Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 23.04.16 - klo:02:23
-
Mitenkään väheksymättä, mutta mutta.
Kuvaa vain miten helppoa lopulta maidontuotanto on ja yliarvostettua vaatia tukea tuen perään.
Kasvituotannossa, moniko tila vuodesta toiseen ilman takapakkia, laatu ja määrä kohdillaan ja joka osa-alueella.
Eihän nämä satokilpailut kerro koko totuutta edes sen tilan kyseisen vuoden keskiarvosta.
-
Maidossa pitää tuottaa se virheetön laatumaito vähintään 10 vuoden ajan joka päivä. Eli käytännössä kun ajatuksen siirtäisi viljanviljelyyn, niin sitä leipävehnää pitäisi tuottaaa yhtä jaksoisesti muutama sukupolvi, siten ettei siinä välissä ole mitääm rehuvehniä tai kahukauroja. Jonka tuottaminen on veetieemelille tutumpaa puuhaa, kun vain siihen taidot riittää.

Siis meijeriin pitää lähettää laatumaitoa yhteen putkeen vuosia ja vuosia. Mut eikö se ole 25 vuotta se kultamitali???
Saavutus on kyllä upea JOS kyseessä on aidosti loistava utareterveys. Jos kyseessä onkin vain se toimintatapa, että joka päivä 10-20% sotkumaitoa kaadetaan viemäriin, niin tuohan kertoo jostain ihan muusta

