Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 13.02.09 - klo:09:25

Otsikko: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 13.02.09 - klo:09:25
Valio laskee tuottajahintaa 4,7 senttiä maaliskuussa, 13.2.2009

Valio laskee maidon tuottajahintaa 4,7 senttiä litralta maaliskuussa. Vielä tämän vuoden alussa yhtiö on maksanut viidellä sentillä korotettua tilityshintaa.
Jatkossa osuuskunnille tilitetään 41 sentin perushintaa maidosta. Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen pitää päätöstä valitettavana. ”Se merkitsee kannattavuuden tuntuvaa heikkenemistä monella suomalaistilalla.” Hinnanlasku on Laaksosen mukaan kuitenkin välttämätön, sillä tärkeimpien vientivaluuttojen eli Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun devalvoitumisen takia yhtiö menetti noin 70 miljoonaa euroa loppuvuonna, eikä valuuttakursseihin ole odotettavissa parannusta ainakaan alkuvuonna. Ruplan kurssi suhteessa euroon on heikentynyt 30 ja kruunun kurssi 15 prosenttia viime vuoden lopun ja tämän vuoden alussa.
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Maalaityttö - 13.02.09 - klo:10:11
Valio laskee tuottajahintaa 4,7 senttiä maaliskuussa, 13.2.2009

Valio laskee maidon tuottajahintaa 4,7 senttiä litralta maaliskuussa. Vielä tämän vuoden alussa yhtiö on maksanut viidellä sentillä korotettua tilityshintaa.
Jatkossa osuuskunnille tilitetään 41 sentin perushintaa maidosta. Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen pitää päätöstä valitettavana. Se merkitsee kannattavuuden tuntuvaa heikkenemistä monella suomalaistilalla. Hinnanlasku on Laaksosen mukaan kuitenkin välttämätön, sillä tärkeimpien vientivaluuttojen eli Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun devalvoitumisen takia yhtiö menetti noin 70 miljoonaa euroa loppuvuonna, eikä valuuttakursseihin ole odotettavissa parannusta ainakaan alkuvuonna. Ruplan kurssi suhteessa euroon on heikentynyt 30 ja kruunun kurssi 15 prosenttia viime vuoden lopun ja tämän vuoden alussa.
..,eihän ole vahingoniloa ilmassa, eihän......siis enhän minä sellaista toki tosissani epäilekkään...
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Sepedeus - 13.02.09 - klo:10:29
Valio laskee tuottajahintaa 4,7 senttiä maaliskuussa, 13.2.2009

Valio laskee maidon tuottajahintaa 4,7 senttiä litralta maaliskuussa. Vielä tämän vuoden alussa yhtiö on maksanut viidellä sentillä korotettua tilityshintaa.
Jatkossa osuuskunnille tilitetään 41 sentin perushintaa maidosta. Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen pitää päätöstä valitettavana. ”Se merkitsee kannattavuuden tuntuvaa heikkenemistä monella suomalaistilalla.” Hinnanlasku on Laaksosen mukaan kuitenkin välttämätön, sillä tärkeimpien vientivaluuttojen eli Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun devalvoitumisen takia yhtiö menetti noin 70 miljoonaa euroa loppuvuonna, eikä valuuttakursseihin ole odotettavissa parannusta ainakaan alkuvuonna. Ruplan kurssi suhteessa euroon on heikentynyt 30 ja kruunun kurssi 15 prosenttia viime vuoden lopun ja tämän vuoden alussa.

  Valio vois hyvin jättää A-B alueen maidon tilahinnan entiselleen ja pudottaa vain C alueen hintaa. Onnistuu hyvin koska luomumaidossakin pienet hintasubventiot on mahdollista. :D
Otsikko: Ilo...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 13.02.09 - klo:10:33
Valio laskee tuottajahintaa 4,7 senttiä maaliskuussa, 13.2.2009

Valio laskee maidon tuottajahintaa 4,7 senttiä litralta maaliskuussa. Vielä tämän vuoden alussa yhtiö on maksanut viidellä sentillä korotettua tilityshintaa.
Jatkossa osuuskunnille tilitetään 41 sentin perushintaa maidosta. Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen pitää päätöstä valitettavana. Se merkitsee kannattavuuden tuntuvaa heikkenemistä monella suomalaistilalla. Hinnanlasku on Laaksosen mukaan kuitenkin välttämätön, sillä tärkeimpien vientivaluuttojen eli Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun devalvoitumisen takia yhtiö menetti noin 70 miljoonaa euroa loppuvuonna, eikä valuuttakursseihin ole odotettavissa parannusta ainakaan alkuvuonna. Ruplan kurssi suhteessa euroon on heikentynyt 30 ja kruunun kurssi 15 prosenttia viime vuoden lopun ja tämän vuoden alussa.
..,eihän ole vahingoniloa ilmassa, eihän......siis enhän minä sellaista toki tosissani epäilekkään...

