Tuli eilisehtoona osallistuttua laajaan nettikeskusteluun. Puuhaamme laajaa rintamaa Itälän taakse, näyttää onnistuvan helposti. "Kiitos" tästä lankeaa Pohohohojammaaaaaaaaaaaaaan pojille ja ennenkaikkea Ilkka-lehdelle.
Keskustelussa käytiin läpi tavoitteita: Lappi, Kainuu, itäraja yms jää erityistukialueeksi (alkuperäinen EU:n tavoitekin), missä on korkeat tuet mutta missä ei makseta tukia ökynavetoiden rakentamiselle. Nythän tämä alue on joutumassa tukileikkausten kohteeksi lähinnä C1-alueella tapahtuneen suuren tuotannonkasvun takia.
Tuon alueen eteläpuoli tulee muodostamaan yhtenäisen tukialueen. Tähänastinen AB-alueen sortaminen hyvitetään sinne kohdistettavilla korkeilla investointituilla, niillä, mitkä EU alunperin määräsi ja mitkä MTK junttasi heti alkuunsa pois.
Näillä eväillä saamme maatalouspolitiikkamme järkeväksi ja kaikkia alueita tasapuolisesti kohtelevaksi, mikä on tietysti kauhistus kepulle ja MTK:n nykyiselle johtokunnalle.
Itälällä tuntuu olevan hyvin laaja kannatus etelän viljelijöitten keskuudessa, meiltä tulevat lisä-äänet varmistavat Villen läpipääsyn.
Nykyinen MTK joutaa samaan historian romukoppaan, missä ovat jo ennestään SKP, SKDL, TPSL, ym. muut hörhöjärjestöt.
...ja kepuhan siirtyykin seuraavien eduskuntavaalien jälkeen omalle paikalleen, oppositioon, 17% kannatuksellaan.
Tuli eilisehtoona osallistuttua laajaan nettikeskusteluun. Puuhaamme laajaa rintamaa Itälän taakse, näyttää onnistuvan helposti. "Kiitos" tästä lankeaa Pohohohojammaaaaaaaaaaaaaan pojille ja ennenkaikkea Ilkka-lehdelle.Tää juttu samaan sarjaa kuin maidon tuonti Virosta. Olet kyl aika satusetä.

Millä ilveellä Kepu 17% äänistä saa... vataan itse: ei millään, ei yhtään millään ;D :D :) ::) :P
http://www.city.fi/artikkeli/Kuuma+lista/1102/Itälä oli täys 0 suomen politiikassa, niin miten tuomonen sössö voi saada mitään aikaa parlamentissa. Minäpä vastaan: ei mitään.
Kohta yhdeksän (9)...

Huomaa, että eu vaalit tulossa. Pelkkää äänten kalastelua. Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille. Jos nyt yleensä sössö pääsee parlamenttiin. Ei vielä TJ:n ääni riitä siihen :) :)http://www.city.fi/artikkeli/Kuuma+lista/1102/Itälä oli täys 0 suomen politiikassa, niin miten tuomonen sössö voi saada mitään aikaa parlamentissa. Minäpä vastaan: ei mitään.
Kohta yhdeksän (9)...
On ainakin perännyt EU-komissiolta viljelijöitten tasapuolista kohtelua Suomessa. Siinä on jo hyvä alku.

Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille.
Kysy sitä TJ:ltä, sehän tääl meuhkuaa koko ajan Villen pelastavasta voimasta. :) :) :)Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille.
Miks ihmeessä pitäs :o ;D :D :) ::) :P

No totta tuokin. Mut kerroppa se TJ:lle.Kysy sitä TJ:ltä, sehän tääl meuhkuaa koko ajan Villen pelastavasta voimasta. :) :) :)Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille.
Miks ihmeessä pitäs :o ;D :D :) ::) :P
Noh... aina ei voi voittaa ;D :D :) ::)
Kysy sitä TJ:ltä, sehän tääl meuhkuaa koko ajan Villen pelastavasta voimasta. :) :) :)Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille.
Miks ihmeessä pitäs :o ;D :D :) ::) :P
Noh... aina ei voi voittaa ;D :D :) ::)
Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille.
Miks ihmeessä pitäs :o ;D :D :) ::) :P
Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille.
Miks ihmeessä pitäs :o ;D :D :) ::) :P
No mitä sinä Aulis Anttila olet tehnyt suomalaisen viljelijän elämän parantamiseksi ?
oot sä vaan pervo.mut ei mikään yllä ;DtysVaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille.
Miks ihmeessä pitäs :o ;D :D :) ::) :P
No mitä sinä Aulis Anttila olet tehnyt suomalaisen viljelijän elämän parantamiseksi ?
On tehnyt paljonkin, mieliala kohentuu kummasti kun lukee AuA:n kirjoituksia :D
Huomaa, että eu vaalit tulossa. Pelkkää äänten kalastelua. Vaalien mentyä Itälä ei ees pierasekkaan viljelijän asioille. Jos nyt yleensä sössö pääsee parlamenttiin. Ei vielä TJ:n ääni riitä siihen :) :)http://www.city.fi/artikkeli/Kuuma+lista/1102/Itälä oli täys 0 suomen politiikassa, niin miten tuomonen sössö voi saada mitään aikaa parlamentissa. Minäpä vastaan: ei mitään.
Kohta yhdeksän (9)...
On ainakin perännyt EU-komissiolta viljelijöitten tasapuolista kohtelua Suomessa. Siinä on jo hyvä alku.
No mitä sinä Aulis Anttila olet tehnyt suomalaisen viljelijän elämän parantamiseksi ?
Onks Ville Itälä samaa mieltä kuin Talojussi että pellon kautta maksettava kotieläituki ja lomitus lopetetaan.
Pohjalaiset liittyy rintamaan kun Ville ei leikkaa tukiaonhan näitä liehuvia liekinvarsia ollut ennenkin ;D
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=389499&Title=Ville+Itälä+vastustaa+maataloustukien+leikkauksia

Pohjalaiset liittyy rintamaan kun Ville ei leikkaa tukia