Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 02.10.16 - klo:09:29
-
Valiu oli laittanut tämän päiväisen Hesarin etusivulle mainokseensa torniolaisen maitotilan, isäntäväki kehuu, että siellä tuotetaan maitua vielä seuraavat tuhat vuotta ainakin (tai jotain sinnepäin).
Melkoinen rasite suomalaiselle veronmaksajalle.
Veeti katsoo tästä lähtien tarkkaan, että vahingossakaan ei kauppakassiin tule valiun tuotteita.
-
http://lehdet.hs.fi/d98f3e81-f817-4dbf-877c-bdc734910d37/1
-
Sikäli tuossa tavoitteessa on hiukan epävarmuutta, kun siihen oikeaan elämään kuuluu joskus epämieluisatkin tapahtumien kulut.
-
Hyvää valion päivää Veetillekin ! :D
-
Sikäli tuossa tavoitteessa on hiukan epävarmuutta, kun siihen oikeaan elämään kuuluu joskus epämieluisatkin tapahtumien kulut.
Onhan se päivänselvä asia, että kun valtion velkaantuminen jatkuu ja jatkuu ja kepu lähtee seuraavien vaalien jälkeen oppositioon, niin joudutaan katsomaan tarkkaan, minne valtion niukkoja rahoja käytetään.
Tundratuotannon runsaskätinen tukeminen ei jatku.
Myös kepun SOTE-malli lentää roskakoriin.

Tuohon en usko, maidontuotantolla näyttää olevan joku pysyvä etuoikeus, mutta voihan henkilökohtaisessa elämässä käydä joskus mitä vain.

Nimenomaan tundramaidontuotanto on kepulaisessa erityissuojelussa. Mutta siitä tulee loppu, kun valtion velkataakka kasvaa riittävästi.

Miten monens oppositio ennus tuo olikaan?
Jos kepu olisi tulevaisuudessa, niin millä todennäköisyydellä kokkareet avaisvat soten ja antaisivat vasemistolle torpata kaupallisen yhteistyön?
-
Sikäli tuossa tavoitteessa on hiukan epävarmuutta, kun siihen oikeaan elämään kuuluu joskus epämieluisatkin tapahtumien kulut.
Onhan se päivänselvä asia, että kun valtion velkaantuminen jatkuu ja jatkuu ja kepu lähtee seuraavien vaalien jälkeen oppositioon, niin joudutaan katsomaan tarkkaan, minne valtion niukkoja rahoja käytetään.
Tundratuotannon runsaskätinen tukeminen ei jatku.
Myös kepun SOTE-malli lentää roskakoriin.
Tuohon en usko, maidontuotantolla näyttää olevan joku pysyvä etuoikeus, mutta voihan henkilökohtaisessa elämässä käydä joskus mitä vain.
Nimenomaan tundramaidontuotanto on kepulaisessa erityissuojelussa. Mutta siitä tulee loppu, kun valtion velkataakka kasvaa riittävästi.
Meinaakko notta ihmiset lakkaavat syömmästä ja maitoa särpäilemästä,sitten kun valtion velkataakka lisäytyy. Mihinkäs tuo yhtälö perustuu. Kun ruoan tarve on tulevaisuudessakin mitä ilmeisin,niin sitäkin suuremmalla syyllä pers aukisen kansan kannattaa pitää edes ruoan tuotantonsa yllä.
-
Valiu oli laittanut tämän päiväisen Hesarin etusivulle mainokseensa torniolaisen maitotilan, isäntäväki kehuu, että siellä tuotetaan maitua vielä seuraavat tuhat vuotta ainakin (tai jotain sinnepäin).
Melkoinen rasite suomalaiselle veronmaksajalle.
Veeti katsoo tästä lähtien tarkkaan, että vahingossakaan ei kauppakassiin tule valiun tuotteita.
Oli muuten Vaalan kunnanjohtaja laatinut hyvän mielipidekirjoituksen maaseudusta.
Jos boikotoit Valiota, eikö samalla logiikalla kannattaisi boikotoida myös Hesaria?
-
Sikäli tuossa tavoitteessa on hiukan epävarmuutta, kun siihen oikeaan elämään kuuluu joskus epämieluisatkin tapahtumien kulut.
Onhan se päivänselvä asia, että kun valtion velkaantuminen jatkuu ja jatkuu ja kepu lähtee seuraavien vaalien jälkeen oppositioon, niin joudutaan katsomaan tarkkaan, minne valtion niukkoja rahoja käytetään.
Tundratuotannon runsaskätinen tukeminen ei jatku.
Myös kepun SOTE-malli lentää roskakoriin.
Tuohon en usko, maidontuotantolla näyttää olevan joku pysyvä etuoikeus, mutta voihan henkilökohtaisessa elämässä käydä joskus mitä vain.
Nimenomaan tundramaidontuotanto on kepulaisessa erityissuojelussa. Mutta siitä tulee loppu, kun valtion velkataakka kasvaa riittävästi.
Millä tukitasolla etelässä ollaan valmiita ammui lypsämään, kun todistuksesi mukaan nykyinen ei riitä, oisko C3-taso riittävästi, jos meet tekemään kyselytutkimusta aiheesta pari vuotta ammutta olleelle, niin laita kypärä päähän, lento- tai pesäpallomaila voi lävähtää otsikkoon...
-
Valiu oli laittanut tämän päiväisen Hesarin etusivulle mainokseensa torniolaisen maitotilan, isäntäväki kehuu, että siellä tuotetaan maitua vielä seuraavat tuhat vuotta ainakin (tai jotain sinnepäin).
Melkoinen rasite suomalaiselle veronmaksajalle.
Veeti katsoo tästä lähtien tarkkaan, että vahingossakaan ei kauppakassiin tule valiun tuotteita.
Ja silti mies on nähty kaupan kassalla...Valion maitopurkki kädessä. Paikallinen perimätieto kertoo.

