Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 04.03.17 - klo:11:11
-
Pitää muistaa kun ihmistenilmoilla ollaan on yhtenä kilpailijan kunnan etuotto-oikeus.
Vaikuttaa hintatasoon, maan saantiin.
toista tundran takana laajentaa, miksi persaukinen kunta olisi kiinnostunut, kun kunta tyhjenee muutenkin.
-
Optimisti näkis ne lähialueen asukkaat potentiaalisina asiakkaina palveluilleen, mutta Veetieemelukset vaan ruikuttaa lisämaista joita ei ikinä tulis kuitenkaan ostamaan.
Mitä eläkeläiset semmoisilla tekisivät ?
-
Pitää muistaa kun ihmistenilmoilla ollaan on yhtenä kilpailijan kunnan etuotto-oikeus.
Vaikuttaa hintatasoon, maan saantiin.
toista tundran takana laajentaa, miksi persaukinen kunta olisi kiinnostunut, kun kunta tyhjenee muutenkin.
Hämeenlinnan kaupunki tuli käyttämään etuosto-oikeuttaan Lammilla 14 hehtaarin peltokauppaan. Ostaja olikin ollut aika ovela (tai ei ainakaan olisi tullut itselläni mieleen), oli tehnyt ensiksi pelloista alustavat kaupat, vuokrasi sitten pellot itselleen nimellisellä hinnalla ja sitten teki kaupat loppuun. Saa 10 vuotta viljellä halvalla niitä peltoja. Kauppahinta oli muistaakseni noin 11000e/ha

Mikä Lammilla on niin kiinnostavaa, että kaupunki halusi tulla mukaan. Pelto ihan asutuksen kyljessä tms.??

Mikä markkinatalouden mekanismi tuossa siirtää maataloutta tundran taa?
-
Hämeenlinnan kaupunki tuli käyttämään etuosto-oikeuttaan Lammilla 14 hehtaarin peltokauppaan. Ostaja olikin ollut aika ovela (tai ei ainakaan olisi tullut itselläni mieleen), oli tehnyt ensiksi pelloista alustavat kaupat, vuokrasi sitten pellot itselleen nimellisellä hinnalla ja sitten teki kaupat loppuun. Saa 10 vuotta viljellä halvalla niitä peltoja. Kauppahinta oli muistaakseni noin 11000e/ha
[/quote]
Mikä Lammilla on niin kiinnostavaa, että kaupunki halusi tulla mukaan. Pelto ihan asutuksen kyljessä tms.??
[/quote]
Aikoinaan Lammin kunta oli suunnitellut sitä asuinalueeksi, mutta homma jäi kesken kuntaliitoksen tiimellyksessä, asia on ollut esillä koko 7 vuotta, kaavoittaminen kuopattiin marraskuun lopussa, maanomistaja myi pellot vanhalla vuokraajalleen ja sitten innostui kaupunki. Vähän järven rantaa siinä, tosin rannassa on jäteveden puhdistamo, ettei sillä ole rannalla ole virkistys arvoa
-
Pitää muistaa kun ihmistenilmoilla ollaan on yhtenä kilpailijan kunnan etuotto-oikeus.
Vaikuttaa hintatasoon, maan saantiin.
toista tundran takana laajentaa, miksi persaukinen kunta olisi kiinnostunut, kun kunta tyhjenee muutenkin.
Hämeenlinnan kaupunki tuli käyttämään etuosto-oikeuttaan Lammilla 14 hehtaarin peltokauppaan. Ostaja olikin ollut aika ovela (tai ei ainakaan olisi tullut itselläni mieleen), oli tehnyt ensiksi pelloista alustavat kaupat, vuokrasi sitten pellot itselleen nimellisellä hinnalla ja sitten teki kaupat loppuun. Saa 10 vuotta viljellä halvalla niitä peltoja. Kauppahinta oli muistaakseni noin 11000e/ha
Vuokrasopimuksen jatkon kunta päättää. Voi jatkaa sopimusta, järjestää tarjouskilpailun tai olla vuokraamatta.
Jos myyjä on myynyt tukioikeudet, ne ovat irtainta omaisuutta ja jäävät myyjälle.
-
Eikö muka kuntaa sido voimassa oleva vuokrasopimus?
-
Pitää muistaa kun ihmistenilmoilla ollaan on yhtenä kilpailijan kunnan etuotto-oikeus.
Vaikuttaa hintatasoon, maan saantiin.
toista tundran takana laajentaa, miksi persaukinen kunta olisi kiinnostunut, kun kunta tyhjenee muutenkin.
Äänestämällä kepua voit tuohonkin vaikuttaa.
-
Eikö muka kuntaa sido voimassa oleva vuokrasopimus?
Kauppakirjassa olevat lisäykset ovat ns."Herrasmiessopimuksia", eivätkä sido alkuperäisen
ostajan tilalle tullutta uutta omistajaa. Tietenkään mikään ei estä kuntaa noudattamasta
vuokrasopimusta. Tämä siis etuosto-oikeuden käyttö tilanteessa.
-
Kunnan etuosto-oikeus ei koske sukulaisten välistä maakauppaa. Pienessä kunnassahan kaikki on keskenään sukulaisia :D
-
Pitää muistaa kun ihmistenilmoilla ollaan on yhtenä kilpailijan kunnan etuotto-oikeus.
Vaikuttaa hintatasoon, maan saantiin.
toista tundran takana laajentaa, miksi persaukinen kunta olisi kiinnostunut, kun kunta tyhjenee muutenkin.
No kyllä säkin etelän mittakaavassa asut keskellä ei-mitään. Etelän periferiaa.....
Veetikin urbaanimpi kuin sä.....
-
Kunnon kunnassa kirjataan ylös etuosto-oikeuden käytön puolesta äänestäneet.
Sitten moottoripyöräilijät ovelle kyselemään asioista.
Tai jos on puuttinin kaveri, niin soittaa puuttinille.
Ja näin asiat lutviutuvat.

Ok.