Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Mopomies - 26.07.17 - klo:18:27
-
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/lis%C3%A4hakkuista-suomelle-koituva-eu-lasku-voi-paisua-miljardiin-euroon-t%C3%A4h%C3%A4n-ei-pit%C3%A4isi-joutua-1.199385
Joku asia on pielessä pahasti. Todennäköisesti vihreiden eliminoinnilla olisi vaikutusta.
-
Ihan ensimmäiseksi kaikki piilovihreät pitäisi pakko palauttaa sinne mistä ovat kotoisinkin . Kai oikeusvaltiolla vielä on joitain oikeuksia? ?
-
On tämä hölmöläisten maa . Suomen politiikot ovat olleet todella innoissaan ilmastonmuutoksen/lämpiämisen estämisessä ja nyt lasku lankeaa ,aina tyhmää koijataan .
-
Eihän tuossa ole muuta tarkoitusta kuin katkaista Suomen puujalat. Ja eikä yhtään sellutonnia tai muutakaan puutuotetta jää valmistamatta ja myymättä, vaikka oliskin täys suojelu Suomen metsillä.
-
Ihan ensimmäiseksi kaikki piilovihreät pitäisi pakko palauttaa sinne mistä ovat kotoisinkin . Kai oikeusvaltiolla vielä on joitain oikeuksia? ?
Mihin nää oikeesti vihiriät pitääs palauttaa, siis kepuvihiriä apilaslehti porukat.
Ns. Viheriän puolueen europarlamentaarikot ei unionissa saa mitään aikaiseksi. Kyllä siellä jyrää saksan kristellisdemokraatit. Mutta jos avataan tätä hieman. Miksi UPM, Stora Enso, Metsä Grouppi ei näitä tehtaita tee Kemiin ja Kemijärvelle. Eivät sotke pisneksiään ja siksi vastustavat kyseisiä hankkeita. Kyllä siellä EU:ssa näiden firmojen lobbarit on hommisa.

kyyllä suomen mepit tään jutun flobbaa ihan ite

Onkos Paavo kuningas Väyrynen ottanut kantaa ? 😀😁🎅
-
Politiikothan meille aina varsinkin itsenäisyyspäivän juhlissa vakuuttelee että suomi on itsenäisempi kuin koskaan aiemmin. No eihän meidän silloin tarvitsisi kysellä muilta että paljonkos saadaan metsiämme hakata. Ja eikös meidän nyt pitäisi hyötyä siitä, kun olemme niissä hienoissa päättävissä pöydissä. Eikös eu-jäsenyyttä ole markkinoitu sillä perusteella, että voimme vaikuttaa meitä koskeviin asioihin.
Oma järkeni kuitenkin sanoo, että jos emme tässä eu-ihanuudessa olisi mukana, saisimne metsissämme häärätä mitä vaan eu:lta lupaa kysymättä.
-
Ihan ensimmäiseksi kaikki piilovihreät pitäisi pakko palauttaa sinne mistä ovat kotoisinkin . Kai oikeusvaltiolla vielä on joitain oikeuksia? ?
Mihin nää oikeesti vihiriät pitääs palauttaa, siis kepuvihiriä apilaslehti porukat.
Ns. Viheriän puolueen europarlamentaarikot ei unionissa saa mitään aikaiseksi. Kyllä siellä jyrää saksan kristellisdemokraatit. Mutta jos avataan tätä hieman. Miksi UPM, Stora Enso, Metsä Grouppi ei näitä tehtaita tee Kemiin ja Kemijärvelle. Eivät sotke pisneksiään ja siksi vastustavat kyseisiä hankkeita. Kyllä siellä EU:ssa näiden firmojen lobbarit on hommisa.
Kyllä metsäteolisuus tän homman takana on! Aatelkaa nyt miten kävisi puun hinnan jos tänne tulis kaikki suunitellut jalostamot? Hakkuumäärät nousisi lähelle vuosittaista kasvua ja kuitupuulle olisi muutakin käyttöä kuin klapina ja selluna. Metsäteolisuushan puhui energia puuhun rajoituksen ettei ainespuuta voi käyttää energiaksi. itse tuovat Venäjältä haketta ja varmasti vetävät niitä 800 vuotta vanhoja iki kuusia hakeeksi!
-
Ei Sepekään haluais jotain jopparia sotkemaan torille hyvin sujuvaa joulukuusimyyntiään. Vai??

