Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 29.08.17 - klo:05:08
-
Taas kerran, osoitti suuruutensa valtion päämiehenä.
Aika vaikea jonkun on perustella, miksi ei valittaisi toiselle kaudelle.

Minusta Sale näyttää Trumpin rinnalla pikku-ukolta.

Minusta Trump näytti koulupojalta. Luki aapista. 😀😁🎅
Ainut omasta päästä tullut ajatus oli F18 kauppa. Kaikki muu oli muiden kirjoittamaa. 😀😁🎅
-
Kyllä taas hävetti Salen tiedotustilaisuus,aivan pohja noteraus
-
hieman voisi kyllä ilmaisua hioa oikeesti. sentsä tossa virassa jossa edustus on pääasia. muu jotain muuta.
-
Sale on valtiomies ainesta ei kyllä uskoisi saman porukan edustajaksi jotka jotka täällä agrossa kekkuloi kaunaisina ja katkerina milloin mistäkin tehdystä tai tekemättömästä.
-
Toimittajien ammattitaito Suomessa on 0. (Asteikolla 0-10) Nyt jokainen
nutturapää poika ja nariseva täti keksii trumpintrumpin letkautuksen
hävittäjäkaupoista. Jokaiseen pieneenkin epävarmuuteen pressassa
tartutaan kuin hukkuva oljenkorteen. Ettei vaan mitään hyvää sanottavaa
löytyisi. Noottaa kilometritehtaalle koko sakki.
-
Taas kerran, osoitti suuruutensa valtion päämiehenä.
Aika vaikea jonkun on perustella, miksi ei valittaisi toiselle kaudelle.
Minusta Sale näyttää Trumpin rinnalla pikku-ukolta.
Minusta Trump näytti koulupojalta. Luki aapista. 😀😁🎅
Ainut omasta päästä tullut ajatus oli F18 kauppa. Kaikki muu oli muiden kirjoittamaa. 😀😁🎅
sepe jatkaa satuilujaan :)
-
Minusta Trump näytti koulupojalta. Luki aapista. 😀😁🎅
Ainut omasta päästä tullut ajatus oli F18 kauppa. Kaikki muu oli muiden kirjoittamaa. 😀😁🎅
Katsoin tuubista 33 min lehdistötilaisuuden. Eihän se ollut alkuunkaan huono. Sepelle: Oliko ajatus muurin jatkamisesta käsittämään koko etelärajan ja sen maksattamisesta Meksikolla esillä jo ennen Trumpin vaalikampanjaa ? Entä Naftan muuttaminen ?
PS. Olisiko Donald kutsunut YK:n töissä nostetta saaneen ylioppilaan puheilleen ?
-
Minusta salen sanomat oli poikkeuksellisen selkeitä ja ymmärrettäviä salen sanomaksi – UM virkamies pitänyt pikakurssin ?. Ei siis ollut mitään asiaa jota olisi pitänyt arvailla notta ”mitähän se tuolla mahtoi tarkoittaa”
-
Strumppi teki diilin,möi Salelle hävittäjät,no ei sitä tapaamista ois muuten järjestynytkään
-
Minusta Trump näytti koulupojalta. Luki aapista. 😀😁🎅
Ainut omasta päästä tullut ajatus oli F18 kauppa. Kaikki muu oli muiden kirjoittamaa. 😀😁🎅
Tuossahan Rumppi oli oikeassa, mutta ei sitä saa tässä vaiheessa sanoa ääneen.

Klo 23:49 https://yle.fi/uutiset/3-9802378 ; ) ei sitä saa sanoa ääneen, EU suomessa. Sanon sen nyt kuitenkin, Allah! : ) : )
-
PS. Olisiko Donald kutsunut YK:n töissä nostetta saaneen ylioppilaan puheilleen ?
Sepe ei ole kommentoinut. Kommentoin itse: Minulle tulee outo kuva YK:stä, jos kaverit voivat järjestää YK:hon töihin ammattia vailla olevan nuoren miehen - siis miehen, joka tunnustaa vihreää uskontoa ja kuuluu sateenkaariväkeen. Tosi outoa. Trumpin sanoin: He is light weighted. Onko YK kovinkin punavihreä ?

