Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Puuha-Pete - 21.11.16 - klo:13:02
-
"Medialla on valtaisa tuska. Viime aikoina kansa on äänestänyt ainakin kolme kertaa eri tavalla, kuin mitä media oli kansan puolesta päättänyt oikeaksi. Ensimmäisen kerran niin tapahtui Suomessa. Kansa äänesti vaaleissa Perussuomalaisia, vaikka media tuomitsi heidät pirusta seuraavaksi. Britanniassa itsensä vakavasti ottavat mediatalot, puhumattakaan muiden jäsenmaiden valaistuksen nähneistä mediataloista, olivat sitä mieltä, ettei Unionista pidä erota. Mutta sielläkin tyhmä ja sivistymätön kansa äänesti väärin. Kotimaisten medioiden mielestä amerikkalaisten olisi pitänyt äänestää Clintonia, mutta taas kansa äänesti oman kantansa, ei median ”oikean” kannan mukaisesti. Kuriton käyttäytyminen sai median raivoihinsa. Jopa sellaiseen raivoon, että eräs kotimainen lehtemme otsikoi kansan vapaissa vaaleissa ilmaiseman tahdon: Demokratian loppu. Verovaroin ylläpidetty ja eduskunnan valvonnan alainen, siksi kai myös Suomen virallista kantaa edustava YLE uutisoi asiasta näin: Viha ja valhe voittivat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Kuka käy lähetystössä (vastuuministeri Berner?) pyytämässä anteeksi YLE:n moukkamaista käytöstä?
Media on pitkävihainen. Se ei anna anteeksi. Yleisradio on toissavaalien jälkeen mollannut jatkuvasti Perussuomalaisia ja viime vaalien jälkeen myös eduskunnan porvarienemmistöä ja eduskunnan enemmistön tuella toimivaa hallitusta. Positiivista uutisointia ovat sen sijaan saaneet demokraattisen vallankäytön ulkopuolella toimivat yhden asian liikkeet ja epädemokraattisesti johdetut ammattiyhdistykset. Vallan vahtikoirasta on tullut epävallan sylikoira.
Se, ettei kansa tottele kykloopin kyvyin avarasti maailmaa katselevaa mediaa johtuu siitä, että media on menettänyt asemansa tiedon portinvartijana. Nykyään tietoa saa ja sitä pystyy jakamaan kuka tahansa ilman mediataloja. Ymmärrän toimittajien tuskan, eihän kukaan pidä siitä, että paljastuu, ettei keisarilla ole vaatteita. Ainakaan jos on itse keisari.
Sen sijaan, että purkavat menetetyn valtansa tuskaa, toimittajat voisivat ajatella. Vaikkapa sellaista mahdollisuutta, että kansalaisten keskimääräinen älykkyys olisi lähellä toimittajien keskimääräistä älykkyyttä. Tai että kansalaisille tarjottaisiin tietoa toimittajan oman mielipiteen sijasta. Silloin ei tarvitsisi jokaisen äänestyksen jälkeen saada raivokohtauksia. Sekään ei haittaisi, jos valtamediat ymmärtäisivät, että neljä miljoonaa suomalaista asuu kehä kolmosen pohjoispuolella. Asioita voisi joskus katsella myös niillä silmillä. Oma kokemukseni on, että siellä asiat nähdään selvemmin kuin Kallion kahviloissa. Ajattelevat omilla aivoillaan ja katsovat naapurin perään, josko tämä tarvitsisi apuja. Sellaisten suomalaisten annan mielelläni äänestää mielensä mukaan."
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2016/11/21/kansan-tahto/comment-page-1/#comments
-
Kallehan on aina oikeassa...eikös vaan. Kerran luuli olleensa väärässä, mutta erehtyi.
-
Kallehan on aina oikeassa...eikös vaan. Kerran luuli olleensa väärässä, mutta erehtyi.
Nyt hän on asian ytimessä.
-
Kallehan on aina oikeassa...eikös vaan. Kerran luuli olleensa väärässä, mutta erehtyi.
Kallen laaja-alaisesta asiantuntemuksesta tulee mieleen eräs agronettiläinen, jonka kolmekirjaimista nimimmerkkiä en viitsi tähän laittaa. :D

; ))
Ajaa vanhalla hytittömällä Faarillä pitkin pieniä vuokrapeltoja niin että paskasen takin liepeet liehuu? : ))
-
Kalle Isokallio on tietääkseni vihaisena moneen suuntaan? Ylen uutis-sisältö on nykmailman tapaan sensaatiohakuista ja nekatiivista.
-
Kallehan on aina oikeassa...eikös vaan. Kerran luuli olleensa väärässä, mutta erehtyi.
Kallen laaja-alaisesta asiantuntemuksesta tulee mieleen eräs agronettiläinen, jonka kolmekirjaimista nimimmerkkiä en viitsi tähän laittaa. :D
; ))
Ajaa vanhalla hytittömällä Faarillä pitkin pieniä vuokrapeltoja niin että paskasen takin liepeet liehuu? : ))
Onneksi sinulla ei ole Isokallion vikaa. ::)
-
Kallella on taitoa ja meriittiä, Uotin poikien
bulvaanina ja juppiajan nurkanvaltausrahojen
jemmaajana...
On ollut mahtava appiukko sillä aikanaan.
-SS-
-
Kallella on taitoa ja meriittiä, Uotin poikien
bulvaanina ja juppiajan nurkanvaltausrahojen
jemmaajana...
On ollut mahtava appiukko sillä aikanaan.
-SS-
Siitä huolimatta hänen kolumninsa on rautaa. Ja kukapa ei olisi tehnyt elämänsä aikana virheitä? Väyrynenkin tehnyt jopa yhden ; )) sanojensa mukaan...
-
mutta onko tuolla kallella joku puhevika kun sen jutuista ei taho saaha ratiossa selvää? saattaa jopa asiaa haastaa mutta kun ei selvää......
-
mutta onko tuolla kallella joku puhevika kun sen jutuista ei taho saaha ratiossa selvää? saattaa jopa asiaa haastaa mutta kun ei selvää......
Jos näin on, niin hyvä että osaa kirjoittaa ; ))
-
juu, kirjuutettu on paaljon helpompi sisäistää...
-
juu, kirjuutettu on paaljon helpompi sisäistää...
Näin on. ; )