Pronssimitalin saa 10vuodessa, hopeiseen 20 vuotta ja kultamitalin saa siitä 25 vuoden laatutuotoksesta.
Eihän kenenkään talous kai kestäisi sitä jatkuvaa solumaidon viemäriin laittamista. Vaan kyse on ammattitaidosta ja huolellisuudesta, niin että lehmän sairaudet huomataan ajoissa ja virheellistä maitoa ei pääse meijeriin. Mutta ammattiylpeys on katoava luonnonvara robottinavetoitten yleistyä.
-
Suomessa luomua hypetetään ja tuetaan niin paljon, ettei kenenkään mieleen tulisi palkita viljelijää puhtaan laatuviljan tuottamisesta.
-
Siis meijeriin pitää lähettää laatumaitoa yhteen putkeen vuosia ja vuosia. Mut eikö se ole 25 vuotta se kultamitali???
Saavutus on kyllä upea JOS kyseessä on aidosti loistava utareterveys. Jos kyseessä onkin vain se toimintatapa, että joka päivä 10-20% sotkumaitoa kaadetaan viemäriin, niin tuohan kertoo jostain ihan muusta
Pronssimitalin saa 10vuodessa, hopeiseen 20 vuotta ja kultamitalin saa siitä 25 vuoden laatutuotoksesta.
Eihän kenenkään talous kai kestäisi sitä jatkuvaa solumaidon viemäriin laittamista. Vaan kyse on ammattitaidosta ja huolellisuudesta, niin että lehmän sairaudet huomataan ajoissa ja virheellistä maitoa ei pääse meijeriin. Mutta ammattiylpeys on katoava luonnonvara robottinavetoitten yleistyä.
Ei roboloiden utareterveydessä yleensä ongelmia ole.
Ja kyl tossa joitakin vuosia sitten talous kesti hyvin sen 20%:in viemärimaidon. Nykyään on tiukempaa.
-
Helppoa ja yliarvostettua, sitähän se elukoitten pito on juu. Eemelilläkin aika kultaa muistot.
-
Hattua pitää nostaa kaikille 25 vuotta laatua tuottaneille.Se on kuitenki pitkä aika,ja välillä voi sattua kaikkea 8)
Ittellä katkes 19,5vuoden kohdalla lomareissuun,silloin meinas hiukan nyppiä. >:(
Mutta nyt tuli taas 5vuotis palkinto,ja siitä yritetään ponnistella eteenpäin :)
-
Siis meijeriin pitää lähettää laatumaitoa yhteen putkeen vuosia ja vuosia. Mut eikö se ole 25 vuotta se kultamitali???
Tuo putki pitää olla vähintään rosteria ja helevetin iso, ettei ruostu ennenkuin vuodet tulee täyteen ja että kaikki maitu siihe mahtuu ???
-
Hattua pitää nostaa kaikille 25 vuotta laatua tuottaneille.Se on kuitenki pitkä aika,ja välillä voi sattua kaikkea 8)
Ittellä katkes 19,5vuoden kohdalla lomareissuun,silloin meinas hiukan nyppiä. >:(
Mutta nyt tuli taas 5vuotis palkinto,ja siitä yritetään ponnistella eteenpäin :)
Just noin ,pitää vain jatkuvasti ponnistella vaikka 23 v olis täynnä .Koskaan ei voi ajatella että tää on helppoa kuin heinän teko. Huomenna tämä voi jo katketa ..Eiku jo tänään .Jos joskus saa vuodet täyteen niin eihän se juhlapuku päällä kerro mitään mitä sen eteen on tehty.
-
Maidossa pitää tuottaa se virheetön laatumaito vähintään 10 vuoden ajan joka päivä. Eli käytännössä kun ajatuksen siirtäisi viljanviljelyyn, niin sitä leipävehnää pitäisi tuottaaa yhtä jaksoisesti muutama sukupolvi, siten ettei siinä välissä ole mitääm rehuvehniä tai kahukauroja. Jonka tuottaminen on veetieemelille tutumpaa puuhaa, kun vain siihen taidot riittää.
Siis meijeriin pitää lähettää laatumaitoa yhteen putkeen vuosia ja vuosia. Mut eikö se ole 25 vuotta se kultamitali???
Saavutus on kyllä upea JOS kyseessä on aidosti loistava utareterveys. Jos kyseessä onkin vain se toimintatapa, että joka päivä 10-20% sotkumaitoa kaadetaan viemäriin, niin tuohan kertoo jostain ihan muusta
Sinä se nokkela poika taidat olla. Jos jotakin tuosta maitoviljelystä tiedä muutakin kun teoriassa ,niin silloin tiedät myöskin sen notta kukaan maitoviljelijä ei voi eikä laita 10-20 % maitoa viemmäriin esim:25 v jonkun laatupalkinnon vuoksi. Kyllä se joutuu ihan muuten tuon laadun varmistamaan. Tuo juurikin kertoo siittä laadusta ja laadun tuottamisesta että se sotkumaito otetaan sieltä tankkimaidosta erilleen. Sellaista maitoviljelijää ei ole olemassakaan joka ei tuota erottelua joskus joudu tekemään. ;) :D :D

Kyl tää teidän maailmanne avartuisi paljon jos kaiken maailman tiedon saisi vapaasti julkaista ;D
Mutta kun ei voi niin ei voi. "Koivu ja tähti"-maassa pitää vaan olla ihan hiljaa oikeista ongelmista ja syyttää aina muita ;D
-
Mitenkään väheksymättä, mutta mutta.
Kuvaa vain miten helppoa lopulta maidontuotanto on ja yliarvostettua vaatia tukea tuen perään.
Kasvituotannossa, moniko tila vuodesta toiseen ilman takapakkia, laatu ja määrä kohdillaan ja joka osa-alueella.
Eihän nämä satokilpailut kerro koko totuutta edes sen tilan kyseisen vuoden keskiarvosta.
Kenenkään maitoviljelijän pontimena ei ole laatumaidon tuottamuínen jonkun palkinnon vuoksi. Tuo laatumaito ja Valio on yksi suuri "syy" siihen notta voidaan puhua suommalaisesta laadukkaasta ruoasta ja sen tuottamisesta. Esim.tuosta laatumaidosta voi jalostaa tuotteita joita keskieuroopassa tuotetun maidon laatukriteereillä ei ole mandollista valmistaa. :D Kasvitilojen nouseva rändi tuote näyttäs olevan ainakin laatukaura. ;)