Varsinkin kun itse kerää kuusensa sähkölinjan alta.
-
Mitä ne (vihreät) keuhkoo? Suomen suurin hiilinieluhan ooon...Helsinkiii! ;D >:(
-
Ei Sepekään haluais jotain jopparia sotkemaan torille hyvin sujuvaa joulukuusimyyntiään. Vai??
Miuta kyllä ihmetyttää tää homma. Kemijärven sellutehas ei toiminut koskaan pelkästään Lapin puilla. Venäjältä sinne rahdattiin puuta ja vielä piti Kessin puut rahdata. Ja nyt joku pässi luulee tehtaan pyörivän Osaran aukeiden puilla. Ainut mitä saatte aikaseksi on se että Stora laittaa entiset Veitsiluodon tehtaat seisomaan😀😁🎅
-
Ihan ensimmäiseksi kaikki piilovihreät pitäisi pakko palauttaa sinne mistä ovat kotoisinkin . Kai oikeusvaltiolla vielä on joitain oikeuksia? ?
Mihin nää oikeesti vihiriät pitääs palauttaa, siis kepuvihiriä apilaslehti porukat.
Ns. Viheriän puolueen europarlamentaarikot ei unionissa saa mitään aikaiseksi. Kyllä siellä jyrää saksan kristellisdemokraatit. Mutta jos avataan tätä hieman. Miksi UPM, Stora Enso, Metsä Grouppi ei näitä tehtaita tee Kemiin ja Kemijärvelle. Eivät sotke pisneksiään ja siksi vastustavat kyseisiä hankkeita. Kyllä siellä EU:ssa näiden firmojen lobbarit on hommisa.
Kuka vihreä on ollut eri mieltä asiasta ,ei kukaan . Suomen ympäristöväki rohvessoreita myöten on ollut samassa juonessa mukana tai hiljaisesti hyväksyneet asian . Ovat saaneet aikaan sellaisia laskelmia jotta Helsinki saa jatkossakin polttaa hiiltä. Olisivat nyt edes pahoittelleet tapahtunutta uskottavuutensa takeeksi ,mutta ei ,ovat vaan mielissään että kävi näin .

Jos oikeesti miettisitten kepulaista metsäpolitiikkaa, niin ette vihiriöitä syyttelis. Ensin oli aika jolloin mtk oli sopimusosapuoli puun hinnassa. Hankintakaupoissa oli kausihinnoittelu. Siis hinnoittelu sitä mukaa kun tizinkoottaja kerkes propsin tekoon. Sitten Esko tuho Aho järjesti puunmyyntiveron siirtymäaikoineen. Kaikista näistä kepulaasista systeemeistä johtuu Suomen alihakkuut aikana josta laketaan tämä EU:n hiilinielu. Saatte syyttää ihan ittiänne, kun ette myyneet puuta. Ruotsi valtas sahapuumarkkinat. 😀😁🎅
-
heh, ja miä kun oon myöny puuta tasaseen jatkuvasti jo vuosia niin mites nyt?pittääkö jättee loput sinne sepen mainittemalle hautalle vai mitä? mutta kiva kun meikäläiset soomimepit on nyt siellä ytimessä päättämässä ja mikäs se olikaan se suurin ryhmä siellä rysselissä?

Mää oon antanut itselleni ymmärtää, että sää myöst vaan yli satavuotiasta tukkia. Sääoot voittaja täs keissis. 😀😁😁🎅
-
Ihan ensimmäiseksi kaikki piilovihreät pitäisi pakko palauttaa sinne mistä ovat kotoisinkin . Kai oikeusvaltiolla vielä on joitain oikeuksia? ?
Mihin nää oikeesti vihiriät pitääs palauttaa, siis kepuvihiriä apilaslehti porukat.
Ns. Viheriän puolueen europarlamentaarikot ei unionissa saa mitään aikaiseksi. Kyllä siellä jyrää saksan kristellisdemokraatit. Mutta jos avataan tätä hieman. Miksi UPM, Stora Enso, Metsä Grouppi ei näitä tehtaita tee Kemiin ja Kemijärvelle. Eivät sotke pisneksiään ja siksi vastustavat kyseisiä hankkeita. Kyllä siellä EU:ssa näiden firmojen lobbarit on hommisa.
Kuka vihreä on ollut eri mieltä asiasta ,ei kukaan . Suomen ympäristöväki rohvessoreita myöten on ollut samassa juonessa mukana tai hiljaisesti hyväksyneet asian . Ovat saaneet aikaan sellaisia laskelmia jotta Helsinki saa jatkossakin polttaa hiiltä. Olisivat nyt edes pahoittelleet tapahtunutta uskottavuutensa takeeksi ,mutta ei ,ovat vaan mielissään että kävi näin .
Jos oikeesti miettisitten kepulaista metsäpolitiikkaa, niin ette vihiriöitä syyttelis. Ensin oli aika jolloin mtk oli sopimusosapuoli puun hinnassa. Hankintakaupoissa oli kausihinnoittelu. Siis hinnoittelu sitä mukaa kun tizinkoottaja kerkes propsin tekoon. Sitten Esko tuho Aho järjesti puunmyyntiveron siirtymäaikoineen. Kaikista näistä kepulaasista systeemeistä johtuu Suomen alihakkuut aikana josta laketaan tämä EU:n hiilinielu. Saatte syyttää ihan ittiänne, kun ette myyneet puuta. Ruotsi valtas sahapuumarkkinat. 😀😁🎅
Höpötystä vaan , ei kepulaiset ole koskaan laittaneet itseään kettingillä puuhun kiinni ja vastustaneet hakkuita 😀. Kyllä se oli taas ympäristöväki joka oli salaa perustamassa Naturoita ja muita suojelualueita heti kun päästiin unioniin .
Kepulaiset maajussit joutui myymään puuta kun oli lamaa ja eeuuta painamassa päälle. Kyllä ne oli kaupunkien demareita jotka eivät myyneet puuta ja eivät kai uskaltaneet myydä ja leimautua samalla porvarilliseksi pääomatuloja saavaksi

