Agronet
Keskusteluaiheet => Metsätalous => Aiheen aloitti: Tuumaaja - 04.02.09 - klo:10:02
-
Nyt kun on kuulemma sopiva aika ostella metsäosakkeita ;D niin osunko arvauksessani oikeaan etei suomessa tule kaikki metsäjätitkään säilymään.
-
*** Elämme mielenkiintoisia aikoja. Fuusioitten esteenä vaan alkaa olla kilpailuvirasto. Ja toisaalta nykyisellään ns. kolme suurta on jokainen niin vahvasti omat taustansa omaavia,että vaikea uskoa. Lisäksi iki-aikaiset perinteet painaa. Toisaalta yhteistyö on jo nykyisellään vahvaa. Joskus liiankin,näin metsänomistajan silmin.
Jos metsäteollisuus saa kustannuspuolen ( lue palkat ) hallintaan,on homma taas hanskassa. Tehtaisiin vaan maailmanmarkkina hinnoilla porukka hommiin !

Niin ja tää kulttuurillinen rajanveto. Metsäliitto ei suostunut luopumaan M-Realin Botnia osuudesta vaikka UPM tarjos enemmän :D Taitais olla eurot nyt tarpeen :D

*** Kyllä sinäkin ymmärrät,että sen enempää UPM kuin M-real ei ole oikein uskottava ilman Botniaa. Kyseessähän on lähinnä,kumpi siellä on isäntä. Tällä hetkellä M-real. Täysin pois suljettua ei varmasti ole jonkinlaiset järjestelyt. Se 1 % voi vaihtaa omistajaa...kuka tietää.

M-Realilla ei oo mitään sanomista Botniassa. M-Real möi osuutensa alihintaan Metsäliitolle. UPM olis maksanut enemmän ,mutta ideologia esti. M-Realin osakkeenomistajat (siis B osakkeen ) nuhtelivat tästä M-Realin johtoa :D

*** Noh noh. Eipä tehdä asioista liian vaikeita. Se ,että emo lunasti tyttärensä osuutta,ei muuta alkuperäistä tilannetta M-realin ja UPM.n osalta Botniasta. Korkeintaan vei pohjaa spekulaatioilta omistuspohjan muuttumisesta Botniasta.
-
Nyt kun on kuulemma sopiva aika ostella metsäosakkeita ;D niin osunko arvauksessani oikeaan etei suomessa tule kaikki metsäjätitkään säilymään.
Heikostimenee M-Realilla.