Kyllä toi ohrakin, jos se ei ole laadukasta josta viinaa ja kaljaa tehdään, se ei käy, siis sanan varsinaises muodos :D
-
Maidossa pitää tuottaa se virheetön laatumaito vähintään 10 vuoden ajan joka päivä. Eli käytännössä kun ajatuksen siirtäisi viljanviljelyyn, niin sitä leipävehnää pitäisi tuottaaa yhtä jaksoisesti muutama sukupolvi, siten ettei siinä välissä ole mitääm rehuvehniä tai kahukauroja. Jonka tuottaminen on veetieemelille tutumpaa puuhaa, kun vain siihen taidot riittää.
Siis meijeriin pitää lähettää laatumaitoa yhteen putkeen vuosia ja vuosia. Mut eikö se ole 25 vuotta se kultamitali???
Saavutus on kyllä upea JOS kyseessä on aidosti loistava utareterveys. Jos kyseessä onkin vain se toimintatapa, että joka päivä 10-20% sotkumaitoa kaadetaan viemäriin, niin tuohan kertoo jostain ihan muusta
Sinä se nokkela poika taidat olla. Jos jotakin tuosta maitoviljelystä tiedä muutakin kun teoriassa ,niin silloin tiedät myöskin sen notta kukaan maitoviljelijä ei voi eikä laita 10-20 % maitoa viemmäriin esim:25 v jonkun laatupalkinnon vuoksi. Kyllä se joutuu ihan muuten tuon laadun varmistamaan. Tuo juurikin kertoo siittä laadusta ja laadun tuottamisesta että se sotkumaito otetaan sieltä tankkimaidosta erilleen. Sellaista maitoviljelijää ei ole olemassakaan joka ei tuota erottelua joskus joudu tekemään. ;) :D :D
Kyl tää teidän maailmanne avartuisi paljon jos kaiken maailman tiedon saisi vapaasti julkaista ;D
Mutta kun ei voi niin ei voi. "Koivu ja tähti"-maassa pitää vaan olla ihan hiljaa oikeista ongelmista ja syyttää aina muita ;D
Jos se tiedon salaaminen liittyy edelleenkin tuohon laatumaitoon,niin jos se onkelma on sinulle näyttäytynny ,niin minä sitä en tunne ja tuskin muutkaan laatumaidontuottajat. Jos tankkiin kelpaamattoman maidon hylkäysrosentti on tuota suuruus luokkaa niin tuskin sitä 25 v. pystyy maitoa viljelemään.Ei mtämä nyt niin hyvä pisnes oo. :D :D
-
Siis meijeriin pitää lähettää laatumaitoa yhteen putkeen vuosia ja vuosia. Mut eikö se ole 25 vuotta se kultamitali???
Saavutus on kyllä upea JOS kyseessä on aidosti loistava utareterveys. Jos kyseessä onkin vain se toimintatapa, että joka päivä 10-20% sotkumaitoa kaadetaan viemäriin, niin tuohan kertoo jostain ihan muusta
Pronssimitalin saa 10vuodessa, hopeiseen 20 vuotta ja kultamitalin saa siitä 25 vuoden laatutuotoksesta.
Eihän kenenkään talous kai kestäisi sitä jatkuvaa solumaidon viemäriin laittamista. Vaan kyse on ammattitaidosta ja huolellisuudesta, niin että lehmän sairaudet huomataan ajoissa ja virheellistä maitoa ei pääse meijeriin. Mutta ammattiylpeys on katoava luonnonvara robottinavetoitten yleistyä.
Samat lain alaisuudet siinä on laadun tuottamisessa lypsitpä millä tahansa. Ei ropottilypsy ole este laatumaidon tuottamiselle. :)
-
Mutta onnettomin asia tässä kiteytyy selvästi.
Välinpitämätön, Jeesukseen perustuva taloudenpito ja hullunkiilto silmissä painetaan menemään ajattelematta yhteiskunnan tilaa.
Ja kaikki tämä kriisitukivaatimuksineen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan joku mitali.
Te ootte turhia tiççinkoittajat®.

