Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: Oksa - 16.06.16 - klo:07:55
-
olipa hauska lukea noista pienistä kyläkaupoista suomessa... ja sitten vielä valittavat hesassa että stokmanni ei kannata!!! voi pyhä perse! ei se ole kuin kyvystä kiinni ja pikkasen siinä ympäristössä asuvista immeisistä jotka aattelee muullakin kuin sillä .... sepepäällä!
-
Viimesyssynä kävin ensimmäistä kertaa eläissäni stockalla. Ei tuo kauppaa kummemmalta vaikuttanut. Saatoin samalla käydä myös viimösen kerran ;D
Kyläkaupoissa on joskus ollut sellainen ahdistava tunne että minua seurataan... Kummelin kylien kauppa sketsi parodisoi sitä tunnelmaa erittäin hauskasti.
-
heh, pikkupuodeissa mitään seurata mutta marketeissa sitä vasta kytätäänkin...
-
Melkoisestihan tuo Keskisen Vesakin on kauppaansa laajennellut, äsken kun siellä poikkesin kertoi että uutta suunnitelmaa on mielessä.
Että kyllä kyläkaupatkin jotenkin pyörii, kunhan ei ihan sen keppanan varassa yritetä bisnestä tehdä.
-
Ei jotenkin nappaa Keskisen hehtaarihalli ensinkään. Tankattua tulee kyllä ohiajellessa, siinon yleensä kohtuuhintaista menovettä. Toki taitaa olla jo useampi vuos aikaa kun on ollut pohjanmaallepäin asiaa..
-
Kyllä tuo kaupoissa hyppääminen on niin last season touhua..senkusta naputtelee sohvalla maaten vain näppistä ja pian rekka tuuttaa pihassa. Näppärää, eikä tarvi alennusmellakassa yrittää selvitä.