Kuule mää kirjootin kepulaasesta metsäpolitiikasta. Kyllä kaikki on tienneet sen ,että normi tizinkoottotilalla äpylit syä tukkimetsää hehtaarin vuodessa. 😀😁🎅
-
Suomen metsänomistajista promillen murto-osa on tissinkoittajia. Tämä kalikka kalahtaa kyllä muihin luisiin nilkkoihin kuin turvasaappaallisiin. Aijai jai!

Entäs sitten jos syö. Sä et vain puhu siitä' että joskus pitää se maito tonkka kaataa sen kuusen juurelle että kasvaa. Minultakin on verottaja välillä kysellyt että mitäs nää metsätalouden menot on kun 10k€ palkkakuluja löytyy vaikka myyntiä ei ole yhtään.
-
Eikö tämä hakkuukielto ole hyvä. Ei meidän vihreää kultaa saa viedä ilmatteeksi ulkomaankapitalisteille, eihän. Olkoot ilman, humisevia metsiä on mukavampi katsella koskemattomina. Sama homma maaperän metalleille, ei niitä ulkomaanpoelleille saa luovuttaa. Halataan ja ihaillaan aina perjantai-iltaisin niitä kallioita ite.
Niin että oliko väärin sammutettu. Parempi polttaa metsäpalossa kuin antaa propsina ulkomaille.
-SS-
-
Kyllä harvennukset voi tehdä kaatamalla kaiken maahan, jää rungot lannaksi eikä tarvi kasvattaa kuin tukkeja, päätehakkuussakin kuitunatsat metsään, ötökät ja sienet kiittää.
Eikä tarvi lahjoittaa karahkaakaan ilmaiseksi sellun pilaajille. Maailma pelastuu. :)

toimeliaan sisäministerimme suojeluksessa jaetaan vihreille tietoa missä vielä sylintäyteistä kuusikkoa rehottaa koskemattomana :) ;) :D ;D
https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=77688.0
oottako muuten huomannu jotta metsäteollisuudelta ei ole hetkeen taas tullut ideoota kohottaa tukin latvamittoo muutamalla sentillä kun sahatavaran vienti vetää hyvin :-\ :-\ :-\ :-\
-
Pitäis kysyä motoukoilta, että onko miten tarkkaa tukin laadun kanssa nykyään ? Sahoiltahan alkaa tulla kriittistä palautetta melkein reaaliajassa kun sahatavaran menekki alkaa yskiä...
-
Kyllä harvennukset voi tehdä kaatamalla kaiken maahan, jää rungot lannaksi eikä tarvi kasvattaa kuin tukkeja, päätehakkuussakin kuitunatsat metsään, ötökät ja sienet kiittää.
Eikä tarvi lahjoittaa karahkaakaan ilmaiseksi sellun pilaajille. Maailma pelastuu. :)
Rupee suot kantamaan kun kuidut ajetaan moton alle.
Äläkä yhtään epäile. Tulee vielä joku ilmastovero mikä otetaan siitä tukki tilistä ettei valtion tarvii maksaa omasta kassasta niitä päästöoikeuksia. Pinta-ala perusteinen vielä kaiken lisäksi
-
Versowoodin Kopran ehdotukset naftaliinista? - Pinta-alaperusteinen metsävero. :)
-
Kyllä harvennukset voi tehdä kaatamalla kaiken maahan, jää rungot lannaksi eikä tarvi kasvattaa kuin tukkeja, päätehakkuussakin kuitunatsat metsään, ötökät ja sienet kiittää.
Eikä tarvi lahjoittaa karahkaakaan ilmaiseksi sellun pilaajille. Maailma pelastuu. :)
Joo, mutta oikeesti kannattaa laittaa jo aiemminnriittävän harvaksi ja siirtää sitä harvennusta muutamalla vuodella. Motoahan ei kannattaisi laittaa metsään ellei saanto ole sata mottia hehtaari. 😀😁🎅
-
Ruotsin metsäteollisuus on hyötynyt kruunun kurssista voivat myydä 30 % halvemmalla kuin Suomi .
Tuon takia Ruotsi jyrää joka alalla . Sale vei Suomen emuun hirveät tappiot kanasantaloudelle ja nyt päälle tuo komission metsä holhous,Suomen tie on synkkä.

