Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Sepeteus - 15.10.16 - klo:10:04

Otsikko: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Sepeteus - 15.10.16 - klo:10:04
http://yle.fi/uutiset/3-9228015

Oppi-isänsä Stalinin tavoin. Suomen poliitikot jo paskat housussa. 😝
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Ärrpää - 15.10.16 - klo:10:19

 Obamalla ei: Venäjän ja Iranin lähentyminen aiheuttaa pelkoja Iranin päävastustajassa Saudi-Arabiassa. Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia miellyttääkseen Saudi-Arabia suostui syyskuun lopussa Opecin kokouksessa öljyntuotannon leikkaamiseen. Päätös lisää talousvaikeuksissa kamppailevan Venäjän öljynmyyntituloja.
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Hevi - 15.10.16 - klo:11:53
Venäjä etsii nyt euroopasta alueita/maita omaan vaikutuspiiriinsä. Rakentamalla kaasuputkia, tai ydinvoimaa , sekä rahoittamalla bisneksiä, se ui sisälle päätöksentekoon. Samoin se täyttää voimatyhjiön heti, kun jossain sellainen on. Eurooppa, ja etenkin pohjoismaat ovat pitkään eläneet ruususen unta, ja liennyttäneet/purkaneet puollustustaan, vaikka venäjä vahvistaa omaansa.
On myös jotenkin metkaa, että venäläiset kansana asettuvat mielellään öykkärin diktaattorin palvojiksi. Järkevänoloista päämiestä ei juuri itänaapurissa nää, paitsi ehkä Karpatsov oli.
 Putin on todennut olleen valtava virhe, kun neuvostoliitto hajosi. sitä nyt rakentelee uusiksi.



Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Pōllumees - 15.10.16 - klo:13:00
Jotenkin näin tuo menee,mutta miten epävakaita lausuntoja esittävä Trump edistäisi maailmanrauhaa tullessaan presidentiksi ,jos tulisi .. ?

https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016101222453500_ul.shtml&ved=0ahUKEwi59rSHxtzPAhXIWCwKHS5rBE0QFgh1MAw&usg=AFQjCNFExUn62xSxzttqum_B0YmuHz-keg
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: jeep - 15.10.16 - klo:13:17
Nato lobbaus ?
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: jeep - 15.10.16 - klo:13:22
Nato lobbaus ?

Nato on pahasta maidun viennille venäjälle....

HUUTONAURUA!

Keskity ITÄ-TROLLI pashkan kuskaamiseen.... siinä on sulle aivan riittävän haastavaa hommoo ja jätä puolustuspolitiikka asiasta ymmärtäville!

https://www.youtube.com/watch?v=1ar27ChFKqA

THE END
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Sepeteus - 15.10.16 - klo:14:22
Nato lobbaus ?

Nato on pahasta maidun viennille venäjälle....

HUUTONAURUA!

Keskity ITÄ-TROLLI pashkan kuskaamiseen.... siinä on sulle aivan riittävän haastavaa hommoo ja jätä puolustuspolitiikka asiasta ymmärtäville!

https://www.youtube.com/watch?v=1ar27ChFKqA

THE END

Bye bye jeeppi-trolli pietarista! (kepun suomi-venäjä klubin oma lemmikki pelle!)

Paljonko tienaat myymällä isänmaan pjutinille muutamasta maitulitrasta?

Jeeppi on juri näitä Sinisalon veteraaneja. Maksaakohan ne veteraanitukia heille. Kaikkonen lupas olla leikkaamati. 😃
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Terminator II - 15.10.16 - klo:19:22
Nato lobbaus ?

Nato on pahasta maidun viennille venäjälle....

HUUTONAURUA!

Keskity ITÄ-TROLLI pashkan kuskaamiseen.... siinä on sulle aivan riittävän haastavaa hommoo ja jätä puolustuspolitiikka asiasta ymmärtäville!

Se näköjään on maapallo ympäri nyt juostu kun itään vuonna 1918 juoseitten käpykaartilaisten jälkeläiset huutelee täällä!
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: SAS - 15.10.16 - klo:19:55
Nato lobbaus ?

Nato on pahasta maidun viennille venäjälle....

HUUTONAURUA!

Keskity ITÄ-TROLLI pashkan kuskaamiseen.... siinä on sulle aivan riittävän haastavaa hommoo ja jätä puolustuspolitiikka asiasta ymmärtäville!

https://www.youtube.com/watch?v=1ar27ChFKqA

THE END

Bye bye jeeppi-trolli pietarista! (kepun suomi-venäjä klubin oma lemmikki pelle!)

Paljonko tienaat myymällä isänmaan pjutinille muutamasta maitulitrasta?
Miksi maita myitiin venäläisille ja miksi heidän annettiin tänne muuttaa vastaa nyt kollostollo?
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: carhu - 15.10.16 - klo:21:17
Nato lobbaus ?

Nato on pahasta maidun viennille venäjälle....

HUUTONAURUA!

Keskity ITÄ-TROLLI pashkan kuskaamiseen.... siinä on sulle aivan riittävän haastavaa hommoo ja jätä puolustuspolitiikka asiasta ymmärtäville!

https://www.youtube.com/watch?v=1ar27ChFKqA

THE END

Bye bye jeeppi-trolli pietarista! (kepun suomi-venäjä klubin oma lemmikki pelle!)

Paljonko tienaat myymällä isänmaan pjutinille muutamasta maitulitrasta?

Kaltaisesi ovat aikojen saatossa lyöneet ja taaskin ovat valmiita lyömään päätänsä karjalan mäntyyn.
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: carhu - 15.10.16 - klo:21:34
http://yle.fi/uutiset/3-9228015

Oppi-isänsä Stalinin tavoin. Suomen poliitikot jo paskat housussa. 😝

Hyvä, kurista se, huusivat kusiaiset kannustusta kaverilleen, joka oli päässyt kiipeämään norsun kaulaan ja hamusi otetta norsun kurkulta. Mitä tuossa paskat housuissa olemaan.
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Hervast - 16.10.16 - klo:08:07
Kollosta ja sepeä natotuttaa. "Kyllä myö mamman kanssa niin peljättiin kun luettiin Venäjän yhteisistä sotaharjoituksista Egyptin kanssa. Huutoitkua varmaan kuultu kollosen tuvassa.

Parempi vaan tarkistaa että dacia on täyteen tankattu ja kumivene ehjä.
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Sepeteus - 16.10.16 - klo:08:09
Öilön eräät britit kysyi, eikö pelota kun venäjän raja niin lähellä?🎅
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: Hervast - 16.10.16 - klo:08:24
Kai vastasit totuudenmukaisesti että pelottaa aivan pirun paljon ja natoon pitäis päästä kiireesti.
Otsikko: Vs: Putin käyttää heikkoutta hyväkseen
Kirjoitti: kantola - 16.10.16 - klo:08:30
Ei oo mua peloteltu ryssällä kuin 1994. Eräs kokoomuksen europarlamentaarikko.