Mutta ei niin turhia kuin sinä.. :-*
-
Eiks aikamiehet aja autolla, ei mopolla?

Vaikuttais siltä että lekuri on vieny kortin

Niinhän siinä tahtoo käydä, että kun ajokortti lähtee ostetaan mopo, kun siitäkin on aika luopua hommataan polkupyörä ja se tahtookin sitten tuoda armahduksen, tavalla tai toisella. ::)
-
Mutta onnettomin asia tässä kiteytyy selvästi.
Välinpitämätön, Jeesukseen perustuva taloudenpito ja hullunkiilto silmissä painetaan menemään ajattelematta yhteiskunnan tilaa.
Ja kaikki tämä kriisitukivaatimuksineen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan joku mitali.
Te ootte turhia tiççinkoittajat®.
Niin miksi? Maitua saa Lidlist ja sähkyä töpselist. Siis kun muistaa maksaa laskun. Toisten ei kuulemma enää tarvii, voi viiä sossuun. ;D
-
Mutta onnettomin asia tässä kiteytyy selvästi.
Välinpitämätön, Jeesukseen perustuva taloudenpito ja hullunkiilto silmissä painetaan menemään ajattelematta yhteiskunnan tilaa.
Ja kaikki tämä kriisitukivaatimuksineen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan joku mitali.
Te ootte turhia tiççinkoittajat®.
Mutta ei niin turhia kuin sinä.. :-*
Pääseekö vapauteen... https://www.youtube.com/watch?v=FD2HdNH1rV8
...merten taa?
-
Hattua pitää nostaa kaikille 25 vuotta laatua tuottaneille.Se on kuitenki pitkä aika,ja välillä voi sattua kaikkea 8)
Ittellä katkes 19,5vuoden kohdalla lomareissuun,silloin meinas hiukan nyppiä. >:(
Mutta nyt tuli taas 5vuotis palkinto,ja siitä yritetään ponnistella eteenpäin :)
njoh, toiset tekee elääkseen toiset saadakseen kiitosta muilta.
-
Ei robolypsy mitenkään vaikuta laatuun. Ehkä jopa parantaa sitä. Ainut todella suuri ero on että jos navetta tai navettatyöt kusee niin robotti lypsää käytännössä koko lehmän joko tankkiin tai eroon sen mukaan miten raksit ovat. Asemalla taas on aina silmämääräinen aisti ja lettupannu käytettävissä tarkastamaan laatu ja joku hullu voi jopa lypsää yhden vetimen eroon ja muut tankkiin.
Robotissa ainakin sinisessä on ihan tarpeeksi luotettavat mittarit laadun osalta. Veren se osaa erotella toteutuvan mukaan mutta soluista jäö vain tieto joka ei vaikuta maidon kohteeseen.
Se laatu kun tulee sieltä navetasta ja niistä hommista, ja vain todella harvoin lypsystä.
-
Hattua pitää nostaa kaikille 25 vuotta laatua tuottaneille.Se on kuitenki pitkä aika,ja välillä voi sattua kaikkea 8)
Ittellä katkes 19,5vuoden kohdalla lomareissuun,silloin meinas hiukan nyppiä. >:(
Mutta nyt tuli taas 5vuotis palkinto,ja siitä yritetään ponnistella eteenpäin :)
njoh, toiset tekee elääkseen toiset saadakseen kiitosta muilta.
Käytännössä muuta kuin E-luokan maitoa ei kannata tuottaa, hinta putoaa heti. Se mitali tulee sitten siinä sivussa.
-
Mutta onnettomin asia tässä kiteytyy selvästi.
Välinpitämätön, Jeesukseen perustuva taloudenpito ja hullunkiilto silmissä painetaan menemään ajattelematta yhteiskunnan tilaa.
Ja kaikki tämä kriisitukivaatimuksineen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan joku mitali.
Te ootte turhia tiççinkoittajat®.
Toivottomia ovat mopoti miehet. ;) kukaan nyt mitalin takia. Kyllä yhteiskunnan tilaa on ajateltu ja lujasti. Ilman suomalaista maataloutta ei ole koko suommalaista yhteiskuntaa.Maajussi se oli ensimmäisenä ja jää myös viimeiseksi. Taipuu vaan ei taitu maanviljelijä. ;D ;D
-
Mutta onnettomin asia tässä kiteytyy selvästi.
Välinpitämätön, Jeesukseen perustuva taloudenpito ja hullunkiilto silmissä painetaan menemään ajattelematta yhteiskunnan tilaa.
Ja kaikki tämä kriisitukivaatimuksineen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan joku mitali.
Te ootte turhia tiççinkoittajat®.
Niin miksi? Maitua saa Lidlist ja sähkyä töpselist. Siis kun muistaa maksaa laskun. Toisten ei kuulemma enää tarvii, voi viiä sossuun. ;D
Onko taas miehekästä revitellä ihmisillä jotka joutuu turvautumaan sossun apuun. Niitä kun on remareissakin vaikka niille muut valmiiksi palkan maksaa, niin kaikilla ei siltikään vaan rahat riitä. ;D

