Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Puuha-Pete - 19.05.16 - klo:11:17
-
Uusruotsalaiset ovat innostuneet kevään auringosta todenteolla. Autogrillauksia tapahtuu jatkuvasti kaikkialla Ruotsissa. Ja tietysti poliisin ja palokunnan kivittely kuuluu ilmiöön.
Media on sairaaloisesti yrittänyt vaieta viime torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtuneesta suurpalosta, jossa kärvähti 50- 70 autoa. Husbyn Århusgatanilla uusruotsalaiset sytyttivät kokonaisen autotallillisen autoja tuleen ja paikallisten mukaan palo oli viittä vaille, ettei se levinnyt viereisiin asuintaloihin.
Älämölö jatkuu Norrköpingissä- vajaa 10 autoa poroksi
Lundin päivän onnenluku: 19 poltettua ja 15 rikottua autoa
Viime viikolla paloi muutamia autoja joka ilta ja taas viime yönä vietettiin autogrillausta perinteiseen ruotsalaiseen tapaan. Klockaretorpetissa sytytettiin klo 22. aikaan muutama auto tuleen ja poliisin tullessa paikalle, heiteltiin heidän niskaan kiviä, lekaharkkoja ja kaikkea, mikä saadaan lentämään. Tunti tästä roihusi taas. Samalla alueella sytytettiin 4- 5 autoa tuleen, josta palo levisi niin, että ainakin kymmenen (10!) autoa saatiin hinata vakuutusyhtiön varikolle odottelemaan parempia aikoja.
https://paavotajukangas.com/2016/05/17/kuvakollaasi-husbyn-suurpalosta-josta-media-vaikenee/
-
Media on sairaaloisesti ytittänyt vaieta viime torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtuneesta suurpalosta, jossa kärvähti 50- 70 autoa. Husbyn Århusgatanilla uusruotsalaiset sytyttivät kokonaisen autotallillisen autoja tuleen ja paikallisten mukaan palo oli viittä vaille, ettei se levinnyt viereisiin asuintaloihin.
Juttelin palopaikalla erään uusruotsalaisen miehen kanssa, joka oli juuri menossa asuntonäyttöön, mutta nähtyään autonraadot hän päätti olla ostamatta asuntoa. Yritin jututtaa myös erästä ruotsalaista miestä, mutta hän vaikeni.
Järvan alueen asukkaat ovat pelko persiissä, sillä suurmellakka roikkuu ilmassa.
Tällainen samanlainen autogrillaus tulee lähivuosina leviämään myös Suomeen. Sen siemenet on jo kylvetty vastuuttomalla ”turvapaikkapolitiikalla”.

jaksaakohan skännäki vaan suvaita kun mannemersu yhtyy happeen vielä nykyistäkin nopsampaa ;) :D ;D 8)

;D ;D
Mää veikkaan, että muiden pölhösuvakkien tapaan se vaan sulkee pienet simmunsa näiltä tosiasioilta ja vaahtoaa, et valkoinen mies on rasisti kun tällaisia kuvia ottaa ja laittaa vielä nettiin. ;D

;D

jaksaakohan skännäki vaan suvaita kun laakeri yhtyy hankmoon vielä nykyistäkin nopsampaa ;) :D ;D 8)
;D
-
Jos tuosta media vaikenee niin kertoox joku mistä on kyse.....
-
Kysy YLEltä tai vaikkapa Hesarilta, miksei nää pääse uutisiin.
Ei tule vastausta...
Se , että heidän aatemaailman sopeutumattomat asiat pimitetään, johtaa juuri siihen, mitä he eniten vihaavat:
Kiinnostus Vaihtoehtomediaan kasvaa. Miksi? No, katsokoon valtamedia peiliin.
Ratkaisu löytyy sieltä. ;)
-
Löytyix asiasta vaikka uutinen CNN:ltä.....
Jos jokin väite on skeidaa niin mix vitussa se tuodaan tänne uutisena.....

