Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: kantola - 25.11.16 - klo:22:26

Otsikko: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: kantola - 25.11.16 - klo:22:26
Laitetaas nyt tänne tuo sylttytehdas mistä kaikki "vihaaminen" lähti. Viime keväänä linkitin ao. uutisen traktorimarssiketjuun ja siihenpä eräs Sepeteus iski kuin sika limppuun... ja siitä asti tätä on jauhettu, pääasiassa Sepen ansiosta ja jatkuvassa "hellässä" ylläpidossa. Krediitit tuolle Heikille... ja eräälle Sepolle.

Eväsleivät mukaan ja traktorilla Helsinkiin – "Viha on päällimmäisenä"

Kahdeksan traktoria kuljettajineen kokoontui keskellä yötä Mikkelin Otavaan. Edessä on lähes 250 kilometrin ja noin viiden tunnin matka kohti Helsingissä järjestettävää mielenosoitusta.

Ulkoisesti lupsakan savolaisporukan sisällä myllertää.

Viha on päällimmäisenä. Sen jälkeen ehkä tulee hieman toivoa ja uskoa, jotain sellaista, kuvailee tuntojaan mikkeliläinen maatalousyrittäjä Heikki Hämäläinen.

Etelä-Savosta liikkeelle lähtee noin 80 viljelijää ja kymmenkunta traktoria. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n mukaan traktoreilla mielenosoitukseen osallistuu jopa 500 maatalousyrittäjää ympäri Suomen.

– Meidän pitäisi porukalla, kuluttajien, tuottajien ja eduskunnan kanssa saada tuottajahinnat sellaisiksi, että maatilat pysyivät elinvoimaisina.

Mielenosoittajat saa liikkeelle huoli omasta tulevaisuudesta, sillä muun muassa tuottajahintojen lasku on ajanut maatalouden ahtaalle.

– Kahden vuoden päästä maksuvalmius on käytännössä nollassa. Pankit ei jaksa enää katsoa tätä. Se ei yksinkertaisena voi jatkua tällaisena. Meidän pitää miettiä sitä, onko meillä maataloutta ja kotimaisia elintarvikkeita enää parin vuoden päästä vai onko tämä enää näennäisviljelyä tai harrastustoimintaa, maatalousyrittäjä Heikki Hämäläinen sanoo.

Savolaisporukka uskoo mielenilmauksen herättelevän päättäjiä ja kuluttajia eikä pitkäksi venyvä työpäiväkään hirvitä.

– Voi se olla vähän rankka se kotiintulo, mutta toivottavasti tämä on sen arvoista.

http://yle.fi/uutiset/3-8735741
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: SKN - 25.11.16 - klo:22:30
En tiä mut toi marssi oli farssi.

Sääliä kyllä heru, ei kannattavuuden osalta vaan lähinnä itsensähäpäisemisestä...

Juntit mediassa lökäpöksyinensä....
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Opelmies - 25.11.16 - klo:22:33
En tiä mut toi marssi oli farssi.

Sääliä kyllä heru, ei kannattavuuden osalta vaan lähinnä itsensähäpäisemisestä...

Juntit mediassa lökäpöksyinensä....

Kahta luiskaotsaa unohtamatta...

Muoks...

Ei liity ketjuun mitenkään, mutta laitan silti. Tuli kuvahaulla luiskaotsa...

(http://i.imgur.com/3oL80.jpg)
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: 42 - 25.11.16 - klo:22:33
Pistä kantola linkkiä siihen keväiseen ketjuus, itellä kun alkaa  ”kesäloma” niin jää silloin a-netti vähemmälle.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Mopomies - 25.11.16 - klo:22:36
Säälittävyys ensimmäisenä tulee mieleen. Sitten toisaalta kyllä tuo viha.

Tissinkoittajia kohtaan varmasti on suurtakin vihaa, mutta heidän ja ämteekoon kytky on järkyttävää.