Eipä ole ei  ;D  :D  :)  ::)  :P
Otsikko: Vs: Ilo...
Kirjoitti: Sepedeus - 13.02.09 - klo:10:36

  Elä narraa ,,, kyllä tää on juhlapäivä :D
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: KT - 13.02.09 - klo:10:47
Montakohan STTK:n jäsentä joutuu työttömäksi tuon meijerifuusion takia. 3000 jäsentä näkyy olevan. Siinähän Aulis ilkkuu omilleen, kun ilkkuu tissinkoittajille. Taitaa se kurjimus iskeä muuallekkin.
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: cappi - 13.02.09 - klo:10:57
Montakohan STTK:n jäsentä joutuu työttömäksi tuon meijerifuusion takia. 3000 jäsentä näkyy olevan. Siinähän Aulis ilkkuu omilleen, kun ilkkuu tissinkoittajille. Taitaa se kurjimus iskeä muuallekkin.

Toivottavasti tuollaiset loisjärjestöt lakkaavat . Kun Oikeat ihmiset liittyvät tänne  http://www.ytk.fi/
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: apilas - 13.02.09 - klo:11:16
Montakohan STTK:n jäsentä joutuu työttömäksi tuon meijerifuusion takia. 3000 jäsentä näkyy olevan. Siinähän Aulis ilkkuu omilleen, kun ilkkuu tissinkoittajille. Taitaa se kurjimus iskeä muuallekkin.

3000 tuhatta jäsentä elikkäs tuottaja tiloja 8) mutta toiminnan tehostuessa menee työpaikkojakin 8)
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Status - 13.02.09 - klo:11:27
Montakohan STTK:n jäsentä joutuu työttömäksi tuon meijerifuusion takia. 3000 jäsentä näkyy olevan. Siinähän Aulis ilkkuu omilleen, kun ilkkuu tissinkoittajille. Taitaa se kurjimus iskeä muuallekkin.

3000 tuhatta jäsentä elikkäs tuottaja tiloja 8) mutta toiminnan tehostuessa menee työpaikkojakin 8)
Ei ilkkuminen auta yhtenäisenä pitäisi maatalouden mennä mutta sehän ei sinulle sovi että viljanviljelijä työstään tilin saisi.
Se nyt vaan sattuu olemaan tämä kaupan ja maailma hajoita ja hallitse systeemi, maito sektorihan on ollut vielä suojassa euroopan ja maailman markkina hinnoista.

Sitten päivän piristys

On se vaan kumma kun täällä pitää palkkojen olla suojattu kilpailulta, kun maailman markkina hinnat on ihan jossakin muussa tasossa, esimerkkinä kiinan kännykkä tehtaan naistyöntekijän palkka tunnilta joka jää pakollisen majoitus maksun jälkeen ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Adam Smith - 13.02.09 - klo:11:28
Heheh, kaupassa maito on kuitenkin vuodenvaihteessa kallistunut ;D aSs ja Kooma varautuvat syksyiseen alv-alennukseen...
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Status - 13.02.09 - klo:11:44
Heheh, kaupassa maito on kuitenkin vuodenvaihteessa kallistunut ;D aSs ja Kooma varautuvat syksyiseen alv-alennukseen...

Se on vaan tuota sisäänveto tuotteen hinnan normalisointia  ;) kun voitto on pienentynyt, pitänee myynti katetta nostaa, jotta voitto edes euroissa tasonsa säilyttää.
Otsikko: Narraaminen...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 13.02.09 - klo:12:50
Valio laskee tuottajahintaa 4,7 senttiä maaliskuussa, 13.2.2009

Valio laskee maidon tuottajahintaa 4,7 senttiä litralta maaliskuussa. Vielä tämän vuoden alussa yhtiö on maksanut viidellä sentillä korotettua tilityshintaa.
Jatkossa osuuskunnille tilitetään 41 sentin perushintaa maidosta. Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen pitää päätöstä valitettavana. Se merkitsee kannattavuuden tuntuvaa heikkenemistä monella suomalaistilalla. Hinnanlasku on Laaksosen mukaan kuitenkin välttämätön, sillä tärkeimpien vientivaluuttojen eli Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun devalvoitumisen takia yhtiö menetti noin 70 miljoonaa euroa loppuvuonna, eikä valuuttakursseihin ole odotettavissa parannusta ainakaan alkuvuonna. Ruplan kurssi suhteessa euroon on heikentynyt 30 ja kruunun kurssi 15 prosenttia viime vuoden lopun ja tämän vuoden alussa.
..,eihän ole vahingoniloa ilmassa, eihän......siis enhän minä sellaista toki tosissani epäilekkään...

