Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: H Hehtolitra - 18.05.17 - klo:17:04
-
Mutta ei, SAK etunenässä jätti liputtamatta. "Siperia opettaa"
No, varmaan oli shokki että meni Tervakoski OY:n työpaikat, alkoi punapääoman alas-ajo.
Meni pankit, rakennusliikkeet, kaupat, ym.
Noin toimii talousmies, jolla Koivistoa mainostettiin.
Vain vahvassa markassa tuhri kätensä paskaan.
Pahinta kai, että jo silloin oli paikallisen sopimisen kannalla.
Jota Aho jo silloin myös ehdotti ja poliittisesti murhattiin, ja tuskin saa valtion hautajaisia, kuten ei saanut Suomen Pankin pääjohtajuuttakaan. Liikanenhan sentään lupasi kolminkertaiset lapsilisät. Mahtavaa.
Huononpikin pressa olisi voinut olla.
Suomen onneksi ainakin yritti jatkaa Kekkosen perintöä.

https://demokraatti.fi/presidentti-koivisto-oli-nuoruudessaan-kovaotteinen-anti-kommunisti-tutkija-pessimismi-ei-hanelle-tarkoittanut-mitaan-ryysyrannan-jooseppia/
-
Noin toimii talousmies, jolla Koivistoa mainostettiin.
Vain vahvassa markassa tuhri kätensä paskaan.
Doktor sosiologian alalta: http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi ... :'(
-
Jokohan Jormaa väsyttää, kun viimeinen päivitys parin vuoden takainen. 😁😀
-
vanhuus ei tule yksin...
-
vanhuus ei tule yksin...
Dementoitunut katkeruuteen. Mä en ymmärrä tuota vanhan jauhamista. Mennyt on mennyttä. Ainut mikä pysyy on, että kepu pettää aina.
-
heh, et nuyt itekään ihan tätä päivää aja... mutta eiks se ole kiva kun muistelee vanhoja? ja mikä oli se potun merkki jota möit? ja paljon kappa?

Se savon vanhapunanen. Sitähän kaikki halus siihen aikaan. Voittaa mennen tullen jonkun puikulan.

Ei voita... 8) 🎅