Pari entistä presidenttiä ainaskin niissä ympyröissä viihtynyt.
-
PS. Olisiko Donald kutsunut YK:n töissä nostetta saaneen ylioppilaan puheilleen ?
Sepe ei ole kommentoinut. Kommentoin itse: Minulle tulee outo kuva YK:stä, jos kaverit voivat järjestää YK:hon töihin ammattia vailla olevan nuoren miehen - siis miehen, joka tunnustaa vihreää uskontoa ja kuuluu sateenkaariväkeen. Tosi outoa. Trumpin sanoin: He is light weighted. Onko YK kovinkin punavihreä ?
Pekka on paras.
-
Minusta Trump näytti koulupojalta. Luki aapista. 😀😁🎅
Ainut omasta päästä tullut ajatus oli F18 kauppa. Kaikki muu oli muiden kirjoittamaa. 😀😁🎅
Tuossahan Rumppi oli oikeassa, mutta ei sitä saa tässä vaiheessa sanoa ääneen.
Klo 23:49 https://yle.fi/uutiset/3-9802378 ; ) ei sitä saa sanoa ääneen, EU suomessa. Sanon sen nyt kuitenkin, Allah! : ) : )
https://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005283894.html
" On kunnia olla kanssanne "
- Trump, putinille 8.7.2017
Ps. Onneksi sale pysyi skarppina eikä lähtenyt trumpin peliin mukaan kun Trump heitti sivu kuittina hävittäjä ostoksista, se oli trumpin testi. Sale piti " paidan puhtaana ", trumpin sekä putinin silmissä.

Sitä mitä sale on luvannut trumpille palkinnoksi kun pääsi lehdistön eteen usassa jää nähtäväksi vasta myöhemmin – takaan nottei sillä tienata.
-
Toimittajien ammattitaito Suomessa on 0. (Asteikolla 0-10) Nyt jokainen
nutturapää poika ja nariseva täti keksii trumpintrumpin letkautuksen
hävittäjäkaupoista. Jokaiseen pieneenkin epävarmuuteen pressassa
tartutaan kuin hukkuva oljenkorteen. Ettei vaan mitään hyvää sanottavaa
löytyisi. Noottaa kilometritehtaalle koko sakki.
Varsinkin, kun tuossa hävittäjähommassa ei ollut enempää dramatiikkaa, väärinkäsitystä kuin muutakaan sekoilua. Toimittaja kysyi, puolustaisiko USA Suomea vai jäisimmekö yksin. Trumppi siihen, että meillä on hyvät välit, me tuetaan teitä, te ostatte meiltä lentokoneita ja muutakin kalustoa, yeah, ette jää yksin.
Kyseessä oli siis myyntipuhe ja piilotettu viesti, että sitä mieluummin tuetaan teitä, mitä enemmän ostatte meiltä kalustoa. Ei mitään, mitä ei tavallinenautokauppiaskin sanoisi: olet hyvä tyyppi, ostat multa auton, niin kyllä huolto pelaa ja laitan jouluna kahden kympin lahjakortin Alkoon.
-
Kyllä se vaan näytti että siellä 2 yhtä köhelöä hyvääveljeä puheli jotain lämpimikseen. No Suomen kansa tuonkin reissun tullee vielä kalliisti maksamaan.
Kekkonen kuitenkin tapas Kennedyn, viimeisen kunnon pressan mitä tuolla israelin satelliittivaltiolla on ollut.

olikohan siinä kaks muuraria, trumppi ainakin on vakuutellut meksikolaesille notta kohta nousee tiiltä toisen selkään :-\ :-\ :-\ :-\
-
eikös se ole jo kohta valmis? nehän on laittanna jo muuria vuosikymmenen? serkku haasto kun tuollapäin kurvaili; oli jo aika hyvää poroaitaa silloin piiiiitkät pätkät rajalla... oliko 2003?