Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Pete-Puuha - 16.06.16 - klo:21:16
-
Turvallisuusasiantuntijat varoittavat, että terroristit valmistelevat useita samanaikaisia iskuja Euroopassa tänä vuonna.
Uutistoimisto AFP:n haastattelemat turvallisuuslähteet pelkäävät myös, että alkaneena vuonna nähdään entistä pahempia terrori-iskuja.
Isis-äärijärjestön tiedetään värväävän Euroopan maiden kansalaisia ja lähettävän heitä Eurooppaan tekemään iskuja. Nimettömänä pysyttelevän asiantuntijan mukaan tulijoita on enemmän kuin Euroopan maat pystyvät estämään. Lisäksi he ovat entistäkin radikalisoituneempia.
- Heillä on tarvittavat väärennetyt asiakirjat, he osaavat kielen ja tuntevat paikat, ja heillä on aseita. Saamme pysäytettyä monet heistä, mutta on tunnustettava, että heitä on liikaa, lähde sanoi.
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/asiantuntijat-varoittavat-useista-samanaikaisista-terrori-iskuista-euroopassa/717012/
;)
-
Keskitetään vaan kaikki halukkaat ihmiset etelän reservaatteihin. Kyllä maalla on mukavaa. Ei terroristit häiriköi,net noukitaan kuin marjat maasta. Sissi on ihmeellinen.
-
Keskitetään vaan kaikki halukkaat ihmiset etelän reservaatteihin.
Jeps, kivikennoihin rinnatusten & pääletysten... ::)