Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:20:34

Otsikko: Arhinmäki murhaajan videolla.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:20:34
"Vuonna 1991 syntynyttä matu-miestä epäillään vanhan miehen surmaamisesta veitsellä heinäkuun lopulla Helsingin Puotilassa. Uhri oli syntynyt vuonna 1930. Syy siihen, miksi nuori mies kävi sunnuntaisena iltapäivänä vanhan miehen kimppuun oli ainakin tapauksen tutkinnan alussa täysin epäselvä. Poliisin mukaan vaikutti siltä, että vanhus valikoitui uhriksi täysin sattumanvaraisesti. Uhrin ruumis löytyi Puotilan kappelin viereisestä puistosta.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi nuorenmiehen lokakuussa todennäköisin syin epäiltynä taposta. "

Henkirikoksesta epäilty nuorimies on mukana rap-artisti Palefacen musiikkivideon joukkokohtauksessa.
Sekä Paleface että videon joukkokohtauksessa mukana ollut kansanedustaja Paavo Arhinmäki yllättyivät tästä tiedosta.
Paavo Arhinmäki muistuttaa, että video kuvattiin pari kuukautta ennen kuin veriteko tapahtui, ja pitää siksi asioiden yhdistämistä järjettömänä.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100922437242_uu.shtml
Otsikko: Vs: Arhinmäki murhaajan videolla.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:20:35
Ei voi olla totta! – Paavo Arhinmäki tanssii musiikkivideolla Isis-kuvastoa levittäneen tappajan vierellä

https://www.suomenuutiset.fi/paavo-arhinmaki-tanssii/

Otsikko: Vs: Arhinmäki murhaajan videolla.
Kirjoitti: Antidesantti - 12.10.16 - klo:19:04
Henkirikoksesta epäilty nuorimies on mukana rap-artisti Palefacen musiikkivideon joukkokohtauksessa.
Sekä Paleface että videon joukkokohtauksessa mukana ollut kansanedustaja Paavo Arhinmäki yllättyivät tästä tiedosta.

Tämmönen pelihän häätyy viheltää poikki...     :o
Otsikko: Vs: Arhinmäki murhaajan videolla.
Kirjoitti: 82-90 - 13.10.16 - klo:00:28
Henkirikoksesta epäilty nuorimies on mukana rap-artisti Palefacen musiikkivideon joukkokohtauksessa.
Sekä Paleface että videon joukkokohtauksessa mukana ollut kansanedustaja Paavo Arhinmäki yllättyivät tästä tiedosta.

Tämmönen pelihän häätyy viheltää poikki...     :o

nyt pittee lii anterssonin kuhtua mielenosotus kokkoon välittömästi.