Sellaista vihapuhetta tuskin on olemassakaan, mikä kuvaisi tissinkoittajien ja c-alueen hölmöläisten touhuja.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: kantola - 25.11.16 - klo:22:40
Pistä kantola linkkiä siihen keväiseen ketjuus, itellä kun alkaa  ”kesäloma” niin jää silloin a-netti vähemmälle.
Löytyi... Tosta se alkoi:

https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=68553.msg1236436#msg1236436
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: 42 - 25.11.16 - klo:22:43
Pistä kantola linkkiä siihen keväiseen ketjuus, itellä kun alkaa  ”kesäloma” niin jää silloin a-netti vähemmälle.
Löytyi... Tosta se alkoi:

https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=68553.msg1236436#msg1236436

Huh – jopas on ketju – tuota ei sisästä edes luomujuice.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Veeti - 25.11.16 - klo:22:45
Mihin kaatui tundratuottajien syksyllä puuhaama traktorimarssi?

Ei edes Ämteekoo innostunut.

Olisivat häpäisseet itseään lisää.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: carhu - 25.11.16 - klo:22:48
Säälittävyys ensimmäisenä tulee mieleen. Sitten toisaalta kyllä tuo viha.

Tissinkoittajia kohtaan varmasti on suurtakin vihaa, mutta heidän ja ämteekoon kytky on järkyttävää.

Sellaista vihapuhetta tuskin on olemassakaan, mikä kuvaisi tissinkoittajien ja c-alueen hölmöläisten touhuja.

Malliesimerkki siitä kuka on säälittävä.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Veeti - 25.11.16 - klo:22:50
Ei traktorimarssissa ollut muuta hyvää kuin että etelän "MTK-kissanpoikasten" silmät aukesivat.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Viljelijä - 25.11.16 - klo:22:54
Veeti, elämä ei oikesti ole niin vaikeaa.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: icefarmer - 25.11.16 - klo:22:56
Ei traktorimarssissa ollut muuta hyvää kuin että etelän "MTK-kissanpoikasten" silmät aukesivat.
täytyy veetillä olla paljon kissoja kun vähän väliä silmät on avautunu jo vuosikymmeniä :o :o :o :o
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Veeti - 26.11.16 - klo:04:20
Kevään traktorimarssi kääntyi itseään vastaan, etelän tuottajat huomasivat, kuinka MTK ja kepu ovat heitä kusettaneet.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: -SS- - 26.11.16 - klo:06:08
Kevään traktorimarssi kääntyi itseään vastaan, etelän tuottajat huomasivat, kuinka MTK ja kepu ovat heitä kusettaneet.

Tulihan sentään maidontuotannon kriisituki, ja yleisistä pinta-alatuista
leikattiin 1,366744 prosenttia, jotta ei tarvitse mennä
valtion kukkarolle enää lisää kriisitukia availemaan..

Eli olihan sillä sitten vaikutusta.

Jos Veetillä ei ollut traktori kunnossa, eihän sillä
voi marssia. Marssijat hakivat oikeutta
omille erilaisille tarpeilleen, eikö. Eipä siinä Veetillä
ole nokan koputtamista, koska lienee vapaus
mielen ilmaisuihin, ja kyseinen tapahtuma varmaankin oli
viranomaisten tiedossa ja luvat kunnossa.

-SS-
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: 42 - 27.11.16 - klo:20:01

Mä en ainakaan vihaa maidontuottajaa enkä muitakaan – tietty on et joku roti pitää rikollisille olla.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Mopomies - 27.11.16 - klo:22:27
Rauhan asialla pitää olla.

En minäkään vihaa maidontuottajia, maahantulijoita, susia tai ihmisiä.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Oksa - 28.11.16 - klo:07:54
miten lie, sit kun tuo rauha antaa pesää, niin alkaako sitten olla jutut taas lukukelpoisia??             vihapuhetta aikas paljon tähän mennessä...
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Mopomies - 28.11.16 - klo:10:16
miten lie, sit kun tuo rauha antaa pesää, niin alkaako sitten olla jutut taas lukukelpoisia??             vihapuhetta aikas paljon tähän mennessä...

Mut jos on vihainen?
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: navettapiika - 28.11.16 - klo:10:18
miten lie, sit kun tuo rauha antaa pesää, niin alkaako sitten olla jutut taas lukukelpoisia??             vihapuhetta aikas paljon tähän mennessä...