Ensin annetaan miljoona euroa ja sit pitää mennä sossuun. ;)

Onko joku lottovoittaja joutunu sossun luukulle?

Sepellä ehkä edessä, kun noin kovasti paahtaa.. ::)

En tiedä tapausta ,mutta sinä ilmeisesti tiedät,mutta älä silti ivaa sitä joka joutuu sossun luukulle.Se ei ole mielestäni kovinkaan miehekästä. :(

Mutta Zepekästä se on, emmekä sille mitään voi, voimia kaikille, sinne luukulle.

Tietysti joo. Vanha ja katkera mies on hän ,mutta että noin katkera. :D
-
Mutta onnettomin asia tässä kiteytyy selvästi.
Välinpitämätön, Jeesukseen perustuva taloudenpito ja hullunkiilto silmissä painetaan menemään ajattelematta yhteiskunnan tilaa.
Ja kaikki tämä kriisitukivaatimuksineen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan joku mitali.
Te ootte turhia tiççinkoittajat®.
Niin miksi? Maitua saa Lidlist ja sähkyä töpselist. Siis kun muistaa maksaa laskun. Toisten ei kuulemma enää tarvii, voi viiä sossuun. ;D
Onko taas miehekästä revitellä ihmisillä jotka joutuu turvautumaan sossun apuun. Niitä kun on remareissakin vaikka niille muut valmiiksi palkan maksaa, niin kaikilla ei siltikään vaan rahat riitä. ;D
Ensin annetaan miljoona euroa ja sit pitää mennä sossuun. ;)
tässä on jotain jännää oikeesti. jos miettii tuota miljoonaa, niin se tosiaan annetaan aika helposti, joissakin tapauksissa nimi vain lappuun. sitten toinen jännä on tuo kun se ei riitäkkään kaikille. ymmärrän kyllä tuon, jotkut vaan onnistuu hävittämään kaiken vaikka antas esim. kerran vuodessa tuon miljoonan.
-
mutta sitten kun kattelee pikkasen ympärille niin näkee paljon materiaa mihin tuo milli on huvennu... ja aika moni on pakon sanelemaa.. ei taija ymppi keskus hyväksyä kynnöspeltoa lantavaraston lastauspaikaks, ja ei käytettyä konetta ely liioin ja onpa joku sijoittannu kunnoliseen karja-ainekseenkin joitain euroja.. mutta tuota miä en ymmärrä miten nuo vilja miähet itkee kun ei saa kolmee sataa tonnilta rehukaurasta... johon ei pahemmin ole panoksia ja työtä laitettu!