Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Jätkä - 07.09.16 - klo:12:00
-
Siellä ei karvoin katsota, kun kyytiin otetaan
(http://d17md65w07h7d0.cloudfront.net/aamulehti/content/uploads/2016/09/07111539/23906431.jpg)
-
Onneksi ei tullu kuskin puolelle.
Turusta Poriin matkalla ollut Onnibusin linja-auto joutui hirvikolariin valtatie kahdeksalla keskiviikon aamuyöllä kello yhden aikaan.
– Yhtäkkiä jarrut menivät pohjaan. Olin bussin yläkerrassa ja näin, kuinka ylälasi meni säröille ja tavaroita lensi pitkän käytävää. Hirvi oli tullut sisään läpi tuulilasista, ja ilmeisesti osittain myös kuskin päälle, kertoo auton kyydissä ollut Toni Kettukangas.
Raahessa asuvan Kettukankaan mukaan onnettomuus sattui Luvialla, josta on noin 20 kilometrin matka Poriin.
Yksikään matkustajista ei loukkaantunut kolarissa. Kettukankaan mukaan myöskään kuski ei loukkaantunut suuremmin. Kuskin kasvoille oli kuitenkin rikkoutuneen ikkunan aiheuttamia haavoja tai veriroiskeita hirvestä.
Suurimmalla osalla ei turvavöitä
Kettukankaan mukaan suurimmalla osalla matkustajista ei ollut onnettomuushetkellä päällä turvavöitä, vaikka kuski oli huomauttanut pitkin matkaa, että ne on kiinnitettävä.
– Bussi vain hieman heilahti ja tömähti. Ilmeisesti se jatkoi jonkin matkaa hirven kanssa. Kuski hoiti kyllä tilanteen hienosti. Hän sai pidettyä auton hallinnassa.
– Kova tömähdyshän se oli. Katselin tietokonetta korvalaput korvilla, ja yhtäkkiä tietokone lensi käsistä, sanoo Kettukangas, jolla itsellään oli turvavyö päällä.
Kettukankaan ja muiden matkaan tuli noin puolen tunnin viivästys. Uusi bussi poimi heidät kyytiin metsän keskeltä puolikahden aikaan sen jälkeen, kun ensihoitajat olivat haastatelleet kaikki matkustajat.
Hirvelle ei käynyt yhtä hyvin kuin matkustajille.
– Se oli sätkinyt etuoven edessä jonkin aikaa. Se oli jo liikkumatta paikallaan, kun pääsin itse katsomaan. Hirvi laitettiin taljoihin ja vietiin pois.
-
vähän turvattoman näköisiä nuo astro megat on hirvitälliä silmälläpitäen, liekkö sitte normi bussi kuitenkaan yhtään parempi, puhumattakaan siitä kun tuommonen menee kylkyselleen metikköön :-\ :-\ :-\ :-\

Pitääsköhän siihen laittaa karjapuskuri eteen ?
-
Metästys seuroille pitäs laittaa hirvi Lupiin vaatimus että yhyä urosta kohti on ammutaan kolme naarasta.
-
Hirvi pakastimesa on liikenneturvallisuusteko... ::)
-
ja vasta ens vuonako sitä saabi ampua hirven vaikka vasa mukana??? kyl se olis pitäny sallia jo vuosia sitten...
-
Metästys seuroille pitäs laittaa hirvi Lupiin vaatimus että yhyä urosta kohti on ammutaan kolme naarasta.
terminaattorin kannattaa varata kakkosnelosenpätkät matkalle mukaan pyöräkiiloiksi jotta bussi löytyy vielä matkahuollon kahvilasta tultaessa, virolaiset kuskit ei oo aivan niin nöpönuukia kuin akt.n kuskit, vehon portille jos ei viideks kerkiä niin komukat ei tuu mersua kyllä luovuttamaan aidan takaa ennen aamukahdeksaa :) ;) :D ;
miten käsijarru kytketään huolimattomasti, kuorma-autoissa se joko on tai ei ole, summerikin huutanee jos nykyautossa oven avaa, linjabiilissä tietty eri jos kuski vessaan lähtee...luulis penkissä olevan samanlaisen tunnistimen ku valtroos :-\ :-\ :-\ :-\
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016090922287760_uu.shtml
-
nooooo, kuin paljon teillä ajetaankaan viallisila autoilla.........

justiin tuli radiosta jotta joka toinen ratsiassa tarkastettu ulkomaalainen kuorma-auto oli tieliikennekäyttöön kelpaamaton :o :o :o :o
-
Siellä ei karvoin katsota, kun kyytiin otetaan
(http://d17md65w07h7d0.cloudfront.net/aamulehti/content/uploads/2016/09/07111539/23906431.jpg)
Hirvikolarissa matalassa autossa on omat puolensa. Nimimerkki "AliAjanut".
-
Onx montaakaan automerkkiä jotka on suunniteltu hirvikolareita ajatellen......Volvo....Saab....
-
nooooo, kuin paljon teillä ajetaankaan viallisila autoilla.........
justiin tuli radiosta jotta joka toinen ratsiassa tarkastettu ulkomaalainen kuorma-auto oli tieliikennekäyttöön kelpaamaton :o :o :o :o
Onkos niitä muita kotimaisia kuin Sisu ja sekin taitaa olla nykyään Rellun kopio.

mersujahan neon nykyään, mutta tuossa ratsiassa oli kyse näistä ulkomaaneläjien autoista merkkiin katsomatta, olkoon vaikka sitten sisuja :o :o :o :o

Surullisia autoja molemmat :-\
Saabbi on melkein ooppeli ilman iloa
-
nooooo, kuin paljon teillä ajetaankaan viallisila autoilla.........
justiin tuli radiosta jotta joka toinen ratsiassa tarkastettu ulkomaalainen kuorma-auto oli tieliikennekäyttöön kelpaamaton :o :o :o :o
Onkos niitä muita kotimaisia kuin Sisu ja sekin taitaa olla nykyään Rellun kopio.
mersujahan neon nykyään, mutta tuossa ratsiassa oli kyse näistä ulkomaaneläjien autoista merkkiin katsomatta, olkoon vaikka sitten sisuja :o :o :o :o
Otanta oli iso? Kaks autoo?
-
vähän turvattoman näköisiä nuo astro megat on hirvitälliä silmälläpitäen, liekkö sitte normi bussi kuitenkaan yhtään parempi, puhumattakaan siitä kun tuommonen menee kylkyselleen metikköön :-\ :-\ :-\ :-\
Näkyyhän tuossa ainkin yks turpa ;)
-
Hirvi pakastimesa on liikenneturvallisuusteko... ::)
Ilmituuma! Tizmalleen! Ja hirvi kanootissa kaljassa järvellä mummun kanssa.

Huutunaurua. 😃😝😝😝😝
-
Muka Vaalimaan jälkeen paras väylä... ohhoh. No, pääsee Terminaattori ja Sepekin (vaikka yhdessä) sen siliää tietä pitkin sinne Muurmannilllensa.
http://yle.fi/uutiset/3-9228862
-
Onnibussi on hieno keksintö, seitsemällä eurolla Tampereelta Poriin. Ei paljoa kannata omaa rassia käynnistellä ja saa olla koko reissun pienessä sievässä.

Eikö sitä porilaista selvinpäin kestänyt katsella? :D

Sinne pitää myös päästä.

Hmmm..sinne? Åååååh....