.18 - klo:14:05
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/suomalainen-maaseutu/uusi-pelto-syntyy-metsästä-1.124019


kopioi koko osoite, muuten ei aukene...sensuuria tämäkin
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Tuomari - 20.01.18 - klo:14:18
Jotakin näille tuille on tehtävä. Näillä tuilla maksetaan vain traktoreita, joilla ei ole tarkoistustakaan viljellä. Sitten tullaan vaan auramiesten urakoille. Viljaa ei osata viljellä, tukea vongataan enempi ja enempi. Olisiko jo aika ajatella tavaraa ja tuottamista, ei tukien nauttimista ja olemista.


Tämä on suurempi vääryys antaa vaan tukirahat traktoreihin, lumilinkoihin, alue-auroihin ja näihin saatanan alusteriin.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: icefarmer - 20.01.18 - klo:20:22
Tuki alenee ja poistuu etelästä MTK/kepulaisten neuvotteleman EU-liittymissopimuksen mukaisesti.
justiinhan tuossa sanottiin koskinen kok neuvotteli, kumpu puhuu muunneltua totuutta :-\ :-\ :-\ :-\ :-\
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Syyllinen - 20.01.18 - klo:20:46
Tuki alenee ja poistuu etelästä MTK/kepulaisten neuvotteleman EU-liittymissopimuksen mukaisesti.
justiinhan tuossa sanottiin koskinen kok neuvotteli, kumpu puhuu muunneltua totuutta :-\ :-\ :-\ :-\ :-\
Koskinen lopetti Etelä-Suomen 141-tuen ja korvasi sen alenevalla kansallisella tuella.
https://www.suomenuutiset.fi/heikkila-141-tuen-alasajosta-kokoomus-peittaa-tappiota/
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: icefarmer - 20.01.18 - klo:20:52
Tuki alenee ja poistuu etelästä MTK/kepulaisten neuvotteleman EU-liittymissopimuksen mukaisesti.
justiinhan tuossa sanottiin koskinen kok neuvotteli, kumpu puhuu muunneltua totuutta :-\ :-\ :-\ :-\ :-\
Koskinen lopetti Etelä-Suomen 141-tuen ja korvasi sen alenevalla kansallisella tuella.
https://www.suomenuutiset.fi/heikkila-141-tuen-alasajosta-kokoomus-peittaa-tappiota/
mites veeti ei ole  tästä muistanu mainita missään asiayhteydessä vaikka näin hienon torjuntavoiton kokoomus taklasi, ihan toista tasoa kuin sirkka liisan juoskaa kovempaa tervetuliaislahjat :o :o :o :o
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: seegeri - 20.01.18 - klo:21:23
Tuomari taitaa olla itse auramies. Mihin perustat väiteesi että tuet menee traktoreihin joilla ei ole viljelykäyttöä tai sen että ei osata viljellä. Tuet pudonnet jatkuvasti ja velvoitteita vastaavasti kokoajan lisää. Eihän tukea ole viljelijälle tarkoitettu
palkaksi vaan se on oikeasti halvan ruuan tuki kuluttajalle. Moni maallikko luulee kun tukimääristä julkisesti puhutaan että  se raha jää viljelijälle, todellisuudessa se vaan kiertää viljelijän kautta. Ihme kun päättäjätkään eivät tätä tunnu ymmärtävän...
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Oksa - 21.01.18 - klo:08:52
ja kukaan ei kerro että verotkii jää viljelijän maksettavisk niistä tuista.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Terminator II - 21.01.18 - klo:09:28
Tuomari taitaa olla itse auramies. Mihin perustat väiteesi että tuet menee traktoreihin joilla ei ole viljelykäyttöä tai sen että ei osata viljellä. Tuet pudonnet jatkuvasti ja velvoitteita vastaavasti kokoajan lisää. Eihän tukea ole viljelijälle tarkoitettu
palkaksi vaan se on oikeasti halvan ruuan tuki kuluttajalle. Moni maallikko luulee kun tukimääristä julkisesti puhutaan että  se raha jää viljelijälle, todellisuudessa se vaan kiertää viljelijän kautta. Ihme kun päättäjätkään eivät tätä tunnu ymmärtävän...

Kyllä nää tuet on alkanut tuntua työllistämistuilta. virkamiestä lappaa ovista ja ikkuinoista. Lankettia lanketin perään täytettävä. loput kuppaa maatalouskauppa tuotantopanoksina. Traktori myyntikin on jo pienempää kuin sota-aikana.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Magia - 21.01.18 - klo:12:32
Jos ja kun markkinat ratkaisevat hinnan, hehtaariperusteinen tuki tilalle tai kasvilajille on ainoa oikea ratkaisu. Ei mikään litra kikkelöinti.
Eli siis raiviota lisää tarpeeseen,muut pellothan jääkin sitten tukikikkailuun.Ilmeisesti moppelin kotikonnuilla pellot eivät vielä maksa tarpeeksi.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Mopomies - 21.01.18 - klo:13:02
Raivioiden teko olisi pitänyt kieltää jo kauan sitten.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Oksa - 21.01.18 - klo:13:08
juu, vuosi tai kaksi sitten.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Terminator II - 21.01.18 - klo:13:55
Raivioiden teko olisi pitänyt kieltää jo kauan sitten.

Valtion pitäisi pakkolunastaa hömppeli pellot valtiolle ja ex-omistajan laskuun merkittävä.
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Hervast - 21.01.18 - klo:14:22
Raivioiden teko olisi pitänyt kieltää jo kauan sitten.

Kai sitä nyt omalle metsämaalleen tai suolle saa tehdä mitä lystää ?
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: BACKSPACE - 21.01.18 - klo:16:21
Raivioiden teko olisi pitänyt kieltää jo kauan sitten.

Kai sitä nyt omalle metsämaalleen tai suolle saa tehdä mitä lystää ?

Vieläkös se laki on olemassa että metsää ei saa hävittää, tai tehdä siellä haittaavia hoitotoimia? Harsintaa tms?
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Oksa - 21.01.18 - klo:16:29
mutta mitäs myö pakanat?
Otsikko: Vs: Etelä-Suomen tuista häviää kahdeksan prosenttia
Kirjoitti: Terminator II - 21.01.18 - klo:19:10
Kaiken puolin surkea parkuva pienvilijely olisi pitänyt lopettaa ja julistaa BANNAAAN viimeistään 1995!

Mutta sitä saatte mitä tilaatte, ristuksen isännät!

Meille ei put in sosialisoi maata.