Ei nyt ole mitään kurssieroa. Ruotsin kruunu on tällä hetkellä 2002 - 2008 kurssissa. Työmarkkinoiden työntekijäpuoli ehkä joustanut enemmän kuin Suomessa. Saikkukoneet saivat karenssit ym.
-SS-
-
Ruotsin metsäteollisuus on hyötynyt kruunun kurssista voivat myydä 30 % halvemmalla kuin Suomi .
Tuon takia Ruotsi jyrää joka alalla . Sale vei Suomen emuun hirveät tappiot kanasantaloudelle ja nyt päälle tuo komission metsä holhous,Suomen tie on synkkä.
Sale ei vienyt. Esko tuho Aho vei. Sovitaanko näin, ettei tarvii joka päivä tästä kinastella. 😀😁🎅

No nyt sinä punikki jutun kerroit !
-
https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus (https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus)
-
Riita poikki. Ei Sale, ei Esko vaan Paavo 'ytimeen' Lipponen.
"Sdp:n johto oli Suomen Pankin, virkamiesten sekä työmarkkinaosapuolten kanssa hionut vaalikauden ohjelmaa. Keskustelujen tuloksena hahmottui taktiikka, joka yhdisti näppärästi kaksi asiaa - työttömyyden alentamisen ja Emun. Työttömyyden alentaminen oli Sdp:n tärkein vaalilupaus - Emu uuden pääministerin poliittinen tahto."
-
https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus (https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus)
Ainola puhuu sepevaktaa, Sepe niinku asiat on.
-
Niinistö harhautti eduskuntaa ja se on vakava vilunki !

Säälittävää narinaa takkutukalta.Mene hammaslääkäriin.
-
Kokoomukselle oli sama liitytäänkö emuun vai ei. SDP halusi littyä euroon että devalvaation ja kelluvan valuutan mahdolisuus jäisi pois. Raukat unohti vain laittaa Suome neuro kuntoon, eli veronkevennysten sijaan laskea työnantaja maksuja ja keventää yrittäjien taakkaa työllistämisessä.
-
Tällä hetkellä tempputyöllistetyt kun otetaan mukaan työttömiä 427 000 siinä on mukava siemen kun uusi lama alkaa .
-
https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus (https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus)
Ainola puhuu sepevaktaa, Sepe niinku asiat on.
Suomi oli ottanut emu-kurssin puolihuomaamattaan jo keskustan Esko Ahon hallituksen aikana. Juuri pahimman laman alla -91 markka kytkettiin Euroopan laskentavaluuttaan ecuun. Päätös oli kallis ja nopeutti talouden romahdusta. Siitä alkoivat säästötalkoot, joille ei loppua näy.

Kukas Sepe se nyt puhuu, nyt vielä pinnistät ja analysoit sen ECU-kytkennän purkamisen vaikutukset kansantalouteen? Eeeeeiiii...muttamuttamutta...sanotko "sinä" tuossa yllä, että jäykkä ja olosuhteisiin mukautumaton valuuttakurssi on parasta mitä federalisteilla on alamaisilleen tarjota?
-
Sepen hautakivessä lukee: "Kepu petti, siksi lepään tässä."
Ristin alapuolella pitkä rivi joulupukkihymiöitä.