Eipä ole ei  ;D  :D  :)  ::)  :P

  Elä narraa ,,, kyllä tää on juhlapäivä :D

 ;D  ;D  ;D
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: maanviljelija - 13.02.09 - klo:13:35
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???
Otsikko: Tyhmyys...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 13.02.09 - klo:13:43
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???

Kai sen nyt kepulaistakin tyhmempi tietää ja ymmärtää, että kaupan kassalle asti ja saakka ei valu sentin senttiä  :o  >:(  :(  ::)  :o
Otsikko: Vs: Narraaminen...
Kirjoitti: Maalaityttö - 13.02.09 - klo:13:54
Valio laskee tuottajahintaa 4,7 senttiä maaliskuussa, 13.2.2009

Valio laskee maidon tuottajahintaa 4,7 senttiä litralta maaliskuussa. Vielä tämän vuoden alussa yhtiö on maksanut viidellä sentillä korotettua tilityshintaa.
Jatkossa osuuskunnille tilitetään 41 sentin perushintaa maidosta. Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen pitää päätöstä valitettavana. Se merkitsee kannattavuuden tuntuvaa heikkenemistä monella suomalaistilalla. Hinnanlasku on Laaksosen mukaan kuitenkin välttämätön, sillä tärkeimpien vientivaluuttojen eli Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun devalvoitumisen takia yhtiö menetti noin 70 miljoonaa euroa loppuvuonna, eikä valuuttakursseihin ole odotettavissa parannusta ainakaan alkuvuonna. Ruplan kurssi suhteessa euroon on heikentynyt 30 ja kruunun kurssi 15 prosenttia viime vuoden lopun ja tämän vuoden alussa.
..,eihän ole vahingoniloa ilmassa, eihän......siis enhän minä sellaista toki tosissani epäilekkään...

Eipä ole ei  ;D  :D  :)  ::)  :P

  Elä narraa ,,, kyllä tää on juhlapäivä :D

 ;D  ;D  ;D
Siis huijasit minua, mokoma, hyi häpeä...
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Adam Smith - 13.02.09 - klo:14:02
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???

Sinähän et suunnitelmamiehenä ymmärrä, että hintaa otetaan se mikä saadaan. Tuotantokustannnus on asia erikseen. Jos Kauppa haluaa halvemmalla maitonsa ja saakin, muttei alenna kuluttajalle, jää kaupalle enemmän.
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: milkboi - 13.02.09 - klo:14:47
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???
vähän kummallinen kannanotto,maanilveiliältä.alennus muuttuukin korotukseksi,ihmeellinen on ihmisen mieli :o
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Sepedeus - 13.02.09 - klo:18:28
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???

Sinähän et suunnitelmamiehenä ymmärrä, että hintaa otetaan se mikä saadaan. Tuotantokustannnus on asia erikseen. Jos Kauppa haluaa halvemmalla maitonsa ja saakin, muttei alenna kuluttajalle, jää kaupalle enemmän.

  Voi vitsi (vi.tu) Valio ilmoitti rehellisesti (oppinut jotakin) että alennus johtui valuuttakurssien muutoksesta. Tarkoittaa siis. Suomalaanen kuluttaja ja tuottaja kustantaa Pietarin alentuneet hinnat. Onko kivaa. :D
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: maanviljelija - 13.02.09 - klo:20:03
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???
vähän kummallinen kannanotto,maanilveiliältä.alennus muuttuukin korotukseksi,ihmeellinen on ihmisen mieli :o

Ajatushäiriö kun ajattelin että sillä paikataan tappiota niin jotenkin lipsahti tuo korotus siihen tekstiin. Siis alennustahan minä tarkoitin. Ja juju oli se että tämä tuottaja rupesi solkkaamaan ihan omiaan siitä kuluttajille siirtyvästä alennuksesta. Muutenhan tuo haastateltu oravaislainen maidontuottaja tuntui ottavan jutun aika rauhallisesti, totesi että on uusi navetta ja toivoi että pystyy saamaan aikaan kustannussäästöjä. Traktori ei enää vaihdu joka vuosi ja voi olla muukin kuin Fendt? :-\
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Sepedeus - 13.02.09 - klo:21:49
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???

Sinähän et suunnitelmamiehenä ymmärrä, että hintaa otetaan se mikä saadaan. Tuotantokustannnus on asia erikseen. Jos Kauppa haluaa halvemmalla maitonsa ja saakin, muttei alenna kuluttajalle, jää kaupalle enemmän.