Mut jos on vihainen?
Silloin kannattaa purkaa se jossain muualla kuin netin uumenissa. Ehkä halkosavotassa tai muuten rehkien..jos ei helpota niin  ehkä ammattiapu on sitten paikallaan.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Viljelijä - 28.11.16 - klo:10:26
Selvästi muutamilla ollut viha  päällä, ja sitten löytyy joku kohde sen purkamiseen. Joillaki se löytyy jostain vähemmistöstä, tai maahanmuuttajat joillekkin sopiva kohde. Listaa vois jatkaa, mutta oleellista on, että on ihmisiä, jotka on vihaisia pienen ikänsä. Jatkuvaa vihaa kantavat tekevät eniten hallaa itselleen.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Jätkä - 28.11.16 - klo:10:33
Tähän sopii tämä
"Kaksi sutta - vanha intiaanien tarina
Kylän vanhus opetti lapsenlapsilleen elämästä.

Hän sanoi heille:

"Sisälläni käydään taistelua, hirveää taistelua, ja sitä käy kaksi sutta.

Toinen susista on ilkeä -- se on pelko, viha, kateus, suru, mielipaha, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, katkeruus, alempiarvoisuus, valhe, väärä ylpeys, kilpailu, ylivoimaisuus, ja ego.

Toinen on hyvä susi -- se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, jakaminen, tyyneys, nöyryys, ystävällisyys, hyväntahtoisuus, myötäeläminen, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.

Tätä samaa taistelua käydään myös teidän sisällä, ja kaikkien muidenkin ihmisten sisällä."

Lapset miettivät hetken, ja sitten yksi lapsi kysyi vanhukselta, "Kumpi susi voittaa?"

Vanhus vastasi yksinkertaisesti, "Se kumpaa ruokit."
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Mopomies - 28.11.16 - klo:10:43
miten lie, sit kun tuo rauha antaa pesää, niin alkaako sitten olla jutut taas lukukelpoisia??             vihapuhetta aikas paljon tähän mennessä...

Mut jos on vihainen?
Silloin kannattaa purkaa se jossain muualla kuin netin uumenissa. Ehkä halkosavotassa tai muuten rehkien..jos ei helpota niin  ehkä ammattiapu on sitten paikallaan.

Mut jos on hyvin hyvin vihainen? Ja kokoajan vaan murisee?
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: navettapiika - 28.11.16 - klo:10:46
miten lie, sit kun tuo rauha antaa pesää, niin alkaako sitten olla jutut taas lukukelpoisia??             vihapuhetta aikas paljon tähän mennessä...

Mut jos on vihainen?
Silloin kannattaa purkaa se jossain muualla kuin netin uumenissa. Ehkä halkosavotassa tai muuten rehkien..jos ei helpota niin  ehkä ammattiapu on sitten paikallaan.

Mut jos on hyvin hyvin vihainen? Ja kokoajan vaan murisee?
Siinä tapauksessa annan tämän vanhan ja kuluneen neuvon. Käy kenkäkaupassa ja osta liian ahtaat ja täysin sopimattomat kengät. Kävele niillä kymmenen kilometriä ja huuda tuskasta. Kun viimein pääset kotiin ja otat nämä uudet kengät pois, niin huomaat, kuinka vähästä voi helpotus tulla. Suosittelen.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Mopomies - 28.11.16 - klo:10:50

Ahaa. Täytyy varmaan kokeilla.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Ärrpää - 28.11.16 - klo:12:07
Tähän sopii tämä
"Kaksi sutta - vanha intiaanien tarina
Kylän vanhus opetti lapsenlapsilleen elämästä.

Hän sanoi heille:

"Sisälläni käydään taistelua, hirveää taistelua, ja sitä käy kaksi sutta.

Toinen susista on ilkeä -- se on pelko, viha, kateus, suru, mielipaha, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, katkeruus, alempiarvoisuus, valhe, väärä ylpeys, kilpailu, ylivoimaisuus, ja ego.

Toinen on hyvä susi -- se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, jakaminen, tyyneys, nöyryys, ystävällisyys, hyväntahtoisuus, myötäeläminen, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.