Koska homma foorumilla ja mevajakit lehdessä näin kerrottiin. Mamukriitisten mielestä jokainen autopalo kuuluu etusivulle ja iltauutisiin. ::)
-
eikös ISOISSA kaupunkeissa oikeesti pala joka viikonvaihe muutama auto jo ihan normaalisti? muistan joskus lukeneeni että lontoossakin poltetaan noin 50 autoa per vkl!! ja mikä tuossa nyt on uutinen? jos ei sentäs lentokone putoa välimereen... niin ainakin joku julkkishörhö täyttää etusivun!
-
Löytyix asiasta vaikka uutinen CNN:ltä.....
Jos jokin väite on skeidaa niin mix vitussa se tuodaan tänne uutisena.....
Koska homma foorumilla ja mevajakit lehdessä näin kerrottiin. Mamukriitisten mielestä jokainen autopalo kuuluu etusivulle ja iltauutisiin. ::)
Mua jurppii se ett nyt kun oli se jokin tietoliikennemastojuttu niin samaan aikaan heitettiin mukamas uutisjuttua kymmenistä autojen poltoista....
Mix tommosta skeidaa vajakit suoltaa.....

Vajakit ei sisäistä et kaikki ei oo mamujen syytä...
-
Media on sairaaloisesti ytittänyt vaieta viime torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtuneesta suurpalosta, jossa kärvähti 50- 70 autoa. Husbyn Århusgatanilla uusruotsalaiset sytyttivät kokonaisen autotallillisen autoja tuleen ja paikallisten mukaan palo oli viittä vaille, ettei se levinnyt viereisiin asuintaloihin.
Juttelin palopaikalla erään uusruotsalaisen miehen kanssa, joka oli juuri menossa asuntonäyttöön, mutta nähtyään autonraadot hän päätti olla ostamatta asuntoa. Yritin jututtaa myös erästä ruotsalaista miestä, mutta hän vaikeni.
Järvan alueen asukkaat ovat pelko persiissä, sillä suurmellakka roikkuu ilmassa.
Tällainen samanlainen autogrillaus tulee lähivuosina leviämään myös Suomeen. Sen siemenet on jo kylvetty vastuuttomalla ”turvapaikkapolitiikalla”.
jaksaakohan skännäki vaan suvaita kun mannemersu yhtyy happeen vielä nykyistäkin nopsampaa ;) :D ;D 8)
;D ;D
Mää veikkaan, että muiden pölhösuvakkien tapaan se vaan sulkee pienet simmunsa näiltä tosiasioilta ja vaahtoaa, et valkoinen mies on rasisti kun tällaisia kuvia ottaa ja laittaa vielä nettiin. ;D
Onkohan Apilaksen fendtinkin mamut polttaneet? ???
(https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?action=dlattach;attach=97;type=avatar)

Juutalaisten salajuoni.....
-
http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217134-hyvat-uutiset-eivat-lopu-ylelta ...tälläkin me tienataan...
-
Nyt uusin villitys mamuilla on heittäytyä homoksi niin saa jäädä Suomeen ja Suomen viranomaiset uskoo tietenkin. >:(
-
"Vaikka uskoisi kerroinvaikutuksiinkin, on selvää, että vähänkin realistisimmilla oletuksilla tutkimustulos ”Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena” osoittautuu hölynpölyksi. Mutta väliäkö sillä; kyllä jostain varmaan vielä löytyy joku YLE:n pirtaan sopiva oikea tutkimustulos."
;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;)
-
Nyt uusin villitys mamuilla on heittäytyä homoksi niin saa jäädä Suomeen ja Suomen viranomaiset uskoo tietenkin. >:(
Yllättäen Sasha käänsi keskustelun taas hintsuihin... :o

Ja se herätti sinunkin mielenkiintoa oikein kommentointiin asti! ;D