  Sä et sit millään usko että Valio haluaa lisää liksaa juuri vientiin. Menetetyt kotimaan litrat viedään Pietariin :D
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: milkboi - 13.02.09 - klo:21:54

kyl se koettelee koko Suomen kilpailukykyä heikot naapurivaluutat.
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: ENTER - 13.02.09 - klo:22:02
Radio Vegassa haastateltiin tuottajaa joka ihmetteli meneekö tuo alennus kuluttajille saakka. Tuottajien omistaman yrityksen omistajalta (?) vähän kummallinen kannanotto. Eikö tuolla korotuksella pitänyt paikata tappioita? Tietysti yritettiin hämätä kuluttajia jotka eivät tiedä Valion omistusrakenteesta mitään.  ???

Sinähän et suunnitelmamiehenä ymmärrä, että hintaa otetaan se mikä saadaan. Tuotantokustannnus on asia erikseen. Jos Kauppa haluaa halvemmalla maitonsa ja saakin, muttei alenna kuluttajalle, jää kaupalle enemmän.

  Voi vitsi (vi.tu) Valio ilmoitti rehellisesti (oppinut jotakin) että alennus johtui valuuttakurssien muutoksesta. Tarkoittaa siis. Suomalaanen kuluttaja ja tuottaja kustantaa Pietarin alentuneet hinnat. Onko kivaa. :D

taetaa ymmärtää lumiukkoki enempi valluuttakursseista mitä sepe ;D
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: sorkkahessu - 13.02.09 - klo:22:24
Lomautukset alkaa olla sitä luokkaa jotta toivoisin kokoomusväen lakkaavan *****ilemasta . EU:n malli oppilas Suomi tekee just kuin muut maat haluavat , konkurssin . Tanska käyttää häikäilemättömästi hyväksi Suomalais tuottajia heikolla kruunullaan . On helppo iskeä silloin kun päävientimaa on vaikeuksissa eli Venäjä . Miksei Arla pyri Venäjän markkinoille ?
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: JakkeJäyhä - 13.02.09 - klo:22:36
Miksei Arla pyri Venäjän markkinoille ?

Koska sieltä ei saa edes sitä hintaa mitä täältä Suomesta? Luitko muuten päivän Maaseudusta miten paljon ja minne Valio vie? Kun lausumasi mukaan se ei vie Ruotsiin lainkaan?
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Terminator - 13.02.09 - klo:23:01
Lomautukset alkaa olla sitä luokkaa jotta toivoisin kokoomusväen lakkaavan *****ilemasta . EU:n malli oppilas Suomi tekee just kuin muut maat haluavat , konkurssin . Tanska käyttää häikäilemättömästi hyväksi Suomalais tuottajia heikolla kruunullaan . On helppo iskeä silloin kun päävientimaa on vaikeuksissa eli Venäjä . Miksei Arla pyri Venäjän markkinoille ?

Tanskan Kruunu on kylläkin sidottu vielä Euroon. Ruotsin Kruunu taas ei ole. Eikait Arla lähde Venäjälle maitoa viemaan kun Ruotsissa ei oo ja Tanskasta maksaisi ihan helvetisti. Kyllä Valion kannataa ainakin vielä viedä venäjälle, vaikkakin tappiolla. Mitähän Venäläiset kuluttajat tykkäisi kun välillä saa valion tuotteita ja välillä ei.
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Terminator - 13.02.09 - klo:23:02
Miksei Arla pyri Venäjän markkinoille ?

Koska sieltä ei saa edes sitä hintaa mitä täältä Suomesta? Luitko muuten päivän Maaseudusta miten paljon ja minne Valio vie? Kun lausumasi mukaan se ei vie Ruotsiin lainkaan?

Varmaan siksi kun sitä maitoa ei arlalta löydy tarpeeksi läheltä.
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: sorkkahessu - 13.02.09 - klo:23:24
Ruotsissa on maidosta pulaa , Tanskassa liikaa , miksei sitä liika maitoa viedä Venäjälle ? . Eivät uskalla .
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: Terminator - 13.02.09 - klo:23:28
Ruotsissa on maidosta pulaa , Tanskassa liikaa , miksei sitä liika maitoa viedä Venäjälle ? . Eivät uskalla .

Kaikki on liian kaukana. ;D
Otsikko: Vs: Tissinkoitto kurimuksessa...
Kirjoitti: sorkkahessu - 14.02.09 - klo:13:19
Yllätyksenä tuli maidon vienti Suomesta Ruotsiin . Eli laaturatkaisee .  ;)