Tätä samaa taistelua käydään myös teidän sisällä, ja kaikkien muidenkin ihmisten sisällä."

Lapset miettivät hetken, ja sitten yksi lapsi kysyi vanhukselta, "Kumpi susi voittaa?"

Vanhus vastasi yksinkertaisesti, "Se kumpaa ruokit."

 Olet sitä, mitä syöt...ja ajattelet.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Oksa - 28.11.16 - klo:16:43
eikös helpompi ole jättää sormet saranapuolele oven väliin ja pyytää jotain ohikulkijaa avaamaan ovea?     ei toi jaksa kymmentä kilssaa kävellä, vaikka olis mopo jalkojen välissä!
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: navettapiika - 28.11.16 - klo:16:44
Toimiihan se tuokin, mutta kuka ohikulkija mopomiestä jeesais?
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Oksa - 28.11.16 - klo:16:48
kyl miä ja mooonta kertaa!   jos ei vaikka eka kerta oliskaan onnistunna!
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: navettapiika - 28.11.16 - klo:16:57
Minä nykyään jo mietin, kannattaako..
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Sepedeus - 28.11.16 - klo:18:20

Mä en ainakaan vihaa maidontuottajaa enkä muitakaan – tietty on et joku roti pitää rikollisille olla.

 42 on sympäättinen ihminen, varsinkin natsisympaattinen.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Antidesantti - 28.11.16 - klo:19:38

Mä en ainakaan vihaa maidontuottajaa enkä muitakaan – tietty on et joku roti pitää rikollisille olla.

 42 on sympäättinen ihminen, varsinkin natsisympaattinen.

Vaan SDPede on ehottomasti temarisympaattinen...     ::)
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: SKN - 28.11.16 - klo:19:56
miten lie, sit kun tuo rauha antaa pesää, niin alkaako sitten olla jutut taas lukukelpoisia??             vihapuhetta aikas paljon tähän mennessä...

Mut jos on vihainen?
Silloin kannattaa purkaa se jossain muualla kuin netin uumenissa. Ehkä halkosavotassa tai muuten rehkien..jos ei helpota niin  ehkä ammattiapu on sitten paikallaan.

Mut jos on hyvin hyvin vihainen? Ja kokoajan vaan murisee?
Siinä tapauksessa annan tämän vanhan ja kuluneen neuvon. Käy kenkäkaupassa ja osta liian ahtaat ja täysin sopimattomat kengät. Kävele niillä kymmenen kilometriä ja huuda tuskasta. Kun viimein pääset kotiin ja otat nämä uudet kengät pois, niin huomaat, kuinka vähästä voi helpotus tulla. Suosittelen.

Ahaa. Täytyy varmaan kokeilla.

Huomaatsie? Jos oikeen kärkkäästi ottaa kantaa päin persettä jaoteltuun tukipolitiikkaan ni heti ollaan syyttelemässä.

Mopotimies puhuu asiaa, hieman ehkä kärkkäästi mutta kuitenkin.

Kiuruvesi ja ruokakupongit, MELAkin pudotti maksujen koron, kriisipakettia ja vähennystukea. Ylävallan tissinkoittajia pöngätään minkä ehditään, siinä ohessa A-B saa osansa mutta ei missään nimessä tasapuolisesti. Enkä nyt katso asiaa jauholakkilaseilla.

Kyl niinku jossain on jotain vikaa?
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: navettapiika - 28.11.16 - klo:20:42

Kyllä se on tuo aluepolitiikka. Jos vain muutettaisiin koko Suomi Kiuruvedeksi niin asiat korjaantuisivat itsestään ja kaikki eläisivät sadanviidenkympin ruokarahalla elämänsä loppuun asti onnellisena.
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: Oksa - 29.11.16 - klo:09:16
paitsi veeti!   se vaatis sen 170 euron lapun...     kallis maku!
Otsikko: Vs: Viha on päällimmäisenä
Kirjoitti: carhu - 29.11.16 - klo:11:14
Kaura- ja soijamaito rules!

Mahtavaa kun Lidl heitti valiumafian kätyrit paskaliemineen pellolle koko ketjustaan!

Helepottaako.