Veeti vei takaisin naapurin ostaman maitupurkin.
-
Hirveetä uhua, ennen karkeraa loppua. 🎅
-
Hirveetä uhua, ennen karkeraa loppua. 🎅
Älä nyt vielä kuole..eikös sut vasta saatu taas tolpilleen.

Mikäs pahan tappas🎅
-
Valiu oli laittanut tämän päiväisen Hesarin etusivulle mainokseensa torniolaisen maitotilan, isäntäväki kehuu, että siellä tuotetaan maitua vielä seuraavat tuhat vuotta ainakin (tai jotain sinnepäin).
Melkoinen rasite suomalaiselle veronmaksajalle.
Veeti katsoo tästä lähtien tarkkaan, että vahingossakaan ei kauppakassiin tule valiun tuotteita.
Oli muuten Vaalan kunnanjohtaja laatinut hyvän mielipidekirjoituksen maaseudusta.
Jos boikotoit Valiota, eikö samalla logiikalla kannattaisi boikotoida myös Hesaria?
Vaalan kunnanjohtajan + co boikotti ei heilauta Hesaria millin vertaa, mutta etelä-suomalaisten Valio-boikotti jo tuntuisi.
-
Torniolaisen maitotilan.... isäntäväki kehuu, että siellä tuotetaan maitua vielä seuraavat tuhat vuotta ainakin.
Ei sitten paskapuhetta:
http://www.pohjolansanomat.fi/lounaislappi/uusi-navetta-on-ylisukupolvinen-investointi/
-
mutta mikähän olis maamme ruokahuollon tilanne jos pelkästään etelän varassa oltais? ei taija mennä edes kuuta kun taas on takki kääntynny mikä ei kannata ja siitä luovutaan... ja sitten mikä ihme siinä on etää vaikka hollannissa on paljon löysemmät tuotantovaatimukset kanoilla niin silti siellä ei tuoteta vähempää munia kuin jossain kanapitäjässä suomessa... mikä hitto estää tuottamasta ruokaa halvalla etelässä ja siten haitaten saisi kansan lopettamaan pohjoisen tuotannon... kalliina...? ei kun navetta pystyyn veeti ja maitoa kauppaan että valio jää toiseks niin saat mielenrauhan.
-
Valiu oli laittanut tämän päiväisen Hesarin etusivulle mainokseensa torniolaisen maitotilan, isäntäväki kehuu, että siellä tuotetaan maitua vielä seuraavat tuhat vuotta ainakin (tai jotain sinnepäin).
Melkoinen rasite suomalaiselle veronmaksajalle.
Veeti katsoo tästä lähtien tarkkaan, että vahingossakaan ei kauppakassiin tule valiun tuotteita.
Oli muuten Vaalan kunnanjohtaja laatinut hyvän mielipidekirjoituksen maaseudusta.
Jos boikotoit Valiota, eikö samalla logiikalla kannattaisi boikotoida myös Hesaria?
Vaalan kunnanjohtajan + co boikotti ei heilauta Hesaria millin vertaa, mutta etelä-suomalaisten Valio-boikotti jo tuntuisi.
Miksikäs etelä-suomalaiset Valioa boikotois ja ei kai sekään Hesaria heilauta.