Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: icefarmer - 21.04.17 - klo:21:41
-
perin mielenkiintoista, kaikkia muita ollaan yleisesti oltu hoputtamassa että vain kauppojen merkkejä pakkaamalla voi pärjätä, alkaako tämä kauppojen merkki menettää tehoaan ruokakohujen myötä :-\ :-\ :-\ :-\
onko tässä menny kolmannes sekaisin vai pitääkö paikkansa :-\ :-\ :-\ :-\
Yhtiö kasvatti maidonhankintaansa ja hankki uusia tuottajia erityisesti vuosien 2015 ja 2016 aikana. Maitolitroja yhtiö ei paljasta, mutta kolmannes meijerin maidon käytöstä tulee omilta tuottajilta, lopun ollessa niin sanottua kivi-maitoa – kilpailuviraston päätöksellä Valiolta.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/kotimainen-elintarvikeyhti%C3%B6-investoi-rajusti-kaivuri-on-nytkin-pihalla-1.185656
-
Maire, valiomaidolla kasvanut Sepeteuksen lempilapsi joka saa kaiken anteeksi.

mitenkähän tämä myt menee, eikös alkuperä pidä ilmoittaa selvästi kaikkien virastojen mielestä :) ;) :D ;D
-
Silimät aukes kissanpojilta. Katkeruus iski.
Valion tarkoitus oli kerätä kaikki maitu Suomesta. Muille ei olis jäänyt raaka-ainetta. Pakko lopettaa ja markkina olis ollu Valion. Onneksi KIVI puuttui asiaan. Saa kyllä kerätä, mutta monopooli on erijuttu. Aito Maito paljasti Valion sielun.
-
Onko tuo Valio jokin yksittäinen (tuho)eliö kun se tuollaisia tuntoja nostaa?

pärjäs liian hyvin, pitäähän se saada kokoomuslaisten kampitettua :o :o :o :o
-
Silimät aukes kissanpojilta. Katkeruus iski.
Valion tarkoitus oli kerätä kaikki maitu Suomesta. Muille ei olis jäänyt raaka-ainetta. Pakko lopettaa ja markkina olis ollu Valion. Onneksi KIVI puuttui asiaan. Saa kyllä kerätä, mutta monopooli on erijuttu. Aito Maito paljasti Valion sielun.
Juu,Valio pelasti AitoMaito tuottajat pahemmilta tappioilta mitä kiihkosokeus oli aiheuttamassa.
-
Onko tuo Valio jokin yksittäinen (tuho)eliö kun se tuollaisia tuntoja nostaa?
Loiseliö joka on tunkeutunut suomalaisiin. Onneksi sairastuvuus on vähentynyt.🎅
-
Silimät aukes kissanpojilta. Katkeruus iski.
Valion tarkoitus oli kerätä kaikki maitu Suomesta. Muille ei olis jäänyt raaka-ainetta. Pakko lopettaa ja markkina olis ollu Valion. Onneksi KIVI puuttui asiaan. Saa kyllä kerätä, mutta monopooli on erijuttu. Aito Maito paljasti Valion sielun.
Saat sinä laittaa omia ammuja, ei Valio sitä pysty sinulta kieltämään.

Ei sulla sit ollu muuta keinoa esittää? 🎅

Esimerkin voimalla, kai sinä uskot asiaasi, etkä halua istua muitten perseellä tuleen?

Miks mun pitääs tähän torin laitaan ammuja ottaa. Ei oo paskanlevitysalaa. 🎅

Onneks netissä alaa riittää.

Eikä haise🎅
-
Nii... Onhan sulla tämä agronetti. Itätuulella haisee.
-
onkohan muualla muuten kilipailua omalla tavaralla omia tuoteita vasten kuten meillä? aika kiva tuo kivimaito... mihin lie tuokin sitten perustuu? ei kait mikään taho pakota myymään omaa meijeriä ... jos ei taho! kauppahan on ollu aina vapaehtoinen...

kohta arla väsää kilpailuvirastoon vahingonkorvausvaateen kaslinkille kun se on kivimaidolla aiheuttanut mittavaa liiketaloudellista tappiota ja markkinaosuuksien menetystä sekä mielipahaa heille :) ;) :D ;D

Hankkijalla tänään kevätpäivät. Piti käydä emännälle orvokkeja parvekkeelle. On kuulemma kotosempaan näin torin laidalla. Mukkikahveetkii tarjosivat. Kahvimaitona Kaslinkin laktoositon. Hirveesti oli porukkaa kahivilla. Kukaan kyselly Valion maidun perään. 🎅
Jos olis ollu vanha Hankkija, niin tommosta mokaa ei olis päässy tapahtumaan

Uuden Hankkijan omistaa tanskalaiset.

Jos olis MTK ollut entisensä ja Kekkonen, ei tälläsiä kaslinkkeja olis päästetty ostamaan Pellervolaisia monumenttejä,, sielläpäinhän niitä onkin ollut muitakin, Kymenlaakson Osm, sekä juuri vähän ennen Noveran konkkaa kalliisti remontoitu Hankkija rehutehdas..

Ihan hirveeksi on mualima menny. Ei oo entisellään ei. Koeta kestee. 🎅

Hirveeks on menny.
Seppo siinä vertaa nykyistä Kekkosen aikaan, jolloin iskurisosialistit omistivat meijereitä, teurastamoja, kauppoja , pankkeja, vakuutusyhtiöitä, ym,ym.
Kyllä oli vaalirahoittajia.
Kun valtaan pääsi Mauno Koivisto, koko tuo korttitalo romahti omaan taitamattomuuteensa.
Ja nyt nämä taitamattomat, Sepe etunenässä, neuvovat parempiaan.

Kepun korttitalo on romahtanut monta kertaa, mutta usko säilyy vahvana.

[/quote]

Entä sinun usko, sentään syntymäortodoksi ja kirjeopiston kautta iskurisosialisti. Siinä ei korkealta tipahda.
-
kivimaidosta riippuvaisia alkaa kohta olemaan sen verran että valiota ei voi päästää konkurssiin vaan valtion täytyy tukea kuin talvivaaraa :) ;) :D ;D

Näitä eteenpäin katsovia maidontuottajia tarvitaan lisää. Toivottavasti Arin esimerkki innostaa ja rohkaisee.
-
Piti käydä emännälle orvokkeja parvekkeelle. On kuulemma kotosempaan näin torin laidalla.
Saamieni tiedustelutietojen mukaan zepeteokzen toriasunnon on suunnitellu ja rakentanu Jäkki. Ei kuulema pitäs tulla kattopellien kans onkelmia... ::) 🎅