tuskin on kiveä
vaan tuonti puuta
ebeniä tai pyökkiä
lidlistä
-
https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus (https://yle.fi/aihe/artikkeli/1998/04/20/kilpajuoksu-emuun-kuinka-suomi-juonittiin-rahaliittoon-kasikirjoitus)
Ainola puhuu sepevaktaa, Sepe niinku asiat on.
Suomi oli ottanut emu-kurssin puolihuomaamattaan jo keskustan Esko Ahon hallituksen aikana. Juuri pahimman laman alla -91 markka kytkettiin Euroopan laskentavaluuttaan ecuun. Päätös oli kallis ja nopeutti talouden romahdusta. Siitä alkoivat säästötalkoot, joille ei loppua näy.
Kukas Sepe se nyt puhuu, nyt vielä pinnistät ja analysoit sen ECU-kytkennän purkamisen vaikutukset kansantalouteen? Eeeeeiiii...muttamuttamutta...sanotko "sinä" tuossa yllä, että jäykkä ja olosuhteisiin mukautumaton valuuttakurssi on parasta mitä federalisteilla on alamaisilleen tarjota?
Niinkös siinä luki. Minähän olen aina kelluvan valuutan puolella. Siis sellaisen johon poliitot ei pääse sormellaankaan koskemaa. Siis ei tarvitse vaalitentissä kysyä, kuka kannattaa vahvaa markkaa. Paavo Väyrynen nosti kätensä ensimmäisemä. Nyt meillä on euro ja EKP. Hyvä niin. Koettakaa sopeutua jo 😀😁🎅

No eiköhän net takuu eläkeetkin kohta sopeuteta euroon.

Sit sää oot pulasa. Valiun maitu liian kallista ja Lapin puikulat. Poronpaistista voit vain haaveilla. 😃😁🎅

Kannattiko Manu vahvaa markkaa? ...ei tietenkään, kun aina pitää olla Paven kanssa erimieltä...

Manu kannatti , mutta mielenkiintoisinta on että Paavo myös kannatti. Ei mennyt montaa vuotta kun berberi kääntyi. Siitä alkoi Paavon kujanjuoksu ja tuulimyllyjä vastaan taisteleminen. Ja on niitä myllyjä riittänyt. Yhden kun saa nurin niin uutta pukkaa.

Viksu veto: Suomi oli ottanut emu-kurssin puolihuomaamattaan jo keskustan Esko Ahon hallituksen aikana. Juuri pahimman laman alla -91 markka kytkettiin Euroopan laskentavaluuttaan ecuun. Päätös oli kallis ja nopeutti talouden romahdusta. Siitä alkoivat säästötalkoot, joille ei loppua näy.

Saksalaiset ovat säästäneet Weimarin tasavallasta lähtien ja varsinkin Hitlerin kukistuttua. Nyt niillä menee loistavasti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Weimarin_tasavalta

Eli tunnustat että KESKUSTA on ainoa puolue mikä kantaa vastuuta politisista tekemisistään?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kovan_markan_politiikka

Miten tämä saksalaisten säästeliäisyys liittyy kämäseen härmäläiseen talouspolitiikkaa?
VoeSepesentään...mikä sieltä tulee...sieltä tulee pankkiunioni... http://www.hs.fi/talous/art-2000005306955.html

Mites se meni? Saksa lainaa rahaa Kreikalle joka saa Suomelta takuut lainalle jolla se ostaa sota kalustoa?

Ihan kumma juttu, että sakuilla menee hyvin, muutama Porschekin taidettu kreekuille toimittaa, Jykä&Jutta kuittaa...

Joo.... ei tarvii ihmetellä.

Otetaanpas vielä kerran, ensiks "sinä" moitit vahvan markan politiikka, jota Manu, Aho ja Pate kannatti aikanaan, sitten Paten perberi kääntyi, jota moitit estoitta, kaikesta, ennen ja jälkeen, Ahoa moitit kanssa kaikesta, mutta Manua kehut.
Nyt meillä on euro ja EKP. <-joiden edeltäjää edellisessä viestissä moitit...hyvin sopeuduttu...

Höh höh, mähän moitin vaan sitä, että poliitikoilta kysytään mikä on sopiva valuuttakurssi. Poliitikkojen on sopeuduttava siihen kurssiin mikä on milloinkin. Ja kirjoitin, koettakaa sopeutua. Minä olen sopeutunut. Pitää pärjäillä niillä euroilla mitä on.
Mutta nyt on hyvä. Ei tarvitse paikallispoliitikoilta kysellä saako lainaa pankista. Joskus -80 luvulla ainoat sitoutumattomat pankit oli SYP ja KOP. Muut oli paikallispoliitikkojen ojauksessa.